Olisi mielenkiintoista kuulla naisten kertomuksia siitä, että kuinka on sinkkunaisena iskenyt sinkkumiehen ja niin että se on johtanut seurustelusuhteeseen. Tietysti miehetkin voivat kertoa, jos kokevat että ovat joutuneet ”saaliiksi”. Eli nainen on konkreettisesti ollut aloitteellisempi kuin että on hymyillyt miehelle ja mies on tullut juttusille.
Omasta puolestani voin sanoa, että minua ei ole koskaan isketty niin että se olisi johtanut suhteeseen. Muutamaan kertaan on kyllä ravintolassa tultu juttusille ja aivan suoraankin on sanottu, että haluaa kanssani seksiä. Olen aina noissa harvoissa tilanteissa kieltäytynyt. Ehkäpä minulta on joskus jäänyt huomaamatta ravintolassa, kun joku nainen on yrittänyt hymyillä suuntaani. Eihän sitä hieman skeptisenä ”ikisinkkuna” jaksa uskoa että minua se vilkuilee, vaikka hieman siltä ehkä vaikuttaisikin.
Sainhan minä vanhan ajan romanttiseen tyyliin yläasteella ollessani kahdelta eri tytöltä kirjeen toisistaan riippumatta, jossa he kertoivat kiinnostuksesta minua kohtaan. Ei vaan noissa tapauksissa ole sattunut olemaan kyseessä tyttö/nainen, josta itse olisin ollut kiinnostunut sillä tapaa.
Nuorelle sukulaisnaiselleni kävi kuitenkin kuin elokuvissa. Hän työskenteli kampaamossa, kun asiakkaaksi tuli viereiseen tuoliin hänen mielestään komea mies, jota hän vilkuili keskustelematta kylläkään sanaakaan tuon miehen kanssa. Mieskin huomasi naisen katseet kampaamokäyntinsä aikana. Kyseessä oli säännöllinen asiakas, joten hänen yhteystietonsa olivat asiakasrekisterissä. Niinpä sukulaisnaiseni otti rekisteristä tuon miehen sähköpostiosoitteen ja lähetti hänelle sähköpostia. Mies ilmeni sinkuksi ja he olivat yhdessä kolme vuotta!
Vähän tässä haluan matkia tuota pimppalooran aikaisempaa positiivisuusketjua.
Kun nainen miehen iski
12
320
Vastaukset
- näinnäkisintän
Jos kieltäytyy naisen kanssa seksistä, nin täytyy kyllä olla ihan täysi kaappihomo nykypäivänä! pillua kun ei irtoa oikein mistään ja vaikka yrittäisi vaikka miten kovasti panostaa keskusteluun, ja naiset haluihin.
Minusta ap päinvastoin oli poikkeuksellisen järkevä mies... En itse pidä miehistä, joiden aivot ovat valuneet kiveksiin, vaan kyllä niitä päätöksiä pitää pystyä tekemään päälläänkin.
- nöösi_poika
Oma haaveeni on myös se, että joku nainen osoittaisi selvää kiinnostusta minua kohtaan. Näin vain ei koskaan ole käynyt!
Viimeisen viiden vuodan aikana 100 % aloitteistani on johtanut pakkien saantiin. Nyt ei enää kiinnosta edes yrittää. - Gammaromeo
Niin unohtui mainita äsken, että tuli tuosta sukulaisnaiseni tapauksesta mieleen olympiavoittaja Tapio Rautavaaran "Isoisän olkihattu" kappale.
Ei kyllä kauhean positiiviselta kuulosta tuo, että aloittajan tapauksessa kaikki hänestä kiinnostuneet ja aloitteen tehneet naiset ovat epäonnistuneet surkeasti oman tasonsa arvioimisessa, ja yrittäneet saada saavuttamatonta. Toivoisin, että edes ne miehet joilla tämä tasoteoria on suvereenisti hallussa, ja jotka jatkuvasti saavat kärsiä meidän tyhmien alempitasoisten naisten ahdistelua, lopettaisivat sen valittamisen ja alkaisivat tehdä niitä aloitteita itse niille oikean tasoisille naisille. Tämä säästäisi paljon aikaa ja vaivaa itse kultakin.
- 45+45
Älä ala hapantua henkisesti niinkuin suurin osa palstalaisista.
- Gammaromeo
No kun aloittajalla on jäänyt seurustelusuhteen muodostuminen naisen aloitteesta kokematta, niin hän haluaisi kuulla onnellisempia tarinoita. Ja jos mies ei älyä kiinnostua naisesta, joka hänet haluaa iskeä, niin eihän vika välttämättä ole naisessa vaan miehessä. Mies voi olla vaikka turhan nirso. Seurustelusuhteessa ollessa tuo nirsous kumppanin suhteen ei tosin ole enää ongelma, koska silloinhan on jo onnistunut saamaan itselleen mieluisan kumppanin.
- 887iiuhgtty888888888
Itselleni kävi niin että itseäni ns. tasokkaampi nainen aktiivisuudellaan minut "pokasi", joka johti parin vuoden suhteeseen. Huonoa tuossa on että nyt itselleen on entistä vaikeampi asennoitua naisten perässä juoksemiseen.
- hymyssä suin..
Minä olen iskenyt sinkkumiehen yleensä niin että olen aina mennyt itse juttelemaan minua kiinnostavalle miehelle.
En ole sellainen nainen että odotan että mies tulee iskemään minua.
Mutta en tyrkytä seuraani jos ei kiinnosta. - Gammaromeo
Onkohan tämä alkava hellesää pehmentänyt aivoni vai dementiako meinaa alkaa iskeä. Miten voinkaan unohtaa, että veljeni vaimo teki aikonaan aloitteen veljeni suhteen. Veljeni tuleva vaimo tuli samalle työpaikalle töihin, jossa veljeni oli jo ennestään. Veljeni joutui/pääsi hänen työhönopastajakseen. Oli vissiin ensi alkuun ajatellut että "hankala ämmä", kun kyseessä oli rempseän suulas nainen. Veljeni ei ole koskaan ollut erityisen hienotunteinen persoona. Veljeni hieman tyly käytös häntä uutta naistyöntekjää kohtaan teki käänteispsykologisesti vaikutuksen. Joten tuo nainen teki aloitteen. En vaan jaksa muistaa, että miten se aloite oikein tapahtui.
- Kympin Nainen
Mitä? Et ole juuri saanut vastauksia? No minä voin jakaa yhden tarinan, joka nyt jo osittain on jo aiemminkin tullut palstalla mainittua:
Tutustuin harrastuspiirien kautta mieheen. En alussa kiinnittänyt häneen mitenkään erityisen paljon huomiota, ensin siis vain ”tiesimme” toisemme ja tapasimme harrastuksen kautta (isommalla porukalla) melko säännöllisesti. Mies oli/on introvertihkö, eli ei se äänekkäin porukassa, mutta kun puhui, niin puhui fiksuja. Ajan mittaan olimme yhä enemmän tekemisissä, osittain siksi että tulimme tosi hyvin juttuun ja viihdyimme hyvin toistemme seurassa, mutta osittain myös siksi, että vastasimme kahdestaan yhden harrastukseen liittyvän isomman tapahtuman koordinoinnista.
Tuota tapahtumaa järjestellessä, kun tapasimme myös kahden kesken suunnittelupalaverien tiimoilta, tutustuimme ja ystävystyimme syvemmin. Yhdessä palaverissamme tajusin olevani mieheen ihastunut.
Tuon harrastukseemme liittyvän ison tapahtuman jälkeen järjestettiin myös bileet pienemmälle ydinjoukolle. Minä ehdotin miehelle, että mentäisiinkö bileisiin yhtä matkaa. Mies oli ensin hyvin hämillään, mutta niin teimme ja siitä lähtien pidimme yhtä noin 10 vuotta. - neiti ruiskukka
Hyvä aloitus. Ihme, että vastauksia on tullut näin nihkeästi. Mun "iskemisissä" ei kyllä juuri kertomista ole, mutta tarinoin tässä nyt jotain ainakin aiheen vierestä jos ei nyt aivan aiheesta :)
Eipä oo juurikaan tullut iskettyä miehiä..Todella ihastunut oon kyllä ollut useampaankin otteeseen jos nyt miettii vaikka yläaste tai lukioaikoja, mutta iskemisestä ei ois silloin kyllä tullut yhtään mitään ujouden takia..Nyt se vois jopa onnistua! :) Yhdellä harjoittelupaikalla oli töissä mies, joka suurinpiirtein lamas aivotoiminnan. Tuolloin ei kuitenkaan kummankaan puolelta tullut aloitetta..Muistan miten haltioissani olin kun kyselin harjoittelupaikalta bussien lähtöaikoja ja miten pääsen ulos (osa ovista meni jo aiemmin lukkoon, oli myös aika sokkeloinen rakennus).. ja tää mies sitten saatteli mut ulos ja loppujen lopuksi päädyttiin samaan bussiin, jossa tutustuttiin paremmin. Minä olin 22, mies 33. Olin aika yllättynyt kun selvisi, että ikäeroa oli noinkin paljon, arvioin miehen n. 28 -vuotiaaksi. En koskaan kysynyt suoraan, onko mies sinkku, mutta tiettyjen juttujen perusteella oletin niin. Enkä tiedä oliko mies niin umpi-ihastunut kuin minä, ainakin jonkinlaista kiinnostusta oli havaittavissa. Olisin aivan varmasti lähtenyt esim. treffeille, jos mies olisi kysynyt. No loppuharjoittelusta sitten mies joutui olemaan enemmän toisella "työpisteellä" töissä ja nähtiin paljon harvemmin. Tuo harjoittelija-työntekijä kuvio saattoi varmaan myös vähän hidastaa aloitteen tekoa molempien suunnalta.. Tosin eihän esim. treffeillä käynnistä mitään haloota ois tarvinnut nostaa harjoittelupaikalla, ja mulla ois joka tapauksessa kohta loppunut siellä. Yksi hidastava tekijä oli varmasti myös tuo ikäero..Nyt voi enää vain arvella olisiko jutusta koskaan tullut mitään, harvemmin kuitenkin kolahtaa noin totaalisesti niin kuin tuon miehen kohdalla kävi.
Okei, mutta mennäänpä asiaan. Tiedän tällaisen tapauksen, jossa eri paikkakunnilla asuvat vastakkaista sukupuolta olevat serkukset tutustuttivat toisensa omiin koulukavereihinsa. Siis miesserkku antoi naisserkulleen kaverinsa puhelinnumeron ja toisinpäin. Naisserkku otti sitten yhteyttä tähän mieheen ja siitä alkoikin piiitkä parisuhde, joka voi hyvin vielä tänäkin päivänä. Miesserkun tapaus ei päätynyt näin onnellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 343148
- 971654
- 1361545
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa421385- 911260
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261139- 561045
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil231989Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125970