Ensimmäinen neljännes oli todella viihdyttävää Havaijia kunnes toinen ryhdistäytyi ja meni menojaan. Ilahduttavaa oli hyökkäyksen hivenen muuttunut ilme ja mielestäni oikea tapa ja muodostelma tehdä pisteitä (ottaen huomioon rosteri siis). Lyhyet heitot puuttuivat edelleen lähes tyystin ja siihen olisikin panostettava, jotta hyökkäys muuttuisi koko ottelua enemmän dominoivaksi koneeksi tai antaisi puolustukselle jatkossakin sitä oleellista lepoaikaa pelien voittamiseen. Paljon parempi hyökkäyskokonaisuus nähtiin siis edelliseen verrattuna. Vastustajalla pelinrakentaja ja rosteri on vaan heitoissa sen verran etevämpi ja taitavampi ainakin tällä hetkellä.
14,6 pelin anders puolustus oli kyllä kovempi ja ihme on, jos vantaalaiset tänään juhlivat yläkentällä.
Puolustus ei näyttänyt kauniilta ensimmäistä stoppia lukuun ottamatta ja lopun Eino show nyt oli peilailua kuluttaa aika kellosta. Puolustus teki muutamia tosi pahoja perusvirheitä, ottaen huomioon totta kai myös, että punainen hyökkäys on toki hyvä. Eihän punaisia vastaan voi lähteä pelkästään kolmen linjamiehen rushilla, sellainen kutsu on jo ajatuksena jokaisella downilla suoranainen ”itsemurha” eli ammutaan suoraan omaan jalkaan. Toiseksi Spears ratkaisi ottelun viidellä maalilla ja siihenkään ei oikein tartuttu millään tavalla, annettiin vaan mennä. Kolmanneksi ohitaklauksia oli enemmän kuin "lääkäri määrää" ja näin annettiin liian helposti hyvää punaiselle.
Nyt on juonen käännyttävä ja punnerrettava seuraavassa ISSllä voitto tai alkaa lentohiekkaa olla jalkojen alla. Mahdollisuudet on, olisi vain saatava kahden ensimmäisen pelin parhaat osakokonaisuudet hyökkäyksen ja puolustuksen osalta samaan peliin.
Tsemiä seuraavaan
BUT-ROO Porvoo 27.6
6
330
Vastaukset
- 16+1
Kolmen rushi oli tosiaan outo veto, mutta neljälläkään ei painetta saatu. Olisi pitänyt blitzata enemmän riskilläkin.
- JVM
Tais siellä tulla muutama blizikin, ainakin se yksi punaisten maaliinjohtanut (jäi hyvin mieleen) lähti n. 5-7 y päästä maalilinjasta, jossa Pennanen ampui ulkoa ja Pineda G ja T valistä ja punaisten juoksu käveli keskeltä koskematta maaliin...
Taftilla Schubert ja Lemmetyinen ovat Kellyn ykköstargetit (oman juoksun lisäksi), niiden suhteen on keksittävä kunnon keitos ja puolustuksen puolelta Okko tulee aina kovaa! - 16+12
JVM kirjoitti:
Tais siellä tulla muutama blizikin, ainakin se yksi punaisten maaliinjohtanut (jäi hyvin mieleen) lähti n. 5-7 y päästä maalilinjasta, jossa Pennanen ampui ulkoa ja Pineda G ja T valistä ja punaisten juoksu käveli keskeltä koskematta maaliin...
Taftilla Schubert ja Lemmetyinen ovat Kellyn ykköstargetit (oman juoksun lisäksi), niiden suhteen on keksittävä kunnon keitos ja puolustuksen puolelta Okko tulee aina kovaa!Jos Okko on hyökkäyksen vasemmalla puolella, niin heittopelin voi unohtaa melko suosiolla (jos nyt vähän kärjistetään).
- sivustahuutelija
Roostersin hyökkäyksen linja on niin kova tällä kaudella, että tästä maasta ei löydy joukkuetta, joka neljällä miehellä saa paineen RoJolle. Ja juoksu pitäisi pystyä pysäyttämään kuuden miehen boksilla.
Roosters ei jostain syystä peluuttanut Linnainmaata ollenkaan ensimmäisellä puoliajalla, mutta ehti yhdessä neljänneksessä rojojn kanssa ottaa 92 jaardia. Kuinkakohan paljon olisi saanut tuota puolustusta vastaan jos olisi pelannut koko pelin. - 9+14
TV selostuksen mukaan Linnainmaa tuli suoraan lentokentältä. kone ilmeisesti myöhässä ja ei ehtinyt pelaamaan kuin puolet ottelusta.
- 1+7
nyt pitäisi roostersin miettiä sanktioita finnairille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1022334- 2221950
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761762Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011326- 381240
- 1221118
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27784290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180691Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47685Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51680