Mietittekö sinkkuna ollessa isoja tehtäviä päätöksiä ja valintoja sen kannalta, että valinta/päätös edesauttaa sitä, että löydätte joskus sen kumppanin? Onko teillä jotain haaveita, joita olisitte halunneet toteuttaa, mutta sinkkuna olo jarruttaa näiden asioiden/haaveiden toteuttamista? Yritättekö pitää elämän mahdollisimman avoimena kaikelle uudelle ja sille mahdolliselle kumppanille?
Itse esimerkiksi en voisi kuvitella sinkkuna muuttavani maalle asumaan tai liian lähelle vanhempiani, että jumiutuisin pelkästään niihin ympyröihin. Tuntuisi myös, että on liian kaukana kaikesta tapahtumasta, harrastuksista ja niistä potentiaalisista miehistä. Muutenkin olen ajatellut, että olisin ehkä valmis muuttamaan muuallekin, jos sattuisin jonkun jostain kauempaa löytävän. Minulla on vakituinen työpaikka, mutta myös työn suhteen ovet ovat avoinna muuallekin ja kiinnostaisikin jossain vaiheessa katsella myös muita työpaikkoja.
Koulutuksellani voi hakea aika monenlaisiin työpaikkoihin ja pientä lisäkoulutusta käymällä ovet ovat avoinna vielä useampiin paikkoihin. Joten sinänsä en ole työpaikankaan suhteen sidottu mihinkään tiettyyn paikkakuntaan, jos nyt satun työtä muualta saamaan. Mitään oman talon ostoa/rakentamista tms. en pidä ollenkaan ajankohtaisina tai järkevinäkään ajatuksina tässä vaiheessa. Noita asioita miettisi mielellään sitten sen kumppanin kanssa kahdestaan. Jos olisin perheellinen niin elämäni olisi luultavasti paljon vakiintuneempaa ja pitäisin kynsin hampain kiinni vakituisesta työpaikastani. Näin sinkkuna sitä haluaa pitää ovet auki moneen suuntaan eikä jämähtää vielä mihinkään kaavoihin, koska kuitenkin odottaa, että pääsee suunnittelemaan sitä tulevaisuutta sitten jonkun kanssa kahden.
Millaisia mietteitä teillä on?
Itse esimerkiksi en voisi kuvitella sinkkuna muuttavani maalle asumaan tai liian lähelle vanhempiani, että jumiutuisin pelkästään niihin ympyröihin. Tuntuisi myös, että on liian kaukana kaikesta tapahtumasta, harrastuksista ja niistä potentiaalisista miehistä. Muutenkin olen ajatellut, että olisin ehkä valmis muuttamaan muuallekin, jos sattuisin jonkun jostain kauempaa löytävän. Minulla on vakituinen työpaikka, mutta myös työn suhteen ovet ovat avoinna muuallekin ja kiinnostaisikin jossain vaiheessa katsella myös muita työpaikkoja.
Koulutuksellani voi hakea aika monenlaisiin työpaikkoihin ja pientä lisäkoulutusta käymällä ovet ovat avoinna vielä useampiin paikkoihin. Joten sinänsä en ole työpaikankaan suhteen sidottu mihinkään tiettyyn paikkakuntaan, jos nyt satun työtä muualta saamaan. Mitään oman talon ostoa/rakentamista tms. en pidä ollenkaan ajankohtaisina tai järkevinäkään ajatuksina tässä vaiheessa. Noita asioita miettisi mielellään sitten sen kumppanin kanssa kahdestaan. Jos olisin perheellinen niin elämäni olisi luultavasti paljon vakiintuneempaa ja pitäisin kynsin hampain kiinni vakituisesta työpaikastani. Näin sinkkuna sitä haluaa pitää ovet auki moneen suuntaan eikä jämähtää vielä mihinkään kaavoihin, koska kuitenkin odottaa, että pääsee suunnittelemaan sitä tulevaisuutta sitten jonkun kanssa kahden.
Millaisia mietteitä teillä on?
Vastaukset 23
Vanhimmat
eräs kaverini hankkiutui nuorena raskaaksi ja hänestä tuli totalli yh-äiti eli lapsen kanssa yhdessä 24/7. lapsen isä eivätkä sukulaiset halunneet pitää yhteyttä. kaveri joutui muuttamaan lapsen kanssa pienelle paikkakunnalle asumaan missä hänen omat vanhempansa asuvat koska he auttoivat häntä lapsen hoidossa ja olivat tukena. kaikki hänen kaverinsa muuttivat suurempiin kaupunkeihin asumaan kuten minä ja näemme tosi harvoin. kaveri onkin valittanut usein yksinäisyyttään ja että ei pysty lapsen kanssa muuttamaan ainakaan viellä suurempaan paikkaan.
Minäkin yritin pitkään pitää ovia auki ja ajattelin että kaupungissa asuessani säilytän mahdollisuudet kumppanin löytämiseen. Vuodet kuitenkin vierivät ja avoimista ovista kävi niin kova ristiveto että kyllästyin täysin, pakkasin tavarani ja muutin maalle. Ajattelin että tässä se sitten oli, minun varsinainen elämäni. Loppu olkoon jonkinlaista jäähdyttelyä. Vaihdan farkut verkkarihousuun ja nautin siitä tunteesta kun saa luovuttaa oikein antaumuksella. Eipä se luovuttaminen kuitenkaan ollut niin helppoa kun sydän sykkii ja veri kiertää. Ihminen on sisukas olento pohjimmiltaan. En kuitenkaan usko että asioiden lykkääminen ja järkeileminen olisi johtanut yhtään sen parempaan lopputulokseen.
En sinänsä mieti valintojani sen mukaan että edesauttavatko ne kumppanin löytämistä. Luulisi että järkevästi elämällä ei ainakaan huononna mahdollisuuksia. Voin olla tietysti väärässä kun kumppania ei ole löytynyt tähänkään mennessä.
Olen asunut koko ikäni Helsingissä enkä aio täältä muuttaa ainakaan mihinkään pienempään kaupunkiin. Pienemmässä kaupungissa olisi vähemmän työ- ja harrastusmahdollisuuksia ja ihmisiä. Kerrostaloasuminen riittää minulle ja olen ostanut oman osakkeen.
Minä en ainakaan aio muuttaa pois kotoa jos ja kun kaupunki on täynnä pelkkiä käytettyjä tavislutkia. Asun mieluummin lapsuudenkodissani, käytän vapaa-aikani GTA:n tai Red Dead Redemptionin pelaamiseen ja odottelen että sopiva samalla viivalla oleva nainen löytyy.
Mutsis on.
Kyllä se nainen löytyy kun vaan kotona odottaa. Koko ajan tulee helpommaksi löytää, ei tarvii edes etsiä kun joku päivä nainen vaan tippuu syliin.
En ole pahemmin miettinyt enkä suunnitellut, vaan ajelehtinut ympäriinsä vailla päämäärää. Turha yhtään rypistää, kun ei pillua kerran saa. Ensin (neitseellistä teini)pillua, sitten vasta suostun suunnittelemaan mitään. Siihen asti se on niin että käsi käy ja karavaani kulkee.
Mielenkiintoinen kysymys pohtia.
Tietysti sinkkuus estää tai jarruttaa joidenkin haaveiden toteuttamista, mutta silti en ole järjestänyt elämääni mitenkään sitä ennakoiden, että alan seurustella ja muutan yhteen jonkun kanssa. Pikemminkin huomaan, että olen yrittänyt varmistella sinkkuuttani. Mutta joitain ratkaisuja elämässä huomaan tehneeni vanhempieni vuoksi. Yllättävän paljon otan heidän mielipiteensä ja arvostuksensa huomioon.
En mieti päätöksiä mahdollisen parisuhteen kannalta. Mahdollisesti jossain vaiheessa muutan ulkomaille mutta en samaan maahan, missä nykyinen tuttavuuteni asuu.
"En mieti päätöksiä mahdollisen parisuhteen kannalta. Mahdollisesti jossain vaiheessa muutan ulkomaille mutta en samaan maahan, missä nykyinen tuttavuuteni asuu."
Onko kyseessä tämä mies?
http://www.youtube.com/watch?v=ZcSI5nFfhRs
Suuria päätöksiä en tietystikään tee jotain potentiaalista kumppania ajatellen. Mikäli semmoinen ihmeotus elämään tupsahtaisi, päätökset tehtäisiin sitten yhdessä. Matkustelisin varmaankin enemmän, ellen olisi sinkku.
Maastamuuttoa olen harkinnut, tytär usein maanitellut, olisi töitä ja komeita vapaita miehiä. Lapsenlapsikin kohta. Muttei millään jaksa, taas pakata, muutto on kallista jollei henno luopua huonekaluistaan, ja kissatkin ovat niin vanhoja, miten ottaisivat taas muuton...
Minä olen erakoitununu pienee metsämökkiin maaseudulle.
Siis kaikki mitä olen tehnyt viimevuoden marraskuusta tähtää vain yhteen maaliin. Ja tietenkin teen kaiken vain parisuhteen vuoksi mitä ei vielä ole.
Minusta tuo on hyvinkin loogista ja koska en kelvannut peruskoulun käyneenä työttömänä menin kouluun ja nyt elokuussa alkaa työt ja tämän kaiken on syytä olla sen arvoista mitä sen toivon olevan.
Tosin ikä taitaa tulla vastaan enen parisuhdetta.
Kun täytin 35 niin päätin että en yritä etsiä kumppania enää. Sen sijaan haaveilen kesämökin rakentamisesta ja olenkin jo tontin hommannut ja mökki paketin ostanut. Nyt se tarvii enää pystyttää. Ensi vuoden kesällä mulla on oma mökki kun täksi kesäksi ei enää ehdi rakentaa sitä. En myöskään halua maalle koska tylsistyn siellä nopeesti. Kaupunkis on kaikki salit ja palvelut että pääsee äkkiä.
Itse meinasin ensin rakentaa omakotitalon mutta mitä minä sellaisessa yksin asun. Päätin asua vuokralla pienessä asunnossa ja rakentaa kesämökin sitten. Kesämökkini tulee olemaan n 90 neliöö joten siellä on tilaa.
Ei yhtään paha vaihtoehto tuokaan, jos ei sitä tilaa tartte arkisin perheen takia.
Ihan viisasta asua jossain pienessä ja halvassa kerrostalokämpässä kaupungissa ja sitten kun haluaa luonnon ääreen ottamaan rennosti, niin menee sille mökille.
Nuorena, mutta opintojen loppuvaiheilla, alkaa pikkuhiljaa tulla vastaan ilmeisesti se aika, kun kannattaisi panostaa suhteen etsimiseen. Nyt se voisi vielä olla helpompaa kuin työelämässä (tai työttömänä, jos huonosti käy), kun on vapautta ja aikaa, taloudellinen tilannekin ok opiskelijatasolla. Eikä ikääkään vielä niin paljon että voisin saada ikisinkun leimaa.
Tällä hetkellä elän kuitenkin täysin passiivivaihetta, sillä lähitulevaisuudessa siintää vielä vaihtovuosikin, enkä halua sitoutua mihinkään ennen sitä, sillä seurustelua parhaimmillaankin ehtisi kestää vähemmän kuin mitä vaihtoaikani. Sen jälkeen varmaan pitäisi minun kuitenkin aktivoitua, jos aion saada "parhaan hyödyn" irti näistä jäljellä olevista vähän huolettomammista vuosista... Kyllähän tässä pikkuisen pelottaa että käykin niin kuin monelle ikisinkulle, että huomaan tuhlanneeni parhaan kumppaninetsintäajan johonkin aivan muuhun kuin kumppanin etsintään.
Itse asiassa mulla tuli just tuossa opiskelujen viimeisenä vuotena ensimmäinen havahtuminen miehen etsinnän suhteen. Sitä ajatteli, että se on opiskelijana helpompaa kuin töissä olevana.En nyt kuitenkaan kovin vakavasti sitä oo ottanu, kuten lopputuloksesta voi nyt päätellä... :) Milloin muuten yleensä ihmiset havahtuvat tuohon, että nyt tai ei koskaan on toimittava?
Joidenkinhan ei tarvitse välttämättä koskaan erityisesti miettiä kumppanin hakua, vaan se "oikea" kävelee luontevasti vastaan opiskeluiden parissa, töissä tai vaikka yhteisen harrastuksen kautta. Entä missä iässä tulee se luovutus ja antaa olla olo?
Sen olen jo oppinut että naisten varaan ei kannata laskea mitään tai tehdä hankintoja niiden vuoksi, toki jos hyvä nainen löytyisi voisi sitten asuntoa suurentaa sopivammaksi kahden asustella toisinaan yksissä mutta sekinhän olisi oikeastaan sijoitus niin en siitäkään ajattelisi että naisen vuoksi piti hankkia. Vuosi-pari sitten oli myynnissä melkein rannassa hyvän vesistön äärellä yksi 50-luvun ok-talo joka olisi tehnyt mieli ostaa mutta kun ei ollut hyvää 50-luvun naista niin en sitten viitsinyt itsekseni alkaa sitä hankkimaan.
En. Itseäni ei kiinnosta omistaa onakotitaloa, mökkiä yms. ja olen muutenkin vähään tyytyväinen. Enemmänkin ajattelen päinvastoin, että suurin osa naisista kokisi tuon ongelmaksi ja psrisuhteen ylläpitämiseksi olisi pakko haalia omaisuutta.
Itse myin omakotitalon ja ostin kesämökin tilalle. Ei yksin voi asua omakotitalossa ja rahaakin säästyy melkoisen paljon kun asuu 40 neliön yksiössä. Voin panostaa kesämökkiin sitten enemmän.
Kiva lukea näitä teidän tarinoita. Useimmilla sinkkuus näyttäis ainakin vaikuttavan asumisjärjestelyihin. Halutaan asua kaupungissa, ja mahdolliset talon osto ja rakennus operaatiot on siirretty tuonnemmaksi.
Joku vetää varmasti hernepalkon nenäänsä tästä mutta itse asun maalla omakotitalossa isolla tontilla enkä myy ja muuta isommalle paikkakunnalle. Naisen pitäisi suhteen syvetessä muuttaa luokseni olkoonkin työn saannit tai palvelut kauempana niin nämä periaatteet on ja pysyy piste.
Luettuani aloituksen, nautiskelin hetken hiljaa mielessäni. Tähän on niin helppo vastata. Teen tekemiseni vain omasta puolestani. Se on realistisen varmaa kohdallani. Tukahtuisin, jos elämääni kuuluisi joku toinen.
En ole ikinä ollut tavaranhaalija, enkä omaa asuntoa kaipaava. Esim. jokin kesämökkikin...tulee vain kylmiä väreitä pelkästä ajatuksestakin.