Jokin aika sitten meidän suhde päättyi. Ei se kauaa ehtinyt edes kestää, mutta oli silti mahtavaa aikaa. Toisella loppui vaan tunteet. Mihin ne oikein häviää? Ei riidelty, vietettiin hyviä hetkiä ja molemmilla oli hauskaa - ainakin se näytti siltä. Ei ollut mitään riitoja, molemmat halus nähdä niin usein kuin ehtii. Sitten yhtäkkiä vaan alko vähenemään se yhteydenottaminen. Yhteydenottoihin vastasi niukanlaisesti välillä. Tajusin, ettei kaikki ole enää kunnossa. Yritin antaa tilaa. Kahden viikon kuluttua otin asian puheeksi ja silloin hän sanoi, että haluaa lopettaa. Kavereilleen puhunut, ettei usko koskaan löytävänsä ketään samanlaista kuin minut ja päätöksen suhteen lopettamisesta olleen raskas. Juttelimme pitkään aikaan viikko sitten ja asiat kääntyivät siihen mitä meillä oli. Sanoi syyksi, että hänellä vain loppui tunteet ja halu aktiiviseen näkemiseen. Aukas paljon haavoja se keskustelu. Eipä tuossa ole oikeasti mitään muttia tuon suhteen päättymisen suhteen. Pitää vaan hyväksyä tuo ettei sitä enää kiinnostanut. Mutta kyllähän se silti jätti päähän kysymyksen, että miten ne yhtäkkiä sillain vaan loppu, kun ensin kaikki oli yhtä hurmaa? Tuota ei voi ymmärtää ja kun itelle silloin jäi tosi paljon tunteita ja tuo keskustelu kaivoi niitä tunteita jostain sielun syvyyksistä taas esiin. Tulee todella huono ja epäonnistunut olo. Masentaa. Luulin, että olimme ne oikeat toisillemme ja jonkin hulluuden kautta edelleenkin uskon niin. Tuntuu pahalta ettemme ole varmaan enää koskaan missään tekemisissä.
Mihin ja miten ne tunteet vaan loppuu?
rikkinäinen
143092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin samanlainen tarina minulla..sitä näyttää miehissä olevan liikkeellä..niin,oletan että olet nainen.,niin jotain kummaa tautia on liikkeellä, joka yhtäkkisesti saa vaan tuosta noin toisen tunteet loppumaan.Miten ihmeessä se voi niin mennä minäkin ihmettelen, kun ollaan pää hulluna kumpikin toisia rakastettu ja himottu.Ei voi tosiaan ymmärtää, mutta ihan samoin kävi minulle tosiaan kuin sinulle.
Luultavasti siinä kuitenkin on käynyt niin että on tavannut jonkun toisen ja ne tunteet vaan entiseen katosi.Luultavasti pettyi myös itse itseenä, että näin kävi, kun luuli löytäneensä ensin loppuelämänsä rakkauden, mutta huomasi kiinnostuksensa laimenevan.
Olen mies. Ja ei ole tietääkseni toista kuvioissa hällä ollenkaan, tietenkään varma en voi olla. Mutta asumme hyvin lähekkäin ja myönnän, että varsinkin aluksi tuli aika usein katseltua pihalle, että mitä siellä tapahtuu. Omissa menoissaan oli ja vain tuttuja vanhoja kavereita siellä hänen kanssaan pyöri. Lisäksi muutaman kerran yöelämässä nähnyt häntä etäältä ja eipä ole sielläkään ketään uutta pyörinyt kuvioissa mukana. Muutenkaan hän ei ole oikein koskaan ollut sellaista tyyppiä, että etsisi ketään. Nyt ku mietin niin kyllähän hän sanoi sillon, että pelottaa, jos hänellä ei tunteet kannakkaan tai syty kunnolla, koska niin on käynyt ennenkin. Minen vaan ymmärrä, että miten ne ei syty tai tässä tapauksessa paremminkin kestä. Monta kertaa se sano, et kuin hyvää se meijän juttu oli ja et haluais sen jatkuvan. Ei haluttu lähtee toistemme luota koskaan ku haluttiin vaan olla kahden ja unohtaa kaikki muu. Kaverilleen oli sanonu, et olin parasta mitä hälle on koskaan sattunu, mut ei vaan tajua mikä hälle tuli. Ei vaan pystyny sit jatkaan valheessa tai et ku ei voinu olla varma omista tunteistaan ja sit ne tais hävitäkki. Nytki sadepäivänä ei mikää ois parempaa ku mennä hänen luo tai pyytää se mun luo, kattoo leffaa tai laittaa vaan takkaan tuli ja istua ja ihmetellä maailman menoo hänen kanssaan. Mut ei vaan pysty. En halua oikeen tehä enää mitään koskaan missään.
Sama täällä,nyt ei huvita mikään.Takan edessäkin kylmä :/
Tuntuu että toi tunteiden loppuminen on vain naisten höösötyksiä. Itse en miehenä ole koskaannkokenut mitään palavaa kipinää mihinkään naiseen, ei ole kipinät sinkoilleet mutta nainen haluaa niiden sinkoilevan. Ovatko naiset hieman yksinkertaisia jos luulevat että jotkut kipinät sinkoilevat vielä 20vuoden suhteen jälkeenkin ja silti etsitään elämänmittaista parisuhdetta
Ihastuminen kestää suunnilleen 3 kk. Ei kannata tehdä mitään radikaalejä päätöksiä ennen sitä.
Taas nousee nää tunteet pintaan. Yritän painaa niitä pois. En onnistu.
Vielä kerran haluaisin ottaa sut syliin, painaa mun rintaa vasten, kuiskata sun korvaan ne maagiset sanat, jotka sai sut hymyilemään ja painautumaan entistä tiukemmin siihen mun syliin. Et halunnut sen koskaan loppuvan. En minäkään. En yhä vieläkään haluaisi sen olevan loppunut. Jäljellä vain ikävä ja kaipuu.
Kunpa pääsisin irti
Rupesi ihan itkettämään, kun luin juttusi. Ihan niinkuin minä, kamppailen vielä viiden kuukauden jälkeen erosta.
Miten toisilla loppuu rakkaus niin helposti, ja toisilla on niin paljon vaikeuksia tappaa pois rakkaus (kuten sinä ja minä)?
Mä kamppailen kanssa vielä puolen vuoden jälkeen erosta. Mies käy päivittäin mielessä ja joka kerta kun luulen että olen päässyt edes vähän eteenpäin elämässä niin sitten saan huomata ettei niin ole todellakaan käynyt.
Rakkaus minua kohtaan on loppunut tältä mieheltä koska alkoi seurustelemaan n. 3 kk sitten toisen naisen kanssa. Olemme vähän yhteyksissä fb kautta mutta siihen se on jäänyt
intohimo loppuu kun toisesta ssaa tarpeeksi, kaikilla se ei johda rakkauteen tai syvällisempiin tunteisiin....seksuaalinen vetovoima, himo..... ne eivät ikuisesti kestä jos toisesta ei oo kiinnostunut
monet eivät edes erota pinnallista himoa ihastumisesta
Miksette te ihmiset juttele enemmän erosta? Mikset kysy naiselta, mitä suhteesta puuttui? Miksi tunteet viilenivät...? Miksi kaikki jätetään roikkumaan ja ollaan masentuneita, kun ei oikeasti tiedetä eron syitä.
Moni eronnut selviäisi erosta nopeammin, kun asiat eksän kanssa juteltaisiin läpi niin, ettei jää turhia kysymyksiä mietityttämään.
