Olen mies ja sinkkuillut kohta neljä vuotta. Takana on rankka ero pitkästä suhteesta ja yksi romanssi, jonka loppumisen otin myös rankasti. Näiden jälkeen ei ole mitään vakavempaa ollut. Siitä huolimatta miltei päivittäin kaipaan seuraa ja naista rinnalleni. Mutta kun ajattelen asiaa pidemmälle, niin ei se enää tunnukaan niin hyvältä ajatukselta. Lopulta tulee tunne, että parempi olla vaan sinkkuna. En kuitenkaan ole mikään vannoutunut ikisinkku. Olen tavannut muutamia mukavia naisia tässä vuosien mittaan, eikä heissä varmasti ole ollut mitään todellista vikaa, miksi en heistä kiinnostunut. Miksi mieli ja tunteet seilaavat näin, rasittavasti?
Outo ihmismieli
simo sinkku
271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on pitkään sinkkuna, alkaa tottumaan siihen tapaan elää ja olla. Elämä alkaa rakentua entistä enemmän sinkkuelämän ympärille ja koska me ihmiset olemme rutiiniin helposti hakeutuvia, emme mielellämme muuta asioita, vaikka muutos olisi hyväkin. Lisäksi pitkään sinkkuna ollessamme alamme helposti arvioida tarkemmin kriteerein sitä mahdollista kumppaniehdokasta ja ehkä meidän on myös vaikeaa joustaa juuri tuosta rutiinista, minkä niin helposti omaksumme. Tietenkin myös huonot kokemukset vaikuttavat siihen, ettei välttämättä uskalla astua suhteen epävarmuuteen. Siksi ehkä sinkkuelämästä nauttivia, korkeita kriteerejä kumppaniltaan odottavia ihmisiä on niin paljon. Jos elämä pääsäänöisesti sujuu sinkkunakin, niin miksi mennä suhteeseen. Ennen suhteisiin pakotti enemmän myös taloudelliset ja moraaliset intressit.
Itselläni ei niinkään ole korkeita kriteereitä kumppania kohtaan. Vaikka toisesta huomaakin ensimmäisenä sen ulkonäön, niin minulle se ei ole se tärkein seikka. Kyllä toisesta ihmisestä huomaa jo päältäpäin, onko hän miellyttävä vai ei.
On totta, että ihminen sopeutuu ennen pitkää elämäntilanteeseensa. Itse olen sen verran kaavoihin kangistunut, että pienikin muutos tuntuu todella vaikealta. Kieltämättä olen nauttinut sinkkuelämästä. Olen aika menevä mies, joten en nyt kaipaisi mitään neuvotteluja tulemisista ja menemisistä. Mutta sinkkuillessa oppii helposti myös itsekkääksi, jolloin sitoutuminen suhteeseen on vielä vaikeampaa. Ei siis hyvä.
Mitä tulee tuohon suhteisiin itsensä pakottamisella, niin nykyään tuntuu siltä, että meitä sinkkuja kummaksutaan. Esim. omassa kaveri- ja tuttavapiirissä on juuri näitä ihmettelijöitä, "Siis miksei sun kaltaisella miehellä ole naista.." tai sitten "Kyllähän nyt tuossa iässä pitäisi olla jo perhettäkin...". Usein sitä mieltää itsensä jotenkin huonoksi ihmiseksi, kun ei ole onnistunut sitoutumaan.