Nyt ahdistaa niin että on pakko kirjoittaa ja etsiä tukea. Tilanteeni on se että olen ollut naimisissa mieheni kanssa 6 vuotta. Meillä ei ole lapsia. Ikäeroa on 20 vuotta. Hän ei halua että käyn ulkona (baarit, ravintolat, kahvilat) ellei hän ole mukana ja usein hän ei halua lähteä mihinkään koska on masentunut ja työtön. En tapaa ystäviäni koskaan elleivät he tule meille.
Talouden ylläpito on harteillani ja yritän tehdä kahta osa-aika työtä että leipä riittäisi. Olen myös itse hieman masentunut tilanteesta ja miettinyt avioeroa vaikka välitän miehestäni todella paljon ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Hän on sanonut ettei elämällä ole merkitystä jos jättäisin hänet. Hän tappaisi itsensä ja uskon että niin tekisi.
Kirsikkana kakun päällä on ihastus joka on siunaantunut elämääni mutta en kai voi erotakaan. En voisi elää itseni kanssa. Avioliitto on tuttu ja turvallinen. Sen lisäksi mieheni on sanonut minulle etten selviäisi ilman häntä elämästä. Muutin suoraan kotoa hänen luokseen ja sillä tiellä olen. En kai osaisi vaan elää millään muulla tavalla enää...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miehes on joku narsisti joka haluaa pitää sut hihnassa, laiska ja vässykkä joka vaan kotona makaa. Sä voit tasan tarkkaan erota heti tuosta. Ei se ole mitää elämää jos olet vaan kotona ja miehes määräilee sinua. Se uhkailee itsemurhalla koska haluaa pitää sut ja pelkää että jätät sen ksoka se on pas.ka mies. Ja et kai nyt jää tuota suremaan koska sulla on oikeus käydä ulkona kahvilla ja tapaamassa kavereita. Miehes ei voi määräillä sua sellasista normaaleista asioista. Vai aiotko olla vana kotona seuraavat 20 vuotta. Ja miten olet mennyt naimiisiis 20 v vanhemman kanssa. Taitaa olla provo.
Hei, Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista. Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07. Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset. Käynnit eivät maksa mitään. Jos haluat mieluummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta. Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".
Ja loppuun sitten allekirjoitus joka voi meillä olla vaikkapa Vuoroveto-kriisikeskus / Helena