Olemme olleet aviossa pian 20 vuotta. Viime vuosina puolisoni on muuttunut ajatuksiltaan paljon. Ihan perustavaa laatua olevat kysymykset kuten suhtautuminen toisiin ihmisiin, ajatukset yhteiskunnasta, sukulaisista, käsitys perheen toiminnasta, sukulaisista jne. On muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin avioliiton alussa. Koen tämän raskaana minun on vaikeaa ymmärtää hänen uusia näkemyksiään jotka valitettavasti tuntuvat agressiivisimmilta ja negatiivisimmilta kuin aiemmin. Tilanne väsyttää minua ja en koe voivani hyvin tällä hetkellä liitossamme.
Hänen suhtautumisensa asiaan on että hän saa toimia juuri niinkuin haluaa ja hänellä on oikeus ajatella miten haluaa. Toki näin onkin, mutta haluaisin kuulla ajatuksianne miten puolison tulisi suhtautua kun toinen muuttuu joksikin toiseksi ihmiseksi kuin se jonka kanssa menin naimisiin?
Haluaisin vielä sanoa että näen eron aivan äärimmäisenä vaihtoehtona joka ei käytännössä ole mahdollista.
Hänen suhtautumisensa asiaan on että hän saa toimia juuri niinkuin haluaa ja hänellä on oikeus ajatella miten haluaa. Toki näin onkin, mutta haluaisin kuulla ajatuksianne miten puolison tulisi suhtautua kun toinen muuttuu joksikin toiseksi ihmiseksi kuin se jonka kanssa menin naimisiin?
Haluaisin vielä sanoa että näen eron aivan äärimmäisenä vaihtoehtona joka ei käytännössä ole mahdollista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sellaisiksi me miehet muututaan vanhemmiten, perussuomalaisiksi.
No valottaisi paljon enemmän jos kertoisit, että minkälainen hän oli ennen. Jos oli kiltti ja kunnollinen niin ymmärrän tuon muutoksen.
Mutta onko jotain tapahtunut niihin aikoihin kun miehes alkoi muuttumaan? Tapahtuiko jotain erityistä?
Parisuhteessa pitää hyväksyä puolison muutos. Et voi vaatia, että hän on koko suhteen ajan samanlainen ja se on mahdotontakin.
Tuossa tilanteessa voit kertoa asiallisesti että onko hän huomannut itsessään muutosta ja kerro hänelle miten itse koet sen. Näin hän saa osviittaa, että se muutos ei välttämättä mene hyvään suuntaa. Tosin jos hän kokee että hänellä on hyvä olla niin ilman että kukaan loukkaantuu (fyysisesti) niin eipä paljon sinulla ole osaa eikä arpaa siihen.
Mielestäni muuttuminen on luonnollista ja toivottavaa. Olisi rasittavaa jos esim. oma puolisoni olisi samanlainen kuin 37 vuotta sitten kun tapasimme, tai jos hän ajattelisi asioista samalla lailla. Kokemukset, ihmissuhteet, työ jne. muovaavat meistä sen millaisia me olemme. Ja kuten totesit, jokaisella on oikeus omiin ajatuksiinsa ja vastuu omista teoistaan. Uskon, että myös sinä olet muuttunut.
Tuollaisessa tilanteessa ero olisi aika kummallinen tapa ratkaista ongelmaasi koska ongelmahan on sinulla.
...saa...
Ongelma ei ole sinussa. Ongelma ei ole teissä kummassakaan, vaan parisuhteessa.
Muuttuminen on luonnollista. Olette olleet 20 vuotta aviossa, ette siis enää ihan untuvikkoja.
Parisuhteen myötä pitäisi kasvaa, molempien. Kompromisseja, hyväksymistä, suvaitsevaisuutta. Tässä taas tulee esille se vanha kunnon kommunikointi eli suut auki ja puhumaan! Liittoa ja suhdetta PITÄÄ hoitaa, ei se ole itsestäänselvyys!
Ero nyt vasta typerää olisi tuossa tilanteessa!
"Ero nyt vasta typerää olisi tuossa tilanteessa!"
En ymmärrä. Lapsia ei ole enää hoidettavana, joten nyt voi mennä oman hyvinvoinnin mukaan.
Ei ehkä typerin mutta helpoin tapa ratkaista "ongelma"
Tietysti puolisot saavat muuttua, mutta jos puolison elämänarvot radikaalisti muuttuvat, kyllä silloin on aiheellista miettiä, jatkaako suhdetta tällaisen ihmisen kanssa. Onko vielä tarpeeksi yhteistä pohjaa. Muutosta ei voi kieltää, muttei myöskään saa kieltää itseään. Toinen voi toki toki toimia niin kuin haluaa, mutta kaipa parisuhteessa on lupa toivoa joustoa ja kompromisseja? Hyvää käytöstä, toisen tunteiden huomioon ottamista?
Voih. Tarvitsette apua pikaisesti ja voimallisesti, älä aikaile. Minun entinen mieheni muuttui täysin tunnistamattomaksi mieheksi muutamassa vuodessa ja niimpä 20 vuotinen liitto piti minun päättää. Hän ei tunnustanut liitossamme tai itsessään mitään muutoksen tarvetta. Kaikki käytännön asiat jäi minun hoidettavaksi, jopa sairaslomalla, ei halunnut ottaa vastuuta kuin itsestään jos siitäkään ja arvot menivät päin prinkkalaa.
Hei alakuloa ja paljon!
Kuten Rattlerei jo ehdotti, minäkin kannustan teitä hakeutumaan esimerkiksi perheneuvontaan selvittelemään liittonne tilaa.
20 vuotta on pitkä aika, ja sen kuluessa tulisi myös suhdetta hoitaa ja keskustella siihen liittyvistä asioista. Minusta kuulostaa, että ette ole oikein kunnolla kohdanneet toisianne, tarpeitanne, toiveitanne ja tunteitanne toisianne kohtaan.
Ihminen muuttuu ja hänen kuuluukin muuttua. Myös parisuhde muuttuu ja muovautuu eri elämäntilanteiden mukaan. Mutta koskaan ei saisi joutua kokemaan pelkoa, pysyvää huonovointisuutta ja jatkuvaa väsymystä toista kohtaan, ne ovat merkkejä siitä, että suhde on tulehtunut ja tarvitsee hoitoa.
Myös erilaiset parisuhdekurssit ovat auttaneet monia, sillä siinä on mukana vertaistuen elementti, kun asioista puhutaan muiden pariskuntien kanssa.
Toivon teille kykyä hoitaa suhdettanne niin, että siitä taas muodostuu toinen toisianne tukeva ja antoisa liitto, eikä näivettävä pahan olon lähde. Hyvin monet parisuhteen pulmat ratkeavat hyvällä, avoimella viestinnällä ja keskustelulla. Jos kuitenkin päädytte eroon, on silti esimerkiksi pariterapiassa käymisestä apua asian käsittelyyn.
Toiveikasta kesää toivottaa
diakoni Meiju