vainajan näkeminen ei mahdollista??

Yleensä suositellaan silloin ettei vainajaa näytettäisi, jos henkilö on kuollut esim. traumaattisesti ja vainajan näkeminen voisi järkyttää omaista.

Näyttämistä ei voi ymmärtääkseni kieltää, mutta suositella voi.

Ajattele asiaa niin, että sinulle jää kaunis muisto niistä hetkistä, kun hän on ollut vielä elossa.

Riippuu kait kuolemansyystä/tavasta ja ajasta joka on kulunut kuolemasta.

Yleisesti sanoisin että oikeuslääkärin suosituksia kannattaisi noudattaa.

Miksi vainajaa pitäisi katsella. Itse toivon että minut muistetaan elävänä. Kun katsoin lapseni viimeisen hengenvedon, sanoin ääneen, nyt saat olla rauhassa, muistan sinut parhaimmillasi ja toivon muidenkin muistavan.

No jos on esimerkiksi lasauttanut haulikolla päänsä pois eikä jäljellä ole kuin alahuuli - ei sitä enää hautausalan ammattilaistkaan pysty korjaamaan. Kyllä he pääsääntöisesti pyrkivät kaikkensa tekemään jotta vainajaa voidaan näyttää omaisille. Kannattaa uskoa heitä!

Minun mielesta ei vainajaa kannata "tavata" jos tahot niin sanovat, se voi olla jarkytys jo pelkka itsemurha sinallaan ,Rauha olkoon hanen sielulleen

Niinkuin muutkin täällä sanoneet niin jos on "ehjänä" nukkunut pois ja jos itsestä tuntuu siltä että haluaa sen tehdä niin miksi ei kävisi katsomassa todellistuu hieman se että ihminen on nyt pois.. mutta jos kuolemasta on kulunut enemmän kun muutama viikko niin en suosittele.. ruumis muuttuu sen verran siinä ajassa ettei sitä kyllä mielellään haluisi toista niin nähdä :/

Olen samaa mieltä kuin edelliset, ajattele että sinulla on kaunis muisto veljestäsi elävänä. Ehkä hymyilevänä, nauravaisena tai ainakin elävänä. Se muisto kannattaa säilyttää sen sijaan, että menee katsomaan paikallaan makaavaa vainajaa. Itse olen ainakin sitä mieltä, mutta sinähän päätöksen tietenkin teet. :)

Mene katsomaan. Hän on sinun veljesi ja olisi varmasti olisi tehnyt sanoin. Kyllä sinä sen kestät. Jos et käy, se jää alitjauntaasi kaihertamaan. Ei se ole ylipääsemätöntä. Minua se helpotti. Enkä olisi voinut muuten toimia.

Aika roisia jos annetaan tuollainen käsitys. Itse menin vielä katsomaan isää vaikka oli juuri kuollut, kukaan toinen meistä ei lähtenyt kun pelkäsivät. Sain ainakin nähdä että isän oli hyvä olla ja oli iloinen ilme kasvoilla vaikka oli elämässä kaikkea muuta ja ikävää. En menisi kieltämään, en käskekään vaan tuollainen on omakohtaista joka tulee päättää itse eikä antaa toisten sitä tehdä puolestan. Ehkäpä näkymä ei olekaan sitä mitä kerrottu, jospa onkin aivan muuta joka tuo helpotuksen.

Voi kai kysyä että miksi ei?
Jos jäänteet lilluu vadissa niin mksi haluaisit nähdä?
Luottaisin tässä asiantuntijan arvioon, jos vainajien kanssa työskentelevä suosittaa niin ehkä parhaat muistot ovat ne mitä jo on.

Minä haluan muistaa ihmisen elävänä. En halua varkkokalvolleni kuvaa kuolleesta koska hän ei ole enää siinä, vain pelkkä kuori missä ei ole mitään katsottavaa. Vaikka ilme olisi miten autuas ei se ihminen ole enää paikalla. Se on jotenkin groteskia töllistellä vainajaa. En halua että ruumistani kukaan katselee kun itse olen siitä lähtenyt.

Niin, itsemurhan tapa kyllä varmasti vaikuttaa ulkonäköön.
Jos on junan alle mennyt, niin en kyllä menisi katsomaan. Voi olla aika pahan näköinen, jos on edes mitään ihmiseksi tunnistettavaa nähtävääkään.

Lääkkeilläkin voi muuttua aika kaamean näköiseksi. Turvonnut ja pöhöttynyt ruumis, vihreä iho. Kasvotkin voivat olla vääristyneet kammottavan tuskaisaan ilmeeseen joka jää ahdistamaan itseä.

Kysy hautaustoimiston väeltä, MIKSI eivät suosittele katsomista? Tivaa ja VAADI saada kuulla, onko ruumiin ilme jotenkin kauhea, kasvot turvonneet kaameiksi tms. ruhjoutunut kammottavaksi?

Eikös vainajan katsomista yleensä, varsinkin äkillisissä tapauksissa, päinvastoin suositella? Käsittääkseni se yleensä ikään kuin konkretisoi tilanteen ja auttaa sitä kautta suremisprosessin etenemistä.

Ehkä voisit kysyä hautaustoimistolta syytä heidän mielipiteeseensä? Jos ruumis todellakaan ei ihmistä enää muistuta, niin sitten varmaan kannattaa pitää ennemmin kiinni muistoistaan.

Voit käydä vainajan luona jättämässä hyvästit näkemättä vainajaa. Omaisesi voi levätä arkussa kevyesti peitettynä, jolloin läsnäolon tunne säilyy vainajaa näkemättä.
Hyvästijättö on henkisen paranemisen kannalta hyväksi, sillä poismenon hyväksyy nopeammin kun vainajan luokse pääsee vähäksi aikaa.

Miksi haluat nähdä veljesi ruumiin, jos vainaja ei ole enää "esittelykunnossa?
Haluaisitko jotain jenkkityylistä maskeerausta ja balsamointia kuolleille?

Olen omassa työssäni ja lähipiirissä nähnyt paljon kuolevia ja kuolleita ihmisiä. Ne eivät hymyile onnellisina, ennenkuin hautaustoimisto liisteröi huulet kestohymyyn ja silmät kiinni, onko se sitten kaunista?

Meillä omat lapset silittelivät kuollutta isoisäänsä, jonka kallo oli halkaistu ruumiinavauksessa, eikä luut olleet ihan kohdillaan, kun kylmiöstä vedettiin. Lapset eivät sitä onneksi huomanneet, juttelivat vain papalle.

Muistele rakastasi sellaisena, kuin hän oli elävänä. Se hajonnut ruumis ei ole enää se sama ihminen.

Lasten 47-vuotias isä kuoli keväällä. Kävimme katsomassa, ja antoi omituisella tavalla rauhan kaikille jälkikäteen, vaikka vainajan näkeminen oli järkyttävää.

Katsomisel poistuu harhat,ei kuvittele et näki jossain jälkeen päi!

En käsitä, miksi pitäisi nähdä.

Eikö se ole jo menneen maailman tapoja.

Minkä ihmeen takia tämän on ylläpito nostanut tuohon "etusivulle"? Aina näihin esille nostettuihin tulee trollit mukaan, ja tälläkin palstalla heitä jo ennestäänkin valitettavasti on. Omaisille ei ole kovin miellyttävää lukea kaiken maailman ajattelemattomien muka hauskoja aivopieruja.

Voit hyvästellä veljesi vaikka niinkin että otat vaikka kädestä kiinni.Tai siitä kohdasta mikä on ehjä.Myös muistosi vielä elävästä veljestäsi ovat ihan yhtä arvokkaita.Surressa ei ole oikeita eikä vääriä tapoja. Luottaisin oikeuslääkärin suoistukseen koska muuten traumaattinen näky voi jäädä vainomaan verkkokalvoillesi lopun ikää.Hautasin oman veljeni vasta launataina enkä käynyt katsomassa.

Hei!

Hautausalan ammmattilaisena haluaisin kommentoida hieman tätä keskustelua. Omaiset päättävät itse katsovatko vai ei, ainoastaan jos vainajalla on ollut jokin tarttuva tauti, silloin voi oikeuslääkäri kieltää arkun avaamisen. Sanomalla, että emme suosittele, haluamme kaikki suojella/ säästää omaisia. Silloin, kun emme suosittele, vainaja on todellakin oikeasti erinäköinen kuin eläessään, ja todellakin kasvot tai keho voi olla pahoin vaurioitunut. Mutta siis edelleenkin, aina aukaisemme arkun, jos vainajan omaiset niin haluavat.

Jos suosittelevat ettei kannata käydä katsomassa, siihen on jokin syy. En siis väkisin yrittäisi mennä.

Mun isä ehti olla jonkin aikaa kuolleena ennen kuin hänet löydettiin. Näky ei ollut mikään seesteinen unissaolija, vaan aika järkyttävä, koska kasvot olivat muodottomiksi paisuneet. Mutta katsoin silti, vaikka varoittivat. Eivät tosiaan turhasta varoita ja ne hautaustoimistojen fiksit eivät toimi jos vaikka kasvot ovat jähmettyneet kammottavaan asentoon. Isän kasvot olisi voitu "värjätä" ihonväriseksi mutta muutokset eivät olisi hävinneet, joten se olisi ollut turhaa. Jos veljesi kuoli junan alle, tippumalla tai kolaroiden johonkin, näky voi olla tosiaan kamala. Hukkunutkaan ei veden alla oltuaan ole kauniin näköinen. Jos haluat mennä katsomaan niin pyydä peittämään kasvot mutta laittamaan kädet näkyville. Minua auttoi jo kun näin isän kädet. Katsot sitten kasvoja vaikka vähän kerrallaan. Moni on sanonut että katuu kun ei katsonut vainajaa.

Kunnioituksen vuoksi älä mene, ei hän olisi sinun halunnut näkevän häntä kuolleena. Kunnioita sitä että hän eli tähän päivään ja muista hänen sielunsa sydämessäsi, ikuisesti.

kun menee hakemaan vainajaa sairaalan ruumishuoneelta niin, ei se vainaja alastomana ole sinun katsottavana.......

hautaustoimisto kyllä pukee sen säällisesti.
vainaja on valitsemassanne arkussa puetuna ja hiukset kammatuna.
itsemurhan tavasta riippuen"ampuen" ota onkeen hautaustoimiston puheesta.

itse hain äitini sairaalasta, kovin juttu siinä oli hakea kuolin todistus sairaalasta tietäen että äitini kuoli hoitavan lääkärin hoitamatta jättämis päätöksen takia.
kiitän jumalaa siitä että olin silloin työtön ja sain tiedon omaan yksinäisyyteeni.

ilmoitin puhelimen tekstiviestillä muille asiasta.

Hyvä Ihmettelevä sisko,

Osanottoni veljesi kuoleman johdosta. Sinä ja te muut läheiset olette kohdanneet suuren surun. Toivottavasti pystytte keskenänne puhumaan veljesi itsemurhan aiheuttamista ajatuksista, tai teillä on ihmisiä joille jutella. Sitten kun siltä tuntuu että haluaa jutella.

Olet saanutkin jo tässä ketjussa monia hyviä kommentteja. Itsekin ajattelen, että kannattaa kuunnella ammattilaisten neuvoa. Veljesi on syystä tai toisesta niin "pahan" näköinen, että se näky todennäköisesti järkyttäisi sinua. Onko sinulla ketään itsellesi läheistä jolle veljesi ei ole niin läheinen joka voisi tulla mukaasi katsomaan? Hän voisi katsoa ensin; nostaa kasvoliinan pois ja sitten sanoa sinulle, kannattaako katsoa vai ei. Jos siis tuntuu ettet millään pysty luottamaan hautaustoimiston viestiin. Mikäli veljesi siunataan hautaan ja tiedät jo siunaavan papin, myös häntä voisi ehkä kysyä mukaan tuohon tilanteeseen.

Kysy hautaustoimistosta että voisiko veljesi kättä silittää. Usein kun vainajan kasvot eivät enää ole kunnossa, on silitetty kättä, käsivartta, reittä, niin kuin tässä jotkut kertovatkin. Useimmat kokevat sen ihan riittäväksi. Meillä Suomessa ei tosiaan vainajien "laittoa" harrasteta niin kuin esimerkiksi amerikkalaisissa elokuvissa näkee.

Ehkä tuossa halussasi nähdä veljesi on tarvetta varmistaa että tämä traaginen asia on tosiaankin totta. Tätä halua ja tarvetta kannattaa kuunnella, toivottavasti asia järjestyy parhain päin.

Voimia sinulle!

Aija-pappi

Ei todellakaan kannata mennä. End of story.

Hei!
En suosittele katsomista jos on itsemurhan tehnyt.
:( ei ole katsottavassa kunnossa
voimia sinulle

ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ OIKEUSLÄÄKETIETEEN JÄLKEEN VAINAJA TUHKATAAN LÄHES AINA

ENTÄ HAUTAUSTILAISUUS
ONKO RUUMISARKUSSA M I T Ä Ä N ?
TYHJÄ LAVASTUS
SAMA ARKKU PORUKKA VAAN VAIHTUU

OLKAA ROHKEITA JA KATSOKAA EI VÄÄ VAIVAAMAAN.

eikö päätä voi jättää ehyeksi .
miksi kun kuolee vainaja turpoaa muodottomaksi mitä tapahtuu?
eikö hukkunut turpoa ,mutta kuivalamaalla? .

Ehkä ei makaa rauhallisen näköisenä. Eivät kaikki "luonnollisesti" lähteneetkään rauhaisilta näytä. Vammat luultavasti sen laatuisia että siksi parempi ettei katso. Voi pahoja painajaisia jäädä .

Osanottoni yllättävään suruusi. Onko tarpeellista katsoa, jos vieraat sanovat, että ei ole "hyvä" näky? Lakana siinä päällä voisi olla suojana ja olisihan se tavallaan teidät erottava symboli. Niin kuin joku jo sanoi, katso vaikka käsiä, pidä niistä kiinni. Rauhallinen hetki siinä lähellä, rinnalla voi antaa enemmän. Uskon että siinä ovat vain hänen kuorensa, sielu tai miksi sitä nimittäisi, on jossain keskuudessamme ennen kuin siirtyy "jonnekin".

Tietysti sä voit mennä. Hautaustoimisto voi hyvin maskeerata vainajan, sillä eihän kukaan halua nähdä sotkuista jälkeä.

Vainajan, oman isäni kohtaaminen oli rauhallinen eikä pelottava tapahtuma. Pekäsin sitä itse etukäteen, mutta osoittautui että se ei ollut elämää suurempi juttu. Mitään varsinaista hyötyä en kyllä koe siitä saaneeni, se vain kuului ortodoksisten hautajaisten kuvioon.

Tee siis kuten parhaaksi näet, mutta pelätä ei tarvitse. Jos veljesi kuoli hyvin väkivaltaisesti, kannattaa silti harkita asiaa toisenkin kerran.

Hautaustoimisto on hyvä yhteistyökumppani. Osaavat arvioida tilanteen. Olen kuullut, että monesti omaisten oloa huojentaa, vaikkapa vain käsi olisi liinojen alta näkyvissa ja sitä voi koskettaa hyvästiksi.

Äitini kuoli äkillisesti kotiinsa. Ja hänelle jouduttiin siksi tekemään lääketieteellinen ruumiinavaus. Hautajaisia ennen lapseni olisivat halunneet jättää hyvästit mummille. Mutta pappi oli sitä mieltä ettei ole hyvä idea. Itse sisareni kanssa jätimme vielä hyvästit. Ja kyllä papin neuvo oli oikea. Ruumiinavaus oli saanut veriseksi pään seudun tyynyille ja lakanoille. Suosittelen älä katso.

Minun veljeni on tehnyt itsemurhan myös. Hän ampui aivonsa pois. Veljeni haudattiin arkku suljettuna. Olin hänen ruumiillaan ensimmäisenä maallisen isäni kanssa ja näimme että näky ei ollut kuin Mona Lisan hymy. Ei siinä mitään menetäkään vaikkei vainajaa näe ennen maahanlaskua.

Aika parantaa järkytyksen. Hän teki oman valintansa mukaisen ratkaisun, jatka sinä eteenpäin. Tuska hellittää aikanaan. Jeesus rakastaa sinua.

" Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla. "

Saarnaaja 3: 1-8

Siskoni kuoli ja menin katsomaan sen ruumista ei se ole niin kamalaa.

Perheessämme on psyykkisesti tasapainoisia ja voimakkaita mutta herkkiä henkilöitä. Yleensä haluamme muistaa perheemme edeltävät sukupolvet elävinä, täten emme ole menneet katsomaan kuolleita. Kerran naispuolinen perheemme jäsen näki 70v isänsä kappelissa, vahingossa. Näky oli normaali, mutta oli edelleen tämän jälkeen sitä mieltä että olisi ollut parempi ettei olisi nähnyt häntä. Meillä näkymät ovat olleet normaaleja nukkuvia, mutta siltikään emme halua katsella kuolleita rakkaimpiamme.

Moi,

Suosittelen kanssa että arvioi itse minkälaisen muiston haluat vainajasta jäävän. Isoäitini oli keskussairaalan kaapissa 3,5 viikkoa ennen kuin näin hänet, ja haluaisin kyllä että se muistikuva ei olisi jäänyt minulla hänestä viimeiseksi.

Olen itse aika kovanahkainen, mutta se että mitä hyötyä vainajan katselmuksesta on kuoleman jälkeen... Meillä se oli suvun tapa, mutta peruisin katselmuksen jälkijättöisesti jos voisin.

Mä kyllä sanoisin, että älä mene. Itse menin ja se kadutti heti myöhemmin. Olisin halunnut muistaa poikani sellaisena kuin hän oli eläessään. Kuollena vain tyhjä kuori.

Se taitaa kuitenki olla veljesi oli päätä tai ei. Käy kattoon niin ei tarvi lopun elämää miettiä.
.

Olen pahoillani tapahtuneesta. Itsellä ei ole sisarusta, mutta menetin luonnollisesti toisen vanhempani. Olin ko. aamuna menossa vanhempaa tapaamaan paikalliseen terveyskeskukseen, kun puhelin soi ja terveyskeskuksesta ilmoitettiin, että vanhempi on nukkunut yöllä pois. Vanhempi oli minulle erityisen rakas ja olin ja olen elämäni loppuun saakka pahoillani siitä, etten saanut tilaisuutta jättää hyvästejä iäkkäälle, mutta hyvin rakkaalle vanhemmalle. Soitin itse heti paikalliseen seurakuntaan, kun kuulin suru-uutisen ja myös terveyskeskuksesta oli soitettu papille. Menimme sairasvuoteen äärellä papin kanssa yhdessä enkä voi muuta kirjoittaa.
Neuvoni sinulle on seuraava: Mene jnkn hlö:n kanssa, joka tuntuu turvalliselta, niin veljesi luo, mutta älä poista liinaa kasvoilta tai veljesi päältä. Ole ääressä, kosketa peitteen tms. päältä, jos sinusta tuntuu siltä, että haluat koskettaa ja jätä hiljaiset hyvästit. Jos uskot, niin rukoile ja poistu hiljaisesti, jos kykenet. Kun aikaa kuluu, niin tämä asia helpottuu ja muuttuu paremmaksi. Luottamusta Sinulle toivoen.

Mulla on kanssa kuollut sukulainen tapaturmaisesti ja ajattelen, että ruumiinavauksen jälkeen vainaja voi olla sen näköinen, että voi olla sinun kannaltasi parempi, että et näe häntä, koska siitä voi jäädä sinulle ikäviä muistoja. Itse en ole nähnyt tuota sukulaistani, koska olin lapsi. olen kuitenkin työskennellyt ruumiiden kanssa ja yleensä ne ovat sellaisia , että ne voi nähdä, mutta sitten on poikkeustapauksia, jotka ovat ruumiinavauksessa niin leikeltyjä, että ruumiin näkemistä ei edes suositella. Ilmeisesti vainaja voi olla niin leikelty, että sitä ei enää edes tunnista.

Itse en menisi. Olen nähnyt 2 vainajaa eikä mielestäni ollut hyvä kokemus.

Tämä on varmasti hyvin henkilökohtainen asia.
Sinun täytyy miettiä millainen ihminen sinä olet ja miten se vaikuttaisi sinuun.

Kannattaa kyllä kuunnella sitä joka vainajan on jo nähnyt. Jos se hänen, kokeneen ihmisen mielestä on ei-suositeltavaa, uskoisin häntä. Joskus muulloin voi olla toisin.

kyllä, pyydä saada sanoa hyvästit, veljesi teki ratkaisun itse mutta sinun täytyy sanoa hyvästit, vaikka ruumis jonka näet on vain ruumis, veljesi on sinun ajatuksissa ja muistot ovat sinussa

Olen hautaustoimistossa töissä eikä ainakaan meillä sanota turhan päiten että ei kannata katsoa. Päinvastoin kehoitetaan vielä katsomaan, ettei vaan jää katumaan.. mutta siitä jää todella paha olo jos näkee läheisensä niin vieraan ja "luonnottoman" näköisenä =( En ainakaan itse haluaisi nähdä omaistani enää jos ammattilaiset sanovat ettei kannata..

Oma veljeni löytyi hukkuneena, joten ruumis oli turvonnut ja limaantunut mudasta vedessä ollessa useamman päivän. Tietysti näky oli karmea ja tramaattinen. Mutta sain nähdä veljeni vielä viimeisen kerran. Ennen, kuin Hänet vietiin oikeustieteelliseen ruumiinavaukseen. Jos en olisi mennyt katsomaan asia olisi vaivannu lopun ikää. Sain jotenkin rauhan. Suru ja ikävä ei häviä koskaan, mutta se pitää vaan hyväksyä mikä on tapahtunut ja siihen menee oma aikansa. Jotenkin tunnen, että veljeni katselee minua taivaasta ja näkee minut tälläkin hetkellä mitä teen. Se vie minua eteenpäin surusta huolimatta.

Äitini oli nukahtanut ruokailun jälkeen, ja hetken päästä ei enää ollut hengittänyt. Hän oli pitkään jo todella huonossa kunnossa,ja voimattomana sängynpohjalla. Pari päivää ennen kuolemaansa hän kerran yhtäkkiä nousi käsivarsiensa varassa ylös ja pyysi, että vie minut pois täältä, peloissaan. Kun hän sitten oli nukahtanut ja hoitaja soitti minulle, lähdin katsomaan häntä, ja en ollut nähnyt häntä niin rauhallisen oloisena aikoihin, kuin olisi nähnyt jotain kivaa unta. Minulle, jäi tuosta kaunis muisto, kosketin hänen kättään, ja tuntui, kun hän olisi vain nukkunut. Minulle tuo olisi riittänyt, mutta aikanaan sinänsä todella miellyttävä hautaustoimiston työntekijä oli ensin käynyt häntä katsomassa, ja vaikka oli ammattilainen, , ihan kyyneleet silmissä totesi, miten kauniisti hän näyttää nukkuvan. Uskoin sen, mutta en enää olisi välttämättä halunnut mennä katsomaan, mutta hän ja ruumisauton kuljettaja näyttivät vähän loukkaantuneita, kun ilmeisesti oli niin rauhallisen ja levollisen näköinen, että oikeastaan heidän mielikseen sitten vielä vilkaisin. Mutta minulle siis jäi mieleen se kuva kun hän juuri oli nukahtanut pois ja näytti niin levolliselta, että itkin oikeastaan myös sitä, miten hänen kärsimyksensä olivat ohi, ja hän näytti aivan kuin tosiaan olisi nukahtanut hymyillen ja tuntien olonsa silloin hyväksi.

Kyllä minä suosittelen että hyvästelette hänet aivan konkreettisesti ettekä vain kirkollisin muotomenoin. En ymmärrä tätä nykysukupolven lietsomaa kuolemafobiaa ja sitä että asiaa pyritään jotenkin kaunistelemaan. Ennen vanhaan arkut olivat aina auki siunaustilaisuuksissa myös luterilaisilla. Roomalais-katolisilla jaortodokseilla on pääsääntöisesti edelleen käytössä sama käytäntö.'

Sitä saatat jälkeenpäin katua ettet käynyt katsomassa kun se ei enää ole mahdollista. Mutta sitä että kävit katsomassa, tuskin tulet katumaan. Järkytys, shokki ja suru kuuluvat asiaan - oli kyseessä millainen kuolemantapaus hyvänsä.

Terveisin hautausalan työntekijä ja ortodoksisen kirkon jäsen.

Äitini kuoltua hänet näytettiin joka halusi sai mennä katsomaan minä menin ja otin valokuvankin.Mieheni kuoltua menin myös katsomaan ja otimme kuvia muistoksi .Mielestäni siinä ei ole mitään kamalaa nähdä rakkaansa levolliset kasvot vielä mutta toki joku voi olla herkkä eikä pysty.

