Kaipaan vinkkejä auttaakseni ystävääni, joka kamppailee päästäkseen irti kumppanistaan, joka jo vuosia on pikkuhiljaa enenevässä määrin hallinnut ystäväni elämää. Suhteessa on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa, jälkimmäistä kuitenkin enemmän- myös tolkuttomasti mustasukkaisuutta. Totuus on, että kumppaninsa mielestä ystävälläni ei saa eikä voi olla omaa elämää.
Onko Teillä kokemuksia ja mitenkä olette selvinneet?
Onko Teillä kokemuksia ja mitenkä olette selvinneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni oli suhde, jossa toinen osapuoli oli täysin välinpitämätön... ei sekään ole hyvä.
Mutta ystäväni koki parisuhteen, jossa mies löi ja alisti... juuri kuten kerroit. Psykologiaa lukeneena ja hänen pitkäaikaisena ystävänään sitten "painostin" hänet jättämään tuon suhteen.
Hän ei aluksi edes tajunnut, kuinka väärin mies teki!!!!!
Hän oli aina elänyt suhteissa, jossa on alistetussa asemassa... ja nyt uudessa suhteessaan (jossa mies kohtelee häntä kuin ruusua) ei hän aluksi osannut olla onnellinen, koska ei uskonut miehen rakastavan, koska ei lyönyt.... USKOMATONTA!!!!
No... selviytymisprosessi oli todella vaikea. Hänen oli kuitenkin tehtävä päätöksensä itse. Mutta lopulta hän kuitenkin tarvitsi sen käskyn... sanoin hänelle: "Kuule nyt X!!! Sinä olet arvokas! Sinulla on OIKEUS normaaliin elämään! Sinä ET ole tehnyt mitään väärää ansaitaksesi tuon kohtelun! Se mies on henkisesti sairas, eikä siitä muutu, vaikka mitä lupaisi!!! Sinun on aika poistua, ennenkuin hän vahingoittaa lasta (ikävää, mutta totta... lapsi on sekä syy olla yhdessä...että erota)"
Useiden viikkojen suostuttelun se vaati, mutta pian hänen silmänsä avautuivat ja hän tajusi, ettei väkivalta tule koskaan loppumaan.
Siitä alkoi toipuminen. Välitön muutto erilleen, aluksi turvakotiin jne. Opettelu itsenäiseen elämään, jossa ITSE sai valita mitä tekee, oli hankalaa.
Vaikeaa, todella vaikeaa, koska hän yhä rakasti miestä (sitä miestä, johon hän rakastui vuosia sitten) piti surutyö tehdä ja rakkaus kuolettaa.
Alkoi kausi, jolloin hän kuormitti minua huolillaan ja peloillaan öisin ja yksinäisyydellään ja käytännönasioilla päivisin. Mutta jaksoin kuunnella ja tukea häntä, koska hän on ystäväni. Mutta koska hän on ystäväni, en voinut olla sotkematta omia tunteitani mukaan ja objektiivisuus oli vaikeaa. Kuunteleminen kävi yhä raskaammaksi.
Häntä piti vakuutella koko ajan, että hän pärjää yksinhuoltajana, että hän ei jää yksin, että häntä rakastetaan.
Olin tosi kovilla, koska hän ei kehdannut/uskaltanut ottaa yhteyttä mobileen tai muihin ammattilaisiin. Olin hänen ainoa tukensa ja apunsa. Koin burn outin.
Eikä koskaan kiitosta.
Mutta olen tyytyväinen, että hän selvisi, sillä nyt minun ei tarvitse enää pelätä, että hän soittaa yöllä ja pyytää hakemaan sairaalasta -taas kerran... että hän peruu tapaamisemme, koska mies pelkää hänen pettävän... se on nyt taaksejäänyttä elämää ja voin vihdoin olla hänelle PELKKÄ ystävä... enkä terapeutti, tukiverkko, sairaskuski, vartija....
Hän on nyt onnellinen... Luojan kiitos!
Miten se tehtiin.
Ensimmäinen askel: irtautuminen
Auta häntä näkemään tämä:
Usko, ettei mies muutu, unohda se epätodellinen ihminen, johon rakastuit, hän on kuollut. Lakkaa pitämästä yhteyttä hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa (jos he eivät tue sinua!)
Muutto erilleen. PISTE!
Tämä on hankala prosessi, mutta pois pois POIS! vaarallisilta vesiltä! Ystävän nurkkaan tai ensi- ja turvakotiin NYT NYT NYT NYT NYT!!!!!!!
Nouda tavarasi kun mies ei ole paikalla. Älä enää kohtaa häntä silmästä silmään, äläkä puhu hänelle puhelimessa! Jotkut miehet osaavat puhua niin sulavasti, että kaikki työ menee hukkaan... ja kun on kerran lähtenyt... PALUUTA EI OLE! Sillä siellä on odotettavissa vielä isompi helvetti!
Askel 2: Rakkauden kuolettaminen.
Tässä prosessissa hän ei saa olla yksin! Hän tarvitsee jonkun, joka kuuntelee häntä MIHIN AIKAAN TAHANSA! Ole saavutettavissa, kuuntele, vahvista hänen itsetuntoaan ja korosta, että hän teki oikein! On yhä suuri vaara, että hän palaa takaisin, koska "en halua olla yksin, kuka muukaan minua huolisi" OSOITA, että tämä käsitys on väärin!!
Järjestä hänelle ohjelmaa... olisi hyvä, jos hän opiskelisi tai kävisi töissä, mutta jos ei... OHJELMAA PÄIVIKSI! Ettei ajattelisi koko ajan pelkästään mennyttä... koska silloin hän ei sopeudu uuteen elämäänsä.... hänen tulee havaita, että elämästä selviää myös ilman miestä... ohjaa häntä tekemään ns. "miesten töitä" ja hän huomaa, että selviää!!!
Paras tapa selviytyä on rakastua uudelleen... mutta älä painosta tapaamaan miehiä! Jokainen on valmis ajallaan...
MUTTA hänen TÄYTYY käydä ulkona! Tavata ystäviä, pitää hauskaa! Hankkia UUSIA MUKAVIA MUISTOJA! Täyttää uusi asunto niillä ja kotiutua.
Tämä ajanjakso kestää yleensä puolet siitä suhteen pituudesta, josta hän erosi... eli jos suhde kesti 4 vuotta... surutyö vie 2 vuotta... SAD BUT TRUE... kuitenkin vähintään 6kk.
Ensimmäiset 3kk ovat kriittisiä... pidä varasi... ole kuulolla! Voit hengähtää vasta kun hän alkaa puhua miehestä menneessä aikamuodossa.
Askel 3. Itsenäisyys
Kun hän on tarpeeksi vahva, ala pitää puhelinta öisin kiinni... älä vastaa joka kerta... anna hänen selvitä itse. Älä anna kaikkia vastauksia suoraan, vaan johdata niiden äärelle.
Kuin opettaisit ajamaan pyörällä, pidä kiinni kunnes hän osaa itse -ja päästä irti!
Ole kuitenkin olemassa, kun hänelle tulee kriisi.
Askel 4. Takapakki
Se tulee, vääjäämättä.
Hän alkaa jossain vaiheessa haaveilla entisestä... miten oli ihanaa, kun Mies paijasi häntä jne. Kullattuja muistoja.
Palauta hänen mieleensä raadollinen totuus. Hän ei pidä siitä, saattaa jopa suuttua sinulle... mutta hän tarvitsee sitä. Kerro, että hän on valmis löytämään uuden. Olkaa sinkkutyttöjä yhdessä (vaikka sinulla olisikin mies). Meikatkaa, pukeutukaa, lähtekää ulos... vain tyttöjen kesken!
Näytä hänelle, että on aika mennä eteenpäin!
Ja lopuksi, varoituksen sana.
Hän itkee, hän huutaa, hän panikoi, hän raivoaa
Lohduta häntä, kuuntele häntä, ole hänelle kuin äiti.