Minulla on bulimia. Tähän asti olen selvinnyt jotenkuten. En oksenna välttämättä joka päivä tai edes viikkokaan mutta sitten kun tulee kausi jolloin oksennan niin oksennan 6-8 kertaa päivässä. Nyt olen alkanut tuntea syyllisyyttä kaikesta ruuasta en vain epäterveellisestä tai syötyäni paljon.Jos syön yli 500kcl päivässä niin ahdistun. Koen sairasta inhoa itseäni kohtaan ja tekisi mieli vain kuolla tai leikata vihaamani ruumiinosat kehostani. Häpeän että minulle tulee nälkä ja syön. Se tuntuu heikkoudelle. Minulla on tavoite että pystyisin syömään vielä vähemmän. Oksentaa en enää vain jaksa eikä siitä ole apuakaan. Miksi siis syödä lainkaan kun voi välttää henkisen piinan olemalla syömättä? Onko muita samoin ajattelevia ja miten tulette toimeen arjessa?
syyllisyys syömisestä
4+10
672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarvitset apua, tuon kanssa et tule pärjäämään yksinäsi. Kyseessä on mielenterveysongelma joka pitkittyessään tuhoaa terveytesi. Oma valintasi annatko elämäsi valua vessanpyttyyn. Meillä on yksi elämä joten ei sulla ole paljon vaihtoehtoja. Joko hakeudut hoitoon tai vähitellen kuihdut pois tästä maailmasta vatsahapon syövyttämine hampaantynkinesi.
Olen jo hoidossa. Olen ollut jo 15 vuotta. Syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa. Syömishäiriötä olen sairastanut 25 vuotta. Olen kohta 40v nainen. Sairaus ei parane. Se vain muuttaa muotoaan. Kun jostain pääsen eroon niin toinen alkaa. Kierrän anoreksia- BED- bulimia kehää.Tämä on jo niin kiinteä osa minua etten muuta muista.
Ei sitten kun auta elää sen kanssa. Meillä on monenlaisia taakkoja raahattavanamme. Loppujen lopuksi jokainen kokee oman kamppailunsa. Päivä kerrallaan, muuta ei ihminen voi.
Olen tiennyt 4 vuotiaasta asti että elämä on kärsimystä, että ei sitä nelikymppiselle tarvitse opettaa. On tässä elämää jo sen verran nähty... mutta se nyt ei ollutkaan minun pointtini.
Käsittele sen terapeuttisi kanssa ja omassa päässäsi, mitä sinulle tapahtui 4-vuotiaana.
Ei noin jättikokoista ongelmaa voi ratkaista täällä.
Jos sinun oma asenteesi on, että elämä on kurjaa ja sellaista sen pitää ollakin, niin ryve sitten siinä.
Jos kuitenkin jostain syystä uskot, että elämässä voi olla myös hienoja hetkiä ja ihminen voi tykätä itsestään, niin anna itsellesi mahdollisuus. Älä odota asioiden tulevan kuntoon hetkessä, kun olet niin kauan rypenyt itsesäälin pohjamudassa. Terapeuttisi auttaa kyllä, kun annat hänen tukea sinua uusiin ajatuksiin.
Löytyisiköhän samassa tilanteessa olevia, jos vaikka kopioisit kirjoituksesi tuonne 'syömishäiriöt' tai 'bulimia'-palstalle? Löytyy 'terveys'-> 'syömishäiriöt'. Itse en ainakaan osaa neuvoa muuten. Pitäisi vain löytää muita mielenkiinnon kohteita, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty..