Varttimailin kiihdytyskisa

Saaks fillarilla tehdä ensin burnikset?

Tuo Suomenojan kautta kulkeva rantareitti eteläisestä Espoosta Helsinkiin on mukavan hiljainen luontomatkailureitti, jolla voi ihailla luontoa, kuulostella lintuja ja tiirailla tiuja. Olen ajellut sitä jo päälle neljäkymmentä vuotta, eikä sillä tee mieli kiihdytellä ja hurjastella.

Ne kisailureitit ovat länsiväylän vierustan liikenteen melussa, jossa voi ottaa niitä kiihdytyksiä liikennevaloista.

Riippuu vähän pyörästä, viitsiikö kiihdytellä. Parisen vuotta sitten oli yksivaihteinen mummopyörä, jossa se ainoakaan välitys ei kestänyt voimankäyttöä.

Viime vuonna oli ikivanha nopsan picnik torpedon välityksillä. Sillä oli jo vähän parempi kiusata kovaamenijöitä.

Nyt on alla 21 vaihteinen mummoluukkinen kapine, mutta siinä on luontaislogiikan ja tottumuksenvastaiset vaihteenvalitsinsuunnat. Päälle 500 kilometriä ajettu ja vaihteita on varmaan vaihdettu ainakin 5000 kertaa ja edelleen menee vaihteet väärään suuntaan, jos ei siihen vaihtamiseen intensiivisesti keskity.

Muutama kiihdytyskisa on mennyt pieleen, kun kiihkeimmässä kohtaa on vaihtanut vahingossa pienemmälle.

Tänään voi vertailla pärjäisikö kisassa
https://new.livestream.com/accounts/8468789/events/3090976

kisaan yhden kerran jälkeen? Kello seitsemän maantiepyöräilijällä on aika mukava vauhti. Ekalla kerralla se aloitti kiihdytyksen jo mutkissa ja oli rinnalla suoran auetessa. Siinä se rinnalla pysyi tuon kisamatkan ajan. Oli sillä muutama välitys vielä käyttämättä, mutta ehkä ne ovat alamäkiin ja myötätuulille.

Tänään minä aloitin kiihdytyksen jo mutkissa ja se oli kymmenkunta metriä jäljessä ja jättäytyi kisasta pois.

Pitänee päästää se jatkossa rinnalle ennen kiihdytystä, ettei jänistä.

Yleensä yritän pitää kisailun vain tuolla tilavalla turvallisella tienpätkällä, mutta joskus lipsahtaa muillekin teille, ja silloin on koirat-lapset-mummot ja muut hitaat tienkulkijat vaarassa ja ainakin säikähtelevät pahasti, kun mutkan takaa tulee kaahari koko tien täydeltä.

Tänään oli aamupäivällä ihan tyyntä ja ajattelin yrittää tasamaalla tyynessä varttimaililla, kuinka lähelle pääsee nejääkymppiä.
Pienessä vastatulessa on päässyt kolmekuuteen ja kolmeseitsemään ja pienessä myötätuulessa neljäkahteen.

Ei siitä tullutkaan nopeusyritystä, kun edessä oli kolme muuta
vauhdikasta pyöräilijää, vaan kiihdytyskisa, jossa piti ohittaa muut.

Kolmeseiskalla alkavaksi jäi tämäkin yritys ja mutkissa oli säikky lapsiperhe tulossa pyörillä kisaajia vastaan.

Olette te ikuisia kakaroita ;)

Syksy etenee ja ilmat viilenevät ja vauhdikkaat kuntopyöräilijät taitavat vetäytyä sisätilojen lämpimyyteen. Ainakaan ei näy enää liiemmalti tien päällä.

Tässä yhtenä päivänä huomasin meren pinnan aaallokosta, että on hieman myötätuulta ja päätin kokeilla sitä neljääkymppiä.

Edeltävässä risteyksessä näin kaukaa, että pari pyöräilijää on edellä. Suoran auetessa näin, että olivat naisia ja ilmiselvästi pyöräkisa meneillään. Toinen painaa tien oikeata laitaa ja toinen vasenta ja rinnakkain.

(mikähän naislogiikan kummajainen se on, että jos jossakin tulevaisuudessa aikooo kääntyä vasemmalle, niin ajetaan ajotien vasenta laitaa riippumatta ajettavan pätkän pituudesta)

Sain pyörittää polkimia ihan tosissaan, että naiset alkoivat edes lähestyä. Tien oikeassa laidassa oli nuorehko nainen maastopyörän näköisellä kapineella ja kuin korostaakseen sitä, ettei tässä mistään kisaamisesta ole kysymys, ajoi ilman käsiä ja aivan pystyssä. Tien vasemmassa reunassa polki hieman vanhemman näköinen nainen hyvin matala-asentoisella retkipyörällä.
(mitenköhän naisten retkipyörillä saadaan niin matala ajoasento; ovatko naiset lyhytkoipisia, vai onko pystyputki enemmän kallellaan taakse?).

Oma nopeus nousi sinne tavoiteltuun neljäänkymppiin, eikä mennyt ollenkaan kuin heittämällä ohi, vaan ihan niukinnaukin.