Olen ikinaiseton nelikymppinen mies pääkaupunkiseudulta - ei yhtäkään seurustelu/seksikokemusta.
Kavereitakaan ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen ollut juurikaan. Työttömyysputkia joista osa huomattavan pitkiä on mahtunut elämääni runsaasti - köyhyys ja vähäosaisuus on ollut osanani mun .
Lapsuudenkotini oli vuokra kerrostalokolmio pääkaupunkiseudun huonomaineisessa lähiössä. Vanhempani olivat puolijuoppoja - isä kävi töissä, äiti ei. Minulla on myös kolme vuotta nuorempi sisko.
Lapsuudenkotiini kumpikaan meistä lapsista ei koskaan tuonut kavereita - Kotimme oli askeettisesti ja halvalla kalustettu, ei ollut videoita tai muitakaan sen ajan elektroniikka laitteita ... mustavalkoinen tv pitkälle 80 lukua, radionauhuri ja siinä olikin meidän perheen pelit ja vehkeet.
Lomamatkoja emme tehneet, vaatteemme oli koko perheellä lumppuja, isäni auton roppelot olivat vanhoja ladoja ja fiateja.
Ymmärrätte varmaan että jo lapsuudessani minuun on kylvetty atm siemen, siis niin heikko itsetunto että vastakkaisen sukupuolen lähestyminen ei koskaan onnistunut.
Kavereitakaan ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen ollut juurikaan. Työttömyysputkia joista osa huomattavan pitkiä on mahtunut elämääni runsaasti - köyhyys ja vähäosaisuus on ollut osanani mun .
Lapsuudenkotini oli vuokra kerrostalokolmio pääkaupunkiseudun huonomaineisessa lähiössä. Vanhempani olivat puolijuoppoja - isä kävi töissä, äiti ei. Minulla on myös kolme vuotta nuorempi sisko.
Lapsuudenkotiini kumpikaan meistä lapsista ei koskaan tuonut kavereita - Kotimme oli askeettisesti ja halvalla kalustettu, ei ollut videoita tai muitakaan sen ajan elektroniikka laitteita ... mustavalkoinen tv pitkälle 80 lukua, radionauhuri ja siinä olikin meidän perheen pelit ja vehkeet.
Lomamatkoja emme tehneet, vaatteemme oli koko perheellä lumppuja, isäni auton roppelot olivat vanhoja ladoja ja fiateja.
Ymmärrätte varmaan että jo lapsuudessani minuun on kylvetty atm siemen, siis niin heikko itsetunto että vastakkaisen sukupuolen lähestyminen ei koskaan onnistunut.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Entäs sisko tänä päivänä?
Avoliitossa ja yksi lapsi siskolla. Seurustellut ainakin 5 kertaa.
Naiset ovat fiksumpia.
Vanhempien käytös voi olla monenkin ätmiyden syynä, vaikkeivat olisi juoppoja niin voivat muuten olla idiootteja, itsekkäitä, lastenpieksäjiä, välinpitämättömiä minkä vuoksi jälkikasvu voi olla hieman heitteillä, hiukset leikkaamatta, vaatteet rähjäisiä ja likaisia tms. ja syrjäytyä sosiaalisesti josta alkaa ätmiura.
Sijaiskotilapsuuskin voi olla parempi kuin huonojen biologisten vanhempien "hoivissa".
Olen alkanut epäilemään, että hyvää tarkoittava käytös ja kasvatuskin voi tuottaa parisuhdemuodostuksen kannalta huonoja tuloksia. Olen melko varma, että kasvatuksella ne kiltit miehet luodaan.
Äiti yrittää tietenkin kasvattaa pojastaan unelmavävyä, mutta ei ymmärrä että unelmavävyn ominaisuuksilla ei saada kun toisen kierroksen naisia, ja siinä vaiheessa parisuhdeosaamattomuudesta on voinut tulla jo sellainen myrkky (vrt. palstailmapiiri), että sen toisen kierroksen nainenkin jää saamatta.
Jos isää ei ole, tai isä on kasvatuksessa muulla tapaa passiivinen, poikaan iskostuu vain se kiltteys, eikä sitä miehekästä röyhkeyttä ja itsevarmuutta. Äidiltä tulee ohjeet, että kunnioita naisia, ole kohtelias jne jne. Jos isältä ei tule sen tasapainoksi ohjeita siitä, miten naisia ei ehkä aina kannatakaan kohdella kunnioittavasti vaan ihan jollain muulla tavalla, niin mitenkäs se poika sen oppisi.
Ilman muuta tämän lajin syistä on varmasti moni mies päätynyt ikisinkuksi ätmiksi. Lisänä tähän vielä koululaitokset opettajineen mistä tulee samanalaista nössöksi poikia opettavaa valistusta ja asenteiden luontia.
Siis tämä ei poissulje sitä etteikö myös naisten mielestä hunosti panettava ulkonäkökin jo sellaisenaan voisi olla syynä ätmiksi kehittymiselle, mutta tämä taatusti jo riittää sinetöimään asian jos samalla poika ei kuitenkaan ole naisten mielestä niitä kaikkein parhaimman näköisiä, äitinsä mielestä hyvinkin silti voi olla vaikka kuinka hyvän näköinen.
Niinpä, jos äiti sanoo komeaksi mutta sitä ei koskaan kuule ikäistensä naisten suusta niin se alkaa kuulostaa jo loukkaukselta.
Huonoon itsetuntoon ja sitä kautta ätmiyteen on tuhansia teitä, paljon enemmän kun on teitä hyvään itsetuntoon ja menestykseen.
"... tuhansia teitä, valvottuja öitä..." no en oo sentään rekkamies :P
Tuo on toki yksi väylä AT-mieheksi, mutta myös moni wt-jyystärikarju on kasvanut kuvailemasi kaltaisissa olosuhteissa.
Minkälaisen kasvatuksen vanhempasi muuten antoivat sinulle, paitsi köyhän kodin?
Eli jos on annettu huonot eväät niin se tarkoittaa ettei pidä parantaa omia elinoloja missään vaiheessa elämää? Ryvetään itsesäälissä vaan ja valitetaan?
Todella ATM:n luuserilogiikkaa.
Ei ne elinolot siitä mihinkään parane ja itsesäälissä on niin pirun kiva rypeä.
Syyttäisitkö Afrikan hätää kärsiviä siitä, etteivät paranna omia elinolojaan?
Se on vaan niin helpompi kyykyttää kun kannustaa. Ja ätmit nimenomaan saavat sitä kyykytystä kannustuksen sijaan. Joku ihme ajaa ihmiset uskomaan, että lytätty ihminen nousee parhaiten ahdingostaan kun sitä lyttää vähän lisää.
Mutta ei se niin toimi. Tutustukaa vaikka käsitteeseen aivopesu.
Juurikin näin. Nyrkki oikeelta on idiootti, jolta pitäisi kieltää lisääntyminen. Idiootti kuvittelee, että nujertaminen opettaa kovuutta. Mutta kun isä karaistaa lastaan nujertamalla, lopulta nujerrettu jää passiivisena maahan makaamaan, eikä enää nouse. Idiooteista kuten "Nyrkki perseessä" tämä tietysti on luuserilogiikkaa. Todellisuudessa Nyrkki oikeelta edustaa pyramidilogiikkaa, joka on voittajien maailmankatsomus, sillä pyramidissa voittaminen nimenomaan perustuu heikompien nujertamiseen.
Joku aika sitten näin pariskunnan kävelyllä lastensa kanssa. Isä oli ei-älyllä-pilatun "kersantin" näköinen alfa. Perheen pieni poika polki ylämäkeä kolmipyörällään. Mäen puolivälissä poika huutaa: "Isi en minä jaksa". Perheen alfa-idiootti huutaa takaisin katsoen minua silmiin outo virne naamallaan: "Älä itke, ethän sinä mikään tyttö ole."
Oikeasti yhteiskunnan pitäisi alkaa kartoittamaan alfoja persoonallisuus testeissä, ja heiltä pitäisi kylmän viileästi leikata kivekset ihmiskunnan yhteisen edun nimissä.
Mikäs on sun tekosyy velloa pas-kassa?
Minkä sille voi, kun on useampia ihmisiä sua painamassa siihen pas-kaan.
Et huomannut mainita vielä sitä oleellista seikkaa että yhtään ihmistä ei ole vetämässä pois sieltä paskasta joten joudut yksin taistelemaan ylivoimaa vastaan.
Kuka pärjää yksin jotain jengiä vastaan katutappelussakin? Palstan logiikan mukaan jengin pieksämäksi joutunut ansaitsikin tulla hakatuksi, mitäs ei pärjännyt ylivoimaa vastaan vaan "halusi velloa paskassa"!
Olitko muuten tämän lisäksi vielä koulukiusattu? Jos olit niin en ihmettele tilannettasi yhtään.