Sairasloma ja huono omatunto

väsynytjaonneton

Olen koko kevään opiskellut täysipainoisesti, kirjoitin keväällä yo-kirjoituksissa laudaturin tasoa ja sen jälkeen palasin koulun penkille koska valmistun lukiosta vasta joulukuussa. Olin jo aiemmin uupunut, mutta kaikki romahti kun aloitin kesätyöt. Aamukuudelta alkaen 9h päivässä siivoustöitä. Nukuin huonosti ja stressi paheni pahenemistaan. Minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koin kärsiväni burn outista. Nyt sain töistä 2vkon sairasloman stressin takia, työ kestää vähän yli 1kk eli palaan vielä takaisin noin 1,5vkon ajaksi.
Olen aina ollut perfektionisti ja vaikka tajuan olevani hyvin uupunut, minulla on kauhean huono omatunto. Kyseessä on ensimmäinen "oikea" kesätyöni jossa olisin halunnut olla, mutta voimavarani ovat aivan lopussa. Lisäksi minulla kuluu loppukesä yo-kirjoituksiin lukien, ja yritän ajatella että jos nyt en lepää, en jaksa lukea niihinkään kunnolla.
Tunnen valtavaa syyllisyyttä vaikkei pitäisi, sanovat läheiseni ja lääkärit. Kellään vastaavia tuntemuksia?

0

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        59
        1180
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        1108
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        114
        1032
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        950
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        96
        930
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        765
      7. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        721
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        192
        666
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        71
        649
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        73
        627
      Aihe