Keskimmäinen lapsistamme on muuttamassa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vanhin on jo ollut poissa kotoa vuosia. Tässä kohtaa tunnen ahdistusta ja valtavaa surua. Näen elämän filminnauhana ja nopeasti pois kadonneena. Kaipaan aikaa jolloin lapset olivat pieniä ihan suunnattomasti. Olen va
ltavan surullinen. Tahdon saada apua tähän tunteeseeni, ymmärrän että elämä jatkuu näin ja niin sen pitääkin, mutta mistä tämä johtuu. Kun näen tyhjät lasten huoneet, kyyneleet kirpoavat silmiini ja näen heidät pikkujaloin kirmaamassa katsomaan piirrettyjä jns. Miten kaikki meni niin pian ohi??!
ltavan surullinen. Tahdon saada apua tähän tunteeseeni, ymmärrän että elämä jatkuu näin ja niin sen pitääkin, mutta mistä tämä johtuu. Kun näen tyhjät lasten huoneet, kyyneleet kirpoavat silmiini ja näen heidät pikkujaloin kirmaamassa katsomaan piirrettyjä jns. Miten kaikki meni niin pian ohi??!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lueppa noi:
http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/tyhjän-pesän-syndrooma
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/?x17665=3214525
Kiitos näistä linkeistä. Mielessäni jo tiesinkin, että parisuhteen maton alle lakaistut asiat, miehen uskottomuus, väkivalta ja vuosia kestänyt läheisyyden puute, tekee pohjatyön tälle valtavalle surullisudelle. Lapset ovat ainoa asia, miksi olen jaksanut ylipäätään elää. He ovat olleet minun ilo ja aurinko. Näistä lähtökohdista on varmaan mitä luonnollisempaa tuntea näin kun tunnen. Mies ei ole niinkään elänyt lasten kautta vaan elänyt paljon laajemmin.
Mutta mitä tekisin, väistämätön on edessä ja keskustelut miehen kanssa on mahdottomia, koska hän raivostuu kaikesta ihan saman tien. Myöskin tuo vanhempien vakavat sairastumiset ja kuolema on tällä hetkellä osa elämäni.
Kaikki keinot jotka auttaisivat, ovat tosi tärkeitä. Mietin eromahdollisuuttakin, mutta siinäkin äitihahmonii astuu esiin ja ajattelen, kuinka lapsilla on kiva tulla vierailemaan isän ja äidin luokse, kenties joskus lapsenlapsienkin kanssa.
Miksi haluat, että lapsenlapset tulevat katsomaan uskotonta, väkivaltaista ukkia?
Minulla on vasta elämä alkanut kun lapser ovat lähteneet maailmalle.Ihanaa olla siipan kanssa vihdoin kahden.Ei ole enää kuin yksi jolle laittaa ruokaa,enää yksi jonka jälkiä siivot jne.On myös mukava seurata laaten eteenpäin menoa elämässä,kun käyvät on kiva mutta vielä kivempi kun taas lähtevät.Saa olla taaa omassa rauhassa.En silti omasta mieleatäni ole huono äiti.Ikäväkin silti välillä on.Se ei voi olla äidin elämän päätarkoitus olla vaan"äiti"koko ikänsä.
Meidän oli muutettava ok:sta kerrostaloon koska työvoima kaikkosi.
Sukupuolten erilainen suhtautuminen.
Me pyrimme valmistelemaan lapsiamme itsenäiseen elämään kaikesta päätellen siinä onnistuenkin.
Kuitenkin, viimeisenkin lähdettyä heti vapaaehtoisen intin jälkeen opiskelemaan, oli vaimoni pari kuukautta jotenkin poissaolevan tuntuinen.
Toipui kyllä ennalleen.
Muutaman vuoden kuluttua muutimme kookkaasta rinnetalosta keskustan kolmioon ja samoja aikoja minä lopetimme töissä käymisen.
Elämä näytti aivan uudenlaiset kasvot.