Me juteltiin siitä erosta sillon aikoinaan. Se herätti vain enemmän kysymyksiä ilman vastauksia. Totuus lienee jokin intohimon/kiinnostuksen loppumisen, sitoutumispelkojen, epäkypsyyden ja vähäisten elämänkokemuksien välimaastossa. Lyhyemmin kliseisesti, ei ollut vielä oikea aika.
Omasta erosta olen jutellut vielä jälkeenpäin joitakin kertoja exän kanssa. Jotenkin alkaa oleen sellainen olo, että mitä siitä suotta enää jankkaamaan. Ei siihen selvyyttä saada varmaan kuin vasta vuosien päästä jos silloinkaan. Molemmat kyllä kovasti ollaan sanottu, että jos siinä on vielä jotain mietittävää niin saa kääntyä toisen puoleen ja kysyä suoraan.
Kuitenkin se aiheesta puhuminen alkaa oleen jo tosi raskasta, kun ei se oikein johda mihinkään. Aukoo vain haavoja uudestaan. Ahistaa molempia enemmän taikka vähemmän. Olen kirjoittanut paperillekin ylös mietteitäni ja omaa näkökantaa ja ties mitä tehnyt, että jos vielä kerran ne asiat otetaan pöydälle, mutta en tiedä. Nämä ei oo aina kovin helppoja asioita käydä läpi.
Oon yrittäny itelle järkeillä asioita ja tehdä jotain päätöstä tän suhteen, mutta mun tunteet häntä kohtaan ehti kasvoa jotenkin niin vahvoiksi, että en pysty syvällä sisimmässäni päästään irti, vaikka järki kuin sanoo, että anna jo olla.
Kiitos vastauksestasi! Hieno asenne teillä molemmilla, että jutella voitte milloin vain toisillenne.
En ole ollut samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, mutta exäsi tilanne saattaisi liipata läheltä omaa elämäntilannetta... Jos oma elämä tuntuu vielä tosi hajanaiselta, eikä kuulu tyypilliseen sakkiin ("haluan olla parikymppisenä vakaassa suhteessa, odottaa ensimmäistä lasta, olla loppuelämäni samassa työpaikassa.."), sitä ei vaan olla sataprosenttisesti suhteessa, kun on jatkuva epävarmuus omista toiveista ja päämääristä.
Eihän se rakastava tunne välttämättä erotessa häviä. Exälläsikään. Vaikka välittäisi ja olisi vielä hullaantunut toisesta, voi ero silti tuntua parhaalta ratkaisulta, jos ei voi olla täysillä mukana.
Eroaminen voi kyllä olla helvetillistä... :/
Melkein vois kuvitella, että tuo sun teksti on suoraan ton mun exän päästä lähtösin. Kutakuinkin samanlaisia asioita hän on saanut sanotuksi. Ei ole varma omasta elämästään ja ei siksi pystynyt heittäytymään täysin siihen suhteeseen. Lisäksi samaa hän oli sanonut hyvälle ystävälleen, että oli kokenut eron parhaaksi ratkaisuksi siinä tilanteessa. Eroaminen on todellakin helvetillistä. Varsinkin, kun se meni tällä tavalla. Olen jäänyt alitajuisesti limboon, että ehkä meistä vielä joskus voisi jotain tulla. Omat tunteeni saa kuvitelmat sekaisin. Jotta joskus voisi edes jotain tulla niin ensin pitäisi pystyä päästämään irti.
Minunkin pitäisi vaan päästää irti lopullisesti ja antaa asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan. Mietin liikaa tätä ihmistä että hän tulee jo uniinkin.
Olen yrittänyt olla iloinen hänen puolestaan kun uuden naisen löysi. Kertonut joskus kuinka epäilee ettei heidän suhteesta välttämättä tule mitään pitemmän päälle mutta kunhan on joku siinä vieressä.
Itse pilasin meidän suhteen ja kadun sitä edelleen ja paljon. Aina sitä oppii ainoastaan kantapään kautta asiat.