Hermot menee (taas) ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun niin tekisi mieli luovuttaa. Millaista se muiden ihmisten yhteiselo on?
Meillä pari lasta ja pari koiraa, ok-talo, uskosin että perusperhe. Yhdessä ollaan oltu reilu 15v. Tuntuu vaan, että mitään yhteistä ei ole enää, paitsi nuo kaksi ihanaa lasta. Mielenkiinnon kohteet ei kohtaa, en jaksa kuunnella toisen juttuja ja tuskin sekään mun, oikeastaan en jaksa edes puhua sille aina tulee jotain vääntöä tai se ymmärtää asiat erilailla. Puoliso on niin negatiivinen välillä, lapset suttaa, eläimistä lähtee karvaa, aina pitää imuroida ja vain hän on täällä se joka tekee jotain. Just, teen minäkin, mutta en pidä siitä meteliä. Ja siis meillä on ihan siistiä. Kommunikointi on kovaäänistä, mutta kun siitä huomautan, niin eihän hän huuda. Mitä vielä. Tästä tuli tälläinen tosi valitusvirsi, on hänessä hyvääkin. Hyvä isä lapsille, jos nyt ei vaan vaatisi niiltä aina niin liikoja. Uskollinen uskoisin tai ainakaan ei käy missään. Oikeastaan joskus toivoisin, että hän löytäisi jonkun muun, niin olisi syy erota. Kauheita ajatuksia! Joskus sitä kaipaisi vaan jonkun joka pitäisi sylissä, halaisi ja pussaisi. Onneksi lapset vielä tykkää halia:) Näitä ajatuksia on jo muutama vuosi ollut, välillä menee paremmin, mutta nykyään enemmän on tälläisiä fiiliksiä. Myönnän, että en itsekään jaksa panostaa tähän tarpeeksi, jotenkin sitä on niin turtunut. En vaan uskalla lähteä, jotenkin ajatus siitä tuntuu liian työläältä ja taloudellisesti pärjäisinkö ja miten lapset reagoi. Tein pari viikkoa sitten lyhyen lomamatkan yksin lasten kanssa, oli vaan niin vapautunut olo!
Kiitos ja anteeksi purkaus jossa ei ollut varmastikaan mitään loogista.
Meillä pari lasta ja pari koiraa, ok-talo, uskosin että perusperhe. Yhdessä ollaan oltu reilu 15v. Tuntuu vaan, että mitään yhteistä ei ole enää, paitsi nuo kaksi ihanaa lasta. Mielenkiinnon kohteet ei kohtaa, en jaksa kuunnella toisen juttuja ja tuskin sekään mun, oikeastaan en jaksa edes puhua sille aina tulee jotain vääntöä tai se ymmärtää asiat erilailla. Puoliso on niin negatiivinen välillä, lapset suttaa, eläimistä lähtee karvaa, aina pitää imuroida ja vain hän on täällä se joka tekee jotain. Just, teen minäkin, mutta en pidä siitä meteliä. Ja siis meillä on ihan siistiä. Kommunikointi on kovaäänistä, mutta kun siitä huomautan, niin eihän hän huuda. Mitä vielä. Tästä tuli tälläinen tosi valitusvirsi, on hänessä hyvääkin. Hyvä isä lapsille, jos nyt ei vaan vaatisi niiltä aina niin liikoja. Uskollinen uskoisin tai ainakaan ei käy missään. Oikeastaan joskus toivoisin, että hän löytäisi jonkun muun, niin olisi syy erota. Kauheita ajatuksia! Joskus sitä kaipaisi vaan jonkun joka pitäisi sylissä, halaisi ja pussaisi. Onneksi lapset vielä tykkää halia:) Näitä ajatuksia on jo muutama vuosi ollut, välillä menee paremmin, mutta nykyään enemmän on tälläisiä fiiliksiä. Myönnän, että en itsekään jaksa panostaa tähän tarpeeksi, jotenkin sitä on niin turtunut. En vaan uskalla lähteä, jotenkin ajatus siitä tuntuu liian työläältä ja taloudellisesti pärjäisinkö ja miten lapset reagoi. Tein pari viikkoa sitten lyhyen lomamatkan yksin lasten kanssa, oli vaan niin vapautunut olo!
Kiitos ja anteeksi purkaus jossa ei ollut varmastikaan mitään loogista.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Herran jee! Kirjoitinko minä tämän? Okei en voinut, koska meillä ei ole koiraa.. kohtalotovereita ollaan.. huoh.
"Millaista se muiden ihmisten yhteiselo on?"
Samanlaista. Ihan normaali perhe teillä.
Aloittajaa tuskin lohduttaa tuo väitteesi, että muillakin on huonot housuissa.
Jollakin perusteella te menitte yhteen 15-vuotta sitten!
Olitteko utopisteja vai realisteja.
Jos arkipäivänne on todella kuvaamasi kaltaista niin minun mieleeni tulee pikainen ero ja oman elämän rakentaminen.
Et uskalla lähteä? Miksi? Nykyään taatusti pärjää taloudellisesti eikä lasten ehdoilla ole syytä alistua mihin tahansa.
Elämme vain kerran. Miksi tehdä se epämiellyttävällä tavalla?
Tyydyttävä yhteiselämä on luonnollista, pakottamatonta.
Minä vierastan usein esiintyvää ilmaisua "parisuhteen hoitaminen".
Jos sitä pitää hoitaa niin jotain on jo pielessä.
Lyhyt lomamatka lasten kanssa? Miten lyhyt?
Tee pitempiä, 2 - 3:n viikon matkoja lasten tai jonkun tuttavasi kanssa!
Saapa miehesi tuntumaa yksin tai lasten kanssa elämisestä.
Anteeksi, että kuvittelin sinun lyhyesi korkeintaan viikon mittaiseksi.
Jokaisella on oltava omat reviirit ja omaa aikaa!
Sekä kotioloissa, että kalenterin puitteissa.
Viimeinen kysymykseni. Miten passiivinen tai estoinen olet itse?
Jostakin han miehesi käyttäytyminen johtuu!
Tuo aloitusviesti oli tosiaan vain toisen vikojen tuomista esille, vikaa on varmasti paljon myös itsessäni. Tosin kovinkaan estoinen ja passiivinen en ole. Tässä taannoin yritin puolisolta kysyä, että mistä hänen "vihaisuutensa" johtuu, ei hän niin onnelliselta vaikuta, mitä vikaa minussa on jne. Mutta en näistä keskusteluista tule yhtään viisaammaksi, hänen mielestään kaikki on ok ja minä ihana jne. Eli entistä enemmän tulee vain itselle "syyllinen" olo siitä, että odotanko liikaa tältä arjelta eli jos sen kuuluukin olla tälläistä, mutta en vaan osaa olla tyytyväinen? Otin myös taannoin eron mahdollisuuden puheeksi, mutta hän ei ole tästä samaa mieltä. Toki jos haluan erota, niin erotaan vaan. En oikeastaan osaa sanoa koska tämä elämä tälläiseksi muuttui, ehkä pikkuhiljaa.
Itselleni hoen myös tuota, elän vain kerran ja varmasti jos joku ystävä tilittäisi tätä asiaa, niin kehottaisin jatkamaan yksin. Mutta, niin miksi en uskalla.. Muutos varmasti pelottaa, vaikka hyvä työpaikka onkin, niin kyllä se taloudellinenkin puoli mietityttää, en kestä eroa lapsista, kun ovat isällään enkä heidän ikäväänsä, kun toinen vanhemmista on poissa. Iso talo, jota ei varmasti myydyksi saa kovinkaan pian, hajotanko kaiken itseni vuoksi? Tällä hetkellä tuntuu, että en vielä ole valmis siihen ja jotenkin toivon, että rakkaus vielä palaisi.
Luultavasti yksi perusasia, joka estää onnellisuutesi on se, että vastuutat jotenkin oman olotilasti ja tyytyväisyytesi miehesi harteilla. Se, joka hoksaa, että oma asenne ja ajatusmaailma vaikuttaa kaikista eniten onnellisuuden tunteen kokemiseen, on yleensä tyytyväinen elämäänsä.
Teidän perheessänne ja elämässänne on paljon hyviä asioita, joihin kannattaisi keskittyä. SUurin osa valitusvirrestäsi koskee pieniä arkiasioita, lähinnä miehesi käyttäytymiseen liittyen. Onko oikeasti tilanne se, että et osaa hallita elämääsi ja helpoin tapa selittää se, on syyttää miestäsi?
Kaikki tuntemuksemme lähtevät omista ajatuksista tyyliin: elämä on tylsää, mies on typerä, josta seuraa turtumuksen tunne ja toivottomuus, sitä vastoin, jos ajattelet,e ttö elänmä kaikista vastoinkäymisistään huolimaat on mukavaa (ja helppoa) ja miehesikin kiva vaikkei toimikaan aina niin kuin toivot, seuraa ajatuksista ilon ja toiveikkuuden tunne. Tunne taas johtaa toimintaan. Eli siis loppupelissä on kyse omasta asenteesta ja halusta.
Se, että toivot miehesi löytävän jonkun muun jotta sinun olisi helpompi erota on hyvin tyypillinen tapa ajatella, silloin kun ei ota vastuuta omasta elämästään ja selittelee tilannetta toisten ihmisten käyttäytymisellä tai muuna vikana ympäristössään.
Entä jos päättäisit olla tyytyväinen ja hyväntuulinen?
Älkää erotko kovin kevyin perustein.Ajattele mitä lapset joutuvat kärsimään,puhun kokemuksesta ja varmaan moni eronnut ajattelee näin.Voisi olla että saisit itsellesi paremman elämän mutta niitä lapsia on aika vähän jotka pvat selvinneet vanhempian erosta ongelmitta ja haavoitta.
Olette molemmat ensinnäkin väsyneitä ja siksi ärtyneitä. Ihan tavllinen arjen pyöritys lapsineen ja koirineen sekä ansiotöineen imee kyllä ihmisistä mehut ja saa saa olemaan vähän äreä ja negatiivinen. Se ei ole kenenkään vika mutta miehesi ehkä näkee asiat realistisemmin. Sinä vain tunnet määrittelemätöntä tyytynättömyyttä jonka kasaat miehesi syyksi vaikka itsekin tajuat että se ei ole koko totuus.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että asioille ei voisi tehdä mitään. Ensinnäkin on hyvä myöntää oma kyllästyneisyytensä ja tyytymättömyytensä. Sitten pitää vain alkaa muuttaa asioita. Olet jo aloittanut matkustelemalla lastesi kanssa ja huomannut sen tekevän hyvää. Nyt sinun pitäisi keksiä lisääs samanlaisia voimaa antavia asioita arkeesi. Ehkä uusia harrastuksia, uusia ystäviä tai vainhojen ystävyyssuhteiden lämmittämisä? Tai uusi kiinnostavampi työpaikka?
Näiden jälkeen voisit ehkä katsella sitä miestäkin uusin silmin. Ehkä halaisit itse enemmän jos sitä kaipaat. Järjestäisit yhteistä aikaa ja hemmottelisit vähän. Murtaisit vähän kaavoja ja muistuttaisit konkreettisesti miehellesi millaista oli silloin joskus aikoinaan ennen lapsia.
Cloettan viesti osuu todella asian ytimeen. Mitä on tylsistyttävä arki? Sitä, että kaikki toistuu samanlaisena, koska minä itse toimin aina samalla tavalla. Puoliso ei ole vastuussa siitä, että itsellä on tylsää, ei ainakaan, jos itse odottelee passiivisena tilanteen muuttumista.
Jokaisessa avioliitossa tulee tämä hetki vastaan. Suhde uudistuu tekemällä uusia asioita yhdessä, oma mieli uudistuu tekemällä joka ikinen päivä jotakin eri tavalla. Arkielämä ei kirkastu satunnaisista lomamatkoista, vaan muuttamalla arkea erilaiseksi.
Koetan tästä itseänikin aina muistutella. Näkökulma supistuu liian pieneksi, jos asiat tapahtuvat päivästä toiseen samalla tavoin. Uusien asioiden ei tarvitse olla sen kummempia kuin sellaiset, että toimii kuten seurustellessa usein toimitaan, käydään yhdessä jäätelöbaarissa, kivassa kahviossa, elokuvissa, kävelyllä, pois kotoa ja ajatuksetkin saavat vähän ilmavuutta.
Täälläkin on yksi, joka on ollut niiin eksyksissä omasta itsestään kuin ihminen ikinä voi olla. Siitä on jo aika kauan aikaa kun kaikki tuntui toivottomalta eikä tiennyt, mistä narusta olisi pitänyt vetää tai mitä tehdä millekin asialle.
Kun elämä alkaa pyöriä liian pienessä piirissä kodin seinien ja perheen ympärillä ja kesken eikä mitään muuta mielenkiinnon kohdetta ole, niin kukaan täysipäinen aikuinen ihminen ei kovin kauaa jaksa.
Etsi itsellesi harrastus tai ihan mitä vain sellaista, että pääset säännöllisesti pois ajattelemasta ja hoitamasta perheasioita. Järjestä hetkiä, jolloin et ajattele mitään muuta kuin sitä, mitä itse toivot, tahdot ja halajat. Keskity itsesi ja oman hyvinvointisi vaalimiseen aika ajoin, edes silloin tällöin. Sinullahan on mies, jonka niinä hetkinä kuuluu hoitaa perhevelvollisuudet.
Etsi omaa elämää, joka voimaannuttaa ja elähdyttää, niin arki alkaa keventyä kummasti.
Hyviä vinkkejä olet jo saanut. Neuvoisin vielä miettimään, mitä olet vailla. Mitä tarvitset? Miten voit saada sen? Ja nyt siis katse itseen - ei niin, mitä mies voisi eteesi tehdä. Mistä nautit? Puoliso ei voi täyttää kaikkia tarpeita eikä kaikessa tarvitse olla samalla aaltopituudella. Ei ole vaarallista olla eri mieltä.
Jos asiat ovat muuttuneet huonompaan suuntaan, ne voivat alkaa mennä parempaankin suuntaan. Kaipaat haleja - mitä, jos istuisit miehen kainaloon? Halaisit kesken jäkättämisen ja sanoisit, ettei viitsitä tapella? Toisit jotenkin sitä näkökulmaa, että olette samassa veneessä, samalla puolella. Ei perhe-elämän pitäisi olla kilpailua ja vertailua. Tai jos onkin kilpailua, niin kilpailua siitä, kumpi ensiksi ehtii.