Pettämisestä (taas) Erit. miehet!

minäkin ajattelin aikaisemmin etten koskaan ikinä voisi pettää rakastani. mutta nyt vähän vanhempana sitä kaipaa jotain uutta. en tiedä onko minussa se vika, että tylsistyn yllättävän nopeasti ja haluan elämääni jännitystä enkä varmaan saa sitä mistään muualta kuin toisista miehistä. Korostan, etten vielä ole miestäni pettänyt enkä ehkä petäkään, mutta kiinnostus muita miehiä kohtaan on välillä lähes sietämäyöntä. yritän pysyä uskollisena niin kauan kun tämä parisuhde minulle jotain merkitsee.

Pitkistä, vuosien mittaisissa, parisuhteista erilaisten tilastojen mukaan noin puolessa tapahtuu pettämistä. Eri selvityksissä tulokset vaihtelevat kuitenkin hurjasti 20:n ja 80 %:n välillä riippuen tutkimuksen tekijästä yms. seikoista.

Lisäksi sinun on hyvä muistaa, että noin puolet nykyään solmittavista avioliitoista päätyy jossain vaiheessa eroon. Uudelleen avioituvista miehistä suhteellisen monet ovat aloittaneet toiseen liittoon johtavan seurustelunsa jo edellisen liiton aikana. Miehillä näyttää siis olevan paha tapa vaihtaa naista lennossa.

Nuorilla on usein kovin romanttiset ja epärealistisetkin näkemykset seurustelusta ja parisuhteesta, vaikka jokaisella on vanhemmat, joita tarkkailla. Jostain syystä sitä vain oletetaan, että omalle kohdalle osuu Se Ihana Mies tai Nainen, jota Rakastetaan Oikeasti Koko Elämän. Ja jos ollaan sen verran realisteja, ettei oleteta Sitä Oikeaa Täydellistä olevan, ainakin ajatellaan että itse ollaan täydellisiä. Pahimmassa tapauksessa kuvitellaan että siitä kumppanista voidaan sitten kouluttaa se oikea eli karsia hänestä ne piirteet joista ei pidetä. Siinä sitten kaivetaan saman tien pohja pois siltä kestävältä suhteelta, joita sentään vielä on paljon. Kouluttaminen, josta olen etenkin nuorten naisten kuullut paljon puhuvan, on juuri sitä, ettei hyväksytä kumppania kokonaisena. Siitä koituu jokseenkin varmasti kitkaa suhteeseen.

Ikävä kyllä kertomani perusteella elinikäinen uskollisuus näyttää perin epätodennäköiseltä. Pettämisen ja eroamisen tavallisuus eivät tietenkään tee pettämisestä mitenkään hyväksyttävää. Mutta tämä nyt - mainitsemineni tulkinnanvaraisuuksineen - on vallitseva asiantila. Ei siis ihme, että sinusta tuntuu oudolta. Kaikki pyrkimykset parantaa sitä ovat tietenkin kunnioitettavia ja hyviä. Tässä kohtaa tarvittaisiin ehkä viisautta, jollaista harvempi nuori tulee tässä kohtaa tavoitelleeksi. Pitäisi miettiä, mitkä seikat itsessä ovat sellaisia, jotka auttavat suhteen lujittamisessa ja mitkä vaikeuttavat. Lisäksi on tunnustettava oma kokemattomuus. Vasta pitkässä suhteessa ollut tietää, millaista sellaisessa on elää.

Uskollisuus alkaa minun mielestäni kuitenkin kustakin itsestään. Uskollisen on hyvä odottaa toiselta uskollisuutta. Lisäksi on olemassa sellainenkin kullanarvoinen taito kuin anteeksiantamisen kyky. Se ei ole lepsuilua tai heikkoutta vaan osoitus omasta kypsyydestä ja valmiudesta selvitellä (suhteen) ongelmia. Vain siinä tapauksessa, että antaa anteeksi ilman lipsahdusten selvitystä, voi syyttää itseään kypsymättömästä lepsuilusta.

Voitte syyttää minua lapsellisuudesta ja sinisilmäisyydestä, mutta minä uskon ja toivon että on vielä tässäkin maailmantilassa mahdollisuus elinikäiseen parisuhteeseen ilman pettämistä.

Itse olemme onnistuneet 4½ vuotta seurustelemaan käsittääkseni jopa ilman mainittavia kiusauksia, ja toivo on vielä korkealla. Hah, ehkä olen vielä lapsen kengissä tässä suhteessa, mutta ainakin miksi maalata piruja seinille kun kaikki on nyt hyvin?

Noita muiden vastaksia (teak) lukiessa tuli mieleen, että miten tyhmä pitää naisen (tai miehen) olla jos hän on alkanut tapailla naimisissa olevaa miestä, ja myöhemmin miehen erottua mennyt tämän kanssa naimisiin... ja parin vuoden päästä itkee että mies pettää! Oliko se yllätys? Hullua.

ehkä olisi tarkoituksen mukaista elellä omaa elämää, eikä toisen ihmisen kautta niin ne pettymyksetkään eivät olisi niin kovia.
Vastaus siihen, että pettääkö toinen ei voi löytää vastausta kukaan - en minäkään voi mennä vannomaan seuraavien 30 vuoden ajaksi, etten varmasti petä. Luoja yksin tietää mitä kaikkea tapahtuu ja miksi.
Oma ratkaisuni on etten elä mieheni kautta, vaan omaa elämääni jota yritän sovitella kumppanin kanssa. Ei jää siis sitä elämätöntä elämää niinkuin Lipposella. Ikäväähän se on se pettäminen, mutta toista ihmistä et voi omistaa.

Ilkeästi sanottuna...
En ymmärrä monen ihmisen logiikka että pitää ehdottomasti omistaa ja valvoa toisen ihmisen tunnemaailmaa?
Se sammuttaa ehdottomasti luovuuden parisuhteessa jos on kiellettyä esim. tanssia muiden kun oman partnerin kanssa, käydä erikseen juhlissa jne.
Monihan kirjoittaa vielä tänäkin päivänä avioehtosopimukseen että pettäjältä viedään lapset ja koko omaisuus avioerossa.

Olemme olleet 23 v yhdessä ja molemmilla on oikeus fyysiseen seksiin toisen kanssa jos henkilökemiat kohtaa. Ja voin rehellisesti sanoa ettei ole kun pari kolme kertaa näiden vuosien aikana meillä molemmilla, ihastumisia sitä enemmän. Ja nautimme seksistäkin yhdessä...
Ja elämä on hellyyttä ja rakkautta edelleen ilman epäilyjä mihinkään suuntaan.
Jos luottamusta ei löydy kun kyttäämällä toista ihmistä suhdekaan ei kestä kauan.

Suora mielipide ilman kiertelyä, moni suuttuu varmasti mutta näin se elämä on