Auttaako nuo janica ja bicky royal jutut itkuisuuteesi ja itsetuhoisuuteesi vai mikset anna itsellesi edes hetken rauhaa tästä helvetistä? Naisasialooserikin taisi lähteä lomille lataamaan akkuaan.
Kysymys periaatteen miehelle
asdf7654
55306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Kyllä noiden Janica-viestien kirjoittaminen, lähettäminen sekä lukeminen saa minut hyvälle tuulelle ainakin hetkellisesti ja yleensä nauran vedet silmissä kun olen postaamassa niitä. Toki silloin tällöin Bicky Royal mies tulee myös uniini ja usein tekee jotain pahaa entisille tyttöystävilleni. Silloin siitä on hauskuus kaukana.
En toki ole jatkuvasti huonolla tuulella, mutta eilen minulla oli oikeasti huono päivä kun itkin tuntikausia sängyssä ja ajattelin vain kaikenlaisia negatiivisia asioita. Edellisen kerran vastaavanlainen epätoivoinen päivä oli muistaakseni noin viikko sitten ja sitä ennen joskus talvella, ehkä maaliskuussa. Tänäänkin on ollut jo ihan mukava päivä enkä ole juurikaan ajatellut mitään ikäviä asioita. Aina joskus nuo ikävät asiat ja kokemukset vain nousevat pintaan enkä voi sille mitään.
Nauratko oikeasti vedet silmissä vai oliko tuo vain kielikuva? Nimittäin jos naurat oikeasti vedet silmissä kun postaat sen sadatta kertaa saman copypastevitsin, niin olet aika hämy (lue: burgeri) tyyppi.
No monesti nauran kyllä ihan oikeasti vedet silmissä ja monesti alan hymyilemään tai naureskelemaan myös julkisella paikalla, jos aihepiiri tulee jotenkin mieleen. Mutta toki toisinaan noiden viestien postaaminen sujuu ihan rutiininomaisesti muun netissä olemisen oheella enkä sen kummemmin naura asialle. Riippuu ihan päivästä.
Mukava kuulla että täriseväkaluinen penetraattori on tuonut iloa arkeesi.
Tässä vähän musaa. Koita jaksaa.
https://www.youtube.com/watch?v=cFlxi_k6EbI
Lueskelin tuossa juuri äsken jotain vanhaa keskusteluarkistoa aika tarkalleen kolmen vuoden takaa. Olin silloin 19 ja juttelin netissä tuhmia erään silloisen 16 vuotiaan tytön kanssa. Olimme tunteneet toisemme netissä jo useamman viikon. Sitten hän ehdotti että tulisi luokseni yökylään ja haluaisi menettää neitsyytensä minulle. Hän antoi numeronsakin ja sovimme alustavasti että heinäkuun alussa 2011 hän tulisi luokseni. Olin innoissani.
Viimeisin viesti, jonka häneltä sain, oli sellainen että hän on menossa suihkuun mutta tulee kohta takaisin. Sillä aikaa minä ahdistuin koko tilanteesta ja torjuin hänet kaikista mahdollisista viestintävälineistä emmekä ole sen jälkeen olleet yhteydessä.
Että ihmistä voikin vituttaa oma tyhmyys näin jälkikäteen perkele! Eikä kyseessä ole/ollut todellakaan ainoa tuollainen tapaus, jonka onnistuin sössimään.
Älä sure, ei tuollaiset mihinkään johda muutenkaan. Tosin tulee vähän sellainen olo, että peittelet jotain todellista haluasi. Miksi muuten aktiivisesti ja oma-aloitteisesti kieltäydyt sellaisesta mitä muille väität eniten tarvitsevasi?
ps. Et ole ATM tai sinne päinkään. Sä olisit saanut vaikka mitä mutta itse kieltäydyt. Ongelmasi on ihan muualla.
Vaikea sanoa. Nuo seksiasiat yms. ovat aina ahdistaneet minua, kuten yllä olevassa esimerkissäkin mainitsin. Tuolloin en tiennyt vielä mitään tästä palstasta eikä minulla ollut varsinaista pakkomiellettä neitsyeen naiseen, vaikka ensisijaisesti sellaista halusin silloinkin. Mutta sitten tosipaikan tullen ahdistuin koko asiasta ja siitä että kyseinen tyttö oli tuollainen helppo ja kiimavittunsa vietävissä oleva lutka, tosin silloin en ajatellut asiaa juuri noilla termeillä.
Oletko miettinyt että jos saisit uusia tilaisuuksia viedä jonkin tytön neitsyyden niin saattaisit vain sössiä tilanteen uudestaan?
Niinhän siinä saattaisi käydä, mutta ainakin yrittäisin hoitaa homman enkä kieltäytyisi tai pakenisi kuten tuolloin.
Pitäisi oikeastaan lopettaa tällainen menneiden asioiden muistelu, vanhojen viestien lukeminen ja eksieni/tuttujeni kuvien katseleminen.
Sellainen juttu vielä, että ne joita et edes livenä koskaan tavannut ei ole mitään eksiä eikä sitä kutsu kukaan muu seurusteluksi että vaihdetaan netissä viestejä.
Sun kantsis oikeesti muuttaa ihmisten ilmoille sieltä.
Ihan hyvähän sitä on käydä päässään läpi omaa taustaan ja kokemuksiaan ja harrastaa samalla itsereflektointia. Kovin traagisilta kokemuksesi kuulostavat, mutta tuntuu siltä että näet maailman aika mustavalkoisena juuri niistä johtuen.
Kyllähän ne tuppaa ahdistamaan sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulee jos ei ole kokemuksia. Varsinkin kun miehen pitäisi olla se alfamies, joka rutiininomaisesti tyydyttää naisen ja ei saisi näkyä merkkiäkään epävarmuudesta, toisin kuin naisilla. Hankala se on esittää itsevarmaa siinä vaiheessa kun ollaan ekoja kertoja asian äärellä.
Muistaakseni et tykkää juoda kännejä, mutta luulisi että sinuakin rentouttaisi edes muutama olut vaikka ennen sitä tilannetta. Tekstiesi perusteella olet nimittäin umpikujassa. Jauhat päivät pitkät miten hauat neitsyttä, mutta kuitenkin vaikka niitä lähetettäisiin ovellesi joka päivä niin silti et pystyisi heidän kanssa olemaan. Jotain jolla rentoudut naisten seurassa sinun olisi syytä keksiä.
" Sellainen juttu vielä, että ne joita et edes livenä koskaan tavannut ei ole mitään eksiä eikä sitä kutsu kukaan muu seurusteluksi että vaihdetaan netissä viestejä."
Väännän tämän nyt viimeisen kerran rautalangasta tänne palstalle: Olen seurustellut neljä kertaa ja tavannut jokaisen eksäni moneen kertaan sekä suudellut jokaisen kanssa monesti. Viidennen kerran kun seurustelin, emme tavanneet ns. suhteen aikana vaan hieman sitä ennen. Siksi en laske sitä välttämättä varsinaiseksi suhteeksi.
Tuo kyseinen tyttö, josta ylempänä kerroin, oli pelkästään nettikaveri ja jos luet viestini uudelleen en missään vaiheessa kutsu häntä entiseksi tyttöystäväkseni.
On se saatana kun ihmiset eivät tätä vieläkään ymmärrä ja aina minulle tullaan jauhamaan tästä samasta asiasta että nettisuhteet eivät ole oikeita suhteita. En ole missään vaiheessa vittu niin väittänytkään ja lasken itsekin varsinaisiksi suhteiksi ainoastaan ne joissa olen tavannut tyttöystäväni ja ollut fyysisessä kontaktissa!
Tuo viesti kertoo kyllä aika paljon ongelmastasi. Haluat seksiä, mutta jos joku nainen/tyttö haluaisi seksiä sinun kanssasi, hän on väistämättä kiimavittunsa perässä juokseva elukka. Eli oikeastaan sinulle kelpaisi vain nainen, joka ei halua kanssasi seksiä, eikä siten tietenkään tule sitä sinulle myöskään antamaan. Olen valitettavasti ajanut itsesi umpikujaan. En voi muuta kuin toivoa, että terapiassa saisit avattua sisäiset lukkosi.
Öööh...Tämä ei todellakaan ole vittuilua, mutta ehkä olet homo? Et vain itekään tajua sitä vielä, sillä et ole ollut lähelläkään myöntää sitä itsellesi. Et ehkä ole edes löytänyt sitä puolta itsestäsi vielä. Homous vaan selittäisi sen miksi ahdistut ajatuksesta seksistä naisen kanssa ja noi kaikki rektaalirööriläpät. Ehkä olet tehnyt naisen saamisen itsellesi niin vaikeaksi, ettei sun tarvitsisi edes harrastaa seksiä naisen kanssa?
Tuosta kännijutusta... Olen välillä ollut absolutisti, välillä juonut 12-packin illassa viitenä tai useampana kertana viikossa, mutta nykyisin homma on ihan hanskassa.
Tiivistit ajatukseni aika hyvin. Varsinkin aiemmin ajattelin juuri noin, mutta nykyisin tuskin kieltäytyisin tai pakenisin jos tuollainen tilanne tulisi eteen. Mutta mene ja tiedä että miten reagoisin tosipaikan tullen.
Elikkä haluat pitää kakkusi ja syödä sen samalla.
En ole homo, sillä en ole kiinnostunut miehistä enkä koe miehen vartaloa tai sukuelimiä mitenkään kiihottavana. Tämä spekulointi voidaan lopettaa heti alkuunsa.
Ei tuo silti ole mitään seurustelua. Olen minäkin kännissä pussaillut jonkun kanssa joskus, mutta en kutsu heitä eksikseni.
Potentiaalinen raiskaaja ja pahoinpitelijä tuo peris on.
Pahimmilla sarjaraiskaajilla on juurikin tuota vikaa...tulee ilmeisesti vaikean äiti-suhteen seurauksena.
Jos äiti on syöttänyt omia ennakkoluulojaan ja /tai pitää liiaksi pojastaan kiinni, tuloksena on peris.
Ja periksellähän se mami nimenomaan määrää kaikesta, ja on kovin konservatiivi.
Sitä kyllä ihmettelen, miten on päästänyt päälleen jonkun jännä-ähkijän, joka on sitten nussinut hänet käytetyksi lutkaksi. Ja kaiken lisäksi on vielä porsinut äpärän.
Sun pitäisi vaan saada tyttö, jolla ei olisi kovin kiire seksiin ja se suostuisi etenemään asteittain. Eli aluksi voisi olla suutelun lisäksi pientä pettingiä. Sit myöhemmin voisit ehkä sormettaa jne. Kyllä moni mies on oikeasti aluksi yhtä arka kuin sinäkin noissa asioissa :)
Joku kokenut mutta fiksu tyttö voisi silti olla valmis hitaaseen etenemiseen, vaikkei itse enää neitsyt olisikaan. Sulla tsänssit paranis olennaisesti jos kattelisit myös vähän käytettyjä naisia. Toinen vaihtoehto päästä poikuudesta on maksullinen.
Taidat olla Naisasialooserin kanssa yhtä solmussa tuon tukahdutetun homouden kanssa. Toisaalta on ulkoa tuleva pakko himoita ja haluta naisia ja toisaalta sisältä tuleva vastenmielisyys naisen vartaloa ja seksuaalisuutta kohtaan. Tästä ristiriidasta syntyy sitten tuollaisia mahdottomia vaatimuksia kuten seksiä naiselta, joka ei halua seksiä.
En kyllä havaitse mitään oikeasti traagista kokemusta Periksen kertomuksissa. Pelkkää keskivertoa kasvamista aikuisuuteen, kasvukipuja jotka jatkuvat vieläkin. (yhyy, kiusattiin koulusssa, yhyyy...voi vitu, luuleeko olevansa jotenkin ainutlaatuinen? )
Uskoisinpa, että muilla palstalaisilla on elämässään paljon traagisempia kokemuksia.
Niistä vain ei ole tarvetta huudella. JA kaikkein vähiten on tarvetta syyttää karvaista kokemuksistaan muita ihmisiä/ihmisjoukkoja.
Yksi vtun vellihousu ja mammanpoika, omahyväinen kuspää koko peris. Ja aika moni muukin jätkä tällä palstalla.
Itsesäälissä vellovia vätyksiä, vinkuvia nössyköitä! Kasvattakaa itsellenne selkäranka ja pallit, ja opetelkaa olemaan aikuisia.
Peris haluaa kakkia ja syödä sen.
Mutta me kun sovimme joka kerta ihan erikseen että nyt alamme olemaan yhdessä, niin kyllä se jumalauta on seurustelua silloin! Mä tiedän näistä aiemmista suhteistani paremmin kuin sinä, joten tämä jauhaminen saa loppua nyt.
Älä nyt viitsi haukkua eläkeikää lähestyvää vanhaa naista. Jospa keskittyisimme vihaamaan ainoastaan oman ikäluokkamme naisia ja potentiaalisia kumppaneita. Okei?
