Olen seurustellut mieheni kanssa nyt vuoden ja tiedän, että hän on minulle juuri oikea. Henkilö, kenen kanssa näen itseni vanhana kiikkustuolissa käsi kädessä. Tunnen myös sen, että voin välittää tätsä miehestä hautaani asti. Hän ymmärtää harrastukseni täysin, on ymmärtäväinen ailahtelevaisuudestani, rakastaa minua minuna. Itseni vain on välillä vaikea hyväksyä käytöstäni ja ajatuksiani häntä kohtaan. En ole pettänyt koskaan, enkä näe itseäni pettävänä tyyppinä, mutta jokin osa minussa haluaisi tuntea intohimon. Sen tunteen, kun toinen totaalisesti vie jalat alta ja haluat häntä niin että vermoihin sattuu. Repiä vaatteet missä vain, milloin vain. Mieheni kanssa en tätä näin vahvasti tunne. En koskaan ole tuntenut. Suhteemmekin alkoi niin, että annoin hänelle ns. mahdollisuuden. Siihen aikaan uskonitoimivasta parisuhteesta oli kuollut, miehestä joka rakastaisi minussa muutakin kuin vainsitä yhtä yötä. Mutta se mahdollisuuden antaminen syveni ajan saatossa syväksi välittämiseksi, en näe elämääni ilman hätä.
Kumppanini antaa minulle sen huomion, minkä vaadin. Hän tekee kaiken vuokseni. Olen saanut hänet usein itkemään sanoillani, enkä kestä tätä käytöstä itsessäni. En tajua miksi kohtelen miestäni näin, vaikka hän on minulle kaikki kaikessa. En koskaan ole antanut tunteitteni viedä minua päättömästi, vain ja ainoastaan siksi ettei kukaan ikinä pystyisi satuttamaan minua. Satutan toisia ennen, ennen kuin he edes ehtisivät ajatella satuttavansa minua. Silti, hän kestää minua ja haluaa olla kanssani.
Olen usein yrittänyt luoda intohimoista tilannetta, repiä vaatteet hänen yltään ja ajatella häntä tulisesti. Hänen kanssaan vasta opin sen mitä seksi ja rakastelu ovat. Silti, se hekuman huipentuma jää saamatta, pää ei leiju pilvissä, missään tilanteessa.
Mikä minua kaihertaa, miksen vain voi kohdistaa sitä himoa suoraan mieheeni?
Mielessäni käy välillä ajatus, että olisi mahtavaa kokea nyt himo jonkun toisen kanssa, käydä läpi se kaikki, sen kestämättömyys konkreettisesti ja sitten palata hyvään, vakaaseen, ikuisesti kestävään suhteeseeni. Pettää en häntä pysty, sen tiedän.
Kumppanini antaa minulle sen huomion, minkä vaadin. Hän tekee kaiken vuokseni. Olen saanut hänet usein itkemään sanoillani, enkä kestä tätä käytöstä itsessäni. En tajua miksi kohtelen miestäni näin, vaikka hän on minulle kaikki kaikessa. En koskaan ole antanut tunteitteni viedä minua päättömästi, vain ja ainoastaan siksi ettei kukaan ikinä pystyisi satuttamaan minua. Satutan toisia ennen, ennen kuin he edes ehtisivät ajatella satuttavansa minua. Silti, hän kestää minua ja haluaa olla kanssani.
Olen usein yrittänyt luoda intohimoista tilannetta, repiä vaatteet hänen yltään ja ajatella häntä tulisesti. Hänen kanssaan vasta opin sen mitä seksi ja rakastelu ovat. Silti, se hekuman huipentuma jää saamatta, pää ei leiju pilvissä, missään tilanteessa.
Mikä minua kaihertaa, miksen vain voi kohdistaa sitä himoa suoraan mieheeni?
Mielessäni käy välillä ajatus, että olisi mahtavaa kokea nyt himo jonkun toisen kanssa, käydä läpi se kaikki, sen kestämättömyys konkreettisesti ja sitten palata hyvään, vakaaseen, ikuisesti kestävään suhteeseeni. Pettää en häntä pysty, sen tiedän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.