Vinkkejä miten saada aika kulumaan ilman puolisoa. Itse olen eläkkeellä nuoresta iästä huolimatta. Minulla on vain kaksi ystävää. Joista toisella on vuorotyö ja uusi parisuhde ja toinen on mies joten häntä ei saa tavata. Yksinäisiä hetkiä on paljon koska mies käy töissä ja harrastaa aktiivisesti. Väsyn kaikista muista ihmisistä paitsi miehestäni ja kotoa lähtö on vaikeaa. Päivät katson telkkari, olen netissä tai katselen ulos ikkunasta. Illat menee samaa rataa. Syön yksin, olen yksin ja ilta menee odotellessa miestä kotiin. Joskus hän tulee vasta kun olen nukahtanut.Olen tullut tulokseen että minun pitäisi olla vähemmän riippuvainen miehestäni. Toteuttamistapa vain ei ole tiedossa.
miten selvitä yksinäisyyden tunteen kanssa parisuhteessa?
yksinäin olento
8200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisiko mahdollista, että hankkisit itsellesi lemmikin seuraksi ja helliteltäväksi?
Itse en juurikaan välitä muiden ihmisten seurasta, mutta lemmikit antavat sisältöä elämääni. Ne saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi.
Onko sulla kiinnostuksia tai harrastuksia? Löytyykö samoista jutuista kiinnostuneita. Voitko kirjoittaa ajan kanssa paperille asioita joista pidät. Missä olet hyvä? Mitä haluat elämältä? Onko joku kiinnostava ala mitä voisit ajatella tulevaisuudessa? Esim. yksityisyrittäjänä iltakoulutuksen jälkeen. Jos kunto paranee yhtään. Kirjallisuus, kirjasto, kirjakaupat ideoiden lähteeksi? Tiedon ja mahdollisuuksien lisääminen? Ulkomaat? Koira lemmikiksi jos jaksat huolehtia? Muut eläimet? Entä myöhemmin elämässä joku kerho, yhdistys tai kansanopiston iltakurssi. Kotona voi harrastaa mitä vaan kunhan on välineet? Käveletkö koskaan ulkona katsellen maisemia? Rannalla? Pidätkö liikuntalajista, niitä lajikerhoja riittää. Onko FB-ryhmissä väkeä tai ilmoittelevatko tapahtumista? Oletko kokeillut Plazan ystäväpalstaa? Vai Ellitkö se oli. Sinä tiedät itse mikä aihe sinua kiinnostaa tai harrastukset, tutki mitä on olemassa. Googlaile ja katso mitä kunnassakin. Onko asuinpaikka liian pieni? Onko ihmisiä saavutettavissa?
Onko miehesi parisuhteen välttelijä ja hoitaako hän suhdettanne lainkaan? Olisiko hyvä mennä pariterapiaan? Tuntuu että hän on pelkästään poissa. Tahallaan? Ei ymmärrä eläkettäsi tai syytä siihen? Arvostaako hän sua? Toivottavasti. Viekö mies voimasi vai joku muu energiaa imevä lähde/lähteet. Ympäristö? Saatko monipuolista ravintoa ja unta tarpeeksi. Onko lääke väsyttävä? Onko positiivisia asioita elämässä? Et ole alistuneessa suhteessa? Joskus läheinen voi aiheuttaa painostuksellaan tai muulla neg. käytöksellä esim. masennusta/ahdistusta/väsymystä, oli se vanhempi tai mies, että joutuu eläkkeelle, vaikka muitakin syitä on paljon eläkkeelle. Yksin eläessä voimat voivat palautua tai positiivisen ihmisen kanssa. Jos nettiä käyttää liikaa, voi myös jaksaminen ulkomaailmaan vähentyä, jolloin liika selaus pahentaa asiaa. Toki monilla on työ koneella, eikä se vähennä ulkomaailmaa.
Suomessa monilla on jo omat piirit, se on meille kaikille haasteellista löytää uusia tuttavuuksia. Kuitenkin kannattaisi ilmoitella itsestään, että toinen tietää olemassa olon ja miten saa yhteyden. Tai mennä jonnekin missä on väkeä. En itsekään jaksaisi koko ajan yli-sosialisoida ja ns. kaakattavaa kanalaumaa. :/ Erilaisiakin on, rauhallisempaa seuraa. Ehkä tietty yksinäisyys voi säilyä monilla, ennen kuin löytyy oikeat ihmiset... Ihmisen elämä on vähän yksinäistä. Tilanteesi voi paratua myös miestä vaihtamalla, sellaiseksi joka viettää enemmän aikaa kanssasi. Pitäisi olla muutama tunti toisella edes aikaa päivässä. -Vaikka on nuorena eläkkeellä, se ei tarkoita ettei jatkossa tekisi mitään itse tai osaisi luovia elämässä eteenpäin. Sinne minne sydän sanoo, eikä pelkästään muiden muotin mukaan. Zemppiä! Tutkipa siis mitkä on sun juttuja ja suuntaa laiva niihin suuntiin.
Pyydä myös että vanhempi tai miehes ostaa sulle harrastuksiin välineitä, jos itsellä ei ole mahdollisuutta.
Tee lapsi.
Hanki harrastus.
Käy ulkona.
Kohtaa uusia ihmisiä.
ELÄ!
Ja miten niin "et saa tavata" miesytävääsi?! Mikä sen estää? Kumppani, joka ei luota sinuun, niinkö? Loistava parisuhde!
Itse en kuuuuunaan suostuisi elämään noi passiivista ja kuollutta arkea, vaikka istuisin pyörätuolissa!
Kukaan ei voi elää elämää sun puolestasi, joten tuumasta toimeen ja actionia, hyvä ihminen!
Ei sentään enää lapsia. Niitä on ihan tarpeeksi enkä niitäkään ole voimia hoitaa. Enkä enää edes pysty saamaan lapsia. Eikä lapsi ole lelu. Lemmikkiä ei voi hankkia kun mies on puheidensa mukaan allerginen lähes kaikelle ja olen sen kyllä huomannutkin. Lukeminen voisi olla hyvä harrastus vaikka minulla on keskittyminen lääkityksestä johtuen vaikeaa.mutta voihan sitä lukea kävellessäkin. Uskon että osaltaan sairauteni väsyttää miestäni ja viettää aikansa mieluiten terveiden parissa. Itsekään en jaksa kaltaisiani. Yritetty on. Miehiä ei vaan tavata kun on naimisissa. Minä olen kasvatettu niin ja hyväksyn sen ihan normaalina asiana. Mutta lukemista voisin koittaa. Aikoinaan harrastin filosofiaa. Valitettavasti vain lääkitykseni on tuhonnut kyvyn ajatella enää kovin monimutkaisesti ja joskus arjenkin pähkäilyt kysyy voimia.Kaukosäädinkin joinakin päivinä vie hermot.Pihalla en viihdy. Kesällä on liian valoisaa ja talvella liian kylmää. Vain syksy on hyvää aikaa. Silloin jaksaa liikkuakin ulkona.
Hei yksinäin olento
Kirjoituksesi lopussa summaat, että sinun pitäisi olla vähemmän riippuvainen miehestäsi, mutta miten sen toteuttaisi.
Parisuhde on kahden erillisen ihmisen sitoutuminen yhteiseen liittoon. Parisuhde ei voi hyvin, jos jompi kumpi tai molemmat eivät ole itsenäisiä ja aikuisia ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että oma itsenäisyytesi ja erillisyytesi eivät elämäntarinasi johdosta ole päässeet toteutumaan. Silloin parisuhde muuttuu riiippuvuussuhteeksi, jossa toinen on tavallaan olemassa vain sinua varten. Se estää myös miehesi erillisyyttä. Jos oma elämäsi on pelkkää miehesi odottelua, suhde tavallaan tukehtuu. Kumpikaan ei voi hyvin, koska asemat ovat tietyllä tavalla lukkiutuneet pakoilleen. Toisen tehtävä ei voi olla toiselle elämänsisältö. Jokainen on vastuussa viime kädessä itse elämänsä mielekkyydestä ja sisällöstä.
Oletko selvitellyt terapiassa, mitä elämäntarinasi sinulle kertoo ja mistä? Minusta kuulostaa, että tarvitsisit muutakin kuin pelkkää tsemppiä keskustelupalstalta. Missä oikeastaan olet, kuka olet? Mitä haluat, tarvitset, miten toteutat itseäsi, milloin olet oma itsesi? Tämän tapaisia kysymyksiä tulee mieleeni kun luen kirjoitustasi.
Toivottavasti saat tarvitsemaasi tukea!
diakoni Meiju
Surullista. Pystyn kyllä hiukan ymmärtämään tilannettasi ja sitä kuinka helppoa on ajautua yksinäisyyteen ja kuinka vaikea sieltä on taas päästä ihmistenilmoille. Miehelläsikin tuntuu olevan kovin raskasta. Suosittelen myös, että yrität hakea apua. Sairautesikin varmasti hiukan helpottuisi kun saisit muuta ajateltavaa ja henkistä tukea. Kotona yksin on helppoa murehtia vaivojaan ja saada itsensä voimaan vielä huonommin. Saisitko miehesi tai ystäväsi mukaan johonkin kurssille tms., vaikka vain kerran, jotta sinun olisi helpompi mennä yksin seuraavalla kerralla. Mene illemmalla ulos, ei ole niin kirkasta 5min. Toivon minäkin kovasti, että löydät jaksamista ja alat voimaan paremmin.
Kiitos vastauksista. Varmasti mieheni on väsynyt vaikka hän sanookin että heti kun alan rasittaa häntä hän ottaa eron.Kysyessäni hänen vointiaan hän toteaa että minun vointini ei jollain tavoin koske häntä. Eikä mieheni olekaan terapeuttini. Minulla on siksi terapeutti että hänelle puhun tunteistani enkä rasita lähipiiriäni. Tilanne on hankala kun kaipaa sitä seuraa mutta se vie voimat. Omia lapsiani näen neljänä päivänä kuussa. Tapaamisten jälkeen menee toista viikkoa että olen taas voimissani vaikka minulla on apua kun tapaan lapseni. Lapset on tottuneet että äiti makaa vaan sängyssä ja tuijottaa seinää. Välillä käyvät herättämässä, halivat ja jutellaan kaikenlaista. Ovat vaatimattomia lapsia. Onhan se syyllisyys kova kun menin sairastumaan. Yhtään lasta en olisi hankkinut jos tämän olisin tiennyt. Häpeä ja syyllisyys ja pelkokin on kova. Olen voimaa vievä ihminen silti minäkin kaipaan välillä kosketusta, halia ja kevyttä jutustelua. 10 minuuttiakin päivässä tai vaikka viikossakin riittäisi. Joskus kaupan kassa vaihtaa pari lausetta. Se on mukavaa. On olo kuin ihmisellä.