Olipa kerran äiti jolla oli kaksi poikaa, joita hän rakasti yhtä paljon. Tai ainakin sanoi rakastavansa.
Poikien vartuttua äiti kuitenkin osoitti rakkauttaan merkillisellä tavalla. Toinen poika oli hänelle viihdyttäjä, jota ei saanut rasittaa. Toinen palvelija ja rahoittaja, jonka piti hoitaa kaikki. Toiselle pojalle laitettiin rahaa vaikka ei olisi tarvinnut, toiselta pojalta pyydettiin sitä itselle tilalle, kun ”ei riitä rahat maksaa Tallinnan risteilyä”. Toisen pojan piti perheineen päästä mökille aina kun vain halusi, mutta ei tarvinnut tehdä mökillä mitään ylläpitotöitä, koska tällä oli lapset, jotka estivät työnteon. Toinen poika sai käydä mökillä perheineen vain silloin kun toista poikaa ei huvittanut mennä, ja perheen lapsista huolimatta mökillä piti tuolloin koko ajan tehdä niitä töitä mitä äiti listasi, mukaan lukien se, että äiti piti noutaa ja kuljettaa pois päivittäin, koska äiti oli työnjohtaja. Toiselta pojalta kysyttiin saako tulla käymään, toiselle pojalle ilmoitettiin tuloajat, ja mistä pitää noutaa tällöin ja kuljettaa kotiinsa, sekä saavuttua kerrottiin kauanko aikoo yöpyä ja mitä tahtoo syödä. Saman kohtelun saivat myös näiden poikien perheet, niin puolisot kuin lapset. Keitä lapsenlapsia muistettiin joka nimi- ja syntymäpäivä, keitä ei. Kenen puolisoa kehuttiin, ketä selän takana ja päin naamaa haukuttiin. Arvata sopii, itkikö kukaan tällaisen äidin haudalla? Sitä niittää mitä kasvattaa.
Poikien vartuttua äiti kuitenkin osoitti rakkauttaan merkillisellä tavalla. Toinen poika oli hänelle viihdyttäjä, jota ei saanut rasittaa. Toinen palvelija ja rahoittaja, jonka piti hoitaa kaikki. Toiselle pojalle laitettiin rahaa vaikka ei olisi tarvinnut, toiselta pojalta pyydettiin sitä itselle tilalle, kun ”ei riitä rahat maksaa Tallinnan risteilyä”. Toisen pojan piti perheineen päästä mökille aina kun vain halusi, mutta ei tarvinnut tehdä mökillä mitään ylläpitotöitä, koska tällä oli lapset, jotka estivät työnteon. Toinen poika sai käydä mökillä perheineen vain silloin kun toista poikaa ei huvittanut mennä, ja perheen lapsista huolimatta mökillä piti tuolloin koko ajan tehdä niitä töitä mitä äiti listasi, mukaan lukien se, että äiti piti noutaa ja kuljettaa pois päivittäin, koska äiti oli työnjohtaja. Toiselta pojalta kysyttiin saako tulla käymään, toiselle pojalle ilmoitettiin tuloajat, ja mistä pitää noutaa tällöin ja kuljettaa kotiinsa, sekä saavuttua kerrottiin kauanko aikoo yöpyä ja mitä tahtoo syödä. Saman kohtelun saivat myös näiden poikien perheet, niin puolisot kuin lapset. Keitä lapsenlapsia muistettiin joka nimi- ja syntymäpäivä, keitä ei. Kenen puolisoa kehuttiin, ketä selän takana ja päin naamaa haukuttiin. Arvata sopii, itkikö kukaan tällaisen äidin haudalla? Sitä niittää mitä kasvattaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näitä sairaita äitejä on Suomen maa pullollaan, ikävä kyllä.
Joissakin perheissä äiti rakastaa vain poikiaan ja vihaa tyttäriään: oli sekä fyysistä ja henkistä väkivaltaa lapsena ja nuorena, nyt aikuisena perheestä pois sulkeminen ja poikien suosiminen ja salaisten sopimusten tekeminen mm. perintöä ajatellen. Jokainen voi vain kuvitella tuntemukset.
>>lainaus1; Joissakin perheissä vanhemmat rakastaa vain poikiaan ja vihaa tyttäriään: oli sekä fyysistä ja henkistä väkivaltaa lapsena ja nuorena, nyt aikuisena perheestä pois sulkeminen ja poikien suosiminen ja salaisten sopimusten tekeminen mm. perintöä ajatellen. Jokainen voi vain kuvitella tuntemukset.>lainaus2; Lapsien vartuttua vanhemmat kuitenkin osoitti rakkauttaan merkillisellä tavalla. Poika oli heille viihdyttäjä, jota ei saanut rasittaa. Tytär palvelija ja rahoittaja, jonka piti hoitaa kaikki mahdollinen.
http://narskulandia.blogspot.fi/2012/10/narsisti-perheen-roolit.html
No jo on äiti, mutta tarina ei kerro mitä sitte tapahtui lasten väleille kun matami delas?
Veikkaan että sama tappelu ja manipulointi jatkuu edelleen myös tässä seuraavassa sukupolvessa tai sitten kaikki lakaavat olemasta yhteyksissä toistensa kanssa. Trauma on niin paha ja tarvitsee selvittää perinpohjin ja ammattilaisen kanssa.
Narsismi on saatanasta kuten taas nähtiin ja uhreja riittää.
Jäljellejäävien on vaikea miltei mahdoton sopia kanssakäymisensä muodot tämän kokemuksen jälkeen. Kaikki ovat uhreja ja vaillejääneitä siinä rakkaudessa.
Olemme sukupolvi joka on alkanut aukoa narsistisen autoraräärisen naisia alistavan vanhan sodanjälkeisen kasvatuskultturin aiheuttamia haavoja. Ja kaikki niin miehet kuin naisetkin olivat sen uhreja.
On selvää, että äidillä on ollut vaurio, jolle hän itsekään ei ole voinut mitään. Äiti on kasvatettu aikoinaan niin alistuvaksi ja hän on jatkanut sokeasti tätä kasvatusmallia, kun muusta ei ole tiennyt, ja muuta ei ole osannut, eikä kukaan ole kertonut hänelle että hän voisi toimia toisin ja ajat ja ajatukset ovat muuttuneet.
Jälkipolville jää vastuu omien suhteittensa normalisoinnista ja uusien toimintamallien luomisesta välilleen. Se on sitä sopimista neuvottelua ja vastuunkantamista ja anteeksiantoa puolin ja toisin jatkossa. Jäljellejäävien on sovittava keskenään, että kokevatko he nämä ihmissuhteet niin arvokkaina ja merkittävinä ja kunnioitettavina, että haluavat jatkaa kanssakäymistä jatkossakin, ja sopia kanssakäymisen muodot uudella tavalla ja uudelta pohjalta. Kyse on siitä että riittäkö sitä rakkautta tämän yhteisön ylläpitämiseen.
Tiedän tapauksen, jossa äiti toistaa itselleen tapahtunutta. Hän oli oman sairaan äitinsä omaishoitajana vuosikaudet. Rakkain oli kuitenkin poika, joka käväisi kerran vuodessa ja tervehti oven suusta vuodepotilaana maannutta äitiään muutaman minuutin ajan.
Nyt tämä tytär/äiti ei noteeraa omaa tytärtään mitenkään, vaikka tämä huolehtii äitinsä asioista, kuljettaa tarvittaessa, käy kaupassa jne. Rakkain on poika, joka käy kerran kesässä/joka toinen kesä eikä halua äitiään mukaan, kun käy entisellä, kesäkäyttöön jääneellä kotipaikalla. Tämän pojan harvoista puhelinsoitoista jauhetaan viikkotolkulla kuin ne olisivat jokapäiväisiä. Tämän pojan lapset eivät ole nähneet isoäitiään liki kymmeneen vuoteen, mutta heidän syntymä- ym. merkkipäiviensä muistaminen on mummolle kunnia-asia. Tyttären lapset kävivät aikanaan tapaamassa mummoaan, kun asuvat samalla paikkakunnalla, mutta nekin käynnit ovat harvenneet, kun kehuja tulee vain tämän pojan lapsista. Sitä niittää, mitä kylvää.
Tuttua kauraa sota-ajan sukupolvien jälkeläisillä, etenkin naisilla. Siihen aikaan naiset kasvatettiin alamaisiksi uskonnon ja kovan kurin ja siveellisyys-moraalin avulla. Tällaisita alistetuista kasvoi sitten niitä läheisriippujia ja kaukokaipaajia.
Mies nostetaan jalustalle palvottavaksi, naispuoliset koetaan kilpailijoina, niitä halveksitaan ja naisten tekmä työhän ei ole minkään arvoista, kun sen ajan naisten tekemä työ ei ollut arvostettua yhteiskunnassa. Narsu kokee sen poikansa itsensä jatkeekis ja tyttären itsensä kilpailijaksi.
Raha ja menestys ovat ihmisarvon mittari, jos sinulla ei sitä ole niin et ole narskun silmissä mitään.
Vähennäpä antamaasi apua, ja katso miten käy. Alat pitää vain omista tarpeistasi huolta ja asetat itsesi etusijalle. Todennäköisesti sinua aletaan haukkua seläntakana, olet huono ja tottelematon tytär ja sinun lapsesi ovat kelpaamattomia.
Te jotka nyt kirjoittelette näitä juttuja, taidatte itse päätyä samanlaisiksi. Nyt on hyvä sanoa, mutta kun joutuu saman eteen, asia onkin erilainen.
Lapset ovat jokainen omia persooniaan, joten niin helposti tekee juuri tuon virheen, että jakaa lapset tämän mukaan eikä oikeuden mukaan.
Esim. tuossa äiti antaa toiselle pojalleen rahaa, vaikka tämä ei pyydäkään, vai pyytääkö sanattomalla tavalla kenties. Toinen on ahkera ja saakin sitten tehdä kaiken. Vaikka äidin todella pitäisi nähdä pojat saajina, sekä antajina ihan samanlaisina.
Ja eihän äidin pidä alkaa rahoittamaan lapsensa elämää, sillä äiti tekee lapsestaan työtä vieroksuvan velttoilijan, joka ei enää näe vaivaa itse, kun äiti auttaa aina.
Tässäkin äidillä ei olisi edes varaa auttaa. Ostaako äiti tällä rahalla lapsen tapaamista vai mitä, nurinpäin asiat ovat.
Äidin rakkaus pitää yltää kaikille samanlaisena ja siihen ei kuulu suosiminen ei milloinkaan.
Samoin teki oma äitini, hän koki että sisaruksellani menee huonosti, oli töissä sai ihan kohtuullista palkkaa, mutta kun vaatimukset ja elämäntaso piti olla näyttöä kaikille, äidiltä ja isältä haki aina lisää, kun piti luxusta ostaa ja nyt jälkeenpäin olen nähnyt että perhe matkusteli on kortteja lähetetty vanhemmille lähes joka maailman kolkasta. sitä vastoin tulimme omilla toimeen, joten olimme hyväosaisia ja siksi tämä tuhlaajan auttamine.
No vanhempien kuoltua onkin sitten täydellinen katkos väleissä, en sitä haluaisi, mutta hän ei pidä minkäänlaista yhteyttä, en alkanut samalla tapaa auttajaksi luxus elämää saamaan. Perintöä sai jonkin verran, joka nyt on sitten käytetty.
Sanoisin, että on lasta kohtaan "karhun palvelus" antaa joka paikkaan rahaa, jotta voi näytellä, aikanaan kuitenkin loppuu ja samalla sotkeutuu sisarusten välit lopullisesti.
Tästä oppineen en todellakaan anna toiselle yhtään enempää kuin toisellekaan ja kun työssä ovat ja hankkivat, sillä pitää oppia elämään. Muutoin olen apuna lasten hoidossa tasapuolisesti, toki marinaa tästäkin kuulin, aiheetonta on.
Miettinyt olen, mistä tuo itsetunnon puutps oikein tulee, sillä sitähän se on, ihminen ei arvosta itseään ja omaa osaamistaan, vaikka tekee kaikki hyvin ja oikealla tavalla.
Sama se on meilläkin,mä en merkitse mitään,vaikka käyn useammin kuin muut sisarukset,kun oon eläkkeellä.Ne on arvossaan,joilla on ammatti.Varsinkin se joka käy kerran vuodessa,ja tervehtii kädestä.Aika kaukainen...