Ajatukset solmussa.

väsynyt suhteeseen

Olen seurustellut nykyisin poikaystäväni kanssa pitkät tuskaiset 3,5 vuotta. Riitoja on todella paljon - kyllästymiseen asti, ja niitä on ollut tämän 3,5 vuoden ajan jatkuvasti. Milloin pienempiä, milloin isompia. Viimeisen vuoden aikana on tullut töniminen, viimeisen puolen vuoden aikana läpsiminen ja on jo se kerran lyönyt mua kasvoihin ja selkään. Joskus puol vuotta sitten se otti ja kaatoi minut ensimmäisen kerran lattialle. Sen jälkeen sängylle ja hakkas päätä patjaa vasten. Eilen riidan yhteydessä se otti ensimmäisen kerran pienen heittokirveen ja uhkas sillä. En vaan enää jaksa. Oon niin väsynyt. Välitän siitä ihmisestä, mutta onko se vaan sitten pelkoa siitä, että en kelpais kuitenkaan kenellekään muulle. Haluaisin eroon koko suhteesta, mutta pelkään liikaa ikävää ja ehkä sitä yksin jäämistä.

Poikaystäväni ei ole ikinä pyytänyt anteeksi, sanoo vaan että se on minun syy, että niin kävi. Että minua ei saa muulla tavalla hiljaiseksi. Sitten alankin jo miettimään, että onko mussa se vika. Huudanko liikaa? Valitanko liikaa? Onko väärin, että vaadin juttelua kun viimeiset 3,5 vuotta kaikki on vaan patoutunut, koska me ei jutella. Se ei vaan suostu juttelemaan, lähtee vaan karkuun.

En pysty kavereille puhumaan, en halua säälimistä. Eikä mulla edes ole niin hyviä ystäviä, että voisin asiasta kertoa kellekään. Äidilleni oon yrittänyt puhua, ei se tee mitään, syyttää lähinnä minua. Oon vaan niin väsynyt, kyllästynyt, masentunut ja ahdistunut. Haluan eroon tästä suhteesta. Me ei asuta yhdessä, mutta poikaystävälläni on asuntoni avain. Sillä se aina kiristää. Ja tavaroillaan. En vaan enää jaksa. Mitä hittoo pystyn tekemään??

15

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikuinen nainen*

      Koita saada se avain tavalla tai toisella itsellesi. Sitten katkaiset välisi tyyppiin. Mikä "ystävä" sellainen on joka kajoaa toiseen väkivaltaisesti?
      Älä roiku kaverissa tavan vuoksi, sun varalle on taatusti jotain parempaa.

      Lyöminen johtuu huonosta itsetunnosta ja itsehillinnästä. Sinä et ole siihen syy.
      Poikakaverillasi on luonnevika. Kenenkään ei pidä hyväksyä ainuttakaan lyöntiä.

      Tee palvelus itsellesi ja eroa tyypistä. Kaikkea hyvää elämääsi!

    • Sarjoita lukot uudelleen, ja heitä tyypin kamat pihalle. Älä vastaa enää yhteenkään viestiin tai puheluun, pidä pintasi tässä kohtaa vaikkei se helppoa olekaan. Säilytä kaikki viestit ja muut todisteet häirinnästä. Jos häirintä jatkuu, hae lähestymiskieltoa. Osta ruutuvihko ja kirjoita tuntemuksiasi siihen. Käy puhumassa kriisikeskuksessa, kun tulee oikein ahdistava hetki.

      Se pahenee vain, älä odota enää että sinulle käy pahasti.

      Kyllä sinä selviydyt.

    • kiltti mies.

      Jos haluat elää , sun pitää erota. Ei tuo ole mitään elämää jos joutuu pelkäämään koko ajan.

    • Moi
      Sun nimimerkki kuvaa juuri sitä tunnelmaa, mikä ihmisellä on kun hän yksin pohtii omaa elämäänsä ja sen pulmia. Haluat eroon suhteesta, mutta et uskalla tai pysty, koska pelkäät yksin jäämistä, ikävää ja muita hankaluuksia.

      Minusta tuntuu, että sinun kannattaisi nyt miettiä, mitä sinä tahdot omalta elämältäsi. Mistä voisit saada voimia itsellesi, niin että pystyisit tekemään ne päätökset, jotka haluat tehdä. Kerrot, että et pysty puhumaan kavereille ja hyviä ystäviä ei ole. Nyt sinä tarvitsisit ihmisen, joka kuuntelisi sinun huolesi ja ongelmasi ja olisi sinun tukenasi päätöksenteossa. Jos lähipiirissä ei ole sellaista ihmistä, onko mahdollista, että etsit ammattiauttajan? Yleensä ihmiset tarvitsevat toisen ihmisen tukea elämän hankalissa tilanteissa. Siksi uskon, että saat elämäsi järjestykseen jos rohkenet ja jaksat etsiä sellaisen ihmisen, joka tukee sinua.

      Toisen ihmisen väkivaltaisuus ei ole sinun syysi. Äläkä usko tuota ajatustasi, että et kelpaisi kenellekään muulle. Voimia sinulle,

      terv Päivi-pappi Hämeestä

    • voitat sirkkelillä?

      kirves????!!!!:O

      • Entinen saman kokenut

        Tilanteesi ei ole helppo mutta toivon sinulle voimia kun olet valmis ottamaan suuren askeleen eteenpäin ja viemään eron loppuun asti. Kuten itsekkin olet varmaan jo huomannut niin tuo tulee vain pahenemaan tuosta. Miehesi on jo nähnyt, että vaikka kuinka kajoaa sinuun et ole häntä jättänyt etkä tehnyt asialle mitään. Tästä syystä joka kerta suuttuessaan miehesi menee pidemmälle ja pidemmälle. Joku päivä saatat herätä teho-osastolta, ellet nyt pistä suhdettanne poikki
        ymmärrän miten vaikeaa tämä on , mutta vaikeemmaksi vain käy kun joudut elämään väkivallan pelossa.
        Ole vahva ja tee päätös itsesi puolesta. Voi olla että menee vähän aikaa kunnes opit olemaan itseksesi, mutta kun alusta selviät huomaat että teit parhaan päätöksen elämässäsi.

        Valitsitpas mitä tahansa, toivon kaikkea hyvää sinulle.
        Älä pelkää olla yksin & siitä syystä ole kenenkään nyrkkeilysäkki.


    • Turvaton olo

      Mä oon ihan samassa tilanteessa kuin sinä...en vain ole ikinä ajatellutkaan ettenkö kelpaisi muille.Onhan se yksin jääminen,varsinkin ens alkuun vaikeaa,mutta uskoisin että kyllä me molemmat siitä selvittäisiin.Mun miesystäväni oli juonut eilen liikaa,ja on siinä tilassa hyvin arvaamaton,eikä muista jälkikäteen mitään,että olis käynyt minuun kiinni...tarttui yht äkkiä käsistä ja väänsi niin että sattui tosi paljon.ja yritti polttaa ihoani sähkökärpäslätkällä,onneksi siinä ei ollut pattereita.Mä en kans voi puhua asiasta kenellekkään,poliisitkin jos soittaa,tilanne on jo ohi,ja toinen osapuoli esittää viatonta.Tyhmänä pitävät kun sietää tuollasta...En vain jaksa aina tätä särkynyttä kotia,kun kaveri särkee kännissä kaikkea ,eikä muista jälkikäteen.Pelkään vielä,että se pahin tapahtuu...ja hetkessä kaikki voi olla ohi,kun sopiva lyöntiase sattuu kohdalle,ja saan tarpeekseni.Kodin pitäisi olla paikka jossa on hyvä olla,turvasatama.Sitä se ei ole,kun pitää olla varuillaan koko ajan,ja pelätä milloin toinen käy käsiksi...

    • He Turvaton

      Voimia myös sinulle. Uskon ja toivon, että löydät jostain tukea ja apua tilanteeseesi. Kenenkään ei tarvitse yksin jaksaa noin vaikeaa elämäntilannetta. Kun kirjoitat, että et voi puhua asiasta kenellekään, se varmasti on totta. Mutta löytyisikö kunnan tai seurakunnan työntekijöistä yhtä sellaista, joka voisi sinua tukea kun olet etsimässä uutta alkua elämällesi? Tai ystävistä yhtä?
      Voimia myös sinulle

      Terv Päivi-pappi Hämeestä

    • kiltti mies.

      Missä rakkaus? Heitä sen tavarat ulos jä pyydä talkkaria vaihtamaan lukko.

    • Turvaton olo

      Vein ihan vanhempien pihalle asti.kun ei se vätys niitä saa haettua kuitenkaan...Ei tarvi vaihtaa lukkoa kun ei sillä ole avainta ollutkaan ikinä...Kyllä se tästä...ostin itselleni kukkia tänään kun sain tuon viimein tehtyä!Ei minulla ole ketään kelle puhua,oma häpeä kun tuollaiseen sorruin.Otin todellakin opikseni.Kyllä minä selviän,olen voimakas nainen...!Ja onneksi on tämä palsta!

      • Jussijussijussijussi

        Onneksi olkoon. Olen oikeastaan iloinen myös, että tämä palsta on auttanut. ei ole mennyt turhaan ihmisten huoli.


    • Turvaton olo

      Kiitos teille kaikille tuestanne!Mies laittelee tekstareita,ikävöi,muistelee miten hyvä suhde meillä olisi muka ollut,kaipailee,rakastaa,vähättelee,ehdottaa että jos pidettäis yllä edes jonkinlaista suhdetta???En halua olla missään tekemisissä enää,olen paljon energisempi ja tarmokkaampi!Ja ajatelkaa,kehuu lopettaneensa juomisen,viikon putki olikin kun ei pystynyt lopettamaan,nyt ei nukuta ,deliriumia pukkaa päälle.Siellä on nyt aikamiespoika vanhempiensa ilona,passattavana...äitinsä sanoikin kerran minulle viisaasti että sehän on sinun murhe nyt,kiitos samoin!

      • kussijussijussijussi

        Älä vahingossakaan vastaa yhteenkään viestiin. Olisi hyvä, jos et edes lukisi niitä. Ne ovat täyttä valhetta ja manipulointia. Usko se, sillä tuollainen ongelma ei mitenkään hetkessä voi poistua. Ihmeitä ei tosielämässä tapahdu. Voit vaihtaa numerosi, jos alkaa ahdistamaan tuo pommitus.


      • Tuttua touhua

        Selittää ne hiihtäjätki, aikansa se syytää tulemaan kaikkea liirumlaarumia, jolla kuvittelee saavansa sut katumaan päätöstä ja palaamaan entiseen... jos/kun et enää vastaa, tai vastaat täysin neutraalisti, niin se kyllästyy jossain vaiheessa ja jättää sut rauhaan. Todennäköisesti sillä on jo joku uus kierroksessa...


    • Turvaton olo

      Toivotaan näin.Häirihtee jatkuvasti,ja ette arvaa...eilen tuli tänne,ja näytti vehkeensä,ja pyysi puristamaan vielä viimeistä kertaa...tärisi kaovasti,kun oli ollut viikon ryyppyputken jälkeen jo 4 päivää juomatta ihan minun takia!Sanoin että paahan vehkeet housuus ja lähde,ettet häpäse enää itteäs enempää!Minulla ei ole enää mitään mielenkiintoa häntä kohtaan,mutta hän ei halua sitä ymmärtää!Suljen puhelimen joksikin aikaa,ja lähden pois kotoa,uhkasin jo lähestymiskiellolla jos häirintä ei lopu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe