Joo elikkäs ihan ensin pahoittelen, että tästä aloituksesta tulee aika pitkä, koska ongelmani ei ole mikään helppo.
Olen siis ihastunut 99-tyttöön ja oon ite 98-poika. Me nähdään kerran vuodessa sukulaisten kautta ja vuosi sitten ihastuin
ihan kunnolla tähän tyttöön. Aloin sitten puhumaan tälle tytölle kikissä ja sitä kesti joku 2kk. Ollaan siis ihan hyviä kavereita ja näin. No tuon juttelun lopussa sekin alko kiinnostuu musta tai näin ainakin luulen, koska se alko entistä enemmän itse aloittaa keskusteluja jne... Ja sit en tiiä mikä muhun meni, kai mä olin sen verran paskahousu että en oikeen sit uskaltanu alkaa suhteeseen kun oon niin kokematon jne.
Me nähdään sen takia niin harvoin sukulaisten kautta koska välimatkaa on n.60km mutta ei kai tuo nyt mikään mahdoton välimatka ole??
Ja sitten tuo tarina jatkuu eli ei puhuttu sen jälkeen, ei ollu mitää riitaa se vaan vähän jäi. No sitten tän vuoden tapaamisessa mua jännitti etukäteen hirveesti mennä sinne, koska en tienny että miten tää tyttö suhtautuis muhun sen kaiken jälkee.
No ekana päivänä (kahen päivän reissu)
se olikin vähän vaivautunu ja niin mäkin olin mut sit taas meil alko synkata entiseen malliin pikkuhiljaa ja tokana päivänä me jo istuttii vierekkäin eri paikoissa eikä se enää vältelly mua ja jutteliki mulle paljo enemmä. Se mikä mua kuitenki mietityttää on että se jutteli sen puhelimel jonku kans aika paljo. Joo tiedän että nykyään jutellaa paljon ihan huvikseenki ja se saatto myös vaa viestitellä sen kavereitten kanssa mut silti se jäi kaivelemaan.
Mun mielestä meillä synkkaa hyvin ja meillä on samoja kiinnostuksen kohteita
ja mielipiteitä. Itse kyllä olisin valmis suhteeseen, voisin nuo välimatkat kulkea bussilla ja vanhemmatkin voisivat varmaan joskus heittää. Uskon että näin toimisi myös toisinpäin. Me oltiin tässä tän vuoden tapaamisessa pari kertaa kahdestaan, mutta en mä vaa osannu sanoo et tykkään siitä vaan juttelin vaa kaikkee muuta.
Mutta tässä vielä nuo
ongelmat tiivistettynä:
-välimatka n. 60km
-en osaa/uskalla kertoa tunteitani
-se mahdollinen toinen poika
-tänä vuonna on tulossa uusi tapaaminen poikkeuksellisesti n.1kk sisällä eli miten se vaikuttaa tilanteeseen?(kertoisinko tunteistani livenä vai puhelimella ennen tai jälkeen tapaamisen?)
-en tiedä 100% varmasti että tällä tytöllä on tunteita minua kohtaan mutta uskon niin ja ehkä hänkään ei uskalla kertoa minulle.
-Näin monen vuoden tuntemisen jälkeen on varmaan aika vaikeaa molemmille alkaa puhumaan tunteista toista kohtaan jne.
Onhan tuossa hyviäkin puolia:
-ollaan tunnettu pitkään
-molemmat tunnetaan hyvin toistemme vanhemmat ja sisarukset eli mitään esittelyitä ei tarvita
AUTTAKAA KAIKKI OTTAMALLA KANTAA NÄIHIN ONGELMIIN JA NEUVOKAA!!!
Luen kaikki vastaukset, lyhyet sekä pitkät.
T. Todella paljon neuvoja
kaipaava ihastunut poika
Olen siis ihastunut 99-tyttöön ja oon ite 98-poika. Me nähdään kerran vuodessa sukulaisten kautta ja vuosi sitten ihastuin
ihan kunnolla tähän tyttöön. Aloin sitten puhumaan tälle tytölle kikissä ja sitä kesti joku 2kk. Ollaan siis ihan hyviä kavereita ja näin. No tuon juttelun lopussa sekin alko kiinnostuu musta tai näin ainakin luulen, koska se alko entistä enemmän itse aloittaa keskusteluja jne... Ja sit en tiiä mikä muhun meni, kai mä olin sen verran paskahousu että en oikeen sit uskaltanu alkaa suhteeseen kun oon niin kokematon jne.
Me nähdään sen takia niin harvoin sukulaisten kautta koska välimatkaa on n.60km mutta ei kai tuo nyt mikään mahdoton välimatka ole??
Ja sitten tuo tarina jatkuu eli ei puhuttu sen jälkeen, ei ollu mitää riitaa se vaan vähän jäi. No sitten tän vuoden tapaamisessa mua jännitti etukäteen hirveesti mennä sinne, koska en tienny että miten tää tyttö suhtautuis muhun sen kaiken jälkee.
No ekana päivänä (kahen päivän reissu)
se olikin vähän vaivautunu ja niin mäkin olin mut sit taas meil alko synkata entiseen malliin pikkuhiljaa ja tokana päivänä me jo istuttii vierekkäin eri paikoissa eikä se enää vältelly mua ja jutteliki mulle paljo enemmä. Se mikä mua kuitenki mietityttää on että se jutteli sen puhelimel jonku kans aika paljo. Joo tiedän että nykyään jutellaa paljon ihan huvikseenki ja se saatto myös vaa viestitellä sen kavereitten kanssa mut silti se jäi kaivelemaan.
Mun mielestä meillä synkkaa hyvin ja meillä on samoja kiinnostuksen kohteita
ja mielipiteitä. Itse kyllä olisin valmis suhteeseen, voisin nuo välimatkat kulkea bussilla ja vanhemmatkin voisivat varmaan joskus heittää. Uskon että näin toimisi myös toisinpäin. Me oltiin tässä tän vuoden tapaamisessa pari kertaa kahdestaan, mutta en mä vaa osannu sanoo et tykkään siitä vaan juttelin vaa kaikkee muuta.
Mutta tässä vielä nuo
ongelmat tiivistettynä:
-välimatka n. 60km
-en osaa/uskalla kertoa tunteitani
-se mahdollinen toinen poika
-tänä vuonna on tulossa uusi tapaaminen poikkeuksellisesti n.1kk sisällä eli miten se vaikuttaa tilanteeseen?(kertoisinko tunteistani livenä vai puhelimella ennen tai jälkeen tapaamisen?)
-en tiedä 100% varmasti että tällä tytöllä on tunteita minua kohtaan mutta uskon niin ja ehkä hänkään ei uskalla kertoa minulle.
-Näin monen vuoden tuntemisen jälkeen on varmaan aika vaikeaa molemmille alkaa puhumaan tunteista toista kohtaan jne.
Onhan tuossa hyviäkin puolia:
-ollaan tunnettu pitkään
-molemmat tunnetaan hyvin toistemme vanhemmat ja sisarukset eli mitään esittelyitä ei tarvita
AUTTAKAA KAIKKI OTTAMALLA KANTAA NÄIHIN ONGELMIIN JA NEUVOKAA!!!
Luen kaikki vastaukset, lyhyet sekä pitkät.
T. Todella paljon neuvoja
kaipaava ihastunut poika
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysyt siltä että haluuko nähdä muutenkin kun sukulaisten takia. Pyydät treffeille ja sitten vaan sovit ajan missä ja milloin. Älä vie elokuviin koska siellä ei voi jutella. Kysy et voiko se tulla sun luokse ja sitten vietät päivän sen kanssa.
Mukavaa, että välillä on ihan perusteellinenkin aloitus, missä asiaa on pohjustettu. Helpompihan tuohon on ottaa kantaa, kun epämääräiseen vihjailuun. Siinä mielessä aloituksesi oli hyvä eikä lainkaan pahoittelun paikka :)
Toinen juttu onkin se helppous, eipä tuota silti helpoksi pysty tekemään. Tai pystyy, mutta elämän pitäisi mennä kuin elokuvissa :)
Te nyt selkeästi tykkäätte molemmat toisistanne jonkun verran, tulette toimeen, teillä synkkaa eikä tuo 60 km välimatka nyt mitään ihan kamalaa ole, kuten itsekin sanoit, sen nyt pystyy kulkemaan.
Mutta mikä tekisi sen tykkäämisestä kertomisen helpoksi? Ei mikään, se on vaan vaikeaa, koska on. Siinä pelkää sitä torjutuksi tulemista, ja jostain syystä ihmiset ajattelee, että on noloa kertoa ihastuksesta, vaikka sehän on vain hyvä asia. Vaikka saisikin pakit. Sehän kertoo tykkäämisestä! Miten hyvästä asiasta kertominen olisi noloa? Mutta, se on arka aihe.
Sitten se torjutuksitulemisen riski... Se vaan on aina. Koko loppuelämän, olemassa. Kun hakee kouluun, töihin, tutustuu ihmisiin, menee paikkoihin, ja kyllä, rakkaudessa ehkä pahiten. Se on riski mikä meidän pitää kestää, jos aiomme mitään saada. Ja me tulemme paljon useammin elämässä torjutuiksi tai pettymään, kun saamaan "kaiken": paras lahja itsellesi on kehittää kyky unohtaa nopeasti ja antaa kaikki anteeksi.
Eli, mikään nyt vaan ei tee tilanteesta takuuvarmaa ja riskitöntä.
Mutta elämää se vaan on.
Jos te olette tunteneet jo kauan, on lisää hyviä puolia: vaikka tulisi pakit, ne tulee todennäköisesti nätisti ja voitte silti jäädä kavereiksi (kunhan käytät maagista kykyäsi unohtaa).
Jos pakkeja ei tule, ja teidän suhde saakin alkunsa, teille tulee maailman paras juttu, koska te jo tunnette, ettekä vaan sähellä hätäpäissänne.
Minun mielestä sinun kannattaa ottaa härkää sarvista ja soittaa ennen käymistä ja vaan puhua. Tai en tiedä sinusta, mutta itselleni helpompaa olisi änkyttää puhelimessa, en varmaan saisi livenä sitten asiaa sanottua. Kirjoita vaikka pääkohdat paperille ensin, että voit ne siitä katsoa. Itse teen sitäkin, jos joudun vaikeita asioita selvittämään. Se auttaa.
Asiaa helpottaisi ehkä tosiaan nuo riskien hyväksymiset jne. ja se, että päätät vaan että kävi miten kävi, nyt sinä kokeilet.
Paljon enemmän jää katumaan niitä kertoja, kun ei edes yritä, kun ei tee mitään, kun ei saa koskaan tietää. Ne asiat vaivaa! Ne jutut, mitä on tehnyt on kuitenkin tehty, kokeiltu, tiedossa. Ei jää epäselvyyksiä.
Oma ehdotukseni olisi: soita, kerro, ota riski. Toivottavasti teidän juttunne onnistuu!
Kiitos paljon 'Soitellen sotaan vaa' !
Sulla on tosi hyviä pointteja kirjoituksessasi.
Mutta voisitko vielä vähän perustella, että
miksi soittaisit ennen tätä seuraavaa tapaamista?
Ja voitko myös vähän neuvoa että mitä sille
tytölle puhelimessa sanoisin, kun nyt tuntuu
vaan siltä, että änkyttämiseksi se menee puhelimessakin.
JA NEUVOKAA KAIKKI MUUTKIN!!
Nyt kun oon myös kyselly muualta, niin
on tullu oikeastaa kahta vaihtoehtoa eli joko kerron livenä tytölle ensi tapaamisessa ja näen ainakin oikean reaktion tai sitten soitan tytölle milloin ainakin minun on helpompaa kertoa hänelle.
Sanokaa nyt että kumpi on parempi ja
mitä ja miten tytölle sanoisin!!
Jeesatkaa nyt, tarviin oikeesti neuvoja!!
Ja kertokaa myös, että mitä ja miten sitten puhun tytölle tunteistani.