Taft - But Vantaa 5.7

JVM

Olipa taas kerran. Pelin kulminaatio nähtiin kolmannella neljänneksellä, juuri kun Pineda oli vienyt potkun palautuksella Porvoon 15–22 johtoon. Hyvä drive jatkui ja oltiin jossain n. sinisten kolmella kympillä ja maali jo häämötti edessä. Kolmannella yrityksellä sitten taas niitä pelinrakentajan sivuttaisjuoksuja aloituslinjan takana, joista seurasi intensional grounding ja puntti puolesta kentästä. Kuinka ollakaan lyhyt puntti ja silti sininen palautti sen maaliin. Tätä seurasi kaksi lyhyttä hyökkäysvuoroa läheltä omaa maalialuetta ja kun jälkimäisen puntti epäonnistui, kiitti sininen kauniilla heittomaalilla, joka lähti noin mustan kolmeltakymmeneltä. Tämän jälkeen mustan hyökkäyspeli meni aivan sijoiltaan ja näytti karmealta. Karmeaa se oli koko pelin ajan, mutta loppua kohden aina vain huonommin. Meillä on taas pelinrakentaja, joka ei osaa heittää pelitilanteessa minkäänlaista järkevää kuviota, valitettavasti. Okko kyllä höykytti linjan päätä mennen tullen, vaikka oli puoliajasta lähtien osin rampakin, kun polveen taisi tulla pipi. Tuplaus paransi kyllä huomattavasti tilannetta, mutta silti etenemistä ei tullut.

Pelin parhaimmistoa ja kaunista katseltavaa oli potkujen palautukset, josta musta taisi tehdä kaksi maalia ja kerran pääsi kalkkiviivoille, josta seurasi maali.

Totuus on nyt se, että tuo toinen lohko on selkeästi heikompi ja siellä voitot saattavat mennä ristiin, joten putoaja saattaa ratketa seuraavissa kahdessa kotipelissä, joten nyt viimeistään on otettava kaksi selkeää kotivoittoa tai musta ei tunnu enää kovinkaan toiveikkaana. Niillä kuitenkin saattaa varmistaa sarjapaikan, pleijarit ei taida enää olla täysin omissa käsissä, vaikka kotona sininen voitettaisiin enemmän kuin tuo tänään hävitty 10 pistettä.

Nyt on ryhdistäydyttävä ja tsemiä vaan seuraavaan.

8

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7+6

      Ville Kurvisen olisi voinut valita TAFTin parhaaksi pelaajaksi.

      • JVM

        Höpö höpö, ei nämä koskaan tuollaisiin yksittäisiin tapahtumiin ratkea. Kokonaisuus vaan ei ole balanssissa ja silloin tuska on suuri ja voittaminen vaikeaa. Fanipaitaa menee edelleen kuin kuumille kiville, Ville on edelleen kone ;)


      • ville fun club
        JVM kirjoitti:

        Höpö höpö, ei nämä koskaan tuollaisiin yksittäisiin tapahtumiin ratkea. Kokonaisuus vaan ei ole balanssissa ja silloin tuska on suuri ja voittaminen vaikeaa. Fanipaitaa menee edelleen kuin kuumille kiville, Ville on edelleen kone ;)

        Moi Ville !


    • 16+9

      Pakko kyllä ihmetellä vuodesta toiseen näitä suomalaisten joukkueiden pelinrakentajavalintoja. Niin omituisia kavereita lennätetään pallon varteen ettei mitään rajaa. Liigassa hyviä pelinrakentajia TAFT:lla ja Turulla. Porvoolla ihan ihme heppu ja ei tuo Äsjoen kaverikaan vielä vakuuta kovin paljoa. Ei toki huonoimmasta päästä ole.

      Divarissa taasen Vaasan valinta ihan järkky.

      Listaa voisi jatkaa. Kun kaikki statsit on saatavilla, videot on netissä ja edelliset joukkueet sähköpostin päässä niin eikö nää suomalaiset joukkueet osaa niitä katsoa? Tai eikö kellään soita kelloa, jos kaveri ei ole yliopistossa pelannut yritystäkään? Tai jos highlight-filmi on puoliksi potkun palautuksia?

      No, Porvoo varmaan taas kauden päätteeksi miettii. Kurja sinänsä, koska joukkueella on hyvät laiturit ja ihan decent joukkue kisaamaan play-off paikasta, mutta tommosen toivotaan-toivotaan miehen komennossa jää play-offit kaukaiseksi haaveeksi ja saavat vielä vääntää sixtareiden kanssa ihan tosissaan.

      • QB sneak

        Jep,en todellakaan tiedä millä arvoilla pelinrakentajia arvostat,mutta ei nämä ny aivan "dynamiittia" ole.
        Tilastot kahden pelatun ottelun jälkeen.

        West 56,9% 4 int.
        Kelly 34,3% 4 int.


      • 19+7
        QB sneak kirjoitti:

        Jep,en todellakaan tiedä millä arvoilla pelinrakentajia arvostat,mutta ei nämä ny aivan "dynamiittia" ole.
        Tilastot kahden pelatun ottelun jälkeen.

        West 56,9% 4 int.
        Kelly 34,3% 4 int.

        West maan parhaita kohteita. Kelly neverhöörd jätkiä. Miten tätä mitataan? Ohan toi Borgan vispaaja jotain muuta!


      • 12+19=31
        19+7 kirjoitti:

        West maan parhaita kohteita. Kelly neverhöörd jätkiä. Miten tätä mitataan? Ohan toi Borgan vispaaja jotain muuta!

        Moi John!


      • 6+11
        12+19=31 kirjoitti:

        Moi John!

        Hi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      181
      2356
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1305
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1018
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      95
      1010
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe