Mistä sitä työtä sitten saisi?

Joo-o. Mulla kans semmonen olo että heitän kohta kirveen kaivoon ja elän varmaan koko loppuelämäni työttömyystuella. Töitä on haettu ja harjoittelupaikkoja kymmeniä varmaan. No, ehkä en ole hakenut sitten vielä tarpeeksi ja saan itkeä vasta kun on satoja hakemuksia rustattu. Ikää reilu parikymmentä ja "oikeita" palkkatöitä CV:ssä kolme viikkoa. Harjoitteluja on reilu vuosi mutta eiväthän ne mitään paina kun ovat olleet vain harjoitteluita.

Ei vaan riittäisi enää jaksaminen tai motivaatio kun joka paikasta kuulee vaan eioota. Nuppi alkaa pikkuhiljaa pehmenemään ja tulevaisuus pelottaa. Useimmat ikätoverit ovat olleet töissä useamman vuoden ja rakentaneet omakotitaloja,menneet naimisiin yms. minä asun yksin pienessä yksiössä ja yritän vain selvitä päivästä toiseen. Ikätoverit tekee lapsia ja minä haaveilen tästä sitten joskus 10 vuoden päästä jos silloinkaan.

Joka paikasta kuulee joko arvosteluja laiskuudesta tai haukkumisia ties mistä asiasta kun en kelpaa töihin/ jaksa hakea töitä/hae koulutukseen. Nyt viimeksi jätin CV:n ja avoimia hakemuksia (harjoitteluun)kolmeen paikkaan ja pitää vissiin lähteä tekemään uusi kierros kun ei mistään kuulu mitään.

Työttömystukea saan, mutta sillä ei paljoa juhlita. Kyllä v'tuttaa, että olin aikoinaan vain kaksi kesää nuorena töissä ja lähdin opiskelemaan väärää alaa peruskoulun jälkeen. Viimeisimpiin paikkoihin joihin hain töihin hakemuksia tuli reilu sata toiseen ja reilu 3000 toiseen.Ai minua ei sitten valittu?kumma juttu....

Opiskelin vuodesta 2008 vuoteen 2013 vaikka ja mitä ja mistään ei mitään hyötyä ole. Mä menisin ihan kiljuen tässä vaiheessa johonkin ilmaisharjoitteluun mutta eipä niitäkään paikkoja pahemmin löydy (olen kierrellyt ja kysellyt!) Työkkärin tantat vaan voivottelee ja tarjoaa ei oota. Onhan siellä hyvä käydä naamaansa näyttämässä kerran kolmessa kuukaudessa että olen hengissä:D

Enää en jaksa edes toivoa että pääsen töihin. No,ehkä joskus kolmekymppisenä.Toivottavasti. Jotain voisi lähteä opiskelemaan työttömyystuella kun vain keksisi mitä...

Eli jep, olen elämässä epäonnistunut nuori joka tykkää katsella seiniä päivät pitkät ja elää elämäni yksin. Jep. Tämän lisäksi olen vielä laiskapaska kun ei motivaatio riitä työnhakuun kun samoihin paikkoihin hakee 100-3000 hakijaa .

Voisipa vaan kelata elämää 10 v taaksepäin ja tehdä asiat toisin:(

Vähän sama juttu täällä, mutta koulutusta ja kokemusta on. Silti en kelpaa. Nuorempana se tyssää siihen kun ei ole koulutusta ja kokemusta ja sitten vanhempana on liikaa kokemusta ja koulutusta. Mikään ei kelpaa.

Mistä sitä työtä sitten saisi? Ei mistään nykyisin. Olet vanha tai nuori,oli koulutusta tai työkokemusta niin vatsaus on EI! Jos olet vanha sulla on ehkä sairauksia ja taas jos olet nuori , haluut juhlia tai perustaa perheen. Kaikkiin löytyy vastauksia...

Aaah ihan kuin lukisi omia viestejä. Ärsyttää olla ahkera parikymppinen ihminen ja istua päivät pitkät kotona, kun mihinkään ei kelpaa.

Sama täällä! Opiskelin innolla yliopistossa ainetta, josta pidin. Välillä otin opintolainaakin, välillä olin kesällä hanttihommissa. Monet olivat töissä koko opiskelujen ajan ja tekivät muutaman kurssin vuodessa, mutta itse ajattelin, että parempi vaan keskittyä opintoihin ja valmistua nopeasti -kyllä sitten saa töitä kun valmistuu! Vaan eipä saa! Nyt ei saa enää edes niitä töitä, joita olisi tehnyt opiskelujen ohessa... Lainat odottaa takaisinmaksua eikä oikein voi tulevaisuuden suunnitelmia tehdä. Vähän tulee minullakin sellainen olo, että ei oikein mihinkään kelpaa.

Mä pääsin oikeaan palkkatyöhön vasta 26 vuotiaana... tosiaan, ei mitään kontakteja päästä suhteilla minnekään, ja mun oli pakko opiskella todella paljon että läpäisin koulut edes jotenkuten hyvin.

ja tosiaan, siivoojaksikin vaaditaan nykyään koulutus, kuten kaikkiin muihin mitä mainitsit... kaupan kassalle ei pääse, ennen kuin on ollut varastossa, hyllyttäjänä yms. apuhommissa,
tein itse aluksi just sitä yksinkertaista, raskata hommaa... roudausta yms. Samaa saattoi olla tekemässä täysin kielitaidoton melkeen kymmenen vuotta nuorempi tyyppi... mutta tosi pian kyllä yleni, ehkä ihan vaan iän tuoman varmuuden, elämänkokemuksen yms takia ja mutkien kautta päädyinkin lopulta unelma-ammattiin, jolla ei mitään tekemistä niiden ensimmäisten duunien kanssa mutta ilman niitä en olis saanut kokemusta jota työnantaja arvosti, vaikkei ala edes ollut ollenkaan sama.