Kaupungilla kävellen liikkuessa, kirjastossa, liikennevaloissa, kaupassa, linja-autossa,...
Useimmat naiset käveli kuin olisi jonkin yliluonnollisen pimeydenvoiman vietävänä ja vallassa :/ ?
Silmissä ei mitään elämää, kylmiä vailla sielunelämää he olivat kuin kokoomuksen jäsenet ja narsistinen pääministeri Alexander Stubb.
Olivat kuin huumattuna tai jossain kuplan sisällä. Valheellisen illuusionvallassa. Mitä nuorempi ja nätimpi nainen, sitä voimakkaammin tuo tyhjyyden täyttämä naisen oma illuusio tuli esiin. Heistä huokui ulospäin oman erinomaisuuden, oman kauneuden ihannointia ja ylimielisyys muita kohtaan (miehiä ja naisia kohtaan).
He aivopesevät itseään nappikuulokkeet korvissa ja samalla räplää musiikkisoitintaan tai kännykkää, ovat musiikin avulla jossain omissa haaveilluusio maailmoissaan.
Kävellessä porukassa nämä "pakkeloidut zombi naiset" kävelevät jalkakäytävällä rinnakkain, eivätkä väistä vanhempia ihmisiä, jos väistävät niin ehkä hiukan.
Tai siten että vastaantulevaa vanhempaa kävelevää hiukan tönäisevät?
(pyöräillessä sama toistuu joka kesä, että näitä nokkapystyssä polkupyöräileviä nuoria naisia "nättejä naisia" pitää toistuvasti väistellä, jalkakäytävän tai ajoradan puolelle, koska he rinnakkain ajelevat kapealla pyörätiellä.)
Muutamaan naiseen sain eilen katsekontaktin ja pari jopa hymyili takaisin. Vaikka useimmat eivät edes olleet näkevinään minua ja katsekontaktiani.
Jotain perin outoa on tapahtunut suomalaisille naisille... ""he ovat kuin pakkelilla peitettyjä ohjelmoituja "Zombi robotteja" ! Jotka ihannoi omaa kauneuttaan ja omaa peilikuvaansa, nostaen itseään ja omaa arvoaan ylöspäin kuin narsisti nainen"" !
http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html
En juo taikka polttele, en käytä päihteitä, enkä viihdy kapakoissa.
Tiedän sen että minusta löytyy vikoja ja puutteita, jos ja kun naiset alkaa niitä etsimään, näin on ollut neuvolasta lähtien ;) Näin on oleva aina hautaamiseeni asti.
Jokaisesta naisesta ja miehestä löytyy jonkin toisen ihmisen silmissä vikoja ja puutteita. Eikä kukaan ihminen ole täydellinen teoissaan, sanoissa, ajatuksissa, tai tekemättä jättämisien tähden.
Tietääkö naiset mitä aitorakkaus on ?
http://www.como.fi/uutiset/nain-isket-elamasi-juhannusheilan-vinkeilla-onnistut-100-prosenttisesti/
Luin viime viikolla yhden "martta naisten" tekemän vaatimuslistan ja naisten iskuohjeen miehille.
http://www.students.tut.fi/~uitti/isku1.html
Eikä siinä ollut kuin naisten vaatimuksia toinen toisen perään. Mitä listoja noiden naisten pitää täyttää jotta he kelpaa miehille. Pelkkä seksi kun ei pitkässä juoksussa suhdetta tai avioliittoa kannattele, saatikka naisen ulkoinen kauneus.
Eikä heillä suomalaisilla koulutetuilla naisilla ollut mitään vaatimusta siitä että minkä uskonnonedustaja miehen pitäisi olla? Ilmeisesti miehen pitää olla tai voi olla.... ateisti tai fundamenttalistinen ateisti, muslimi tai äärimuslimi?
Nuo "martta naiset" osoitti tuolla isku vinkkilistalla omaa narsistisuuttaan.
1. Korinttilaiskirjeen luvussa 13 luetellaan agape-rakkauden ominaisuudet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Agape_(kristinusko)
* Rakkaus on pitkämielinen
* Rakkaus on lempeä
* Rakkaus ei kadehdi
* Rakkaus ei kerskaa
* Rakkaus ei pöyhkeile
* Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti
* Rakkaus ei etsi omaansa
* Rakkaus ei katkeroidu
* Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa
* Rakkaus ei iloitse vääryydestä
* Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa
* Rakkaus kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
* Rakkaus ei koskaan häviä
"....Vain myöntämällä epätäydellisyytemme voimme tavoitella tietä tähtiin..!..."
1.Kor.13:1
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 13:1&rnd=1403603832048
Kokemuksistani huolimatta en ole menettänyt uskoani naisiin, enkä ole katkeroitunut.
Ainoa joka eilen hymyili kauniisti ja keskusteli, jopa keskusteli, oli Lidl ruokakaupan nuori kassa nainen. Lidl ruokakaupassa on myös halvemmat hinnat kuin useimmissa muissa ruokakaupoissa :)
ps.Hauskaa ja iloista kesää sinulle! :) Toivon sinulle kaikkea hyvää ja hyödyllistä. Hymyillään kun katseemme kohtaa! ;)

Vastaukset 25
Vanhimmat
Jeps, tutustumiskelvottoman naisen tunnistaa parhaiten siitä, että hänellä on katse kiinni iPhonessa ja kuulokkeet korvilla. Tällaisia tapauksia on todella paljon, jopa aamuisin kuntosalilla... Aina kun nämä naiset pitävät taukoa pusertamisesta, niin alkaa kännykän rämppäys.
Eiköhän tuo juuri tarkoita sitä etteivät halua että häiritään.
eiköhön tuo kerro juuri siitä että he kuuntelevat vain musiikkia, jos rauhaa haluaa niin ei julkiset tilat ole paras mahdollinen paikka omaan rauhaan.
Niin. Valitettavasti noita pilluhaukkoja on päivin ja öin liikenteessä ja sen takia ei voi luottaa tuntemattomiin miehiin. Itsekin olen joutunut opettelemaan tuon tyhjän katseen tai sitten en katso ollenkaan.
Palvelualalla työskennessäni pystyi estotta juttelemaan ja flirttailemaan miehille koska oli ammatin tuoma suoja. Valvontakamerat niin työpaikalla kuin työpaikan ulkopuolellakin. :-)
Minua ovat monet naiset katsoneet sielukkaasti, vaikka komea eli oletettavasti pelimies olenkin. Sinussa on jotain vikaa sydämessä.
Ei mun sydämessä ole mitään vikaa.
Täällä on vain Ahmed joka nurkalla. Voisin luetella kymmeniä seksuaalinen häirintä tapauksia mitä Muhammedin ym afrikkalaiset ja aasialaiset harrastaa jatkuvasti. Niiden tqkia ei voi edes katsoa minkä värinen naama kelläkin on. Se obmn jo virhe jos katsoo Muhammedia silmiin. Virhe.
Hei nim; Nti Nirso Jr
Miksi minua panettelet "pilluhaukaksi" ?
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, älä kenestäkään!
Kerroin vain sen mitä koin eilen kaupungilla täysin selvinpäin.
Kyllä muuallakin päin maailmaa voidaan ihmisen kohdatessa hymyillä, keskustella, olla ystävällisiä ja katsoa silmiin, vaikka ihmistä ei tunneta. Vaikka hänen kanssaan ei haluta mitään muuta kuin katsoa hymyillen kasvoihin. Mielestäni kyse ei edes vielä silloin ole mistään flirtailusta.
Emme me suomalaiset sinkku miehet missään 100% islaminuskoisessa maassa elä ;)
Vaikka vuosittain yhä useampi suomineito viihtyy muslimimiesten kainalossa ja kääntyy islaminuskoon. ;)
Katseessa kyse ei ole mistään ihmisen luottamisen hakemisesta. Vaan arjentasolla ihmisen kohtaamisesta. En minä niihin naisiin luota joita olen kasvoihin katsonut, oletko sinä luottanut miehiin joita olet pelkästään kasvoihin katsonut? Tuntematta tai tietämättä heitä entuudestaan?
Kyllä ammattipoliitikotkin ja jotkut julkkikset hymyilee ja katsoo ihmisiä silmiin (naiset ja miehet). Ja heitä katsotaan silmiin ja heille hymyillään. Vaikka he ovat ihmisinä tavis kansalle täysin tuntemattomia privatti elämässä. Silti naiset juoksee julkkis ja poliitikko miesten perässään. Vaikka tietävät heistä vain heidän julkisuuskuvansa.
Poliitikot ja julkkikset ovat harjautuneita, taitavia ja kokeneita "no verbaalisessa" sanattomassa viestinässä.
Ei heihin voi tai pidä naivisti luottaa, edes heidän puheiden perusteella. Eikä kadulla vastaan tulevaankaan pidä naivisti luottaa. Kyse ei ole siitä. Silti pitäisi ihmisen pystyä kohtaamaan toisia ihmisiä ja olla ihminen ihmiselle.
Sinun vastauksesta paistaa jotenkin läpi se että sinä luulet naisten p***u ja sinun p****si kiinnostaisi minua, kaikkia tai useita vastaan tulevia sinkku miehiä?
En tiedä keitä tuntemattomia miehiä sinä vedät päivin ja öin puoleesi, miten miksi ja millä perustein?
ps. on hienoa jos ole palvelualalla ollut yrittäjälle mieleen hyvänä ja iloisena asiakaspalvelijana. Kuten se kohtaamani Lidl ruokakaupan myyjä. Voipi olla että käyn toistenkin saman ketjun ruokakaupaassa :-)
Hei,
Ei ollut tarkoitus kohdentaa pilluhaukka sanaa sinuun sanoessani "noita pilluhaukkoja". Enhän voi tuntea sinua.
Olen asunut puolet elämästäni ulkomailla (Etelä-Euroopassa) eikä siellä ollut minkäänlaista ongelmaa avoimuuden ja ystävällisyyden suhteen, kukaan ei ikinä lääppinyt minua, kukaan ei pyytänyt treffeille, kaikki kunnioittivat toisiaan ja oli hyvä olla.
Ei pelkoa raiskauksista, ei pelkoa väkivallasta, kukaan ei lähtenyt seurailemaan jne. (johtunee varmaan siitä että siellä HUMALA = HÄPEÄ.) Juttelin siellä kaikille kaiken päivää koska luotin siihen ettei minun kajota millään tapaa. Ei sanallisesti eikä fyysisesti. Kukaan ei huutanut "pihtarihuoraa" perääni kuten täällä suomessa on tapana.
Suomessa taas jos sinua lähestytään, kyse ei ole mistään "pinnallisesta ystävällisyydestä" mikä on osa kulttuuria monissa muissa valtioissa. Suomessa lähestyjät yleensä haluavat jotain.....seksiä, seuraa, seurustelua, rahaa tms. Eivät ole vilpittömästi kiinnostuneita onnestasi vaan haluavat jotain.
Sillon kun olin varattu ja kuljin usein puolisoni mukana (suomessa) niin ei ollut minkäänlaista ongelmaa, kukaan ei pysäytellyt tai huudellut tai koskenut tai pyrkinyt seuraan. Kun liikun yksin - ja myös avioliitossa olleena kun liikuin yksin- tilanne on täysin eri.
Ymmärrän että sinun on miehenä vaikea ymmärtää millaista "nuoren naisen" arki voi olla kun on aina ja joka paikassa yksin. Sillon saa huomiota osakseen, halusi tai ei. ¨
Tein eilen testin ja katsoin miestä silmiin. Hän taisi olla pikkuhuppelissa ja avasi suunsa ja jäi tuijottamaan. Niin ne miehet aina tekee, avaa suunsa ja jää tuijottamaan. Tämä vielä ok mutta jos erehdyn lausumaan sanankin (mikä yleensä tulee ihmisellä aika automaattisesti jos mies jotain kysyy) niin sen jälkeen onkin jo hankalampaa päästä eroon kun toinen haluaa puhua, puhua, seurata, pyytää treffeille, mitä tahansa tällaista. Tästä syystä joudun olemaan hiljaa enkä katso vieraita ihmisiä etten antaisi heille kuvaa että olisin pätkääkään kiinnostunut heistä. Tällä tavalla saan elää itsenäistä ja rauhallista sinkkuelämää. Ystävä-ja perhesuhteet minulla on kunnossa joten sosiaalisia kontakteja en kaipaa.
Kysyit miksi vedän miehiä puoleeni....en tiedä kelpaako selitykseksi että olen "suht nuori ja nätti", hyvin ystävällinen ja lämminsydäminen ihminen, ns. helpostilähestyttävä. Siksi kärsin suunnattomasti siitä ettei ihmisillä ole Suomessa "hyvät mielessä" kun tuolla kaupungilla lähestyvät tuntematonta.
hmmm...en tiedä saitko naisen logiikasta nyt mitään selkoa mutta ainakin yritin kertoa.
"Olen asunut puolet elämästäni ulkomailla (Etelä-Euroopassa) eikä siellä ollut minkäänlaista ongelmaa avoimuuden ja ystävällisyyden suhteen, kukaan ei ikinä lääppinyt minua, kukaan ei pyytänyt treffeille, kaikki kunnioittivat toisiaan ja oli hyvä olla."
Miten siellä sitten lisäännytään?
Ne on jo kansoittanu maan. Ja koska abortti lailla kielletty ei kukaan uskalla harrastaa aviotonta seksiä.
Rikollisuutta ja raiskauksia on väkilukuun suhteutettuna enemmän etelä euroopassa kuin pohjoismaissa.
Suomessa perään huutelijat ovat yleensä humalaisia ja hekin huutelee vain iltaisin ja yöllä, varsikin viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
Jos poikaystäväsi on tumma ja näyttää maahanmuuttajataustaiselta saattaa huutelua olla enemmän, varsinkin pienellä paikkakunnalla ja viikonloppuisin.
Kyllä ulkomailla katukahviloissa ja puistoissa istuskelevat miehet huutelee ja viheltelee naistenperään, jopa enemmän kuin suomessa suomalaiset miehet. Jos ulkomailla paikallinen nainen on vaalean pohjoismaalaisen kanssa saa tuo nainen vihaisia ja ivallisia huutoja paikallisilta miehiltä. Nähty on ja koettu.
Katseletko suomalaisia miehiä silmiin, viihdytkö heidän seurassa?
Afrikkalaiset ja muslimimiehet käy vaaleisiin naisiin kiinni kuin sika limppuun.
Islaminuskoiset naiset on pelonvallassa täällä pohjolassa, ei he saa olla ei muslimi miehen kanssa taikka ilman esiliinaa iltaa viettämässä.
Ei naisiin voi selvänä tutustua. Menes pyytää treffeille niin pakit tulee sekunnissa. Naiset on kylmiä tunteettomia olentoja.
Rakas Jeesus, järkkää mulle (neitsyt teini) pildee. Aamen.
"Kylmät ja tunteettomat naiset" ovat vain ujoja/arkoja henkisesti haavoitettuja naisia, jotka ovat luoneet itselleen vahvalta/kovalta näyttävän suojakuoren.
Tai sitten kylmät ja tunteettomat naiset on kyllästyny miehiin.
Mikään tuolla tosielämässä ei viittaa siihen että naiset olisivat minkäänlaista seuraa vailla. Ei edes sitä parisuhdetta. Jos olisivat niin jotenkin se täytyisi näkyä.
En minä ainakaan halua lähtökohtaisesti tuntemattomilta miehiltä (tai ihmisiltä ylipäänsä) mitään liikkuessani vaikka kaupungilla. Haluan pysytellä itsekseni mahdollisimman paljon ja siihen juuri auttaa harjoiteltu lasittunut katse ja nappikuulokkeet ja kännykän räpläys. Tuttujen seurassa en ole kylmä ja tunteeton.
No sinä olet halunnut kyrpää 40 tuntemattomalta mieheltä?
Ei nyt ole kyse että pitäisi olla joku omituinen höpöttäjä, joka keskustelee omia tai vieraiden asioita täysin tuntemattomille. Tehde tikusta asiaa.
Ihminen joka on aina napit korvissa ja räplää soitinta kännykkää on jotenkin outo ja vastenmielinen. Miksi sellaiselle pitäsi mitään vastata jos hän joskus jotain kysyy? Naivisti ei pidä ihmisiin luottaa ja alkaa omia asioita heille kertoa.
Rakas Jeesus, järjestä minulle pildeä etten joutuisi mielisairaalaan, ei tarvitse olla edes neitsyt pildeä.
Nuoret naiset ottavat itsestään melko usein selfieitä, mikä tukee sitä teoriaa että he ovat narsisteja. Kirjoitin tästä selfieiden ottamisesta tuonne narsisti osioon:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12295860
Passikuvat ja muutamat omat some kuvat on ihan ok, mutta rajansa kaikella. Ennemin kuvia joita toiset ovat ottaneet , sellaisia joissa ei varsinaisesti poserata kuvaajalle vaan ollaan telemässä jotain, ne ovat parempia.
Jos on hyvännäköinen haluaa kuvata itseään kaiken aikaa. Thats normal.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on normaalia suomalaisilla naisilla. Se on niin normaalia, että naisilla ei sanota olevan NPH:ta juuri lainkaan. Ainoastaan seko psykopaatit lasketaan.