Asuntolainaa yli 700000€:a. Interesant.Pitäisikö häipyä Brysseliin?
Stubbi
siili ja kissa
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Interessant,ei tarvi.kyllä kokoomuspolitiikot noin pienen velan kanssa aina pärjää,onhan keksitty rahanpesut,ja veroparatiisisaaret,kyllä koijareille aina jostain rahaa löytyy,ettei tarvi Litlissä käydä.
Jyrki Katainen - Kokoomus. Korruptio kukoistaa, KOK
Lainaus nettikirjoituksesta: Ari Ojapelto, tiistaina 26. toukokuuta 2009:
"Suomalaisen työn tuloksista yli puolet valuu osinkoina maan rajojen yli amerikkalaisille rikkaille eikä kotimaisiin investointeihin. Kokoomuslaiset pääoman omistajat ovat sijoittaneet vieraisiin maihin kaksi kertaa enemmän kuin isänmaahan ja niissä työskentelee henkensä pitimiksi jo yli 300 000 työntekijää. Kokoomuslaisten yritysjohtajien suurin innovaatio on ollut viime vuosina siirtää tuotanto Suomesta matalapalkkamaihin jossa työ teetetään orjatyönä.
Tämän kaiken on siunannut entinen ”työväen” presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Isänmaallisesta innovaatiosta onkin maksettu Kokoomuksen kannustavuusideologian mukaan kokoomuslaisille johtajille ylisuuret bonukset ja optiot. Seurauksena tuloerot ovat revähtäneet ennätyssuuriksi.
Kun voitot ovat kasautuneet harvoille ja valtio ei saa enää verotuloja tuotannon kasvun suhteessa, sosiaalisia velvoitteita on siirretty valtiolta kunnille. Kuntien talous on laitettu ahdinkoon, koska jo edellisten sinipunahallitusten aikana valtionosuuksia leikattiin niin, että vuonna 2000 ne olivat enää 21,9 prosenttia kuntien budjetista. Vuonna 1990 ne olivat vielä 36,7 prosenttia. Tämän “toivo“-puolueen hallintokaudella hyvinvointipalvelua on ajettu vauhdilla alas. Nyt ne ovat reaalisesti 90-luvun alkupuolen tasolla."
_
Samalla vedetään omaan liiviin etuisuuksia ja vaalirahaa, jos ei muuten saa, niin kierretään ammattimaisesti lakeja: Sylttytehtaan perustuotanto aikajärjestyksessä:
Ulkoministeriön vastauskirje Oikeusministeriölle, Greco: n kyselyyn: "aikooko Suomi pitää varaumansa voimassa."
ULKOASIAINMINISTERIÖ 15.02.2005. LAHETE. Oikeudellinen osasto. OIK-12 Tiina Jokinen
Ilmoituskirje Grecolle varaumien voimassaolon jatkamisesta aiheutti kokonaisen hankkeen perustamisen:
Varaumien jatkamis -hanke (Asiakirjat välilehti):
Hankenumero: OM004:00/2006. Hannula Ilari
Varaumien voimassaolon jatkamisen lainmukaisuus arveluttaa Ulkoministeriötä.
Varaumien jatkamismenettely korruptiolakeihin on ennenkuulumatonta Suomen historiassa:
2. Asian valmistelu. 24.11.2005
Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä ja siitä on pyydetty ulkoasianministeriön lausunto.
PERUSTELUT
1. Nykytila
Eduskunta hyväksyi 26 päivänä kesäkuuta 2002 (EV 85/2002 vp — HE 77/2001 vp) Strasbourgissa 4 päivänä marraskuuta 1998 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen (SopS 108/2002, ETS 173, jäljempänä sopimus). Eduskunta hyväksyi samalla sopimukseen kaksi varaumaa, joista toinen koskee 12 artiklassa edellytetyn vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnin laajuutta ja toinen 17 artiklassa säännellyn lainkäyttövallan ulottuvuutta.
Tästä sitten alkoi edustajien ja ministerien ja puhemiehen lahjontarumba veroparatiisiyhtiöistä, ja kaikkiaan 11 Vanhasen hallitukseen valittua ministeriä sai ylimääräistä vaalitukea hämäristä lähteistä, veroparatiisiyhtiöistä.
_
_
Ministerien vaalirahan taustalla on veroparatiisiyhtiö. Neitsytsaaret Kokoomus
Ministerien vaalirahan taustalla on veroparatiisiyhtiö. 21.05.2008 06:15
Kolme ministeriä sai vaalirahoitusta yhtiöltä, jonka taustat kytkeytyvät tiukan pankkisalaisuuden Luxemburgiin ja pahamaineiseen veroparatiisiin Brittiläisille Neitsytsaarille.
He ovat valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok), ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok).
Kukin heistä sai viime eduskuntavaaleihin 10 000 euroa tukea Helsingin Mekaanikontalolta, joka on kansainväliseen miljonäärisijoittajaan Ahti Vilppulaan samaistettu yhtiö.
Kaupparekisterin asiakirjoista ilmenee, että Mekaanikontalon todellinen ja ainoa omistaja on Vilppulan luxemburgilainen sijoitusyhtiö Procomex. -Viimeisin merkintä omistuksesta on päivätty 5. maaliskuuta 2007 eli juuri ennen eduskuntavaaleja.
Procomex oli perustettu kymmenen vuotta aiemmin. Luxemburgissa julkaistusta virallisesta perustamisilmoituksesta selviää, että perustaja oli Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröity Kilbrin Investments Limited -niminen yhtiö.
[b](Vilppulalla oli aiemmin bordelliyritys Brysselissä. Nyt hän asuu 200 m2 luksusasunnossa Helsingin hienostokaupunginosassa, Eirassa.
-Vilppula on todettu ulosotossa varattomaksi.)[b]
Verottaja: Luxemburg ja Neitsytsaaret ovat ongelmamaita
_
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ko...asp?id=1534279
---
Jättitukia sijoittajalta Vanhaselle ja Niinistölle - ”En muista häntä” Julkaistu: 16.9.2009 19:03
Nelosen uutisten mukaan sijoittaja Ahti Vilppula rahoitti avokätisesti puhemies Sauli Niinistön (kok.) ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjoita.
Nelosen mukaan Vilppula kertoi antaneensa Niinistön kampanjaan 50000 euroa ja Vanhaselle 25000 euroa. Vilppulan mukaan tuet maksettiin hänen hallinnoimansa Helsingin Mekaanikontalon kautta.
- Nimen olen kyllä kuullut en ole varma olenko tavannut, kommentoi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.
Vilppula tuki yritystensä kautta lukuisia ehdokkaita eduskuntavaaleissa.
_
http://www.uusisuomi.fi/raha/71608-j...hanta”
---
Raju epäilys Kataisesta
Julkaistu: 11.10.2009 14:19. Päivitetty: 11.10.2009 14:22
Pitkänen epäilee, että Kataisen ydinvoimainnon takana on menneinä vuosina saatu vaaliavustus. Pitkänen perustelee epäilyksiään Uudelle Suomelle viittaamalla kokoomuksen vaalirahailmoituksiin.
_