Olen jo aikuinen nainen, jolla on iso valinta edessä miesten suhteen, enkä halua pitkittää valintaa yhtään, ettei kehenkään sattuisi. Kaksi miestä vaikuttavat elämässäni, kumman kanssa olisi parempi ottaa (toivottavasti) elämänmittainen riski.
1. Olen tapailusuhteessa lapsettomaan mieheen, minua useamman vuoden vanhempaan. Tuo mies tulee kuitenkin ihan hyvin juttuun minun lasteni kanssa. Mies ei puhu juuri mitään tunteistaan. Olemme ollet ystäviä jo pari vuotta, ja suhde tiivistyi joksikin muuksi ajan kanssa, kun molemmat olivat sinkkuja. Ns. parempaakaan ei tullut vastaan, ja tämä mies on fiksu, kivan näköinen, turvallinen... Seksi tämän miehen kanssa on teknisesti todella hyvää. Parasta ikinä. Pussailu puolestaan surkeaa... Mitään kipinää vatsanpohjassa ei ole koskaan ollut. Kainalossa kytväämistä ja sellaista ei ole kuin jonkin verran. Mies kaipaa paljon myös omaa tilaa -on aika tottunut olemaan itsekseen. Arvomaailmamme on hyvin samankaltainen, ja haaveemme elämän suhteen melko samat. Elämän rytmi on yhteinen. Miehen kanssa minulla on epävarma olo siitä, olenko hänelle erityinen, saatika se oikea... Hän kuitenkin on herrasmies siinä mielessä, että on jo ystävyytemmekin aikana aina muistanut merkkipäiväni jne... Kerran mies on sanonut tykkäävänsä minusta. Viihdymme yhdessä. Hyvä mies, luotettavan oloinen. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja lähtökohtamme ovat samankaltaiset. Henkeviä emme juurikaan keskustele.
2. Tapailin aiemmin, vajaa vuosi sitten, miestä joka vei minulta jalat alta. Ihastuin palavasti! enemmän kuin edes lasteni isään aikoinaan tms. Olen jo aikuinen nainen, mutta tunne oli kuin parikymppisellä. Tunne oli yhteinen, mieskin hullaantui. Silloin kuitenkin tuli pupu pöksyyn, molemmilla tavallaan. Mies vähän jarrutti kun pelotti, ja minä lopetin koko jutun, koska pelotti. Nyt kuitenkin törmäsin tuohon mieheen uudelleen, ja tunne on sama kuin silloinkin... molemmilla. Eikä pelkoa miehellä kuulema enää ole. Hän otti minuun yhteyttä, koska ei ole unohtanut. Hän on kaivannut ja haluaa minut takaisin elämäänsä. Miehellä on kaksi lasta, hienoja lapsia. Elämänrytmimme ovat samankaltaiset ihan lastenkin takia, ja lapset tulevat hyvin toimeen keskenään. Sänkyhommissa oli paljon kipinää, mutta teknisesti ei kovin kummoista... Jopa vähän ongelmallista. Pussailu on aivan ihanaa, ja halailua, läheisyyttä jne on paljon ja spontaanisti. Mies ei ole seurustellut tiiviisti 5 vuoteen, koska on nirso. Kuitenkin haluaisi minut. Molemmat tietävät, että tunteita on. Se ei ole epäselvää.
Olen siis tällä hetkellä sitoutunut mieheen nro 1. Toistaiseksi tuntuu siltä, että siinä myös pysyn. En ole tuuliviiri, enkä halua satuttaa ihmistä, joka on ollut ystäväkin pitkään. Mietin kuitenkin sitä, että voiko parisuhde olla tyydyttävä, jos siinä ei ole niitä perhosia, siis edes alussa? Ja toisaalta sellainen suhde, jossa sitä tunnetta on heti alussa valtavasti, niin mitäs jos se loppuu? Se sitten sattuu... Ja kun aiemmin on jo huonoja kokemuksia, niin en uskaltaisi ottaa riskiä, että sattuu.
Jos minulla ei olisi niin voimakasta tunnetta miestä nro 2 kohtaan, niin tuskin sitä tunnetta edes kaipaisin...
Voisin myös ajatella, että jos en voi olla varma, niin olis parempi olla yksin... Kyllä, sitäkin olen miettinyt. Mutta toisaalta minusta on kiinnostunut kaksi sellaista miestä, jotka ovat kunnollisia, mukavia ja fiksuja. Olen onnekas. Olisi itsekästä, jos kumpikaan ei "kelpaisi".
Kummin itse valitsisit, turva vai tunne? Ja paljonko vaikuttaa se, mitä olet aiemmin elämässäsi kokenut? On eri asia kysyä tätä 16-vuotiaalta, kuin vaikkapa 45-vuotiaalta... (Itse olen 36v.)
1. Olen tapailusuhteessa lapsettomaan mieheen, minua useamman vuoden vanhempaan. Tuo mies tulee kuitenkin ihan hyvin juttuun minun lasteni kanssa. Mies ei puhu juuri mitään tunteistaan. Olemme ollet ystäviä jo pari vuotta, ja suhde tiivistyi joksikin muuksi ajan kanssa, kun molemmat olivat sinkkuja. Ns. parempaakaan ei tullut vastaan, ja tämä mies on fiksu, kivan näköinen, turvallinen... Seksi tämän miehen kanssa on teknisesti todella hyvää. Parasta ikinä. Pussailu puolestaan surkeaa... Mitään kipinää vatsanpohjassa ei ole koskaan ollut. Kainalossa kytväämistä ja sellaista ei ole kuin jonkin verran. Mies kaipaa paljon myös omaa tilaa -on aika tottunut olemaan itsekseen. Arvomaailmamme on hyvin samankaltainen, ja haaveemme elämän suhteen melko samat. Elämän rytmi on yhteinen. Miehen kanssa minulla on epävarma olo siitä, olenko hänelle erityinen, saatika se oikea... Hän kuitenkin on herrasmies siinä mielessä, että on jo ystävyytemmekin aikana aina muistanut merkkipäiväni jne... Kerran mies on sanonut tykkäävänsä minusta. Viihdymme yhdessä. Hyvä mies, luotettavan oloinen. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja lähtökohtamme ovat samankaltaiset. Henkeviä emme juurikaan keskustele.
2. Tapailin aiemmin, vajaa vuosi sitten, miestä joka vei minulta jalat alta. Ihastuin palavasti! enemmän kuin edes lasteni isään aikoinaan tms. Olen jo aikuinen nainen, mutta tunne oli kuin parikymppisellä. Tunne oli yhteinen, mieskin hullaantui. Silloin kuitenkin tuli pupu pöksyyn, molemmilla tavallaan. Mies vähän jarrutti kun pelotti, ja minä lopetin koko jutun, koska pelotti. Nyt kuitenkin törmäsin tuohon mieheen uudelleen, ja tunne on sama kuin silloinkin... molemmilla. Eikä pelkoa miehellä kuulema enää ole. Hän otti minuun yhteyttä, koska ei ole unohtanut. Hän on kaivannut ja haluaa minut takaisin elämäänsä. Miehellä on kaksi lasta, hienoja lapsia. Elämänrytmimme ovat samankaltaiset ihan lastenkin takia, ja lapset tulevat hyvin toimeen keskenään. Sänkyhommissa oli paljon kipinää, mutta teknisesti ei kovin kummoista... Jopa vähän ongelmallista. Pussailu on aivan ihanaa, ja halailua, läheisyyttä jne on paljon ja spontaanisti. Mies ei ole seurustellut tiiviisti 5 vuoteen, koska on nirso. Kuitenkin haluaisi minut. Molemmat tietävät, että tunteita on. Se ei ole epäselvää.
Olen siis tällä hetkellä sitoutunut mieheen nro 1. Toistaiseksi tuntuu siltä, että siinä myös pysyn. En ole tuuliviiri, enkä halua satuttaa ihmistä, joka on ollut ystäväkin pitkään. Mietin kuitenkin sitä, että voiko parisuhde olla tyydyttävä, jos siinä ei ole niitä perhosia, siis edes alussa? Ja toisaalta sellainen suhde, jossa sitä tunnetta on heti alussa valtavasti, niin mitäs jos se loppuu? Se sitten sattuu... Ja kun aiemmin on jo huonoja kokemuksia, niin en uskaltaisi ottaa riskiä, että sattuu.
Jos minulla ei olisi niin voimakasta tunnetta miestä nro 2 kohtaan, niin tuskin sitä tunnetta edes kaipaisin...
Voisin myös ajatella, että jos en voi olla varma, niin olis parempi olla yksin... Kyllä, sitäkin olen miettinyt. Mutta toisaalta minusta on kiinnostunut kaksi sellaista miestä, jotka ovat kunnollisia, mukavia ja fiksuja. Olen onnekas. Olisi itsekästä, jos kumpikaan ei "kelpaisi".
Kummin itse valitsisit, turva vai tunne? Ja paljonko vaikuttaa se, mitä olet aiemmin elämässäsi kokenut? On eri asia kysyä tätä 16-vuotiaalta, kuin vaikkapa 45-vuotiaalta... (Itse olen 36v.)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei Kumman kaa.
Kysyt viestisi lopussa, kumman valitset: turva vai tunne? Mielestäni tässä on koko kysymyksesi pointti. Kumppania valittaessa valitaan aina kokonainen ihminen rinnalle. Parisuhteeseen kuuluu aina monia, ristiriitaisiakin tunteita. On ehkä hieman kärjistävä vertaus, mutta minusta kuulosti, että tutkit näitä miehiä kuin valitsisit auton ja moottoripyörän oston välillä. Mies ei kuitenkaan ole tarkoitettu sinulle vain turvaksi tai tunnekuohuksi. Kumpikin mies on oma ainutkertainen, erillinen persoonansa, ei vain sinulle 'jotakin'. Parisuhteessa on kyse siitä, että kaksi itsenäistä, erillistä ihmistä tahtoo sitoutua toisiinsa luoden liiton, jossa kumpikin 'saa' ja 'antaa' jotenkin reilusti ja tasapuolisesti. Sinun tulisi miettiä myös, mitä itse annat ja millainen vuorovaikutus, tasaväkinen dialogi sinulle voi kehittyä kumppanisi kanssa.
Kehottaisin sinua miettimään tyhjältä pöydältä itsesi sisällä millaiseen parisuhteeseen haluat sitoutua. Mikä parisuhteessa on arvokasta, mikä luovuttamatonta, mikä sellaista, missä voi joustaa jne? Mitä voit antaa toiselle, mitä tarvitset itsellesi? Millaista vuorovaikutusta toivot elämääsi? Miten osaat nähdä toisen kokonaisuutena, miten osaat toisaalta nähdä myös itsesi kokonaisena naisena?
Mitä voisi syntyä siitä, että lopettaisit kummankin suhteen ja tutkailisit omia ajatuksiasi aivan rauhassa, ilman toisen ihmisen vaikutusta sinuun? Kirjoitat, että sinusta on kiinnostunut kaksi kunnollista miestä. En näe mitään estettä, ettäkö sellaisia ei löytyisi myöhemminkin. Mutta se, että arvot kahden ihmisen kesken herättää minussa kysymyksiä siitä, kuinka valmis olet tällä hetkellä yleensäkään sitoutumaan.
Myös näissä artikkeleissa on hyviä ajatuksia, minua paremmin muotoiltu.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/sitoutuminen_ja_laheisyys/
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/D7DA6ED896839D67C2256FEB0024C447?OpenDocument&lang=FI
Viisautta, tasapainoisuutta ja mukavaa kesää toivottaen
Meiju, diakoni
Vastauksesi oli hyvin asiallinen, mutta ei oikein auta tässä tilanteessa. Et ehkä ymmärtänyt sitä, mitä käyn läpi. Olen paljonkin miettinyt juuri noita mainitsemiasi asioita, mutta tälle keskustelupalstalle pyrin vain kertomaan, mitkä ovat ne suurimmat erot noiden miesten välillä, ja minun tunteissani noita miehiä kohtaan. Tietysti parisuhde on kokonaisuus, jossa sitoudutaan kokonaisina ihmisinä. Järjellä ajattelua ei kuitenkaan koskaan pidä vähätellä. Ihan liikaa liittoja päätyy eroon siksi, että ei pohdita tarpeeksi, mihin on itseään pistämässä, mitä odottaa, mitkä ovat lähtökohdat yms. Täydellisyyttä en ole etsimässäkään, koska sellaista ei ole.
Olen elänyt ilman parisuhdetta jo kohtuullisen pitkään, enkä koe enää tarvitsevani aikaa miettiä sitä, mitä elämältä haluan. Käytännön kannalta tiedän sen varsin hyvin. Tunnen itseni, omat heikkouteni ja vahvuuteni. Olen hyvin valmis ja halukas sitoutumaan, monestakin syystä. Itseasiassa koen, että mikäli en sitoudu uuteen suhteeseen vakavasti parin seuraavan vuoden aikana, niin sitten tuskin koskaan. Olisi siis yhdentekevää, tulisiko vastaan joskus tulevaisuudessa joku muuhin hyvä mies. Myöhemmin en enää sellaista täysivaltaista suhdetta haluaisi. Asiaan vaikuttaa myös lapseni, aiemmat kokemukseni jne.
Molempien miesten kanssa voisin varmasti elää hyvää elämää. Parempaa kuin moni koskaan.
Ja se että lopettaisin kummankin suhteen... Ei minulla siis nyt ole kuin yksi suhde. Olen uskollinen, ja tämä valinta on siis vain pääni sisällä. Minulla on tunteita toista miestä kohtaan, mutta en toimi niiden tunteiden eteen ainakaan niin pitkään aikaan, kun minulla on suhde toiseen.
Olen läpi elämäni ajatunut tilanteisiin, joissa vain minä olen se antava osapuoli. elin useita vuosia liitossa, jossa minun toiveillani ja tarpeillani ei ollut mitään sijaa. Samankaltaiseen tilanteeseen olen joutunut myös esimerkiksi suhteessa äitiini. Siksikin olen hyvin liikuttunut siitä, että olen kohdannut kaksi miestä, jotka arvostavat minua. Siksikin minä arvostan heitä molempia. Missään nimessä en näe heitä "autona ja moottoripyöränä", tai edes sinnepäin. Hienoja ihmisiä, ja loukkaannuin että sanoit minun ajattelevan heitä kuin he olisivat vain jotain minulle. Sitäkin enemmän ajattelen sitä, minkälaisia he ovat kokonaisuutena, ja mitä minä olisin heille.
Palavat tunteet pelottavat minua, ja siksi mietin ns. tunteen ja turvan välillä.
Mä olen sua kymmenen vuotta vanhempi ja mä ottaisin tuon miehen, joka saa perhoset lepattamaan vatsassa. Ei ehkä järkevää ja ymmärrän kyllä, kun sä olet vielä noin nuori, että sä haluat vakaan suhteen. Mutta ethän sä tiedä ikinä, miten käy. Jotkut suhteet kestää, jotkut ei.
Mutta mietihän, jos tuo mies, jonka kanssa nyt seurustelet ei herätä sussa intohimoa ainakaan vielä, niin herättääkö koskaan? Ja hän ei anna sulle hellyyttä eikä läheisyyttä, ei pussailuja yms. mitä sä selvästi kaipaat. Sä seurustelet hänen kanssaan nyt, koska parempiakaan ei tullut vastaan. Epäreilua miestä kohtaan.
Seksissä ei mun mielestä ole paras se, joka sen teknisesti parhaiten taitaa. Siinä pitää olla tunnetta ja sitä intohimoa mukana. Onko sitä? Vähän ristiriitaisia sun ajatukset, koska koet tältä nykyiseltä mieheltä saavasi parasta seksiä ikinä. Ja kuitenkaan ei perhoset lepata vatsassa.
Oikein jos fiksusti ajattelet ja haluat olla järkevä, niin mikä kiire sulla on löytää mies rinnallesi? Sulla on jo lapsia, ei kiirettä sen suhteen. Mun mielestä sun ei pitäisi seurustella kenenkään kanssa sen takia, ettet osaa ja halua olla yksin. Sun pitäisi oppia olemaan onnellinen itsekseen, vasta sitten voit rakastaa pyyteettömästi toista.
Siltikin, ota tuo jälkimmäinen vaihtoehto jos sun on pakko valita. Teillähän samanlainen tilanne muutenkin esim. lasten suhteen. Ja sulla on etenkin tunteita häntä kohtaan ja hänellä sinua.
Kuunteleva kirkko tarkoitti luultavasti sitä, että et pysty havainnoimaan tilannetta ja tunteitasi objektiivisesti, koska olet toisen kanssa suhteessa. Se värittää ajatusmaailmaasi. Vain molemmista etäällä pystyt tarkastelemaan tunteitasi todellisesti. Läheisyys sitouttaa aina ihmistä toiseen. Noissa tapauksissa on yleensä niin, että tunteesi nykyistäsi kohtaan laimenisivat jos et olisi hänen kanssaan tekemisissä. Samoin ne vahvistuisi sitä toista kohtaan jos olisit hänen kanssaan tekemisissä. Täyden todellisen selvyyden omista tunteista saat vain molemmista etäällä.
Hei aloit.
Olen pahoillani, jos muotoilin sanani siten, että ne herättivät sinussa loukkaantumista. Siihen en missään nimessä pyrkinyt ja pahoittelen, että sinusta tuntui siltä. Kiitän luottamuksesta, että sanoit tuntemuksesi tässä!
Lähinnä tarkoitin, että kun ajattelee jonkun ihmisen tyydyttävän jotain tarpeita, ehkä unohtaa, että omat tarpeet muuttuvat, oma itse muuttuu ja toinen muuttuu. Että jos joku ihminen edustaa itselle esimerkiksi turvallisuutta, niin se voikin kertoa omista turvattomuuden kokemuksista eikä niinkään sen toisen ihmisen ominaisuuksista? Ja jos se oma sisäinen turvallisuus sitten kasvaakin, ei enää se, mitä elämästä hakee olekaan turvallisuus.
Toivon sinulle mielenrauhaa tehdä päätös ja sitten elää sen kanssa. Meistä kukaan ei voi tietää etukäteen, mitä päätöksistä seuraa. Se on elämässä myöskin todella hieno juttu. Kukaan ei voi hallita kaikkea, mutta silti uskaltaa valita ja päättää!
Sopuisin terveisin, Meiju-diakoni
Tiedätkö, on oikeastaan samantekevää miten muut sinua neuvovat. Olet ehkä jollain tasolla valinnan jo tehnyt. Kuuntelet kuitenkin sitä neuvoa, joka tukee päätöstäsi.
Yksi tapa saada se valinta selville on heittää kolikkoa. Mies nro 1 on kruuna ja mies nro 2 on klaava. Mitä sydämesi sanoo kolikon määräämästä tuloksesta? Tuleeko mieleen pettymyksen tunteita eikä tee mieli noudattaa?? Sillon tiedät.. Hyväksytkö vastauksen tunnetasolla?? Sillon tiedät..
Et kuitenkaan koskaan pysty kuvailemaan tilannetta (kaikkia sävyjä ja tunnelmia) ulkopuolisille etkä missään nimessä voi tietää neuvojen oikeellisuutta tai sitäkään onko ne edes annettu sinun parasta ajatellen.
Jos kerron miten itse tekisin, niin minähän vain kerron miten ITSE tekisin, mikä on MINULLE paras valinta tässä absurdissa tilanteessa.
Onnea elämän tanssiin. Olet onnekas kun olet tavannut kaksi hyvää puolisoehdokasta, mutta se taitaa kertoa myös siitä että olet hyvä tyyppi. Sitä en murehtisi, mikä on itsekästä tai ei. Itsekästä olisi ehkä solmia suhde myös tuohon nro 2:een. Mutta itsekkyydestä ei kerro se, että valitsee itselleen puolison tai valitsee yksinolon.
Ratkaisu on se, kenen kanssa on paras huumorintaju.
Perhosten lentämiset monesti johtavat kirjaimellisesti vakavaan suhteeseen, on kaikki tunteet pelissä ja pelottaa.
arjen jakaminen samanhenkisen ihmisen kanssa voi johtaa vapaanpaan ja rennonpaan yhteiseloon.
Tosin siinä on vaarana, että vaikka kuinka haluaisit itse sitoitua, niin mitä jos se mies joka ei puhu eikä pussaa, sattuukin löytämään intohimon johonkin naiseen/mieheen, ja lähtemään perhosten perään jokupäivä.
Asiat jotka ovat oikeasti molemminpuolisia, ovat monesti sitä syystäkin..
Itse lähdin intohimon perässä ennekaikea, suhde päätyi siihen että erottiin koska minun intohimo loppui, ja mies joutui elämään puutteessa. Joten ei milloinkaan asiat voi päättyä aina hyvin.
Siis lyhyesti ja ytimekkäästi, jos et ole varma tunteistasi, niin ota molempiin etäisyyttä vähäksi aikaa. Jos et vielä sittenkään ole varma, niin älä ota kumpaakaan. Siis, jos nyt valitset toisen, niin varmasti harmittelet valintaasi aina huonoina päivinä.
Hei! Sinullahan on hyvin pullat uunissa :-) Onnea! Jokaisen pitää tehdä valintansa itse. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Itse valitsisin tuon vaihtoehto 2:n koska olen oppinut elämässäni ymmärtämään, että molemminpuolinen aito tunne on loppujen lopuksi harvinaista. On hienoa, jos on sellainen ihminen rinnalla, joka rakastaa ja huomioi toista, eikä vaan sano tykkäävänsä. Sekin vähän tökkii tuossa 1. vaihtoehdossa, ettei puhu mitään tunteistaan eikä hänellä ole kokemuksia lapsista. Miehet, jotka ovat asuneet yksin ja joilla ei ole lapsia eivät välttämättä osaa ajatella asioita toisen ihmisen kannalta. He voivat laittaa omat menonsa aina etusijalle (mikä on ymmärrettävää, kun ovat aina eläneet niin). Toki pitäähän sitä omaakin aikaa olla. Pelkään vaan, että joudut pettymään vaihtoehto 1:een. Joka tapauksessa toivotan onnellista tulevaisuutta Sinulle, oli valintasi mikä tahansa. Seuraa sydämesi ääntä.
Luulen ymmärtäväni hyvin mietintäsi. Olen miettinyt samantapaisia asioita, en valinnan vaan eron takia. Olen ollut ykköstyyppi miehen kanssa ja sitten rakastuin... Olen siis joutunut miettimään teinkö virheen, kun aloin suhteeseen hänen kanssaan juuri turvallisuuden, luotettavuuden ym takia vaikka en ollut päättömän rakastunut kuten edellisessä pettämiseen ja luottamuksen menettämiseen päättyneessä suhteessa. Olen tullut tulokseen, että kipinää ja perhosia eli rakastunut pitää olla, jotta se voi tasaantua rakkaudeksi. Siis jos rakastuminen ei taas ole järjetön - varattuun, alkoholistiin, väkivaltaiseen tms. Eli tunne ja järki molemmat - onko kakkosessa? Et voi velvollisuudesta, varmuudekdi tai ettet loukkaisi olla ykkösen kanssa. Minun rakastumiseni ei päättynyt hyvin, mutta ero oli silti oikea päätös. Opin itsestäni ja siitä, millaisessa suhteessa voisin olla itse ja tehdä toisen onnelliseksi. Klassisesti olen nyt oppimassa tekemään onnen itsekseni ja ehkä sitten tätä vielä täydentämään löydän sen oikean ( joita tutkimusten mukaan oikeasti on). Ai niin ja luin, että, jos pitää miettiä kahden välillä kumpikaan ei ole. Tosin ehkä et mieti sitä vaan, miten voisit helpottaa syyllisyyden tunnetta ja omaakin surua, kun joudut hyvän miehen jättämään.
Vanhojen suhteiden lämmitys ei johda pitkälle, ei myöskään rakkaudeton suhde, joka sinulla nyt on.
Rakastatko nykyistäsi, vai onko suhteenne vain tyydyttävällä seksillä varustettu järkiliitto?
En ottaisi itse kumpaakaan.