Kannattaa luottaa oikuslääketieteellisen avauksen suorittaneeseen henkilöön. Jos hänen mielipiteensä on, että ei kannata nähdä .Voi jäähyväiset jättää esmi.veljen Kättä silittämällä,jos se olisi mahdollista. Samoin voi surra mm. hänestä otettujen valokuvien avulla. Hyvät muistot auttavat jaksamaan, sillä niitä ei kukaan voi sinulta viedä. Voimia ja toivoa tulevaisuuteen...

Minä kävin hyvästelemässä ystäväni. Hänet löydettiin kotoaan neljä päivää kuolemansa jälkeen. Meille sanottiin, ettei kannata mennä katsomaan, muutoksia on niin paljon. Menimme silti.

Koin tilanteen pelkästään kauniina, haikeana hyvästijättönä. Muutoksia oli ja ystäväni oli pakastettu. En kadu enkä järkyttynyt. Koska minulle etukäteen kerrottiin, että voi järkyttää, osasin jotenkin kai suhtautua. Tärkeintä minulle oli se, että sain hyvästellä parhaan ystäväni.

Mieheni kuoli 4.7 keskussairaalaassa, poikani tuli hakemaan, menimme katsoaksemme omaistamme ei ollut kenelläkään aikaa näyttää vainajaa. Eilen laitettiin arkkuun , olin itse pukemassa ja hyvästelemässä .tuli paljon rauhallisempi olo.Omaisten kohtelu ei aina ole asiallista sairaalassa .

Isäni kuoli äkillisesti veritulppaan(lisäksi oli alzhaimerintauti) neljä vuottta sitten. Kävin katsomassa vuodeosastolla heti kuoleman jälkeen. Näytti silloin levolliseslta, kuin olisi vain nukkunut. Myöhemmin tekivät ruumiinavauksen, kallo oli halkaistu. Sen jälkeen eivät suositelleet omaisia enää katsomaan. Onneksi ehdin jättää jäähyväiset aiemmin. Itsemurha on tietysti eri juttu. Serkkuni teki itsemurhan 21 vuotta sitten ajamalla rekan eteen. Tietysti jokaisen oma valinta, katsooko vai ei.

On aivan eri asia luonnollinen kuolema ,kuin itse aiheutettu kuolema.Itse aiheutetussa kuolemassa riistetään henki pois ja siitä jää aina epämääräistä katseltavaa jopa henkisesti järkyttävää.Itse olen ollut paikalla kun kaksi eri omaistani on puhaltanut viimeisen henkäyksen ja siinä ei ollut mitään mieltä järisyttävää.Se oli luonnollinen kuolema ,kaksi vanhaa elämänsä elänyttä ihmistä nukkuu pois ,ilman mitään kouristuksia tai tuskaa.Se oli katsottavaa.Mutta itse aiheutettu ,sitä en pystyisi katsomaan,tai en ainakaan suosittelisi.

Osanottoni veljesi kuoleman takia. Surullista. Oma veljeni teki itsemurhan 20v sitten. Meidän sisarusten ja äitimme piti nähdä hänet arkussa ennen polttohautausta. Menimme ajoissa paikalle, arkku tuotiin ja avattiin. Järkytys oli suuri, kun emme nähneetkään MITÄÄN! Arkussa olevan vainajan pää oli kiedottu paksuun vaaleansiniseen muoviin niin tiukasti, ettei sitä olisi saaanut auki ilman apuvälineitä.

Yritimme kysellä, että mitäs nyt, mutta emme saaneet vastausta.. Arkku käytiin pian jo sulkemassa ja me emme tänä päivänäkään tiedä, miksi emme saaneet nähdä veljeämme!

Toivottavasti arkussa oleva vainaja oli veljemme.. Sillä sitä emme saa koskaan tietää, sillä hänet polttohaudattiin ja tuhka luovutettiin meille uurnassa ja uurna haudattiin kotipitäjäämme.

Muistan tämän vieläkin kuin eilisen päivän. Ikävöin veljeäni yhä.

Osanotto veljesi takia. Sinulla on ihan erilainen surutyö edessäsi kuin "luonnollisen" kuoleman jälkeen. Mutta kyllä siitä selviää. Isäni teki itsemurhan hukuttautumalla muutama vuosi sitten. Ensin hän oli kadoksissa kuukauden. Ainakin minulle isäni tunnistaminen ja näkeminen järkyttävyydestään huolimatta oli tärkeää ja "tervehdyttävää". Se on kauheinta, mitä olen ikinä joutunut tekemään/näkemään, mutta silti tärkeää asiasta toipumisen kannalta. Katoamistapauksessa surutyön voi aloittaa vasta henkilön löydyttyä ja varmistuttua. Käymässäni sururyhmässä oli erään henkilön puoliso ampunut itsensä eikä iäkkään pariskunnan kyseessä ollessa vainajaa oltu näytetty. Jotenkin minusta puoli vuotta kuolemien jälkeen keskustellessa tuntui, että minun surutyöni oli paljon pidemmällä juuri vainajan näkemisen takia. Tätä toista ryhmäläistä harmitti nimenomaan tämä viimeinen näkemättömyys. VOIMIA SINULLE JA MUILLE OMAISILLE!

Sinulle kohtalotoveri!
Sisareni teki myös itsemurhan kaksi vuotta sitten. Hautaustoimistosta myös minulle sanottiin, etteivät mitenkään voi suositella katsomaan vainajaa, joka on ollut vedessä muutaman päivän ja sen jälkeen oikeuslääketieteen laitoksella. Kävin hyvästelemässä sisareni siten, että arkun kansi oli auki, mutta hänet oli kauniisti peitelty. Silittelin häntä liinan läpi ja juttelin ja sain näin hyvästeltyä ja koin konkreetisesti että siinä oli meidän viimeinen maanpäällinen tapaaminen. Se teki hyvää, joten voin suositella. Rankat ajat sinullakin edessä, mutta selviämisessä auttoi, kun sai asiasta puhua ja asian todellisuutta ei peitelty. Myös siunaustilaisuudessa pappi luvallamme puhui asiasta ja kehotti meitä hyväksymään asian ja vapauttamaan itsemme syyllisyydestä, joka lähes aina on seurauksena.

Minulle hautaustoimiston edustaja sanoi ehdollisena, että ei ehkä kannata katsoa, mutta minä katsoin ja siellä veljeni makasi rauhallisena ja komeana.

Ainoa, mikä häiritsi, oli se että ruumisautokuski seisoi siinä vieressä vahtimassa kuin kanahaukka.

Minä menin enoani katsomaan siunauskappelin kellariin, oli ollut n. 3 vkoa kuolleena. Ei olisi pitänyt mennä. Tosi pahannäköiseksi oli muuttunut. Leuka oli painunut sisäänpäin ja hampaat olivat ulkona, kaiken huipuksi silmät ammottivat auki. Mielestäni hautauststossa olivat tehneet huonoa työtä. Ruumis oli vinossa, pääkin kummallisesti vääntynyt, ihan kuin olisi viskattu arkkuun.

Äitini kertoi, että hänen sisko oli hyvin kauniin näköinen arkussaan, levollisen näköinen, nätisti kammattu ja puettu. En mene enää katselemaan ketään, muuten kuin jos on hyvin lyhyt aika poismenosta ja vahingoittunut ruumis.

Usein itsemurhan tehneille tehdään oikeuslääketieteelliset testit, mikä tarkoittaa sitä, että hautaamislupa saatetaan saada vasta viikkojen päähän. Keho ei pysy entisellään. Itse halusin halata ukkiani hänen kuoltuaan, mutta sieraimet oli liimattu kiinni ja takaraivossa tuntui jotakin pehmeää ja periksi antavaa. Kasvojen väri oli täysin tuntemattoman harmaa. En tunnistanut ukkiani. Siitä jäi vähän traumoja. En osaa oikein edes kuvitella, että millaista sitten olisi, jos itsemurhan tehneellä olisi kasvoissaan vielä hurjempia jälkiä, niin kuin nyt voisi kuvitella, että on, jos on hirttäytynyt, ampunut itsensä, hukuttautunut, ottanut yliannostuksen tai ajanut tahalleen kolarin.

joo menkää vaan katsomaan päättömiä ja muuten tuhoutuneita, jää sitten hyvä muisto viimeiseksi mitä muistella ja ainahan hautaustoimisto halutessanne voi tehdä pään vaikka kaalista ja maskeerata sen. HALOO

Parempi että katsot hänestä kuvaa jossa hän oli voimiensa tunnossa ja muistat hänet sillä tavalla. Jos kaiken nähnyt oikeuslääkäri sanoo ettei kannata nähdä niin usko hyvä ihminen ,.

Osanottoni veljesi menetykestä. Olen samaa mieltä kuten moni muu täällä, että jätä itsellesi se elävä muisto veljestäsi. Olen kuullut, että se muisto jää millaisena on ns. viimeiseksi nähnyt. Itse en mennyt katsomaan isääni enkä siskoani arkulle, koska halusin muistaa heidät kun he olivat elävänä.

Kyllä voi ja kaikki kenet olen nähnyt olivat laitettu ja olivat levollisen näköisiä. Lisäksi tulee vahva tunne, että sielu onkin jo muualla.

Mun ex-lapsuudenkaveri teki parivuotta sitten itsarin hyppäämällä sillalta maantielle. Hänen äitinsä menetti ainoan lapsensa. Vainajan äidille sanottiin myös ettei suositella mennä katsomaan, mutta ei ne kieltänytkään. Äitinsä halus ei-suositteluista huolimatta mennä katsomaan. Näkeminen oli kuulemma järkyttävä, kun kasvot olivat pahasti verillä ja mustelmilla ja nenä oli vääntynyt melkein irti. Vainajan iäkäs mummokin halusi myös mennä katsomaan vainajaa. Iäkkäälle mummolle suositeltiin että menee katsomaan vainajaa myöhemmin, kun vainajan kasvot olivat siistitty, kun oikeuslääkäri pelkäs että iäkäs mummo järkyttyy niin pahasti että olis sydänkohtaus riski.

Aihetta on tutkittu http://www.tiede.fi/alue/kasikopelolla/kategoria/kriisi

Mielenkiintoinen artikkeli. Suosittelen, että käytte lukemassa sen itse, mutta tässä muutamia otantoja.

"Tämä kysymys nousi esiin Englannissa vuonna 1998, kun lentokone räjähti Lockerbien yllä ja 270 matkustajaa menetti henkensä. Vastaava syyttäjäviranomainen ei sallinut omaisten nähdä vainajia ennen kuin näiden henkilöllisyys oli varmistettu sormenjäljistä tai hammastiedoista. Kun tämä prosessi oli ohi, viranomaiset ohjeistivat hautaustoimistoja, ettei omaisten ollut hyvä nähdä vainajia. Omaiset olivat järkyttyneitä siitä, etteivät he saaneet itse valita, näkevätkö he läheisensä vai eivät. "

"Ensimmäinen tutkimus, jossa ruhjoutuneiden omaisten näkemisen psykologista vaikutusta selvitettiin, koski Granvillen junaonnettomuutta Australiassa vuonna 1977. Siinä kuoli yli 80 ihmistä ja yli 200 loukkaantui. Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen tutkijat ottivat yhteyttä kuolleiden omaisiin ja kysyivät, olivatko he nähneet omaistensa ruumiita. "

"Tutkijat saivat kiinni 44 haastateltavaa. Heistä 36 ei ollut halunnut nähdä omaisensa ruumista. Nyt kun aikaa oli kulunut pari vuotta, 22 ihmistä 36:sta katui, etteivät he olleet nähneet vainajaa. Niistä kahdeksasta ihmisestä, jotka olivat nähneet ruumiin, vain yksi katui valintaansa. Psykologisesti tarkateltuna parhaiten kriisistä olivat selvinneet ihmiset, jotka olivat nähneet omaisensa ruumiin."

"Tutkimuksessa osoitettiin mielenkiintoisesti, että psykologiset hyödyt rujon vainajan näkemisestä tulevat viiveellä. Toisin sanoen kun tapahtumasta oli kulunut alle vuosi, vainajan nähneet omaiset olivat selvästi huonommassa kunnossa kuin omaiset, jotka eivät olleet nähneet vainajaansa. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tilanne oli kuitenkin muuttunut."

Jos pyssy on pistetty suusta sisään, ei näky ole kaunis.
Eikä päästä ehkä ole edes mitään jäljellä.

Todellakin ammatti-ihmisten suositusta kannattaa noudattaa tällaisessa tapauksessa.

Mielikuva veljestä lopullisessa rauhassa riittää tässä tapauksessa.
Suomessa ei tavata maskeerata ja meikata vainajia. Joissain tapauksissa tarvittaisiin naamarikin. Oikeat ampumisvammat kun ei ole siistejä luodinreikiä
otsassa kuten elokuvissa.
Muistele yhteisiä hetkiä ja mukavia asioita. Jokaisesta niistä lentää pieni tähti sinne johonkin veljesi iloksi.

Yymmärrän jos ihminen on kokenut ns.väkivaltaisen kuoleman niin jätetään väliin se katsominen sillä näky voi olla epämukavaa.Muuten minusta on hieno tapa jättää viimeiset jäähyväiset edesmenneelle henkilölle.Tämänpäivän ihmiset ovat vieraantuneet tästä elämän ja kuoleman todellisuudesta jostain kummasta syystä.Pelätäänkö omaa tulevaa kohtaloa mikä meillä kaikilla on edessä?
Itse olen mennyt asiassa vielä pidemmälle,sillä siskoni kanssa olemme "pukeneet" molemmat vanhempamme arkkuun,ei kuulemma kovin yleistä tänä päivänä hautaustoimiston edustajan mukaan.Aluksi asia tuntui raskaalta,mutta jälkikäteen asiasta tuli hyvä mieli,sillä sehän oli viimeinen palvelus heille tässä maailmassa.

Kyllähän lähimmäisestä voi jäädä parempi muistikuva , jos vainajan kunto on
ratkaisevasti huonontunut ? Entisenä brankkarina olen nähnyt monenlaisia
kroppia ja kaikki eivät ole jättäneet itsestään mukavaa muistoa ! Eli kannattaa
miettiä asiaa tarkkaan ?

Isäni kuollessa pappi kehoitti, että myös lasten olisi hyvä nähdä vainaja. Ei kuolleessa ihmisessä ole mitään pahaa, päinvastoin.

Vainajan katsominen,ei ole enään sama ihminen kuten eläesään vain kuoret ovat jäljellä. On kalman kalpean näköinen on katsellut vainajia kun sukulaiset ja tädit ovat poistuneet keskuudesta.
Uskovilla usen jää viimeiseksi pieni hymyn kasvopiirteisiin,tetäen että on ikuisessa elämässä,se on nättiä katseltavaa,kiva muista jää siitä.

Kyllä sä pääset katsomaan jos vaadit mutta muista,että sielu on jo poissa,jäljellä pelkkä kuori.Näky saattaa tulla uniin pitkän aikaa.Otan osaa suruusi,2 läheistä menettänyt samalla tavalla, joten tiedän,miltä tuntuu kun toista ei enää olekkaan.Mutta käy katsomassa jos haluat,saat rauhan siltä osin.

Heti kuolenman jälkeen vainajaa jopa vaikea tunnistaa..vaikka olisi kuolllut sydäriin..kuolema tekee sen. Miksi jättää muistoon viimeinen kuva tuntemattomasta ulkokuoresta, kun voit muistaa hänen telossakin... sinä päätät ja muistat sen elämäsi loppun...

Uskoisin, että oikeuslääkärin suositusta kannattaa noudattaa.

Muissa tapauksissa olen sitä mieltä että vainajaa kannattaa käydä katsomassa.
Omakohtaista kokemusta minulla on, kun isäni kuoli ollessani 8 vuotias. Äiti oli mennyt silloin yöllä mennyt ambulanssissa mukana keskussairaalaan, kun isä sinne vietiin.
Itselleni ei tullut täysin selväksi silloin, mikä oli asiain tila. Äitin, heikon naisen arat selitykset "isä on poissa" hämmensivät. Oliko isä matkustanut muualle vai mitä se yritti selittää? Syntyi epäluulo äitin tarkoituksia kohtaan.
Parempi olisi ollut sanoa selvästi, että isä on kuollut, ja nähdäkin ruumis. Iljettää tuollainen arkailu ja sievistely. Saatanan akka. Ja papin pakana jättäköön tämän puheenvuoroni kommentoimatta.
Mutta tämä oli normaali, siisti ruumis. Kuten alussa heti sanoin, jos oikeuslääkäri suosittelee olemaan katsomatta ruumista, se on varmaan niin kammottavassa kunnossa että kannatta noudattaa neuvoa.

En jaksanut lukea kaikkia ketjuun vastanneita mutta itselläni on kokemukset hyvinkin tuoreita.Veljeni kuoli 2-3 pvän sisällä reilu kk sitten,olin hänen kanssaan puhelinyhteydessä muutamaa päivää ennen jolloin huomasin ettei kaikki ole hyvin.
Naapureitten valppauden ansiosta sain vielä sanan ja tilasin ambulanssin joka kiidätti hänen sairaalaan.Palloteltiin vielä 2 sairaalan välillä,kunnes vietiin takaisin alkuperäiseen.
Matkustin satoja kilometrejä ehtiäkseni hänen luokse,jutellessani lääkärin kans matkalla,hän sanoi että "pitävät hengissä"kunnes tulen.

Siinä hän makasi,mitään ei tehtävissä,iso mies.Olin aivan järkyttynyt mutta rauhallinen.Lääkäri ja hoitajat olivat niin ihania että heidän myötä sain voimia siihen hetkeen.Silitin veljeni poskea,juttelin hälle,ei hän kuullut enää....mutta sain hyvästellä kuitenkin hänet.
Puoli tuntia lähtöni jälkeen hän nukahti.

Olen nähnyt myös isäni arkussa,kuolleena ja vain viikko sitä ennen ennen vielä elossa.Isä oli kaunis kuin vahanukke,kylmä poski ei ollut vain todellinen.
Rankkoja asioita vajaan kahden vuoden sisällä.Ja pelkäämpä että lähiaikoina on tulossa lisää.

On ollut niin raskasta,niin raskasta.Nykin kyyneleet valuu koko ajan...

Hyvä Ihmettelevä Sisko!!
Osanottoni Veljesi menehtymisen johdosta!

Menetin tammikuun alussa veljeni työtapaturmassa kun hän tippui parikymmentä metriä alas metallipalkin päälle. Ensin minullakin oli se luulo ettei kannata nähdä vainajaa. Mennessäni sairaalan kappeliin ja ekan kerran näkiessäni veljeni minut valtasi eräänlainen helpotus koska näin omin silmin kuinka rauhallinen hän oli ja että hänellä ei ole hätää. ei ole kummitellut mielessä. tietysti jos vainaja on tehnyt itsemurhan jotenkin raa,asti että puuttuu ns.palasia niin sitten on toinen juttu.

Asia kannattaa miettiä ja punnita monia asioita

Ihmettelevä sisko,

Ensinnäkin, otan osaa veljesi kuolemasta.

Tällaiset tilanteet ovat aina tapauskohtaisia, sillä itsemurhan ruumiille aiheuttamista vaurioista riippuen ei ole varmaa, onko ruumis nähtävässä kunnossa vai ei. Joka tapauksessa, jos itse saisin kuulla jonkun läheiseni kuolemasta, menisin ehdottomasti katsomaan vainajaa sekä ottaisin lapseni mukaan. Näin tekisin siitä syystä, että myös he ymmärtäisivät, että kuolema on valitettava, mutta täysin luonnollinen tapahtuma jokaisen ihmisen elämässä, eikä sitä kuulu peitellä, häpeillä tai pelätä sen enempää. Pienille lapsille en kuitenkaan täysin runneltua ruumista luultavasti näyttäisi.

Kaikkea hyvää ja toipumisia sinulle ja perheellesi.

hei, osanottoni. Enoni ampui itsensä, häntä en nähnyt. Työtoverini tytär kuoli kolarissa, ajoi siltapalkkiin, äiti sanoi että soisi kaikkien raiitijuopppojen näkevän (vaikkei tämä ollutkaan selainen). Ainoa kuollut jonka näin oli äitini 83v. 8 v sitten. Hän oli mennyt aivan pieneksi, oli vain hiljaine kuollut kuori. Ei mitään ulkonaisesti jäljellä siitä hyvästä, iloisesta, valoisasta ja kauniista ihmisestä. Rauhallista vain. Jätimme mieheni ja veljeni kanssa hänellle ruusun sairaalaan sänkyyn ja menimme järjestämään asioita kotikaupungissani. Onhan se pysäyttävää., ei pelottavaa. sairastan itsekin pysyvää vakavaa sairautta (joka on vielä hallinnassa) ja ajatukset käy, että kohta kuolen vaikka lenkin vielä työssä.

Mieheni teki itsemurhan kolmisen vuotta sitten ajamalla kuorma-auton kanssa yhteen. Neljä lasta jäi isättömäksi. olin puhelinyhteydessä mieheni kanssa kun hän päätti päivänsä. Viikko sen jälkeen kävin hyvästelemässä hänet vaikka ei suositeltu. Oli hurjan näköinen. Tuli kuitenkin tehtyä se.

Käy katsomassa. Nuo kuulemasi kommentit kun voivat luoda päässäsi kaikenlaisia pelottavia mielikuvia, jotka ovat paljon pahempia kuin todellisuus. Näkeminen voi siksi jopa helpottaa. Ei se pyyhi mukavia elämänaikaisia muistoja pois.

Mitä hittoa siitä kyttää, ei se vainaja tiedä mitään, pitää elämän aika sanoa mitä haluaa sanoa.

hym, no kyllähän niitä voi anjalan kartanolla nähdä niitä haamuja, eikös siellä liiku se mathilda Wrede , niin mutta ei ole oma takoisia kokemuksia ainakaan vielä noista haamuista.ps, hyvää kesää kaikille..

Osanottoni suruun!
En ymmärrä yleensäkään miksi vainajaa pitää käydä vielä katsomassa. Itse olen niin mummot kuin enoni ruumista käynyt katsomassa ja jäljelle jäi vaan pahempi tuska mitä itse kuolema oli. Eikä ole viimeinen näkeminen enään iästä kiinni. Taisin olla ensi kerran kun mummoa käytiin katsomassa 10v ja enoa 28v. Päätin jälkimmäisen jälkeen että oli viimeinen kerta kun käyn vainajaa katsomassa vaikka tämä olisi kuinka lähi sukulainen. Haluan muistoksi sen elävän ja iloisen ja vaihderikkaan ihmisen kun sen kalpean, kuihtuneen ja eleettömän kuoren mikä vain arkussa on.
Toisekseen en aloittajalle suosittele ollenkaan mennä itsemurha tapausta katsomaan. Järkytyt koska järkytyin itsekin näkemästäni jotka eivät olleet edes traagisia.

Riippuu kuolintavasta.

Se on minusta niin henkilökohtainen asia haluaako mennä katsomaan vai ei. Itse en ole välittänyt en mummoa, pappaa, tätiäni enkä edes äitiäni, jonka vuoteen vieressä kyllä oltiin melkein loppuun asti valitettavasti kun menimme hieman tauolle, niin äiti nukkui pois sillävälin emmekä enää menneet sairaalaan takaisin. Mutta en tiedä jos lapsi kuolisi voisi olla että olisi pakko olla läsnä, se on menetys josta ei varmaankaan oikein koskaan toivu. Toivottavasti en tilanteeseen koskaan joudu. Itsestäni olen sanonut ettei saa katsoa kuolleena. Jokainen meistä lähtee jokupäivä se on ainoa varma täällä mallisella vaelluksellamme. Valitettavasti jotkut ei jaksa loppuun asti, vaan auttavat itsensä lähtöön...elämä on niin julmaa ja useimmilla meillä enemmän surua kun iloa....

Yhtä tyhjän kanssa nähdä kuollut muuta kuin uteliaisuudesta jos ei ole ennen päässyt näkemään livenä.

Sama asia kuin menisi katsomaan buddha-patsasta. Kumpikaan ei siinä elä. Ne, mitkä ihmisessä eläessään olivat, henki ja sielu, ovat helevetissä tai taivaassa, tai sinne menoa odotamassa ennen viimeistä tuomiota.

Osanottoni surussasi ja voimia sinulle.

Olin 24-vuotias kun kävin katsomassa poisnukkunutta mummoani juuri ennen hautajaisia. Mummo oli ollut useamman viikon kuolleena..
Hänellä oli lihaksia rappeuttava harvinainen sairaus, ja oli vain muisto entisestään jo elämänsä viimeisinä kuukausina ja viikkoina, mutta halusin kuitenkin käydä vielä hyvästelemässä viimeisen kerran. Ihan jo senkin takia etten ollut päässyt häntä sairaalaan katsomaan vähään aikaan, ja hänet oli tarkoitus siirtää kotikunnan terveyskeskukseen jonne olisin mennyt mutta nukkui pois vain tunteja ennen tuota siirtoa.. Mummo oli 75-vuotias.

Sitten viime syksynä, muutama vuosi mummon kuoleman jälkeen ukki hävisi taistelun syövälle, jolle "antoi periksi" mummon poismenon jälkeen. Menin äitini, isäni ja tätini kanssa terveyskeskuksen vuodeosastolle ukkia katsomaan vain 10 minuuttia kuoleman jälkeen, mutta ei silti ollut sen "paremman" näköinen kuin mummokaan jonka näin viikkoja kuoleman jälkeen.. Vielä ennen hautajaisia kävin ukkiakin kappelissa katsomassa, jättämässä viimeiset hyvästit. Ikää oli itselläni silloin 27 vuotta..
Eilen olisi ollut ukin 80-vuotis syntymäpäivä

Osanottoni.

Itse olen käynyt katsomassa kahta vainajaa ja yhden katsomisen jättänyt välistä.
Toinen oli levollisen näköinen, toinen taas ei enään näyttänyt kuin varjolta itsestään.
Koskaan en kuitenkaan ole katunut että olen käynyt heidät hyvästelemässä

Kun isäni kuoli, kävin häntä katsomassa.Kun äitini kuoli en käynyt, en mielestäni jotenkin jaksanut. Nyt jälkeenpäin harmittaa, etten käynyt. Osasyynä on se että isän kuoleman pystyin jotenkin paremmin käsittelemään, että nyt hän on oikeesti kuollut. Äidin kuolemasta tulee välillä sellaisia ajatuksia, että entä jos hän ei olekkaan kuollut vaan on edelleen siellä vanhusten sairaalassa ja väärä ihminen on haudattu. Välillä se epäilys tulee uniinkin. Samoin erään tuttavan kuolemasta näen unta että on muuttanut toiseen kaupunkiin. En ollut hänen hautajaisissaan ja kaikki se kuolema jäi jotenkin epäselväksi.
Ihminen on ajatuksineen välillä niin outolintu ja saattaa siinä surunsa keskellä keksiä jonkun verukkeen, entäs jos se omainen ei olekkaan kuollut, onkin joku väärinkäsitys?
Siitä syystä voisi olla ihan hyvä jos voisi edes pikkasen päästä näkemään vainajaa vaikka sen käden tai osan kasvoista tms.
Tavallaan sen surutyön kannalta se voisi olla hyvä?

Kieltää ei tosiaan voi, mutta suositella taas voi.
En nyt tarkoitakaan edes, että sun tarvitsee kertoa, miten veljesi teki tämän tekonsa, mutta jos hän vaikka ampui itsensä, niin silloin on ymmärrettävää ettei vainajan näkemistä suositella. Muutenkin läheisen menettäminen ottaa henkisesti todella koville, niin eihän siinä varmaan kenenkään olo enää kestä sitä, jos menetetty on vielä sitten...no ymmärrät varmaan.
Itse olen menettänyt kaksi todella läheistäni tässä viimeisten 7 vuoden aikana ja ihan yllättäen, joten tiedän mitä käyt läpi paraikaa ja otan todella osaa menetyksesi vuoksi. Ei kenenkään tarvitsisi joutua tuollaiseen tilanteeseen.
Voimia sulle jaksamisen kanssa, kyllä tuollaisen asian kanssa sinuiksi pääsee, vaikka se aikaa viekin.
Ja ne hyvät muistot toisesta auttaa toipumisessa läheisten tuen lisäksi.

ehkä kannattaa luottaa ihmisiin jotka ovat veljesi ruumiin nähneet. kuolleella on kaikki hyvin nyt. voi olla että sinä järkyttyisit näkemästäsi. parempi muistaa elävän näköisenä. tiedät kuitenkin 100 varmasti, että hän on kuollut. vainajan katsomisessa ei todellakaan ole kysymys uskaltamisesta.
omat lapseni näkivät sisarensa kuolleena ja yhdessä laitoimme hänen arkkunsa kannen kiinni. kyseessä kuitenkin oli ns. luonnollinen kuolema, jolloin sisarensa 13v oli oman näköisensä mutta selvästi kuolleen näköinen.

Osanottoni.
Viestistäsi on jo yli viikko ja voi olla, että vastaukset ovat jo myöhässä. Omasta kokemuksesta suosittelen ruumiin hyvästelyä. Pyydä joku mukaasi. Ja pyydä että ruumis on peitetty ja vain mahdollisesti ehjäksi jäänyt osa peittämättä. Sen katsomisesta tai katsomatta jättämisestä voit sitten päättää paikan päällä.

Minä olen iloinen siitä, että kävin silittämässä siskon pojan jalkaa, kun murskaantunut yläruumis oli peitetty. Alunperin kuvittelin meneväni oikeuslääketieteelliseen vain lähiomaisten tueksi käytävälle.
Lopulta meitä oli vainajaa katsomassa yli 10 hengen ryhmä; vanhempien ja sisarusten lisäksi useita ystäviä ja vielä me kaksi tätiäkin. Oikeuslääketieteellisessä oli katsomista varten yksinkertainen kaunis huone. Ruumis tuotiin peitettynä ja kerrottiin kuinka päin se oli. Saimme olla rauhassa huoneessa ja sen edessä käytävällä. Isä, veli ja osa ystävistä halusivat nähdä myös murskaantuneen pään. Itse olin silloin käytävällä. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisin ehkä sittenkin halunnut nähdä itsekin.
Vastoin odotuksiani, ruumiin katsominen ei pahentanut oloani ja jälkikäteen olen muistellut kokemusta lämmöllä. Siinä vaiheessa kuolemasta oli kulunut neljä päivää. Jalka näytti aivan samalta kuin elossa ollessakin, mutta oli kylmä. Yhteinen hetki ruumiin äärellä jotenkin konkretisoi sitä, että meillä oli yhteinen suru. Siskoni pystyi vasta sen jälkeen nukahtamaan (toki vuorokausien valvomisella ja rauhottavalla lääkkeellä oli osansa, mutta uskon että ruumiin näkeminen oli hänellekin hyväksi). Hän oli saanut lääkäriltä rauhoittavan pillerin otettavaksi ennen ruumiin katsomista.

Miten teistä kukaan voi pystyä katsomaan kuollutta rakastaan, sitä kenen verta sinä olet ja kenen sydämen ansiosta sinun sydämesi lyö? Puhun nyt isästä tai äidistä.

Jos heille koskaan sattuisikaan jotakin ja näkisin kuolleena heidät tai toisen heistä, lähtisin välittömästi mukana koska minä olen heidän vertansa, sielumme ovat yhteydessä aina, yksin en ole mitään.

Minun sydänjuureni kuolioituisivat ja vereni seisahtuisi.

Välitän enemmän heistä kuin itsestäni: He ovat kaunein asia mitä maailmassa koskaan olen nähnyt tai tuntenut.

Vainajaa ei näytetä mikäli keho on pahoin kärsinyt eli jos esim yläosa kehosta on tuhoutunut niin silloin ei suositelle näytettäväksi yläosaa.

3 vuotta sitten äitinikuoli äkillisesti niin kyllä isälläni, sisaruksillani ja mulla oli mahdollisuus käydä "tarkistamassa, onko ruumis oikea". (Niin meille sanottiin.) Isämme kysyi meiltä, haluammeko nähdä hänet vielä kerran, mutta pikkusiskomme oli silloin 12-vuotias niin ajattelimme, että parasta taitaa olla ettei mennä.

Sinun on päätöksesi.. Minä en ole koskaan mennyt katsomaan kuolleita läheisiäni,ehkä hyvä niin koska nyt minulla on muisto heistä elävänä.. Pääsin yli mummoni kuolemasta vasta vuosi kuoleman jälkeen,näin unia jne. Niissä hän oli aina joko nuori tai vanha mutta kuitenkin elinvoimainen.
Kuollut ruumis on kuollut ja jos sieluun uskoo niin se sielu on jossakin muualla. Ainakin itse haluan ajatella niin että mummoni on jossakin paremmassa paikassa,ilman kipuja..

minun kihlattu hirtti itsensä ja menin katsomaan, lapseni isä kuoli viinamyrkytykseen ja menin katsomaan arkussa, mummaani menin katsomaan arkussa sekä äitiäni...ilman sitä en olisi voinut uskoa asiaa todeksi ja mitään painajaisia ei jäänyt paitsi ekasta kihlatun itsarista jäi 20v kestävät unet,,,muista ei .ilman katsomista on vain niin vaikea uskoa asiaa todeksi

Ei kannata katsoa jos asiantuntiat on sitä mieltä Muisto on katsomatta parempi

Olen ollut itsemurhan tehneen sukulaismiehen asunnossa josta vainaja löytyi viikon jälkeen, ja hajua oli todella vaikeaa saada pois. Voin uskoa että tallaista jonkin aikaa jo vainajana ollutta ei kannata mennä katsomaan, tässäkään tapauksessa sitä ei suositeltu.
Elävä muisto ihmisestä on parempi.

Olen nähnyt 3 sukulaistani arkussa. Isoäitini, isoisäni ja isotätini. Toisen isoisän kohdalla hautaustoimisto sanoi, että ei kannata enää avata arkkua, vainaja ei näytä omalta itseltään. Luotimme ammattilaisten arvioon ja emme enää halunneet arkkua aukaistavaksi.

Olen kokenut, että näiden kolmen kohdalla olen tehnyt omalta osaltani surutyötä, vaikka olihan selvästi näkyvillä, että arkussa oli enää ihmisen kuori. Pelkän kuoren näkeminen ei kuitenkaan ole pyyhkinyt mielestä niitä eläviä, hyviä muistoja.

Tee, mitä sydämessäsi koet oikeaksi.

Menetin naisystäväni viime jouluna ja raskas paikka oli! Mainittakoon että rauhallisesti hän sairaalassa nukkui pois. Halusin ilman muuta nähdä hänet viimeisen kerran ennen arkun sulkemista ja myös muu paikalla ollut lähipiiri. Niin rauhallisena ja kauniina hän siinä arkussa makasikin. Laulettiin hänelle vielä Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, tosin yhden säkeen verran. Laulu putkahti minun mieleeni vaikka muillakin se varmasti tuli mieleen.
Siellä hautajaistoimistossa sanoivat muistaakseni että vainajan saa nähdä jos haluaa, ja jos taas tekee pahaa nähdä vainaja, niin ei ole pakko. Itse suosittelen omakohtaisesti katsomaan. Ei se niin kauhealta tunnu loppujen lopuksi.

Itse näin mummoni lähdön ja äitini halusi nähdä hänet vielä ennen siunausta. Olin siinäkin mukana. Olin 15. Nämä tapahtumat olivat minulle kasvattavia ja esti paljon kusen nousemista päähäni myöhempinä vuosina. Nuo kokemukset poistavat paljon kaikenlaisia luuloja ihmisestä. Ikävähän mummoa jäi ja jokunen vuosi sitten myös äitiäni, jonka poismenossa olin läsnä. Ikäväni on siksi ehkä tavallista syvempi, mutta jollain tavalla kauniimpi.

Puolisoni hirtti itsensä 8v sitten. Vanhempi lapsistamme oli silloin 9v. Isänsä kuoli kotona ja halusin lapseni saavan hyvästellä isänsä tutussa ympäristössä. Siinä silittelimme hänen poskeaan, irrottimet korut, halasimme jne. Tytär muisti kauan kuinka viileäksi isä oli muuttunut, mutta muuten näytti kuin nukkuvalta. Poikamme oli vasta 4v ja hän näki isänsä vasta sairaalan hakemisen yhteydessä. Silloin vain vähän kauempaa, mutta siten että tunnisti. Hänen piirtämänsä piirustus ja pieni legoauto (rakas harrastus iskän kanssa oli legoilu) laitettiin arkkuun jäähyväisiksi.

Minusta vainajan hyvästelty helpotti surun läpikäymistä. Eihän siihen ihan viereen tarvitse mennä, voi myös istua kauempana ja tehdä päätös siinä tilanteessa. Henkilökunta voi peittää liinalla hänen kasvonsa, ja tuo käden silittäminen kuulostaa hetkeltä, jolloin asia konkretisoituu. Ei minulla muistot yhteisestä elämästä mihinkään kadonneet, vaikka mieheni näinkin kuolleena ja halasin häntä. Hänen maallinen kuorihan se siinä oli. Hautaustoimiston väki oli hienosti peittänyt avauksen jäljet, eikä lapset saaneet traumoja jäähyväistilaisuudesta, jossa arkku oli auki. Voit kertoa sairaalan henkilökunnalle, ettet aiokaan kasvojen jäänteitä katsoa vaan hipaista kättä tai jalkaa..hän on kylmä, väriltään kalpea..mutta nämä seikat ovat elämään kuuluvia kuten kuolemakin.
Voimia sinulle suuren menetyksen vuoksi. Ole avoin ja puhu menetyksestäsi, älä häpeä! Suosittelen sururyhmässä käyntiä, tai osallistumista netin surunauha ryhmään. Päätös oli hänen, hänellä oli sairaus joka hänet lopulta nujersi. Älä syyllistä itseäsi. Vaali hyviä muistoja.

Sinulla on oikeus iloon, nauti hyvistä hetkistäsi!

riippuu tekotavasta. Meidän lapset (sisarukset) näkivät veljensä arkussa. Hän teki itsemurhan, mutta ei ampumalla, joten näytti että hän vain nukkui. Halusivat nähdä veljensä ja ikään kuin hyvästellä ja nähdä että hän on todella kuollut. Olen sitä mieltä, että jos vainaja on kovin vaurioitunut, etenkin kasvot, en suosittele mennä sitä katsomaan. Kuva jää kummittelemaan pitkäksi aikaa. Parempi, että jää elävä muisto.

Kuten muutkin ovat ehdottaneet, voisit ehkä pyytää, että saisit nähdä vainajan peitettynä. Hän on kuitenkin fyysisesti läsnä, vaikket voisi nähdä hänen mahdollisesti turmeltuneita piirteitään. Voisit vielä jutella hänelle, jättää henkilökohtaiset hyvästit.

Olen käynyt katsomassa luonnollisesti kuolleita isovanhempiani ja puolisoni isovanhempaa. Näistä yksi oli jo viikon vanha eikä erityisen huolellisesti laitettu. Suu retkotti auki, silmät olivat raollaan. En pelännyt, en saanut traumoja. Päin vastoin, vakuutuin jonkinlaisen sielun olemassaolosta.

Juttelin vainajille, omia isovanhempiani suutelinkin otsalle. Hautajaiset ovat kuitenkin niin ohjelmallinen tilaisuus, ettei niissä ole aikaa pitkiin jorinoihin tai kehtaa mitään kovin henkilökohtaista alkaa arkun vierellä selittää Kannustaisin käymään katsomassa vainajaa, jos se vain jotenkin olisi mahdollista.

Muistan ja kohtaan vain eläviä, eli kun henki on ruumiista poissa 'ei paikalla ole enää ketään'.

Koska veljesi teki itsemurhan niin et tule näkemään häntä "arkussa rauhallisena", todennäköisesti näky kummittelisi mielessäsi koko loppuelämäsi.

Tuttavani kävi katsomassa hirttäytynyttä veljeään ja katui kovasti jälkeenpäin että oli mennyt. Turvonnut sinertävä naama ja narunjäljet kaulassa eivät helpottaneet surutyötä, päinvastoin.

http://vartiopaikka.blogspot.fi/2013/02/hohoo.html

Hei. Mikäli itsemurhan jälkeen ihminen on fyysisesti koossa, olisi kyllä sallittava näkeminen. Minulta on kuollut läheinen ystävä ja ensin luvattiin näyttää ruumis, mutta hautauspäivänä tulikin info, ettei suositellakaan. Ilmeisesti ruumiin kunto oli kärsinyt jostain syystä? Se vaivaa edelleen, ikäänkuin tietynlainen päättyminen jäisi ilmaan tai vaille ratkaisua. En epäile tapahtuneen todellisuutta, mutta hahmotan asiat visuaalisuuden ja konkretian kautta ja vainajan näytön jääminen väliin hidasti ja vaikeutti omaa luopumis/suruprosessin alkamista. On ollut liian helppoa jättää kokoa asia kohtaamatta. Olen joutunut myös luopumaan veljestäni, mutta näyttö ei ollut mahdollista kuolintavan vuoksi, vainaja ei ollut kokonainen. Konkretiaa sai toisella tavalla, mukana olleista tavaroista ja jostain vaatekappaleesta mitä oli ollut hänellä päällä. Ymmärrän tietynlaisen suojelutarpeen, mutta länsimaissa kuolema on eristetty niin, että harva edes hahmottaa mitä fyysinen kuolema - mikä jokaisella meillä on edessä joskus - on.

Varmaan silloin ei sovi,itsellä isä kuoli viime yönä.en mene katsomaan,haluan muistaa elävänä.ex kävi omaa isään katsomassa,oli leuka sijoiltaa järkyttynyt,en suosittele