Tosi alamäki demareilla. Alle 15 prossaa. Ja vieläpä hallituksessa. Oma etu parempi puoluejohtajilla kuin kansan. Näin arvelen. Pohdinnan paikka jääneille demareille.
alamäki
Olisko skdl jotain?
36179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
SKDL oli aluksi yhteistyöjärjestö kommunistien ja ei kommunistien kesken, siis
Suomen kansandemokraattinen liitto (SKDL).
Johon kuului SKP, vasemistososialistit, kansandemokraatit ja SDP: a erotetut, ns. kuutoset, kolme viimeksi mainittua eivät olleet eivätkä ole kommunisteja.
Riita siihen pesään tuli... SKDL: ä leipoivat puolueen, jota jatkaa Vasemiistoliitto,
ilman kommunisteja puolueena, Kuutosten jälkeläiset ovat hajonneet khuin pieri itäkairaa, ja "vasemistosoialistit" ovat äänettömiä tukijoita ehkä persuissa, demareissa ja Vasemistloliitossa mukautuneina.
SKDL harjoitti aluksi yhtenäistä politiikkaa yhdessä maalaisliiton kanssa, ja mm. skdl saavutti v. 1958 eduskuntavaalissa 50 k-edustajaa, mikä ei silti johtanut hallitukseen, kun mm. sdp oli taantumusten juoksupoikana, ja maalaisliitto uusliberalisoitumassa...
KTP on ko yhteistyöjärjestön perusvoimasta jatkamassa vanhan, lopetetun SKP: n kunniakkaita luokkataisteluperinteitä, vaikka muut nykyään vaikenevat KTP: a "kuolettavasti", mm. esim. media ym.
-Sellaista se luokkataistelussa "elämä on" nykyhetkellä, vaan ei pysyvästi, -kommunistit yhtenäistyy sitä mukaan kun työväenluokka eheytyy... on nääs sellainen tuntuma tähän dialektiseen vastakohtien asiaan...
Terve Kaarlo.Perustappa puolue. Esim.Naarasvalta.
Olin toukokuussa 1988 Tikkurilassa perustamassa KTP: a.
En ryhdy puolueelle perustamaan kilpailevaa puoluetta.
Olisit voinut ilmaista omalla nimimerkillä tai nimelläsi komppisi, - heittosi: "Naarasvalta", tosi humoristinen tyyppi on tuo "Kaarlo Nurmikumpu",
joka ei kuitenkaan ole minä, Iidan ja Altin poika, Soppelan kassakoulussa, toukokuussa 1940 syntynyt...
Olisi hyvä, että Kaarlo rekisteröisi nimimerkkinsä, niin tiedettäisiin, koska oikea Kaarlo puhuu. Tällä palstalla on pelleilijöitä, jotka muka puhuvat Nurmikumpu Kaarlon nimissä. Muutenkin levitetään väärää tietoa henkilöistä ja asioista ja on epätietoisuutta. Nurmikumpu Kaarlo esimerkiksi on KTP puolueen eikä SKP:n tai STP:n maolaisten puolueen kannalla, mutta silti sekaantuu moni ja voi luulla väärin. KTP = Kommunistinen Työväenpuolue, SKP = Suomen Kommunistinen Puolue (ovat eri puolueita)
Pitänee rekisteröityä, kun haamukaarlot puhuu sukunimelläni ...
KTP,n Kemijärven naisosasto(naarasvalta) KTP=Kemijärven Tytön Pöntsäkkeet.
Heh heh (naurua).Sinäpä sen kerroit. Hyvää päivän jatkoa. Heh.
Jösses
Antaa tulla prutalia nauratusta, mutta hällä väliä, sillä se josta PIIP, luodaan
KTP. a lukijalle naarasvaltaisena pöntsäkkeenä... repivä mainos,,,
-Ensi vuonna eduskuntavaalissa KTP nousuun, siis KOMMUNISTINEN TYÖVÄENPUOLUE - RAUHAN JA SOSIALISMIN PUOLESTA, (KTP) R.P.
PUOLESTA
Komm. Työväenp. on marxilais-leniniläinen kommunistinen puolue. Tätä puoluetta äänestämällä edistää siis kommunistisen yhteiskunnan tulemista. Sen vuoksi en voi äänestää, vaikka Nurmikumpu onkin hyvä tyyppi, mutta en kannata kommunistisen järjestelmän perustamista. Haluan pitää omat maat itselläni enkä luovuttaa niitä yhteisomistukseen.
Eikö imperialistisen vaiheen kapitalismi ja porvaristo, ja apurit, siis opportunistinen "vasemisto" ole no. riistänyt maanomistajilta hyvin suurina joukkoina oikeuden harjoittaa tuotantoa maataloudessa? Jota ei marxilais - leniniläiset kommunistit edes tue, vaan tuomitsemme ne lopetustehtävät, johon mm. SDP syyllistyi opportunistisena puolueena, ja ajoiva t kymmeniä tuhansia pois Suomesta elintasopakolaisiksi Ruotsiin, ym... Tällaistako kannatat, että vaikka menisi viimeinenkin siemenperuna, me ei taivuta itse määräämään ns. talonpoikina maamme oikeudenmukaisesta, demokraattisesta MAAN käyttoä, osuustoimintatiloina?
KTP on työväenluokan marxilais-leniniläinen puolue, joka samalla tukee työtätekevän talonpoikaiston ja vastaavien pk - yrittäjien tavoitteita, myös jo ennen
sosialismia, näin imperialistisen kapitalismin aikana...
Tietenkin itse kukin harkitsee miten ja ketä äänestää, mutta kannattaa opiskella
myös marxismi - leninismin teoriaa, se edelleen on työväenluokan oppi ja ideologia.
-PAREMPI LUKEA MARXISMI - LENINISMIÄ KUIN KUUNNELLAA VÄÄRISTELIJÖIDEN KASKUJA.
Entä nämä yksityismonopolikapitalistien omistuksessa olleet Stora-Enso konsernin massatehdas ja Salcompin matkalaturitehdas omistajamonopolien käskystä täältä Kemijärveltä lopettivat tuotannosta, ja veivät täällä työläisten luoman lisäarvon, josta voitot muodostuu, poissa jopa maasta, SALCOP KIINAAN... - STORA ENSO POIS KEMIJÄRVELTÄ JA VIE PÄÄOMAA ALIKEHITTYNEISIIN MAIHIN.
-ARVAAPA VIETÄISINKÖ MAASTA POIS JOS OLISIVAT KOKO KANSAN OMISTUKSESSA?
Tietenkään ei KTP marxilais-leniniläisenä puolueena kielteistä kehitystä tue,
mutta tämän vakuutteluni ei johdata Sinua äänestämään KTP: a, kun pelkäät
että sosialisoidaan yhteiskunnalliseksi tuotantovälineet, myös maan, joka
sitten annetaan talonpoikaiston käyttöön, tuottamaan maataloushyödykkeitä, joille pitää olla jalostuspaikkoja, siis teollisuutta ja työtä työläisille maataloudesta, joka, on yhteiskunnan toinen perusjalka, - JA teollisuus on toinen perusjalka, - mutta tällaista työllistävää hyvinvointia et ole tukemassa,
vaan äänestät.., ET SILTI KTP. a.
-Se on asiasi, mutta näköpiirissä ei ole enää kapitalismin elpyminen... TUKEMALLA NIITÄ, JOTKA JOHTAVAT KANSAN VALTAOSAN ELINTASON JYRKKÄÄN HUONONTUMISEEN.
-SE OIKEA... K. N. ELI NIMELLÄ (NIMIMERKISSÄ)...
KEMIJÄRVELTÄ JA VIE PÄÄOMIA POIS MAASTA, ALIKEHITTYNEISIIN MAIHIN
HUOMAUTUS: outoa, kun tuo viimeinen kappale pomppasi johtamaan koko juttuni
siihen, että minä, Kaarlo Nurmikumpu VEISIN PÄÄOMIA MAASTA POIS, ALIKEHITTYNEISIIN MAIHIN, - EN VIE EIKÄ KTP VIE, - ME VASTUSTAMME PÄÄOMIEN VIENTIÄ IDEOLOGISESTI JA POLIITTISESTI JÄRJESTÖLLISESTI...
Pyydän anteeksi jo etukäteen, Toivottavasti EI koskaan tule kommunistista puoluetta voimaan! En yritä morkata, mutta mitä niitä valtioita seuraa niin, olkoot.
Saat anteeksi, silti lähestyy aika, että no. työväenluokan puolue, meillä KTP saavuttaa joukkokannatuksen ja saadaan rakenneuksi erikoinen luokkaliitto kaikkien työläisten kanssa.., -siis työväenluokkaan- ja ei - työväenluokkaan kuuluvien työläisten kanssa.
Näinhän se menee, mitä enempi on työttömyyttä, köyhyyttä niin jostainhan tulee puolue joka nousee heidän etujaan ajamaan.
Ja se puolue perustettiin toukokuussa 1988. puolue on Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja sosialismin puolesta...
Se juna meni jo Kaarlo kommunisteilta. Oletkos kuullu persuista ? Niiden retoriikka on vedonnut noihin työttömiin nykyisin paljon paremmin, kuin nuo sinun luokka jargonit.
Eikö ole tapana,että historia toistaa itseään. Se on jo tuolla etelä euroopassa melkosta liikehdintää. Meinaan vasemmistopuolueilla. Saap nähdä mitä tuleman pitää. Sehän on väistämätön totuus,että näin ei voi kauan jatkua. Toivottavasti ei taas mennä veli veljeä vasten. Oikein hyvää kesää vaan Kaarlolle ja voimia tässä "taistelussa "
OLEN SAMAA MIELTÄ: -UUSIA JUNIA TULEE, JA KIITOS SEMPPITOIVOTUKSESTA, HYVÄ NIMIMERKKI, - SAMOIN...
Joka tajua materialistisen dialektiikan tieteellisen merkityksen, on vakuuttunut, että uusia junia tulee, niitä ei voi pysäyttää edes: - "persu" lauma.
... -jos ei tänään, niin ehkä jo huomenna tai lähitulevaisuudessa.
-Työttömyys on kapitalismin paha vitsaus, syy pääomien kasautuminen yhä tehokkaammiksi riiston välineiksi, ja pääoman maasta poisvienti ym. siihen liittyvä.
Kapitalismi on KRIISISSÄ, - ja hetken sitä pitää elinvoimaisena kytkös EU. n, v. 1995...
Tätä aikakautta, mikä alkoi v. 1917 Venäjällä, ei mennyt, vaan ovat hetkeksi kehityksen katkaisseet, - ei tosin pysyvästi, sillä spiralimaisen kehityksen käyrä on jo nousussa, - ennen "kuoskua", -vitsiksi loppu kanetti...
Aika tämä synnyttää erilaisia "persu" ilmiöitä, joka hetken on innostava jopa työttömiä ja työllistettyjä työväenluokan ihmisiä "persu" demagokisesta populismista...
-Ole iloinen tästä hetkestä, ja tule sitten mukaan tytön puolesta - suurpääomaa vastaan. -
Ei tunnu historia toistavan itseään. Kyllä kaikkialla Euroopassa on nähtävissä suvaitsemattomuuden nousu. Äärioikeisto on päätään nostanut, ei niinkään vasemmisto. Jos vasemmisto on saanut nousua 1-2% samaan aikaan kuin äärioikeisto 10-20%, niin siinä ei historia itseään toista.
"mennyt maailma" Se juna on tainnut mennä jo useammalta puolueelta,( teen poikkeuksen), persut taitaa olla niitä viisempiä jotka ainakin yrittää ajaa jotenkin. Kempan persut ei pahemmin tee muuta kuin joskus haukottelevat.
uhosivat 16.6 mutta siinä se sen jälkeen ei mitään selitystä.
Onko etes mitään kommentia tullut viimeisistäkään alotteista. Parhaiten keskustelevat demarit ja keskusta, ainakin on mielipiteitä.
Historia ei kyllä ole koskaan itseään toistanut poliittisten ilmiöiden osalta.
Politiikan historiassa ei aatteet kierrä, vaan muuttuvat maailman olosuhteiden myötä.
Kehitys ei polje siinä takaisinpäin, vaan nämä ismit muuttuvat kuhunkin aikaan sopiviksi. Kommunismissa se kokeilu ei osoittautunut hyväksi, vaan kaikkialta se on lähes lopetettu, koska idealistinen aate ei toimi kun ihminen on luotu omaa etuaan tavoittelevaksi otukseksi. Ihmisten keskuudessa tuollaiset aatteet eivät koskaan tule toimimaan, ja sen on maailma jo näyttänyt.
Aurinko nousee idästä... ja länteen laskeutuu...
Kommunismia ei vielä ole missään todellisena luokattomana yhteiskuntana, edes
ei siihen päässeet Neuvostoliitossa, ainoastaan sosialismia, mikä Marxin mukaan on alempi yhteiskunnallinen vaihe, mitä korkean vaiheen kommunismi tulee tulevaisuudessa olemaan, mutta kommunismi rakennetaan asteittain sosialismin aikana.
Sosialismi toteutui NL: a hyvin vaikeissa oloissa. Pääpiirtein tuli toteutetuksi vuoden 1936 alkuun mennessä, mutta ei korkean vaiheen luokatonta yhteiskuntaa saavuttanut, kun herra Hrutshevin hyväksi tekivät kompromissin puoluevastaisten voimien kanssa, mikä johti v. v. 1953 - 1956 proletaarisen, työväenluokan johtaman sosialismin rakentamisen toisenlaiseen, pikkuporvarilliselle linjoille. Hrutshevi lakkautti työväenluokan johtavan osan ja nk. työväenluokan luokka- ja valtiovallan, -t .s. proletariaatin diktatuurin...(latinaksi)
Siinä syy, ja seuraus, sosialistinen Neuvostovaltio, NL: on joutui murskatuksi, ja kapitalismi palautui Venäjälle...
Marxilais - leniniläinen kommunistinen ideologia ja oppi ei ole vanhentunut, ainoastaan tällä hetkellä suurpääomaa ja kapitalismia puolustavat ovat vallan kahvassa laajasti maailmalla, seurauksena hrutsevilaisesta revisionismista.
YM. syyaiheita, esim. oikeistolaisesta "vasemistosta", joka tukee suurpääomaa.
sosialismin kohti syksyn 1991 vastavallankumousta...
Entiset demarit ovat vaurastuneet ja alkaneet porvareiksi.
Köyhänä kuijottavat hakee apua persuista.
Demareissa on enää pikkuherroja, kuten opettajat, maanmittausteknikot ja muut merkonomit.
Työväenluokan ihmisillä on todella luokka - asema tietoisuus tosi vähäinen, johtuen no. oikeistolaisesta SDP. a, sen ns. luokkarauhan saarnausvietistä, mihin sortuivat
myös mm. nykyisen VL: n puuhaihmiset, joten -porvarillistunut EDUSKUNNAN VASEMISTO ON PAREMPI KAPITALISMIN IKUISTAJAVOIMA. MITÄ ITSE PORVARISTO.
TÄHÄN SYNKKÄÄN KEHITYKSEEN KYLLÄSTYNEET HAKEVAT APUA PS: A...
VÄHÄINEN OSA TAAS LUOTTAA UUTEEN SKP: N, JOKA UUMOILEE HRUTSHOVILAISESRTA REVISIOITUSTA IDEOLOGIASTA, JA STP TAAS
MAOLAISUUDESTA ETSII APUA PÄIN P... SEEN MENNEESEEN KAPITALISMIN KEHITYKSEEN, MUKA VASTAVOIMAKSI.
ON OLEMASSA KUITENKIN AATTEELLISESTI OIKEASUUNTAINEN TYÖVÄENLUOKA JOUKKO - OSASTO, PUOLUE, JA SE ON KTP.
jUURI NUISTA SOVITTELIJOISTA JA SOPEUTUJISTA JOHTUEN SEK PORVARILLISESTA MEDIAVAIKENEMISESTA JOHTUU, ETTEI TYÖVÄNLUOKKA OLE VIELÄ YHTENÄINEN LUOKKA, JA TUE OMAA PUOLUETTA, MUTTA AIKA KOITTAA, -AURINKO NOUSEE IDÄSTÄ...
valkokaulusköyhiä.
JUURI NIITÄ... POROPORVAREITA TYÖV. LIIKKEESSÄ.
Tuomas Kalliokoskelta saisi jo tulla mielipiteitä, kaikki eivät käytä facebookia! Saithan ääniä, vaikkakin ei heti auennut.
ps. vastasithan kemppasivulla ja heti tuli ääniä.
Sitten kun ehit.
Kunnallisvaaleissa äänestetään. Ei ääni käyttämättä jää.
Harjulan Oilille äänen annan. Taikka Topille ääneni kannan.
Oli Muutosta edustaa, Topi demareihin luottaa.
Kumpi olisi parempi, vai sittenkin Kaarlo toveri?
- - -Oi jos sais äänilipun jakaa kolmeen osaan!
On muitakin puolueita kuin epäisänmaalliset kepu, kokoomus, demarit, pöljä PS ja vanhan linjan kommunistinen puolue.
sukuvika on se kun suksi ei luista.
Joko demarit ovat valinneet ehdokkaita kunnallisvaaleihin, vai onko työväenyhdistys jo hajaantunut kahtia? Kannattaako valita riitelevän puolueen ehdokkaita? Viittaan tietysti Ylen uutiseen Kemijärven demarien hajoamisesta, eduskuntavaalien jälkeen. Kampanjatyö on kaiken "aa ja oo", jos sitä ei hallita, miten kaupungin asioita?
Mikä on demarien vastaus tilanteeseen? Kansa odottaa.
Kemijärvellä demarit sai 2 valtuustopaikkaa enää.
Nyt on tosi kova demarien tappio muutenkin ollut gallupeissa, hmm... Miten käy?
Jos Kemijärvellä demarien työväenyhdistys sopii riitansa, niin voihan se vielä siitä noustakin? Asettavatkohan oman ehdokkaan eduskuntavaaliinkin nyt?