aloittelija, minä ja leiri

13v epätoivoinen

Eli olen jo kauemmin osannut hevosta hoitaa, talutellut jne. Mutta ratsastanut olen todella vähän. Tähän asti, kun olen joskus tallilla apua kysynyt joltain ratsastajalta, ovat he ehkä jotain vastanneet ja kattoneet todella epämukavasti ja sitten yhdessä naureskelleet minulle. Jos teiltä, ratsastajat, tulisi joku aloittelija kysymään jotain itsestäänselvyyttä, miten suhtautuisitte? :(((

Olen siis menossa kesällä heppaleirille, kavereitakin mukana, mutta itse olen meistä kaikista kokemattomin. Pelkään myös sitä, että leirille tulee jotain muita tuntemattomia ja kokeneita, jotka sitten nauravat minulle mokailuistani :((( mikä asenne tässä tilanteessa pitäisi ottaa?
Lisäksi olin tässä paikassa leirikoulussa, jossa ratsastustunnilla mokasin niin, että nolostus opettajalle lisää tätä pelkoa.

Ja meille kerrottiin, että leiri loppuu leirikisoihin. Mitä tällaisella yleis heppaleirillä nissä kisoissa kisaillaan? Koulua? Entä mitä itse niissä kisoissa voin tehdä, kun juuri ja juuri hallitsen käynnin, ravin ja laukan? (töltin ja passin myös, mutta ei vaikuta tässä) luuletteko, että jos ei halua, ei niihin tarvitse osallistua?

Tätä pelkoa tuottaa suuresti siis se, että hoidan heppoja ja teen tallitöitä sun muita jo suoraan selkärangasta, mutta ratsastus ei ole ollenkaan hallinnassa, joten kaikki olettavat, että olisin joku huippuratsastaja ://

6

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hebbatyttö

      No mä ainakin menisin heti auttamaan jos joku kysyisi apua. Suosittelen vaihtamaan tallia jos kerran naureskelevat tms :PP... Kannattaa yrittää mennä leirille vain positiivisella asenteella, kyllähän leirillekkin nyt vain oppimaan ollaan menty :)! Jos jotkut nauravat sinulle niin älä vain välitä!! Yleensä ainakin niillä leiriellä millä itse olen ollut niin on ollut estekisat. En usko että leirikisoihin on pakko osallistua ::).

    • 13 kitiiih

      Niin... En kyllä osaa sanoa että onko tuolla estekisat vaia mitä.. Saa nähä.
      Ja onneksi on kyllä nuo kaverit mukana :)

      Kiitosta sulle! ;)

      • tässä vielä

        Komppaan täysin hebbatyttöä!

        Leirillä voi ollakkin niin, että ratsastuksenope/valvoja vaatii meiltä aloittelijoilta ensin liikaa kun ei voi mitenkään tietää missä linjassa kaikki menee omalla hevosharrastuksellaan. Kerro/huikkaa kentältä jos jokin on sinulla ihan uutta, että voi opettaa sinua ja muita jotka ei tiedä mitä pitää tehdä. Näin jokaisen leiriläisen tulee toimia.

        Kannattaa ehdottomasti osallistua leirikisoihin, ne on pelkkää leikkiä, eikä sellaisia missä katsotaan tai mitataan taitoja, vaan tehdään kaikkea mitä jokainen pystyy tekemään. vanhempasi ovat maksaneet siitäkin huvista/kokemuksesta ja haluavat että olet rohkeasti oma itsesi tällaisissa tilanteissa.
        Leirikisoissa on yleensä tällaista: otetaan jostakin tynnyrinpäältä jokin esine samalla ratsastaessa ja yritetään saada se laitettua johonkin toiseen kohteeseen, mennään tötteröiden välistä, kuten koirat agillityssä yms. Tällaista missä ohjataan hevosta kääntymään ja liikkumaan yleensä vapaasti valittavassa askellajissa.


    • Minna Oulusta

      Valitettavasti noita typeryksiä on varsinkin isoilla talleilla. He kuvittelevat tietävänsä kaiken ja ovat ylimielisiä aloitteville, eivät muista mitä oli olla aloitteleva.
      Minä olen aina auttanut ja neuvonut alkajia, yleensä niin että olen laittanut aloittelijan itse tekemään asiat ja valvonut vieressä että menee oikein.
      Mutta meidän tallilla se on tapa muutenkin, omistaja on sanonut häätävänsä pois sellaiset tallilaiset jotka on epäystävällisiä alkajille.
      Auttaiskohan se että sanoisit suoraan että olet kokematon ratsastuksessa vaikka osaatkin hoitaa ja siksi voit mokailla. Lyö asia jo etukäteen leikiksi, sano vaikka että kamerat esiin, nyt tulee aineistoa hauskoihin kotivideoihin. Lohdutukseksi voin vain sanoa että kaikki mokaa joskus.
      Useimmat leirit päättyy kisoihin, mutta ei niitä niin vakavasti kannata ottaa. Minä olin kerran yleisleirillä ja meillä oli helppo C:n rata koulussa, eli käynti ravi ja laukka piti osata ja radan kuviot jotka oli tosi helppoja, isoja ympyröitä, pysähdyksiä ja peruutus.
      Esteillä oli 50 - 60 cm: esteet josta minun iso heppani meni juoksemalla yli, hyppyä ei juuri tuntunut.
      En kuitenkaan tiedä onko kaikilla leireillä sama tapa.

    • Minäkin olen ratsastanut talleilla joissa kaikkia auttavat toisiaan ikään ja kokemuksen määrään katsomatta ja samaa periaatetta noudatan edelleen. Jos apua pyydetään, autan automaattisesti, mutta jos itse huomaan jonkun olevan ymmällään tai että jollakulla on hankaluuksia, katselen hetken miltä näyttää ja kysyn sitten, tarvitseeko toinen apua. Ja kuten Minna Oulusta, minäkin laitan toisen tekemään itse ja vain neuvon sen mitä tarvitsee, mutta jotkut asiat on helpompi näyttää kuin selittää, ja silloin näytän ensin, ja sanon sitten että sinun vuorosi.

      On tosiaan valitettavaa, että vähänkään "paremmilla" talleilla kokemattomia katsotaan usein kuin halpaa makkaraa... Ei tee mieli mennä sellaiselle tallille toista kertaa, kaikilla vain ei ole vaihtoehtoja. Mutta sanoisin samaa kuin Minnakin, eli että kannattaa sanoa suoraan että on kokematon ratsastuksessa vaikka hoitopuoli sujuukin, ja jos mahdollista, lyödä leikiksi koko asia.

      Itse olen ollut lapsena kolmella hevosleirillä. Ensimmäisellä leirillä kisana oli temppurata, toista en edes muista, ja kolmannella oli yhdistetty este- ja koulurata. En tiedä voiko siitä kieltäytyä, mutta ei kai ketään voi siihen pakottaakaan? Mutta minusta kannattaa silti osallistua. Älä ajattele sitä kisana, vaan tavallisena ratsastustuokiona kentällä. Olet kai ennenkin ratsastanut toisten katsellessa? Ei se kisa siitä mitenkään eroa. Eikä se ole vakavaa jos mokaa, kokeneetkin mokailevat joskus. Kysäise vaikka juuri ennen lähtöäsi radalle, kuka tarjoaisi sinulle jäätelön (tms) jos mokaat.

    • 13kiitos

      Kiitos vastauksistanne! :)
      Kyllä se itseluottamuskin tästä varmaan vähitellen kohoaa tämän asian kanssa!
      Nyt aloin jo innolla odottamaan tätä leiriä, yhteisoloa ja vanhojen heppakaverien näkemistä, ja niiden kanssa puuhailemista... Aijai, kyllä sitä hevosen kanssa niin nopeasti tutustuu ja kauheaa oli ne jättää leirikoulun jälkeen sinne, varsinkin oma hoitsuni! :)
      kiitos ja kumarrus vielä kerran

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe