Lakivaliokunnan lain hylkäämisen perusteita

Näin kommentoivat lakivaliokunnan lain hylkäämistä kannattavat jäsenet. Nyt ollaan jo perimmäisten kysymysten äärillä :Hirvisaari melkein puoltaisi, mutta se liiton nimi! Niikko on aina ihan omaa luokkaansa.
(http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/tasa-arvoinen-avioliittolaki-hylattiin-nain-kommentoivat-aloitetta-vastaan-aanest)

Anne Holmlund, kokoomus, lakivaliokunnan puheenjohtaja

- En oikein jaksaisi enää kommentoida tätä. Olen lakivaliokunnan puheenjohtaja ja tein vain työtäni. Aloite ei ollut lakiteknisesti kunnossa. Näyttää siltä, että lakialoitteesta tulisi muuttaa vain pari lausetta, mutta ei se niin ole.

- Lähetän heille samanlaiset terveiset kuin kaikille muillekin Suomen kansalaisille. Hyvää viikkoa.

Mika Niikko, perussuomalaiset

- Tärkein syy on lapsen adoptiossa, jossa tulee etsiä paras mahdollinen kasvuympäristö adoptiotilanteessa. Myös avioliitto tulee pitää kunniassa. Se on miehen ja naisen välinen asia. Se on oikea tie.

- Sellaiset terveiset lähettäisin, että Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki. Kaikki saavat mennä naimisiin, jos noudattavat nykyisiä sääntöjä.

Kaj Turunen, perussuomalaiset

- Äänestämiselleni oli kaksi syytä. Edustan puolueen mielipidettä, mutta adoptio-oikeus on tässä se juttu. Puhutaan, että lapsella tulee olla oikeus isään ja äitiin.

- Haluan lähettää kaikille lämpimiä terveisiä.

James Hirvisaari, Muutos 2011

- Avioliittokäsite pitäisi muuttaa, jos samaa sukupuolta pääsisivät naimisiin. Se voisi olla vaikka pariliitto. Kuitenkin pitäisi pyrkiä välttämään syrjintää. Ei myöskään pidä loukata niitä, joiden mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen suhde. Toivottavasti kaikki kansanedustajat äänestävät syksyllä omantuntonsa mukaan. Paitsi perussuomalaiset, jotka äänestävät Timo Soinin omantunnon mukaan.

- Lähetän lämpimät terveiset! Nauttikaa elämästä.

Peter Östman, kristillisdemokraatit

- KD:n (kristillisdemokraattien) kanta on se, että avioliittoinstituutti on miehen ja naisen välinen asia.

- Ei mitään erityistä tervehdystä heille, vaan kaikille suomalaisille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta hyvää kesää.

Kari Tolvanen, kokoomus

- Siinä (kansalaisaloitteessa) oli se tekninen puoli. Se oli kyllä tasokas, mutta ei yllä lainsäädännön tasolle. Perusperiaate on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen suhde.

- Eihän tässä heidän seksuaalista suuntautumista vastaan mitään ole. Mikään ei estä heitä rakastamasta toisiaan. Tässä on kyse niistä perimmäisistä kysymyksistä.

Ari Torniainen, keskusta

- Asiasta on käyty erittäin laaja kuuleminen. Niiden ja omantunnon kautta tein tämän päätöksen.

- Vaikka äänestin aloitetta vastaan, kunnioitan jokaisen suuntautumista ja asumista yhdessä.

Arto Pirttilahti, keskusta

- Jos tätä lakia alettaisiin muuttamaan, se muuttaisi samalla kuutta tai seitsemää lakia. Ministeriö säätää nämä lait lopulta syksyllä.

- Hyvät terveiset lähetän, rakastakaa toisianne.

Eeva-Maija Maijala, keskusta

- Arvostan ja kunnioitan erilaisia ihmisiä, mutta nykyinen lainsäädäntö tukee ja antaa kaikille kaiken tarvittavan. Jos muutos olisi tullut, olisi tässä kyse käsitteestä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Lisäksi adoptio-oikeusasiassa lapsi pitäisi lähtökohtaisesti adoptoida perheeseen, jossa on mies ja nainen.

- Sellaiset terveiset lähetän, että arvostan ja kunnioitan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina.

Vielä lisään tämän linkin http://eioototta.fi/homoliitot-on-kiellettava/.
14136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olipa omituisia perusteluja, jotka tosiasiassa eivät ollet perusteluja lainkaan.

"Eeva-Maija Maijala, keskusta

- Arvostan ja kunnioitan erilaisia ihmisiä, mutta nykyinen lainsäädäntö tukee ja antaa kaikille kaiken tarvittavan. Jos muutos olisi tullut, olisi tässä kyse käsitteestä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Lisäksi adoptio-oikeusasiassa lapsi pitäisi lähtökohtaisesti adoptoida perheeseen, jossa on mies ja nainen.

- Sellaiset terveiset lähetän, että arvostan ja kunnioitan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina."

Nykyinen lainsäädäntö ei anna kaikille kaikkea tarvittavaa. Yksinkertaisesti siksi, että se on syrjivä. Miksi lähtökohdan pitäisi olla se, että lapsi pitäisi adoptoida perheeseen, jossa on mies ja nainen?

Äänestä
  • Kehuu kunnioittavansa kaikkia ja samalla sylkee päin naamaa. Osoittaa teoilaan ja mielipiteillään että ei arvosta eikä kunnioita kaikkia, ja samalla korostaa että arvostaa jakunnioittaa.

    "Nykyinen lainsäädäntö antaa kaikille kaiken tarvittavan. Voi pientä kepulaista. Kuka näitä sinne Arkadian mäelle oikein äänestää? Samanmoiset ajastaan jäljessä olevat kepulaiset uskovaiset ilmeisesti.

    Äänestä

Edelliseen perustuen yksihuoltajaäideiltä pitää ottaa alaikäiset lapset pois adoptoitavaksi ja hänet tulee steriloida tulevien vahinkojen vättämiseksi.. Jos siitä ei tehdä välittömästi lakia, niin silloin edelliset perusteet ovat naurettavia.

Äänestä
  • Miksi ei yksinhuoltajaisiltä?

    Äänestä

  • sdfu kirjoitti:

    Miksi ei yksinhuoltajaisiltä?

    Sama juttu isien kohdalta, Hirvisaaren logiikalla.

    Äänestä

Olisi mukava nähdä edes joskus loogisia perusteluja näiden asioiden tiimoilta aihetta vastustavien puolelta, mutta ehkä se on täysi mahdottomuus.

Äänestä
  • Juu, perustelut olivat todella outoja ja sekavia. Tuollaisetko ne päättävät tärkeistäkin asioista?

    Äänestä

Siis yhdelläkään ei ollut muuta perustetta kuin että kun minusta vähän tältä tuntuu :O Lasten oikeuksilla ratsastettiin, tosin perustelematta sitäkään millään muulla kuin että näin nyt vaan puhutaan. Ja kun avioliitto nyt on miehen ja naisen välinen, niin kerta. Mikä ihmeen peruste se on? Sen takiahan sitä nyt ollaan muuttamassa, että se olisi myös miehen ja miehen, ja naisen ja naisen välinen.

Ei jumalauta nyt oikeasti.

Äänestä

Arto Pirttilahti keskusta: "Ministeriö säätää nämä lait lopulta syksyllä."

Kansanedustaja, joka luulee että HALLITUS säätää lait!!!

Hallitus vironkielellä tarkoitta suomeksi hometta -, varsinanen homekorva toi Pirttihirmu, eiku Pirttilahti onkin.

Äänestä

SDPn Antti Rinne julkaisi vahvan kannanoton uuden aviolain puolestaa perusteli sitä nimenomaan ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla, vertasi mm. sananvaoauteen jota on syytä kannattaa vaikka ei kaikkien mileipiteistä pidäkään.

SDPn kansanedustaja Kärnä kuulemma harkitsee muuttavansa kantansa myönteisesksi. Hyvä niin!

Äänestä

Metrolehden tekstareissa uskovaiset on ahkerina. Siellä ne sanoo että kansan enemmistön mielipide pitäisi otta huomioon avioliittolaissa. Kuvittelevat olevansa lakia vastustava enemmistö.

"Nyt tanssin, (eikö se olekaan syntiä?) suohon luonnottoman sukupuolineutraalin avioliittolakiehdotuksen. Suomesta ei tehdä samalaista kuin maailman pilanneen Jenkkien osavaltio Massachusetts on, jossa pieni vähemmistö dominoi.

Kansanäänestys sukupuolineutraalista avioliittolakiehdotuksesta. (Sopii mulle, tää uskovainen ilmeisesti tosiaan luulee että voittaisivat äänestyksen!)160 000 (muuttakoon Jenkkeihin) ei vastaa koko Suomen kansaa, eikä todellakaan 2000 kansanedustajaa voi tehdä vastoin äänestäjiensä vakaumustarikkoen siten Raamatun lakeja vastaan( huom, jolla he sormensa pitäen ovat valansa vannoneet)!"

Tuossa lopussa on kyllä pointti, se että sormet raamatulla vannominen hallituksessa, eduskunnassa, onko muuten kansanedustajalla valaa?, ja oikeussalissa on järjetöntä.

Äänestä
  • Muutama muu hupaisa uskovaisten tekstari.

    "Joitain viranomaisia ja kansalaisia loukaa suvivirsi. (Toisin vain koulussa veisattuna). Nyt historiallisen kolea kesäkeli. 1600-kesää ei kerran tullutkaan, seurauksena katovuodet ja nälänhätä. Olisiko Kaikkivaltiaalla vielä keinot saada suvivirren vastustajille opetetuksi vähän nöyryyttä?"

    "Eiköhän ilmat vähitellen lämpiä, kun pride.viikko on ohi. Helteistä säätä on syksypuolellakin, vaikka muita synkkiä pilviä alkaakin jo tulla Suomen ylle."

    Liekö sama nimetön molempien viestien takana?

    Paitsi kolea sää, myös lama on jumalattomien syytä.

    "Suomi lamassa syntiensä takia.Täällä on vilppiä kaikessa, joka työalalla ja ihmiset pettävät toisiaan. (Varsinkin uskovaiset.) 10 Käskyä voimassa mutta niitä ei noudateta. (Ei ainakaan uskovaiset.) Jumala tuomitsee homouden ankarasti. )Puhu omasta puolestas vaan). Jumala ei siunaa syntiä ja ihmisiä jotka tekevät väärin tahallaan. (Miksi siitten loi homot?) Suomalaiset ovat itse syypäät lamaan japäällämme olevaan kiroukseen. Tehkäämme parannus. Vain siten voimme odottaa siunauksia. (Homotkinko?)

    "Nimimerkille avioliitto kaikille. Haluaisin mennä kissani kanssa naimisiin, Koska kirkko alkaa vihkimään ihmisiä ja eläimiä avioliittoon? (Heti kun se on sille taloudellisesti edullista)Tiedemiesten mukaan ihminen kuuluu eläinkuntaan."

    Äänestä

Nyt jumalauta Holmlund!
"En oikein jaksaisi kommentoida"? Valiokunnan puheenjohtaja ei halua kommentoida valiokunnan päätöksiä?
EIKÖ SE, PRKL, OLE OSA SITÄ TYÖTÄ?!

Äänestä
  • Kiemurtelee kun ei oikein kehtais sanoa julki mitä ajattelee, enkä kyllä ihmettele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


glanfaidh kirjoitti:

Näin kommentoivat lakivaliokunnan lain hylkäämistä kannattavat jäsenet. Nyt ollaan jo perimmäisten kysymysten äärillä :Hirvisaari melkein puoltaisi, mutta se liiton nimi! Niikko on aina ihan omaa luokkaansa.
(http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/tasa-arvoinen-avioliittolaki-hylattiin-nain-kommentoivat-aloitetta-vastaan-aanest)

Anne Holmlund, kokoomus, lakivaliokunnan puheenjohtaja

- En oikein jaksaisi enää kommentoida tätä. Olen lakivaliokunnan puheenjohtaja ja tein vain työtäni. Aloite ei ollut lakiteknisesti kunnossa. Näyttää siltä, että lakialoitteesta tulisi muuttaa vain pari lausetta, mutta ei se niin ole.

- Lähetän heille samanlaiset terveiset kuin kaikille muillekin Suomen kansalaisille. Hyvää viikkoa.

Mika Niikko, perussuomalaiset

- Tärkein syy on lapsen adoptiossa, jossa tulee etsiä paras mahdollinen kasvuympäristö adoptiotilanteessa. Myös avioliitto tulee pitää kunniassa. Se on miehen ja naisen välinen asia. Se on oikea tie.

- Sellaiset terveiset lähettäisin, että Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki. Kaikki saavat mennä naimisiin, jos noudattavat nykyisiä sääntöjä.

Kaj Turunen, perussuomalaiset

- Äänestämiselleni oli kaksi syytä. Edustan puolueen mielipidettä, mutta adoptio-oikeus on tässä se juttu. Puhutaan, että lapsella tulee olla oikeus isään ja äitiin.

- Haluan lähettää kaikille lämpimiä terveisiä.

James Hirvisaari, Muutos 2011

- Avioliittokäsite pitäisi muuttaa, jos samaa sukupuolta pääsisivät naimisiin. Se voisi olla vaikka pariliitto. Kuitenkin pitäisi pyrkiä välttämään syrjintää. Ei myöskään pidä loukata niitä, joiden mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen suhde. Toivottavasti kaikki kansanedustajat äänestävät syksyllä omantuntonsa mukaan. Paitsi perussuomalaiset, jotka äänestävät Timo Soinin omantunnon mukaan.

- Lähetän lämpimät terveiset! Nauttikaa elämästä.

Peter Östman, kristillisdemokraatit

- KD:n (kristillisdemokraattien) kanta on se, että avioliittoinstituutti on miehen ja naisen välinen asia.

- Ei mitään erityistä tervehdystä heille, vaan kaikille suomalaisille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta hyvää kesää.

Kari Tolvanen, kokoomus

- Siinä (kansalaisaloitteessa) oli se tekninen puoli. Se oli kyllä tasokas, mutta ei yllä lainsäädännön tasolle. Perusperiaate on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen suhde.

- Eihän tässä heidän seksuaalista suuntautumista vastaan mitään ole. Mikään ei estä heitä rakastamasta toisiaan. Tässä on kyse niistä perimmäisistä kysymyksistä.

Ari Torniainen, keskusta

- Asiasta on käyty erittäin laaja kuuleminen. Niiden ja omantunnon kautta tein tämän päätöksen.

- Vaikka äänestin aloitetta vastaan, kunnioitan jokaisen suuntautumista ja asumista yhdessä.

Arto Pirttilahti, keskusta

- Jos tätä lakia alettaisiin muuttamaan, se muuttaisi samalla kuutta tai seitsemää lakia. Ministeriö säätää nämä lait lopulta syksyllä.

- Hyvät terveiset lähetän, rakastakaa toisianne.

Eeva-Maija Maijala, keskusta

- Arvostan ja kunnioitan erilaisia ihmisiä, mutta nykyinen lainsäädäntö tukee ja antaa kaikille kaiken tarvittavan. Jos muutos olisi tullut, olisi tässä kyse käsitteestä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Lisäksi adoptio-oikeusasiassa lapsi pitäisi lähtökohtaisesti adoptoida perheeseen, jossa on mies ja nainen.

- Sellaiset terveiset lähetän, että arvostan ja kunnioitan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina.

Vielä lisään tämän linkin http://eioototta.fi/homoliitot-on-kiellettava/.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu