Hain työtä Purkuliike O.Väänänen Ky ja pääsin töihin heti seuraavalla viikolla. Vau mahtavaa näin helppoa ei ole ennen ollutkaan. Ensimmäisenä työpäivänä sanottiin tuonne, kirjoitetaan työspimus hieman myöhemmin kun nähdään onko sinusta näihin hommiin (VIRHE!) Päivä lakoi talon kiertämisellä työkalujen ja tavaran metsätyksellä ja seuraavana päivänä sama rumba. Ilmoitin pomolle että tämä oli tässä, tulin töihin en kävelemään ympäri taloa löytääkseni ehkä joskus tavarat. Työ aikaa kertyi 16 tuntia. Palkkaa ei näkynyt ajallaan joten otin yhteyttä pomoon joka käski ottaa yhteyttä toiseen pomoon joka käski ottamaan yhteyttä palkan laskentaan. Siellä avulias noin kertoi minun olleen töissä 4 tuntia josta minulle maksettaisiin palkka. siis 2x8h olikin yhtäkkiä muuttunut neljäksi tunninksi. Rähjäsin pomolle asiasta joka sanoi että asiaks yrityksemme maksaa meille palkan 4 tunnista ja me sinulle 4 tunnista. Asiasta minulla ei ollut mustaa valkoisella ja isompien ja pienempien pomojen kansa tapeltuani jouduin tyytymään osaani. Kantapäänkautta, tyhmää kyykytetään. Vahingosta hieman viisastuneena maksan nykyään ay-maksuja enkä aloita töitä ennen kuin nimet ovat papereissa. seuraavalla kerralla voin säästää hermojani soittamalla liiton lakimiehelle jolloin voin hakea saataviani menetetystä omasta ajasta töistä ja muusta vaikka käräjäoikeutta myöten. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kyseiseen yritykseen ei kannata mennä töihin. -Joonas Mustapuro-
Purkuliike O.Väänänen Ky
1
322
Vastaukset
- 1458
no, tuota kävelyä ja omien tavaroitten keräilyä on joka firmassa...menee aikansa kun työvaatteet ja kaikki suojavälineet on kustakin varastosta haettu ja nimitiedot sun muut annettu sinne missä ne tilaa tulevat henk. koht suojavaatteet joissa nimet muut tiedot, sitten on oma lenkkinsä se hallin kierros jotta edes suunnilleen tietää missä mikin on...sitten se toimistokierros jossa täytellään kaikki paperit liitonmaksuista sairauskassa tietoihin ja näkökyvynmukaan hiottuihin suojalasien tilaukseen....pari päivää tuossa menee ja joku vanhoista työntekijöistä toimii oppaana ja huolehtii jotta kaikki jutut tulee hoidettua. Näin se yleensä menee.Ja palkka juoksee ekasta minuutista alkaen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111695Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511332Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2841240Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1121072- 63988
Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42927Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t4895Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?232838- 22830
- 24739