Läheisen jatkuva valehteleminen

amelieamande8886

Ongelmani on perheenjäseseni, jolla on peliongelma. Hän jäi taas kiinni valehtelusta, jolla yrittää peittää peliongelmansa. Tosin en laittaisi kaikkia pelaamisen piikkiin. Hän on jo usean vuoden ajan valehdellut mminulle päin naamaa toistuvasti, myös varastanut aijemmin kodistani, mennyt avaimilla ilman lupaa jne.
Nyttemmin valehtelee niin kauan kunnes jää kiinni, myöntää vasta sitten kieroilun kun olen esimerkiksi selvittänyt asiaa enemmän, kysellyt kavereiltansa ja sitten ei asiat tästää, myöntää vasta tiukan paikan tullen. Valehtelee myös muille perheenjäsenille mutta eniten minulle varmaan, koska olen (tai aikankin ole ollut) paljon tekemisissä häen kanssaan. Mä en tiedä jaksanko enää sitä ainaista petkuttamista, siis pitäisikö mun vaan aina ymmärtää ja ymmärtää? Antaa anteeksi ´kerta toisensa jälkeen. Mä en jaksa enää sen epärehellisyyttä, kieroin ihminen jonka tunnen ehdottomasti.

Ensimmäisesti kusetuksesta mua kohtaan on jo häneltä varmaan 4 vuotta. Ja sama toistuu yhä uudelleen ja uudelleen, nyttemmin luulen vaan että moni valhe liittyy peliongelmaan.

Miten mun pitäis enää suhtautua tähän? Jos on kyse siitä että yrittää peittää peliongelmansa, pitäisikö mun taas vaan ymmärtää?? Musta vaan tuntuu etten jaksa enää. Se rikkoo kohta lopullisesti meidän välit ja yhteisen ajan. En ole luottanut henkilöön (yhtään) aikoihin. Se on vaan paha kun on perheenjäsen. Mun toisellakin sisaruksella on ollut peliongelma, ja vielä toisellakin, mutta he eivät koskaan ole kusettanut/hyväksikäyttänyt mua. Ei koskaan.

2

321

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimiasulle

      Petkuttamisen syy on varmaankin se, että sinä olet aina antanut anteeksi. Kuulostaa ehkä vähän karulta, mutta kiltteydellä ja ymmärtäväisyydellä tällaiset ongelmat vain pahenevat. Sinun pitäisi oppia huolehtimaan itsestäsi ja jättää turha syyllisyys väliin. Kyllä läheisesi sen tietää, ettei hän saisi noin käyttäytyä. Voithan antaa anteeksi, mutta samalla pitää huolta siitä, ettei sinua hyväksikäytetä eikä myöskään tarvitse tavata, jos tuntuu siltä, ettei jaksa.

      Oletko hakenut apua läheisille tarkoitetuista ryhmistä? Sinun ei tarvitse jaksaa valehtelua ja hyväksikäyttöä, vaikka olisit perheenjäsen. Sairaus pitää läheistäsi otteessaan, hänen pitäisi ymmärtää hakea apua, mutta se että annat petkuttaa ja hyväksikäyttää ei yhtään auta sinua eikä häntä.

    • Saatat olla hyvinkin oikeassa. Olen antanut anteeksi kerta toisensa jälkeen.. Kiitos kun otit osaa tähän : )
      Mä en ole nyt pitänyt yhteyttä kolmeen viikkoon, juurikin siksi että tuntuu et itsellä parempi olla.
      En mä jaksa sitä valehtelua enää, nyt on tullut lasi täyteen, oikeasti. En ole missään ryhmissä tms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe