Oli mahtavaa jo matkalla, aurinko paistoi, linnut lauloi, näkyi lastenvaunuja työntäviä somaleita, itäeuroopan romaneja, tosi hieno kansainvälinen tunnelma@ Erityisesti mieltä herkisti kun näin liikennevaloissa pyörätiellä romaneja juttelemassa rollaattorilla liikkuvan vanhuksen kanssa, ajatelkaas noilla ihmisillä ei ole itsellään oikein mitään, mutta silti oli naispuolinen romani antamassa kultaketjuaan tuolle vanhukselle, ainakin hän sovitti sitä tuon vanhuksen kaulaan@ Ja nuo oli vielä tarjoamassa vanhukselle kyytiäkin, miehet nimittäin kantoivat vanhuksen käsilaukkua ja kauppakassia takapaksiin, hitto että tuli hieno fiilis, ei negatiiviset ssuomalaiset tuollaista tee@ Meillä on paljon oppimista eurooppalaisilta veljeltämme@##
Siinä liikennevaloissa muuten mietin noita valojakin, sen ymmärrän että punaisella pysähdytään, onhan punainen pysähtyneisyyden väri, mutta miksi vihreällä ajetaan?##@ Eihän vihreät kannata yksityisautoilua, ajamisen väri pitäisi olla sininen, sinisessä on draivia ja menoa@
No sitten pääsin salille, ovella kohtasin sellaisen hiukan isomman naisen jonka olen nähnyt tempaisevan suorille käsille 100kg## Ajattelin piristää hänen päiväänsä eurooppalaisella poskisuudelmalla, mutta tuo nappasikin minua rivelistä kiinni ja heitti seinään kuin tiskirätin, huusi vielä "älä nyt iholle käy pervo"@ Oli ilmeisesti sellainen negatiivinen persu.
No siitä sitten hyvällä fiiliksellä kohti pukukoppeja, mutta tällä kertaa ajanttelinkin mennä sukupuolineutraalien koppiin, eli siihen joka merkitään isolla N:llä@## Mutta sielläkin oli taas negatiivisia persuja, huusivat ja kirkuivat kun vedin Bossin puku pois päältäni@ Sitten tulikin salin omistaja joka otti niskasta kiinni ja ohjasi siihen vanhaan pukukoppiin missä ennen kävin@
Mutta en antanut tämänkään masentaa, fiilis oli kaikesta huolimatta hyvä, minkä minä sille voin ettei ihmiset ole suvaitsevaisia ja ajattelevat negatiivisesti. Pukukopissa sitten heitin päälle vaimon sukkahousut, minä kun en nyt positiivisuuteen heränneenä voinut enään laittaa niitä vanhoja salihousuja, tiedättehän ne lökähousut jotka kapenee alaspäin, sellaiset mitkä oli muotia 80-luvulla?@# Eikä tähän hätään ehtinyt uusia treenikamoja hankkimaan, huomenna menen trikoita katselemaan, joten sukkahousut sai nyt kelvata@ Paitsi salinomistajan mielestä, tuo mörökölli huusi heti pukukopista ulos tullessa että nyt se nakki piiloon, kysyin että mikä hiton nakki, en minä makkaraa syö@ Ruokavalio kun koostuu nyt sushista, ostereista ja pitsasta, siis keskieurooppalaisista ruuista@No eihän siinä auttanut kun vetää kalsarit vielä sukkahousujen päälle ennenkuin pääsin treenaamaan@
Salitreeni takana, tosi hyvä fiilis#@
14
118
Vastaukset
- AlexS
Mutta fiilis oli edelleen mahtava ja pöhinä päällä, ja halusin tätä fiilistä levittää muillekin@ Siksi läppäsin tuttavallisesti ensimmäistä naista pakaroille, tämä sitten vetäisikin kunnolla avokämmenellä minua poskelle, alkoi oikein tähtiä näkymään@ Mutta ei tämäkään fiilistä latistanut, positiivisuuden kautta edelleen, ja toihan nuo tähdet minulle mieleen Eu:n lipun ja kansainvälisen yhteistyön#@
Ohjelmassa tänään oli penkkipunnerrus, latasinkin tankoon 30 kiloa ja pyysin kolme kaveria varmistamaan, mutta osui ilmeisesti varmistajaksi jotain Impivaaralaisia kun kysyivät että mitä vittua oikein meinaan, eivät ymmärtäneet että halusin sarjan jälkeen heittää yläfemmoja ja ryhmähaleja, no eihän noita ollut sitten ketään paikalla kun sarjan olin tehnyt@ No otin sitten itsestäni selfien someen@##
Seuraavan sarjan kohdalla rautaa tangossa 37,5kg, tämän halusin videolle jonka laittaisin faceen, tätä kuvausta varten ojensin yhdelle mustalle miehelle keltaisen nokiani jotta hän kuvaisi@# Mutta eihän tuo kaveri ymmärtänyt mitä tarkoitin, sitten oivalsin että sille pitää puhua ruotsia, tuota kansainvälistä avainkieltä mitä kaikki osaa@ No johan alkoi musta mies nyökkäillä, tein 8 toiston sarjan hampaat irvessä, mutta sarjan jälkeen ei mustaa kaveria eikä kännykkääni enään näkynyt missään, olisi ilmeisesti ymmärtänyt jotain väärin ja lähtenyt valokuvausliikkeeseen kehittämään kamerassa olevia kuviani, no nyt jäi twiitit ja facepäiviytkset sitten tekemättä@@ Positiivinen fiilis kuitenkin päällä.
Kun kukaan ei halunnut kanssani ryhmähaleja tai yläfemmoja, niin ajattelin että jos taputtelisin jotain muutakin toverillisesti pyllylle, futaajatkin kun tekee tuota onnistumisten jälkeen@ Kohteeksi valitsin erään Persu-Penan joka teki 280 kilolla jalkakyykkyä, valitettavasti Pena ei ehtinyt taputustani huomioimaan kun samalla hetkellä tapahtui jotain outoa, Pena sanoi "mitä vittua" asento petti, selkä petti ja lopulta polvet, siihen se jäin tuskissaan rautojen alle pyörimään@# Onneksi sillä oli paljon kavereita jaxuhaleja antamassa, ja ambulanssikin tuli alle tunnin paikalle, pääsi Pena arvauskeskukseen vuokrafirman Virolaisen lääkärin hellään huomaan@ Näin se parempivointivaltio toimii# Naminameje, jaxuhaleja ja yläfemmoja Penalle sinne lasarettiin@
Tässä kohtaa ajattelin että nyt riittää tältä päivältä, varsinkin kun se mörökölli salinomistaja kysyi että osaanko hiihtää(kepulainen tai muuten vaan hiihtoliiton miehiä?), en ehtinyt mitään vastata kun totesi samaan hengenvetoon että nyt voisin suksia vittuun@@ Seksuaalisesti aika ahdasmielinen kehoitus, miksen voisi yhtähyvin suksia perseeseen?@@ Ilmeisesti tuo mörökölli tajusi itsekkin että sanoi aika negatiivisesti, korjasikin aika nopeasti positiivisella lausahduksella kunnostani, sanoi nimittäin ettei minun tarvitse tuonne enään tulla@# No onhan tämä kroppa tiukassa kunnossa, mutta kyllä salilla pitää silti välillä käydä@Huomenna kyllä vedän ennemmin triatlonin työajalla@##
Vähän kyllä ihmettelen joidenkin negatiivisuutta, ei Suomea nimittäin narisemalla tehdä@## Ilon kautta ja posivisellä pöhinällä vaan eteenpäin, naminamia, jaxuhaleja aj yläfemmoja vaan kaikille@ Twiit"#oletpa ihana pirtsaakaalla ja koomikkaana päällä.
niin kuin sinunkin tarinan opetus on, niin asenteesta kiinni koko onnistuminen XD
Voi hyvää päivää herra magna dentem!
Mä oon vitun väsyny elämään teidän vatipäiden kanssa.Oon xx-vuotias mies ja elämän tilanteeltani ihan okei.. mutta ei vaan jaksa enää, enkä näe enää oikein mitään syytä elää.
Olen aivan täysin menettäny elämänhaluni.....olen menettänyt juomishaluni...olen ihan "up side down". Enkä osaa edes sanoa kuinka kauan tätä on jatkunu,enkä usko että kenenkään puheilla ois enää minkäänlaista merkitystä.Oon vaan niin voimaton.
Ajattelen joka päivä, että vois vaikka "hypätä parvekkeelta", vaikka en sellaista edes omista ja oon niin voimaton, etten jaksa kivuta tikkaita pitkin edes naapurin autotallin katolle.
Tää hyppääminen alkaa koko ajan tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta. Mutta sitten kun kellaan, että läheiseetkin venaa tätä suurta tapahtumaa, niin oon saanut siitä aina virtaa seuraavaan päivään,mut oikeesti en jaksa elää enää... Oon niin pohjalla etten jaksa tässä enää ees pistää musalinkkejä, sieltä youtupeksesta.
Kaikki on menny niin päin helvettiä siitä lähtien kun tulin tälle palstalle ja aloin ryyppäämän omaan pahaan oloon... kun en enää jaksa välittää itsestäni..Millään ei oo enää mtn välii.
Kaikille niille jotka noita yläfemmoja jakelevat, niin toivon että niiltä repeis toi olkapään kiertäjänkalvo. Ja kaiken maailman twittaajat ja somettajat saisivat niin isot peräpukamat...etteivät mahtuisi niihin saatanan kuviinsa.nyt sitten mies, ota itseäsi niskasta kiinni ja irrottaudu pullosta, niin elämä tuo hymyä sinullekin kun olet satapäivää ilman koko pahuksen alkoholia, olet voittanut toisen puolen itsestäsi.
kiipeät ylös, otat vaan uuden sivun ja kirjoitat tarinasi uudelleen.
liikkuminen oikeasti piristää.
meillä on joskus paha tapa, pahaa oloa muille purkaa mutta elämä on taistelua ja ilman taistelematta, täällä pääsee pohjalle toisten kengissä.
murheita ei juomalla poista ja esimerkillisesti moni muukin on pohjalta noussut.moraalinvartija kirjoitti:
nyt sitten mies, ota itseäsi niskasta kiinni ja irrottaudu pullosta, niin elämä tuo hymyä sinullekin kun olet satapäivää ilman koko pahuksen alkoholia, olet voittanut toisen puolen itsestäsi.
kiipeät ylös, otat vaan uuden sivun ja kirjoitat tarinasi uudelleen.
liikkuminen oikeasti piristää.
meillä on joskus paha tapa, pahaa oloa muille purkaa mutta elämä on taistelua ja ilman taistelematta, täällä pääsee pohjalle toisten kengissä.
murheita ei juomalla poista ja esimerkillisesti moni muukin on pohjalta noussut.Voi hyvää sataapäivää sinullekin! Olet homekorva ja masennat minua vaan lisää! En mä mikään deeku ole vaikka oonkin doku, mä vaan nautin elämästä ja kun sä olet saanut kaiken, niin mikään uusi ei tunnu enää miltään. Alka olee aika himmee meininki jos raekuurokin alka tuntumaan hyvältä vaan siksi, että kaiken maailman twittaajat ja shittaajat ei pääse trikoissaan tonne puistoihin pomppimaan.
modelli kirjoitti:
Voi hyvää sataapäivää sinullekin! Olet homekorva ja masennat minua vaan lisää! En mä mikään deeku ole vaikka oonkin doku, mä vaan nautin elämästä ja kun sä olet saanut kaiken, niin mikään uusi ei tunnu enää miltään. Alka olee aika himmee meininki jos raekuurokin alka tuntumaan hyvältä vaan siksi, että kaiken maailman twittaajat ja shittaajat ei pääse trikoissaan tonne puistoihin pomppimaan.
homekorva on valikoiva, jolla saa kälättävän miehen puuroksi kun aattelee muuta.
enhän ole vielä kaikkea saanut olen 1/3 saavuttanut ja niistä minulle helpoiman osan.
loppu 2/3 on asunto ja hyvä palkkainen työ. jolloin voin taputtaa itseäni olalle.
ja lasten kasvattua voin nauttia dokaamisesta johon ei sisällyt alkoholin kittaamista.
mikään uusi tunnu miltään"täh" kyllä olen onneissani kun saan korjattua talvitakkini niin saan talveksi takin. kun uudesta (käytetyistä) haaveilu jotka soveltuu päälle niin olisi ollut mukava löytää.
jos kaikki on oma pikku perhe, niin miten sen saavuttaminen voi olla niin hitsin vaikeaa.
vai olisitko sinäkin halunnut, minun mieheni itsellesi?
luuletko että piristäisin sinua jollain hyllyvillä perspukamilla jotka ei mahtuisi kuvaan(youtube videolla) että mielikin piristyis toisten huonommuuden pilkalla.modelli kirjoitti:
Voi hyvää sataapäivää sinullekin! Olet homekorva ja masennat minua vaan lisää! En mä mikään deeku ole vaikka oonkin doku, mä vaan nautin elämästä ja kun sä olet saanut kaiken, niin mikään uusi ei tunnu enää miltään. Alka olee aika himmee meininki jos raekuurokin alka tuntumaan hyvältä vaan siksi, että kaiken maailman twittaajat ja shittaajat ei pääse trikoissaan tonne puistoihin pomppimaan.
ole hyvä pilkkaa minua kun tekkee niin mieli saada pirteeksi?
kaiken saanut? kysyin mieheltäkin miten minusta voi sanoa kaiken saanut?
-täh.
ja lisäksi toteaa
-jollakin on väärinpäin kultalusikka pepussa.
Mä haluaisin vastata noihin sun viesteihin, mutta kun oon vissiin niin sekaisin etten tajuu niistä mitään. Muistutat erästä iloista kälkättäjää joka tälläkin palstalla joskus kirjoitteli, mutta nyt on vissiin happi maailmasta loppunut, kun on jutut kuin kapustalla joka on just vedetty hanurista ulos.
- modeIIi
AlexS hyvä
Myöntäiskö varoja palokunnalle Sky-Liftnin käyttöön nostamaan minut uimalan
12 metrin lavalle hyppäämään ponnulaudalta altaaseen?
Ei vaan hyväksi, ettei ole varoja täyttää allas vedellä, sillä en osaa uidaKuullostat ihan joltain palopäälliköltä tai ainakin jutut ovat yhtä tyhmiä, kuin voisi kuvitella jollakin virkamiehellä olevan. Taitaa olla tämän päivän pääsyvaatimuksena ministereitä myöten se, että on hypännyt 12 m:stä tyhjään altaaseen pää edellä ja kirjoittelee täällä yhteiskunnan piikkiin päivätpitkät. Kyllä noi virkamiehet osaavat uida....ainakin rahoissa!
- Kesälomalainen
AlexS, kiitos satiirisesti kirjoitetusta näkökulmastasi!
Päädyin lopuksi että se on satiiria. Muuttuisi varmaan ääneen luettuna sarkastiseksi.
Niin päätin jättää ivallisen äänen (joka korvissani soi) kokonaan pois,
niin ei ole kovinkaan loukkaavaa (ketään kohtaan) silloin.
Tämän lukee hymyhuulin, sen verran naurettavan koominen kertomus.
(mutta sehän on tässä tarkkaan harkittua, hautaamatta silti sanomaansa)
Tarkemmin harkittuna, tämä on kaiken kolmen; satiirin, ironian ja sarkasmin liitto.
Sarkasmia vaan on pehmennetty kovasti ironian käänteisellä merkityksellä, satiirin suuntaan.
Mutta mä pidin tyylistä, jolla asiasi julki toit!
Poliittisen mielipiteensä voi näinkin julkituoda.
Silti en Kansallisen Kokoomuksen kannattajiin kuulu, enkä tule kuulumaankaan.
Taidan yhä jäädä "pysähdyksiin" juuri tähän.
Ps.
Iloinen yllätys minulle on myös moraalinvartijan sangen kehittynyt viestintä, ;))
tänään klo 11.09 .
Puuttui vain lauseiden isot alkukirjaimet,
ilmeisen tahallista tai sitten vain työtapaturma?- tuhkamunakunta
Etkö edes kuulu näihin kultalusikkapersekkäisiin pummeihin, jotka ovat huolissansa
isukin verotuksesta--liika verotetulla isukilla ei rahat riitä iköcivisten bemariin
kun harmaaduunrit tienaavat liikaa
http://kokoomusopiskelijat.fi/akn/ - Kesälomalainen
tuhkamunakunta kirjoitti:
Etkö edes kuulu näihin kultalusikkapersekkäisiin pummeihin, jotka ovat huolissansa
isukin verotuksesta--liika verotetulla isukilla ei rahat riitä iköcivisten bemariin
kun harmaaduunrit tienaavat liikaa
http://kokoomusopiskelijat.fi/akn/No, kerrompa suule ja muutamalle muullekin: en ole tietääkseni perintöprinsessa.
Ei ainakaan vanhempani ole koskaan edes vihjaisseet,
mahdollisesta "vieraasta" isästä minulle.
Eikä kylälläkään tietääkseni koskaan ole juoruttu sellaisesta.
Minun isääni tai äitiäni ei verottaja ole vuosiin enää häirinnyt.
Peruunkirjoituksessa on tilit tehty selviksi verottajan kanssa.
Itse ansaitsen leipäni, en kovin leveää, eikä voitakaan kovin paksulti päälle levittää.
Miehelläni on pikku yrityksen puoli osuus ja ovat kumpikin osakas: tsuppareita, työntekijöitä, markkinoitsijoita, siivoojia ja johtajia.
Ainoastaan kirjanpitäjä on palkattu heidän yritykseensä ulkopuolisena.
Kiikun kaakun pystyssä pysyvä, seuraavana vuonna taas rahaa repien, kunnes rähmällään ja vouti suunnilleen ovella.
Kuitenkin jo vuosia tasapainoitellut onnistuen pitämään päänsä pinnalla.
Suhdanne herkällä alalla kun työskentelee.
Leivässä ollaan vaihtelevasti pysytty, mutta ei sillä vaurastu.
Minun vanhemmalla sisarella on ehkä syytä olla huolissaan perinnöstä,
siis miehensä perintö osuudesta.
Siellä päin ehkä on hiukan kapitaalia enemmänkin jakoon menossa!
Siis mistä olet saanut ajatuksen että mulla olisi kapitaalia enemmäkin.
Tästä vanhasta mummon mökistä, joka tuli äijälle perintönä.(ei kelvannut muille)
Vai siitä et olen kuukauden palkattomalla lomalla?
Mikä sinut noin kimpaannutti, jos pidän satiirista?
On varmaan vaikeampi taitolaji kuin uskotkaan, kokeile niin näet.
Minä ihailin puhtaasti kirjoituksen tyylilajia, en kirjoituksen sanomaa.
Ne ovat kaksi eri asiaa,voin pitää tyylistä vaikka en samaa mieltä olisikaan asiasta.
Mutta tuossa kirjoituksessa oli myös asioita, joita itsekin kritisoin.
Riittääkö tämä? Vai pitääkö kertoa laveammin. =))
Jolloin modelli reppana masentuu vaan lisää.
- Pepsodentmainos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472