Siinä olet kyllä ihan oikeassa, että äitini asenne on ollut hieman vääränlainen joka on johtanut siihen että olen aina ollut yksinäinen ja epäsuosittu. Ala-asteen ja yläasteen aikoihin kun minulla vielä oli kavereita edes hieman, äitini oli aika tarkka että kuinka kauan kaverini saavat olla meillä. Usein se menikin niin, että kaverini tulivat iltapäivällä meille juomaan kahvia tai limpparia sekä ajelimme pienellä crossipyörälläni jossain metsäteillä. Sitten he lähtivät hyvissä ajoin ja viettivät loppupäivän keskenään, usein myös tyttöjen kanssa, ja niissä tilanteissahan se pohja tulevaisuudelle rakennetaan. Minä sen sijaan jäin kotiin aina.
Kun ekan kerran seurustelin vuonna 2008, äitini oli aika nihkeä päästämään minua yökylään tyttöystäväni luo. No, lopulta hän suostui mutta toisaalta ihan sama koska erosimme kyseisen tytön kanssa juuri kyseisellä kerralla emmekä edenneet seksiin asti koskaan, vaikka nukuimme useasti vierekkäin.
Ja näitä esimerkkejä kyllä riittää. Toisaalta minulla on myös päinvastaisia muistikuviakin. Muistaakseni vuonna 2005 tai 2006, eli 13-14 vuotiaana äitini sai jonkun ihme purkauksen ja sanoi että "muut sun ikäiset ovat tuolla nussimassa tyttöjä eikä ole kaikkia iltoja kotona, menisit säkin joskus jonnekin"! En oikein muista oliko hän tuolloin kännissä tai jotenkin huonolla tuulella, vai olinko itse kiukutellut jostain että olen yksinäinen tms. Yleensä hän on ollut kuitenkin hyvin lohduttavainen ja yrittänyt parhaansa mukaan kehua ja rohkaista minua, mutta aina hänkään ei jaksanut uskoa minuun ja sitten tuli tuollaisia purkauksia.
Ja aina hän on tehnyt sitä, että hän tietyllä tavalla arvostelee ja vähättelee muita ihmisiä. En nyt tarkoita suoranaista haukkumista, vaan sellaista "meidän on niin hyvä asua kahdestaan, mieti jos mäkin hankkisin vielä jonkun miehen niin eihän siitä tulisi mitään". Tai "älä niistä kavereista ja niiden menoista piittaa, sä olet niin paljon fiksumpi kuin ne". Ehkä tällainen on aiheuttanut sen, että olen yksinäinen enkä pysty muodostamaan normaaleja ihmissuhteita. Niinä harvoina kertoina kun vietän aikaa kaverieni kanssa, minua hävettää edelleen kertoa siitä äidilleni. Ei hän siitä mitään varsinaista negatiivista ole ajatellut vuosikausiin, olenhan aikuinen, mutta silti mieleeni on syöpynyt ajatus että kaverien kanssa oleminen on jotenkin väärin.
Kyllä minun naisettomuus ja yksinäisyys on varmasti aika monen tekijän summa. Olen pikkulapsesta saakka ollut erilainen kuin muut, siihen päälle vielä äitini luoma erikoinen asenneilmapiiri ja kirsikkana kakussa 9 vuoden koulukiusaaminen ja useita epäonnistuneita suhteita. Mitä muutakaan voi tällaisen jälkeen odottaa ihmisestä kuin yksinäistä naistenvihaajaa?
Mikset muuta omillesi jos töitäkin sulla on? Ei tuo ikinä korjaannu ellet tee asialle mitään. Terapiaan kertomaan rehellisesti ongelmasta eikä jaarittelemaan niitä näitä lapsuudesta, itsenäistyt ja otat vastuuta omasta elämästäsi muuttamalla pois äitisi luota ja samalla pääset tuosta kummallisesta ohjailusta irti.
Pelkästään äidin luona asuminen aikuisena on todella paha turn off naisille.
Omia vanhempiaan ei voi valita. Se on ihan ymmärrettävää, että vanhempien käytös luo pohjaa omalle elämälle, mutta silti aikuisesta voi tulla ihan mitä vaan riippumatta siitä millaset vanhemmat ovat olleet. Siit täytyy vaan kiskaista itsensä irti ja aktiivisesti yrittää kasvaa aikuiseksi.
Periksen tapauksessa tilanne on vähän hankala, koska hän asuu vielä äitinsä kanssa. Lisäksi jos muutto pois ei tule kyseeseen, muuttaakseen asioita perikseltä vaaditaan paljon tahdonvoimaa ja aktiivista otetta, että omat ajatusmallit muuttuvat. Ja se äiti on myös saatava "kuriin". Eli ei saisi enää elää kuin silloin kun oli pikkupoika.
Etkö Peris silti saisi sitä tilaanne perinnöksi, vaikka sieltä nyt muuttaisitkin pois? Luuletko, että äitisi kostaisi ja tekisi erillisen testamentin, sillä muutenhan se menisi automaattisesti sulle. Kuusikymppinen nainen saattaa myös elää vaikka kolmisenkymmentäkin vuotta vielä ja tietysti toivonkin äidillesi terveyttä ja pitkää ikää. Tarkoitan vaan, että sulla olisi vielä pitkä aika sitä perintöä odotellessa. Voisit luoda oman elämäsi, perheesi yms jossain muualla ja sitten joskus kun olet jo aikamies, voisit saada tilanne perinnöksi. Sinnehän voisi aina muuttaa takaisin ja toisaalta voisit muuttaa jonnekin suht lähelle ja käydä kotitilalla useasti viikossa. Ehkä jopa voisit rakentaa oman talon samalle tontille?
Ei asiat ole niin yksinkertaisia. Olen tästä joskus ennenkin maininnut, että äidilläni on tietynlaisia sairauksia ja se on mielestäni meille molemmille parhaaksi että asumme saman katon alla. En jaksa jauhaa tästä asiasta sen enempää, mutta tämä on sekä taloudellisesti että myös äitini kannalta paras ratkaisu.
Eikä mikään muuttuisi vaikka asuisin yksin. Moni yksinäinen mies viettää kaiken aikansa yksin jossain yksiössä eikä se kuulosta yhtään houkuttelevammalta kuin se että asun lapsuudenkodissani.
Okei, sulla on vähän "paha" tilanne tietyssä mielessä siis. Toisaalta tuollainen kotitila on ihan hieno juttu, siinä on omat etunsa.
Huonoja puolia on ehkä se, että kehtaako sitä tuoda jotain akkaa sinne kotiin pantavaksi. Itse en olisi kotona asuessani aikoinaan kehdannut tuoda tyttöä kotiin saati panna sitä kovaäänisesti huoneessani vanhempieni kotona ollessa. Vasta sitten kun muutin omilleni, aloitin aktiivisen seksielämän, vaikka jotain yksittäisiä kokeiluja oli jo aiemmin ollut.
Toisaalta voihan sitä hoitaa noi seksittelyt naisen luonakin. Paha tilanne on se jos kumpikin asuu vielä vanhempiensa luona. Siten täytyy vaan ajaa mese jonnekin syrjäkujalle ja hoitaa nusuttelut sen takapenkillä ;)
Teinien nettisähläykset ei ole mitään oikeita suhteita. Ihan naurettavia nuo sun jutut
Onhan se nyt ilmeistä, että lapsellisen burgerin pitää ensin oppia itse pyyhkimään pyllynsä ennen kuin voi mitään seksijuttuja edes harkita. Antaa periksen kasvaa äitinsä helmoissa. Kyllä sitä ehtii sitten parhaassa nuoruudessa nelikymppisenäkin niitä seksijuttuja harrastaa.
Itse olet naurettava. Jos nimenomaan sovimme että alamme olemaan yhdessä ja tapasimme suhteen aikana useasti, silloin se on seurustelua.
Olisi se toki hieman kiusallista tuoda tyttöjä kotiin saati yökylään, vaikka olen kyllä niinkin tehnyt esimerkiksi vuonna 2008 ja 2012.
Enkä usko että seksiasioissa se ääni olisi suurin murhe, talomme kun on noin 22 metriä pitkä, seinät vanhanajan paksua hirttä ja äitini makuuhuone on ihan eri päädyssä kuin minun.
Ei silti oikea suhde ole. Tuskin edes seurustelua, jos ette panneet edes. Jotain teinien pelleilyä.
Periksen äiti on siis ollut noin 40-vuotias saadessaan Periksen. Eipä siinä, moni vanhempana äidiksi tullut kykenee kasvattamaan lapsensa ihan hyvin.
Mutta kyllä tämä äiti-poika-suhde haiskahtaa juuri siltä mitä olen uumoillutkin.
Kyselepä Peris äidiltäsi hänen elämästään ennen sinua. Hänen arvoistaan ja elämänmenosta jne. Juota vaikka känniin ensin, niin saat rehellisempiä vastauksia.
Tuo kiinnipitäminen ("ollaan me vaan kaksistaan") ja toisaalta nolaaminen/alistaminen ("muut tuonikäiset ovat jo nussimassa toisiaan") ei ole ihan tervettä tai normaalia. Sitä paitsi kuulostaa ihan helevetin törkeältä omalle lapselle sanottuna, kuin suoraan jonkun satamahuorran suusta.
Jos äitisi on ollut kova menemään, ja sitten parisuhteissaan pettynyt, hän ei saisi estää sinua elämästä omaa elämääsi. Hän ei alitajunnassaan ilmeisesti ymmärrä, että sinä olet oma yksilösi ja erillinen olento. Jonkinlainen napanuora on katkaisematta. Nyt sinä olet äitisi jatke (ja elät ikääntyvän ukon elämää).
Kyllä ratkaisu löytyy äidistäsi. Varsinkin kun se mahdollisuus on suljettu pois, että itse lähtisit maailmalle ja ottaisit fyysistä etäisyyttä.
Hidas prosessi edessä sinulla.
Ihan hyvä pointti. Paha juttu kun periksen puheista ei pysty muodostamaan täysin luotettavaa kuvaa hänen äidistään. Muuta äidinmallia perishän ei tiedä, joten siksi hän voi olla toisinaan suojeleva ja puolustava äitiään kohtaan. Oletko peris jutellut siellä terapiassa sun äitisuhteestasi?
" Kyselepä Peris äidiltäsi hänen elämästään ennen sinua. Hänen arvoistaan ja elämänmenosta jne. Juota vaikka känniin ensin, niin saat rehellisempiä vastauksia."
Ei minun tarvitse kysyä, sillä hän on kertonut itsekin että kävi nuorempana paljon sen ajan diskoissa ja myöhemmin tanssiravintoloissa. Hän myös matkusteli aika paljon työkaveriensa kanssa ja naispuolisten serkkujensa kanssa.
Lapset ovat hämmästyttävän lojaaleja vanhemmilleen, useimmiten vielä aikuisinakin.
Kunnes he kypsyvät, ja huomaavat eron terveen ja tuhoavan lojaaliuden välillä. Aikuinen ihminen ei ole enää vanhemmistaan riippuvainen niinkuin pieni lapsi on, eikä vanhempi saa keinotekoisesti pitkittää tuon riippuvuussuhteen kestoa. Vanhempien pitää päästää irti, vaikka tuntuisikin pahalta.
Periksellä on aikuistuminen vielä kesken. Tarvitaan voimakas kriisi tai pari, jotta irtautuminen äidistä vauhdittuisi. Ja en nyt tarkoita mitään "äidin kanssa sotapolulla olemista" vaan kahden aikuisen keskinäisten välien suursiivousta ja riippuvuussuhteen katkaisua, toivottavasti rakentavassa hengessä. Vaikka ei se koskaan kivutonta ole.
Minun mielestäni Periksen kannattaisi mennä sinne terapiaan yhdessä äitinsä kanssa.
Yleisestikin ottaen olisi parempi hoitaa koko perhettä, kuin yhtä yksilöä perheessä. Yksilön ongelmat kuitenkin ovat kiinteä osa perhettä (perhe vaikuttaa ongelmiin ja ongelmat perheeseen), ja harvoin vain yhdellä perheenjäsenellä on ongelmia, kyllä siinä on koko porukalla probleemia, vaikka yksi voimakkaammin oireilisikin.
Perhehän on aina ryhmä, vaikka sitten pienempikin.
Jotenkin tuntuu että minun ongelmia ja äitisuhdettani hieman paisutellaan ja liiotellaan tällä palstalla. Ottakaa huomioon, että muutama vuosikymmen sitten se oli aivan normaalia että aikuisetkin miehet asuivat vanhempiensa kanssa. Olen äitini kanssa ihan hyvissä väleissä, vaikka toisinaan ääni korottuu mutta sekin on aivan normaalia.
Kummallakin on myös yleensä omat menot päivisin ja talossamme on kaksi sisäänkäyntiäkin, eli kummallakin on tavallaan oma puoli. Ruokani laitan kyllä äidin puolella, sillä minun huoneissani ei ole keittiötä.
Varmasti äitini käytöksellä on ollut jotain vaikutuksia elämääni, mutta tällä hetkellä hän ei todellakaan ole suurin este mahdolliselle suhteelle tms. Veikkaan että olisin ihan yhtä yksinäinen jos asuisin yksin.
Niin olisitkin.
Olet tuossa tilassa ja pysyt, kunnes hoksaat itse mikä on homman nimi. (Arvasin suurin piirtein muuten vastauksesi.)
Luultavasti parinkymmenen vuoden päästä tajuat, mistä minä yritin sinulle puhua. Jos hyvin käy.
Sinänsä turhaa yrittää palstalla antaa sinulle neuvoja, kun todelliseen muutokseen tarvitaan aina oma oivallus.
Hyvät välit voi olla vanhempiin, vaikka tosiasiassa välejä hiertäisi jokin. Puhumistakin on monenlaista: voidaan puhua paljonkin, mutta aina jättää kipeimmät asiat puhumatta. Se virtahepo olohuoneessa on ihan todellisuutta monella.
Eikö yhtään ärsytä, kun äitisi on saanut mennä ja viilettää, mutta itse olet ollut tiukassa talutushihnassa?
No en minä varsinaisesti taulutushihnassa ole ollut, ainakaan enää näin aikuisiällä. Olen kyllä saanut sanoa äidilleni vastaan ja niin olen myös monesti tehnytkin. Enkä tiedä olisinko edes viihtynyt tai pärjännyt missään bileissä tai kaveriporukoissa joskus teini-ikäisenä. Enkä koskaan edes halunnut lähteä minnekään vaan viihdyin lähinnä kotosalla omien harrastuksieni parissa ja se tietenkin sopi äidilleni hyvin kun hänen ei tarvinnut olla huolissaan minun turvallisuudesta yms.
Ja äitini tietenkin on ollut aina tietoinen siitä, että minulla on ollut pienestä saakka taipumuksia joutua erilaisiin ongelmiin sosiaalisissa tilanteissa, joten ehkä hän ymmärsi sen että minun on ollut parempi olla kotona kuin jossain kiusattavana, sitä kun sai koulussa kokea ihan tarpeeksi. Melkeinpä sanoisin näin jälkikäteen, että suurin virhe mitä äitini on tehnyt, oli antaa minun käydä tavallista peruskoulua varsinkin yläasteen ajan. Olen kuitenkin aina kärsinyt erilaisista sopeutumisvaikeuksista ja sosiaalisista ongelmista, joten ehkä joku erityiskoulu olisi ollut parempi vaihtoehto. Mene ja tiedä. Kuitenkin arvosanani olivat aina hyviä, joten koulunkaan taholta ei mitään sellaista ehdotettu.
Ja kuten sanottu, äitini ei pyri rajoittamaan minun menemisiä ja tekemisiä sillä olen kuitenkin aikuinen ihminen. Mutta olen kai itse tottunut ja kasvanut tällaiseen elämään että en käy missään sosiaalisissa riennoissa. Ja totta puhuen, ei minua tälläkään hetkellä kiinnostaisi lähteä esimerkiksi baariin kuuntelemaan mitään turhannauramista ja ahdistumaan ihmistungoksen ja kovan musiikin keskelle. Haluaisin tehdä kaverieni kanssa jotain muuta ja mieluiten kahdestaan jonkun kanssa. Mutta suuri osa ihmisistä kun ei pidä sellaisesta vaan haluavat olla porukassa joka ei minulle sovi.
Usko tai älä, ymmärrän tilanteesi tosi hyvin.
Meissä on jotain samaa (kiusaaminen, koulu meni tosi hyvin, viihdymme pienissä porukoissa, "mikset mene mihinkään"-kommentit äidiltä, äiti menevää sorttia mutta mutta...).
Itse aloin nähdä oman äitini tarpeen ohjailla elämääni jossain vaiheessa. Aluksi en (lapsekkaan lojaalisuuden vuoksi) halunnut uskoa, kielsin havaintoni alitajuisesti. Ohjailussa oli joissain asioissa mukana myös isoäitini yhdessä äitini kanssa (mm. järjestetty avioliitto, tai siis yritys, yäk). Ja havaintojen kieltämiseen vaikutti vahvasti myös se, etten _pystynyt_ keksimään syytä moiselle käytökselle. Se on niin kaukana omasta luonteestani. Piti kasvaa aikuiseksi, jotta ymmärsi.
Kun aikaa kului tarpeeksi (ja aivoni kypsyivät aikuisiksi, heh) aloin havaita yhä uusia asioita. Otin asiat puheeksi, ja täytyy sanoa ettei ollut aikoinaan helppoa ottaa todellinen irtiotto. Mutta jos en olisi sitä tehnyt, olisin edelleen epävarma "melkein aikuinen".
Ohjailu ja kiinnipitäminen, ja toisaalta ajoittainen hienostunut lannistaminen on oikeasti yksi väkivallan muoto, vaikka varsinkaan äiti-ihmiset eivät sitä halua myöntää.
Minulla on oikeus omiin valintoihini ja virheisiini omassa elämässäni.
Niin myös sinulla. Ja sinulla ei ole mitään syytä kokea esim. syyllisyyttä kavereiden kanssa olemisesta. Saat valita seurasi ihan itse, miellytti se äitiäsi tai ei.
Eikä sinun tarvitse uhrata omaa elämääsi äitisi vuoksi, ei edes niiden äitisi sairauksien. Varsinkin läheisissä suhteissa sairaudetkin tuppaavat olemaan vallankäytön väline, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Oletko DarkFear?
Länsimaisen ihmisen ahdistusta - vasemman jalan loukkaantumisen jälkeen oikea tassu kokoa 36, vasen 37, mutta kenkiä ei saa ostaa sekapareina. Pitäisi ostaa kaksi paria tai löytää (äärimmäinen todennäköisyys!) nainen jolla sama maku ja jalkavamma peilinä.
Varmasti periksenkin elämä olisi toisenlainen jos hänellä olisi oikea isä, eikä olisi yh-äipän kasvattama. Naiset ei osaa kasvattaa lapsiaan yksin ja heistä tulee juuri tuollaisia ylisuojelevia ätmien tekijöitä. Harmi vaan, että periksen mutsi meni jollekin jännämiehelle jakamaan tavaraansa, eikä ottanut kunnollista miestä, joka olisi kasvattanut pojastaan vähintään ketmin, eikä tuollaista kaapissa kasvanutta ätmiä.
Ihmettelen, missä on Periksen isä?? Onko tämä taas esimerkki, millaisia "miehiä" nykyajan isättömissä perheissä kasvaa.
Ei ole ainoa tapaus. Tiedän myös toisen tapauksen, jossa ylisuojeleva yh-äiti sekoitti poikansa pään holhouksellaan. Koulun jälkeen pitää tulla suoraan kotiin ja menoja tarkkaillaan muutenkin todella tarkkaan.
Tuota tapahtuu kyllä ihan kahden vanhemman perheissäkin. Eikä ole mitenkään harvinaista, että se onkin isä-ihminen, joka haluaa kontrolloida.
Lapsille pitää antaa vastuuta ja näyttää että heihin luotetaan. Se ei onnistu, jos perheen sisällä ei kommunikaatio toimi.
Parasta nuorten (ja lasten) suojelua on se, että säilytetään keskusteluyhteys.
Ero on siinä, että ankaran isän pojista tulee jännämiehiä ja kriminaaleja ja ylihuolehtivan äidin pojista nössöpoikia ja ätmejä.
Ei se ihan noin yksinkertaisesti mene.
Äiditkin voivat olla ankaria (ja ylihuolehtivia).
Itse menetin poikuuteni vasta vähän alle 24 vuotiaana ja kyseessä oli minua vanhempi ja kokenut nainen joten olen todellakin ihan atm kun vertaan itseäni periaatteen mieheen.
Tuohon 24 vuoden ikään mennessä minulle ei tullut ainuttakaan todellista tilaisuutta alkaa seurustelemaan eikä saada edes seksiä kunnes sitten kovalla vaivalla löysin naisen joka suostui seksiin kanssani. Olin toki nuorempana humalassa suudellut parin tytön kanssa mutta tuskin he minusta mitään sen enempää halusivat.
Mielipiteeni on se että eihän siitä voi kuin itseään syyttää jos on sössinyt kaikki tilaisuutensa jos niitä on kuitenkin ollut vaikka kuinka paljon.