Tunteet kuolleet

Jos meille tulee ero niin se ei ole riitaisa. Ollaan puhuttu asiasta ja mies kyllä tulee kantamaan vastuunsa lapsista. En minä lasteni syntymää kadu, parasta elämässäni. Ei asiat aina vaan mene niinkuin on suunniteltu. Tottakai sitä silloin uskoi kun perhettä perustettiin että ollaan yhdessä vanhanakin. Elämä vaan kuljettaa mukanaan, en ole ainut ihminen joka miettii eroa vaikka on lapsia. Joten miksi heti tuomitaan?

Ero on skeida juttu. Siinä sitten myöhemmin olet yksin tai haet muita eronneita kaikkinen uusiosukulaisineen. Kukaan ei mene sitten naimisiin ja roikut pahimmillaan jossain avoliiton retaleessa vieraiden sukulaisten kanssa.
Tule järkiisi ja ala innostua ja innostaa avioliittoasi!

OLEN MUUTTANUT NÄIN TORSTAIPÄIVÄN KUNNIAKSI MIELTÄNI: EROA JA HETI. SAADAAN AVIOMIEHELLESI KUNNOLLINEN VAIMO JOSTAIN MUUALTA!

Mitä ihmettä kunnollisen miehen on kuunneltava tuollaista ruikutusta, kun itse kertoo rakkaudestaan???
Jos vaimo ei lapsiensa kohtalosta liiemmin tässä myllerryksessä välitä, ei tarvitse minunkaan eli

EROA JA HETI! Miehesi löytää paremman alta aikayksikön. Pistä miehesi tiedot tänne palstalle vielä, niin johan käy kaupaksi.
Mitäs siinä ruikutat ja haukut rakkautta antavaa miestäsi. Yksinäiseen kämppään vaan!

boxi kirjoitti:

OLEN MUUTTANUT NÄIN TORSTAIPÄIVÄN KUNNIAKSI MIELTÄNI: EROA JA HETI. SAADAAN AVIOMIEHELLESI KUNNOLLINEN VAIMO JOSTAIN MUUALTA!

Mitä ihmettä kunnollisen miehen on kuunneltava tuollaista ruikutusta, kun itse kertoo rakkaudestaan???
Jos vaimo ei lapsiensa kohtalosta liiemmin tässä myllerryksessä välitä, ei tarvitse minunkaan eli

EROA JA HETI! Miehesi löytää paremman alta aikayksikön. Pistä miehesi tiedot tänne palstalle vielä, niin johan käy kaupaksi.
Mitäs siinä ruikutat ja haukut rakkautta antavaa miestäsi. Yksinäiseen kämppään vaan!

Lue lisää

Olen samaa mieltä! Akka pihalle ja heti!mitä tuollsidta ruikuttaa ämmää kuuntelee vapaita vastuuntuntoidis naisia on maailma täynnä!TODELLAKIN KUTEN JOKU JO MAINITSI SAADAAN AVIOMIEHELLE RAKSSTAVA VAIMO!

En tiedä miten tunteet on kuolleet, kai se on aivan normaalia kun ollaan teini-iässä ruvettu seurustelemaan. Ihmiset kasvaa erilleen ja vuosien varrella tunteet muuttuu. Jos et ole ollut pitkässä parisuhteessa et voi ehkä ymmärtää. Kaikki tämä arki ja yhteisen ajan puute lisättynä pienet lapset, niin parisuhde jää vaan vähälle.

Kyllä olen miettinyt miten pärjäisin jos ero tulisi, toki alussa olisi tiukkaa kun pitäisi ostaa uusia tavaroita ja vuokratakuut siihen päälle. Eikä noi vuokrat kovin pieniä ole vaikka ihan kaksiota olen katsonut. Käyn kuitenkin töissä joten enköhän pärjäisi ja sit kun talon sais myytyä niin voisin miettiä oman osakkeen ostoa.

Ei, ei ole ketään toista miestä. Jotenkin on vaan tunteet hiipuneet, onko sitä vaikea ymmärtää? En ymmärrä miksi kuollutta liittoa pitäisi toisaalta elvyttää, jotenkin tuntuu että heitän oman elämäni pois jos jään tähän liittoon. Eikö minulla ole oikeutta onneen? Vai meinaatko etten koskaan löytäisi miestä joka hyväksyisi myös lapseni? Miten sitten näitä uusioperheitä syntyy? Ja älä nyt luule että heti olen etsimässä uutta miestä, en ole. Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin, mitään laastaria en etsi.

erota vai ei? kirjoitti:

Kyllä olen miettinyt miten pärjäisin jos ero tulisi, toki alussa olisi tiukkaa kun pitäisi ostaa uusia tavaroita ja vuokratakuut siihen päälle. Eikä noi vuokrat kovin pieniä ole vaikka ihan kaksiota olen katsonut. Käyn kuitenkin töissä joten enköhän pärjäisi ja sit kun talon sais myytyä niin voisin miettiä oman osakkeen ostoa.

Ei, ei ole ketään toista miestä. Jotenkin on vaan tunteet hiipuneet, onko sitä vaikea ymmärtää? En ymmärrä miksi kuollutta liittoa pitäisi toisaalta elvyttää, jotenkin tuntuu että heitän oman elämäni pois jos jään tähän liittoon. Eikö minulla ole oikeutta onneen? Vai meinaatko etten koskaan löytäisi miestä joka hyväksyisi myös lapseni? Miten sitten näitä uusioperheitä syntyy? Ja älä nyt luule että heti olen etsimässä uutta miestä, en ole. Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin, mitään laastaria en etsi.

Lue lisää

(Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin) miehenä en ymmärrä tätä.

Tämä on tänäpäivänä useiden naisten ajatus, kun elämä alkaa maistumaan puulta.

Tee kaikkesi että saat miehesi innostumaan sinusta ja ajatuksistasi.

Pariterapia auttaa jos sitä kumpikin haluaa ja tämänjälkeen jos ei onnistu, niin sopuisa ero.

fjr kirjoitti:

(Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin) miehenä en ymmärrä tätä.

Tämä on tänäpäivänä useiden naisten ajatus, kun elämä alkaa maistumaan puulta.

Tee kaikkesi että saat miehesi innostumaan sinusta ja ajatuksistasi.

Pariterapia auttaa jos sitä kumpikin haluaa ja tämänjälkeen jos ei onnistu, niin sopuisa ero.

Lue lisää

Mies tekis mitä vaan et avioliitto jatkuisi joten mitään innostusta siihen ei tarvita. Mun tunteet on kuolleet enkä tiedä saako niitä mikään enää henkiin. Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina? Miehenä et ymmärrä, mitä? Kaikki ois ok jos mies ois se joka haluis erota ja jonka tunteet ois kuollut mut nyt kun se onkin toisinpäin niin mä oon huono ihminen kun en jaksa enää. Eikö miehinen itsetunto kestä kun nainen jättää?

erota vai ei? kirjoitti:

Mies tekis mitä vaan et avioliitto jatkuisi joten mitään innostusta siihen ei tarvita. Mun tunteet on kuolleet enkä tiedä saako niitä mikään enää henkiin. Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina? Miehenä et ymmärrä, mitä? Kaikki ois ok jos mies ois se joka haluis erota ja jonka tunteet ois kuollut mut nyt kun se onkin toisinpäin niin mä oon huono ihminen kun en jaksa enää. Eikö miehinen itsetunto kestä kun nainen jättää?

Lue lisää

Hyvin kirjoitettu!
On se nyt yks hit'to, ettei mene jakeluun toisille se, että rakkaus voi oikeasti vain loppua. Tiedän tunteen... Ja siitä seurasi 3-4 vuoden yrittämisen jälkeen ero. Kun on ihan hukassa itsensä ja fiiliksiensä kanssa, sitten neuvotaan vielä, että pitäisi jotenkin "saada mies innostumaan" ... HÄH?! Sinullakin, aloittaja, mies on edelleen "innostunut", mutta sinä haet elämällesi uutta suuntaa... Olet Vaimo ja Äiti, et nainen - näin noiden miesten mielestä. Kun mietit asioita ja eroa, olet ITSEKÄS... Sinun pitäisi jäädä sinua rakastavan miehen luo eikä olla niin itsekäs, että haluat itsellesikin jotain.... Eikö se ole itsekästä, että yrittää tukahduttaa toisen rakkauteensa?

Tietenkin tuolla tuli jo tuo kyssäri, että onko sinulla jo toinen mies... Mikä siinäkin on, että aina pitäisi kaiken takana olla joku sanelemassa, mitä ajattelet?

erota vai ei? kirjoitti:

Kyllä olen miettinyt miten pärjäisin jos ero tulisi, toki alussa olisi tiukkaa kun pitäisi ostaa uusia tavaroita ja vuokratakuut siihen päälle. Eikä noi vuokrat kovin pieniä ole vaikka ihan kaksiota olen katsonut. Käyn kuitenkin töissä joten enköhän pärjäisi ja sit kun talon sais myytyä niin voisin miettiä oman osakkeen ostoa.

Ei, ei ole ketään toista miestä. Jotenkin on vaan tunteet hiipuneet, onko sitä vaikea ymmärtää? En ymmärrä miksi kuollutta liittoa pitäisi toisaalta elvyttää, jotenkin tuntuu että heitän oman elämäni pois jos jään tähän liittoon. Eikö minulla ole oikeutta onneen? Vai meinaatko etten koskaan löytäisi miestä joka hyväksyisi myös lapseni? Miten sitten näitä uusioperheitä syntyy? Ja älä nyt luule että heti olen etsimässä uutta miestä, en ole. Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin, mitään laastaria en etsi.

Lue lisää

Varmasti miehiä on tarjolla, mutta harva heistä lapsistasi välittää. Alussa saattaa teeskennellä jotta saisi muuttaa yhteen, sen jälkeen alkaa lastesi jatkuva kiusaaminen ja heidän moittimisensa.

Mutta jätit vastaamatta, mikä on se asia jota nyt etsit ja jonka olet menettänyt liitossasi, tärkeintä on että itse todella tiedät.
Liittyvätkö lapset jotenkin tähän, oletko väsynyt ja nyt sitten kuvittelet asioiden helpottuvan. Ethän suinkaan hae lapsivapaata tällä tavoin.

Uusioperheitä syntyy ajettelemattomuutta, usko siihen että toinen ihminen voi antaa onnen. Se on harhaluulo, ei hän voi antaa onnea sen enempää.
Uusioperheissä lapset ovat osan aikaa ex-puolisolla ja sillä aikaa voi lentää kuin lintunen, järkevä ihminen ymmärtää, että tämä hinta on lapsille rankka ja kova, sillä heillä ei enää olekaan todellista kotia missään.
Moni eronnut kuvittelee, että lasten on hyvä olla, mutta niin ei ole. Lapset kulkevat reppujensa kanssa paikasta toiseen vuositolkulla, heitä väsyttää, he menettävät mahdollisuudet hyvään kaveripiiriin hyvin monesti. Sillä kun ovat poissa kaverit löytävät uudet kaverit ja näin tuskin loman jälkeen kukaan haluaa enää heitä seuraansa. Heitä koulukiusataan helpommin.

Joten eron jälkeen on syytä saada lapsille mahdollisimman hyvä koti, jossa heidän ei tarvitse pelätä, vieläkö tämä äitikin jättää heidät, haluaa vieraan miehen kotiinsa. Silloin lapset menettävät hyvin suuren osan äidistään tälle tulijalle.
Lapsi ei uskalla kertoa tätä vanhemmilleen, mutta minä olen tämänkin saanut kuulla erolapsen suusta omin korvin. Lapsi pelkää sitä että vanhemmat eivät rakasta heitä. Sanoi vielä että äiti ja isä eivät kuuntele hänen sanomaansa, eivät ota syliinsä, enää ei saada mennä viereen nukkumaan. Lapsi menettää liian paljon.

5etrgfq3we kirjoitti:

Hyvin kirjoitettu!
On se nyt yks hit'to, ettei mene jakeluun toisille se, että rakkaus voi oikeasti vain loppua. Tiedän tunteen... Ja siitä seurasi 3-4 vuoden yrittämisen jälkeen ero. Kun on ihan hukassa itsensä ja fiiliksiensä kanssa, sitten neuvotaan vielä, että pitäisi jotenkin "saada mies innostumaan" ... HÄH?! Sinullakin, aloittaja, mies on edelleen "innostunut", mutta sinä haet elämällesi uutta suuntaa... Olet Vaimo ja Äiti, et nainen - näin noiden miesten mielestä. Kun mietit asioita ja eroa, olet ITSEKÄS... Sinun pitäisi jäädä sinua rakastavan miehen luo eikä olla niin itsekäs, että haluat itsellesikin jotain.... Eikö se ole itsekästä, että yrittää tukahduttaa toisen rakkauteensa?

Tietenkin tuolla tuli jo tuo kyssäri, että onko sinulla jo toinen mies... Mikä siinäkin on, että aina pitäisi kaiken takana olla joku sanelemassa, mitä ajattelet?

Lue lisää

Ihanaa että edes yksi ihminen ymmärtää mitä käyn läpi :) Ei tämä todellakaan ole helppoa mutta jos jään ja jatkan liittoa mutten rakasta niin eikö se ole itsensä ja toisen tunteiden pettämistä. Ja aina ajatellaan että eroon liittyy joku kolmas osapuoli. Ei se niin vain mene.

Uhriko kirjoitti:

Varmasti miehiä on tarjolla, mutta harva heistä lapsistasi välittää. Alussa saattaa teeskennellä jotta saisi muuttaa yhteen, sen jälkeen alkaa lastesi jatkuva kiusaaminen ja heidän moittimisensa.

Mutta jätit vastaamatta, mikä on se asia jota nyt etsit ja jonka olet menettänyt liitossasi, tärkeintä on että itse todella tiedät.
Liittyvätkö lapset jotenkin tähän, oletko väsynyt ja nyt sitten kuvittelet asioiden helpottuvan. Ethän suinkaan hae lapsivapaata tällä tavoin.

Uusioperheitä syntyy ajettelemattomuutta, usko siihen että toinen ihminen voi antaa onnen. Se on harhaluulo, ei hän voi antaa onnea sen enempää.
Uusioperheissä lapset ovat osan aikaa ex-puolisolla ja sillä aikaa voi lentää kuin lintunen, järkevä ihminen ymmärtää, että tämä hinta on lapsille rankka ja kova, sillä heillä ei enää olekaan todellista kotia missään.
Moni eronnut kuvittelee, että lasten on hyvä olla, mutta niin ei ole. Lapset kulkevat reppujensa kanssa paikasta toiseen vuositolkulla, heitä väsyttää, he menettävät mahdollisuudet hyvään kaveripiiriin hyvin monesti. Sillä kun ovat poissa kaverit löytävät uudet kaverit ja näin tuskin loman jälkeen kukaan haluaa enää heitä seuraansa. Heitä koulukiusataan helpommin.

Joten eron jälkeen on syytä saada lapsille mahdollisimman hyvä koti, jossa heidän ei tarvitse pelätä, vieläkö tämä äitikin jättää heidät, haluaa vieraan miehen kotiinsa. Silloin lapset menettävät hyvin suuren osan äidistään tälle tulijalle.
Lapsi ei uskalla kertoa tätä vanhemmilleen, mutta minä olen tämänkin saanut kuulla erolapsen suusta omin korvin. Lapsi pelkää sitä että vanhemmat eivät rakasta heitä. Sanoi vielä että äiti ja isä eivät kuuntele hänen sanomaansa, eivät ota syliinsä, enää ei saada mennä viereen nukkumaan. Lapsi menettää liian paljon.

Lue lisää

Kuten jo sanoin niin en ole hakemassa uutta miestä vaan haluan olla yksin lasten kanssa. Mutta en usko että kaikki uusioperheet on onnettomia kun siinä on toisen tai molempien lapset mukana. Miksi siis en löytäisi miestä joka rakastaisi minua ja hyväksyisi lapseni, tuskin mahdoton yhtälö? Kyllä aikuinen mies joka on nähnyt elämää ymmärtää että jokaisella on menneisyys ja hyväksyy sen. Alle kolmekymppinen ikisinkku mies ei sitä ehkä ymmärrä. Alentuuko aikuinen mies kiusaamaan lapsia? Lapsi taitaa silloin itsekin olla.

Olen itse eroperheestä enkä koskaan kokenut mitään tuollaista mitä mainitsit. Kaverit pysyi kavereina vaikka välillä olinkin toisen vanhemman luona. Kotini oli äitin luona ja isän luona käytiin viikonloppuisin, en kokenut sitä millään tavalla hankalaksi. Eikä minua koskaan kiusattu. En tiedä mistä olet noi väitteesi repinyt mutten usko noita, ei minulla koskaan ollut rankkaa enkä kokenut ettei minua rakasteta. Tiesin että olen tärkeä molemmille vanhemmille. Tarkoitus ei ole järjestää lapsille mitään viikko-viikko systeemiä vaan asuvat minun luona ja käyvät isällään viikonloppuisin sekä välillä viikolla.

Jestas noita sun ajatuksia... en hae lapsi vapaata eroamalla. Voisin viedä lapset isovanhemmille hoitoon nytkin jos niin haluaisin. En ole eroamassa lapsistani vaan miehestä!! Ai mitä etsin, tarviaako etsiä jotain jos eroaa. Mikä on niin vaikeaa uskoa että tunteet on vaan pikku hiljaa hiipuneet? Et varmaan ole ollut pitkässä parisuhteessa niin et voi ymmärtää. Vajaassa 20 vuodessa tunteet voi vaan muuttua. Olen väsynyt tähän tilanteeseen en lapsiini.

Sinun mielestäsi parasta olisi elää liitossa jossa ei tunteita enää ole, sekö olisi parasta myös lapsille? Jos tämä tilanne jatkuisi näin niin siitä seuraisi varmaan jossain vaiheessa riitoja niin näen kuitenkin parempana vaihtoehtona eron kuin sen että lapset joutuisi kuuntelemaan aikuisten tappeluita. Mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

erota vai ei? kirjoitti:

Kuten jo sanoin niin en ole hakemassa uutta miestä vaan haluan olla yksin lasten kanssa. Mutta en usko että kaikki uusioperheet on onnettomia kun siinä on toisen tai molempien lapset mukana. Miksi siis en löytäisi miestä joka rakastaisi minua ja hyväksyisi lapseni, tuskin mahdoton yhtälö? Kyllä aikuinen mies joka on nähnyt elämää ymmärtää että jokaisella on menneisyys ja hyväksyy sen. Alle kolmekymppinen ikisinkku mies ei sitä ehkä ymmärrä. Alentuuko aikuinen mies kiusaamaan lapsia? Lapsi taitaa silloin itsekin olla.

Olen itse eroperheestä enkä koskaan kokenut mitään tuollaista mitä mainitsit. Kaverit pysyi kavereina vaikka välillä olinkin toisen vanhemman luona. Kotini oli äitin luona ja isän luona käytiin viikonloppuisin, en kokenut sitä millään tavalla hankalaksi. Eikä minua koskaan kiusattu. En tiedä mistä olet noi väitteesi repinyt mutten usko noita, ei minulla koskaan ollut rankkaa enkä kokenut ettei minua rakasteta. Tiesin että olen tärkeä molemmille vanhemmille. Tarkoitus ei ole järjestää lapsille mitään viikko-viikko systeemiä vaan asuvat minun luona ja käyvät isällään viikonloppuisin sekä välillä viikolla.

Jestas noita sun ajatuksia... en hae lapsi vapaata eroamalla. Voisin viedä lapset isovanhemmille hoitoon nytkin jos niin haluaisin. En ole eroamassa lapsistani vaan miehestä!! Ai mitä etsin, tarviaako etsiä jotain jos eroaa. Mikä on niin vaikeaa uskoa että tunteet on vaan pikku hiljaa hiipuneet? Et varmaan ole ollut pitkässä parisuhteessa niin et voi ymmärtää. Vajaassa 20 vuodessa tunteet voi vaan muuttua. Olen väsynyt tähän tilanteeseen en lapsiini.

Sinun mielestäsi parasta olisi elää liitossa jossa ei tunteita enää ole, sekö olisi parasta myös lapsille? Jos tämä tilanne jatkuisi näin niin siitä seuraisi varmaan jossain vaiheessa riitoja niin näen kuitenkin parempana vaihtoehtona eron kuin sen että lapset joutuisi kuuntelemaan aikuisten tappeluita. Mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

Lue lisää

En revi mistään, vaan olen ne todella kuullut eroperheen lapsilta. Ja nähnyt vähän enemmän muutoinkin.
Itse olet eroperheen lapsi ja ajattelet asiaa kokemasi perusteella, mutta vain harvalla menee siten kuin itse olet kokenut.
Sinun on ehkä helpompi ajatella eroa, koska olet nähnyt sen vanhempiesi kohdalla, tutkittukin on että eroperheen lapset eroavat useimmiten.

Tunteiden hiipuminen, mitä se on, se asia on oman pääsi sisällä, sillä kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa.

Minulla on avioelämää paljon enemmän takanani kuin sinulla, on ollut kaikenlaista, joskus huonoa, ja tuota hiipumistakin, olen kuitenkin nyt onnellinen siitä, että en aikoinaan lähtenyt lasten kanssa. Jääminen oli kohdallani parempi vaihtoehto, sillä olin monista asioista silloin väsynyt, hain apua ja sain, joten perheeni säilyi.
Hain apua juuri lasteni vuoksi, sillä ainut ajatukseni oli saada lapsilleni mahdollisuus saada tasapainoinen elämä, isänsä ei ollut paha.
Meille hiipumisen jälkeen koitti uusi aika, kun sain vain itseni tasapainoon.

erota vai ei? kirjoitti:

Ihanaa että edes yksi ihminen ymmärtää mitä käyn läpi :) Ei tämä todellakaan ole helppoa mutta jos jään ja jatkan liittoa mutten rakasta niin eikö se ole itsensä ja toisen tunteiden pettämistä. Ja aina ajatellaan että eroon liittyy joku kolmas osapuoli. Ei se niin vain mene.

Lue lisää

On aika itsekästä toimintaa ajatella, että heti kun omat tunteet ovat ns. kuolleet niin siitä vaan eroamaan muuten hyvästä miehestä tai naisesta yrittämättä sen enempää nähdä vaivaa suhteen elvyttämiseksi edes lasten vuoksi. Jos vähääkään olet lukenut näitä erojuttuja niin aika moni eroa halunnut onkin katunut myöhemmin kun sitä prinssiä ei ollutkaan odottamassa nurkan takana.

Itsekin kuvittelin joskus, että tunteet miestäni kohtaan olisivat kuolleet (ja jotain syytäkin olisi ollut kumminkin puolin), mutta kun aloin haluamaan rakastua uudelleen ja käyttäytymään sen mukaisesti niin tulihan sitä rakkautta enempi kuin koskaan.

itsekästä kirjoitti:

On aika itsekästä toimintaa ajatella, että heti kun omat tunteet ovat ns. kuolleet niin siitä vaan eroamaan muuten hyvästä miehestä tai naisesta yrittämättä sen enempää nähdä vaivaa suhteen elvyttämiseksi edes lasten vuoksi. Jos vähääkään olet lukenut näitä erojuttuja niin aika moni eroa halunnut onkin katunut myöhemmin kun sitä prinssiä ei ollutkaan odottamassa nurkan takana.

Itsekin kuvittelin joskus, että tunteet miestäni kohtaan olisivat kuolleet (ja jotain syytäkin olisi ollut kumminkin puolin), mutta kun aloin haluamaan rakastua uudelleen ja käyttäytymään sen mukaisesti niin tulihan sitä rakkautta enempi kuin koskaan.

Lue lisää

Se, että sinä olet onnistunut elvyttämään suhteenne uudelleen ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki siinä onnistuvat. Luulisi sinunkin, onnistujan osaavan olla kannustavampi sanoissasi - sen sijaan mitätöit aloittajan tuntemukset, miksi?

Mietipä itsesi tilanteeseen, jossa kumppanisi tunteet ovat kuolleet sinua kohtaan. Siis aivan oikeasti kuolleet. Rakkauden vastakohtahan ei ole viha tai inho, vaan välinpitämättömyys. Jos tunnet, että olemassaolosi on toiselle aivan saman tekevää ja toinen velvollisuudesta jatkaa kanssasi, tekeekö se sinut onnelliseksi? Riittääkö sinulle, että sinä rakastat - oletko niin itsekäs, että haluat pitää toisen sidottuna itseesi?

Aloittajan kirjoituksesta ei minusta saa sitä vaikutelmaa, että hän kyseenalaistaa liittoaan ja tunteitaan "heti". On ilmeisestikin jonkin aikaa asioita kelannut itsekseen ja kaiketi potenut "rakkaudettomuudestaan" pahaa omaa tuntoa. Miehessä ei ole mitään varsinaista vikaa... Mutta kun homma ei vain toimi. Kaikki eivät suinpäin ryntää etsimään uutta "prinssiä" tai "prinsessaa", vaan panostavat jälkeen oman ja etenkin lasten elämän rakentamiseen. Omasta erosta alkaa olla 5 vuotta - sitä edelsi tuo mainitsemani 3-4 v etsikkoaika - enkä koe oloani mitenkään onnettomaksi, vaikkei minulla uutta parisuhdetta olekaan. En ole yhtään sen huonompi ihminen nyt kuin pystyyn kuolleessa liitossa kitkutellessani. Silloin suuri osa energiaa meni asioiden murehtimiseen ja sekin energia oli lapsilta pois.

erota vai ei? kirjoitti:

Mies tekis mitä vaan et avioliitto jatkuisi joten mitään innostusta siihen ei tarvita. Mun tunteet on kuolleet enkä tiedä saako niitä mikään enää henkiin. Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina? Miehenä et ymmärrä, mitä? Kaikki ois ok jos mies ois se joka haluis erota ja jonka tunteet ois kuollut mut nyt kun se onkin toisinpäin niin mä oon huono ihminen kun en jaksa enää. Eikö miehinen itsetunto kestä kun nainen jättää?

Lue lisää

"Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"

Rakkaus ei koskaan muutu kaveruudeksi, vielä vähemmän ystävyydeksi. Saat toki jättää miehesi, jos haluat, mutta älä elättele toiveita hyvistä väleistä. Riidattomat välit ovat mahdolliset ja toivotttavatkin lasten kannalta, mutta ero tarkoittaa elämää ilman toisianne - kaveruus ei sihen yhtälöön kuulu.

Tsup kirjoitti:

"Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"

Rakkaus ei koskaan muutu kaveruudeksi, vielä vähemmän ystävyydeksi. Saat toki jättää miehesi, jos haluat, mutta älä elättele toiveita hyvistä väleistä. Riidattomat välit ovat mahdolliset ja toivotttavatkin lasten kannalta, mutta ero tarkoittaa elämää ilman toisianne - kaveruus ei sihen yhtälöön kuulu.

Lue lisää

Kyllä voi muuttua, ystävän rakkaudeksi. Miksi erosta pitäisi automaattisesti seurata huonot välit, kun tilanteeseen ei liity mitään erityistä draamaa kuten pettämistä?

Omasta erosta on nyt useampi vuosi ja voin sanoa, että olemme ainoan lapseni isän kanssa ystäviä. Hän muutti hiljan yhteen uuden naisystävänsä kanssa ja se on minusta hieno juttu. Lapsen kannalta on hyvä juttu, että hänelle tärkeät aikuiset tulevat hyvin toimeen keskenään.
Exän kanssa tuumattiin, että kun kyse oli kuitenkin ns sopuerosta, niin miksi meistä sen myötä olisi pitänyt tulla toisiamme sietämättömiä - kun olimme kuitenkin joskus rakastaneet toisiamme niin paljon, että halusimme yhteisen elämän?

5etrgfq3we kirjoitti:

Se, että sinä olet onnistunut elvyttämään suhteenne uudelleen ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki siinä onnistuvat. Luulisi sinunkin, onnistujan osaavan olla kannustavampi sanoissasi - sen sijaan mitätöit aloittajan tuntemukset, miksi?

Mietipä itsesi tilanteeseen, jossa kumppanisi tunteet ovat kuolleet sinua kohtaan. Siis aivan oikeasti kuolleet. Rakkauden vastakohtahan ei ole viha tai inho, vaan välinpitämättömyys. Jos tunnet, että olemassaolosi on toiselle aivan saman tekevää ja toinen velvollisuudesta jatkaa kanssasi, tekeekö se sinut onnelliseksi? Riittääkö sinulle, että sinä rakastat - oletko niin itsekäs, että haluat pitää toisen sidottuna itseesi?

Aloittajan kirjoituksesta ei minusta saa sitä vaikutelmaa, että hän kyseenalaistaa liittoaan ja tunteitaan "heti". On ilmeisestikin jonkin aikaa asioita kelannut itsekseen ja kaiketi potenut "rakkaudettomuudestaan" pahaa omaa tuntoa. Miehessä ei ole mitään varsinaista vikaa... Mutta kun homma ei vain toimi. Kaikki eivät suinpäin ryntää etsimään uutta "prinssiä" tai "prinsessaa", vaan panostavat jälkeen oman ja etenkin lasten elämän rakentamiseen. Omasta erosta alkaa olla 5 vuotta - sitä edelsi tuo mainitsemani 3-4 v etsikkoaika - enkä koe oloani mitenkään onnettomaksi, vaikkei minulla uutta parisuhdetta olekaan. En ole yhtään sen huonompi ihminen nyt kuin pystyyn kuolleessa liitossa kitkutellessani. Silloin suuri osa energiaa meni asioiden murehtimiseen ja sekin energia oli lapsilta pois.

Lue lisää

Sitä olenkin pohtinut että jos ja mitä ilmeisimmin kun ne tunteet ei herää henkiin niin eikö ole parempi molemmille erota. Vaikka mies haluaisi jatkaa mutta luulen että pidemmän päälle ymmärtää ratkaisun. Onhan hänelle oikeus onneen ja jos se onni ei enää löydy kanssani niin sitten jonkun toisen kanssa. Rakkaudettomassa liitossa kun ei ole kummankaan helppo olla, minua miehen rakkaus ja yhdessäolon "pakko" alkaa vaan ahdistamaan kun itse en enää tunne samoin.

Ei tämä eropäätös nyt yhdessä yössä kypsynyt kuten arvelitkin. Vuoden päivät oon yrittänyt rakastaa mutta nyt kevään aikana on alkanut tuntumaan ettei mitään tunteita enää vain ole ja niimpä otinkin asian miehen kanssa puheeksi. Kuten totesit kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Tottakai on huono omatunto ja epäonnistunut olo kun asiat meni näin mutta toisaalta on myös vapautunut olo kun eto on nyt otettu puheeksi.

Tsup kirjoitti:

"Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"

Rakkaus ei koskaan muutu kaveruudeksi, vielä vähemmän ystävyydeksi. Saat toki jättää miehesi, jos haluat, mutta älä elättele toiveita hyvistä väleistä. Riidattomat välit ovat mahdolliset ja toivotttavatkin lasten kannalta, mutta ero tarkoittaa elämää ilman toisianne - kaveruus ei sihen yhtälöön kuulu.

Lue lisää

Tiedän montakin eronnutta paria jotka on hyviä kavereita keskenään eron jälkeenkin. Joten en usko että mitään ongelmia sen suhteen tulisi.

Uhriko kirjoitti:

En revi mistään, vaan olen ne todella kuullut eroperheen lapsilta. Ja nähnyt vähän enemmän muutoinkin.
Itse olet eroperheen lapsi ja ajattelet asiaa kokemasi perusteella, mutta vain harvalla menee siten kuin itse olet kokenut.
Sinun on ehkä helpompi ajatella eroa, koska olet nähnyt sen vanhempiesi kohdalla, tutkittukin on että eroperheen lapset eroavat useimmiten.

Tunteiden hiipuminen, mitä se on, se asia on oman pääsi sisällä, sillä kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa.

Minulla on avioelämää paljon enemmän takanani kuin sinulla, on ollut kaikenlaista, joskus huonoa, ja tuota hiipumistakin, olen kuitenkin nyt onnellinen siitä, että en aikoinaan lähtenyt lasten kanssa. Jääminen oli kohdallani parempi vaihtoehto, sillä olin monista asioista silloin väsynyt, hain apua ja sain, joten perheeni säilyi.
Hain apua juuri lasteni vuoksi, sillä ainut ajatukseni oli saada lapsilleni mahdollisuus saada tasapainoinen elämä, isänsä ei ollut paha.
Meille hiipumisen jälkeen koitti uusi aika, kun sain vain itseni tasapainoon.

Lue lisää

Ai olenko nyt sitten huono ihminen ja tuomittu epäonnistumaan kun olen eroperheen lapsi? Tosin totta on se että erolapsena osaan ajatella lasteni parasta erotilanteessa koska tiedän mitä itse koin, osaan antaa heille saman rakkauden ja turvallisuuden tunteen minkä itse sain. Tosin uskon että vaikka en olisi eroperheestä osaisin toimia tilanteessa oikein. Ei lasteni isä ole paha vaan paras mahdollinen isä lapsilleni, se ettei meidän tunteet enää kohtaa ei tarkoita sitä etteikö lapset saisi rakkautta ja tasapainoisen elämän.

Mainitsit itsekin että olet kokenut tunteiden hiipumisen, miksi sitä on sitten niin mahdottoman vaikea ymmärtää?

erota vai ei? kirjoitti:

Tiedän montakin eronnutta paria jotka on hyviä kavereita keskenään eron jälkeenkin. Joten en usko että mitään ongelmia sen suhteen tulisi.

En väittänytkään, että avioliitto tai parisuhde ei voisi muuttua kaveruudeksi, minä kirjoitin rakkaudesta.

Minäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat eronsa jälkeen pystyneet säilyttämään asialliset välit. Lastenkin takia se on hyödyllistä. Yhtään eronnutta paria, jotka olisivat edelleen kavereita, en itse henkilökohtaisesti tunne.

erota vai ei? kirjoitti:

Sitä olenkin pohtinut että jos ja mitä ilmeisimmin kun ne tunteet ei herää henkiin niin eikö ole parempi molemmille erota. Vaikka mies haluaisi jatkaa mutta luulen että pidemmän päälle ymmärtää ratkaisun. Onhan hänelle oikeus onneen ja jos se onni ei enää löydy kanssani niin sitten jonkun toisen kanssa. Rakkaudettomassa liitossa kun ei ole kummankaan helppo olla, minua miehen rakkaus ja yhdessäolon "pakko" alkaa vaan ahdistamaan kun itse en enää tunne samoin.

Ei tämä eropäätös nyt yhdessä yössä kypsynyt kuten arvelitkin. Vuoden päivät oon yrittänyt rakastaa mutta nyt kevään aikana on alkanut tuntumaan ettei mitään tunteita enää vain ole ja niimpä otinkin asian miehen kanssa puheeksi. Kuten totesit kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Tottakai on huono omatunto ja epäonnistunut olo kun asiat meni näin mutta toisaalta on myös vapautunut olo kun eto on nyt otettu puheeksi.

Lue lisää

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

huhhuijaa! kirjoitti:

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

Lue lisää

Niin, no pitäs varmaan tehdä kuin miehet tekee eli pettää ja etsiä uusi kumppani ja sitten vain pudottaa pommi ja muuttaa pois ilman sen kummempaa ihmettelyä. Halusin ensin käydä omat tunteeni läpi ennen kuin otan asian puheeksi miehen kanssa.

erota vai ei? kirjoitti:

Niin, no pitäs varmaan tehdä kuin miehet tekee eli pettää ja etsiä uusi kumppani ja sitten vain pudottaa pommi ja muuttaa pois ilman sen kummempaa ihmettelyä. Halusin ensin käydä omat tunteeni läpi ennen kuin otan asian puheeksi miehen kanssa.

Lue lisää

Kiva yleistys :) Miehet eivät toimi noin.

Todellakin ymmärsit äskeisen viestin pointin väärin. Se, miten parisuhteessa pitää toimia on se, että kerrotaan kumppanille, miltä itsestä kulloinkin tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvältä ja olet kyllästynyt elämääsi, yrittäisit hakea siihen ratkaisua yhdessä kumppanisi kanssa.

Nyt olet toiminut tyypilliseen naismaiseen tapaan (yhtä kiva yleistys, tiedän). Asioita haudotaan liian pitkään itse, eikä yritetäkään sinä aikana tehdä mitään asioiden korjaamiseksi. Kun vuoden itselleen asioita perustelee, niin ei ihme, että päätyy tuollaiseen ratkaisuun kuin sinä (pudottaa pommi ja muuttaa pois ilman sen kummempaa ihmettelyä). Kirjoittamasi perusteella (poislukien aloitusvisti) olet jo päätöksesi tehnyt, eikä sinuulla ole mitään aikomustakaan edes antaa mahdollisuutta tilanteen korjaamiseksi.

ymmärsit väärin kirjoitti:

Kiva yleistys :) Miehet eivät toimi noin.

Todellakin ymmärsit äskeisen viestin pointin väärin. Se, miten parisuhteessa pitää toimia on se, että kerrotaan kumppanille, miltä itsestä kulloinkin tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvältä ja olet kyllästynyt elämääsi, yrittäisit hakea siihen ratkaisua yhdessä kumppanisi kanssa.

Nyt olet toiminut tyypilliseen naismaiseen tapaan (yhtä kiva yleistys, tiedän). Asioita haudotaan liian pitkään itse, eikä yritetäkään sinä aikana tehdä mitään asioiden korjaamiseksi. Kun vuoden itselleen asioita perustelee, niin ei ihme, että päätyy tuollaiseen ratkaisuun kuin sinä (pudottaa pommi ja muuttaa pois ilman sen kummempaa ihmettelyä). Kirjoittamasi perusteella (poislukien aloitusvisti) olet jo päätöksesi tehnyt, eikä sinuulla ole mitään aikomustakaan edes antaa mahdollisuutta tilanteen korjaamiseksi.

Lue lisää

Moni miehen alulle laittama ero alkaa aikalailla noin joten siitä yleistys :) On meillä ollut vaikeaa joskus aiemminkin ja asioista on silloin puhuttu, on luvattu muuttua puolin ja toisin. Jonkin aikaa mennään siinä huumassa että kaikki kääntyy taas hyväksi ennen kuin on taas menty samoihin tuttuihin kaavoihin. Joten nyt halusin järjestää omat ajatukset ennen kuin menen nostamaan kissan pöydälle. Halusin selvittää itse tunteeni ilman että toinen pääsee niihin käsiksi ja pyörtää pääni.

huhhuijaa! kirjoitti:

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

Lue lisää

Rankka sana idiootti. Mutta minä olen ainakin puhunut heti, kun on ongelmia ilmennyt. Ja vielä hyvässä hengessä Minäviestein. Antanut korjausehdotuksia. Ja antanut toiselle tilan kertoa miten hän näkee asian. Ja mitä haluaa/aikoo asialle tehdä.

Uskon tässä niin kuin monessa muussakin asiaa, ettei sukupuolten välillä ole suuria eroja vaan persoonien.

-jaana-jokunen- kirjoitti:

Rankka sana idiootti. Mutta minä olen ainakin puhunut heti, kun on ongelmia ilmennyt. Ja vielä hyvässä hengessä Minäviestein. Antanut korjausehdotuksia. Ja antanut toiselle tilan kertoa miten hän näkee asian. Ja mitä haluaa/aikoo asialle tehdä.

Uskon tässä niin kuin monessa muussakin asiaa, ettei sukupuolten välillä ole suuria eroja vaan persoonien.

Lue lisää

kun oli yhdessä miehen kanssa joka ei paljon puhellut ja mun puheista teki omat päätelmät siis ei myöskään kysynyt , oppi nopeasti puheen & kyselyn merkityksen suhteessa. tosin hänen kanssaan sitä en päässyt treenaamaan

erota vai ei? kirjoitti:

Niin, no pitäs varmaan tehdä kuin miehet tekee eli pettää ja etsiä uusi kumppani ja sitten vain pudottaa pommi ja muuttaa pois ilman sen kummempaa ihmettelyä. Halusin ensin käydä omat tunteeni läpi ennen kuin otan asian puheeksi miehen kanssa.

Lue lisää

Toi on niin totta. En ole ikinä tavannut miestä, joka jättäisi perheensä ellei sillä ole uutta(vaikka olis kuinka paska suhde). Valehtelevat kyllä viimeiseen saakka( ei ole ketään, mutta nyt lähden), eli siihen kunnes käryävät, että on ollut jo mahd. vuosia.. Nainen taas voi haluta vain olla yksin, ilman että koko ajan joku on syyllistämässä ja vaatimassa jotain. Näin se vaan menee. Ja mulla on mittarissa sen verran paljon kilometrejä, että on tullut jo yhtä ja toista nähtyä.

Tsup kirjoitti:

"Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"

Rakkaus ei koskaan muutu kaveruudeksi, vielä vähemmän ystävyydeksi. Saat toki jättää miehesi, jos haluat, mutta älä elättele toiveita hyvistä väleistä. Riidattomat välit ovat mahdolliset ja toivotttavatkin lasten kannalta, mutta ero tarkoittaa elämää ilman toisianne - kaveruus ei sihen yhtälöön kuulu.

Lue lisää

Juuri näin Tsup. Kaveruus pysyy juuri niin kauan, kun kuvassa ei ole uusia puolisoja. Ajan kanssa tietysti tasaantuvat tunteetkin, varsinkin jos molemmat löytävät uuden. Mutta sittenkin riidellään, kuka mitäkin lapsille on ja onko uudella puolisolla oikeutta tehdä sitä sun tätä.

Uhriko kirjoitti:

En revi mistään, vaan olen ne todella kuullut eroperheen lapsilta. Ja nähnyt vähän enemmän muutoinkin.
Itse olet eroperheen lapsi ja ajattelet asiaa kokemasi perusteella, mutta vain harvalla menee siten kuin itse olet kokenut.
Sinun on ehkä helpompi ajatella eroa, koska olet nähnyt sen vanhempiesi kohdalla, tutkittukin on että eroperheen lapset eroavat useimmiten.

Tunteiden hiipuminen, mitä se on, se asia on oman pääsi sisällä, sillä kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa.

Minulla on avioelämää paljon enemmän takanani kuin sinulla, on ollut kaikenlaista, joskus huonoa, ja tuota hiipumistakin, olen kuitenkin nyt onnellinen siitä, että en aikoinaan lähtenyt lasten kanssa. Jääminen oli kohdallani parempi vaihtoehto, sillä olin monista asioista silloin väsynyt, hain apua ja sain, joten perheeni säilyi.
Hain apua juuri lasteni vuoksi, sillä ainut ajatukseni oli saada lapsilleni mahdollisuus saada tasapainoinen elämä, isänsä ei ollut paha.
Meille hiipumisen jälkeen koitti uusi aika, kun sain vain itseni tasapainoon.

Lue lisää

Minulla on aviolämää takana 35 vuotta, ja kadun lähes joka päivä, etten ole miestäni jättänyt jo kymmeniä vuosia sitten. Lapset, jo aikuiset, ovat puoleltani ainoa syy, että liittomme on kasassa. Ja lapsenlapset. Mies on tehnyt kaikkensa, etten rakastaisi, ja sitten syyllistää. Olisi ollut hyvä erota kun minuudesta on jotain jäljellä.

fjr kirjoitti:

(Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin) miehenä en ymmärrä tätä.

Tämä on tänäpäivänä useiden naisten ajatus, kun elämä alkaa maistumaan puulta.

Tee kaikkesi että saat miehesi innostumaan sinusta ja ajatuksistasi.

Pariterapia auttaa jos sitä kumpikin haluaa ja tämänjälkeen jos ei onnistu, niin sopuisa ero.

Lue lisää

Mulla tuo "haluan olla yksin ja en ole parisuhdeihminen" oli miehen selitys äkkierolle. Tuloksena sitten baareissa juopottelua ja uusi suhde. Ei ole sukupuoleen sidonnaista tuokaan..

huhhuijaa! kirjoitti:

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

Lue lisää

Minut mies jätti, kun oli miettinyt omassa päässään asiat loppuun... mitään mahdollisuuksia ei jättänyt enää perheelleen... halusi että minä ja lapset muutetaan pian pois yhdessä rakentamasta kodista ja 14 vuoden yhteiselon jälkeen... rakkaus oli vaan loppunut kuulemman... nyt rakkauden pitäisi minultakin sitten loppua, mutta miten.... inhon tulemalla peliin vai?

huhhuijaa! kirjoitti:

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

Lue lisää

En ole ap mutta samassa tilanteessa...
Mutta entäs jos sille miehelle on kerrottu...mutta se ei ole tajunnut???
Jos olen miehelle sanonut että haukkuminen ja arvostelu loukkaa, en jaksa tällaista elämää jne eikä toinen tee asialle mitään...
missä loppuu naisen vastuu...
nyt olen saanut kuulla että äiti ei voi hylätä lapsia/perhettä...sitähän tämä äiti ei tee vaan tämä nainen hylkää puolison, joka ei ole vuosien varrella osoittanut minkäänlaista arvostusta!
ÄITI on myös NAINEN ja IHMINEN...
ja suhde on PARIsuhde...ei sitä voi yksin hoitaa...siihen tarvitaan kaksi!!

asumuserossa... kirjoitti:

En ole ap mutta samassa tilanteessa...
Mutta entäs jos sille miehelle on kerrottu...mutta se ei ole tajunnut???
Jos olen miehelle sanonut että haukkuminen ja arvostelu loukkaa, en jaksa tällaista elämää jne eikä toinen tee asialle mitään...
missä loppuu naisen vastuu...
nyt olen saanut kuulla että äiti ei voi hylätä lapsia/perhettä...sitähän tämä äiti ei tee vaan tämä nainen hylkää puolison, joka ei ole vuosien varrella osoittanut minkäänlaista arvostusta!
ÄITI on myös NAINEN ja IHMINEN...
ja suhde on PARIsuhde...ei sitä voi yksin hoitaa...siihen tarvitaan kaksi!!

Lue lisää

Mäkin olen saanut huomata sen että kun on lapsia niin ei ole enää nainen vaan äiti, ihme ajattelutapa. Ei se naiseus ole minusta kuollut vaikka sain lapset. Haluan tuntea olevani rakastettu naisena. En ole mikään automaatti joka siivoaa, tiskaa, pesee pyykit ja käy kaupassa. Lapsilleni olen äiti mutta miehelle haluan olla nainen, liikaa pyydetty ainakin tässä suhteessa. En minäkään ole hylkäämässä lapsiani vaan miehen, sitä moni ei tunnu ymmärtävän eikä hyväksyvän. En saisi olla onnellinen, jos jäisin tähän suhteeseen kuihtuisin pikku hiljaa pois.

justiina_vaan kirjoitti:

Minut mies jätti, kun oli miettinyt omassa päässään asiat loppuun... mitään mahdollisuuksia ei jättänyt enää perheelleen... halusi että minä ja lapset muutetaan pian pois yhdessä rakentamasta kodista ja 14 vuoden yhteiselon jälkeen... rakkaus oli vaan loppunut kuulemman... nyt rakkauden pitäisi minultakin sitten loppua, mutta miten.... inhon tulemalla peliin vai?

Lue lisää

Sama juttu täällä. Ja kuinkas ollakaan, miehellä onkin jo uusi perhe, jonka isäpuolena häärää alkuhuumassa..kyllä tässä teini-ikäisten muksujen kanssa on monenlaisia tunteita käyty läpi. Se oli vaan että imoitus-haluan erota-lunaetan talon itselle-haluan olla yksin. Muuta ei kerrottu, mitään vaihtoehtoja ei ollut, keskustelemaan hän ei alkanut, kylmästi jä julmasti lähti pois, kunnes saimme muutettua. Ei tullut edes auttamaan muutossa. Kenen kanssa olen ollut naimisissa? En tunne häntä. Hän ei ole se mies, jota rakastin ja jonka kanssa olisin halunnut kokea kaiken- pari vuotta ja olisimme olleet kaksin...

Lisäksi hän kohteli minua törkeästi. Välinpitämätön, vetäytyvä, puhumaton hän oli jo kauan. Toisaalta ne olivat hänen luonteenpiirteitäänkin. Mutta luotin ja rakastin, olin valmis monenlaisiin terapioihin ja vaikka mihin, että edes keskusteluyhteys olisi säilynyt. Pas..n marjat, hän oli ihan itse omassa päässään suunnitellut eron ja se oli siinä. Vika ei ole iso, mutta kun se on tunne-elämässä ja puhekyvyssä/halussa, ei siinä voi puoliso yksin mitään. En osaa toivoa hänelle kovin hyvää tulevaisuutta uudessa suhteessa. Sen verran huonosti hän hoisi eron ja yhteydet lapsiinkin ovat surkeat...

erota vai ei? kirjoitti:

Mäkin olen saanut huomata sen että kun on lapsia niin ei ole enää nainen vaan äiti, ihme ajattelutapa. Ei se naiseus ole minusta kuollut vaikka sain lapset. Haluan tuntea olevani rakastettu naisena. En ole mikään automaatti joka siivoaa, tiskaa, pesee pyykit ja käy kaupassa. Lapsilleni olen äiti mutta miehelle haluan olla nainen, liikaa pyydetty ainakin tässä suhteessa. En minäkään ole hylkäämässä lapsiani vaan miehen, sitä moni ei tunnu ymmärtävän eikä hyväksyvän. En saisi olla onnellinen, jos jäisin tähän suhteeseen kuihtuisin pikku hiljaa pois.

Lue lisää

Yksi näkökulma..minusta vaikuttaa, että olet itse kriisissä naisen roolisi kanssa. Vastaus ei yleensä löydy eroamalla, vaan itsetutkiskelulla ja tarvittaessa apua hakemalla. Sinusta itsestäsi löytyy vastaukset, mikä roolisi on. Perhe kyllä sopeutuu, kun laitat roolisi uusiksi..ja mies myös, jos jaksaa rinnallasi ja toisin päin. Eli roolijako uusiksi, mieti itse, mitä kaikkea haluat muuttaa itsessäsi ja sitä myötä suhteessasi ja ns.naisen roolissasi. Työnjako kotona, lasten omatoimisuuden tukeminen, omat harrastuksesi, parisuhde, työpaikka jne..

Muutos on iso juttu joka tapauksessa. Olen itse eronnut kahdesti (eka kerralla samoja tuntemuksia, kuin sulla, mulla oli pienet lapset) ja toisessa liitossa minut jätettiin, kun miehellä tuli samantapainen kriisi, kuin sinulla. Se olikin vielä pahempi kokemus. Laitoin kaiken peliin, en olisi halunnut erota. Ja oikeasti ero ei auta onnellisuuteesi sen kummemmin..mutta laittaa elämän uusiksi monelta kantilta. Voimaa ja viisautta Sinulle toivotan, ja perheellesi.

huhhuijaa! kirjoitti:

Ei Jumalauta teitä naiset! Tää on aina tätä, miehelle kerrotaan vasta sitten, kun mitään ei ole tehtävissä. Oletteko te kaikki samanlaisia idiootteja? Kertokaa nyt joku mulle että eivät ole! Eikö jollakin naisella olisi edes senverran älliä päässä, että ottaa asiat puheeksi miehensä kassa heti, kun syytä siihen on?

Lue lisää

Huhhuijaa itsellesi.. Moniko nainen on yrittänyt puhua miehelleen kymmeniä kertoja! Jostain syystä ne ovat menneet toisesta sisään ja toisesta ulos. Ei haluta kuulla että joku on pielessä, ainakaan niin vakavalla tasolla. Kuvitellaan vaan, että ne puheeksi otto yritykset on akan marinoita. Sitten kun tulee jonain päivänä se kuuluisa viimeinen piste, niin sitten ollaan aivan äimän käkenä, kun kaikki tuli muka puun takaa.. Kuuntelisitte joskus kun teille yritetään puhua ja antaa selviä varoitusmerkkejä, että joku on pielessä ja asioiden on muututtava.. Tuntuu, että toteemipaalulle puhuisi.. Tosi rakentavaa!

erota vai ei? kirjoitti:

Kyllä olen miettinyt miten pärjäisin jos ero tulisi, toki alussa olisi tiukkaa kun pitäisi ostaa uusia tavaroita ja vuokratakuut siihen päälle. Eikä noi vuokrat kovin pieniä ole vaikka ihan kaksiota olen katsonut. Käyn kuitenkin töissä joten enköhän pärjäisi ja sit kun talon sais myytyä niin voisin miettiä oman osakkeen ostoa.

Ei, ei ole ketään toista miestä. Jotenkin on vaan tunteet hiipuneet, onko sitä vaikea ymmärtää? En ymmärrä miksi kuollutta liittoa pitäisi toisaalta elvyttää, jotenkin tuntuu että heitän oman elämäni pois jos jään tähän liittoon. Eikö minulla ole oikeutta onneen? Vai meinaatko etten koskaan löytäisi miestä joka hyväksyisi myös lapseni? Miten sitten näitä uusioperheitä syntyy? Ja älä nyt luule että heti olen etsimässä uutta miestä, en ole. Haluan oppia tuntemaan itseni ja olla yksin, mitään laastaria en etsi.

Lue lisää

Ihan itse kutsut liittoanne kuolleeksi. Mikä kuollut se on? Elossa olette molemmat. Itse päätät tunteistasi. Jos onnea haluat, älä eroa. Olet sitten yksinhuoltaja. Mikä ihmeen onnela se on? Et koskaan koskaan löydä miestä, joka hyväksyy lapsesi. Joku voi hetken sietää. Oma miehesi sen sijaan rakastaa heitä. En ole koskaan kuullut miehestä, joka ihastuisi yli 2 kk vanhoihin uusiolapsiin. Joku sietää jollain lailla. Miten itse ihastuisit murrosikäisiin, jotka inhoavat jotain isän uutta naista. ÄLÄ munaa hyvää elämääsi.
Vuokraa yksiö ja elä omaakin elämää. Ei tarvitse erota, jos haluaa hieman vapautta. Mene ennen siihen suuntaan.

Sitä mietinkin että onko turhaa antaa toiselle toiveita yhteenpaluusta kun itse en siihen ainakaan tässä vaiheessa usko. Mutta mies ei haluaisi heti heittää pyyhettä kehiin vaan saada mun tunteet taas elämään. Jotenkin vaan tuntuu että ne viimeisetkin tunteen rippeet kuolee jos tähän jään. Että alan vihaamaan miestäni kun hän haluaa pitää minut. Ja lasten takia kuitenkin on oltava hyvät välit vaikka ero tulisikin.

erota vai ei? kirjoitti:

Sitä mietinkin että onko turhaa antaa toiselle toiveita yhteenpaluusta kun itse en siihen ainakaan tässä vaiheessa usko. Mutta mies ei haluaisi heti heittää pyyhettä kehiin vaan saada mun tunteet taas elämään. Jotenkin vaan tuntuu että ne viimeisetkin tunteen rippeet kuolee jos tähän jään. Että alan vihaamaan miestäni kun hän haluaa pitää minut. Ja lasten takia kuitenkin on oltava hyvät välit vaikka ero tulisikin.

Lue lisää

Jos kirjoittamasi on totta, niin olet jo päätöksesi tehnyt. Mikään maailman mahti ei voi enää liittoanne pelastaa.

Tässä tapauksessa ainoa oikea tapa on laittaa ero vireille ja hoitaa käytännön järjestelyt kuntoon. Lasten "parhaaksi" yhdessä pysyminen olisi lähes tyhmintä, mitä voisitte tehdä.

Niille muille, jotka tätä ketjua lukevat alustavasti hieman samanlaisissa tunnelmissa, antaisin ohjeeksi:
- tunnista ikäkriisi, siitä se yleensä lähtee kehittymään
- kerro tuntemuksista hyvissä ajoin puolisolle
- hakeutukaa pariterapiaan

Toisin sanoen yrittäkää yhdessä ratkaista ongelma, ennen kuin päätös on tehty.

Mies. kirjoitti:

Jos kirjoittamasi on totta, niin olet jo päätöksesi tehnyt. Mikään maailman mahti ei voi enää liittoanne pelastaa.

Tässä tapauksessa ainoa oikea tapa on laittaa ero vireille ja hoitaa käytännön järjestelyt kuntoon. Lasten "parhaaksi" yhdessä pysyminen olisi lähes tyhmintä, mitä voisitte tehdä.

Niille muille, jotka tätä ketjua lukevat alustavasti hieman samanlaisissa tunnelmissa, antaisin ohjeeksi:
- tunnista ikäkriisi, siitä se yleensä lähtee kehittymään
- kerro tuntemuksista hyvissä ajoin puolisolle
- hakeutukaa pariterapiaan

Toisin sanoen yrittäkää yhdessä ratkaista ongelma, ennen kuin päätös on tehty.

Lue lisää

Vai ikäkriisi... huh huh. En koe että poden jotain ikäkriisiä vaan elän todellista elämää ja siihen kuuluu iloja ja suruja. Ei elämä ole pelkkää juhlaa vaan siihen kuuluu ikävä kyllä myös epäonnistumiset. Asioita on jonkin verran käyty läpi mutta vasta nyt viime aikoina on ero tullut vaihtoehdoksi. Seksiäkin on harrastettu varmaan pari kertaa tämän vuoden aikana koska mä en vaan halua miestäni enää.

Pariterapia... ne on yleensä seurakunnan järjestämiä enkä kuulu kirkkoon koska en siihen usko (joo, nyt tais tulla tulta liekkeihin...). Ja muutenkaan en usko siihen että ulkopuoliselle juttelu toisi ratkaisua koska eihän hän tätä tilannetta elä eikä voi herättää tunteitani henkiin vaikka kuinka puhuisi.

erota vai ei? kirjoitti:

Vai ikäkriisi... huh huh. En koe että poden jotain ikäkriisiä vaan elän todellista elämää ja siihen kuuluu iloja ja suruja. Ei elämä ole pelkkää juhlaa vaan siihen kuuluu ikävä kyllä myös epäonnistumiset. Asioita on jonkin verran käyty läpi mutta vasta nyt viime aikoina on ero tullut vaihtoehdoksi. Seksiäkin on harrastettu varmaan pari kertaa tämän vuoden aikana koska mä en vaan halua miestäni enää.

Pariterapia... ne on yleensä seurakunnan järjestämiä enkä kuulu kirkkoon koska en siihen usko (joo, nyt tais tulla tulta liekkeihin...). Ja muutenkaan en usko siihen että ulkopuoliselle juttelu toisi ratkaisua koska eihän hän tätä tilannetta elä eikä voi herättää tunteitani henkiin vaikka kuinka puhuisi.

Lue lisää

Ei sinullakaan varmasti ikäkriisiä ole, jos niin itse väität. Olet vaan kuvannut viesteissäsi niin montä tyypilliseen ikäkriisiin liittyvää oiretta, että se onto aihetta epäillä.

Pariterapiaa on tarjolla myös muualla kuin seurakunnassa. Yksityisiä paripsykoterapeutteja löytää helposti. Seurakunnat taitavat olla kuitenkin ainoita, joilla on ilmaista palvelua tarjolla. Seurakuntienkin terapiasta olen kuullut pelkkää hyvää - ei tarvitse olla edes jäsen, eikä se ole uskonnon tuputtamista.

Terapiaan ei kyllä kannata lähteä väärällä asenteella. Sinusta on helppo huomata, että et halua löytää syitä jatkaa yhdessä. Etsit vain oikeutusta erota.

Mies. kirjoitti:

Ei sinullakaan varmasti ikäkriisiä ole, jos niin itse väität. Olet vaan kuvannut viesteissäsi niin montä tyypilliseen ikäkriisiin liittyvää oiretta, että se onto aihetta epäillä.

Pariterapiaa on tarjolla myös muualla kuin seurakunnassa. Yksityisiä paripsykoterapeutteja löytää helposti. Seurakunnat taitavat olla kuitenkin ainoita, joilla on ilmaista palvelua tarjolla. Seurakuntienkin terapiasta olen kuullut pelkkää hyvää - ei tarvitse olla edes jäsen, eikä se ole uskonnon tuputtamista.

Terapiaan ei kyllä kannata lähteä väärällä asenteella. Sinusta on helppo huomata, että et halua löytää syitä jatkaa yhdessä. Etsit vain oikeutusta erota.

Lue lisää

Vai etsin oikeutusta eroon... en tarvitse eroon kenenkään "lupaa". Kun tunteet on kuolleet niin ne on kuolleet. Tuntuu jotenkin että ne rakkauden tunteet pitäisi pakottaa esiin tai muuten olen huono ihminen. Jos tilanne olisi toisin päin ja mies olisi se kenen tunteet on loppu niin tuskin se näin iso juttu olisi. Jotenkin tuntuu et miehillä on vain oikeus erota ilman ns. kunnon syytä (pettämistä tai väkivaltaa) mutrs koska olen nainen niin minut tuomitaan/tyrmätään heti, tosin kiitokset heille jotka ymmärtävät tilanteeni :)

erota vai ei? kirjoitti:

Vai etsin oikeutusta eroon... en tarvitse eroon kenenkään "lupaa". Kun tunteet on kuolleet niin ne on kuolleet. Tuntuu jotenkin että ne rakkauden tunteet pitäisi pakottaa esiin tai muuten olen huono ihminen. Jos tilanne olisi toisin päin ja mies olisi se kenen tunteet on loppu niin tuskin se näin iso juttu olisi. Jotenkin tuntuu et miehillä on vain oikeus erota ilman ns. kunnon syytä (pettämistä tai väkivaltaa) mutrs koska olen nainen niin minut tuomitaan/tyrmätään heti, tosin kiitokset heille jotka ymmärtävät tilanteeni :)

Lue lisää

Väität, että et tarvitse kenenkään lupaa erotaksesi - ja olet siinä aivan oikeassa. Kuitenkin esität täällä ketjussa kysymyksiä, joihin toivot yhteisöltä haluamiasi vastauksia:
- "olenko huono ihminen jos haluan erota?"
- "Joten miksi heti tuomitaan? "
- "Eikö minulla ole oikeutta onneen?"
- "Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"
- " Ei tämä todellakaan ole helppoa mutta jos jään ja jatkan liittoa mutten rakasta niin eikö se ole itsensä ja toisen tunteiden pettämistä."
- "Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? "
- "Sitä mietinkin että nyt jos jään niin muuttuuko tilanne oikeasti vai huomaanko vain kuinka vuodet kuluu ja lapset kasvaa"

Lisäksi haluat yhteisön tuen siihen, että elämä ei lopu avioeroon:
- "Miksi siis en löytäisi miestä joka rakastaisi minua ja hyväksyisi lapseni, tuskin mahdoton yhtälö?"

Puolustelet myös sitä, että lapset eivät kärsisi erosta:
- "Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi. "

Kirjoitat tuolla alempana: "Pääni on aivan terve ja selvä ajatuksista". En epäile mielenterveyttäsi, mutta tämän viestiketjun perusteella on ilmeisen selvää, että kovasti sinulla on tunteita edelleen jäsentelemättä.

Et varmaankaan itse tunnista tätä keskusteluketjua terapiaistunnoksi, mutta sitähän tämä on. Ihan oikein on yrittää selvittää ajatuksiaan puhumalla ja kirjoittamalla niistä. Vertaistuki on usein kovin hyödyllistä. Meillä täällä avioeropalstalla roikkuvilla on vaan usein turhan omakohtainen kokemus ja näkemys asioista. Paripsykologian ammattilaiseslla voisi olla parempi vaikutus tilanteeseenne kuin meillä elämän kolhimilla sieluilla.

Toivon, että löydät onnen. Toivon myös sitä, että sinun ei tarvitse jälkeenpäin harmitella sitä, että ylpeytesi esti teitä miehesi kanssa lähtemästä pariterapiaan. Viimeistään nyt olisi sen aika. Muutaman terapiaistunnon jälkeen saattaa olla selvää, että ero on ainoa oikea vaihtoehto, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että otet eroamassa mutu-tuntumalla.

Mies. kirjoitti:

Väität, että et tarvitse kenenkään lupaa erotaksesi - ja olet siinä aivan oikeassa. Kuitenkin esität täällä ketjussa kysymyksiä, joihin toivot yhteisöltä haluamiasi vastauksia:
- "olenko huono ihminen jos haluan erota?"
- "Joten miksi heti tuomitaan? "
- "Eikö minulla ole oikeutta onneen?"
- "Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"
- " Ei tämä todellakaan ole helppoa mutta jos jään ja jatkan liittoa mutten rakasta niin eikö se ole itsensä ja toisen tunteiden pettämistä."
- "Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? "
- "Sitä mietinkin että nyt jos jään niin muuttuuko tilanne oikeasti vai huomaanko vain kuinka vuodet kuluu ja lapset kasvaa"

Lisäksi haluat yhteisön tuen siihen, että elämä ei lopu avioeroon:
- "Miksi siis en löytäisi miestä joka rakastaisi minua ja hyväksyisi lapseni, tuskin mahdoton yhtälö?"

Puolustelet myös sitä, että lapset eivät kärsisi erosta:
- "Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi. "

Kirjoitat tuolla alempana: "Pääni on aivan terve ja selvä ajatuksista". En epäile mielenterveyttäsi, mutta tämän viestiketjun perusteella on ilmeisen selvää, että kovasti sinulla on tunteita edelleen jäsentelemättä.

Et varmaankaan itse tunnista tätä keskusteluketjua terapiaistunnoksi, mutta sitähän tämä on. Ihan oikein on yrittää selvittää ajatuksiaan puhumalla ja kirjoittamalla niistä. Vertaistuki on usein kovin hyödyllistä. Meillä täällä avioeropalstalla roikkuvilla on vaan usein turhan omakohtainen kokemus ja näkemys asioista. Paripsykologian ammattilaiseslla voisi olla parempi vaikutus tilanteeseenne kuin meillä elämän kolhimilla sieluilla.

Toivon, että löydät onnen. Toivon myös sitä, että sinun ei tarvitse jälkeenpäin harmitella sitä, että ylpeytesi esti teitä miehesi kanssa lähtemästä pariterapiaan. Viimeistään nyt olisi sen aika. Muutaman terapiaistunnon jälkeen saattaa olla selvää, että ero on ainoa oikea vaihtoehto, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että otet eroamassa mutu-tuntumalla.

Lue lisää

Ei herranen aika! Kerrohan, hyvä Mies., miten ihmiset aiemmin osasivat erota, kun ei ollut sen seitsemän sortin terapioita, joissa asiat niks naks ratkesivat..??
Juurikin sillä mutu-tuntumalla ja niin se pitää ollakin! Ei kai tarkoitus ole, että vastuu eropäätöksestä sysätään terapeutin saneltavaksi!? Ei se terapeuttikaan mikään ihmeiden tekijä ole niin, että parin "istunnon" jälkeen sanoisi, että juu, teidän on syytä erota tai ei, ette ehdottomasti saa erota..???

Ihmiset itse pitää asiat käsitellä mielessään. Joskus, kun ajatukset ovat pahasti solmussa, voi terapiasta löytää apuvälineitä solmujen avaamiseen - mutta kyllä jokaisen pitää itse parhaansa mukaan järkeen ja tunteeseen pohjaten punnita, mikä on paras ratkaisu.

Terapiansa käynyt kirjoitti:

Ei herranen aika! Kerrohan, hyvä Mies., miten ihmiset aiemmin osasivat erota, kun ei ollut sen seitsemän sortin terapioita, joissa asiat niks naks ratkesivat..??
Juurikin sillä mutu-tuntumalla ja niin se pitää ollakin! Ei kai tarkoitus ole, että vastuu eropäätöksestä sysätään terapeutin saneltavaksi!? Ei se terapeuttikaan mikään ihmeiden tekijä ole niin, että parin "istunnon" jälkeen sanoisi, että juu, teidän on syytä erota tai ei, ette ehdottomasti saa erota..???

Ihmiset itse pitää asiat käsitellä mielessään. Joskus, kun ajatukset ovat pahasti solmussa, voi terapiasta löytää apuvälineitä solmujen avaamiseen - mutta kyllä jokaisen pitää itse parhaansa mukaan järkeen ja tunteeseen pohjaten punnita, mikä on paras ratkaisu.

Lue lisää

Kerropa mistä lauseesta yllä kirjoittamastani sait sen käsityksen, että minun mielestäni terapeutin pitäisi päättää, onko ero oikea ratkaisu?

Terapiansa käynyt kirjoitti:

Ei herranen aika! Kerrohan, hyvä Mies., miten ihmiset aiemmin osasivat erota, kun ei ollut sen seitsemän sortin terapioita, joissa asiat niks naks ratkesivat..??
Juurikin sillä mutu-tuntumalla ja niin se pitää ollakin! Ei kai tarkoitus ole, että vastuu eropäätöksestä sysätään terapeutin saneltavaksi!? Ei se terapeuttikaan mikään ihmeiden tekijä ole niin, että parin "istunnon" jälkeen sanoisi, että juu, teidän on syytä erota tai ei, ette ehdottomasti saa erota..???

Ihmiset itse pitää asiat käsitellä mielessään. Joskus, kun ajatukset ovat pahasti solmussa, voi terapiasta löytää apuvälineitä solmujen avaamiseen - mutta kyllä jokaisen pitää itse parhaansa mukaan järkeen ja tunteeseen pohjaten punnita, mikä on paras ratkaisu.

Lue lisää

"Ei herranen aika! Kerrohan, hyvä Mies., miten ihmiset aiemmin osasivat erota, kun ei ollut sen seitsemän sortin terapioita, joissa asiat niks naks ratkesivat..??"

Eksyit aiheesta, mutta haluan silti vastata :)

Maailma on muuttunut. Yhteiskunta ei enää toimi samoin kuin vuonna 1965. Odotukset perhe-elämälle ovat toisenlaiset kuin ennen. Myös naisten asema on kohentunut merkittävästi vuosikymmenien aikana.

Sitäpaitsi ilmeisesti ennen ei osattukaan erota, kun avioerojen määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt entisiin ahoihin verrattuna. Vuonna 1965 liittoja solmittiin 7,8 -kertaisesti eroihin verrattuna; vuonna 2013 suhdeluku oli noin 1,8. Nykyisin siis erotaan huomattavasti entisaikoja enemmän. Onkohan tuo sitten ammattitaidottomien pariterapeuttien tai netin keskustelupalstojen syytä, kuka tietää.

Mies. kirjoitti:

Väität, että et tarvitse kenenkään lupaa erotaksesi - ja olet siinä aivan oikeassa. Kuitenkin esität täällä ketjussa kysymyksiä, joihin toivot yhteisöltä haluamiasi vastauksia:
- "olenko huono ihminen jos haluan erota?"
- "Joten miksi heti tuomitaan? "
- "Eikö minulla ole oikeutta onneen?"
- "Miks ei vain sais päästää irti ja jatkaa kavereina?"
- " Ei tämä todellakaan ole helppoa mutta jos jään ja jatkan liittoa mutten rakasta niin eikö se ole itsensä ja toisen tunteiden pettämistä."
- "Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? "
- "Sitä mietinkin että nyt jos jään niin muuttuuko tilanne oikeasti vai huomaanko vain kuinka vuodet kuluu ja lapset kasvaa"

Lisäksi haluat yhteisön tuen siihen, että elämä ei lopu avioeroon:
- "Miksi siis en löytäisi miestä joka rakastaisi minua ja hyväksyisi lapseni, tuskin mahdoton yhtälö?"

Puolustelet myös sitä, että lapset eivät kärsisi erosta:
- "Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi. "

Kirjoitat tuolla alempana: "Pääni on aivan terve ja selvä ajatuksista". En epäile mielenterveyttäsi, mutta tämän viestiketjun perusteella on ilmeisen selvää, että kovasti sinulla on tunteita edelleen jäsentelemättä.

Et varmaankaan itse tunnista tätä keskusteluketjua terapiaistunnoksi, mutta sitähän tämä on. Ihan oikein on yrittää selvittää ajatuksiaan puhumalla ja kirjoittamalla niistä. Vertaistuki on usein kovin hyödyllistä. Meillä täällä avioeropalstalla roikkuvilla on vaan usein turhan omakohtainen kokemus ja näkemys asioista. Paripsykologian ammattilaiseslla voisi olla parempi vaikutus tilanteeseenne kuin meillä elämän kolhimilla sieluilla.

Toivon, että löydät onnen. Toivon myös sitä, että sinun ei tarvitse jälkeenpäin harmitella sitä, että ylpeytesi esti teitä miehesi kanssa lähtemästä pariterapiaan. Viimeistään nyt olisi sen aika. Muutaman terapiaistunnon jälkeen saattaa olla selvää, että ero on ainoa oikea vaihtoehto, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että otet eroamassa mutu-tuntumalla.

Lue lisää

En etsi täältä vastauksia vaan muiden kanssaihmisten kokemuksia. Ratkaisuni teen aivan itse. Se että kysyin em. asioita johtuu oikeastaan siitä kun suurin osa vastaajista tuomitsee minut kun edes harkitsen eroa ja kun en mene minnekkään terapiaan. Tiedän ettei elämä lopu avioeroon mutta koska eräs vastaajista niin kovaa väittää vastaan ettei uusioperheet toimi vaan kaikki on onnettomia, uusi mies kiusaa lapsia yms. niin ihmettelen sitä etteikö muka löytyisi terve järkistä miestä joka voisi rakastaa minua ja hyväksyä lapseni.

Tunteeni olen kyllä jäsennellyt, käynyt läpi eri ratkaisuja, miettinyt vaihtoehtoja. En vaan koe että olisin millään tavalla terapian tarpeessa. Jotenkin tuntuu että sitä tuputetaan joka suunnalta, aivan kuin ihmisellä ei olisi omia aivoja joilla ajatella vaan pitäisi hakea jonkun hyväksyntä eroon. Jos kävisin terapia istunnot läpi ja päätyisin silti eroon niin olisiko ero silloin oikeutetumpi kuin ilman terapiaa? Uskon että ihminen joka on saman kokenut osaa tukea ja antaa tarvittavat vastaukset paremmin kuin kirjaoppinut terapeutti. En ole ylpeä, en vaan koe ethä terapeutti voisi pelastaa liiton, siirtää ehkä eroa mutta uskon että ero olisi joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa. Luulen että mutu-tuntuma on paras keino selviytyä niin erosta kuin ylipäätään elämästä,loppujen lopulta tunnrn itseni kaikkein parhaiten.

erota vai ei? kirjoitti:

En etsi täältä vastauksia vaan muiden kanssaihmisten kokemuksia. Ratkaisuni teen aivan itse. Se että kysyin em. asioita johtuu oikeastaan siitä kun suurin osa vastaajista tuomitsee minut kun edes harkitsen eroa ja kun en mene minnekkään terapiaan. Tiedän ettei elämä lopu avioeroon mutta koska eräs vastaajista niin kovaa väittää vastaan ettei uusioperheet toimi vaan kaikki on onnettomia, uusi mies kiusaa lapsia yms. niin ihmettelen sitä etteikö muka löytyisi terve järkistä miestä joka voisi rakastaa minua ja hyväksyä lapseni.

Tunteeni olen kyllä jäsennellyt, käynyt läpi eri ratkaisuja, miettinyt vaihtoehtoja. En vaan koe että olisin millään tavalla terapian tarpeessa. Jotenkin tuntuu että sitä tuputetaan joka suunnalta, aivan kuin ihmisellä ei olisi omia aivoja joilla ajatella vaan pitäisi hakea jonkun hyväksyntä eroon. Jos kävisin terapia istunnot läpi ja päätyisin silti eroon niin olisiko ero silloin oikeutetumpi kuin ilman terapiaa? Uskon että ihminen joka on saman kokenut osaa tukea ja antaa tarvittavat vastaukset paremmin kuin kirjaoppinut terapeutti. En ole ylpeä, en vaan koe ethä terapeutti voisi pelastaa liiton, siirtää ehkä eroa mutta uskon että ero olisi joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa. Luulen että mutu-tuntuma on paras keino selviytyä niin erosta kuin ylipäätään elämästä,loppujen lopulta tunnrn itseni kaikkein parhaiten.

Lue lisää

"Uskon että ihminen joka on saman kokenut osaa tukea ja antaa tarvittavat vastaukset paremmin kuin kirjaoppinut terapeutti"

Hyvä ystävä ehkä, vieras ihminen tällä palstalla ei.

Erona vertaistuen ja terapian välillä onkin juuri se, että saman kokeneelta saat vastauksia, terapeutilta et.

Terapiasta saat apua omien ajatusten jäsentelyyn. Vaikutat hämmentävän päättäväiseltä ja epävarmalta samanaikaisesti. Uskon, että kielteinen asenteesi terapiaa kohtaan johtuu siitä, että pelkäät siellä paljastuvan itsestäsi asioita, joita et itsekään halua tietää. Erityisesti tunnut pelkäävän sitä, että jokin pariterapiassa muuttaisi jo tekemäsi päätöksesi avioerosta.

Kysymykseesi siitä, olisiko ero oikeutetumpi pariterapian läpikäyneenä, vastaan kyllä. Itse pariterapian läpikäyneenä voin kertoa tunteiden heittelevän rajustikin terapian aikana. Saattaa vaikka miehesikin muuttaa mielensä yhteiselämänne mielekkyydestä.

Minä en sinua tuomitse. Teet tietysti sen ratkaisun jonka uskot oman elämäsi kannalta olevan paras. Niinkuin kirjoitin, minua tai ketään muutakaan tälle palstalle kirjoittavaa ei kannata uskoa. Haluaisin vain, ettö oppisit ajattelemaan - terapiassa se onnistuisi parhaiten.

Mies. kirjoitti:

"Uskon että ihminen joka on saman kokenut osaa tukea ja antaa tarvittavat vastaukset paremmin kuin kirjaoppinut terapeutti"

Hyvä ystävä ehkä, vieras ihminen tällä palstalla ei.

Erona vertaistuen ja terapian välillä onkin juuri se, että saman kokeneelta saat vastauksia, terapeutilta et.

Terapiasta saat apua omien ajatusten jäsentelyyn. Vaikutat hämmentävän päättäväiseltä ja epävarmalta samanaikaisesti. Uskon, että kielteinen asenteesi terapiaa kohtaan johtuu siitä, että pelkäät siellä paljastuvan itsestäsi asioita, joita et itsekään halua tietää. Erityisesti tunnut pelkäävän sitä, että jokin pariterapiassa muuttaisi jo tekemäsi päätöksesi avioerosta.

Kysymykseesi siitä, olisiko ero oikeutetumpi pariterapian läpikäyneenä, vastaan kyllä. Itse pariterapian läpikäyneenä voin kertoa tunteiden heittelevän rajustikin terapian aikana. Saattaa vaikka miehesikin muuttaa mielensä yhteiselämänne mielekkyydestä.

Minä en sinua tuomitse. Teet tietysti sen ratkaisun jonka uskot oman elämäsi kannalta olevan paras. Niinkuin kirjoitin, minua tai ketään muutakaan tälle palstalle kirjoittavaa ei kannata uskoa. Haluaisin vain, ettö oppisit ajattelemaan - terapiassa se onnistuisi parhaiten.

Lue lisää

Hyvä ystävä asettuu yleensä jomman kumman puolella eikä näin ollen ole hyvä "neuvonantaja", hyvä kuuntelija kylläkin. Onhan olemassa ns. erokahviloita joihin voi eronneet mennä juttelemaan kohtalotovereiden kanssa, palsta toimii samalla lailla. Jos sinulla avio-onni kukoistaa niin miksi edes olet tällä palstalla?

Ajatukseni jäsentyvät ja ovat jo jäsentyneet ilman terapiaa, en koe tarvitsevani selkaista. Jääköön se ihmisille jotks sitä tarvitsevat. Nykyajan ihmiset eivät osaa käsitellä kriisejä yms. ilman terapiaa mikä on sinällään surku ja siksi sitä tuputetaan niin paljon joka puolelta. Tiedätkö miksi ennen niin harva erosi? Siksi koska moni koki häpeää jos epäonnistui. Moni nainen oli kotona ja mies toi leivän pöytään, ero miehestä olisi tiennyt taloudellisia ongelmia koska naisille ei ollut niin vain töitä tarjolla. Mutta nyt elämme 2010 lukua eikä eronneita enää sorsita. Ymmärretään että eronnutkin on ihminen siinä missä muutkin.

erota vai ei? kirjoitti:

Hyvä ystävä asettuu yleensä jomman kumman puolella eikä näin ollen ole hyvä "neuvonantaja", hyvä kuuntelija kylläkin. Onhan olemassa ns. erokahviloita joihin voi eronneet mennä juttelemaan kohtalotovereiden kanssa, palsta toimii samalla lailla. Jos sinulla avio-onni kukoistaa niin miksi edes olet tällä palstalla?

Ajatukseni jäsentyvät ja ovat jo jäsentyneet ilman terapiaa, en koe tarvitsevani selkaista. Jääköön se ihmisille jotks sitä tarvitsevat. Nykyajan ihmiset eivät osaa käsitellä kriisejä yms. ilman terapiaa mikä on sinällään surku ja siksi sitä tuputetaan niin paljon joka puolelta. Tiedätkö miksi ennen niin harva erosi? Siksi koska moni koki häpeää jos epäonnistui. Moni nainen oli kotona ja mies toi leivän pöytään, ero miehestä olisi tiennyt taloudellisia ongelmia koska naisille ei ollut niin vain töitä tarjolla. Mutta nyt elämme 2010 lukua eikä eronneita enää sorsita. Ymmärretään että eronnutkin on ihminen siinä missä muutkin.

Lue lisää

"Jos sinulla avio-onni kukoistaa niin miksi edes olet tällä palstalla? "

Olenko väittänyt, että minulla avio-onni kukoistaa. Toistaiseksi en mielestäni ole niin väittänyt. Minun tämänhetkisellä avio-onnellani ei ole juurikaan merkitystä tämän viestiketjun kannalta. Minulle tämä palstailu on hyvää viihdettä ja toisinaan jollakin omallakin kommentillani saan jonkun ajattelemaan asioita. Kun niin tapahtuu, se tekee minusta onnellisemman. Joskus sitä kyllä törmää putkiaivoisiin kapeakatseisiin ihmisiin, joiden kanssa väittely ei ole kovinkaan rakentavaa.

"Mutta nyt elämme 2010 lukua ..."

Kyllähän minä sen tiedän, että maailma on muuttunut. Kirjoitinkin siitä tuossa muutama viesti ylöspäin.

"Ajatukseni jäsentyvät ja ovat jo jäsentyneet ilman terapiaa, en koe tarvitsevani selkaista. Jääköön se ihmisille jotks sitä tarvitsevat."

Asenteesi terapiaa vastaan on erikoinen - suhtaudut siihen erityisen kielteisesti. Aivan samoin kuten monet alkoholistit eivät myönnä, että heillä on ongelma, heilläkin juominen on omasta mielestään hallussa. Terapiasta ei olisi sinulle kylläkään tuolla asenteella tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta miehellesi olisi. Hänellä tuskin olisi mitään sitä vastaan jos lähtisitte sinne yhdessä. Siellä voisit selittää hänelle miksi tunnet, mitä tunnet. Tai jos et millään itse tuohon suostu, niin pyydä miestäsi edes yksin lähtemään pariterapeutille. Siitä olen sataprosenttisen varma, että mies, jonka vaimo käyttäytyy kuten sinä, on varmasti terapian tarpeessa.

Mies. kirjoitti:

"Jos sinulla avio-onni kukoistaa niin miksi edes olet tällä palstalla? "

Olenko väittänyt, että minulla avio-onni kukoistaa. Toistaiseksi en mielestäni ole niin väittänyt. Minun tämänhetkisellä avio-onnellani ei ole juurikaan merkitystä tämän viestiketjun kannalta. Minulle tämä palstailu on hyvää viihdettä ja toisinaan jollakin omallakin kommentillani saan jonkun ajattelemaan asioita. Kun niin tapahtuu, se tekee minusta onnellisemman. Joskus sitä kyllä törmää putkiaivoisiin kapeakatseisiin ihmisiin, joiden kanssa väittely ei ole kovinkaan rakentavaa.

"Mutta nyt elämme 2010 lukua ..."

Kyllähän minä sen tiedän, että maailma on muuttunut. Kirjoitinkin siitä tuossa muutama viesti ylöspäin.

"Ajatukseni jäsentyvät ja ovat jo jäsentyneet ilman terapiaa, en koe tarvitsevani selkaista. Jääköön se ihmisille jotks sitä tarvitsevat."

Asenteesi terapiaa vastaan on erikoinen - suhtaudut siihen erityisen kielteisesti. Aivan samoin kuten monet alkoholistit eivät myönnä, että heillä on ongelma, heilläkin juominen on omasta mielestään hallussa. Terapiasta ei olisi sinulle kylläkään tuolla asenteella tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta miehellesi olisi. Hänellä tuskin olisi mitään sitä vastaan jos lähtisitte sinne yhdessä. Siellä voisit selittää hänelle miksi tunnet, mitä tunnet. Tai jos et millään itse tuohon suostu, niin pyydä miestäsi edes yksin lähtemään pariterapeutille. Siitä olen sataprosenttisen varma, että mies, jonka vaimo käyttäytyy kuten sinä, on varmasti terapian tarpeessa.

Lue lisää

Jos haet hyvää viihdettä avioero palstalta niin jo on erikoinen huumori. Huomasn kylöä itsekin että täällä törmää erittäin kapeakatseisiin ihmisiin joiden mielestä ainut oikea ratkaisu on se minkä itse kokevat parhaaksi.
Nyt vertaat minua jo alkoholistiin... on tämä erikoista kun eräinen tajuntaan ei vaan mene se että kaikki eivät tarvitse terapiaa. Ihmiset on erilaisia, koeta ymmärtää. Ei minulla terapiaa mitään vastaan ole mutta itse en koe olevani sen tarpeessa. Ja koska on paljon ihmisiä jotka oikeasti ovat terapian tarpeessa ja sitä haluavat niin suon sen heille, on hienoa jos joku löytää sieltä avun. Olen selittänyt miehelleni tunteeni ja ajatukseni, ihan ilman ulkopuolista. Yksi yö kävimme parin tunnin keskustelun jossa molemmat puhuimme ja puhuimme. Mies on vapaa menemään terapiaan jos niin tahtoo mutta ei hänkään koe sitä tarpeelliseksi. Joten en ole sellainen pirttihirmu kuin minkä kuvan olet minusta saanut tekstien perusteella. Mikä minun käytöksessä ottaa sinua päähän? Se kun olen nainen ja haluan erota?

erota vai ei? kirjoitti:

Jos haet hyvää viihdettä avioero palstalta niin jo on erikoinen huumori. Huomasn kylöä itsekin että täällä törmää erittäin kapeakatseisiin ihmisiin joiden mielestä ainut oikea ratkaisu on se minkä itse kokevat parhaaksi.
Nyt vertaat minua jo alkoholistiin... on tämä erikoista kun eräinen tajuntaan ei vaan mene se että kaikki eivät tarvitse terapiaa. Ihmiset on erilaisia, koeta ymmärtää. Ei minulla terapiaa mitään vastaan ole mutta itse en koe olevani sen tarpeessa. Ja koska on paljon ihmisiä jotka oikeasti ovat terapian tarpeessa ja sitä haluavat niin suon sen heille, on hienoa jos joku löytää sieltä avun. Olen selittänyt miehelleni tunteeni ja ajatukseni, ihan ilman ulkopuolista. Yksi yö kävimme parin tunnin keskustelun jossa molemmat puhuimme ja puhuimme. Mies on vapaa menemään terapiaan jos niin tahtoo mutta ei hänkään koe sitä tarpeelliseksi. Joten en ole sellainen pirttihirmu kuin minkä kuvan olet minusta saanut tekstien perusteella. Mikä minun käytöksessä ottaa sinua päähän? Se kun olen nainen ja haluan erota?

Lue lisää

"Joten en ole sellainen pirttihirmu kuin minkä kuvan olet minusta saanut tekstien perusteella. Mikä minun käytöksessä ottaa sinua päähän? Se kun olen nainen ja haluan erota? "

Et varmaankaan ole sellainen, millaisen kuvan sinusta kirjoitustesi perusteella saa. Olet vain totaalisen sekaisin tällä hetkellä. Sen on hyvin ymmärrettävää, sillä elämässäsi on vaikea kriisivaihe meneillään.

Toivon pikaista ratkaisua tilanteeseenne. Jos (ja kun) olet päättänyt erota miehestäsi, niin viisainta olisi mahdollisimman nopeasti käynnistää avioeroprosessi virallisesti. Avioerolomakkeita löytyy netistä, ja jos ette vielä niitä ole täyttäneet ja postittaneet, niin viimeistään tulevan viikonlopun aikana se kannattaa tehdä. Kenenkään kannalta ei ole hyväksi, että asia tästä enää yhtään pitkittyy. Harkinta-aika on kuitenkin puoli vuotta ennen kuin lopullista eroa saa hakea. Valitettavan pitkään joudut odottamaan vapautumistasi.

Se. että nainen haluaa erota, ei ole minulle minkäänlainen ongelma, eikä sinussa varsinaisesti mikään ota päähän. Mikäli mies kirjoittelisi yhtä levottomia kuin sinä, vastaisin hähelle todennäköisesti aivan samoin kuin olen sinun viesteihisi vastannut.

Kiitos sinulle tästä "viihteestä" ja toivotan sinulle onnellista loppuelämää!

Mies. kirjoitti:

"Joten en ole sellainen pirttihirmu kuin minkä kuvan olet minusta saanut tekstien perusteella. Mikä minun käytöksessä ottaa sinua päähän? Se kun olen nainen ja haluan erota? "

Et varmaankaan ole sellainen, millaisen kuvan sinusta kirjoitustesi perusteella saa. Olet vain totaalisen sekaisin tällä hetkellä. Sen on hyvin ymmärrettävää, sillä elämässäsi on vaikea kriisivaihe meneillään.

Toivon pikaista ratkaisua tilanteeseenne. Jos (ja kun) olet päättänyt erota miehestäsi, niin viisainta olisi mahdollisimman nopeasti käynnistää avioeroprosessi virallisesti. Avioerolomakkeita löytyy netistä, ja jos ette vielä niitä ole täyttäneet ja postittaneet, niin viimeistään tulevan viikonlopun aikana se kannattaa tehdä. Kenenkään kannalta ei ole hyväksi, että asia tästä enää yhtään pitkittyy. Harkinta-aika on kuitenkin puoli vuotta ennen kuin lopullista eroa saa hakea. Valitettavan pitkään joudut odottamaan vapautumistasi.

Se. että nainen haluaa erota, ei ole minulle minkäänlainen ongelma, eikä sinussa varsinaisesti mikään ota päähän. Mikäli mies kirjoittelisi yhtä levottomia kuin sinä, vastaisin hähelle todennäköisesti aivan samoin kuin olen sinun viesteihisi vastannut.

Kiitos sinulle tästä "viihteestä" ja toivotan sinulle onnellista loppuelämää!

Lue lisää

Ei, en ole yhtään sekaisin vaan aivan täys järkinen aikuinen nainen joka osaa ajatella omilla aivoillaan. Ja ikävä kyllä en koe käyväni läpi mitään kriisiä.
Ja kiitos vihjeestä mutta tiedämme jo että avioero paperit löytyvät nettisivuilta. En ole uusavuton ihminen ;)
Et ole tainnut lukea viestejä kunnolla tai ymmärryksessäsi on jotain vikaa. En tietääkseni ole itkenyt sitä kuinka haluan olla vapaa vaan lähes kaikki muut ovat niin päättäneet. Jopa vapautta lapsistani on ehdotettu. Joten en koe että harkinta-aika olisi jotenkin pitkä, on hyvä ettei eroa saa heti. Moni ero peruuntuu harkinta-ajan aikana.
En tietääkseni ole myöskään kirjoitellut mitään levottomia, ehkä olet käsittänyt viestejä eri tavalla kuin olen tarkoittanut. Mutta hyvä jos sinulla on ollut hauskaa lukiessasi tätä ketjua. Jokainen etsii huumorin tavallaan.

Terapiansa käynyt kirjoitti:

Ei herranen aika! Kerrohan, hyvä Mies., miten ihmiset aiemmin osasivat erota, kun ei ollut sen seitsemän sortin terapioita, joissa asiat niks naks ratkesivat..??
Juurikin sillä mutu-tuntumalla ja niin se pitää ollakin! Ei kai tarkoitus ole, että vastuu eropäätöksestä sysätään terapeutin saneltavaksi!? Ei se terapeuttikaan mikään ihmeiden tekijä ole niin, että parin "istunnon" jälkeen sanoisi, että juu, teidän on syytä erota tai ei, ette ehdottomasti saa erota..???

Ihmiset itse pitää asiat käsitellä mielessään. Joskus, kun ajatukset ovat pahasti solmussa, voi terapiasta löytää apuvälineitä solmujen avaamiseen - mutta kyllä jokaisen pitää itse parhaansa mukaan järkeen ja tunteeseen pohjaten punnita, mikä on paras ratkaisu.

Lue lisää

Eihän ne ihmiset ennen eronneetkaan, kärsittiin vaan hamaan hautaan. Se ei tarkoita, että asiat olivat olleet paremmin. Tai huonommin. Itse en ole terapiassa käynyt, vaikka tarpeessa varmaan olisin. Ajat vaan muuttuvat, tämä on nyt tätä päivää. Ilmaiseen terapiaan on kyllä ilmeisen vaikea päästä, ellei puoliso uhkaa väkivallalla. Näin olen lukenut.

erota vai ei? kirjoitti:

En etsi täältä vastauksia vaan muiden kanssaihmisten kokemuksia. Ratkaisuni teen aivan itse. Se että kysyin em. asioita johtuu oikeastaan siitä kun suurin osa vastaajista tuomitsee minut kun edes harkitsen eroa ja kun en mene minnekkään terapiaan. Tiedän ettei elämä lopu avioeroon mutta koska eräs vastaajista niin kovaa väittää vastaan ettei uusioperheet toimi vaan kaikki on onnettomia, uusi mies kiusaa lapsia yms. niin ihmettelen sitä etteikö muka löytyisi terve järkistä miestä joka voisi rakastaa minua ja hyväksyä lapseni.

Tunteeni olen kyllä jäsennellyt, käynyt läpi eri ratkaisuja, miettinyt vaihtoehtoja. En vaan koe että olisin millään tavalla terapian tarpeessa. Jotenkin tuntuu että sitä tuputetaan joka suunnalta, aivan kuin ihmisellä ei olisi omia aivoja joilla ajatella vaan pitäisi hakea jonkun hyväksyntä eroon. Jos kävisin terapia istunnot läpi ja päätyisin silti eroon niin olisiko ero silloin oikeutetumpi kuin ilman terapiaa? Uskon että ihminen joka on saman kokenut osaa tukea ja antaa tarvittavat vastaukset paremmin kuin kirjaoppinut terapeutti. En ole ylpeä, en vaan koe ethä terapeutti voisi pelastaa liiton, siirtää ehkä eroa mutta uskon että ero olisi joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa. Luulen että mutu-tuntuma on paras keino selviytyä niin erosta kuin ylipäätään elämästä,loppujen lopulta tunnrn itseni kaikkein parhaiten.

Lue lisää

uusioperhe ei toimi. En ole yhtän vielä nähnyt. Olet ihan oikeutettu tuhoamaan oman onnellisen nykyisen elämäsi ja lastesi elämän ja miehesi elämän. Lapsesi sitten eroavat myös aikuisena.
Voi hyvä hyssykkä, että nainen voi olla tyhmä! Tule järkiisi!

boxi kirjoitti:

uusioperhe ei toimi. En ole yhtän vielä nähnyt. Olet ihan oikeutettu tuhoamaan oman onnellisen nykyisen elämäsi ja lastesi elämän ja miehesi elämän. Lapsesi sitten eroavat myös aikuisena.
Voi hyvä hyssykkä, että nainen voi olla tyhmä! Tule järkiisi!

Lue lisää

Omassa lähipiirissäni uusperheet toimivat. Miksei toimisi? Lapset, nuoremmat ja teini-ikäisetkin pitävät erityisesti uusperheiden isistään. Ydinperheen isät ovat aikanaan olleet hyvinkin usein täysin välinpitämättömiä vaimostaan ja lapsistaan.

erota vai ei? kirjoitti:

Vai etsin oikeutusta eroon... en tarvitse eroon kenenkään "lupaa". Kun tunteet on kuolleet niin ne on kuolleet. Tuntuu jotenkin että ne rakkauden tunteet pitäisi pakottaa esiin tai muuten olen huono ihminen. Jos tilanne olisi toisin päin ja mies olisi se kenen tunteet on loppu niin tuskin se näin iso juttu olisi. Jotenkin tuntuu et miehillä on vain oikeus erota ilman ns. kunnon syytä (pettämistä tai väkivaltaa) mutrs koska olen nainen niin minut tuomitaan/tyrmätään heti, tosin kiitokset heille jotka ymmärtävät tilanteeni :)

Lue lisää

Olen mies ja vastaavassa tilanteessa kuin sinä...tunteet kadonneet...tosin kuulun siihen ryhmään joka meni ja petti vaimoaan...syytä miksi näin tapahtui...kuvastuu suvi Teräsniskan kappeleesta Vaiettu Rakkaus.

Oltiin oltu miehen kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapset saatiin joten hetken mielijohteesta lapsia ei tehty ja perhettä perustettu. Nähtävästi en saa olla itsenäinen nainen vaan kun kerran olen mennyt naimisiin ja tehnyt lapset olen "tuomittu" tähän liittoon. Herätkää hyvät ihmiset, ei ole synti erota jos tunteet ei kohtaa.

Miks ihmeessä luullaan että ero olisi miehen syy? Kyllä pystyn tunnustamaan että syu on minussa ja kantamaan siitä vastuun. Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi.

erota vai ei? kirjoitti:

Oltiin oltu miehen kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapset saatiin joten hetken mielijohteesta lapsia ei tehty ja perhettä perustettu. Nähtävästi en saa olla itsenäinen nainen vaan kun kerran olen mennyt naimisiin ja tehnyt lapset olen "tuomittu" tähän liittoon. Herätkää hyvät ihmiset, ei ole synti erota jos tunteet ei kohtaa.

Miks ihmeessä luullaan että ero olisi miehen syy? Kyllä pystyn tunnustamaan että syu on minussa ja kantamaan siitä vastuun. Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi.

Lue lisää

Tietenkin syy on miehessäsi, kun pysty pitämään yllä mielenkiintoasi. Miehesi on sinulle itsestään selvyys joka sävähdytä sinua. Hänellä ei ole tarpeeksi annettavaa sinulle, että tarvitsisit häntä.

Nyt tilanteesi on kuin ihmisellä joka heittää ruokaa roskikseen kun vatsa on täynnä.

Toivottavasti löydät jonkun arvaamattoman ihmisen, jonka seurassa ei ole tylsää.

erota vai ei? kirjoitti:

Oltiin oltu miehen kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapset saatiin joten hetken mielijohteesta lapsia ei tehty ja perhettä perustettu. Nähtävästi en saa olla itsenäinen nainen vaan kun kerran olen mennyt naimisiin ja tehnyt lapset olen "tuomittu" tähän liittoon. Herätkää hyvät ihmiset, ei ole synti erota jos tunteet ei kohtaa.

Miks ihmeessä luullaan että ero olisi miehen syy? Kyllä pystyn tunnustamaan että syu on minussa ja kantamaan siitä vastuun. Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi.

Lue lisää

Olen vaan ollut vastaavassa tilanteessa tuo miespuolinen. Sattumalta löysin uuden ennen lähtijää ja siitä se lapsilla kiusaaminen alkoi. Minun uusi ei olisi saanut olla kotona kun lapset tulee minulle ym. pa. Ei se minun uusi suhde kestänyt kun ex-piinasi koko ajan .Siitä on nyt onneksi toistakymentä vuotta aikaa .
Minulla hyvät välit aikuisiin lapsiin, exällä ei.

Luuletko että onni löytyy toisesta ihmisestä?

ironinen kirjoitti:

Tietenkin syy on miehessäsi, kun pysty pitämään yllä mielenkiintoasi. Miehesi on sinulle itsestään selvyys joka sävähdytä sinua. Hänellä ei ole tarpeeksi annettavaa sinulle, että tarvitsisit häntä.

Nyt tilanteesi on kuin ihmisellä joka heittää ruokaa roskikseen kun vatsa on täynnä.

Toivottavasti löydät jonkun arvaamattoman ihmisen, jonka seurassa ei ole tylsää.

Lue lisää

En ole missään vaiheessa sanonut että mieheni tai elämämme on tylsää. Elämme normaalia lapsiperheen elämää, lomilla matkustamme paljon. Mieheni on tunnustanut että on pitänyt minua itsestään selvänä eikä näin ollen ole nähnyt mitä käyn läpi ennen kuin rupesin asioista puhumaan. Mutta en millään lailla syytä miestäeerosta, hänhän haluaisi jatkaa ja korjata asiat. Minä tässä haluan eron ja otan vastuun siitä. En tarvitse vierelleni tuuliviiriä ja jännää elämä, suhde jossa on molemminpuolinen rakkaus riittää sitten joskus tulevaisuudessa.

erota vai ei? kirjoitti:

Oltiin oltu miehen kanssa yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin lapset saatiin joten hetken mielijohteesta lapsia ei tehty ja perhettä perustettu. Nähtävästi en saa olla itsenäinen nainen vaan kun kerran olen mennyt naimisiin ja tehnyt lapset olen "tuomittu" tähän liittoon. Herätkää hyvät ihmiset, ei ole synti erota jos tunteet ei kohtaa.

Miks ihmeessä luullaan että ero olisi miehen syy? Kyllä pystyn tunnustamaan että syu on minussa ja kantamaan siitä vastuun. Mies näkisi lapsia myös viikolla joten pelkästään viikonloppu isä hänestä ei tulisi.

Lue lisää

Ehkä olisi reilumpaa antaa tässä tapauksessa isälle yksinhuoltajuus, mikäli haluaa, koska hän rakastaa edelleen koko perhettä eikä ole luovuttamassa vastuutaan.
Sinä voisit nauttia vapaudestasi kokoaikaisesti ja täysillä.

yx-mies kirjoitti:

Olen vaan ollut vastaavassa tilanteessa tuo miespuolinen. Sattumalta löysin uuden ennen lähtijää ja siitä se lapsilla kiusaaminen alkoi. Minun uusi ei olisi saanut olla kotona kun lapset tulee minulle ym. pa. Ei se minun uusi suhde kestänyt kun ex-piinasi koko ajan .Siitä on nyt onneksi toistakymentä vuotta aikaa .
Minulla hyvät välit aikuisiin lapsiin, exällä ei.

Luuletko että onni löytyy toisesta ihmisestä?

Lue lisää

Ei minulla tai miehellä ole mitään syytä kiusata toisiamme eron jälkeen. Minä toivon hänelle kaikkea hyvää ja että hän löytäisi onnen jonkun toisen kanssa kun liittomme ei kestänyt elämän loppuun asti. Ei ole mitään iloa pilata toisrn elämää ja laittaa lapset sijaiskärsijöiksi aikuisten riidoissa. Miksi riitelisimme eron jälkeen kun emme riitele nytkään?

isälle huoltajuuskin kirjoitti:

Ehkä olisi reilumpaa antaa tässä tapauksessa isälle yksinhuoltajuus, mikäli haluaa, koska hän rakastaa edelleen koko perhettä eikä ole luovuttamassa vastuutaan.
Sinä voisit nauttia vapaudestasi kokoaikaisesti ja täysillä.

Lue lisää

Olenko jossain vaiheessa sanonut etten rakastaisi lapsiani? En, olen ottamassa eron MIEHESTÄ EN LAPSISTA! Voi teitä puupäitä kun kaikki pitää vääntää rautalangasta. Olen hoitanut lapset tähänkin asti, vietin vuosia heidän kanssaan kotona kun olivat pieniä. Mies sai edetä urallaan. Hänellä on harrastukset ja saunaillat, en ole valittanut vaan hoitanut lapseni koska rakastan heitä ja haluan olla heidän kanssaan. En ole hakemassa vapautta lapsista vaan vapautta liitosta jossa en ole onnellinen, jossa tunteet on kuolleet. Vaikea asia joidenkin ymmärtää...

erota vai ei? kirjoitti:

En ole missään vaiheessa sanonut että mieheni tai elämämme on tylsää. Elämme normaalia lapsiperheen elämää, lomilla matkustamme paljon. Mieheni on tunnustanut että on pitänyt minua itsestään selvänä eikä näin ollen ole nähnyt mitä käyn läpi ennen kuin rupesin asioista puhumaan. Mutta en millään lailla syytä miestäeerosta, hänhän haluaisi jatkaa ja korjata asiat. Minä tässä haluan eron ja otan vastuun siitä. En tarvitse vierelleni tuuliviiriä ja jännää elämä, suhde jossa on molemminpuolinen rakkaus riittää sitten joskus tulevaisuudessa.

Lue lisää

Miehesi näkökulmasta, hän ei kelpaa sinulle ja siihen on oltava joku syy. Sinä sanot, ettei miehessä ole mitään syytä vaan asiat ovat vaan menneet niin, että tunteesi ovat kuolleet.

Harva mies ajattelee niin, että asioita vaan tapahtuu ilman mitään syytä. Miehesi on jo nyt yrittänyt järkeillä erilaisia syitä kuten, että nähnyt sinut itsestään selvyytenä. Hän varmasti keksii itsestään lisää vikoja ja selityksiä, miksi tunteesi ovat kuolleet.

Mielestäni miehesi tekee selvän virheen kun tyrkyttää itseään sinulle liikaa ja se ahdistaa sinua. Samaan tapaan kuin asiakas juoksee karkuun jos joku haluaa myydä liian innokkaasti.

Mietin tätä sinun tarinaasi aika paljon ja ehkä mies näkökulmasta tässä ärsyttää passiivinen asenne, että tunteet kuolevat ilman syytä ihan kuin kohtalon oikku vain määräisi niin. Tässä ei kerrota suoraan, mikä mättää, eikä anneta mahdollisuutta tehdä asian hyväksi mitään. Lisäksi se kuulostaa toisen holhoamiselta kun ei sille ressulle voi oikeata syytä paljastaa.

Ymmärrän kyllä jos et itsekään tiedä mikä mättää ja sinulla on vain selittämätön paha olo ja "vaisto vain kertoo", että sinun pitää erota. Ehkä voisit kertoa miehellesi suoraan, että et tiedä miksi haluat erota, mutta tunne sanoo niin.

erota vai ei? kirjoitti:

Ei minulla tai miehellä ole mitään syytä kiusata toisiamme eron jälkeen. Minä toivon hänelle kaikkea hyvää ja että hän löytäisi onnen jonkun toisen kanssa kun liittomme ei kestänyt elämän loppuun asti. Ei ole mitään iloa pilata toisrn elämää ja laittaa lapset sijaiskärsijöiksi aikuisten riidoissa. Miksi riitelisimme eron jälkeen kun emme riitele nytkään?

Lue lisää

"Miksi riitelisimme eron jälkeen kun emme riitele nytkään?"

Koska saattaa olla että miehesi ottaa eron lopulta paljon raskaammin ja henkilökohtaisemmin kuin miltä nyt näyttää. Ota huomioon että nyt miehellä on vielä vaihe jossa hän ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja mistä kaikki johtuu. Kun hänellä on aikaa ajatella asiaa ja miettiä omaa ja sinun rooliasia asiassa sekä tulevaa eron jälkeistä elämää, hän saattaa olla paljon katkerampi asioista kun mitä nyt kuvittelet.
Ei kannata kuvitella että ero olisi helppo sinulle tai hänelle vaikka olisitte kuinka varmoja asioista. Tunteet tulevat heittelemään huomattavasti ja toisesta voi paljastua piirteitä joita ei ole ajatellut. Loukatuksi itsensä tunteva ihminen voi käyttäytyä irrationaalisella tavalla.

Itse jätin mieheni aikoinaan aika lailla samoista syistä kuin sinäkin. Päätös oli oikea, sitä mieltä olen edelleen. Mutta silloin päätöstä tehdessäni en tajunnut miten koville se lopulta miehelleni otti. Kun omat tunteet ovat kuolleet, ei osaa asettua sen asemaan joka saa tietää että se toinen ei enää rakasta. Se tuntuu pahalta, ymmärrän sen nyt paremmin kuin silloin.
Ja tämän pahan olon takia eromme oli lopulta hankalampi kuin olin miehen muuten tuntien kuvitellut. Ei hän paha ollut, loukattuna vain hankala. Lopulta järki voitti ja kaikki on nyt hyvin mutta kyllä siinä monta mutkaa oli.

ironinen kirjoitti:

Miehesi näkökulmasta, hän ei kelpaa sinulle ja siihen on oltava joku syy. Sinä sanot, ettei miehessä ole mitään syytä vaan asiat ovat vaan menneet niin, että tunteesi ovat kuolleet.

Harva mies ajattelee niin, että asioita vaan tapahtuu ilman mitään syytä. Miehesi on jo nyt yrittänyt järkeillä erilaisia syitä kuten, että nähnyt sinut itsestään selvyytenä. Hän varmasti keksii itsestään lisää vikoja ja selityksiä, miksi tunteesi ovat kuolleet.

Mielestäni miehesi tekee selvän virheen kun tyrkyttää itseään sinulle liikaa ja se ahdistaa sinua. Samaan tapaan kuin asiakas juoksee karkuun jos joku haluaa myydä liian innokkaasti.

Mietin tätä sinun tarinaasi aika paljon ja ehkä mies näkökulmasta tässä ärsyttää passiivinen asenne, että tunteet kuolevat ilman syytä ihan kuin kohtalon oikku vain määräisi niin. Tässä ei kerrota suoraan, mikä mättää, eikä anneta mahdollisuutta tehdä asian hyväksi mitään. Lisäksi se kuulostaa toisen holhoamiselta kun ei sille ressulle voi oikeata syytä paljastaa.

Ymmärrän kyllä jos et itsekään tiedä mikä mättää ja sinulla on vain selittämätön paha olo ja "vaisto vain kertoo", että sinun pitää erota. Ehkä voisit kertoa miehellesi suoraan, että et tiedä miksi haluat erota, mutta tunne sanoo niin.

Lue lisää

En ymmärrä tuota että pitää väkisin olla jokin syy miksi tunteet ovat kuolleet. Ollaan oltu vanhemmat lapsillemme, emme mies ja nainen toisillemme enää pitkään aikaan. Yhteisen ajan puute on kai suurin syy miksi olemme kasvaneet eri suuntiin pikku hiljas ja näin ollen tunteetkin on muuttuneet siinä samalla. Ei ole intohimoa vaan elämme kuin kämppikset.
Se on totta että miehen rakkauden osoitukset alkavat ahdistaa. Olen asiasta maininnut hänelle.
Miksi yrittää sytyttää nuotiota jos puut on läpimärät? Eli miksi yrittää elvyttää rakkautta jos tunteita eikä tahtoa siihen enää löydy? Se mies reppana kyllä ymmärtää vaikka toivookin että yrittäisimme vielä. Tottakai ero tuntuu minustakin pahalta mutta en näe muuta vaihtoehtoa.

erota vai ei? kirjoitti:

Olenko jossain vaiheessa sanonut etten rakastaisi lapsiani? En, olen ottamassa eron MIEHESTÄ EN LAPSISTA! Voi teitä puupäitä kun kaikki pitää vääntää rautalangasta. Olen hoitanut lapset tähänkin asti, vietin vuosia heidän kanssaan kotona kun olivat pieniä. Mies sai edetä urallaan. Hänellä on harrastukset ja saunaillat, en ole valittanut vaan hoitanut lapseni koska rakastan heitä ja haluan olla heidän kanssaan. En ole hakemassa vapautta lapsista vaan vapautta liitosta jossa en ole onnellinen, jossa tunteet on kuolleet. Vaikea asia joidenkin ymmärtää...

Lue lisää

Huomaa ja lue vaikka uudelleen, ettei tässä ole kukaan väittänyt. ettet rakastaisi lapsiasi. Reiluudesta oli kysymys tässä tilanteessa miestäsi kohtaan, joka on valmis rakastamaan koko perhettä nytkin, sinä mukaan lukien. Et sinäkään välttämättä hänen rakkautta ole ainaskaan viime aikoina ansainnut, mutta silti tahtoo ja pystyy rakastamaan.

"Tällaista on surulista lukea, ensin tehdään lapset miehelle sitten siitä tehdään viikonloppu isä."

No kuule. Ihan tarkkaa tietoa on tuosta: miehet, isät eivät halua erta, koska heille jäisi eron jälkeen enemmän töitä. Pitäisi yksin huolehtia viikonloppuisin mahdollisesti useastakin lapsesta. Käydä kaupassa, laittaa ruokaa, siivota. Liiton aikana vaimo, lasten äiti järjestää kaiken. Mies saa olla aivan toisenlaisessa, helpommassa roolissa.

Ja hyvin usein mies ei eron jälkeen edes halua tavata lapsiaan. Tai isommat lapset eivät halua tavata isäänsä, joten heidän ei ole pakko.

Sitä mietinkin että nyt jos jään niin muuttuuko tilanne oikeasti vai huomaanko vain kuinka vuodet kuluu ja lapset kasvaa. Herään tilanteeseen uudelleen juuri lasten muutettua pois ja kodin tyhjennettyä, tulenko katkeraksi kun jäin enkä elänyt elämääni omien tunteiden mukaan vaan toisten. Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen?

erota vai ei? kirjoitti:

Sitä mietinkin että nyt jos jään niin muuttuuko tilanne oikeasti vai huomaanko vain kuinka vuodet kuluu ja lapset kasvaa. Herään tilanteeseen uudelleen juuri lasten muutettua pois ja kodin tyhjennettyä, tulenko katkeraksi kun jäin enkä elänyt elämääni omien tunteiden mukaan vaan toisten. Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen?

Lue lisää

Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? ON

rjf kirjoitti:

Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? ON

Ja marttyyri on puhunut...

erota vai ei? kirjoitti:

Ja marttyyri on puhunut...

Jep, näiden Marttyyrien mielestä on väärin haluta olla onnellinen. Kas kun se on näiltä marttyyreiltä, jotka itse ovat mielestään täydellisiä ja kaiken taitavia ihmisiä ehdottomasti pois, vaikkei asia heitä varsinaisesti edes koskettaisi.

Mutta vastaatkaapa, marttyyrit, tähän: entäpä, jos työnnät oman onnellisuutesi syrjään, elät toisten ehdoilla ja kaikkesi antaen. Entä jos sittenkin matto vedetään altasi ja se ihminen, jonka vuoksi olet päättänyt yrittää, päätyykin jättämään sinut ? Miten suu sitten pannaan?

Onneksi olen "vasta" 40 ikäinen ; kymmenisen vuotta sitten elämässäni oli iso kriisi - ei ikäsellainen, vaan läheisten sairautta, kuolemaa, pitkäaikaistyöttömyyttä ym... Sen seurauksena pohdin avioliittoanikin ja olin jo nostamassa kytkintä. Miehelle tämä oli kauhistus, rakkautta vakuutti ja vannoi. En lähtenyt, velvollisuuden tunne voitti. Yritin olla hyvä vaimo, rakastaa myötä- ja vastamäissä kuten olin luvannut. Enkä vain yrittänyt, vaan tein niin. Mitä sain? Mies otti ja lähti viime talvena, koska ei ollut sanojensa mukaan ollut enää pitkään aikaan onnellinen.

Hienoa, vai mitä?!

erota vai ei? kirjoitti:

Ja marttyyri on puhunut...

Ei, vaan vastuullinen

+6+9+6+9+99 kirjoitti:

Jep, näiden Marttyyrien mielestä on väärin haluta olla onnellinen. Kas kun se on näiltä marttyyreiltä, jotka itse ovat mielestään täydellisiä ja kaiken taitavia ihmisiä ehdottomasti pois, vaikkei asia heitä varsinaisesti edes koskettaisi.

Mutta vastaatkaapa, marttyyrit, tähän: entäpä, jos työnnät oman onnellisuutesi syrjään, elät toisten ehdoilla ja kaikkesi antaen. Entä jos sittenkin matto vedetään altasi ja se ihminen, jonka vuoksi olet päättänyt yrittää, päätyykin jättämään sinut ? Miten suu sitten pannaan?

Onneksi olen "vasta" 40 ikäinen ; kymmenisen vuotta sitten elämässäni oli iso kriisi - ei ikäsellainen, vaan läheisten sairautta, kuolemaa, pitkäaikaistyöttömyyttä ym... Sen seurauksena pohdin avioliittoanikin ja olin jo nostamassa kytkintä. Miehelle tämä oli kauhistus, rakkautta vakuutti ja vannoi. En lähtenyt, velvollisuuden tunne voitti. Yritin olla hyvä vaimo, rakastaa myötä- ja vastamäissä kuten olin luvannut. Enkä vain yrittänyt, vaan tein niin. Mitä sain? Mies otti ja lähti viime talvena, koska ei ollut sanojensa mukaan ollut enää pitkään aikaan onnellinen.

Hienoa, vai mitä?!

Lue lisää

Ja mulle kävi samoin...kirvelee edelleen. Erosta vuosi. Vaikea ymmärtää itsekkyyttä ja pelkästään oman onnen tavoittelua, hinnalla millä hyvänsä. Elämän onnellisuuden hakemista baarijuoksuilla ja uudella suhteella.

En saanut edes selitystä tai vastausta mihinkään kysymykseeni, ero ilmoitettiin tekstarilla. Annoin kaiken ja liikaakin, nyt opettelen rajojani ja kokoan itseäni teini-ikäisten lasten kanssa. Exällä uusi nainen ja uusi elämä, enpä hänelle kykene hyvää loppuelämää toivottelemaan..

rjf kirjoitti:

Onko itsekästä haluta vain olla onnellinen? ON

On erittäin tervettä itsekkyyttä haluta olla onnellinen.

Minustakin tuntuu että olemme vain vanhemmat lapsillemme, emme nainen ja mies toisillemme. Puheenaiheet on aika lailla lapsissa, iltaisin katsomme telkkaria tosin eri huoneissa. Samassa sängyssä nukumme mutta eri aikaan mennään nukkumaan joten yleensä toinen jo nukkuu kun toinen tulee vasta sänkyyn. Sitä tämä on ollut vuoden päivät joten mitta kai on tullut täyteen.

erota vai ei? kirjoitti:

Minustakin tuntuu että olemme vain vanhemmat lapsillemme, emme nainen ja mies toisillemme. Puheenaiheet on aika lailla lapsissa, iltaisin katsomme telkkaria tosin eri huoneissa. Samassa sängyssä nukumme mutta eri aikaan mennään nukkumaan joten yleensä toinen jo nukkuu kun toinen tulee vasta sänkyyn. Sitä tämä on ollut vuoden päivät joten mitta kai on tullut täyteen.

Lue lisää

No mikä sinua estää menemästä samaan aikaan nukkumaan miehesi kanssa, jos se harmittaa?? Että voi ihmisillä olla pienet murheet oman navan ympärillä kieriskellessä.

korjaa epäkohta kirjoitti:

No mikä sinua estää menemästä samaan aikaan nukkumaan miehesi kanssa, jos se harmittaa?? Että voi ihmisillä olla pienet murheet oman navan ympärillä kieriskellessä.

Ei minua mikään estä, en ole niin sanonut. Vaan mainitsin ettei meillä ole enää mitään yhteistä vaan elämme kuin kämppikset. Luetun ymmärtäminen on iso asia, kaikilla sitä taitoa ei vaan tunnu olevan.

erota vai ei? kirjoitti:

Ei minua mikään estä, en ole niin sanonut. Vaan mainitsin ettei meillä ole enää mitään yhteistä vaan elämme kuin kämppikset. Luetun ymmärtäminen on iso asia, kaikilla sitä taitoa ei vaan tunnu olevan.

Lue lisää

Teillä ei ole mitään yhteistä koska ette enää halua mitään yhteistä. Jos edes haluaisitte haluta, tekisitte noita pieniä asioita jotka sitä yhteisyyttä rakentavat. Eli katsotte televisioita vierekkäin ja menette nukkumaan yhtä aikaa.
Kyse ei ole siis siitä onko teillä yhteistä vaan siitä että ette halua enää mitään yhteistä.

KokemusK kirjoitti:

Teillä ei ole mitään yhteistä koska ette enää halua mitään yhteistä. Jos edes haluaisitte haluta, tekisitte noita pieniä asioita jotka sitä yhteisyyttä rakentavat. Eli katsotte televisioita vierekkäin ja menette nukkumaan yhtä aikaa.
Kyse ei ole siis siitä onko teillä yhteistä vaan siitä että ette halua enää mitään yhteistä.

Lue lisää

Tällä hetkellä miehen läheisyys lähinnä ahdistaa eikä mielenkiintoa yhteisiin tekemusiin juurikaan ole. Ehkä heräsimme tilanteeseen liian myöhään, annoimme vain asioiden mennä näin.

erota vai ei? kirjoitti:

Ei minua mikään estä, en ole niin sanonut. Vaan mainitsin ettei meillä ole enää mitään yhteistä vaan elämme kuin kämppikset. Luetun ymmärtäminen on iso asia, kaikilla sitä taitoa ei vaan tunnu olevan.

Lue lisää

Kukahan on väittänytkään, että joku estäisi. Missähän se luetun ymmärtämisen vaikeus on??
Siinähän se ongelma onkin, että kukaan tai mikään ei estä menemästä yhtä aikaa nukkumaan, mutta kuitenkin esität sen ikään kuin yhtenä syynä avioeroon. Toki sinä saat keksiä mitä syitä tahansa tai erota ilman mitään syytä, jos niin on parempi.

lue sinäkin kirjoitti:

Kukahan on väittänytkään, että joku estäisi. Missähän se luetun ymmärtämisen vaikeus on??
Siinähän se ongelma onkin, että kukaan tai mikään ei estä menemästä yhtä aikaa nukkumaan, mutta kuitenkin esität sen ikään kuin yhtenä syynä avioeroon. Toki sinä saat keksiä mitä syitä tahansa tai erota ilman mitään syytä, jos niin on parempi.

Lue lisää

En jaksa moneen kertaan selittää näitä asioita kun eräille ei mikään vastaus kelpaa. En ole missään vaiheessa sanonut että yksi syy eroon olisi se ettei mennä yhtä aikaa nukkumaan. Syy eroon on se etten enää rakasta miestäni, piste.

erota vai ei? kirjoitti:

En jaksa moneen kertaan selittää näitä asioita kun eräille ei mikään vastaus kelpaa. En ole missään vaiheessa sanonut että yksi syy eroon olisi se ettei mennä yhtä aikaa nukkumaan. Syy eroon on se etten enää rakasta miestäni, piste.

Lue lisää

Niin se on kun rakkaus on loppu, ei silloin suhdetta saa enää hehkumaan vaikka samaan aikaan mentäisiin nukkumaan joka ainoa ilta.

Kämppäkavereita voidaan olla, mutta riittääkö se hautaan asti.

Miksi muuten sinun neuvosi, "Uhriko", on niin paljon parempia, että uskallat kehoittaa aloittajaa noudattamaan vain sinun neuvojasi muiden "koohotukset" unohtaen?

Kaiken kaikkiaan tätä palstaa kun lukee, suuressa osissa neuvoista tulee esille terapia. Miten ihmeessä ihmiset aiemmin osasivat ratkoa parisuhteidensa ongelmia, kun ei ollut terapioita?
Terapiasta on apua, jos siihen hakeutuva haluaa tulla autetuksi ja saada ammattilaiselta "apuvälineet" työstää ongelmia. Pelkkä terapia ei sinänsä vie maata merelle, jos osapuolet vain istuvat ihmettelemässä aikansa ja lähtevät sitten pois "autettuina" eivätkä ole tulleet hullua hurskaammiksi.

3678/* kirjoitti:

Miksi muuten sinun neuvosi, "Uhriko", on niin paljon parempia, että uskallat kehoittaa aloittajaa noudattamaan vain sinun neuvojasi muiden "koohotukset" unohtaen?

Kaiken kaikkiaan tätä palstaa kun lukee, suuressa osissa neuvoista tulee esille terapia. Miten ihmeessä ihmiset aiemmin osasivat ratkoa parisuhteidensa ongelmia, kun ei ollut terapioita?
Terapiasta on apua, jos siihen hakeutuva haluaa tulla autetuksi ja saada ammattilaiselta "apuvälineet" työstää ongelmia. Pelkkä terapia ei sinänsä vie maata merelle, jos osapuolet vain istuvat ihmettelemässä aikansa ja lähtevät sitten pois "autettuina" eivätkä ole tulleet hullua hurskaammiksi.

Lue lisää

Niin totta 3678/*

Ihmisten pitäisi enemmän luottaa itseensä. Erityisesti ap:n tapauksessa ei tarvita minkään sorttista terapiaa. Heillä ei riidellä, odotettavissa on sopuero, vaikka mies ei sitä haluaisikaan. Monet lapsetkin ymmärtävät, ettei aina saa mitä haluaa, aina ei mene niin kuin on suunniteltu, ja samalla tavalla kuin eilen. Se pitäisi vanhempienkin tajuta, moni tajuaakin.

"ensin täytyy edes yrittää löytää puolisonsa uudelleen ja se terapiassa on olisi ehdoton edellytys asian hoitamisee"

Kuulehan Uhriko. Jos tai kun ap:n tunteet puolisoaan kohtaan ovat kuolleet, mistä syystä tahansa, niin se on tosiasia. Ei ole mitään mieltä mennä terapiaan etsimään tunteita, joita ei ole. Ihan sama kuin menisi hautausmaalle etsimään elämää.

riina* kirjoitti:

"ensin täytyy edes yrittää löytää puolisonsa uudelleen ja se terapiassa on olisi ehdoton edellytys asian hoitamisee"

Kuulehan Uhriko. Jos tai kun ap:n tunteet puolisoaan kohtaan ovat kuolleet, mistä syystä tahansa, niin se on tosiasia. Ei ole mitään mieltä mennä terapiaan etsimään tunteita, joita ei ole. Ihan sama kuin menisi hautausmaalle etsimään elämää.

Lue lisää

Olen kanssanne samaa mieltä riina* ja 3678/*.

En usko että terapia saa kuolleet tunteet eloon, ehkä se saattaisi siirtää eroa mutta onko siitä mitään apuja. Samat kiemurat olisi edessä jossain vaiheessa. Enkä usko että tarvitsen terapiaa käsitelläkseni eroa, olen vuoden päivät nyt miettinyt ja käynyt asioita läpi. Pääni on aivan terve ja selvä ajatuksista, tiedän mihin olen pääni laittamassa jos ero tulee.

riina* kirjoitti:

"ensin täytyy edes yrittää löytää puolisonsa uudelleen ja se terapiassa on olisi ehdoton edellytys asian hoitamisee"

Kuulehan Uhriko. Jos tai kun ap:n tunteet puolisoaan kohtaan ovat kuolleet, mistä syystä tahansa, niin se on tosiasia. Ei ole mitään mieltä mennä terapiaan etsimään tunteita, joita ei ole. Ihan sama kuin menisi hautausmaalle etsimään elämää.

Lue lisää

Kuten tuolla yllä on toistuvasti sanottu, niin rakastaminen on yksinkertaisesti tahdon asia avioliitossa ellei kerran puolisossa ole mitään suurempaa vikaa.
Nyt vaan ainaskaan minulle ei ole auennut, että aloittaja edes tosissaan tahtoisi edelleen rakastaa miestänsä vaikka toinen rakastaa, vaan pikemminkin päin vastoin.
Kun on avioliitossa, varsinkin jossa on pieniä lapsia, niin mielestäni on itsekästä erota pelkästään sillä perusteella, että nyt en olekaan onnellinen, kun sitä onnea ei voi asettaa kenenkään muun varaan ja vastuulle kuin itsensä.
Mutta jos haluat pitää tuon asenteen, että puolisossa vaan on vikaa, kun hän ei tee sinua onnelliseksi, niin eroa kaikin mokomin. Joku toinen nainen tulee vielä kiittämään sinua siitä hyvästä.

asenteessa vikaa kirjoitti:

Kuten tuolla yllä on toistuvasti sanottu, niin rakastaminen on yksinkertaisesti tahdon asia avioliitossa ellei kerran puolisossa ole mitään suurempaa vikaa.
Nyt vaan ainaskaan minulle ei ole auennut, että aloittaja edes tosissaan tahtoisi edelleen rakastaa miestänsä vaikka toinen rakastaa, vaan pikemminkin päin vastoin.
Kun on avioliitossa, varsinkin jossa on pieniä lapsia, niin mielestäni on itsekästä erota pelkästään sillä perusteella, että nyt en olekaan onnellinen, kun sitä onnea ei voi asettaa kenenkään muun varaan ja vastuulle kuin itsensä.
Mutta jos haluat pitää tuon asenteen, että puolisossa vaan on vikaa, kun hän ei tee sinua onnelliseksi, niin eroa kaikin mokomin. Joku toinen nainen tulee vielä kiittämään sinua siitä hyvästä.

Lue lisää

Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa. Silloin on parempi kun päästää irti, miksi pitää kulissit pystyssä jos sisällä on tyhjää. Siinä tulee ennen pitkää katkeraksi toiselle ja ero jos tulee niin se ei enää olekaan riidaton.
En tee päätöstä hetken mielijohteesta vaan pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen. Kyllähän lapset aistii jos jompikumpi on onneton. Minusta on itsekästä jos toinen vaatisi jatkamaan avioliittoa ilman tunteita.
Missään vaiheessa en ole sanonut että miehessä on vika vaan päinvastoin olen myöntänyt että vika on minussa. Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? Minusta on hienoa jos mies löytäisi rinnalleen ihmisen jonka kanssa jakaa elämä kun minusta siihen ei ole.

erota vai ei? kirjoitti:

Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa. Silloin on parempi kun päästää irti, miksi pitää kulissit pystyssä jos sisällä on tyhjää. Siinä tulee ennen pitkää katkeraksi toiselle ja ero jos tulee niin se ei enää olekaan riidaton.
En tee päätöstä hetken mielijohteesta vaan pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen. Kyllähän lapset aistii jos jompikumpi on onneton. Minusta on itsekästä jos toinen vaatisi jatkamaan avioliittoa ilman tunteita.
Missään vaiheessa en ole sanonut että miehessä on vika vaan päinvastoin olen myöntänyt että vika on minussa. Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? Minusta on hienoa jos mies löytäisi rinnalleen ihmisen jonka kanssa jakaa elämä kun minusta siihen ei ole.

Lue lisää

"Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? "

Uskoisin sen johtuvan siitä, että vastaajilla on elämänkokemusta, jota sinulta toistaiseksi vielä puuttuu. Kokemusta kyllä tuolla tyylillä karttuu, se tässä on positiivista.

Jokaisen pitää ilmeisesti tehdä omat virheensä.

Tsup kirjoitti:

"Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? "

Uskoisin sen johtuvan siitä, että vastaajilla on elämänkokemusta, jota sinulta toistaiseksi vielä puuttuu. Kokemusta kyllä tuolla tyylillä karttuu, se tässä on positiivista.

Jokaisen pitää ilmeisesti tehdä omat virheensä.

Lue lisää

Jokainen tekee omat virheet, kukaan toinen ei voi tehdä niitä puolestasi tai et opi mitään. Uskoisin että minulla on aivan riittävästi elämänkokemusta tehdä ero päätös iömsn terapiaa. Olen kokenut pahempaakin; siskoni on kuollut vakavaan sairauteen ja itse sairastuin myös vakavasti mikä vaati kontrollointia neljän vuoden ajan. Ne vuodet pelkäsin sairauden uusiutuvan ja elämä oli yhtä pelkoa. Näistäkin kokemuksista selvisin ilman ammattiapua niin sinänsä ero on pieni asia näihin verrattuna. Kuollutta ihmistä kun ei enää henkiin saa mutta miehen kanssa tulemme llemaan tekemisissä vaikkei enää yhdessä olla. Ja ei koskaan voi sanoa ei koskaan; voihan rakkaus syttyä vuosienkin päästä uudelleen. Pidetään mieli avoimena.

erota vai ei? kirjoitti:

Jokainen tekee omat virheet, kukaan toinen ei voi tehdä niitä puolestasi tai et opi mitään. Uskoisin että minulla on aivan riittävästi elämänkokemusta tehdä ero päätös iömsn terapiaa. Olen kokenut pahempaakin; siskoni on kuollut vakavaan sairauteen ja itse sairastuin myös vakavasti mikä vaati kontrollointia neljän vuoden ajan. Ne vuodet pelkäsin sairauden uusiutuvan ja elämä oli yhtä pelkoa. Näistäkin kokemuksista selvisin ilman ammattiapua niin sinänsä ero on pieni asia näihin verrattuna. Kuollutta ihmistä kun ei enää henkiin saa mutta miehen kanssa tulemme llemaan tekemisissä vaikkei enää yhdessä olla. Ja ei koskaan voi sanoa ei koskaan; voihan rakkaus syttyä vuosienkin päästä uudelleen. Pidetään mieli avoimena.

Lue lisää

"Jokainen tekee omat virheet, kukaan toinen ei voi tehdä niitä puolestasi tai et opi mitään."

Virheiden tekeminen niistä oppiminen on yliarvostettua. Ainakin minä haluaisin oppia muiden tekemistä virheistä ilman, että tarvitsee itselle aiheuttaa suunnatonta kärsimystä. Se kyllä aniharvalta onnistuu, itse en kuulu näiden viisaiden joukkoon.

"Näistäkin kokemuksista selvisin ilman ammattiapua"

Selvisitkö? Älä nyt turhaan loukkaannu mielipiteestäni, mutta henkisesti vaikutat siinä määrin epätasapainoiselta, että terapia noiden kertomiesi kokemusten jälkeen olisi varmasti ollut tarpeen.

Vaikutat henkisesti olevan typillinen "perussuomalainen" mies, joka ei heikkouksiaan myönnä, eikä missään tapauksessa suosti ainakaan lähtemään mihinkäään terapiaan - NE ON AKKOJEN JUTTUJA!

"...miehen kanssa tulemme llemaan tekemisissä vaikkei enää yhdessä olla."

Älä laske tämän varaan. Kai ymmärrät sen, että eron jälkeen ette enää ole yhdessä. Ero tarkoittaa elämää ilman toisianne. Se, että miehesi ei nyt halua erota ja taistelee suhteenne puolesta ei millään tavalla ennakoi sitä, että haluaisi eron jälkeen enää sinun kanssasi olla tekemisisissä. Lasten asiat voi hoitaa hyvinkin minimaalisella yhteydenpidolla. Toivon tietysti teille riidatonta eroa, mutta tuskinpa miehelläsi riittää mielenkiintoa sinua kohtaan enää eronne jälkeen - erityisesti sen jälkeen, kun hän löytää uuden kumppanin.

Tsup kirjoitti:

"Jokainen tekee omat virheet, kukaan toinen ei voi tehdä niitä puolestasi tai et opi mitään."

Virheiden tekeminen niistä oppiminen on yliarvostettua. Ainakin minä haluaisin oppia muiden tekemistä virheistä ilman, että tarvitsee itselle aiheuttaa suunnatonta kärsimystä. Se kyllä aniharvalta onnistuu, itse en kuulu näiden viisaiden joukkoon.

"Näistäkin kokemuksista selvisin ilman ammattiapua"

Selvisitkö? Älä nyt turhaan loukkaannu mielipiteestäni, mutta henkisesti vaikutat siinä määrin epätasapainoiselta, että terapia noiden kertomiesi kokemusten jälkeen olisi varmasti ollut tarpeen.

Vaikutat henkisesti olevan typillinen "perussuomalainen" mies, joka ei heikkouksiaan myönnä, eikä missään tapauksessa suosti ainakaan lähtemään mihinkäään terapiaan - NE ON AKKOJEN JUTTUJA!

"...miehen kanssa tulemme llemaan tekemisissä vaikkei enää yhdessä olla."

Älä laske tämän varaan. Kai ymmärrät sen, että eron jälkeen ette enää ole yhdessä. Ero tarkoittaa elämää ilman toisianne. Se, että miehesi ei nyt halua erota ja taistelee suhteenne puolesta ei millään tavalla ennakoi sitä, että haluaisi eron jälkeen enää sinun kanssasi olla tekemisisissä. Lasten asiat voi hoitaa hyvinkin minimaalisella yhteydenpidolla. Toivon tietysti teille riidatonta eroa, mutta tuskinpa miehelläsi riittää mielenkiintoa sinua kohtaan enää eronne jälkeen - erityisesti sen jälkeen, kun hän löytää uuden kumppanin.

Lue lisää

Meillä on eg näkemykset virheiden oppimisesta. Mielestäni jokainen ihminen kokee virheen eri lailla joten itse en toisten virheistä opi, jonkun toisen mielestä hän on tehnyt ison virheen mutta minä en välttämättä koe sitä niin. Sen takia minusta jokaisen pitää itse kokea virheet jotta niistä voi oppia.
Vai olen henkisesti epätasapainoinen ja tarvitsen sitä suureen ääneen sanottua terapuaa... aika hyvin sanottu palsta tekstin perusteella. En edelleenkään koe terapiaa tarpeelliseksi. Ajatukseni on selkeät ja mieli puhdas. Kokemukset kadvatravat. Jos on heikko mieli niin vaikeudet voivat nujertaa ja silloin voi olks terapia tarpeen. Itse tunnen itseni sen verran vahvaksi vaikka vaikeuksia on ollutkin että selviän hyvin näinkin. Älä aliarvioi minua kun et paremmin tunne.
Tottakai ymmärrän sen ettemme ole enää eton jälkeen yhdessä, en ole tyhmä. Miksi erota jos olisimme kuitenkin vielä yhdessä? Lasten takia tulemme kuitenkin näkemään toisiamme ja olemaan tekemisissä. Emne halua hoitaa lasten asioita lyhyillä tekstiviesteillä vaan kunnolla puhumalla. Meillä on miehen kanssa hyvät välit vaikka ollaankin eroamassa enkä usko että välit hirmuisesti muuttuvat eron jälkeen.

erota vai ei? kirjoitti:

Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa. Silloin on parempi kun päästää irti, miksi pitää kulissit pystyssä jos sisällä on tyhjää. Siinä tulee ennen pitkää katkeraksi toiselle ja ero jos tulee niin se ei enää olekaan riidaton.
En tee päätöstä hetken mielijohteesta vaan pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen. Kyllähän lapset aistii jos jompikumpi on onneton. Minusta on itsekästä jos toinen vaatisi jatkamaan avioliittoa ilman tunteita.
Missään vaiheessa en ole sanonut että miehessä on vika vaan päinvastoin olen myöntänyt että vika on minussa. Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? Minusta on hienoa jos mies löytäisi rinnalleen ihmisen jonka kanssa jakaa elämä kun minusta siihen ei ole.

Lue lisää

"Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa."

Rakastuminen on tunnetila ja aivokemiaa. Rakastaminen on tahtotila. Että päättää rakastaa, silloinkin kun on vaikeaa.

Teillä on nyt se vaihe menossa, että on vaikeaa. Ja sinun päätöksesi rakastaa myös vaikeina aikoina horjuu juuri nyt.

Sekoitat selvästi intohimon ja rakastamisen toisiinsa. Intohimo kestää harvoin vuosikymmenet samanvahvuisena, joskus tulee vaiheita että luulee sen olevan kuollut mutta se voi herätä uudelleen henkiin.

eronnut nainen kirjoitti:

"Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa."

Rakastuminen on tunnetila ja aivokemiaa. Rakastaminen on tahtotila. Että päättää rakastaa, silloinkin kun on vaikeaa.

Teillä on nyt se vaihe menossa, että on vaikeaa. Ja sinun päätöksesi rakastaa myös vaikeina aikoina horjuu juuri nyt.

Sekoitat selvästi intohimon ja rakastamisen toisiinsa. Intohimo kestää harvoin vuosikymmenet samanvahvuisena, joskus tulee vaiheita että luulee sen olevan kuollut mutta se voi herätä uudelleen henkiin.

Lue lisää

Olet ensimmäinen eronnut nainen näillä palstoilla joka perustelee asiaa järkevästi.
Mitä olen näitä keskusteluja seurannut niin lähes aina kehoitetaan ilman muuta eroamaan, mitä olenkin ihmetellyt. Ja aina tuo yllyttävä/ kehoittava on itse eronnut/ erotettu!!
Miksi? Eikö eronnut nainen halua muidenkaan yrittävän jatkaa liittoaan?
Vai onko se vain jätettyjen tapa helpottaa omaa pahaa oloaan?

Olen lukenut naisystäväpiiristä jossa muutama eronnut yrittää kaikin keinoin saada toisiakin eroamaan. Syyt voivat olla parisuhteessa hyvinkin keppoiset ja niitä on helppo paisuttaa, jotta saa kaverinikin eroamaan.

Jos itse on onneton niin miksi toiset saisivat olla onnellisia tai ainakin tyytyväisiä elämäänsä?
Yksin ei ole mukavaa jos ei ollutkaan uutta miestä valmiina ja nopeasti huomaa kuinka niitä hyviä miehiä on vapaalla jalalla tosi vähän.
Pitäisi saada edes ystäviä matkustus-ja biletysseuraksi, mutta perheellinen pääsee harvoin eikä se ole samanlaista...

Näin nähtynä kirjoitti:

Olet ensimmäinen eronnut nainen näillä palstoilla joka perustelee asiaa järkevästi.
Mitä olen näitä keskusteluja seurannut niin lähes aina kehoitetaan ilman muuta eroamaan, mitä olenkin ihmetellyt. Ja aina tuo yllyttävä/ kehoittava on itse eronnut/ erotettu!!
Miksi? Eikö eronnut nainen halua muidenkaan yrittävän jatkaa liittoaan?
Vai onko se vain jätettyjen tapa helpottaa omaa pahaa oloaan?

Olen lukenut naisystäväpiiristä jossa muutama eronnut yrittää kaikin keinoin saada toisiakin eroamaan. Syyt voivat olla parisuhteessa hyvinkin keppoiset ja niitä on helppo paisuttaa, jotta saa kaverinikin eroamaan.

Jos itse on onneton niin miksi toiset saisivat olla onnellisia tai ainakin tyytyväisiä elämäänsä?
Yksin ei ole mukavaa jos ei ollutkaan uutta miestä valmiina ja nopeasti huomaa kuinka niitä hyviä miehiä on vapaalla jalalla tosi vähän.
Pitäisi saada edes ystäviä matkustus-ja biletysseuraksi, mutta perheellinen pääsee harvoin eikä se ole samanlaista...

Lue lisää

Eroaminen auttaa joihinkin ongelmiin mutta ei kaikkiin.

Jos ainoa ongelma on oma intohimon puute, se ei mielestäni ole syy erota, varsinkaan jos on pieniä lapsia. Jos päättää rakastaa, ajattelee puolisostaan positiivisia ajatuksia, järjestää yhteistä aikaa, viljelee yhteistä huumoria jne. Ihminen pystyy (halutessaan), vaikuttamaan todella suuresti siihen omaan mielentilaansa. Omilla toimillaan pystyy myös vaikuttamaan siihen puolisoon, jos vain halua on molemmin puolin tulla asoissa vastaan. Yksipuolisesti tämä ei tietenkään onnistu, jos puoliso ei ole ollenkaan halukas tulemaan vastaan.

erota vai ei? kirjoitti:

Meillä on eg näkemykset virheiden oppimisesta. Mielestäni jokainen ihminen kokee virheen eri lailla joten itse en toisten virheistä opi, jonkun toisen mielestä hän on tehnyt ison virheen mutta minä en välttämättä koe sitä niin. Sen takia minusta jokaisen pitää itse kokea virheet jotta niistä voi oppia.
Vai olen henkisesti epätasapainoinen ja tarvitsen sitä suureen ääneen sanottua terapuaa... aika hyvin sanottu palsta tekstin perusteella. En edelleenkään koe terapiaa tarpeelliseksi. Ajatukseni on selkeät ja mieli puhdas. Kokemukset kadvatravat. Jos on heikko mieli niin vaikeudet voivat nujertaa ja silloin voi olks terapia tarpeen. Itse tunnen itseni sen verran vahvaksi vaikka vaikeuksia on ollutkin että selviän hyvin näinkin. Älä aliarvioi minua kun et paremmin tunne.
Tottakai ymmärrän sen ettemme ole enää eton jälkeen yhdessä, en ole tyhmä. Miksi erota jos olisimme kuitenkin vielä yhdessä? Lasten takia tulemme kuitenkin näkemään toisiamme ja olemaan tekemisissä. Emne halua hoitaa lasten asioita lyhyillä tekstiviesteillä vaan kunnolla puhumalla. Meillä on miehen kanssa hyvät välit vaikka ollaankin eroamassa enkä usko että välit hirmuisesti muuttuvat eron jälkeen.

Lue lisää

Vanha merikapteenin ja lentokapteenin viisaus on, että jokaista karikkoa ei kannata koluta ja jokaista maahansyöksyä ei kannata itse kokea.

erota vai ei? kirjoitti:

Rakastaminen on tunnetila, ei se ole tahdosta kiinni. Jos vaan tunteita ei ole niin ei rakkautta voi pakottaa. Silloin on parempi kun päästää irti, miksi pitää kulissit pystyssä jos sisällä on tyhjää. Siinä tulee ennen pitkää katkeraksi toiselle ja ero jos tulee niin se ei enää olekaan riidaton.
En tee päätöstä hetken mielijohteesta vaan pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen. Kyllähän lapset aistii jos jompikumpi on onneton. Minusta on itsekästä jos toinen vaatisi jatkamaan avioliittoa ilman tunteita.
Missään vaiheessa en ole sanonut että miehessä on vika vaan päinvastoin olen myöntänyt että vika on minussa. Miksi te käännätte kaiken ylös alaisin ja väännätte joka asiassa vastaan? Minusta on hienoa jos mies löytäisi rinnalleen ihmisen jonka kanssa jakaa elämä kun minusta siihen ei ole.

Lue lisää

Rakastamiseen tarvitaan tahdon lisäksi vuorovaikutusta ja vastarakkautta.

Olimme olleet 10 vuotta yhdessä ennen lapsien tekoa ja lähes kolmekymppinen joten enköhän tiennyt mitä perhe-elämä tulee olemaan.

erota vai ei? kirjoitti:

Olimme olleet 10 vuotta yhdessä ennen lapsien tekoa ja lähes kolmekymppinen joten enköhän tiennyt mitä perhe-elämä tulee olemaan.

Olen 56-v erikoislääkäritantta, jolla 30 v avioliittoa takana. Usko minua, teet elämäsi virheen, jos nyt et rauhoitu ja ala elää rikasta elämää nykyisillä palikoilla. Mikä ihme estää sinua olemasta onnellinen! Senkun olet! Hommaa yksiö, mene matkalle, tee ruokaa, jumppaa, mene teatteriin, naura vitseille, järjestä kutsut, pussaa puolisoasi, mene uimaan, juo kahvia ja osta jäätelö

Edelleenkään tilanteeseen ei liity ketään kolmatta osapuolta!

erota vai ei? kirjoitti:

Edelleenkään tilanteeseen ei liity ketään kolmatta osapuolta!

Niinpä niin, toisille tuntuu olevan mahdottoman vaikeaa ymmärtää kirjoitettua tekstiä! Sinä, aloittaja, olet enemmän kuin yhden kerran noin kirjoittanut - mutta ei, yksi jos toinenkin vänkää tuota samaa.... Onpa hienoa, että tuntemattomat ihmiset tietävät tuosta vain asiasi paljon paremmin kuin sinä itse.

Kun olen juttujasi lukenut, pidän sinua harvinaisen tervejärkisenä ihmisenä. Et ole suinpäin ryntäämässä mihinkään, vaan todellakin mietit ja työstät asioita. Sinä osaat ajatella ilman, että esim terapeutin pitää sinua siihen herätellä.
Päätätpä sitten mitä vain, olen varma, että päätät oikein.

Karu totuus on se, että sinun elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse, ei puolisosi. Lapsesi tarvitsevat sinua ja että pystyt täyttämään heidän rakkauden ja huolenpidon tarpeensa, sinun on pidettävä huolta omasta itsestäsi.

Voimia sinulle, sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

5etrgfq3we kirjoitti:

Niinpä niin, toisille tuntuu olevan mahdottoman vaikeaa ymmärtää kirjoitettua tekstiä! Sinä, aloittaja, olet enemmän kuin yhden kerran noin kirjoittanut - mutta ei, yksi jos toinenkin vänkää tuota samaa.... Onpa hienoa, että tuntemattomat ihmiset tietävät tuosta vain asiasi paljon paremmin kuin sinä itse.

Kun olen juttujasi lukenut, pidän sinua harvinaisen tervejärkisenä ihmisenä. Et ole suinpäin ryntäämässä mihinkään, vaan todellakin mietit ja työstät asioita. Sinä osaat ajatella ilman, että esim terapeutin pitää sinua siihen herätellä.
Päätätpä sitten mitä vain, olen varma, että päätät oikein.

Karu totuus on se, että sinun elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse, ei puolisosi. Lapsesi tarvitsevat sinua ja että pystyt täyttämään heidän rakkauden ja huolenpidon tarpeensa, sinun on pidettävä huolta omasta itsestäsi.

Voimia sinulle, sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Lue lisää

Ainostaan nimimerkki "Uhriko" on maininnut kolmannen osapuolen mahdollisuudesta ja mitä ilmeisesti sitä kautta purkaa omaa katkeruuttaan.

Aloittajan tervejärkisyydestä en osaa sanoa mitään, mutta aivan selvästi hän on terapian tarpeessa. Ja tätä en kirjoittanut missään tapauksessa yrittääkseni loukata. Sen vaan huomaa kuinka hukassa hän on tilanteensa kanssa.

Miksi ihmeessä täällä palstoilla vastustetaan terapiaa. Siellähän on parhaat mahdollisuudet selvittää omia ajatuksiaan, kun ammattilainen on tukena.

"Ihan jokaisen on syytä käydä asian kanssa todellinen keskustelu terapiassa, sillä selviää miten jatkaa."

Oletko koskaan selvittänyt itsellesi "terapiamaniasi" syitä? Jos itse tarvitset terapiaa, tai se on joskus sinua auttanut, ihan hieno homma, mutta ei se tarkoita sitä, että kaikki muutkin aina tarvitsevat terapiaa joka asiassa. Suurin osa selviää elämän vastoinkäymisistä ja suurista muutoksista hyvin, ilman minkäänlaista terapiaa. Silloinkin kun terapiaan mennään, yksin tai yhdessä, selvitetään ENSIN mihin terapialla pyritään. Terapiassa, kuten elämässä yleensäkin, täytyy ensin tietää mihin pyritään, vasta sitten sopii miettiä keinoja tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

erota vai ei? kirjoitti:

Edelleenkään tilanteeseen ei liity ketään kolmatta osapuolta!

Joillekin ihan mahdotonta hyväksyä :D....

problems kirjoitti:

"Ihan jokaisen on syytä käydä asian kanssa todellinen keskustelu terapiassa, sillä selviää miten jatkaa."

Oletko koskaan selvittänyt itsellesi "terapiamaniasi" syitä? Jos itse tarvitset terapiaa, tai se on joskus sinua auttanut, ihan hieno homma, mutta ei se tarkoita sitä, että kaikki muutkin aina tarvitsevat terapiaa joka asiassa. Suurin osa selviää elämän vastoinkäymisistä ja suurista muutoksista hyvin, ilman minkäänlaista terapiaa. Silloinkin kun terapiaan mennään, yksin tai yhdessä, selvitetään ENSIN mihin terapialla pyritään. Terapiassa, kuten elämässä yleensäkin, täytyy ensin tietää mihin pyritään, vasta sitten sopii miettiä keinoja tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

Lue lisää

"Silloinkin kun terapiaan mennään, yksin tai yhdessä, selvitetään ENSIN mihin terapialla pyritään. "

Ei ihme, että olet pariterapiaa vastaan, kun sinulla on siitä noinkin väärä käsitys. Esimerkiksi aloittajan tapauksessa terapiaan pitää lähteä ilman ennakkoluuloja. Jos jo etukäteen on tehty päätös erosta tai yhdessä jatkamisesta, terapiaan on jokseenkin turha edes lähteä.

no problems kirjoitti:

"Silloinkin kun terapiaan mennään, yksin tai yhdessä, selvitetään ENSIN mihin terapialla pyritään. "

Ei ihme, että olet pariterapiaa vastaan, kun sinulla on siitä noinkin väärä käsitys. Esimerkiksi aloittajan tapauksessa terapiaan pitää lähteä ilman ennakkoluuloja. Jos jo etukäteen on tehty päätös erosta tai yhdessä jatkamisesta, terapiaan on jokseenkin turha edes lähteä.

Lue lisää

Pariterapiaan lähdetään kahdesta syystä:

a) halutaan saada välineitä jatkaa yhdessä
b) halutaan ennen eroa selvitellä välejä

Jos vain toinen haluaa jatkaa liittoa, ei kannata lähteä terapiaan hakemaan välineitä liiton jatkamiseen.

Näin tuo menee.

" terapiaan pitää lähteä ilman ennakkoluuloja"

Terapiaan voi lähteä juuri sellaisena kuin on. Mutta terapiaan ei kannata lähteä, ellei halua kohtaa a) tai b).

Käytännössähän pariterapiasta ei ole mitään hyötyä, jos parin näkökulma on kovin erilainen. Eli kannattaa unohtaa pariterapia.

auli. kirjoitti:

Pariterapiaan lähdetään kahdesta syystä:

a) halutaan saada välineitä jatkaa yhdessä
b) halutaan ennen eroa selvitellä välejä

Jos vain toinen haluaa jatkaa liittoa, ei kannata lähteä terapiaan hakemaan välineitä liiton jatkamiseen.

Näin tuo menee.

" terapiaan pitää lähteä ilman ennakkoluuloja"

Terapiaan voi lähteä juuri sellaisena kuin on. Mutta terapiaan ei kannata lähteä, ellei halua kohtaa a) tai b).

Käytännössähän pariterapiasta ei ole mitään hyötyä, jos parin näkökulma on kovin erilainen. Eli kannattaa unohtaa pariterapia.

Lue lisää

Olet väärässä, juuri tuon asenteen takia pariterapiasta ei yleensä ole apua.

Periaatteessa tuo kohta a) on mahdollinen, mutta silloin ero ei ole edes harkinnassa. Pariterapiaan on täysin turha lähteä välejä selvittämään, mikäli päätös erosta on jo tehty. Tuon voi hoitaa yksilöterapialla tarvittaessa.

Aloittaja pohtii moneen kertaan "eikö minulla ole oikeus onneen"? Jokaisella on. Mutta kannattaa toki miettiä muutamaa kysymystä aika tarkkaan:

-Tekeekö tosiaan juuri se puolisoni minut onnettomaksi? Vai kenties joku muu asia elämässäni?

-Millä todennäköisyydellä saavutan pitkällä tähtäimellä suuremman onnen eroamalla?

-Odotanko onnen tulevan jostain ulkopuolelta vai onko minulla vastuu omasta onnellisuudestani?

-Voinko olla onnellinen jos oman onnen tavoitteluni vaikuttaa negatiivisesti läheisiini? Ja osaanko realistisesti arvoida tekojeni seurauksia?

KysynVaan-76 kirjoitti:

Aloittaja pohtii moneen kertaan "eikö minulla ole oikeus onneen"? Jokaisella on. Mutta kannattaa toki miettiä muutamaa kysymystä aika tarkkaan:

-Tekeekö tosiaan juuri se puolisoni minut onnettomaksi? Vai kenties joku muu asia elämässäni?

-Millä todennäköisyydellä saavutan pitkällä tähtäimellä suuremman onnen eroamalla?

-Odotanko onnen tulevan jostain ulkopuolelta vai onko minulla vastuu omasta onnellisuudestani?

-Voinko olla onnellinen jos oman onnen tavoitteluni vaikuttaa negatiivisesti läheisiini? Ja osaanko realistisesti arvoida tekojeni seurauksia?

Lue lisää

Jos mielestäsi jokaisella on oikeus onneen niin miksi sitten minulla ei olisi oikeutta etota koska nyt olen onneton, ollut jo pidemmän aikaa. Ja eikö miehelläni ole oikeus tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa?
Olen onneton koska en vaan näe meillä yhteistä tulevaisuutta enää. Asiat ovat menneet tähän kuntoon koska emme ole panostaneet parisuhteeseen tarpeeksi. Tunteeni ovat hiipuneet ajan myötä enkä näe muuta ulospääsyä kuin eron. Joten näin ollen ero tuo aikanaan myös onnellisuuden tunteen. Samalla lailla kuin häkkilintu pääsee vapauteen, vertauskuvallisesti. Jos jään, uskon että pahanolon möykky sisälläni kasvaa ja ahdistun, tunnen olevani sidottu.
Onneni tulee lapsistani ja aion antaa heille sen saman onnellisuuden ja rakkauden tuntern minkä tähänkin asti ovat saaneet vaikka tiemme mieheni kanssa eroavat. En koe että tarvitsen onneeni ketään ulkopuolista vaan onni tulee sisältäni.
Aina ei voi miellyttää kaikkia. Uskon kyllä tietäväni tekojeni seuraukset, olenhan eroperheen lapsi ja näin ollen kokenut sen minkä lapseni tulevat eron myötä kokemaan.

erota vai ei? kirjoitti:

Jos mielestäsi jokaisella on oikeus onneen niin miksi sitten minulla ei olisi oikeutta etota koska nyt olen onneton, ollut jo pidemmän aikaa. Ja eikö miehelläni ole oikeus tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa?
Olen onneton koska en vaan näe meillä yhteistä tulevaisuutta enää. Asiat ovat menneet tähän kuntoon koska emme ole panostaneet parisuhteeseen tarpeeksi. Tunteeni ovat hiipuneet ajan myötä enkä näe muuta ulospääsyä kuin eron. Joten näin ollen ero tuo aikanaan myös onnellisuuden tunteen. Samalla lailla kuin häkkilintu pääsee vapauteen, vertauskuvallisesti. Jos jään, uskon että pahanolon möykky sisälläni kasvaa ja ahdistun, tunnen olevani sidottu.
Onneni tulee lapsistani ja aion antaa heille sen saman onnellisuuden ja rakkauden tuntern minkä tähänkin asti ovat saaneet vaikka tiemme mieheni kanssa eroavat. En koe että tarvitsen onneeni ketään ulkopuolista vaan onni tulee sisältäni.
Aina ei voi miellyttää kaikkia. Uskon kyllä tietäväni tekojeni seuraukset, olenhan eroperheen lapsi ja näin ollen kokenut sen minkä lapseni tulevat eron myötä kokemaan.

Lue lisää

Kirjoitat tuolla ylempänä, että jokaisen pitää tehdä omat virheensä, koska jokaisen kokemus on erilainen. Nyt kuitenkin väität, että tiedät miten lapsesi tulevat suhtautumaan eroonne - koska SINÄ olet eroperheen lapsi.

Ymmärrän kyllä, että omakohtainen kokemus on jokaiselle merkittävin, mutta miksi et tunnusta, että lapsesi ovat myös ihmisiä, joiden maailmankuva muodostuu heidän itse kokemansa perusteella?

9+14 kirjoitti:

Kirjoitat tuolla ylempänä, että jokaisen pitää tehdä omat virheensä, koska jokaisen kokemus on erilainen. Nyt kuitenkin väität, että tiedät miten lapsesi tulevat suhtautumaan eroonne - koska SINÄ olet eroperheen lapsi.

Ymmärrän kyllä, että omakohtainen kokemus on jokaiselle merkittävin, mutta miksi et tunnusta, että lapsesi ovat myös ihmisiä, joiden maailmankuva muodostuu heidän itse kokemansa perusteella?

Lue lisää

En tietenkään tasan tarkkaan voi tietää miten lapset kokevat eron, tiedän sen miten itse sen koin. Mutta lapset eivät voi sitä päättää pysyykö vanhemmat yhdessä vai ei, vanhempien ero ei ole mitenkään lasten syy.

erota vai ei? kirjoitti:

Jos mielestäsi jokaisella on oikeus onneen niin miksi sitten minulla ei olisi oikeutta etota koska nyt olen onneton, ollut jo pidemmän aikaa. Ja eikö miehelläni ole oikeus tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa?
Olen onneton koska en vaan näe meillä yhteistä tulevaisuutta enää. Asiat ovat menneet tähän kuntoon koska emme ole panostaneet parisuhteeseen tarpeeksi. Tunteeni ovat hiipuneet ajan myötä enkä näe muuta ulospääsyä kuin eron. Joten näin ollen ero tuo aikanaan myös onnellisuuden tunteen. Samalla lailla kuin häkkilintu pääsee vapauteen, vertauskuvallisesti. Jos jään, uskon että pahanolon möykky sisälläni kasvaa ja ahdistun, tunnen olevani sidottu.
Onneni tulee lapsistani ja aion antaa heille sen saman onnellisuuden ja rakkauden tuntern minkä tähänkin asti ovat saaneet vaikka tiemme mieheni kanssa eroavat. En koe että tarvitsen onneeni ketään ulkopuolista vaan onni tulee sisältäni.
Aina ei voi miellyttää kaikkia. Uskon kyllä tietäväni tekojeni seuraukset, olenhan eroperheen lapsi ja näin ollen kokenut sen minkä lapseni tulevat eron myötä kokemaan.

Lue lisää

"Jos mielestäsi jokaisella on oikeus onneen niin miksi sitten minulla ei olisi oikeutta etota koska nyt olen onneton, ollut jo pidemmän aikaa. Ja eikö miehelläni ole oikeus tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa? "

Eikö miehelläsi ole oikeutta olla onnellinen. Hän on onnellinen jos saa pitää sinut, miksi et sitä onnea miehellise suo?

erota vai ei? kirjoitti:

Jos mielestäsi jokaisella on oikeus onneen niin miksi sitten minulla ei olisi oikeutta etota koska nyt olen onneton, ollut jo pidemmän aikaa. Ja eikö miehelläni ole oikeus tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa?
Olen onneton koska en vaan näe meillä yhteistä tulevaisuutta enää. Asiat ovat menneet tähän kuntoon koska emme ole panostaneet parisuhteeseen tarpeeksi. Tunteeni ovat hiipuneet ajan myötä enkä näe muuta ulospääsyä kuin eron. Joten näin ollen ero tuo aikanaan myös onnellisuuden tunteen. Samalla lailla kuin häkkilintu pääsee vapauteen, vertauskuvallisesti. Jos jään, uskon että pahanolon möykky sisälläni kasvaa ja ahdistun, tunnen olevani sidottu.
Onneni tulee lapsistani ja aion antaa heille sen saman onnellisuuden ja rakkauden tuntern minkä tähänkin asti ovat saaneet vaikka tiemme mieheni kanssa eroavat. En koe että tarvitsen onneeni ketään ulkopuolista vaan onni tulee sisältäni.
Aina ei voi miellyttää kaikkia. Uskon kyllä tietäväni tekojeni seuraukset, olenhan eroperheen lapsi ja näin ollen kokenut sen minkä lapseni tulevat eron myötä kokemaan.

Lue lisää

Parisuhde ei ole mikään työmaa, johon panostetaan. Senkun vain eletään rauhallisesti ja mukavasti.
Olet eroperheen lapsi. Niin se menee, Niin tulevat lapsesikin eroamaan, koska et osaa katkoa tätä tyhmää tapaa.

boxi kirjoitti:

Parisuhde ei ole mikään työmaa, johon panostetaan. Senkun vain eletään rauhallisesti ja mukavasti.
Olet eroperheen lapsi. Niin se menee, Niin tulevat lapsesikin eroamaan, koska et osaa katkoa tätä tyhmää tapaa.

Lue lisää

Eroperheen lapset ja aikuiset ovat kuitenkin kokeneempia, usein armollisempia, sydämellisempiä ja ymmärtäväisempiäkin. En ollenkaan sanoisi, ettei kannata erota, että liitossa pitää pysyä vaikka pitkin hampain.

Ai puoliso joka elättää, olen töissä käyvä nainen joten en tarvitse miestä elättäjäksi. Menot pitää suhteuttaa tuloihin, elintaso tippuu tietenkin eron myötä mutta sen hinnan olen valmis maksamaan. Arki kyllä riittää mutta kun rakkautta ei ole niin sitä ei vain ole. En myöskään halua että mies joutuu elämään liitossa jossa ei saa kaipaamaansa vastarakkautta.

erota vai ei? kirjoitti:

Ai puoliso joka elättää, olen töissä käyvä nainen joten en tarvitse miestä elättäjäksi. Menot pitää suhteuttaa tuloihin, elintaso tippuu tietenkin eron myötä mutta sen hinnan olen valmis maksamaan. Arki kyllä riittää mutta kun rakkautta ei ole niin sitä ei vain ole. En myöskään halua että mies joutuu elämään liitossa jossa ei saa kaipaamaansa vastarakkautta.

Lue lisää

Olisit huolissasi vain omasta onnelisuudestasi. Miehesi osaa ehkä ajatella itsenäisesti. Ei ole sinun tehtäväsi päättää hänen puolestaan pitääkö liittonne jatkua vai ei.

älä kontrolloi! kirjoitti:

Olisit huolissasi vain omasta onnelisuudestasi. Miehesi osaa ehkä ajatella itsenäisesti. Ei ole sinun tehtäväsi päättää hänen puolestaan pitääkö liittonne jatkua vai ei.

Kyllä, mieheni on tervejärkinen mies ja osaa ajatella itse. Enkä ole päättänyt hänen puolestaan pitääkö liiton jatkua vai ei, hän haluaa liiton jatkuvan mutta minä en. Koen että molempien pitää haluta liiton jatkuvan jotta voisimme olla onnellisia. Miksi en saisi haluta että mieheni tulisi onnelliseksi eromme jälkeen? Eikö kontrolloimista olisi se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa?

erota vai ei? kirjoitti:

Kyllä, mieheni on tervejärkinen mies ja osaa ajatella itse. Enkä ole päättänyt hänen puolestaan pitääkö liiton jatkua vai ei, hän haluaa liiton jatkuvan mutta minä en. Koen että molempien pitää haluta liiton jatkuvan jotta voisimme olla onnellisia. Miksi en saisi haluta että mieheni tulisi onnelliseksi eromme jälkeen? Eikö kontrolloimista olisi se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa?

Lue lisää

"Eikö kontrolloimista olisi se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa? " Tämä ei ole Suomen lakien mukaan mahdollista. Eron saa, jos itse haluaa, sitä ei voi toinen estää.

kai tiesitkin tämän? kirjoitti:

"Eikö kontrolloimista olisi se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa? " Tämä ei ole Suomen lakien mukaan mahdollista. Eron saa, jos itse haluaa, sitä ei voi toinen estää.

Lue lisää

Niin, enkö tässä ole erosta juuri puhunutkin?

erota vai ei? kirjoitti:

Niin, enkö tässä ole erosta juuri puhunutkin?

et, vaan kjirjoitit näin: "toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa"

kai tiesitkin tämän? kirjoitti:

et, vaan kjirjoitit näin: "toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa"

Koko ketju on ollut puhetta erosta ja kommentoin tuohon kontrolloimiseen kirjoittamalla seuraavasti: Eikö kontrolloimista OLISI se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa.

Joten suomeksi sanottuna eikö mieheni silloin kontrolloisi minua ja tunteitani jos jäisin tähän avioliittoon ilman rakkauden tunnetta? Sinun mielestäsi minä kontrolloin miestäni ja hänen tunteitaan kun haluan erota.

erota vai ei? kirjoitti:

Koko ketju on ollut puhetta erosta ja kommentoin tuohon kontrolloimiseen kirjoittamalla seuraavasti: Eikö kontrolloimista OLISI se että toinen pakotetaan olemaan liitossa ilman että hän sitä itse haluaa.

Joten suomeksi sanottuna eikö mieheni silloin kontrolloisi minua ja tunteitani jos jäisin tähän avioliittoon ilman rakkauden tunnetta? Sinun mielestäsi minä kontrolloin miestäni ja hänen tunteitaan kun haluan erota.

Lue lisää

Ei, sinä yrität kontorolloida miestäsi päättämällä itse sen, miten _hänestä_ tulee onnellinen, eli siis avioeronne jälkeen.

Yritän kovasti ymmärtää, mutta sInun kirjoituksistasi on vaikea saada otetta, kun olet liian epäjohdonmukainen.

Kerro nyt vielä se, miten toinen _pakotetaan_ olemaan liitossa?

kai tiesitkin tämän? kirjoitti:

Ei, sinä yrität kontorolloida miestäsi päättämällä itse sen, miten _hänestä_ tulee onnellinen, eli siis avioeronne jälkeen.

Yritän kovasti ymmärtää, mutta sInun kirjoituksistasi on vaikea saada otetta, kun olet liian epäjohdonmukainen.

Kerro nyt vielä se, miten toinen _pakotetaan_ olemaan liitossa?

Lue lisää

Ei, minä en ole päättänyt sitä miten miehestäni tulee onnellinen eron jälkeen vasn toivon hänelle kaikkea hyvää ja koska emme vielä ole haudan partaalla nikn yskon ja toivon että hän löytää uuden kumppanin jolta saa rakkautta kun minä en siihen enää pysty. Se ei mielestäni ole kontrolloimista. En tiedä mikä tekstistäni tekee sinulle epäjohdonmukaisen.

No miten tämän selitän jotta ymmärtäisit. Pakottamisella tarkoitan sitä että kun minulla ei niitä tunteita ole häntä kohtaan mutta hän haluaa jatkaa siitä huolimatta niin koen että jos jään vain toisen mieliksi tähän liittoon enkä kuuntele omaa itseäni niin minut ns. pakotetaan olemaan tässä toisen mieliksi.

Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta mutta viimeisen vuoden aikana tunteet on hiipuneet. Aiemminkin on ollut hetkellisiä hiipumisia mutta nyt on tultu siihen pisteeseen ettei niitä tunteita enää yksinkertaisesti vain ole. Tottakai mieheni on muuttunut vuosien varrella, samoin minä. Emme ole enää niitä nuoria jotka rakastuivat, olemme kasvaneet ihmisinä. On totta että asiat on tehty rutiinilla viime vuodet, kun näin on ennenkin tehty niin miksi sitä tapaa muuttamaan... Näinhän ne asiat yleensä menee. Ei, en muista koska olisin miettinyt rakkaudellisia tunteita miestäni kohtaan viimeksi. Siitä on aikaa. Se kiinnittäisinkö huomiota mieheeni nyt jos tapaisimme ensi kertaa niin en osaa vastata.
Jossain viestissä taisin jo mainita ettei meillä ole suuremmin seksielämää, oisko parikertaa tämän vuoden puolella "peitto heilunut". En halua miestäni enää, en ole halunnut aikoihin. Hän kyllä haluaisi seksiä mutta on tyytynyt tähän tilanteeseen.
Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, tosin en ymmärrä miten se tähän asiaan liittyy?
Liitossamme oikeesti mättää eniten se etten rakasta miestäni kuten olen se jo moneen kertaan kirjoittanut. En koe että olisin ollut huono vaimo miehelleni, en vaan näe syytä jatkaa kun niitä tunteita ei vain ole.

Ai miten voi puoliso joka rakastaa niin ahdistaa. Koska itsellä ei niitä tunteita ole niin koen ahdistava sen kun mies sanoo rakastavansa, aivan kuin minun pitäisi siihen sitten vastata että niin minäkin sinua. Tunnen sen jotenkin painostavana. Aivan kuin minut pakotettaisiin tekemään jotain mitä en halua tehdä. Mies on kaikinpuolin ok, ei siinä mitään mutta kun ne tunteet puuttuu niin sitten alkaa moni asia nyppimään.
Väsymyksellä voi olla pienen pieni vaikutus siihen etten jaksa enää panostaa parisuhteeseen. Teen fyysistä työtä jonka lisäksi hoidan kotitöistä 90 prosenttia miehen katsellessa telkkaria (kyllä, tästä on käyty monet keskustelut tuloksettomina).

erota vai ei? kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta mutta viimeisen vuoden aikana tunteet on hiipuneet. Aiemminkin on ollut hetkellisiä hiipumisia mutta nyt on tultu siihen pisteeseen ettei niitä tunteita enää yksinkertaisesti vain ole. Tottakai mieheni on muuttunut vuosien varrella, samoin minä. Emme ole enää niitä nuoria jotka rakastuivat, olemme kasvaneet ihmisinä. On totta että asiat on tehty rutiinilla viime vuodet, kun näin on ennenkin tehty niin miksi sitä tapaa muuttamaan... Näinhän ne asiat yleensä menee. Ei, en muista koska olisin miettinyt rakkaudellisia tunteita miestäni kohtaan viimeksi. Siitä on aikaa. Se kiinnittäisinkö huomiota mieheeni nyt jos tapaisimme ensi kertaa niin en osaa vastata.
Jossain viestissä taisin jo mainita ettei meillä ole suuremmin seksielämää, oisko parikertaa tämän vuoden puolella "peitto heilunut". En halua miestäni enää, en ole halunnut aikoihin. Hän kyllä haluaisi seksiä mutta on tyytynyt tähän tilanteeseen.
Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, tosin en ymmärrä miten se tähän asiaan liittyy?
Liitossamme oikeesti mättää eniten se etten rakasta miestäni kuten olen se jo moneen kertaan kirjoittanut. En koe että olisin ollut huono vaimo miehelleni, en vaan näe syytä jatkaa kun niitä tunteita ei vain ole.

Ai miten voi puoliso joka rakastaa niin ahdistaa. Koska itsellä ei niitä tunteita ole niin koen ahdistava sen kun mies sanoo rakastavansa, aivan kuin minun pitäisi siihen sitten vastata että niin minäkin sinua. Tunnen sen jotenkin painostavana. Aivan kuin minut pakotettaisiin tekemään jotain mitä en halua tehdä. Mies on kaikinpuolin ok, ei siinä mitään mutta kun ne tunteet puuttuu niin sitten alkaa moni asia nyppimään.
Väsymyksellä voi olla pienen pieni vaikutus siihen etten jaksa enää panostaa parisuhteeseen. Teen fyysistä työtä jonka lisäksi hoidan kotitöistä 90 prosenttia miehen katsellessa telkkaria (kyllä, tästä on käyty monet keskustelut tuloksettomina).

Lue lisää

Olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa. Tosin meillä se oli mieheni, jolla tunteet olivat kuolleet. Mielestäni teet miestäsi kohtaa reilummin jos lähdet. Jos tulet katumapäälle, miehesi saa sitten punnita haluaako hän sinua takasin vai ei. En kannata onnetonta avioliittoa lasten takia. Lapset eivät ole tyhmiä ja aistivat kyllä, jos kotona on ahdistava tunnelma.

erota vai ei? kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta mutta viimeisen vuoden aikana tunteet on hiipuneet. Aiemminkin on ollut hetkellisiä hiipumisia mutta nyt on tultu siihen pisteeseen ettei niitä tunteita enää yksinkertaisesti vain ole. Tottakai mieheni on muuttunut vuosien varrella, samoin minä. Emme ole enää niitä nuoria jotka rakastuivat, olemme kasvaneet ihmisinä. On totta että asiat on tehty rutiinilla viime vuodet, kun näin on ennenkin tehty niin miksi sitä tapaa muuttamaan... Näinhän ne asiat yleensä menee. Ei, en muista koska olisin miettinyt rakkaudellisia tunteita miestäni kohtaan viimeksi. Siitä on aikaa. Se kiinnittäisinkö huomiota mieheeni nyt jos tapaisimme ensi kertaa niin en osaa vastata.
Jossain viestissä taisin jo mainita ettei meillä ole suuremmin seksielämää, oisko parikertaa tämän vuoden puolella "peitto heilunut". En halua miestäni enää, en ole halunnut aikoihin. Hän kyllä haluaisi seksiä mutta on tyytynyt tähän tilanteeseen.
Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, tosin en ymmärrä miten se tähän asiaan liittyy?
Liitossamme oikeesti mättää eniten se etten rakasta miestäni kuten olen se jo moneen kertaan kirjoittanut. En koe että olisin ollut huono vaimo miehelleni, en vaan näe syytä jatkaa kun niitä tunteita ei vain ole.

Ai miten voi puoliso joka rakastaa niin ahdistaa. Koska itsellä ei niitä tunteita ole niin koen ahdistava sen kun mies sanoo rakastavansa, aivan kuin minun pitäisi siihen sitten vastata että niin minäkin sinua. Tunnen sen jotenkin painostavana. Aivan kuin minut pakotettaisiin tekemään jotain mitä en halua tehdä. Mies on kaikinpuolin ok, ei siinä mitään mutta kun ne tunteet puuttuu niin sitten alkaa moni asia nyppimään.
Väsymyksellä voi olla pienen pieni vaikutus siihen etten jaksa enää panostaa parisuhteeseen. Teen fyysistä työtä jonka lisäksi hoidan kotitöistä 90 prosenttia miehen katsellessa telkkaria (kyllä, tästä on käyty monet keskustelut tuloksettomina).

Lue lisää

"etten jaksa enää panostaa parisuhteeseen. Teen fyysistä työtä jonka lisäksi hoidan kotitöistä 90 prosenttia miehen katsellessa telkkaria (kyllä, tästä on käyty monet keskustelut tuloksettomina)."

Olen sitä mieltä, että rakkauden tunteesi miestäsi kohtaan ovat kuolleet kotitöiden alle. Ihan selkeästi. Miehet usein kuvittelevat, että rakastaminen tarkoittaa sanoja, vaikka rakkaus on erityisesti tekoja.

erota vai ei? kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä pian 20 vuotta mutta viimeisen vuoden aikana tunteet on hiipuneet. Aiemminkin on ollut hetkellisiä hiipumisia mutta nyt on tultu siihen pisteeseen ettei niitä tunteita enää yksinkertaisesti vain ole. Tottakai mieheni on muuttunut vuosien varrella, samoin minä. Emme ole enää niitä nuoria jotka rakastuivat, olemme kasvaneet ihmisinä. On totta että asiat on tehty rutiinilla viime vuodet, kun näin on ennenkin tehty niin miksi sitä tapaa muuttamaan... Näinhän ne asiat yleensä menee. Ei, en muista koska olisin miettinyt rakkaudellisia tunteita miestäni kohtaan viimeksi. Siitä on aikaa. Se kiinnittäisinkö huomiota mieheeni nyt jos tapaisimme ensi kertaa niin en osaa vastata.
Jossain viestissä taisin jo mainita ettei meillä ole suuremmin seksielämää, oisko parikertaa tämän vuoden puolella "peitto heilunut". En halua miestäni enää, en ole halunnut aikoihin. Hän kyllä haluaisi seksiä mutta on tyytynyt tähän tilanteeseen.
Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, tosin en ymmärrä miten se tähän asiaan liittyy?
Liitossamme oikeesti mättää eniten se etten rakasta miestäni kuten olen se jo moneen kertaan kirjoittanut. En koe että olisin ollut huono vaimo miehelleni, en vaan näe syytä jatkaa kun niitä tunteita ei vain ole.

Ai miten voi puoliso joka rakastaa niin ahdistaa. Koska itsellä ei niitä tunteita ole niin koen ahdistava sen kun mies sanoo rakastavansa, aivan kuin minun pitäisi siihen sitten vastata että niin minäkin sinua. Tunnen sen jotenkin painostavana. Aivan kuin minut pakotettaisiin tekemään jotain mitä en halua tehdä. Mies on kaikinpuolin ok, ei siinä mitään mutta kun ne tunteet puuttuu niin sitten alkaa moni asia nyppimään.
Väsymyksellä voi olla pienen pieni vaikutus siihen etten jaksa enää panostaa parisuhteeseen. Teen fyysistä työtä jonka lisäksi hoidan kotitöistä 90 prosenttia miehen katsellessa telkkaria (kyllä, tästä on käyty monet keskustelut tuloksettomina).

Lue lisää

Samanlainen tilanne meillä menossa ja itse olen miehenä kokemassa kaikkea tätä. Sain ilmoituksen tunteiden kuolemisesta aiemmin keväällä ja sen jälkeen tunteet ovat menneet yhtä vuoristorataa. Meillä on ollut kaikin puolin tasa-arvoinen liitto joka suhteessa molempien mielestä, mutta kun tunteet ovat toiselta kuolleet niin ero on tosi asia. meillä menossa harkinta-aika ja erilleen muutto edessä. Lapset tarvitsevat molempia vanhempia ja he eivät ole itse valinneet tuloansa tänne, on tietysti surullista että he kantavat taakkaa vanhempiensa valinnoista koko loppuelämänsä. Vaikka itselleni erohalut tulivat yllätyksenä ja olisin ollut valmis tekemään kaikki mahdolliset liittomme pelastamiseksi, niin loppujen lopuksi en toisen tunteita voi millään muuttaa, mutta lapsilleni voin antaa heidän tarvitsemansa tuen ja rakkauden myös eromme jälkeen.

parempi elämä? kirjoitti:

Samanlainen tilanne meillä menossa ja itse olen miehenä kokemassa kaikkea tätä. Sain ilmoituksen tunteiden kuolemisesta aiemmin keväällä ja sen jälkeen tunteet ovat menneet yhtä vuoristorataa. Meillä on ollut kaikin puolin tasa-arvoinen liitto joka suhteessa molempien mielestä, mutta kun tunteet ovat toiselta kuolleet niin ero on tosi asia. meillä menossa harkinta-aika ja erilleen muutto edessä. Lapset tarvitsevat molempia vanhempia ja he eivät ole itse valinneet tuloansa tänne, on tietysti surullista että he kantavat taakkaa vanhempiensa valinnoista koko loppuelämänsä. Vaikka itselleni erohalut tulivat yllätyksenä ja olisin ollut valmis tekemään kaikki mahdolliset liittomme pelastamiseksi, niin loppujen lopuksi en toisen tunteita voi millään muuttaa, mutta lapsilleni voin antaa heidän tarvitsemansa tuen ja rakkauden myös eromme jälkeen.

Lue lisää

Miten pääsit tuosta ilmoituksesta yli? Itselläni sama tilanne ja tunnemyrsky on aivan valtava. Tuntuu ihan helvetiltä, että olet antanut parhaat vuoteni ihmiselle, joka ei ole rakastanut minua vuosiin. Itselläni on nuorin vasta vauva ja kaksi muuta ala-asteella. Nyt on kyllä tosi vaikea olo. En toivo tällaista edes pahimmalle vihamiehellenikään (jos olisi).

"Mutta täytyy viettää aikaa yhdessä ja keksiä joskus joku yllätys toiselle, tunteet heräävät. Se aloittaja voit olla vaikka sinä"

Mielestäni ap:n tapauksessa tarvitsisi nimenomaan miehen keksiä keinoja herätellä ap.n tunteita. Ainoa kunnolla kokeilemisen arvoinen asia olisi, että mies tekisi 90% kotitöistä muutaman kuukauden ajan. Sen jälkeen voisi katsoa, onko ap:n rakkaus miestään kohtaan kasvanut... Tai jos miehen tunteet ap:tä kohtaan olisivatkin uupuneet, niin ainakin hän voisi paremmin ymmärtää mistä rakkaudessa on kysymys.

"Tuo, että miehesi on vain television ääressä kertoo enemmän siitä, että hän on vähän hukassa ja tarvitsisi huomiota osalleen"

No hallelujaa. Siis taasko noin päin. Mies on "hukassa" ja "tarvitsee huomiota", kun katsoo vain telkkaria, eikä osallistu kotitöihin juuri ollenkaan. Ap tekee kotitöistä 90% - ja sen päälle hänen vielä pitäisi antaa huomiota lusmulle miehelleen. Se on kuulkaas niin, että rajat ne tulee naisellakin vastaan. Eli kuten tässä, ap haluaa erota, tunteet ovat kuolleet. Ihmeellisempää olisi, jos ap:n tunteet EIVÄT olisi tuossa tilanteessa kuolleet. Parisuhde on aina vuorovaikutusta. Ei vain toisen voi odottaa pitävän suhdetta elävänä ja luopuvan kaikesta, tyytymällä kotiorjan osaan ;).

Ehdotan kuten tuossa ylempänä, mies tekemään 90% kotitöistä. Sen jälkeen katsotaan miten rakkauden käy. Ap sohvalle telkkaria katsomaan. Kylmä tosiasia on, että ihminen, joka ei osallistu kotitöihin, tai osallistuminen on vähäistä, on TODELLA tyytyväinen liittoonsa,"rakastaa" puolisoaan, joka hoitaa lähes kaiken/kaiken. Hulluhan olisi, ellei pitäisi palveluista! Hullua on myös, jos sietää jatkuvasti vain olla antavana, palvelevana osapuolena.

solei kirjoitti:

"Tuo, että miehesi on vain television ääressä kertoo enemmän siitä, että hän on vähän hukassa ja tarvitsisi huomiota osalleen"

No hallelujaa. Siis taasko noin päin. Mies on "hukassa" ja "tarvitsee huomiota", kun katsoo vain telkkaria, eikä osallistu kotitöihin juuri ollenkaan. Ap tekee kotitöistä 90% - ja sen päälle hänen vielä pitäisi antaa huomiota lusmulle miehelleen. Se on kuulkaas niin, että rajat ne tulee naisellakin vastaan. Eli kuten tässä, ap haluaa erota, tunteet ovat kuolleet. Ihmeellisempää olisi, jos ap:n tunteet EIVÄT olisi tuossa tilanteessa kuolleet. Parisuhde on aina vuorovaikutusta. Ei vain toisen voi odottaa pitävän suhdetta elävänä ja luopuvan kaikesta, tyytymällä kotiorjan osaan ;).

Ehdotan kuten tuossa ylempänä, mies tekemään 90% kotitöistä. Sen jälkeen katsotaan miten rakkauden käy. Ap sohvalle telkkaria katsomaan. Kylmä tosiasia on, että ihminen, joka ei osallistu kotitöihin, tai osallistuminen on vähäistä, on TODELLA tyytyväinen liittoonsa,"rakastaa" puolisoaan, joka hoitaa lähes kaiken/kaiken. Hulluhan olisi, ellei pitäisi palveluista! Hullua on myös, jos sietää jatkuvasti vain olla antavana, palvelevana osapuolena.

Lue lisää

"Ap tekee kotitöistä 90% - ja sen päälle hänen vielä pitäisi antaa huomiota lusmulle miehelleen"

Niinhän tuo väittää, kuitenkaan me emme asiaa tiedä. Eiköhän koko jutussa ole kysymys vain siitä, että ap on kyllästynyt itseensä ja elämäänsä ja yrittää kaikin keinon löytää miehestään perusteet erohaluilleen.

Ap:n kirjoituksista on helppo huomata, että tällä hetkellä hän on aivan hukassa itsensä kanssa. Harmi vaan, kun hänellä on kovin kielteinen asenne ammattiauttajan hoitoon hakeutumisesta.

6+6 kirjoitti:

"Ap tekee kotitöistä 90% - ja sen päälle hänen vielä pitäisi antaa huomiota lusmulle miehelleen"

Niinhän tuo väittää, kuitenkaan me emme asiaa tiedä. Eiköhän koko jutussa ole kysymys vain siitä, että ap on kyllästynyt itseensä ja elämäänsä ja yrittää kaikin keinon löytää miehestään perusteet erohaluilleen.

Ap:n kirjoituksista on helppo huomata, että tällä hetkellä hän on aivan hukassa itsensä kanssa. Harmi vaan, kun hänellä on kovin kielteinen asenne ammattiauttajan hoitoon hakeutumisesta.

Lue lisää

Ei taas tätä ammattiapua. En edelleenkään ole hukassa, en itseltäni enkä tunteiltani. Kukaan ihminen ei voi saada kuolleita tunteita uudelleen syttymään vaikka kuinka puhuisi ja puhuisi. Hetken apu siitä voi olla mutta uskon että ero tulisi jossain vaiheessa kuitenkin eteen.
En yritä löytää mitään perusteita erolleni koska tiedän että tunteet on kuolleet niin ne on kuolleet, en tarvitse mitään muita syitä kuten arvelit. Se että teen suurimman osan kotitöistä on totta, uskot sitä tai et. Ihan sama minulle.

joku_nainen kirjoitti:

"Mutta täytyy viettää aikaa yhdessä ja keksiä joskus joku yllätys toiselle, tunteet heräävät. Se aloittaja voit olla vaikka sinä"

Mielestäni ap:n tapauksessa tarvitsisi nimenomaan miehen keksiä keinoja herätellä ap.n tunteita. Ainoa kunnolla kokeilemisen arvoinen asia olisi, että mies tekisi 90% kotitöistä muutaman kuukauden ajan. Sen jälkeen voisi katsoa, onko ap:n rakkaus miestään kohtaan kasvanut... Tai jos miehen tunteet ap:tä kohtaan olisivatkin uupuneet, niin ainakin hän voisi paremmin ymmärtää mistä rakkaudessa on kysymys.

Lue lisää

"Ainoa kunnolla kokeilemisen arvoinen asia olisi, että mies tekisi 90% kotitöistä muutaman kuukauden ajan."

Ei toimi, koska miehen rakkaus ahdistaa vaimoa. Nuo kotityötkin varmasti ahdistaisivat.

erota vai ei? kirjoitti:

Ei taas tätä ammattiapua. En edelleenkään ole hukassa, en itseltäni enkä tunteiltani. Kukaan ihminen ei voi saada kuolleita tunteita uudelleen syttymään vaikka kuinka puhuisi ja puhuisi. Hetken apu siitä voi olla mutta uskon että ero tulisi jossain vaiheessa kuitenkin eteen.
En yritä löytää mitään perusteita erolleni koska tiedän että tunteet on kuolleet niin ne on kuolleet, en tarvitse mitään muita syitä kuten arvelit. Se että teen suurimman osan kotitöistä on totta, uskot sitä tai et. Ihan sama minulle.

Lue lisää

Olipa lopputulos mikä hyvänsä, muutama pari terapeutin kanssa käyty keskustelu tekee hyvää. Se on ehdottomasti sen arvoista. Keskystelujen jälkeen ymmärrät paremmin niin miestäsi kuin itseäsikin.

Kovasti korostat omaa järkevyyttäsi ja vahvuuttasi, mutta silti kaipaat netissä tuntemattomien ihmisten kannanottoja nimimerkillä "erota vai ei", olisi terveellistä kohdata puoliso sillä tavoin, että neutraali ulkopuolinen moderoi keskustelua. Se olisi reilua miestäsi kohtaan.

Eroseminaarista minulla ei ole kokemusta, mutta ainakaan tuo kirja "jälleenrakennus", johon seminaari perustuu, ei sovi yksinään luettavaksi. Kirja on hyvin yksioikoisesti kirjoitettu ja ilman ammattitaitoista apua kirjasta löytää helposti vääriä toimintamalleja. Seminaaria kuitenkin vetänee koulutettu ammattitaitoinen psykologi, joka auttaa kirjan tulkinnassa.

" Terapiaan vaan ja tunteet tulee takaisin automaattisesti"

Ei aloittajan tai kenenkään muunkaan pidä lähteä terapiaan etsimään kadonneita tunteita. Itse asiassa tuossa vaiheessa terapia on jo auttamattomasti myöhässä. Sinne olisi pitänyt mennä jo vuosia sitten.

Aloittajan terapiatarve liittyy lähinnä mielesään olevien solmujen selvittämiseen. Hoidon jälkeen hänellä olisi paremmat edelyrtkset toimivaan parisuhteeseen. Jos ei tähän nykyiseen, niin ehkä sitten siihen seuraavaan.

Mitä tunnen miestäni kohtaan, tällä hetkellä en mitään. Yhtä hyvin hän voisi olla kuka tahansa puoli tuttu. Ei herätä mitään hyvänolon tunnetta, lähinnä ahdistusta kun hän tunnustaa rakkauttaan harva se päivä.
Minustakin on tuntunut että yhdessä pitäisi olla kun on yhteiset lapset ja yhteinen asuntolaina, tunteilla ei niin väliä. En halua elää niin lopun elämääni ja sitten kiikkustuolissa katua kun en eronnut. Kulissit meillä toimii ulospäin ja uskonkin että eto tulee läheisille yllätyksenä kun "teillähän menee niin hyvin..."

Tunteet...kunnioitus ja ystävyys korvaavat joissakin avioliitoissa ne suuret,vuosien aikoina tasoittuneet tunteet...minusta niinkin voi elää.
Ero on iso trauma kaikille. Jos et elää väkivaltaisessa suhteessa tai alkoholistin kanssa-se on eri asia.

"Erolla on aina vaihtoehto, suhteen korjaaminen"

Suhteen korjaaminen, usein teoreettinen vaihtoehto. Riippuu suunnattomasti siitä mistä vaikeudet johtuvat. Yleensä ne johtuvat vuorovaikutuksesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Jos vuorovaikutus on tökkinyt toisen mielestä pidemmän aikaan, niin se puolestaan on aiheuttanut tuhoja parisuhteen ytimeen. Hyvin usein kuulee, että puolison mielestä suhde/liitto on hyvä, tai vähintään ihan ok, ei mitään vikaa. Ainoa varsinainen "vika" on kumppani, jonka mielestä suhteessa on vikaa. Niin, ja usein se, jonka mielestä suhteessa on vikaa huomaa ennemmin tai myöhemmin, että vaikka kaikki viat yhtäkkiä ja ihmeellisesti korjaantuisivatkin, niin tyytymättömyys jää. Aivan varmasti se jää, jos kyse on puutteellisesta vuorovaikutuksesta, koska siitä syntyy jatkuvasti lisää uusia ongelmia.

vera. kirjoitti:

"Erolla on aina vaihtoehto, suhteen korjaaminen"

Suhteen korjaaminen, usein teoreettinen vaihtoehto. Riippuu suunnattomasti siitä mistä vaikeudet johtuvat. Yleensä ne johtuvat vuorovaikutuksesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Jos vuorovaikutus on tökkinyt toisen mielestä pidemmän aikaan, niin se puolestaan on aiheuttanut tuhoja parisuhteen ytimeen. Hyvin usein kuulee, että puolison mielestä suhde/liitto on hyvä, tai vähintään ihan ok, ei mitään vikaa. Ainoa varsinainen "vika" on kumppani, jonka mielestä suhteessa on vikaa. Niin, ja usein se, jonka mielestä suhteessa on vikaa huomaa ennemmin tai myöhemmin, että vaikka kaikki viat yhtäkkiä ja ihmeellisesti korjaantuisivatkin, niin tyytymättömyys jää. Aivan varmasti se jää, jos kyse on puutteellisesta vuorovaikutuksesta, koska siitä syntyy jatkuvasti lisää uusia ongelmia.

Lue lisää

Vuorovaikutuksenen liittyvät ongelmat voi korjata. Loppujen lopuksi se on aika helppoa. Vaati kylläkin nöyrtymistä ja valtaiatistelun lopettamista, johon kaikki eivät halua ryhtyä. Helpompaa on sinnitellä taas muutama vuosi uudessa (tyytymättömässä) suhteessa.

helppo homma kirjoitti:

Vuorovaikutuksenen liittyvät ongelmat voi korjata. Loppujen lopuksi se on aika helppoa. Vaati kylläkin nöyrtymistä ja valtaiatistelun lopettamista, johon kaikki eivät halua ryhtyä. Helpompaa on sinnitellä taas muutama vuosi uudessa (tyytymättömässä) suhteessa.

Lue lisää

Hyvin kirjoitettu! Alkuhuuma ja luulo onnellisuudesta uuden kumppanin kanssa...kunnes taas alkaa todellisuus ahdistaa. Samoja ongelmia eri paketissa.

Eipä ne kotityötkään meille tilannetta auttaneet. Meillä koti hoidettiin yhdessä, kerran viikossa pidettiin sovittu siivouspäivä milloin ihuroitiin, pestiin lattiat ja pistettiin paikat kuntoon yhdessä tehden. Huolehdin useimmiten myös aamuisin siitä, että keittiö oli siistisissä kunnossa aamiaisten jälkeen. Koti oli meillä perussiisti ja siisteyttä pidettiin yllä toki muinakin päivinä. Minulla oli lisäksi vastuulla autonhuollot, pesut yms.

Tästä huolimatta lähes 50- kymppinen vaimoni koki kantaneensa suurremman vastuun perheen pyörittämisestä ja lasten koulusta yms. Minullehän kertoi olleensa nyt myöhemmin burnout meidän aviolittoon ja arkeen jo kahden vuoden ajan, mikä tuntui aivan uskomattomalta, kun katson meidän lomakuvia vielä viime kesältä ja syksyltä. Niissä oli kaksi iloista toisistaan pitävää aikuista. Samoin omaa aikaa hänellä lisääntyi lasten kasvettua, hän alkoi käymään jumpassa ja salissa hyvinkin tiiviisti. Vastuunjaosta huolimatta hän tunsi itsensä täysin uuvahtaneeksi vaikka varasimme toisillemme myös yhteistä aikaa, lomamatkoja, teatteria, elokuvia yms. Näitä syitä alkoikin sitten löytymään kasapäin, kun uusi ihastus oli paljastunut. Huvitttavin oli koiranmme liian myöhään tapahtunut ksetus illlalla. Lähtijä kun lähteee niin hän näyttää hakevan syyt vaikka 2 vuotta sitten kaatuneesta emaliämpäristä, sillä jollakin järjellisellä syyllä täytyy perustella miksi lähden tästä ja rikon perheen toisen miehen takia, kuten meidän tapauksessa. Klassiseen tyyliin kuulin, että tämä toinen mies ei ollut syy vaan seuraus. Heräsi kysymys, että mistä ? Tietysti suhteessa on täytynyt olla jotain pielessä, kun vaimo vieraaseen ihastui ja jätti kotimme. Itse olin ilmeisesti niiin suhdesokea, etten ymmärtänyt liittoomme olevan siinä tlilassa, että vaimolla mahdollisesti oli mahdollisesti jo haku päälle tai sitten tämä kolmaspyörä vain osasi tulla oikeeseen paikkaan oikealla hetkellä, tiedä sitten. Rehellisiä vastauksia en häneltä koskaan tule saamaan enkä niitä enää odotakkaan, harmi vaan että asioista ei meillä koskaan keskusteltu, kun yritin keskustella oli aika aina väärä. Nyt on vaan katsottava eteenpäin ja avatta uusia ovia elämässä, aika näyttää mitä ne sitten tuovat tullessaan. Äärimmäisen julmaa tämä tällainen jättäminen on yli 24 vuoden jälkeen, mutta elämä ei näytä menevän kuten saduissa.


mutta kurjaa tietysti on se asioista ei keskusteltu ajoissa vaan mentiin sieltä missä aita on matalin.

Miehen kokemus kirjoitti:

Eipä ne kotityötkään meille tilannetta auttaneet. Meillä koti hoidettiin yhdessä, kerran viikossa pidettiin sovittu siivouspäivä milloin ihuroitiin, pestiin lattiat ja pistettiin paikat kuntoon yhdessä tehden. Huolehdin useimmiten myös aamuisin siitä, että keittiö oli siistisissä kunnossa aamiaisten jälkeen. Koti oli meillä perussiisti ja siisteyttä pidettiin yllä toki muinakin päivinä. Minulla oli lisäksi vastuulla autonhuollot, pesut yms.

Tästä huolimatta lähes 50- kymppinen vaimoni koki kantaneensa suurremman vastuun perheen pyörittämisestä ja lasten koulusta yms. Minullehän kertoi olleensa nyt myöhemmin burnout meidän aviolittoon ja arkeen jo kahden vuoden ajan, mikä tuntui aivan uskomattomalta, kun katson meidän lomakuvia vielä viime kesältä ja syksyltä. Niissä oli kaksi iloista toisistaan pitävää aikuista. Samoin omaa aikaa hänellä lisääntyi lasten kasvettua, hän alkoi käymään jumpassa ja salissa hyvinkin tiiviisti. Vastuunjaosta huolimatta hän tunsi itsensä täysin uuvahtaneeksi vaikka varasimme toisillemme myös yhteistä aikaa, lomamatkoja, teatteria, elokuvia yms. Näitä syitä alkoikin sitten löytymään kasapäin, kun uusi ihastus oli paljastunut. Huvitttavin oli koiranmme liian myöhään tapahtunut ksetus illlalla. Lähtijä kun lähteee niin hän näyttää hakevan syyt vaikka 2 vuotta sitten kaatuneesta emaliämpäristä, sillä jollakin järjellisellä syyllä täytyy perustella miksi lähden tästä ja rikon perheen toisen miehen takia, kuten meidän tapauksessa. Klassiseen tyyliin kuulin, että tämä toinen mies ei ollut syy vaan seuraus. Heräsi kysymys, että mistä ? Tietysti suhteessa on täytynyt olla jotain pielessä, kun vaimo vieraaseen ihastui ja jätti kotimme. Itse olin ilmeisesti niiin suhdesokea, etten ymmärtänyt liittoomme olevan siinä tlilassa, että vaimolla mahdollisesti oli mahdollisesti jo haku päälle tai sitten tämä kolmaspyörä vain osasi tulla oikeeseen paikkaan oikealla hetkellä, tiedä sitten. Rehellisiä vastauksia en häneltä koskaan tule saamaan enkä niitä enää odotakkaan, harmi vaan että asioista ei meillä koskaan keskusteltu, kun yritin keskustella oli aika aina väärä. Nyt on vaan katsottava eteenpäin ja avatta uusia ovia elämässä, aika näyttää mitä ne sitten tuovat tullessaan. Äärimmäisen julmaa tämä tällainen jättäminen on yli 24 vuoden jälkeen, mutta elämä ei näytä menevän kuten saduissa.


mutta kurjaa tietysti on se asioista ei keskusteltu ajoissa vaan mentiin sieltä missä aita on matalin.

Lue lisää

Ei teillä aiemmin ollut mitään keskusteltavaa. Kaikki oli hyvin. Sinulla kävi vain huono tuuri, kun kolmaspyörä pääsi tulemaan otolliseen aikaan.

Sielunsisko =): Kuulostaa niin omalle tarinalle pääpiirteissään. Siihen vielä lisätään ettei seksiä ole ollut vuosikausiin, kun ei toista huvita. Ymmärrän sinua oikein hyvin.

Mistä haluaisit keskustella?

erota vai ei? kirjoitti:

Mistä haluaisit keskustella?

Erota vai ei on kaiken lisäksi vielä tyhmä- mistä halusit keskustella...
no varmaan siitä aiheesta jota täällä on jauhettu.

keskustelusäästä kirjoitti:

Erota vai ei on kaiken lisäksi vielä tyhmä- mistä halusit keskustella...
no varmaan siitä aiheesta jota täällä on jauhettu.

Joo, nähtävästi sit oon tyhmäkin. Toki ymmärsin että tästä aiheesta mutta tässä on käyty aika paljon asioita läpi laidasta laitaan. Mä en oikein jaksa ymmärtää tällaista negatiivisista asennetta mua kohtaan, ette tunne mua mutta olette teilanneet minut täysin. Toki löytyy ihania ihmisiä jotka ymmärtävät ettei elämä ole ainaihelppoa ja yksinkertaista, kiitos heille :)

keskustelusäästä kirjoitti:

Erota vai ei on kaiken lisäksi vielä tyhmä- mistä halusit keskustella...
no varmaan siitä aiheesta jota täällä on jauhettu.

Tosi tyhmää nimitellä toisia tyhmäksi.

Selvennetään ny vielä että olen kyllä valmis keskustelemaan kanssasi ihan mielellään jos sinulla on sama vaihe meneillään. Kokemusten ja mielipiteiden vaihto on tervetullutta. Tosin sillä oletuksella ettei se ei ole tätä samaa paskaa mitä täällä palstalla niskaani saan.

erota vai ei? kirjoitti:

Selvennetään ny vielä että olen kyllä valmis keskustelemaan kanssasi ihan mielellään jos sinulla on sama vaihe meneillään. Kokemusten ja mielipiteiden vaihto on tervetullutta. Tosin sillä oletuksella ettei se ei ole tätä samaa paskaa mitä täällä palstalla niskaani saan.

Lue lisää

Ei sinulle kukaan mitään paskaa niskaan nakkaa. Otat vain kaikki mielipiteet, jotka eroavat omistasi henkilökohtaisina loukkauksina.

En usko, että sinusta vertaistukena olisi tuossa mielentilassa hirveästi muille hyötyä. Sinua kylläkin keskustelu samassa tilanteessa olevien kanssa auttaisi, joten suosittelen lämpimästi löytämään toisenne.

ota apua vastaan! kirjoitti:

Ei sinulle kukaan mitään paskaa niskaan nakkaa. Otat vain kaikki mielipiteet, jotka eroavat omistasi henkilökohtaisina loukkauksina.

En usko, että sinusta vertaistukena olisi tuossa mielentilassa hirveästi muille hyötyä. Sinua kylläkin keskustelu samassa tilanteessa olevien kanssa auttaisi, joten suosittelen lämpimästi löytämään toisenne.

Lue lisää

On tainnut jäädä sinulta muutama viesti lukematta. En mä kellekään miksikään vertaistueksiole ryhtymässäkään mutta keskustella aina voin. Enkä mä tarvii itse mitään vertaistukea enkä terapiaa edelleenkään. Seison ihan omilla jaloillani. Mutta taidan jättää tämän koko palstan nyt niin eipähän teidän tarvitse arvuutella minun mielentilaani/-terveyttäni. Sinänsä jännä että jos olisin mies ja tilanne ois vastaava niin ei silloin tulisi näin suurta keskustelua vaan tilanne ois ok mutta kun olen nainen niin olen hirveä tunnevammainen ihminen kun haluan eron miehestäni.

erota vai ei? kirjoitti:

On tainnut jäädä sinulta muutama viesti lukematta. En mä kellekään miksikään vertaistueksiole ryhtymässäkään mutta keskustella aina voin. Enkä mä tarvii itse mitään vertaistukea enkä terapiaa edelleenkään. Seison ihan omilla jaloillani. Mutta taidan jättää tämän koko palstan nyt niin eipähän teidän tarvitse arvuutella minun mielentilaani/-terveyttäni. Sinänsä jännä että jos olisin mies ja tilanne ois vastaava niin ei silloin tulisi näin suurta keskustelua vaan tilanne ois ok mutta kun olen nainen niin olen hirveä tunnevammainen ihminen kun haluan eron miehestäni.

Lue lisää

Ei sillä ole mitään merkitystä, oletko mies tai nainen, kun kirjoitat miten kirjoitat. Aivan samanlaista kohtelua saat ainakin minulta.

Ymmärrät kai sen, että jos joku vastaavassa tilanteessa oleva haluaa kanssasi keskustella, hän hakee nimenomaan vertaistukea. Kuten jo tuossa totesin, ei sinusta paljon apua olisi, kun empatiakykysi ei kirjoittamasi perusteella kovin kummoinen ole.

Toivottavasti saat pääsi selvitettyä.

erota vai ei? kirjoitti:

On tainnut jäädä sinulta muutama viesti lukematta. En mä kellekään miksikään vertaistueksiole ryhtymässäkään mutta keskustella aina voin. Enkä mä tarvii itse mitään vertaistukea enkä terapiaa edelleenkään. Seison ihan omilla jaloillani. Mutta taidan jättää tämän koko palstan nyt niin eipähän teidän tarvitse arvuutella minun mielentilaani/-terveyttäni. Sinänsä jännä että jos olisin mies ja tilanne ois vastaava niin ei silloin tulisi näin suurta keskustelua vaan tilanne ois ok mutta kun olen nainen niin olen hirveä tunnevammainen ihminen kun haluan eron miehestäni.

Lue lisää

Olet mielestäni kylmä ja laskelmoiva ja junttimaisen jääräpäinen,joten jätä toki palsta nyt.
Nimittäin jos myöskään vertaistukea et tarvii niin olet kylmä tyyppi.
Ja tyhmä,koska voit elää sen miehesi kanssa ilman seksielämääkin jonkun aikaa- onpa lapsillasi perhe,
mutta kun sinut pitäisi naisena kauheasti huomioida,niin anna mennä,eroa vaan.
Kestät kyllä oma jääräpäisellä jalat maassa tyylillä- yleensä herkemmät ihmiset näet eivät kestä,tarvitsevat ( vertais)tukea ja muuta.
Se hätääntyminen on muuden täysi normaali tälläisissä tilanteissa,jos et sattunut tiedämään.

erota vai ei? kirjoitti:

Joo, nähtävästi sit oon tyhmäkin. Toki ymmärsin että tästä aiheesta mutta tässä on käyty aika paljon asioita läpi laidasta laitaan. Mä en oikein jaksa ymmärtää tällaista negatiivisista asennetta mua kohtaan, ette tunne mua mutta olette teilanneet minut täysin. Toki löytyy ihania ihmisiä jotka ymmärtävät ettei elämä ole ainaihelppoa ja yksinkertaista, kiitos heille :)

Lue lisää

Erota vai ei.
Okei sitten, kun ei järki palaa mieleesi.
Nähätävästi eroat. Miehesi tunnustaa rakkauttaan Sinulle ja kun häivyt, lupaan että noin sitkeä ja lämmin mies on vuoden sisällä häipymisestäsi naimisissa toisen kanssa. Voi olla, että on hyvä hänelle.
Sinä olet silloin ikääntyvä yksinhuoltaja joka on hyljännyt sen ainoan miehen tässä maailmassa, joka rakastaa lapsiasi. Muut miehet pitävät niitä riesana. Kukaan ei latele enää rakkauttaan ärsyttävästi ja saat olla rauhassa.

erota vai ei? kirjoitti:

On tainnut jäädä sinulta muutama viesti lukematta. En mä kellekään miksikään vertaistueksiole ryhtymässäkään mutta keskustella aina voin. Enkä mä tarvii itse mitään vertaistukea enkä terapiaa edelleenkään. Seison ihan omilla jaloillani. Mutta taidan jättää tämän koko palstan nyt niin eipähän teidän tarvitse arvuutella minun mielentilaani/-terveyttäni. Sinänsä jännä että jos olisin mies ja tilanne ois vastaava niin ei silloin tulisi näin suurta keskustelua vaan tilanne ois ok mutta kun olen nainen niin olen hirveä tunnevammainen ihminen kun haluan eron miehestäni.

Lue lisää

Voisitko sen verran palata tälle palstalle, että kertoisit miten kävi..? Epätoivoisesti etsin muiden kokemuksi...

Miksi tulla näille palstoille kyselemään, kun asioiden vastaanotto on sitä mitä aloittajalta sekä myös häntä puolustavilla?

Olen seurannut tätä ketjua ja todennut jo aika alussa, että mitä ihmettä tämä aloittaja hakee tällä kirjoituksella? Tuollainen itseriittoinen ja kaikkitietävä tapaus on punainen vaate keskustelussa jossa jollakin toisella on oikea tuska päällään.

Olen arvellut, että aloittaja nauttii tästä saamastaan huomiosta jollakin sairaalloisella mielihyvällä! Katselin myös, että kovin pitkään hän on jaksanut jatkaa jauhamistaan...joku muu olisi jo löytänyt ratkaisun ongelmaansa.

Outoja tapauksia kirjoitti:

Miksi tulla näille palstoille kyselemään, kun asioiden vastaanotto on sitä mitä aloittajalta sekä myös häntä puolustavilla?

Olen seurannut tätä ketjua ja todennut jo aika alussa, että mitä ihmettä tämä aloittaja hakee tällä kirjoituksella? Tuollainen itseriittoinen ja kaikkitietävä tapaus on punainen vaate keskustelussa jossa jollakin toisella on oikea tuska päällään.

Olen arvellut, että aloittaja nauttii tästä saamastaan huomiosta jollakin sairaalloisella mielihyvällä! Katselin myös, että kovin pitkään hän on jaksanut jatkaa jauhamistaan...joku muu olisi jo löytänyt ratkaisun ongelmaansa.

Lue lisää

Olen itse miettinyt ihan samaa. Aloittajalla on jo varma näkemys erostaan. Ehkä hän odotti saavansa täältä tukea ja yllättyi, kun hänelle esiteltiin muitakin näkemyksiä. Mutta oikeasti hän on jo päätöksensä tehnyt ja puolison tai lasten tunteet ovat täysin sivuseikka, kun hän lähtee tavoittelemaan onnea. Samoin kuuroille korville menevät tämänkin palstan kannanotot. Oma onni on nyt tärkein, vaikka siinä sivussa tulisi tallottua useampikin sydän.

moni särkyy kirjoitti:

Olen itse miettinyt ihan samaa. Aloittajalla on jo varma näkemys erostaan. Ehkä hän odotti saavansa täältä tukea ja yllättyi, kun hänelle esiteltiin muitakin näkemyksiä. Mutta oikeasti hän on jo päätöksensä tehnyt ja puolison tai lasten tunteet ovat täysin sivuseikka, kun hän lähtee tavoittelemaan onnea. Samoin kuuroille korville menevät tämänkin palstan kannanotot. Oma onni on nyt tärkein, vaikka siinä sivussa tulisi tallottua useampikin sydän.

Lue lisää

Olisitko itse valmis elämään epäonnellisessa eli siis onnettomassa parisuhteessa ensin 20 vuotta ja sitten "yleisön pyynnöstä" vielä toiset 20 vuotta? Onko sinulla ylipäätään kokemusta onnettomasta liitosta, siitä että itse on ehdottanut muutoksia parempaan (tässä tapauksessa kotityöt) jo vuosia, tuloksetta?
Aloittaja on ihan OK ja ihan oikeassa oman elämänsä suhteen, mitä ikinä päättikin.

Ei muuta kuin että on se miehensä aika erovalmis julli jos simultaanisesti päivittäin sekä vannoo rakkautta että tappaa pienten lasten äidin kotitöiden taakan alle. Tuosta lähinnä pariterapiassa olisi hyvä jutella, mutta pakkohan kenenkään ei ole terapiaa yrittää jos sitä "pelkää".

tunteet_vainajana kirjoitti:

Olisitko itse valmis elämään epäonnellisessa eli siis onnettomassa parisuhteessa ensin 20 vuotta ja sitten "yleisön pyynnöstä" vielä toiset 20 vuotta? Onko sinulla ylipäätään kokemusta onnettomasta liitosta, siitä että itse on ehdottanut muutoksia parempaan (tässä tapauksessa kotityöt) jo vuosia, tuloksetta?
Aloittaja on ihan OK ja ihan oikeassa oman elämänsä suhteen, mitä ikinä päättikin.

Ei muuta kuin että on se miehensä aika erovalmis julli jos simultaanisesti päivittäin sekä vannoo rakkautta että tappaa pienten lasten äidin kotitöiden taakan alle. Tuosta lähinnä pariterapiassa olisi hyvä jutella, mutta pakkohan kenenkään ei ole terapiaa yrittää jos sitä "pelkää".

Lue lisää

Aika naurettavaa on, että erotaan siksi, kun puoliso ei osallistu kotitöihin!
Nykyaikana onkin menty siinä metsään, kun naiset ovat liian vaativia ja jos mies ei oman päivätyönsä jälkeen osallistu täysillä kotitöihin niin hän saa potkun persuksiin...

Nuoret naiset ovat niin törkeitä, että he odottavat miestä kotitöitä tekemään ja lapsia hoitamaan vaikka ovat itse pidemmällä lomalla tai vuorotteluvapaalla.

Millaiset äidit ovat näitä naisia kasvattaneet? Joku ne prinsessat on passannut ja palvonut pilalle!

Pelastakaa isät kirjoitti:

Aika naurettavaa on, että erotaan siksi, kun puoliso ei osallistu kotitöihin!
Nykyaikana onkin menty siinä metsään, kun naiset ovat liian vaativia ja jos mies ei oman päivätyönsä jälkeen osallistu täysillä kotitöihin niin hän saa potkun persuksiin...

Nuoret naiset ovat niin törkeitä, että he odottavat miestä kotitöitä tekemään ja lapsia hoitamaan vaikka ovat itse pidemmällä lomalla tai vuorotteluvapaalla.

Millaiset äidit ovat näitä naisia kasvattaneet? Joku ne prinsessat on passannut ja palvonut pilalle!

Lue lisää

Pakko kommentoida tähän sen verran että olen työssä käyvä nainen, työni on fyysisesti raskaampaa kuin mieheni työ joten millä oletuksella minun pitäisi tehdä kaikki tai suurin osa kotitöistä? Nykyajan miehet on tottuneet siellä kotona äitiensä hameenhelmoissa siihen että nainen hoitaa kaiken ja miehet saa vain olla. Tässä ei auta puhe eikä mikään muukaan. Eikä se ole suurin syy eroon mutta vuosien varrella on alkanut nyppimään.

Pelastakaa isät kirjoitti:

Aika naurettavaa on, että erotaan siksi, kun puoliso ei osallistu kotitöihin!
Nykyaikana onkin menty siinä metsään, kun naiset ovat liian vaativia ja jos mies ei oman päivätyönsä jälkeen osallistu täysillä kotitöihin niin hän saa potkun persuksiin...

Nuoret naiset ovat niin törkeitä, että he odottavat miestä kotitöitä tekemään ja lapsia hoitamaan vaikka ovat itse pidemmällä lomalla tai vuorotteluvapaalla.

Millaiset äidit ovat näitä naisia kasvattaneet? Joku ne prinsessat on passannut ja palvonut pilalle!

Lue lisää

Kyse on kuule itsensä ja toisen arvostamisesta, kunnioittamisesta ja rakastamisesta. Ei kukaan itseään arvossa pitävä nainen suostu miehensä piiaksi. Miksi pitäisi suostuakaan? Sitä paitsi naisilla on yleensä oma työ, mutta mies ei arvosta sitäkään. Aivan samoin mies ei arvosta, eikä rakasta vaimoaan, jos haluaa pitää tämän pelkästään lastenhoitajan ja kotiapulaisen roolissa, jotta itse voisi luistaa kaikista kotitöistä.

MiljaL
Minä puolestani olen sitä mieltä, että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Mies, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin oikeasti olen, on huonoa seuraa. Mies, joka odottaa minun muuttuvan sellaiseksi kuin haluaa, tai entiseksi, olisi erityisen huonoa seuraa. Onko mieleesi tullut koskaan kuinka paljon menetät, kun et oikeasti voi jakaa elämääsi, olla todellisessa vuorovaikutuksessa miehesi kanssa? Olen myös vakuuttunut, että myös ns. kaveriliitossa voidaan jakaa asioita ja hyväksyä molemmat osapuolet sellaisina kuin he ovat. Siksi minusta on ihmeellistä, että kutsut liittoasi kaveriliitoksi. Ihmisen henkiselle tasapainolle olisi erityisen tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

erota vai ei? kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän sen verran että olen työssä käyvä nainen, työni on fyysisesti raskaampaa kuin mieheni työ joten millä oletuksella minun pitäisi tehdä kaikki tai suurin osa kotitöistä? Nykyajan miehet on tottuneet siellä kotona äitiensä hameenhelmoissa siihen että nainen hoitaa kaiken ja miehet saa vain olla. Tässä ei auta puhe eikä mikään muukaan. Eikä se ole suurin syy eroon mutta vuosien varrella on alkanut nyppimään.

Lue lisää

Voi voi kuinka lapsellinen tämä aloittaja on! Aivan kuin et sitten yh:na joutuisi yksin tekemään kaikki työt ja kantaa vastuut! Raskaan työpäivänkin jälkeen ja valittamatta.

Siinähän sitten näet, miten arvostettu ja mukavaa on yh-elämä!? Paitsi onhan siellä se lapsivapaa, kun lapset ovat isällään... Silloin elämä repeää, ainakin hetkellisesti, mutta totuus paljastuu nopeasti. Ei niitä uljaita prinssejä kasva joka oksalla ja niin se on tyytyminen varattuihin, kuten niin monen kohtaloksi on jäänyt.

Siinä sitten nautit kakkosena....sehän se onkin varsinaista elämää!

Lapsellista touhua kirjoitti:

Voi voi kuinka lapsellinen tämä aloittaja on! Aivan kuin et sitten yh:na joutuisi yksin tekemään kaikki työt ja kantaa vastuut! Raskaan työpäivänkin jälkeen ja valittamatta.

Siinähän sitten näet, miten arvostettu ja mukavaa on yh-elämä!? Paitsi onhan siellä se lapsivapaa, kun lapset ovat isällään... Silloin elämä repeää, ainakin hetkellisesti, mutta totuus paljastuu nopeasti. Ei niitä uljaita prinssejä kasva joka oksalla ja niin se on tyytyminen varattuihin, kuten niin monen kohtaloksi on jäänyt.

Siinä sitten nautit kakkosena....sehän se onkin varsinaista elämää!

Lue lisää

Voi kuule! Kyllä sitä on huomattavasti helpompaa ja voimaannuttavampaa tehdä kaikki kotityöt oikeasti yksin kuin "muka parisuhteessa" eli toimimattomassa liitossa.

Hah, miksi ap:stä tuli jo kakkonenkin? Mikä ongelma sinulla oikein on? On se vaan niin kamalaa, jos nainen ei suostu kärsimään parisuhteessa pakosta...

Outoja tapauksia kirjoitti:

Miksi tulla näille palstoille kyselemään, kun asioiden vastaanotto on sitä mitä aloittajalta sekä myös häntä puolustavilla?

Olen seurannut tätä ketjua ja todennut jo aika alussa, että mitä ihmettä tämä aloittaja hakee tällä kirjoituksella? Tuollainen itseriittoinen ja kaikkitietävä tapaus on punainen vaate keskustelussa jossa jollakin toisella on oikea tuska päällään.

Olen arvellut, että aloittaja nauttii tästä saamastaan huomiosta jollakin sairaalloisella mielihyvällä! Katselin myös, että kovin pitkään hän on jaksanut jatkaa jauhamistaan...joku muu olisi jo löytänyt ratkaisun ongelmaansa.

Lue lisää

"Tuollainen itseriittoinen ja kaikkitietävä tapaus on punainen vaate keskustelussa"

Ap ei ole itseriittoinen ja kaikkitietävä, vaan ihminen, joka tietää mitä haluaa. Sen ei pitäisi olla punainen vaate keskustelussa.

erota vai ei? kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän sen verran että olen työssä käyvä nainen, työni on fyysisesti raskaampaa kuin mieheni työ joten millä oletuksella minun pitäisi tehdä kaikki tai suurin osa kotitöistä? Nykyajan miehet on tottuneet siellä kotona äitiensä hameenhelmoissa siihen että nainen hoitaa kaiken ja miehet saa vain olla. Tässä ei auta puhe eikä mikään muukaan. Eikä se ole suurin syy eroon mutta vuosien varrella on alkanut nyppimään.

Lue lisää

Ilmiselvä,että suurin syy on se,että miehesi ei halua sinua enää seksuaalisesti.
Jos olisit viisas,pitäisit perheen siitä huolimatta.
Kunnioitus on A ja O.
Jos on keskustelua ja kunnioitusta,voi elää seksuaalisesti "ramppana",mutta sen ymmärtämiseen tarvitaan pyhän henken apua tai ylipäätänsä korkeampaa ymmärrystä.
Miehesi on jostain syystä väsynyt,niinkuin sinäkin ilmeisesti.
Jos hän ei ole väkivaltainen eikä juoppo,niin yrittäkää siinä arjen hengessä käyttäytyä ihmisiksi.

moni särkyy kirjoitti:

Olen itse miettinyt ihan samaa. Aloittajalla on jo varma näkemys erostaan. Ehkä hän odotti saavansa täältä tukea ja yllättyi, kun hänelle esiteltiin muitakin näkemyksiä. Mutta oikeasti hän on jo päätöksensä tehnyt ja puolison tai lasten tunteet ovat täysin sivuseikka, kun hän lähtee tavoittelemaan onnea. Samoin kuuroille korville menevät tämänkin palstan kannanotot. Oma onni on nyt tärkein, vaikka siinä sivussa tulisi tallottua useampikin sydän.

Lue lisää

"Aloittajalla on jo varma näkemys erostaan"

Kyllä, mutta ap:n puolisolla ei ole. Siksi ap varmaankin kyselee.

dhad kirjoitti:

"Tuollainen itseriittoinen ja kaikkitietävä tapaus on punainen vaate keskustelussa"

Ap ei ole itseriittoinen ja kaikkitietävä, vaan ihminen, joka tietää mitä haluaa. Sen ei pitäisi olla punainen vaate keskustelussa.

Lue lisää

"Ap ei ole itseriittoinen ja kaikkitietävä, vaan ihminen, joka tietää mitä haluaa."

Kirjoitustensa perusteella tämä ei ole totta. Ap vaikuttaa erityisen hukassa olevalta yksilöltä. Vihainen asenne ei auta asiaa.

anja* kirjoitti:

MiljaL
Minä puolestani olen sitä mieltä, että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Mies, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin oikeasti olen, on huonoa seuraa. Mies, joka odottaa minun muuttuvan sellaiseksi kuin haluaa, tai entiseksi, olisi erityisen huonoa seuraa. Onko mieleesi tullut koskaan kuinka paljon menetät, kun et oikeasti voi jakaa elämääsi, olla todellisessa vuorovaikutuksessa miehesi kanssa? Olen myös vakuuttunut, että myös ns. kaveriliitossa voidaan jakaa asioita ja hyväksyä molemmat osapuolet sellaisina kuin he ovat. Siksi minusta on ihmeellistä, että kutsut liittoasi kaveriliitoksi. Ihmisen henkiselle tasapainolle olisi erityisen tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Lue lisää

Tässä on aika täydellinen esimerkki tuosta mainitsemastani asiasta, kuinka joku luulee tietävänsä minua paremmin, miten minun pitäisi elää elämäni. Heti tuomitsemassa, vaikka ei tiedä elämästäni mitään muuta kuin pari kirjoittamaani riviä.

Minun mieheni ei suinkaan ole huonoa seuraa. Hän on minun paras ystäväni, olemme loistava tiimi, kun teemme vaikkapa remonttia kotona. Perustavaa laatua oleva näkemyseromme koskee "vain" parisuhdetta. Kun kyse hyväksymisestä on esimerkiksi sitä, että mies ei ymmärrä minun oman tilan tarvettani, tarvetta olla välillä yksin ja tarvetta pitää kiinni jostakin ikiomasta, se ei todellakaan horjuta minun henkistä tasapainoani. Parisuhteelle se kuitenkin on kohtalokasta.

Sitäpaitsi paljon muiden hyväksymistä tärkeämpää on tuntea itsensä ja itse hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Vasta sen jälkeen kykenee tekemään elämässään niitä itselleen oikeita valintoja. Miten voi edes odottaa muiden hyväksyntää, kun ei itse tiedä, mitä niiden muiden pitäisi hyväksyä? Sellaisia ihmisiä on ihan hirvittävä määrä, jotka eivät tunne itseään ja etsivät itseään muiden ihmisten reaktioista ja hakevat sieltä hyväksyntää. Sitten päädytään elämään sellaista elämää, jota kuvitellaan muiden odottavan. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka näkevät itsessään ja elämässään pelkkiä puutteita, ja ajattelevat elämän alkavan "sitten kun" nuo viat on saatu korjattua. Sitten, kun laihdun, sitten, kun minulla on mies, sitten kun olen saanut asiat järjestykseen... Minä elän tällä hetkellä hyvää elämää. Suurin ongelma on se, että parisuhteessa mies ei ole samalla sivulla kuin minä. Mielestäni se on kuitenkin enemmän hänen ongelmansa kuin minun. Hänen täytyisi hyväksyä tosiasiat ja tehdä sitten omat ratkaisunsa sen suhteen.

Suosittelisin sinuakin suhtautumaan muihin ihmisiin ja heidän valintoihinsa avoimemmin ja vaikkapa selvitellä, miten he ovat päätyneet sellaisiin ratkaisuihin, joita sinä et ymmärrä, sen sijaan, että ryhdyt heti tuomitsemaan.

Pahoitteluni pitkästä ja aiheen vierestä olevasta vuodatuksestani...

MiljaL kirjoitti:

Tässä on aika täydellinen esimerkki tuosta mainitsemastani asiasta, kuinka joku luulee tietävänsä minua paremmin, miten minun pitäisi elää elämäni. Heti tuomitsemassa, vaikka ei tiedä elämästäni mitään muuta kuin pari kirjoittamaani riviä.

Minun mieheni ei suinkaan ole huonoa seuraa. Hän on minun paras ystäväni, olemme loistava tiimi, kun teemme vaikkapa remonttia kotona. Perustavaa laatua oleva näkemyseromme koskee "vain" parisuhdetta. Kun kyse hyväksymisestä on esimerkiksi sitä, että mies ei ymmärrä minun oman tilan tarvettani, tarvetta olla välillä yksin ja tarvetta pitää kiinni jostakin ikiomasta, se ei todellakaan horjuta minun henkistä tasapainoani. Parisuhteelle se kuitenkin on kohtalokasta.

Sitäpaitsi paljon muiden hyväksymistä tärkeämpää on tuntea itsensä ja itse hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Vasta sen jälkeen kykenee tekemään elämässään niitä itselleen oikeita valintoja. Miten voi edes odottaa muiden hyväksyntää, kun ei itse tiedä, mitä niiden muiden pitäisi hyväksyä? Sellaisia ihmisiä on ihan hirvittävä määrä, jotka eivät tunne itseään ja etsivät itseään muiden ihmisten reaktioista ja hakevat sieltä hyväksyntää. Sitten päädytään elämään sellaista elämää, jota kuvitellaan muiden odottavan. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka näkevät itsessään ja elämässään pelkkiä puutteita, ja ajattelevat elämän alkavan "sitten kun" nuo viat on saatu korjattua. Sitten, kun laihdun, sitten, kun minulla on mies, sitten kun olen saanut asiat järjestykseen... Minä elän tällä hetkellä hyvää elämää. Suurin ongelma on se, että parisuhteessa mies ei ole samalla sivulla kuin minä. Mielestäni se on kuitenkin enemmän hänen ongelmansa kuin minun. Hänen täytyisi hyväksyä tosiasiat ja tehdä sitten omat ratkaisunsa sen suhteen.

Suosittelisin sinuakin suhtautumaan muihin ihmisiin ja heidän valintoihinsa avoimemmin ja vaikkapa selvitellä, miten he ovat päätyneet sellaisiin ratkaisuihin, joita sinä et ymmärrä, sen sijaan, että ryhdyt heti tuomitsemaan.

Pahoitteluni pitkästä ja aiheen vierestä olevasta vuodatuksestani...

Lue lisää

anja* on oikeassa - että ette elä kaveriliitossa. Paremminkin tilanne vaikuttaa hyväksikäytöltä, josta läheisriippuvainen miehesi ei osaa rimpuilla irti.

Siinä kyllä olet oikeassa, että sen joka tilanteesta enemmän kärsii, pitäisi tehdä toimenpiteet. Miehesi tulisi siis jättää sinut. Toivottavasti hän löytää esimerkisi toisen naisen, jonka kautta saa rohkeutta irrottautua sinusta.

yrmyyksilö kirjoitti:

anja* on oikeassa - että ette elä kaveriliitossa. Paremminkin tilanne vaikuttaa hyväksikäytöltä, josta läheisriippuvainen miehesi ei osaa rimpuilla irti.

Siinä kyllä olet oikeassa, että sen joka tilanteesta enemmän kärsii, pitäisi tehdä toimenpiteet. Miehesi tulisi siis jättää sinut. Toivottavasti hän löytää esimerkisi toisen naisen, jonka kautta saa rohkeutta irrottautua sinusta.

Lue lisää

Olen samaa mieltä siinä, että mieheni pitäisi erota minusta. Sitä en ymmärrä, miksi hänelle pitäisi toivoa toista naista sen tekemiseksi, eikö hänen kannaltaan olisi parasta toivoa hänelle voimia tehdä ihan itse itselleen paras ratkaisu? Heikkona hetkenäni minäkin toivoin, että hän löytäisi toisen naisen, ettei minun tarvitsisi tehdä asioille mitään. Sen jälkeen olemme kuitenkin keskustelleet paljon, ja nyt kun kaikki kortit ovat pöydällä, minä toivon, että mies ottaa vastuun omasta elämästään ja tekee hänelle parhaat ratkaisut itse.

Välillä luulin, että meillä oli yhteisymmärrys kaveriliitosta, ja uskoin jo hetken, että pian eroaisimme kaikessa ystävyydessä. Kävi sitten ilmi, että käsitykseni yhteisymmärryksestä oli väärä, ja luulenkin, että siinä vaiheessa, kun ero toteutuu, emme ole juurikaan tekemisissä keskenämme. Toivon, että aikaa myöten voimme olla taas ystäviä. Tästä huolimatta kaveriliitto kuvaa mielestäni tilannettamme parhaiten, mutta riippuu tietenkin siitä, miten se halutaan määritellä.

Selittäisitkö kuitenkin, millä tavalla tässä on mielestäsi hyväksikäyttöä? Sekö, että pidän miestä ystävänäni? Kyllä se ystävyys on ihan molemminpuolista, sanoisin jopa, että mies saa minulta enemmän tukea kuin minä häneltä, koska haluan pitää huolen, etten anna vääriä signaaleja omista tunteistani. Taloudellisesti taas minä tuon meille isomman palkkapussin kuin mies, niin enpä siinäkään pääse erityisesti hyväksikäyttäjäksi. Tietenkin ero merkitsee molemmille lisää kuluja, mutta taloudellisesti selviämme kyllä kumpikin erosta.

erota vai ei? kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän sen verran että olen työssä käyvä nainen, työni on fyysisesti raskaampaa kuin mieheni työ joten millä oletuksella minun pitäisi tehdä kaikki tai suurin osa kotitöistä? Nykyajan miehet on tottuneet siellä kotona äitiensä hameenhelmoissa siihen että nainen hoitaa kaiken ja miehet saa vain olla. Tässä ei auta puhe eikä mikään muukaan. Eikä se ole suurin syy eroon mutta vuosien varrella on alkanut nyppimään.

Lue lisää

Suurin syy mitä ilmeisemmin yleensä seksittömyys,mutta minkä ihmeen takia stressannut niistä kotitöistä? Siivoa yksi päivä yhtä nurkkaa,toinen päivä toista nurkkaa,saa olla välillä villakoiriakin nurkissa- älä hyvä ihminen stressa siitä!
Juu,siinä vaiheessa kuin ymmärrät,että on tapauksia,missä mies käy vieraissa,vaikka kotona siistiä ja ruoka odottamassa- niin siinä vaiheessa kun huomaat,että tälläinen voisi oikeasti hajottaa perheen,niin silloin htväksyisit nykytilanteesi huomattavasti paremmin- eli sen tylsän, tavallisen arjenvieton ihannuuden- kaikille sitä ei edes suoda...

MiljaL kirjoitti:

Tässä on aika täydellinen esimerkki tuosta mainitsemastani asiasta, kuinka joku luulee tietävänsä minua paremmin, miten minun pitäisi elää elämäni. Heti tuomitsemassa, vaikka ei tiedä elämästäni mitään muuta kuin pari kirjoittamaani riviä.

Minun mieheni ei suinkaan ole huonoa seuraa. Hän on minun paras ystäväni, olemme loistava tiimi, kun teemme vaikkapa remonttia kotona. Perustavaa laatua oleva näkemyseromme koskee "vain" parisuhdetta. Kun kyse hyväksymisestä on esimerkiksi sitä, että mies ei ymmärrä minun oman tilan tarvettani, tarvetta olla välillä yksin ja tarvetta pitää kiinni jostakin ikiomasta, se ei todellakaan horjuta minun henkistä tasapainoani. Parisuhteelle se kuitenkin on kohtalokasta.

Sitäpaitsi paljon muiden hyväksymistä tärkeämpää on tuntea itsensä ja itse hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Vasta sen jälkeen kykenee tekemään elämässään niitä itselleen oikeita valintoja. Miten voi edes odottaa muiden hyväksyntää, kun ei itse tiedä, mitä niiden muiden pitäisi hyväksyä? Sellaisia ihmisiä on ihan hirvittävä määrä, jotka eivät tunne itseään ja etsivät itseään muiden ihmisten reaktioista ja hakevat sieltä hyväksyntää. Sitten päädytään elämään sellaista elämää, jota kuvitellaan muiden odottavan. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka näkevät itsessään ja elämässään pelkkiä puutteita, ja ajattelevat elämän alkavan "sitten kun" nuo viat on saatu korjattua. Sitten, kun laihdun, sitten, kun minulla on mies, sitten kun olen saanut asiat järjestykseen... Minä elän tällä hetkellä hyvää elämää. Suurin ongelma on se, että parisuhteessa mies ei ole samalla sivulla kuin minä. Mielestäni se on kuitenkin enemmän hänen ongelmansa kuin minun. Hänen täytyisi hyväksyä tosiasiat ja tehdä sitten omat ratkaisunsa sen suhteen.

Suosittelisin sinuakin suhtautumaan muihin ihmisiin ja heidän valintoihinsa avoimemmin ja vaikkapa selvitellä, miten he ovat päätyneet sellaisiin ratkaisuihin, joita sinä et ymmärrä, sen sijaan, että ryhdyt heti tuomitsemaan.

Pahoitteluni pitkästä ja aiheen vierestä olevasta vuodatuksestani...

Lue lisää

MiljaL: tuossa oltiin ihan oikeasti oikeilla jäljillä. Ellei suhteessa, oli se sitten pari- tai ystävyyssuhde, toinen hyväksy esim. toisen tarvetta, niin mitätöi suhteen, vie siltä pohjan. Ei sillä ole mitään tekemistä tuomitsemisen kanssa, tai sen että tietäisi toisten asiat paremmin kuin he itse.

Olen vahvasti myös sitä mieltä, että jos todella hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet, rohkenisit hakea eroa.

MiljaL kirjoitti:

Olen samaa mieltä siinä, että mieheni pitäisi erota minusta. Sitä en ymmärrä, miksi hänelle pitäisi toivoa toista naista sen tekemiseksi, eikö hänen kannaltaan olisi parasta toivoa hänelle voimia tehdä ihan itse itselleen paras ratkaisu? Heikkona hetkenäni minäkin toivoin, että hän löytäisi toisen naisen, ettei minun tarvitsisi tehdä asioille mitään. Sen jälkeen olemme kuitenkin keskustelleet paljon, ja nyt kun kaikki kortit ovat pöydällä, minä toivon, että mies ottaa vastuun omasta elämästään ja tekee hänelle parhaat ratkaisut itse.

Välillä luulin, että meillä oli yhteisymmärrys kaveriliitosta, ja uskoin jo hetken, että pian eroaisimme kaikessa ystävyydessä. Kävi sitten ilmi, että käsitykseni yhteisymmärryksestä oli väärä, ja luulenkin, että siinä vaiheessa, kun ero toteutuu, emme ole juurikaan tekemisissä keskenämme. Toivon, että aikaa myöten voimme olla taas ystäviä. Tästä huolimatta kaveriliitto kuvaa mielestäni tilannettamme parhaiten, mutta riippuu tietenkin siitä, miten se halutaan määritellä.

Selittäisitkö kuitenkin, millä tavalla tässä on mielestäsi hyväksikäyttöä? Sekö, että pidän miestä ystävänäni? Kyllä se ystävyys on ihan molemminpuolista, sanoisin jopa, että mies saa minulta enemmän tukea kuin minä häneltä, koska haluan pitää huolen, etten anna vääriä signaaleja omista tunteistani. Taloudellisesti taas minä tuon meille isomman palkkapussin kuin mies, niin enpä siinäkään pääse erityisesti hyväksikäyttäjäksi. Tietenkin ero merkitsee molemmille lisää kuluja, mutta taloudellisesti selviämme kyllä kumpikin erosta.

Lue lisää

"Olen samaa mieltä siinä, että mieheni pitäisi erota minusta"

Ihan hassu lause. Ihan sama kuin puolisosi pitäisi sinua tyhmänä, mutta sinä et pitäisi häntä. Sitten sanoisit, että puolisosi pitäisi erota sinusta. Ihan oikeasti hei, jotain rajaa... Oma veikkaukseni teidän suhteesta: olette molemmat läheisriippuvaisia. En tuomitse, enkä väitä tietäväni. Totean vain, koska hyvin usein molempien läheisriippuvuuden vuoksi ei erota.

anne* kirjoitti:

MiljaL: tuossa oltiin ihan oikeasti oikeilla jäljillä. Ellei suhteessa, oli se sitten pari- tai ystävyyssuhde, toinen hyväksy esim. toisen tarvetta, niin mitätöi suhteen, vie siltä pohjan. Ei sillä ole mitään tekemistä tuomitsemisen kanssa, tai sen että tietäisi toisten asiat paremmin kuin he itse.

Olen vahvasti myös sitä mieltä, että jos todella hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet, rohkenisit hakea eroa.

Lue lisää

Täällä asiantuntemus minun elämästäni sen kuin lisääntyy niin, että mennään jo komiikan puololle, diagnoosit ja kaikki. Siis oikeasti!!!

Minä kyllä tunnen ja hyväksyn itseni, mutta miten mahtaa olla ruudun siellä puolella? Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä itseään ja omaa elämäänsä, kysyä itseltään, mistä tulee noin pakottava tarve arvostella ja antaa varmoja ohjeita tuntemattomille ihmisille? Sellainen on minun kokemukseni mukaan merkki omasta epävarmuudesta.

Ihminen, joka yhtään ymmärtää elämää, tietää, että elämänmuutos on aina prosessi, jonka tuloksena ihmisen ainakin pitäisi itse päätyä tekemään itselleen oikeat valinnat. Vain typerys laukoo ulkopuolelta sellaisia suoria ohjeita, että toisen pitää tai ei pidä erotai. Fiksulla ihmisellä ei liioin ole tuollaista tarvetta tyrmätä toisen käsityksiä omasta elämästään - varsinkaan tuntematta kyseistä ihmistä. Jokainen ihminen on aina oman elämänsä paras asiantuntija. Se, että sinä ajattelisit toimivasi jossain tilanteessa tietyllä tavalla ei tarkoita sitä, että se on patenttiratkaisu kaikille ihmisille. Sitäpaitsi jos itse ei ole kokenut jotakin, voi vain arvailla, miten itse toimisi. Totuus voi olla ihan jotain muuta.

Koko elämähän on oikeastaan yhtä muutosprosessia. Minun nykyinen muutokseni lähti liikkeelle siitä, että minun oli paha olla silloisessa elämässäni ja rupesin tutustumaan itseeni. Sen vaiheen olen käynyt onnistuneesti läpi ja nyt on parisuhteen vuoro. Voi olla, että päädyn eroamaan tai sitten en. Voi olla, että mies lähtee tai sitten ei. Voi jopa olla niin, että mieskin oivaltaa jotakin itsestään ja meille avautuu uusi mahdollisuus löytää yhteinen sävel ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka. En tiedä, mihin tämä tulee päätymään. Tiedän vain sen, että prosessi on tällä hetkellä kesken.

Mutta sen tiedän, että olen tällä hetkellä jokseenkin onnellinen ihminen, ja se perustuu nimenomaan siihen, että tunnen itseni ja olen sinut itseni kanssa. Niin, ajatella! Joku voi tosiaan väittää olevansa onnellinen, vaikka hänen parisuhteensa ei ole tasapainossa. Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä.

Mutta kiitos tästä viihteestä. Vaikka niin kovasti koetat vakuuttaa toisin, olet ihan mahtava esimerkki siitä, miten joku luulee tietävänsä parhaiten, miten muiden pitäisi elää.

MiljaL kirjoitti:

Täällä asiantuntemus minun elämästäni sen kuin lisääntyy niin, että mennään jo komiikan puololle, diagnoosit ja kaikki. Siis oikeasti!!!

Minä kyllä tunnen ja hyväksyn itseni, mutta miten mahtaa olla ruudun siellä puolella? Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä itseään ja omaa elämäänsä, kysyä itseltään, mistä tulee noin pakottava tarve arvostella ja antaa varmoja ohjeita tuntemattomille ihmisille? Sellainen on minun kokemukseni mukaan merkki omasta epävarmuudesta.

Ihminen, joka yhtään ymmärtää elämää, tietää, että elämänmuutos on aina prosessi, jonka tuloksena ihmisen ainakin pitäisi itse päätyä tekemään itselleen oikeat valinnat. Vain typerys laukoo ulkopuolelta sellaisia suoria ohjeita, että toisen pitää tai ei pidä erotai. Fiksulla ihmisellä ei liioin ole tuollaista tarvetta tyrmätä toisen käsityksiä omasta elämästään - varsinkaan tuntematta kyseistä ihmistä. Jokainen ihminen on aina oman elämänsä paras asiantuntija. Se, että sinä ajattelisit toimivasi jossain tilanteessa tietyllä tavalla ei tarkoita sitä, että se on patenttiratkaisu kaikille ihmisille. Sitäpaitsi jos itse ei ole kokenut jotakin, voi vain arvailla, miten itse toimisi. Totuus voi olla ihan jotain muuta.

Koko elämähän on oikeastaan yhtä muutosprosessia. Minun nykyinen muutokseni lähti liikkeelle siitä, että minun oli paha olla silloisessa elämässäni ja rupesin tutustumaan itseeni. Sen vaiheen olen käynyt onnistuneesti läpi ja nyt on parisuhteen vuoro. Voi olla, että päädyn eroamaan tai sitten en. Voi olla, että mies lähtee tai sitten ei. Voi jopa olla niin, että mieskin oivaltaa jotakin itsestään ja meille avautuu uusi mahdollisuus löytää yhteinen sävel ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka. En tiedä, mihin tämä tulee päätymään. Tiedän vain sen, että prosessi on tällä hetkellä kesken.

Mutta sen tiedän, että olen tällä hetkellä jokseenkin onnellinen ihminen, ja se perustuu nimenomaan siihen, että tunnen itseni ja olen sinut itseni kanssa. Niin, ajatella! Joku voi tosiaan väittää olevansa onnellinen, vaikka hänen parisuhteensa ei ole tasapainossa. Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä.

Mutta kiitos tästä viihteestä. Vaikka niin kovasti koetat vakuuttaa toisin, olet ihan mahtava esimerkki siitä, miten joku luulee tietävänsä parhaiten, miten muiden pitäisi elää.

Lue lisää

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"

tälläkin kertaa kirjoitti:

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"

Täysin ulkopuolisena ja aiheen vierestä: Joka ketjussa on aina joku, joka ei keksi muuta sanottavaa kuin tämän lauseen, ja kuvittelee, että sillä saa omaan kantaansa jotakin painoarvoa. Ihan vain tiedoksi, että se näyttää vain todella säälittävältä yritykseltä halveksua vastapuolta, ja osuu loppujen lopuksi vain omaan nilkkaan.

MiljaL kirjoitti:

Täällä asiantuntemus minun elämästäni sen kuin lisääntyy niin, että mennään jo komiikan puololle, diagnoosit ja kaikki. Siis oikeasti!!!

Minä kyllä tunnen ja hyväksyn itseni, mutta miten mahtaa olla ruudun siellä puolella? Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä itseään ja omaa elämäänsä, kysyä itseltään, mistä tulee noin pakottava tarve arvostella ja antaa varmoja ohjeita tuntemattomille ihmisille? Sellainen on minun kokemukseni mukaan merkki omasta epävarmuudesta.

Ihminen, joka yhtään ymmärtää elämää, tietää, että elämänmuutos on aina prosessi, jonka tuloksena ihmisen ainakin pitäisi itse päätyä tekemään itselleen oikeat valinnat. Vain typerys laukoo ulkopuolelta sellaisia suoria ohjeita, että toisen pitää tai ei pidä erotai. Fiksulla ihmisellä ei liioin ole tuollaista tarvetta tyrmätä toisen käsityksiä omasta elämästään - varsinkaan tuntematta kyseistä ihmistä. Jokainen ihminen on aina oman elämänsä paras asiantuntija. Se, että sinä ajattelisit toimivasi jossain tilanteessa tietyllä tavalla ei tarkoita sitä, että se on patenttiratkaisu kaikille ihmisille. Sitäpaitsi jos itse ei ole kokenut jotakin, voi vain arvailla, miten itse toimisi. Totuus voi olla ihan jotain muuta.

Koko elämähän on oikeastaan yhtä muutosprosessia. Minun nykyinen muutokseni lähti liikkeelle siitä, että minun oli paha olla silloisessa elämässäni ja rupesin tutustumaan itseeni. Sen vaiheen olen käynyt onnistuneesti läpi ja nyt on parisuhteen vuoro. Voi olla, että päädyn eroamaan tai sitten en. Voi olla, että mies lähtee tai sitten ei. Voi jopa olla niin, että mieskin oivaltaa jotakin itsestään ja meille avautuu uusi mahdollisuus löytää yhteinen sävel ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka. En tiedä, mihin tämä tulee päätymään. Tiedän vain sen, että prosessi on tällä hetkellä kesken.

Mutta sen tiedän, että olen tällä hetkellä jokseenkin onnellinen ihminen, ja se perustuu nimenomaan siihen, että tunnen itseni ja olen sinut itseni kanssa. Niin, ajatella! Joku voi tosiaan väittää olevansa onnellinen, vaikka hänen parisuhteensa ei ole tasapainossa. Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä.

Mutta kiitos tästä viihteestä. Vaikka niin kovasti koetat vakuuttaa toisin, olet ihan mahtava esimerkki siitä, miten joku luulee tietävänsä parhaiten, miten muiden pitäisi elää.

Lue lisää

Hienoa MillaL, että olet oppinut tuntemaan itsesi paremmin. Itsensä tunteminen on silti elämänmittainen prosessi, aina oppii jotain uutta.

"Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä."

Eihän tuossa ole kysymys itsensä määrittelemisestä parisuhteen kautta, vaan siitä voiko jatkaa liitossa, joka ei vastaa omia arvoja. On hyvinkin ristiriitaista, ja itseä kohtaan väärin jatkaa parisuhdetta, joka on omien arvojen vastainen. Ainakin omasta mielestäni parisuhteen pitäisi olla voimavara, eikä taakka.

MiljaL kirjoitti:

Tässä on aika täydellinen esimerkki tuosta mainitsemastani asiasta, kuinka joku luulee tietävänsä minua paremmin, miten minun pitäisi elää elämäni. Heti tuomitsemassa, vaikka ei tiedä elämästäni mitään muuta kuin pari kirjoittamaani riviä.

Minun mieheni ei suinkaan ole huonoa seuraa. Hän on minun paras ystäväni, olemme loistava tiimi, kun teemme vaikkapa remonttia kotona. Perustavaa laatua oleva näkemyseromme koskee "vain" parisuhdetta. Kun kyse hyväksymisestä on esimerkiksi sitä, että mies ei ymmärrä minun oman tilan tarvettani, tarvetta olla välillä yksin ja tarvetta pitää kiinni jostakin ikiomasta, se ei todellakaan horjuta minun henkistä tasapainoani. Parisuhteelle se kuitenkin on kohtalokasta.

Sitäpaitsi paljon muiden hyväksymistä tärkeämpää on tuntea itsensä ja itse hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Vasta sen jälkeen kykenee tekemään elämässään niitä itselleen oikeita valintoja. Miten voi edes odottaa muiden hyväksyntää, kun ei itse tiedä, mitä niiden muiden pitäisi hyväksyä? Sellaisia ihmisiä on ihan hirvittävä määrä, jotka eivät tunne itseään ja etsivät itseään muiden ihmisten reaktioista ja hakevat sieltä hyväksyntää. Sitten päädytään elämään sellaista elämää, jota kuvitellaan muiden odottavan. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka näkevät itsessään ja elämässään pelkkiä puutteita, ja ajattelevat elämän alkavan "sitten kun" nuo viat on saatu korjattua. Sitten, kun laihdun, sitten, kun minulla on mies, sitten kun olen saanut asiat järjestykseen... Minä elän tällä hetkellä hyvää elämää. Suurin ongelma on se, että parisuhteessa mies ei ole samalla sivulla kuin minä. Mielestäni se on kuitenkin enemmän hänen ongelmansa kuin minun. Hänen täytyisi hyväksyä tosiasiat ja tehdä sitten omat ratkaisunsa sen suhteen.

Suosittelisin sinuakin suhtautumaan muihin ihmisiin ja heidän valintoihinsa avoimemmin ja vaikkapa selvitellä, miten he ovat päätyneet sellaisiin ratkaisuihin, joita sinä et ymmärrä, sen sijaan, että ryhdyt heti tuomitsemaan.

Pahoitteluni pitkästä ja aiheen vierestä olevasta vuodatuksestani...

Lue lisää

Eikö tuossa pikemminkin "herätelty" sinua ajattelemaan, ei elämään, elämääsi perin juurin, syvemmältä, tai toisesta näkökulmasta?

alli. kirjoitti:

Hienoa MillaL, että olet oppinut tuntemaan itsesi paremmin. Itsensä tunteminen on silti elämänmittainen prosessi, aina oppii jotain uutta.

"Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä."

Eihän tuossa ole kysymys itsensä määrittelemisestä parisuhteen kautta, vaan siitä voiko jatkaa liitossa, joka ei vastaa omia arvoja. On hyvinkin ristiriitaista, ja itseä kohtaan väärin jatkaa parisuhdetta, joka on omien arvojen vastainen. Ainakin omasta mielestäni parisuhteen pitäisi olla voimavara, eikä taakka.

Lue lisää

Minulle perhe on voimavara, siitäkin huolimatta, että siihen perheeseen ainakin vielä toistaiseksi kuuluu mies, joka ei näe parisuhdettamme samalla tavalla kuin minä. Elän täysin omien arvojeni mukaista elämää. Mies ei ymmärrä minussa kaikkea, mutta se ei tarkoita, että perhe-elämämme olisi arvojeni vastaista.

Minun on vähän vaikea ymmärtää tätä vimmaa, jolla kuorossa (tai epäilen vähän kyllä, että teitä onkin vain yksi, joka vaihtelee nimimerkkiä) perustellaan sitä, että minun pitäisi erota. Kaikissa asioissa on eri puolia, minunkin tilanteessani on syitä erota ja syitä olla eroamatta. Minä olen nykyiseen elämäntilanteeseeni pääosin tyytyväinen, ja niin kuin jo sanoin, parisuhteeni käsittelyprosessi on tällä hetkellä kesken. En ole pyytänyt keneltäkään neuvoja enkä tarvitse niitä, varsinkaan tällaiselta palstalta. Voin kyllä keskustella aiheesta ja perustella oman kantani.

Mietipäs sitä, kun sanot, että minun pitäisi erota siksi, ettei mies ymmärrä kaikkia tarpeitani. Ei taida maa päällään kovin montaa sellaista parisuhdetta kantaa, jossa kumpikin puoliso ymmärtää täydellisesti toisen tarpeet. Sillä perusteellahan kaikkien pitäisi erota. :) Sitten pitää erota, jos suhteessa on paha olla. Minulla ei ole paha olla tässä. On kyllä asioita, jotka pitää ratkaista, niin kuin kaikilla ihmisillä on, mutta minä voin tällä hetkellä oikein hyvin. Tiedän, että mies ei voi yhtä hyvin kuin minä, mutta hänen pitää aikuisena ihmisenä tehdä itse omat valintansa. Siihen viittasin silläkin, kun sanoin, että mielestäni hänen pitäisi erota. Se olisi hänelle yksi vaihtoehto. Hänellä on myös se vaihtoehto, että hän tutustuu itseensä, ottaa vastuun itsestään ja lakkaa ajattelemasta, että minun tehtäväni on tehdä hänet onnelliseksi, ja jos hän ei ole onnellinen, se on minun vikani. Siltä pohjalta meillä voisi olla mahdollisuus rakentaa parisuhdetta uudelleen. Mutta se, mitä hän tekee tai jättää tekemättä on ihan hänen oma valintansa. Perhe-elämämme ja myös keskinäinen suhteemme sisältää kuitenkin huomattavan paljon muutakin kuin tuon näkemyseron. Parisuhteeni ei ehkä ole paras mahdollinen voimavara tällä hetkellä, mutta se ei suinkaan ole taakka myöskään.

Kun nyt kuitenkin haluat taas väittää vastaan, niin laitapa ranskalaisilla viivoilla ihan konkreettiset syyt, joiden takia minun pitäisi sinun mielestäsi viipymättä erota. Kuulisin mielelläni myös, millä perusteella katsot olevasi minua parempi asiantuntija siinä, mitä minun pitäisi tehdä parisuhteelleni.

MiljaL kirjoitti:

Täällä asiantuntemus minun elämästäni sen kuin lisääntyy niin, että mennään jo komiikan puololle, diagnoosit ja kaikki. Siis oikeasti!!!

Minä kyllä tunnen ja hyväksyn itseni, mutta miten mahtaa olla ruudun siellä puolella? Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä itseään ja omaa elämäänsä, kysyä itseltään, mistä tulee noin pakottava tarve arvostella ja antaa varmoja ohjeita tuntemattomille ihmisille? Sellainen on minun kokemukseni mukaan merkki omasta epävarmuudesta.

Ihminen, joka yhtään ymmärtää elämää, tietää, että elämänmuutos on aina prosessi, jonka tuloksena ihmisen ainakin pitäisi itse päätyä tekemään itselleen oikeat valinnat. Vain typerys laukoo ulkopuolelta sellaisia suoria ohjeita, että toisen pitää tai ei pidä erotai. Fiksulla ihmisellä ei liioin ole tuollaista tarvetta tyrmätä toisen käsityksiä omasta elämästään - varsinkaan tuntematta kyseistä ihmistä. Jokainen ihminen on aina oman elämänsä paras asiantuntija. Se, että sinä ajattelisit toimivasi jossain tilanteessa tietyllä tavalla ei tarkoita sitä, että se on patenttiratkaisu kaikille ihmisille. Sitäpaitsi jos itse ei ole kokenut jotakin, voi vain arvailla, miten itse toimisi. Totuus voi olla ihan jotain muuta.

Koko elämähän on oikeastaan yhtä muutosprosessia. Minun nykyinen muutokseni lähti liikkeelle siitä, että minun oli paha olla silloisessa elämässäni ja rupesin tutustumaan itseeni. Sen vaiheen olen käynyt onnistuneesti läpi ja nyt on parisuhteen vuoro. Voi olla, että päädyn eroamaan tai sitten en. Voi olla, että mies lähtee tai sitten ei. Voi jopa olla niin, että mieskin oivaltaa jotakin itsestään ja meille avautuu uusi mahdollisuus löytää yhteinen sävel ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka. En tiedä, mihin tämä tulee päätymään. Tiedän vain sen, että prosessi on tällä hetkellä kesken.

Mutta sen tiedän, että olen tällä hetkellä jokseenkin onnellinen ihminen, ja se perustuu nimenomaan siihen, että tunnen itseni ja olen sinut itseni kanssa. Niin, ajatella! Joku voi tosiaan väittää olevansa onnellinen, vaikka hänen parisuhteensa ei ole tasapainossa. Siinä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, kun ei määrittele itseään puolison ja parisuhteen kautta, vaan tosiaan tuntee ja hyväksyy itsensä.

Mutta kiitos tästä viihteestä. Vaikka niin kovasti koetat vakuuttaa toisin, olet ihan mahtava esimerkki siitä, miten joku luulee tietävänsä parhaiten, miten muiden pitäisi elää.

Lue lisää

Kamalasti vakuuttelet hyväksyväsi itsesi, ja olevan onnellinen. Ok. Mutta miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?

Tuossa olet saanut kommentteja, jotka teilaat arvosteleviksi yms. Onko mieleesi tullut, että nämä ihmiset vain yrittävät auttaa sinua näkemään elämäsi, sillä perusteella mitä olet itse kertonut? Enemmän kuin usein ihmiset eivät näe omaa elämäänsä objektiivisesti. On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain; väkivaltaisesti (henkinen fyysinen väkivalta), alistavasti, kontrolloivasti jne. Henkistä väkivaltaa on mm. se, että haluaa muuttaa puolisonsa tahtonsa mukaan, ei hyväksy puolisoa sellaisenaan, ei halua antaa tälle esim. tilaa ja aikaa olla yksin.

hotdog kirjoitti:

Kamalasti vakuuttelet hyväksyväsi itsesi, ja olevan onnellinen. Ok. Mutta miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?

Tuossa olet saanut kommentteja, jotka teilaat arvosteleviksi yms. Onko mieleesi tullut, että nämä ihmiset vain yrittävät auttaa sinua näkemään elämäsi, sillä perusteella mitä olet itse kertonut? Enemmän kuin usein ihmiset eivät näe omaa elämäänsä objektiivisesti. On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain; väkivaltaisesti (henkinen fyysinen väkivalta), alistavasti, kontrolloivasti jne. Henkistä väkivaltaa on mm. se, että haluaa muuttaa puolisonsa tahtonsa mukaan, ei hyväksy puolisoa sellaisenaan, ei halua antaa tälle esim. tilaa ja aikaa olla yksin.

Lue lisää

Minusta nuo kommentit eivät yritä auttaa minua mihinkään, vaan niiden kirjoittaja on itse juuttunut johonkin, ei halua nähdä kokonaisuutta, vaan ainut päämäärä on todistaa omaa oikeassaolemistaan. Pahoittelen, jos kirjoittamiseni kuulostaa vakuuttelulta, se ei ole pyrkimykseni eikä minulla ole sellaiseen tarvetta. Minua ei liikuta mitenkään, mitä joku random keskustelupalstalainen ajattelee minusta tai minun elämästäni. Mutta mitä minun pitäisi sitten vastata? Sanoa, että joo, olet oikeassa, taidankin olla aika onneton, kun tarkemmin ajattelen? Niinkö?

Näihin kommentteihin vastaaminen on tuntunut sillä tavalla kivalta, että tässä kirjoittaessani omat ajatukset ovat selkiytyneet. Tuntuu vähän hassultakin lukea kommentteja minun läheisriippuvuudestani tai alistamisestani tai kohtaamastani henkisestä väkivallasta, kun päiväni ovat enimmäkseen täynnä iloa, jaksamista, mielenrauhaa jne. jne. Näin ei ole aina ollut, ja olen tehnyt ison työn rämpiäkseni pois siitä suosta, jossa kahlasin, mutta senkin takia tiedän, mistä onni rakentuu. Oli aika hienoa jossain vaiheessa huomata, kuinka usein hymyilen itsekseni.

Eihän kukaan tietenkään näe omaa elämäänsä objektiivisesti, miten se voisi edes olla mahdollista? Tässä tilanteessa minä kuitenkin tiedän oikeasti olevani onnellinen. Tuo puolisoni halu muuttaa minua olikin aiemmin ahdistavaa, silloin, kun minä luulin, että minun pitäisi löytää kompromissi sen suhteen. Sen jälkeen, kun tajusin, että siinä, mikä ja kuka minä oikeasti olen, ei tarvitse koskaan tehdä kompromissia, se lakkasi olemasta minulle ongelma. Puolisoni ei ymmärrä sitä, mutta minä otan omaa tilaa ja omaa aikaa silloin, kun tarvitsen sitä.

alli. kirjoitti:

Eikö tuossa pikemminkin "herätelty" sinua ajattelemaan, ei elämään, elämääsi perin juurin, syvemmältä, tai toisesta näkökulmasta?

Luepa keskustelu ja mieti, kumpihan osapuoli näkee tämän tilanteen useammasta näkökulmasta? Pikku vinkkinä voin antaa, että yksi osapuoli esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero.

MiljaL kirjoitti:

Minulle perhe on voimavara, siitäkin huolimatta, että siihen perheeseen ainakin vielä toistaiseksi kuuluu mies, joka ei näe parisuhdettamme samalla tavalla kuin minä. Elän täysin omien arvojeni mukaista elämää. Mies ei ymmärrä minussa kaikkea, mutta se ei tarkoita, että perhe-elämämme olisi arvojeni vastaista.

Minun on vähän vaikea ymmärtää tätä vimmaa, jolla kuorossa (tai epäilen vähän kyllä, että teitä onkin vain yksi, joka vaihtelee nimimerkkiä) perustellaan sitä, että minun pitäisi erota. Kaikissa asioissa on eri puolia, minunkin tilanteessani on syitä erota ja syitä olla eroamatta. Minä olen nykyiseen elämäntilanteeseeni pääosin tyytyväinen, ja niin kuin jo sanoin, parisuhteeni käsittelyprosessi on tällä hetkellä kesken. En ole pyytänyt keneltäkään neuvoja enkä tarvitse niitä, varsinkaan tällaiselta palstalta. Voin kyllä keskustella aiheesta ja perustella oman kantani.

Mietipäs sitä, kun sanot, että minun pitäisi erota siksi, ettei mies ymmärrä kaikkia tarpeitani. Ei taida maa päällään kovin montaa sellaista parisuhdetta kantaa, jossa kumpikin puoliso ymmärtää täydellisesti toisen tarpeet. Sillä perusteellahan kaikkien pitäisi erota. :) Sitten pitää erota, jos suhteessa on paha olla. Minulla ei ole paha olla tässä. On kyllä asioita, jotka pitää ratkaista, niin kuin kaikilla ihmisillä on, mutta minä voin tällä hetkellä oikein hyvin. Tiedän, että mies ei voi yhtä hyvin kuin minä, mutta hänen pitää aikuisena ihmisenä tehdä itse omat valintansa. Siihen viittasin silläkin, kun sanoin, että mielestäni hänen pitäisi erota. Se olisi hänelle yksi vaihtoehto. Hänellä on myös se vaihtoehto, että hän tutustuu itseensä, ottaa vastuun itsestään ja lakkaa ajattelemasta, että minun tehtäväni on tehdä hänet onnelliseksi, ja jos hän ei ole onnellinen, se on minun vikani. Siltä pohjalta meillä voisi olla mahdollisuus rakentaa parisuhdetta uudelleen. Mutta se, mitä hän tekee tai jättää tekemättä on ihan hänen oma valintansa. Perhe-elämämme ja myös keskinäinen suhteemme sisältää kuitenkin huomattavan paljon muutakin kuin tuon näkemyseron. Parisuhteeni ei ehkä ole paras mahdollinen voimavara tällä hetkellä, mutta se ei suinkaan ole taakka myöskään.

Kun nyt kuitenkin haluat taas väittää vastaan, niin laitapa ranskalaisilla viivoilla ihan konkreettiset syyt, joiden takia minun pitäisi sinun mielestäsi viipymättä erota. Kuulisin mielelläni myös, millä perusteella katsot olevasi minua parempi asiantuntija siinä, mitä minun pitäisi tehdä parisuhteelleni.

Lue lisää

Harvinaisen henkistynyttä ja viisasta tekstiä Miljalta.

hotdog kirjoitti:

Kamalasti vakuuttelet hyväksyväsi itsesi, ja olevan onnellinen. Ok. Mutta miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?

Tuossa olet saanut kommentteja, jotka teilaat arvosteleviksi yms. Onko mieleesi tullut, että nämä ihmiset vain yrittävät auttaa sinua näkemään elämäsi, sillä perusteella mitä olet itse kertonut? Enemmän kuin usein ihmiset eivät näe omaa elämäänsä objektiivisesti. On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain; väkivaltaisesti (henkinen fyysinen väkivalta), alistavasti, kontrolloivasti jne. Henkistä väkivaltaa on mm. se, että haluaa muuttaa puolisonsa tahtonsa mukaan, ei hyväksy puolisoa sellaisenaan, ei halua antaa tälle esim. tilaa ja aikaa olla yksin.

Lue lisää

"On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain; väkivaltaisesti (henkinen fyysinen väkivalta), alistavasti, kontrolloivasti jne. "

Tämä on minulle ihan uutta, kertoisitko vähän lisää? Tiedän kyllä, että on yleistä, ettei ihminen tajua, että oma paha olo johtuu siitä, että puoliso harjoittaa henkistä väkivaltaa, mutta silloin on kuitenkin todella onneton, luulee itseään huonoksi ihmiseksi jne. En ole koskaan kuullut, että ihminen luulisi olevansa onnellinen tällaisissa tilanteissa. Luulen, etten ole edes koskaan ennen kuullut kenenkään väittävän, että ihminen itse uskoisi olevansa onnellinen, vaikkei olekaan. Muille voi tietenkin väittää mitä vain, mutta onni on subjektiivista, niin vähän absurdia, että joku luulisi olevansa onnellinen, vaikkei ole.

MiljaL kirjoitti:

Luepa keskustelu ja mieti, kumpihan osapuoli näkee tämän tilanteen useammasta näkökulmasta? Pikku vinkkinä voin antaa, että yksi osapuoli esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero.

Lue lisää

Ihmiset ovat erilaisia, ja niin on parisuhteen osapuoletkin. Ihan eri syistä erotaan, tai jatketaan liittoa. Jokaisella on omat rajansa. Itse eroaisin yhdestäkin lyönnistä. Toiset tulevat hakatuksi kymmeniä, ellei satojakin kertoja, mutta eivät eroa kehotuksista huolimatta. Sanottakoon vielä, että eroaisin myös, jos kumppani kerrankin nimittelisi minua, minulle liian ilkeillä sanoilla. Tai ei hyväksyisi minua sellaisena kuin olen.

Täh?? kirjoitti:

"On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain; väkivaltaisesti (henkinen fyysinen väkivalta), alistavasti, kontrolloivasti jne. "

Tämä on minulle ihan uutta, kertoisitko vähän lisää? Tiedän kyllä, että on yleistä, ettei ihminen tajua, että oma paha olo johtuu siitä, että puoliso harjoittaa henkistä väkivaltaa, mutta silloin on kuitenkin todella onneton, luulee itseään huonoksi ihmiseksi jne. En ole koskaan kuullut, että ihminen luulisi olevansa onnellinen tällaisissa tilanteissa. Luulen, etten ole edes koskaan ennen kuullut kenenkään väittävän, että ihminen itse uskoisi olevansa onnellinen, vaikkei olekaan. Muille voi tietenkin väittää mitä vain, mutta onni on subjektiivista, niin vähän absurdia, että joku luulisi olevansa onnellinen, vaikkei ole.

Lue lisää

Sekaannun tähän "On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain.."

Sillä myös itselleni on erittäin tuttua, että hyvinkin väkivaltainen ja sairas parisuhde on jonkun, etenkin naisten, elämän "onni". Väkivaltaisessa suhteessa, tai suhteessa muuten persoonallisuushäiriöisen yms. kanssa on kuitenkin aina kyse omasta itsestä, ja siitä miksi moiseen alistuu. Yleensä on kyse läheisriippuvuudesta, tai omasta persoonallisuushäiriöstä.

MiljaL kirjoitti:

Minulle perhe on voimavara, siitäkin huolimatta, että siihen perheeseen ainakin vielä toistaiseksi kuuluu mies, joka ei näe parisuhdettamme samalla tavalla kuin minä. Elän täysin omien arvojeni mukaista elämää. Mies ei ymmärrä minussa kaikkea, mutta se ei tarkoita, että perhe-elämämme olisi arvojeni vastaista.

Minun on vähän vaikea ymmärtää tätä vimmaa, jolla kuorossa (tai epäilen vähän kyllä, että teitä onkin vain yksi, joka vaihtelee nimimerkkiä) perustellaan sitä, että minun pitäisi erota. Kaikissa asioissa on eri puolia, minunkin tilanteessani on syitä erota ja syitä olla eroamatta. Minä olen nykyiseen elämäntilanteeseeni pääosin tyytyväinen, ja niin kuin jo sanoin, parisuhteeni käsittelyprosessi on tällä hetkellä kesken. En ole pyytänyt keneltäkään neuvoja enkä tarvitse niitä, varsinkaan tällaiselta palstalta. Voin kyllä keskustella aiheesta ja perustella oman kantani.

Mietipäs sitä, kun sanot, että minun pitäisi erota siksi, ettei mies ymmärrä kaikkia tarpeitani. Ei taida maa päällään kovin montaa sellaista parisuhdetta kantaa, jossa kumpikin puoliso ymmärtää täydellisesti toisen tarpeet. Sillä perusteellahan kaikkien pitäisi erota. :) Sitten pitää erota, jos suhteessa on paha olla. Minulla ei ole paha olla tässä. On kyllä asioita, jotka pitää ratkaista, niin kuin kaikilla ihmisillä on, mutta minä voin tällä hetkellä oikein hyvin. Tiedän, että mies ei voi yhtä hyvin kuin minä, mutta hänen pitää aikuisena ihmisenä tehdä itse omat valintansa. Siihen viittasin silläkin, kun sanoin, että mielestäni hänen pitäisi erota. Se olisi hänelle yksi vaihtoehto. Hänellä on myös se vaihtoehto, että hän tutustuu itseensä, ottaa vastuun itsestään ja lakkaa ajattelemasta, että minun tehtäväni on tehdä hänet onnelliseksi, ja jos hän ei ole onnellinen, se on minun vikani. Siltä pohjalta meillä voisi olla mahdollisuus rakentaa parisuhdetta uudelleen. Mutta se, mitä hän tekee tai jättää tekemättä on ihan hänen oma valintansa. Perhe-elämämme ja myös keskinäinen suhteemme sisältää kuitenkin huomattavan paljon muutakin kuin tuon näkemyseron. Parisuhteeni ei ehkä ole paras mahdollinen voimavara tällä hetkellä, mutta se ei suinkaan ole taakka myöskään.

Kun nyt kuitenkin haluat taas väittää vastaan, niin laitapa ranskalaisilla viivoilla ihan konkreettiset syyt, joiden takia minun pitäisi sinun mielestäsi viipymättä erota. Kuulisin mielelläni myös, millä perusteella katsot olevasi minua parempi asiantuntija siinä, mitä minun pitäisi tehdä parisuhteelleni.

Lue lisää

No niin. Kukaan ei varmastikaan ymmärrä täydellisesti kumppanin tarpeita. Mutta minulle on ainakin todella tärkeää, että kumppanini ymmärtää minulle hyvin tärkeät asiat/tarpeet. Toisinpäin myös, tietysti.

bettina1 kirjoitti:

Sekaannun tähän "On varsin yleistä luulla olevan onnellinen elämäänsä, vaikka puoliso tekisi mitä, käyttäytyisi miten vain.."

Sillä myös itselleni on erittäin tuttua, että hyvinkin väkivaltainen ja sairas parisuhde on jonkun, etenkin naisten, elämän "onni". Väkivaltaisessa suhteessa, tai suhteessa muuten persoonallisuushäiriöisen yms. kanssa on kuitenkin aina kyse omasta itsestä, ja siitä miksi moiseen alistuu. Yleensä on kyse läheisriippuvuudesta, tai omasta persoonallisuushäiriöstä.

Lue lisää

Mainitsemassasi tilanteessa nainen ei kuitenkaan itse tunne olevansa onnellinen. Hän luulee, että hänen pitäisi olla onnellinen, mutta hän ei luule olevansa onnellinen.

bettina1 kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia, ja niin on parisuhteen osapuoletkin. Ihan eri syistä erotaan, tai jatketaan liittoa. Jokaisella on omat rajansa. Itse eroaisin yhdestäkin lyönnistä. Toiset tulevat hakatuksi kymmeniä, ellei satojakin kertoja, mutta eivät eroa kehotuksista huolimatta. Sanottakoon vielä, että eroaisin myös, jos kumppani kerrankin nimittelisi minua, minulle liian ilkeillä sanoilla. Tai ei hyväksyisi minua sellaisena kuin olen.

Lue lisää

Tuossa taisi kuitenkin olla kyse kahdesta tämän ketjun keskustelijasta eikä parisuhteen osapuolista...

On hyvä katsoa, mihin vastaa, niin keskustelun seuraaminenkin on mielekkäämpää.

Täh?? kirjoitti:

Mainitsemassasi tilanteessa nainen ei kuitenkaan itse tunne olevansa onnellinen. Hän luulee, että hänen pitäisi olla onnellinen, mutta hän ei luule olevansa onnellinen.

"Hän luulee, että hänen pitäisi olla onnellinen, mutta hän ei luule olevansa onnellinen."

Kyllä se vaan kuule on niin, että monet tosiaan luulevat olevansa onnellisia tuollaisessa ko. aivan karmeassakin suhteessa. Se on jo edistystä, jos tuntee, ettei ole onnellinen. Tai luulee, että pitäisi olla onnellinen, vaikkei ole.

Täh?? kirjoitti:

Tuossa taisi kuitenkin olla kyse kahdesta tämän ketjun keskustelijasta eikä parisuhteen osapuolista...

On hyvä katsoa, mihin vastaa, niin keskustelun seuraaminenkin on mielekkäämpää.

Lue lisää

"Tuossa taisi kuitenkin olla kyse kahdesta tämän ketjun keskustelijasta eikä parisuhteen osapuolista... "

Ai miten niin? Ihan selkeästihän siinä keskusteltiin parisuhteen osapuolista, kuten "yksi osapuoli esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero. "

Johon vastattiin

"Ihmiset ovat erilaisia, ja niin on parisuhteen osapuoletkin. Ihan eri syistä erotaan, tai jatketaan liittoa."

jep5 kirjoitti:

"Tuossa taisi kuitenkin olla kyse kahdesta tämän ketjun keskustelijasta eikä parisuhteen osapuolista... "

Ai miten niin? Ihan selkeästihän siinä keskusteltiin parisuhteen osapuolista, kuten "yksi osapuoli esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero. "

Johon vastattiin

"Ihmiset ovat erilaisia, ja niin on parisuhteen osapuoletkin. Ihan eri syistä erotaan, tai jatketaan liittoa."

Lue lisää

Jep5, et ilmeisesti ole seurannut keskustelua.

MiljaL kirjoittaa: "yksi osapuoli (=MiljaL)esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen (=anna* ym tässä keskustelussa) vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero. "

Ymmärtääkseni MiljaL ja ja hänen tämän ketjun keskustelukumppaninsa eivät ole parisuhteessa...

Taitaa olla parasta siirtyä muihin ketjuihin, kun täällä kirjoitellaan miten sattuu, eikä edes tajuta sitä.

Täh?? kirjoitti:

Jep5, et ilmeisesti ole seurannut keskustelua.

MiljaL kirjoittaa: "yksi osapuoli (=MiljaL)esimerkiksi toteaa, että on perusteita sekä erota että olla eroamatta, kun taas toinen (=anna* ym tässä keskustelussa) vakuuttelee, että ainut vaihtoehto on ero. "

Ymmärtääkseni MiljaL ja ja hänen tämän ketjun keskustelukumppaninsa eivät ole parisuhteessa...

Taitaa olla parasta siirtyä muihin ketjuihin, kun täällä kirjoitellaan miten sattuu, eikä edes tajuta sitä.

Lue lisää

"Ymmärtääkseni MiljaL ja ja hänen tämän ketjun keskustelukumppaninsa eivät ole parisuhteessa..."

Mitäpä jos ymmärtäisit jokaisen kirjoittavan omasta parisuhteestaan, tai itsestään. Niin teki mm MiljaL ja anne*, heidän näkemyksensä oli erilaiset. Eri ihmiset, eri näkemykset. Kukin päättää tietysti itse eroaako, vai ei.

later kirjoitti:

"Ymmärtääkseni MiljaL ja ja hänen tämän ketjun keskustelukumppaninsa eivät ole parisuhteessa..."

Mitäpä jos ymmärtäisit jokaisen kirjoittavan omasta parisuhteestaan, tai itsestään. Niin teki mm MiljaL ja anne*, heidän näkemyksensä oli erilaiset. Eri ihmiset, eri näkemykset. Kukin päättää tietysti itse eroaako, vai ei.

Lue lisää

Ymmärrän kyllä, mutta en ymmärrä, miksi se oma tarina vastataan kommenttiin, jossa puhutaan ihan eri asiasta. Tässäkin keskustelussa olisi ollut monta sellaista kohtaa, missä tuon kommentin aiheesta puhutaan ja mihin sillä olisi voinut jatkaa keskustelua.

Tulee käsitys, ettei kirjoittajaa edes kiinnosta, mistä muut puhuvat, kunhan saa itse laittaa väliin, mitä haluaa.

Mutta kukin tyylillään.

MiljaL kirjoitti:

Minusta nuo kommentit eivät yritä auttaa minua mihinkään, vaan niiden kirjoittaja on itse juuttunut johonkin, ei halua nähdä kokonaisuutta, vaan ainut päämäärä on todistaa omaa oikeassaolemistaan. Pahoittelen, jos kirjoittamiseni kuulostaa vakuuttelulta, se ei ole pyrkimykseni eikä minulla ole sellaiseen tarvetta. Minua ei liikuta mitenkään, mitä joku random keskustelupalstalainen ajattelee minusta tai minun elämästäni. Mutta mitä minun pitäisi sitten vastata? Sanoa, että joo, olet oikeassa, taidankin olla aika onneton, kun tarkemmin ajattelen? Niinkö?

Näihin kommentteihin vastaaminen on tuntunut sillä tavalla kivalta, että tässä kirjoittaessani omat ajatukset ovat selkiytyneet. Tuntuu vähän hassultakin lukea kommentteja minun läheisriippuvuudestani tai alistamisestani tai kohtaamastani henkisestä väkivallasta, kun päiväni ovat enimmäkseen täynnä iloa, jaksamista, mielenrauhaa jne. jne. Näin ei ole aina ollut, ja olen tehnyt ison työn rämpiäkseni pois siitä suosta, jossa kahlasin, mutta senkin takia tiedän, mistä onni rakentuu. Oli aika hienoa jossain vaiheessa huomata, kuinka usein hymyilen itsekseni.

Eihän kukaan tietenkään näe omaa elämäänsä objektiivisesti, miten se voisi edes olla mahdollista? Tässä tilanteessa minä kuitenkin tiedän oikeasti olevani onnellinen. Tuo puolisoni halu muuttaa minua olikin aiemmin ahdistavaa, silloin, kun minä luulin, että minun pitäisi löytää kompromissi sen suhteen. Sen jälkeen, kun tajusin, että siinä, mikä ja kuka minä oikeasti olen, ei tarvitse koskaan tehdä kompromissia, se lakkasi olemasta minulle ongelma. Puolisoni ei ymmärrä sitä, mutta minä otan omaa tilaa ja omaa aikaa silloin, kun tarvitsen sitä.

Lue lisää

Minuakin kiinnostaisi saada vastaus tuohon edellä esitettyyn kysymykseen

"miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?"

Voisitko vastata? Olet sopeutunut puolisosi haluun muuttaa sinua. Silti toisen hyväksyminen on tärkein tekijä parisuhteessa. Ilman sitä ei ole rakkautta, ei voi kohdata toista aidosti, riidellä rakentavasti, ei olla todellisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei ole ainoastaan minun keksintöni, vaan näin sanotaan suurin piirtein kaikissa julkaisuissa, joissa parisuhdetta käsitellään.

Täh?? kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, mutta en ymmärrä, miksi se oma tarina vastataan kommenttiin, jossa puhutaan ihan eri asiasta. Tässäkin keskustelussa olisi ollut monta sellaista kohtaa, missä tuon kommentin aiheesta puhutaan ja mihin sillä olisi voinut jatkaa keskustelua.

Tulee käsitys, ettei kirjoittajaa edes kiinnosta, mistä muut puhuvat, kunhan saa itse laittaa väliin, mitä haluaa.

Mutta kukin tyylillään.

Lue lisää

Täh? > Keskustelupalstalla menee puurot ja vellit joskus sekaisin. Mutta tuossa kyllä ihan selkeästi puhuttiin samasta asiasta, eri näkökulmasta vain. Ihmisillä yleensä on eri näkökulma, vaikka samasta asiasta puhutaankin. Siksi toiseksi, vaikka henkilöillä A ja B näkökulma olisi samassa asiassa sama, he kokevat sen aivan varmasti eritavoin.

lhilfvh kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi saada vastaus tuohon edellä esitettyyn kysymykseen

"miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?"

Voisitko vastata? Olet sopeutunut puolisosi haluun muuttaa sinua. Silti toisen hyväksyminen on tärkein tekijä parisuhteessa. Ilman sitä ei ole rakkautta, ei voi kohdata toista aidosti, riidellä rakentavasti, ei olla todellisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei ole ainoastaan minun keksintöni, vaan näin sanotaan suurin piirtein kaikissa julkaisuissa, joissa parisuhdetta käsitellään.

Lue lisää

Tuo askarruttaa minua myös. Ymmärrän, että ihmiset jatkavat liittoaan milloin mistäkin syystä, vaikka kumpikaan ei tuntisi rakkautta. Ilman rakkautta liitto sujuu. Mutta jotain hyvin oleellista puuttuu, jos liitosta puuttuu toisen hyväksyminen. Jos haluaisi toisen olevan toisenlainen, käyttäytyvän erilailla. Kukaan ihan täyspäinen ei kyllä suostu moiseen.

lhilfvh kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi saada vastaus tuohon edellä esitettyyn kysymykseen

"miksi elät suhteessa, jossa puolisosi ei hyväksy sinua sellaisenaan?"

Voisitko vastata? Olet sopeutunut puolisosi haluun muuttaa sinua. Silti toisen hyväksyminen on tärkein tekijä parisuhteessa. Ilman sitä ei ole rakkautta, ei voi kohdata toista aidosti, riidellä rakentavasti, ei olla todellisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei ole ainoastaan minun keksintöni, vaan näin sanotaan suurin piirtein kaikissa julkaisuissa, joissa parisuhdetta käsitellään.

Lue lisää

Vastaan vielä tähän, kun nyt poikkesin tänne, vaikka ajattelin jo sanoneeni tarpeeksi. Vastaan siitä huolimatta, että en juuri arvosta vastaväittäjiä jo pelkästään sen takia, että heitä ei ole edes kiinnostanut kysyä, millainen elämäntilanteeni konkreettisesti on, ei lapsista, ei mistään. Ainut päämäärä on tyrmätä se, että pohdiskelen liittoani eri kanteilta, ja kertoa, että ero on minulle ainut vaihtoehto. Mitään arvostusta ei tosiaan heru edes sille, että minä oikeasti pohdin asiaa eri kanteilta, vaikka jotain voisi päätellä siitäkin, että kirjoitan ketjuun, joka on aihealueen "avioero" alla. Yksipuolisista argumenteistanne yksikään ei liioin ole ollut sellainen, jota en olisi jo miettinyt, joten mitään uutta tämä ei ole minulle tarjonnut. Se, mitä olen tästä saanut, on omien ajatusten selkiytyminen, kun olen kirjoittanut niitä, mutta keskusteluna tämä on aika hedelmätön eikä sitä oikein ole mieltä jatkaa.

Kuten jo sanoin, uskon, että lähes kaikissa parisuhteissa toisella on tarpeita, joita toinen ei ymmärrä, ja toiselle asetetaan odotuksia, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa kuka ja millainen toinen oikeasti on. Suurin osa ihmisistä ei edes tajua tätä. Silti suurimmalle osalle ei olla kuorossa toitottamassa, että "Eroa, eroa, eroa!!!" En usko, että kukaan voi oikeasti väittää tuntevansa toista läpikotaisin. Meillä kaikilla on toisistamme omien kokemustemme pohjalta luodut käsitykset, joihin vaikuttaa myös koko meidän oma historiamme ja kokemuksemme muista ihmisistä. En siis usko, että yhdelläkään teistä vastaväittäjistäkään on liittoa, jossa 100-prosenttisesti ymmärretään ja hyväksytään kaikki puolison tarpeet, edes kaikki tärkeimmät. Todennäköisempää on, että teissäkin on niitä, jotka kieltävät omat tarpeensa ollakseen puolisolleen mieliksi, uskottelevat itselleenkin haluavansa täsmälleen samoja asioita puolison kanssa, vaikka se ei olisi totta.

Minusta on väärin sanoa, että olen sopeutunut puolisoni haluun muuttaa minua. Ennemminkin olen jättänyt omaan arvoonsa hänen halunsa muuttaa minua. Se on puolisoni ongelma, joka hänen pitäisi selvittää itse. Meillä on pitkä historia ja niin kuin aikaisemmin sanoin, mies on minun paras ystäväni. Hän tuntee minut parhaiten ja hyväksyy minussa sellaisia asioita, joita jopa minun itseni on ollut vaikea hyväksyä. Voin puhua hänen kanssaan asioista, joista en kenenkään muun kanssa puhuisi. Te yritätte kovasti kääntää asian sellaiseksi, että parisuhteessamme ei olisi kyse mistään muusta kuin tuosta mieheni kyvyttömyydestä ymmärtää minun oman tilani tarvetta, mutta niin se ei kuitenkaan ole. Se ei liioin ole ainut punnus vaa'assa, kun mietin parisuhteemme jatkoa. Ei pidä ensinkään paikkaansa, että emme kohtaisi toisiamme aidosti tai emme riitelisi rakentavasti, ihan käsittämätön johtopäätös siitä, mitä olen kirjoittanut - ei tosin tarkoitushakuisuudessaan mitenkään yllättävä.

Senkin sanoin aiemmin, että minulla oli jossain vaiheessa paha olla tässä suhteessa, ja olen tullut siihen tulokseen, että se johtui siitä, että yritin olla jotain muuta kuin olin. Yritin olla sellainen, kuin minulta odotettiin. Tämä ei koskenut pelkästään parisuhdetta vaan työelämää, äitiyttä jne. Olin palaa loppuun, ja siitä alkoi matka itseeni tutustumiseen. Se on elämänmittainen matka, mutta olen jo päässyt niin pitkälle, että tiedän, että ainut ihminen, joka osaa tehdä minulle oikeita valintoja, on minä itse. Jos valitsen pysyä tässä liitossa, valitsen sen kaikkine seurauksineen, samoin jos valitsen erota, valitsen sen vaihtoehdon kaikkine seurauksineen, ja niitä vaihtoehtoja minun on punnittava ja valittava itselleni sopivin vaihtoehto. Miehelläni on samat valintamahdollisuudet.

Teidän kirjoituksistanne paistaa sellainen käsitys, että onnellisuus olisi puolisosta kiinni. Puoliso on tärkeä osatekijä elämässä, mutta onnellisuus lähtee kuitenkin omasta itsestä, siitä, että on sinut itsensä kanssa ja itselleen rehellinen. Sen, millainen ja kuka minun puolisoni on, ei ole ratkaisevaa sille, olenko minä onnellinen vai en. Eikä se, millainen ja kuka minä olen, ole ratkaisevaa sille, onko minun puolisoni onnellinen. Se on asia, jota hän ei valitettavasti ymmärrä, ainakaan vielä.

Eniten arvostustani teidän kommentointianne kohtaan syö se, että teiltä näyttää kokonaan puuttuvan se ymmärrys, että ihmisen pitää itse prosessoida asioita ja itse päätyä tekemään ne omat valintansa. Silloinkin, kun ero on lopulta se ainut vaihtoehto, ihmisen pitää kypsyä tekemään se. Rakentava keskustelu on asioiden eri puolien miettiminen, sen miettiminen, mitä seurauksia, mikäkin valinta tuo tullessaan, sen ymmärtäminen, että kun tekee valintansa, valitsee ne kaikki seuraukset. Tällaisessa keskustelussa, jossa sanotaan, että "Kun miehesi ei ymmärrä, että haluat omaa tilaa, sinun pitää erota.", ei ole mitään rakentavaa.

Minun osaltani tämä keskustelu päättyy tähän. Toivon vilpittömästi teille kaikille kaikkea hyvää.

jep5 kirjoitti:

"Hän luulee, että hänen pitäisi olla onnellinen, mutta hän ei luule olevansa onnellinen."

Kyllä se vaan kuule on niin, että monet tosiaan luulevat olevansa onnellisia tuollaisessa ko. aivan karmeassakin suhteessa. Se on jo edistystä, jos tuntee, ettei ole onnellinen. Tai luulee, että pitäisi olla onnellinen, vaikkei ole.

Lue lisää

Onnellisuudelle annetaan liikaa painoarvoa. Ei onnellisuus riipu puolisosta, jollei tämä ole pahoinpitelijä, alkoholisti tai pettäjä. Tylsässä ja tavallisessa suhteessa olisivat luultavasti kaikki edellä mainitut jos pystyisivät ja olisivat siitä IKI-ONNELLISIA. Niin suhteellista se.

Sinkkujen onnellisuuden voi taas käydä lukemasta sinkkupalstalta. Sieltä ei löydy onnellisia sinkkuja. On tietenkin eri asia, jos vehtaa jonkun kanssa salaa, ja tarvitsee sellaiseen tilaa. En kuitenkaan usko, että väärin tekeminen tekee ihmistä lopulta onnellisen.

Lueskelin kirjoituksia sieltä täältä. Mitään painostusta eroon en huomannut. Kaikilla on jonkinlaisen ongelmia liitoissaan. Jos ne ovat toisen mielestä sietämättömiä, eikä niitä saa selvitettyä, kannattaa erota. Miksi pitäisi pysyä väkipakolla yhdessä, hampaat irvessä?

Lueskelin kirjoituksia sieltä täältä. Mitään painostusta eroon en huomannut. Kaikilla on jonkinlaisen ongelmia liitoissaan. Jos ne ovat toisen mielestä sietämättömiä, eikä niitä saa selvitettyä, kannattaa erota. Miksi pitäisi pysyä väkipakolla yhdessä, hampaat irvessä?

"Hyvin kriittisesti eroon suhtautuvat pelkäävät alitajuntaisesti, että heidän puolisonsa ottaa heistä eron."

Minä olen kyllä tästä eri mieltä. Pikemminkin taustalla on erilainen käsitys siitä millä tavalla ihmiset käsittelevät rakkauden tunteitaan ja siitä voiko omiin tunteisiinsa vaikuttaa.
Nythän on ollut alunperin kyse liitosta jossa on asiat periaatteessa kunnossa eikä mitään suuria ongelmia ole. Naisen tunteet ovat kuitenkin kadonneet eikä hän usko että ne enää voisivat palata. On siis ainoa vaihtoehto erota suosiolla.
Tämä on varmasti näkökanta sellaisen ihmisen mielestä joka ottaa kaikki tunteen ikään kuin "ylhäältä annettuina". Niihin ei siis voi kauheasti vaikuttaa ja kaikki yrityksetkin vaikuttavat keinotekoisilta. Enkä sano että tämä olisi jotenkin väärä tapa suhtautua tunteisiin. Se on vain yksi tapa ja näille ihmisille luontainen.
Mutta sitten on myös ihmisiä, joihin itsekin lukeudun, jotka kokevat rakkauden tunteet vähän toisin. Heidän mielestään tunteita voi myös aktiivisesti ylläpitää ja elvyttää. Heidän mielestään joskus olemassa olevat rakkauden tunteet eivät sinällään katoa mihinkään, ne vain jäävät ehkä arjen alle. Tämä siis niissä tapauksissa jossa edelleenkään ei ole muita isoja ongelmia liitossa.

En itse usko että nämä kaksi erilaista ihmisryhmää voisvatkaan lopulta koskaan ymmärtää toisiaan koska nämä käsitykset ovat erottamaton osa heidän omaa persoonaansa. Ja siksi myös noiden erilaisuuksien aiheuttamat erot suhtautumisessa eroon ovat vaikeasti ymmärrettävissä. Hankalinta on tietysti jos toinen roavasta puolisosta kuuluu selvästi toiseen tyyppiin ja toinen toiseen. Silloin toisen ratkaisun hyväksyminen voi olla vaikeaa.

KokemusK kirjoitti:

"Hyvin kriittisesti eroon suhtautuvat pelkäävät alitajuntaisesti, että heidän puolisonsa ottaa heistä eron."

Minä olen kyllä tästä eri mieltä. Pikemminkin taustalla on erilainen käsitys siitä millä tavalla ihmiset käsittelevät rakkauden tunteitaan ja siitä voiko omiin tunteisiinsa vaikuttaa.
Nythän on ollut alunperin kyse liitosta jossa on asiat periaatteessa kunnossa eikä mitään suuria ongelmia ole. Naisen tunteet ovat kuitenkin kadonneet eikä hän usko että ne enää voisivat palata. On siis ainoa vaihtoehto erota suosiolla.
Tämä on varmasti näkökanta sellaisen ihmisen mielestä joka ottaa kaikki tunteen ikään kuin "ylhäältä annettuina". Niihin ei siis voi kauheasti vaikuttaa ja kaikki yrityksetkin vaikuttavat keinotekoisilta. Enkä sano että tämä olisi jotenkin väärä tapa suhtautua tunteisiin. Se on vain yksi tapa ja näille ihmisille luontainen.
Mutta sitten on myös ihmisiä, joihin itsekin lukeudun, jotka kokevat rakkauden tunteet vähän toisin. Heidän mielestään tunteita voi myös aktiivisesti ylläpitää ja elvyttää. Heidän mielestään joskus olemassa olevat rakkauden tunteet eivät sinällään katoa mihinkään, ne vain jäävät ehkä arjen alle. Tämä siis niissä tapauksissa jossa edelleenkään ei ole muita isoja ongelmia liitossa.

En itse usko että nämä kaksi erilaista ihmisryhmää voisvatkaan lopulta koskaan ymmärtää toisiaan koska nämä käsitykset ovat erottamaton osa heidän omaa persoonaansa. Ja siksi myös noiden erilaisuuksien aiheuttamat erot suhtautumisessa eroon ovat vaikeasti ymmärrettävissä. Hankalinta on tietysti jos toinen roavasta puolisosta kuuluu selvästi toiseen tyyppiin ja toinen toiseen. Silloin toisen ratkaisun hyväksyminen voi olla vaikeaa.

Lue lisää

"Pikemminkin taustalla on erilainen käsitys siitä millä tavalla ihmiset käsittelevät rakkauden tunteitaan ja siitä voiko omiin tunteisiinsa vaikuttaa."

Eritoten on kysymys siitä, ettei ihmisten käsitys rakkaudesta ole koskaan aivan, tai lähellekään samanlainen. Jokainen rakastaa tavallaan, tai ei rakasta. Kyse on myös rakkauden määrittelystä. Kukaan muu kuin itse ei koe, eikä voikaan kokea rakkautta, eikä mitään muita tunteita samalla tavalla. Tätä on monen hyvin vaikea ymmärtää. Kuten myös sitä, että kun puoliso haluaa erota, sanoo, ettei enää rakasta, niin se usein on kaunis, lievempi ilmaus sille mitä oikeasti tuntee.

Niinpä, mutta moni ei tunnu sitä ymmärtävän. Ehkä he mieluummin elävät kuolleessa liitossa kuin ovat onnellisia.

Kyllä ne näköjään voi! Välillä sitten ollaan kun tunteita olisi, mutta se on pelkkää huonoa omaatuntoa. Todella alhaista käytöstä toista kohtaan. Meillä on myös pitkä 14 vuoden liitto takana. Nyt alkaa kuulemma riitaisa ero,jonka tekee mahdollisimman inhottavaksi minulle. Pitää lähteä töihin takaisin, että saa rahallisesti hoidettua eron ja sen jälkeisen elämän. Sääliksi käy pienintä, kun on vauva vielä.

karina kirjoitti:

Kyllä ne näköjään voi! Välillä sitten ollaan kun tunteita olisi, mutta se on pelkkää huonoa omaatuntoa. Todella alhaista käytöstä toista kohtaan. Meillä on myös pitkä 14 vuoden liitto takana. Nyt alkaa kuulemma riitaisa ero,jonka tekee mahdollisimman inhottavaksi minulle. Pitää lähteä töihin takaisin, että saa rahallisesti hoidettua eron ja sen jälkeisen elämän. Sääliksi käy pienintä, kun on vauva vielä.

Lue lisää

Tänne on mukava kirjoitella kun kohtaltovereitakin on ja naisenpuolia vielä.

muuutta kirjoitti:

Tänne on mukava kirjoitella kun kohtaltovereitakin on ja naisenpuolia vielä.

Ei läheisyyttä, ei seksiä, nukutaan eri huoneissa. Teinistä asti oltu kimpassa, aikuiset lapset. Ei riitoja, puhutaan se mikä on tarvis. Kaveripohjallako mennään kohti eläkeikää?

Ihmettelijä kirjoitti:

Ei läheisyyttä, ei seksiä, nukutaan eri huoneissa. Teinistä asti oltu kimpassa, aikuiset lapset. Ei riitoja, puhutaan se mikä on tarvis. Kaveripohjallako mennään kohti eläkeikää?

Lue lisää

Jaa-a. Nyt sitten olisi maailman parasta himokasta seksi aamusta iltaan. Palvova rikas mies ja rakastelua aamusta iltaan. Ja uusi aamu seksistä ja suihkusta raikkaana täynnä rakkautta uutta kumppania kohtaan. Ja vuoden päästä aamusta iltaan seksiä. Mielellään hississä, työpaikalla ja muissa jännittävissä paikoissa. Estrogeenivoiteella ja lääkkeillä ylläpitäen kosteutta tietysti.

Ihmettelijä kirjoitti:

Ei läheisyyttä, ei seksiä, nukutaan eri huoneissa. Teinistä asti oltu kimpassa, aikuiset lapset. Ei riitoja, puhutaan se mikä on tarvis. Kaveripohjallako mennään kohti eläkeikää?

Lue lisää

Sitähän se normaali ja tasapainoinen yhteiselämä on! Nyt molemmat eläkkeellä, harrastetaan, matkustellaan, tavataan ystäviä ja vietetään heidän kanssaan illanviettoja. Lapset ja lastenlapset tuovat iloa elämään, heitä autetaan jos on tarvis.

Nukutaan eri huoneissa, kun toisella on univaikeuksia ja erilainen rytmi sitä pahentaa. Silti jokainen päivä on nautintoa olla yhdessä, tehdä ruokaa ja käydä välillä ulkona syömässä. Läheisyyttä ja toisen kunnioittamista sekä arvostamista on molemmin puolin. Intohimo on tasaantunut rakastamiseksi!

Mitä elämästä voisi muuta toivoa?! Näin mennään hautaan asti...
Sori, mutta en ymmärrä enää suuren intohimon ja rakastumisen etsimistä tässä iässä, sillä olisihan se todella raskasta alkaa koko elämänsä alusta. Tutustua uuteen ihmiseen, totutella hänen tapoihinsa jne.
Sillä ihastumisen ja intohimon tunteella ei pitkään elä!

Näin minäkin ajattelen. Perheen arvon ymmärtää vasta kun on menettänyt sen.

Minun mielestä avioliitossa ja parisuhteessa on lupa tehdä irtiottoja: kokeilla jotakin uutta, olla ystävien kanssa, huomioida itseään enemmän. Miksii pitäisi ottaa ero, kun on lupa huomioida itseään terveellä tavalla.

ero tylsyyden tähden kirjoitti:

Näin minäkin ajattelen. Perheen arvon ymmärtää vasta kun on menettänyt sen.

Minun mielestä avioliitossa ja parisuhteessa on lupa tehdä irtiottoja: kokeilla jotakin uutta, olla ystävien kanssa, huomioida itseään enemmän. Miksii pitäisi ottaa ero, kun on lupa huomioida itseään terveellä tavalla.

Lue lisää

Ei nykynaisen tunne-elämää ymmäärrä Erkkikään.Mi,ulla lähti muutamia vuosia,kohdattiin sattumalta,hän oli heti kalleuksissani kiinni se oli menoa ,hän oli suunnattomassa kiimassa,ulisi.En kysellyt oliko sillä aikaa saanut. Tuli takaisin ,taas läksi.En kyllä tänätalvena pystynyt häntä hoitamaan(oli muita asioita).

Toki liitto perustuu paljon muuhunkin kuin rakkauteen. Mutta kyllä tahto rakastaa loppuu varsin pian jos liitossa ei ole enää mitään. Puhumattakaan syvemmistä asioista.