Suuret tapahtumat jäi väliin koska ätmiys

Eli kaikki mies ja naisätmit,
mistä asioista olette jääneet paitsi koska olette ätmejä?
Itselläni:
-koko yläaste meni kotona istuessa kun muut elivät täysillä nuoruuttaan.
-en ole ikinä käynyt festareilla koska ei sinne viitsi yksin lähteä.
-en ole ikinä käynyt elokuvissa koska ei viitsi yksin lähteä.
-ala-asteen jälkeen en ole viettänyt synttärijuhlia, vain kakku perheen kesken.
-koulun päättymistä ei juhlittu kun ei ollut vieraita joita kutsua.
-en viitsinyt edes rippikouluun mennä.
-millenium uusivuosi meni kotona nukkuessa.
-kaikki missä juhlitaan jollain lailla minua on jäänyt väliin yläasteen alusta lähtien.
-en vietä juhlapyhiä koska olen yksin. Välit perheeseen katkenneet joten en kotiin mene.
-sitten tietenkin kaikki jäänyt väliin mikä liittyy oman perheen perustamiseen ja lapsiin.
26196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Olen tehnyt nuo kaikki asiat, joista kerroit jääneesi paitsi mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa koska se tärkein jäi kokematta eli seurustelusuhde ja ensimmäinen seksikokemus nuorena.

Äänestä

Mikä helvetti on naisätmi?

Äänestä
  • Sama kuin miesätmi. Keksi sille sitten parempi nimitys kuin naisätmi.
    Kyllä naisiakin on joita voi verrata ätmeihin.

    Äänestä

  • 31v ätmi kirjoitti:

    Sama kuin miesätmi. Keksi sille sitten parempi nimitys kuin naisätmi.
    Kyllä naisiakin on joita voi verrata ätmeihin.

    ATN=Ätni ja ATM=Ätmi. Simppeliä. Noin se täällä palstalla virallisesti taitaa mennä.

    Äänestä

  • Jii007 kirjoitti:

    ATN=Ätni ja ATM=Ätmi. Simppeliä. Noin se täällä palstalla virallisesti taitaa mennä.

    Okei, ei tullut vain mieleen.

    Äänestä

Omassa ätmiydessäni harmittaa oikeastaan vain pari asiaa.
- Naisettomuus/Pilluttomuus.
- Vaikea työn löytäminen.

Yksinäinen olen tällä hetkellä ihan omasta halustani. "Kavereita" olisi mikäli heidän kanssaan haluaisin olla, mutta kun ei kiinnosta yhtään kuunnella typeriä kuittailuja ulkonäöstäni, juomattomuudestani saati kokemattomuudestani naisten suhteen.

Äänestä
  • Onpas hyviä kavereita vissiin... harmillista

    Äänestä

No sulla on ainakin ollut hyvä tai oikeastaan paras mahdollinen syy olla menemättä mihinkään, eli just se, kun yksin ei kannata nuoren miehen koskaan mihinkään lähteä.

Varmasti olisi muut ihmiset ajatelleet susta kaikkea negatiivista, jos olisit lähtenyt vaikka yksin mm. baareihin, festareille, uutta vuotta viettämään tai johonkin muihin sellaisiin tapahtumiin, joissa kaikki muut nuoret ovat yhdessä kavereidensa kanssa hauskaa pitämässä.

Äänestä
  • Kaappihomo autisti päätti sitten tulla tähänkin ketjuun trollaamaan.

    Äänestä

  • Yusufille terkkuja kirjoitti:

    Kaappihomo autisti päätti sitten tulla tähänkin ketjuun trollaamaan.

    Mitä vittua se sulle oikein vittu kuuluu yhtään mitään, jos mä haluan tähän keskusteluun vittu oman mielipiteeni sanoa??!!!!!!!!!!!

    Sä tässä itse vittu varmaan joku vitun hinttari ja homopersehuora oletkin!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Ainoa ätmi joka uskaltaa tehdä asioita ätmiydestään huolimatta on Teemu Milto!

Äänestä

Rakkaudesta (muusta kuin ystävän / perheen) ja seurustelusuhteesta. Siitä kokemuksesta, että olisin jotenkin yleisesti pidetty, suosittu ihminen enkä se rumilus jota vaan dissataan.

Äänestä

Kouluaikoina en viettänyt aikaa muiden ikäisteni kanssa kaupungilla tai lähikaupan pihalla, vaikka silloin tällöin kaverini kävivät meillä. Luulenpa että he olivat täällä lähinnä äitini leipomusten sekä minun silloisen crossipyörän vuoksi, mutta kun vatsa oli täynnä ja peltotiellä päästelty höyryjä ulos, tuli aika lähteä suosituimpien kaverien kanssa kaupungille.

Rippikoulun suoritin päiväsaikaan seurakuntatalolla, sillä en ollut koskaan yöpynyt muualla kuin kotona ja pelkäsin että minua kiusattaisiin myös rippileirillä. Se oli varmasti ihan hyvä päätös jättää menemättä leirille.

Synttäreitä en ole koskaan viettänyt kaveriporukalla, mutta lapsuudessa sukulaisia kävi kakkukahvilla. Nykyisin käyn muutaman iäkkään sukulaisen luona syntymäpäiväni aikoihin ja vien mennessäni kahvileipiä ja yleensä saan 20e tai 50e kortin.

Baarissa olen käynyt yhteensä maksimissaan 10 kertaa, joista viimeisin kerta oli huhtikuussa 2012. Vuonna 2010 olin kahteen kertaan silloisten opiskelutoverien kanssa yökerhossa, mutta olin selvinpäin sillä söin tuolloin Roaccutan-kuuria. Heitin heitä kotiin ympäri kaupunkia, mutta en koskaan saanut bensarahoja joita he lupasivat minulle. Tämän vuoksi poistin heidät Facebook-kavereista ja tein selväksi että en ole mikään palveluskoira heille. Opiskeluaikojen jälkeen kävin erään kaverin kanssa muutaman kerran baarissa vuosina 2011-2012, mutta se oli aika väsynyttä touhua ja yleensä join itseni aika huonoon kuntoon ennen puoltayötä.

Kaikki juhlapyhät olen lähes aina viettänyt yksin ja nykyään varsinkin. Oli sitten uusivuosi ja talvipakkaset tai juhannus ja kesähelteet, minä istun kotona palstalla tai pelaan Red Dead Redemptionia tai GTA:ta. Uusia kavereita en ole löytänyt vuosikausiin ja vanhat kaverit eivät pidä yhteyttä.

Ottaahan se hieman päähän kun parhaat nuoruusvuodet menevät hukkaan yksinäisyydessä, varsinkin kun saan toistuvasti kehuja ulkonäöstäni ja mielestäni sosiaaliset taitoni ovat parantuneet huimasti muutamassa vuodessa. Olen kyllä päivittäin ihmisten ilmoilla ja työni kautta tapaan ihmisiä, mutta ei noita voida laskea varsinaisiksi sosiaalisiksi kontakteiksi. Tämän vuoden aikana olen viettänyt aikaa kaverieni kanssa ehkä noin 5 kertaa, arviolta noin tunnin kerralla. Kaiken muun vapaa-ajan olen viettänyt yksin tai äitini kanssa.

Äänestä
  • Eipä siitä rippikoulun suorittamisesta ole edes mitään hyöytyä, niin tuskin olet siinä yhtään mitään menettänyt. Jätin aikoinaan itse kokonaan koko rippikoulun suorittamatta, kun en ole koskaan kokenut tai pitänyt sitä minkäänlaisena velvollisuutena, kuten en ole pitänyt asevelvollisuuttakaan.

    Mutta ei kannata liikaa turhaan murehtia, sillä onhan sullakin vielä ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet edessäpäin.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Eipä siitä rippikoulun suorittamisesta ole edes mitään hyöytyä, niin tuskin olet siinä yhtään mitään menettänyt. Jätin aikoinaan itse kokonaan koko rippikoulun suorittamatta, kun en ole koskaan kokenut tai pitänyt sitä minkäänlaisena velvollisuutena, kuten en ole pitänyt asevelvollisuuttakaan.

    Mutta ei kannata liikaa turhaan murehtia, sillä onhan sullakin vielä ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet edessäpäin.

    Kävin rippikoulun ja kuittasin hyvät lahjarahat, mutta erosin kirkosta 18-vuotiaana sillä en usko jumalaan ja halusin välttää kirkollisveron maksun.

    Äänestä

  • UPDATE_10644428 kirjoitti:

    Kävin rippikoulun ja kuittasin hyvät lahjarahat, mutta erosin kirkosta 18-vuotiaana sillä en usko jumalaan ja halusin välttää kirkollisveron maksun.

    Joo en ole itsekään kuulunut kirkkoon vuosikausiin, sillä en pidä uskonnollisia asioita mitenkään tärkeinä ja lisäksi olen säästänyt elämäni aikana varmaan useita tuhansia euroja siinä, kun ei ole tarvinnut maksaa kirkollisveroa.

    Äänestä

  • On oikeesti olemassa tuollaisia. Lukevat näitä ja aspergerista tulee naps vaan murhaaja.

    Sun ja darkkiksen läpät ei lopulta tee muuta kuin viattomia? uhreja.

    Olette kaikki niin saatanan perseestä! :,( Pimppaloora on aika tosi jees. :)

    Pidä jotain mimmiä sylissä ja haistele sen nahkarotsia ja kaulaa joka on piiloitettu vaaleiden hiusverhojen taakse. Parasta elämässä. Vuosia sitten olit taas läski paska, vain katkeria haaveita kaulasta. Elämä

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Joo en ole itsekään kuulunut kirkkoon vuosikausiin, sillä en pidä uskonnollisia asioita mitenkään tärkeinä ja lisäksi olen säästänyt elämäni aikana varmaan useita tuhansia euroja siinä, kun ei ole tarvinnut maksaa kirkollisveroa.

    Liittytkö takaisin kirkkoon jos homojen avioliitto sallitaan?

    Äänestä

  • FagFear kirjoitti:

    Liittytkö takaisin kirkkoon jos homojen avioliitto sallitaan?

    En varmasti liity, sillä kun en hyväksy mitään homojen välisiä avioliittoja.

    Äänestä

  • Mies31v. kirjoitti:

    On oikeesti olemassa tuollaisia. Lukevat näitä ja aspergerista tulee naps vaan murhaaja.

    Sun ja darkkiksen läpät ei lopulta tee muuta kuin viattomia? uhreja.

    Olette kaikki niin saatanan perseestä! :,( Pimppaloora on aika tosi jees. :)

    Pidä jotain mimmiä sylissä ja haistele sen nahkarotsia ja kaulaa joka on piiloitettu vaaleiden hiusverhojen taakse. Parasta elämässä. Vuosia sitten olit taas läski paska, vain katkeria haaveita kaulasta. Elämä

    Toi viimeinen kappale, upeaa tekstiä...

    Niin ja kiitokset positiivisesta kommentista :)

    Äänestä

Eikö ätmiys tarkoittanut sitä, että seksuaaliset kokemukset jäävät hyvin minimaalisiksi tai kokonaan pois?
Nuo mainitsemasi asiathan on koettavissa ihan kavereiden kanssa, joita sulla ei valitettavasti näköjään ole, joka tarkoittaa sitä että otsikossa olisi pitänyt lukea "Suuret tapahtumat jäi väliin koska yksinäisyys/uupuvat sosiaaliset suhteet/erakoituneisuus/jne".

Mut joo tosiaan, ei hirveenä itellä kokemusta tollasesta yksinäisyydestä. Joskus on jotku uudet vuodet, juhannukset, vapaapäivät ym tullu vietettyä yksin ku ei kaveripiiri nyt mitenkää järettömän laaja oo. Nuorempana kouluaikoina meni paremmin, mut nykyään... ei niin paljon sosiaalisia kontakteja löydy.

Äänestä
  • Totta. Kaverien puute se suurin ongelma on mutta kokemukseni naisista on hyvin vähäinen (3kpl) ja jokaisen niiden kanssa pääsin makaamaan vain kerran. Joten ätmiksi voin itseäni kutsua.

    Äänestä

  • No ei nussimaankaan pääse, jos ei ole niitä vitunvitunvitunvitunvitun kavereita.

    Äänestä

Kotona pelasin vaan tietokoneella ja vieläpä ilman nettiä jotain yksinpelejä, siinäpä se meikäläisen kriittinen nuoruus. Sekin alkoi siitä koska vanhempani saivat väläyksen muuttaa kaupungista metsään mistä ei päässyt mihinkään, eikä musta koskaan tullut mopopoikaa joita päristelee pitkin metsäteitä kylille riiustelemaan. Joten istuin vaan sitten kotona. Ennen muuttoa kaupungissa mulla oli kavereita joiden kanssa tuli vietettyä aikaa, mutta ne jäi sitten sinne. Tästä olen vanhemmilleni vähintäänkin hieman katkera kenties lopun tämän turhan elämääni kun pilasivat nuoruuteni.

Äänestä

Minä olen käynyt festareilla ja konserteissa, olen matkustanut yksin ja ollut baareissa yksin. Eihän sitä nyt kotonakaan jaksa aina olla.

Äänestä

Osittain tuttua listaa itselle.

-yläsasteella (ja ala-) oli tosin yksi hyvä (soitto-)kaveri, mutta joka itsekin oli aikamoinen ätmi ja suoritti lähes koko oppivelvollisuuden kotoa käsin.

-festarit jäänyt väliin osittain samasta syystä, 2k-luvun alussa ostin kaksi lippua idolini Stingin keikalle Hartwall-areenalla jota suunnittelin innoissani, mutta jouduin myymän ne edelleen rahan/kaverin puutteen takia.

-kerran poljin yksin katsomaan Star Wars I:sen ensi-illan, edellinen kerta oli v. -78 ja IV:sen ensi-ilta kaveriporukan kanssa.

-vain äitini muisti aina syntymäpäiväni, leipoi ehkä kakun ja osti jonkun lahjan.

-25-vuotiaana päätin 3-vuotisen ammattiopistolinjan 7-vuotisen työuran jälkeen ja vain isoveljeni oli paikalla, keitin ja joimme pikaiset kahvit. 40-vuotiaan suoritin myös ammattitutkinnon, ketään ei ollut paikalla.

-rippikoulua en myöskään käynyt, vuosia myöhemmin huomasin että papereissa on merkintä että on käyty.

-millenium ja muut juhlapyhät on vietetty aina jollain tapaa sukulaisten kesken ja joilla lähes kaikilla on ollut omat perheet ja lapsia, juhlien jälkeen yksin.

-armeijan kävin, myös kertausharjoituksen, mutta henkisesti yksin.

-suunnilleen 16 ikävuoden jälkeen en ole voinut muuta kuin haaveilla tyttöystävästä ja omista lapsista.








-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


31v ätmi kirjoitti:

Eli kaikki mies ja naisätmit,
mistä asioista olette jääneet paitsi koska olette ätmejä?
Itselläni:
-koko yläaste meni kotona istuessa kun muut elivät täysillä nuoruuttaan.
-en ole ikinä käynyt festareilla koska ei sinne viitsi yksin lähteä.
-en ole ikinä käynyt elokuvissa koska ei viitsi yksin lähteä.
-ala-asteen jälkeen en ole viettänyt synttärijuhlia, vain kakku perheen kesken.
-koulun päättymistä ei juhlittu kun ei ollut vieraita joita kutsua.
-en viitsinyt edes rippikouluun mennä.
-millenium uusivuosi meni kotona nukkuessa.
-kaikki missä juhlitaan jollain lailla minua on jäänyt väliin yläasteen alusta lähtien.
-en vietä juhlapyhiä koska olen yksin. Välit perheeseen katkenneet joten en kotiin mene.
-sitten tietenkin kaikki jäänyt väliin mikä liittyy oman perheen perustamiseen ja lapsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu