Miten pääsen alkuun?

sonicci

Olen 17-vuotias tyttö. Haluaisin aloittaa 'laihduttamisen' ja saada lihasta ja kiinteytyä. En ole ylipainoinen mutta sitä löysää on siellä täällä ihan reippaasti :D varsinkin vatsassa ja reisissä.
Opiskelijana salikortti on vain haave. Haluaisin siis vinkkejä ruokavalioon mikä ei ole kallis. Ja minkälaista liikuntaa kannattaa harrastaa. Minulla on koira joten lenkkeilen. Mutta millaisia tehokkaita harjoituksia kotona voi tehdä? Painoja on jonkun verran ja punttipenkin tanko. Onko jotain sivua missä on tehokkaita kotiharjoitusohjeita tai -videoita? :)

77

2864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moro.

      Laita hieman mittojasi: pituus, paino,ikä jo tulikin.

      Pääsääntöisesti kannattaa aloittaa ruokavalion muuttaminen ja siihen totuttelu. käytännössä kaikki ns. herkut kannattaa leikata heti pois, eli kaikki ylimääräinen sokeri. Tämähän itsessään jo säästää rahaa. Rasvattomuuteen kannattaa myös panostaa.

      Hedelmiä ei kannata välttää, mutta ei myöskään makeanhimoonsa niitä syödä. Makeanhimoon auttaa muuten kromi..

      Pelkällä tangolla tekee jo paljon, pääset sillä totuttelemaan joitain hyviä pääliikkeitä, kuten kyykkyä, penkkipunnerrusta, pystypunnerrusta ja kulmasoutua.

      Netti on täynnä treenivideoita, useimmat hyvät on miesten tekemiä miehille, mutta nainen voi treenata aivan samoja ohjeita käyttäen, ei tarvitse pelätä kasvavansa kerrostalon kokoiseksi möykyksi.

      Naisten tekemät (treenivideot) tuppaavat 80% olemaan pelkkiä muotonuoleskeluja, joissa itse treenaaminen ja ohjeistus on sivuseikka. (tyyliin eräässä videossa tehtiin leuanvetoja, mutta kuvattiin pakaroita).

      Katso youtubesta esim. AthleanX. Todella osaava kaveri, satoja eri ohjeita maltilliseen ja terveelliseen treenaamiseen.

      • Älä tue puoskareita

        Miksi pitää laittaa rahaa ja aikaa turhiin tuotteisiin ja palveluihin joilla huijarit vaan yrittää imeä pennosia avuttomilta läskeiltä?

        Eihän se nyt vaikeaa eikä uutta tietoa ole kellekään miten laihtuu. Syö vähän ja liiku kunnolla, hinta 0 € normimenojen lisäksi.

        Saat maksaa jollekin uudesta mullistavasta keinosta laihduttaa ja treenata, muttei se mitään extra tulosta sinulle itsellesi tuota. Se tuottaa tulosta vain kuntosalin huijareille ja terveysruokakaupan hihhuleille.


      • pientä apua

        Kohtalaisen hyvää neuvoa sierouslyltä mutta vähän puolitiehen jäi joka tapauksessa.

        Ensinnäkin pidä kirjaa ja punnitse syömisiäsi, mikäli niin et ole ennen tehnyt - sitä yllättyy mitä syö ja paljonko, ja paljonko kuvitteli syövänsä.

        Herkkuja tulisi vähentää kyllä mutta en nyt kannustaisi kokonaan lopettamaan, vaan tekemään parempia valintoja. Osta pientä useammin kuin ostaisit kerralla suuren määrän. Syö terveellisten vaihtoehtojen ohessa.

        "Kiinteytyminen" on yhtä kuin rasvaprosentin alentaminen ja lihasmassan kasvattaminen. Tilavuutta ei voi tyhjentää ja heti odottaa, että olisi "kiinteä".

        Treeniin aluksi riittää hyvin kun hankit 20kg säädettävät käsipainot (katso myös että levyt mahtuvat tankoosi, ellei se ole 20kg tanko), ja teet seuraavia liikkeitä: askelkyykky jossa toinen jalka on takana penkillä), soutu (kulmasoutua voi tehdä, mutta kiinnitä huomiota siihen että teet sen oikein etkä heilauttele tai muuta), maastaveto suorin jaloin, pystypunnerrus, vipunosto eteen ja sivuille. Eli:

        Askelkyykky, takajalka penkillä, jalka kerrallaan

        Soutu, joko käsipainoilla kulma tai tangolla seistessä eteenpäin ojennettuna. Muista suora selkä, käytä peiliä apuna.

        Maastaveto suorin jaloin, isoa painoa et tule käyttämään mutta älä silti riuhdo.

        Pystypunnerus. Käsipainot eteen/sivulle, työntö ylös, älä pompauta. Myös tangolla voi tehdä ja niskan takaa, mutta niskan takaa ei sovellu kaikille. Muista pitää tanko kämmenellä eikä rystysillä, muuten ranne kipeytyy.

        Vipunostot keveähköillä painoilla sivuun ja eteen, tavoitteena vaakataso hartioiden kanssa. Ei heilautuksia vaan rauhallisesti

        Tämän lisäksi teet näitä perus punnerruksia ja leuanvetoja myötä- ja vastaotteella ja aerobista liikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Lankkuja olisi myös hyvä tehdä. Jos et leuanvetoja saa tehtyä, aloita negatiivisilla (nouset tuelta tai hyppäät tangolle, lasket itsesi hitaasti alas). Selkä -ja hartialiikkeitä ei muutenkaan kannata ylenkatsoa, sillä noiden tekemättömyydestä löytyy syy lähestulkoon kaikkiin suomalaisten hartiakipuihin ja "jumituksiin".

        Tämä on hyvin pieni ja suurpiirteinen paketti josta varmasti jotain unohtui, mutta etköhän niillä pääse kotioloissa alkuun. Luotettavan tiedon löytäminen on vaikeaa äläkä usko kaikkea. Mitään näännytyksiä sinun ei kannata tehdä sillä lihaskasvu ja työskentely vaatii energiaa ja ravinteita (pääasiassa proteiini) tulosten aikaansaamiseksi. Laske niitä määriä ja osaat jossain kohtaa arvioida, mitä syöt ja paljonko.


      • pientä apua
        pientä apua kirjoitti:

        Kohtalaisen hyvää neuvoa sierouslyltä mutta vähän puolitiehen jäi joka tapauksessa.

        Ensinnäkin pidä kirjaa ja punnitse syömisiäsi, mikäli niin et ole ennen tehnyt - sitä yllättyy mitä syö ja paljonko, ja paljonko kuvitteli syövänsä.

        Herkkuja tulisi vähentää kyllä mutta en nyt kannustaisi kokonaan lopettamaan, vaan tekemään parempia valintoja. Osta pientä useammin kuin ostaisit kerralla suuren määrän. Syö terveellisten vaihtoehtojen ohessa.

        "Kiinteytyminen" on yhtä kuin rasvaprosentin alentaminen ja lihasmassan kasvattaminen. Tilavuutta ei voi tyhjentää ja heti odottaa, että olisi "kiinteä".

        Treeniin aluksi riittää hyvin kun hankit 20kg säädettävät käsipainot (katso myös että levyt mahtuvat tankoosi, ellei se ole 20kg tanko), ja teet seuraavia liikkeitä: askelkyykky jossa toinen jalka on takana penkillä), soutu (kulmasoutua voi tehdä, mutta kiinnitä huomiota siihen että teet sen oikein etkä heilauttele tai muuta), maastaveto suorin jaloin, pystypunnerrus, vipunosto eteen ja sivuille. Eli:

        Askelkyykky, takajalka penkillä, jalka kerrallaan

        Soutu, joko käsipainoilla kulma tai tangolla seistessä eteenpäin ojennettuna. Muista suora selkä, käytä peiliä apuna.

        Maastaveto suorin jaloin, isoa painoa et tule käyttämään mutta älä silti riuhdo.

        Pystypunnerus. Käsipainot eteen/sivulle, työntö ylös, älä pompauta. Myös tangolla voi tehdä ja niskan takaa, mutta niskan takaa ei sovellu kaikille. Muista pitää tanko kämmenellä eikä rystysillä, muuten ranne kipeytyy.

        Vipunostot keveähköillä painoilla sivuun ja eteen, tavoitteena vaakataso hartioiden kanssa. Ei heilautuksia vaan rauhallisesti

        Tämän lisäksi teet näitä perus punnerruksia ja leuanvetoja myötä- ja vastaotteella ja aerobista liikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Lankkuja olisi myös hyvä tehdä. Jos et leuanvetoja saa tehtyä, aloita negatiivisilla (nouset tuelta tai hyppäät tangolle, lasket itsesi hitaasti alas). Selkä -ja hartialiikkeitä ei muutenkaan kannata ylenkatsoa, sillä noiden tekemättömyydestä löytyy syy lähestulkoon kaikkiin suomalaisten hartiakipuihin ja "jumituksiin".

        Tämä on hyvin pieni ja suurpiirteinen paketti josta varmasti jotain unohtui, mutta etköhän niillä pääse kotioloissa alkuun. Luotettavan tiedon löytäminen on vaikeaa äläkä usko kaikkea. Mitään näännytyksiä sinun ei kannata tehdä sillä lihaskasvu ja työskentely vaatii energiaa ja ravinteita (pääasiassa proteiini) tulosten aikaansaamiseksi. Laske niitä määriä ja osaat jossain kohtaa arvioida, mitä syöt ja paljonko.

        LIsään vielä että painojen ja sarjojen tulisi olla sellaisia, että tuntee työskentelevänsä. Kolme sarjaa, jonka lisäksi teet alkuun lämmittelysarjan, ja toistot luokkaa 6-10. Kun pääset yläpäähän, nosta painoa. Eli siis 3x6. Hiki saa tulla pintaan ja pitääkin.

        Suosittelisin silti että hankkiudut kuntosalille hetken totuteltuasi, sillä siellä on paljon paremmat vehkeet. Muista että jos haluat pelkkää kuntosalia tehdä, et tarvitse 80€/kk jäsenyyttä terveysklubille. Etsi kuntosali mistä on kaikki otettu pois, ja muista, että kunnat usein tarjoavat kuntosalipalveluita.


      • pientä apua
        pientä apua kirjoitti:

        LIsään vielä että painojen ja sarjojen tulisi olla sellaisia, että tuntee työskentelevänsä. Kolme sarjaa, jonka lisäksi teet alkuun lämmittelysarjan, ja toistot luokkaa 6-10. Kun pääset yläpäähän, nosta painoa. Eli siis 3x6. Hiki saa tulla pintaan ja pitääkin.

        Suosittelisin silti että hankkiudut kuntosalille hetken totuteltuasi, sillä siellä on paljon paremmat vehkeet. Muista että jos haluat pelkkää kuntosalia tehdä, et tarvitse 80€/kk jäsenyyttä terveysklubille. Etsi kuntosali mistä on kaikki otettu pois, ja muista, että kunnat usein tarjoavat kuntosalipalveluita.

        Nyt kun vähän luin tätä lankaa, toiset ylistävät rasvattomuutta ja hiilihydraatittomuutta. Rasvaa sinun tulee syödä ihan normaalia määriä, rasva on erittäin tärkeä kehon terveydelle ja hormoonien toiminnalle - miehillä varsinkin kolesteroli ja tyydyttynyt eläinrasva ovat tarvittavia, sillä niistä testosteroni ja HDL-kolesteroli koostuu. HDL sillä oletuksella, että hiilihydraatit ovat vähäisessä roolissa ruokavaliossa.

        Hiilihydraattia myös tarvitaan, mutta sitä ei todellakaan tule kokonaan jättää. Totta on että ketogeeninen dieetti on omiaan rasvavarantojen käyttämiseen, mutta ennenpitkää tuloksena on väsymys ja alentunut teho. Aivot pystyvät ketogeenejä (ketone bodies) hyödyntämään energiaksi mutta aivot tarvitsevat sitä omaa polttoainettansa eli glykogeenia, glukoosia.

        Hiilihydraattia tarvitset ennen ja etenkin jälkeen treenin. Hiilihydraatti on energiaa ja energiaa kasvulle. Täysvilja/kuitupitoiset vaihtoehdot eivät eroa "pahasta" valkoisesta muuten kuin siten, että niissä on "kuori" (kuitu) ja kuoren sisältämät ravintoaineet mukana, ja ovat hieman hitaampia ruuansulatuksessa.

        Suosi silti täysviljaa, mutta muista ettei se ole mikään synninpäästö syödä täysvilja-sokerimuroja. Ei todellakaan.

        Proteiineja tulee syödä, suosi lihaa ja heraa (nopeaa proteiinia) treenin jälkeen, kaseiiniproteiinia (hitaasti imeytyvää proteiinia) yötä kohden ja muutoinkin. Pari-neljä pakettia riittää aivan hyvin kokoisellesi naiselle.


      • Katson vinkkaamasi videot!
        Kiitos paljon hienosta kommentista, monia noista olen noudattanut ja aluksi löhti ainakin nesteet kehosta, eli pelkkä ruokavalion muutos on jo todella iso asia. Nämä kannustavat ja asialliset kommentit tuovat niin paljon motivaatiota. :)
        Ja pituus siis 163 ja paino hilkkua vaille 60 suurinpiirtein. Nyt tulee pyöräilyä/kävelyä noin 14km päivässä, myös hölkkää muutama kilometri, matkoja pidentelen pikkuhiljaa.


    • treeni mies

      Nostelet niitä painoja vaan mitä kotonas löytyy. Netistä löytää hyviä liikeitä Etunojapunnerrus on kans hyvä liike et siinä monet lihakset tekee töitä ja lihaksia tulee koska se on koko kehon treeni liike. Polkupyärää polkemalla isolla vaihteella tulee jalkoihin lihaksia kun tarpeeksi usein polkee. Itse ainakin tankolla jossa painoa nostan maastavetoa usein ja käsipainoilla nostan painot ihan ylös ja sitten menen kyykyyn ja ylös sellasta liikettä.

      Ruokavalio on kans tärkeetä että ei sais syödä mitää sokerisia herkkuja vaan proteiinia paljon ja ruoka ajat pitäis olla aika säännölliset. Vähän hiilareita ja enemmän prioteiinia niin lihakset kasvaa. Itse syön aika normi ruokaa josta tulee tarvittavat proteiinit ja sitten joskus syön jonkun proteiini patukan.

      Pikku hiljaa siinä kehittyy et ei kannata odottaa että heti niitä lihaksia tulee. Itse käyn kyllä salilla vaikka olen työtön ja ei ole paljon rahaa. Salilla on kuitenkin kaikki vehkeet ja painot joten voi hyvin treenata ja 50 euroa ei ole paljon kuussa kun kuitenkin salilla on ne vehkeet joilla voi treenata hyvinmonipuolisesti.

    • jumppari

      ootko katsonut mm. kahvakuulaohjelmia tms. YouTubesta voisi löytyä
      kahvakuulaohjelmia voi soveltaa käsipainojen kanssa.

    • Trainer.

      Pituus, paino, nykyinen ruokavalio ja nykyinen liikunnan määrä? Jos laitat nuo niin olisi paljon helpompi neuvoa...

      • Pituus 163, paino ehkä hieman alle 60.
        Pyöräilen koulumatkoja 5km päivä(pyöräni on todella raskas poljettava ja reidet huutaa joka matkalla). Lisäksi koiran kanssa väh. 5km päivässä.
        Nykyään olen myös aloittanut käymään ilman koiraa hölkkälenkeillä.
        Aloitin noin viikko sitten muuttamaan ruokavaliotani pikkuhiljaa. Syön kuitu- ja proteiinipitoisia ruokia. Hiilareitakin varmasti tulee. En ole koskaan oikein osannut laskea näitä ruokajuttuja ihmeemmin, mutta olen onnistunut saamaan itseni syömää vähemmän ja useammin. Hienointa tässä on, ettei enää ole kokoajan nälkä vaan tunnen itseni virkeämmäksi vaikka olenkin vasta viikon syönyt 'terveellisemmin'.


    • Youtube on paras kaveri kun ohjeita haluaa tämmöiseen.

    • kokeile portaita,eli 2 porrasta kerralla,niin peppu ja reidet tykkää ja koirakin luultavasti. meillä on täällä noi malminkartanon portaan,n.430kpl,mitkä on hyvin suositut.....:o)

      • hehehe.

        pikkunassikana niitä oli kiva mennä ja se tunne ku pääsi ylös asti


    • Aloittelija myös

      En ole ap mut olen myös aloittamassa kotitreeniä ja joulukuusta alkaen hankin kuntosalijäsenyyden joten mullekin voi laitella treenivinkkejä ja miten saisi lihasta/massaa? Ja ruokavalio vinkkejä myös. Jos joku viitsis :)
      Olen siis 162cm ja painoa 50 kg. Kotona nilkkapainot, ja kahdet käsipainot.

      • salimies.

        Syöt vaan normi ruokaa, ei paljon hiilareita eli perunaa, riisiä, makaroonia vähän ja syöt enemmän proteiinia kuten kalaa, kanaa lihaakin voi syödä ja treenaat salilla kaikkia lihaksia ja koko kroppaa niin kyllä niitä lihaksia tulee. Ja tosiaan painat vaan 50 kg joten sun pitää syödä hiukan enemmän mitä kulutat koska niin niitä lihaksia tulee. Jätä sokeri, karkit ja limsat niin onnistut.


    • muuttuja

      tuo eka viesti oli nyt taas ihme hölynpölyä ainakin sen osalta että rasvattomuuteen pitäisi panostaa!

      eli nimenomaan käytä täysrasvaisia tuotteita!

      toinen neuvoni on maidottomuus tai maitotuotteiden vähentäminen, sillä maitotuotteet saattavat pistää turvottamaan/aiheuttavat suolisto-ongelmia.

      hedelmistä sen verran että niitä kannattaa myös vähentää sokeripitoisuuden vuoksi.

      turha leivän puputtaminen pois ym. hiilihydraattipitoiset esim. peruna, riisi, pasta. korvaa nämä tuotteet kasviksilla ja vaikka ennen treeniä joku smoothie(sokeriton: marjoja about kourallinen, banaania, hieman vettä ja maustamatonta soijajogurttia)
      pyri siis välttämään turhia sokereita.

      ja on tutkittu että mm. "rasvattomat/ei lisättyä sokeria" tuotteet vain lisäävät makeanhimoa ja ihmiset käyttävät tällaisia tuotteita huomattavasti enemmän kuin aitoja alkuperäisiä tuotteita.

      eli suosi mahdollisimman luonnollista ruokavaliota.

      liikunnaksi suosittelen pitkiä lenkkejä, kahvakuulaa, jumppapalloa(tukee selkää hyvin kun teet vatsalihaksia) ja myös sykettä kohottavaa liikuntaa..pääsääntönä se että liikuntatapahtuman jälkeen sinulla on hiki ja sykkeesi on noussut.
      ja kannattaa katsoa jos pääsisit ryhmäliikuntatunneille(edullisille) esim. intervalli-harjoitteet ovat hyviä.

      uiminen on myös monipuolista liikuntaa.

      ennenkaikkea ruokavalion muutos on se tärkein!

      • Ruokavalion muutos onkin hyvin lähtenyt käyntiin. Nyt tulee päivässä joku 14km pyöräilyä/lenkkeilyä. Joskus myös hölkkään, mutten joka päivä. Minulla olisi mahdollisuus käydä kaksi kertaa viikossa ilmaisella opiskelupaikan salilla, mutta onko kahdesta kerrasta suurta hyötyä vai pitäisikö vaan hankkia ihan oikeaan paikkaan kortti?


    • jepppp

      Hohhoijaa. Painoja nostelemalla ne käsivarret vaan saa lihastoa.

      Jos haluat reisiin ja vastaan kiinteyttä ja ylipäätänsä koko vartaloon (ja kun olet nainen) niin parhaimmat vaihtoehdot ovat kotona tehtävään:

      Jooga
      Aerobic

      Joogassa on erilajeja ja usein tunnetaan vain ne rentouttavat joogat. Älä niihin sorru, vaan sen sijaan etsi itsellesi jooga, jossa hiki valuu otsalta enemmän kuin missään punttien nostossa.
      http://www.youtube.com/watch?v=g_YuH7qodHg
      Tuosa video millaista joogaa kannattaa harjoittaa. Ei mitään rentouttavia.

      Aerobic on toinen todella hyvä kiineyttäjä. Youtubesta löytää kyllä törkeän paljon videoita, etsit vaan niitä mihin alueisiin haluat eniten kiinteyttä ja varmasti löytyy.

      Muista kuitenkin pitää välipäiviä kun aloitat.

      • jfgj

        Todellakaan ei ole totta, että painoja nostelemalla vain käsivarret saisivat lihaksia. Mitä vittua sä jeppp oikein sössötät.


      • ei jookapelle!

        Pistä pari sataa kiloa tankoon ja tee muutama maastaveto. Tule sitten jookapelle kertomaan, mihin lihaksiin sattui eniten. Jooka on ihan hyvä ennen alkulämmittelyä, mutta sen jälkeen pitää tietenkin tehdä se alkulämmittely ja sitten itse treeni. Sulla jookapelle jää noista kaksi viimeisintä kokonaan väliin.


      • 765555555
        ei jookapelle! kirjoitti:

        Pistä pari sataa kiloa tankoon ja tee muutama maastaveto. Tule sitten jookapelle kertomaan, mihin lihaksiin sattui eniten. Jooka on ihan hyvä ennen alkulämmittelyä, mutta sen jälkeen pitää tietenkin tehdä se alkulämmittely ja sitten itse treeni. Sulla jookapelle jää noista kaksi viimeisintä kokonaan väliin.

        Joku ei selkeästi ole koskaan tehnyt kunnon joogaa.


      • Tutkin videosi!
        Löysin myös eräänä päivänä jotain pilates videoita, se oli vain puolen tunnin treeni, mutta hiki valui toden teolla ja tunsi tehneensä jotain. En näistä lajeista hirveästi tiedä, en tiedä ollenkaan mitä eroa on aerobicilla ja pilateksella, mutta kaikesta on varmasti hyötyä! Kiitos :)


    • Paljon toistoja

      Seksi polttaa tehokkaasti kaloreita, suosittelen sitä.

      • Hahhah, entä jos poikkis on pihtari :D


      • Paljon toistoja
        sonicci kirjoitti:

        Hahhah, entä jos poikkis on pihtari :D

        Silloin lienee tarpeen juosta vieraissa painonhallinnan vuoksi.


    • 12+12

      Käsillä seisonta laskee läskiä mahasta rintalihaksiin ei kannata laihduttaa,jos haluaa lihasta.

    • Liikkumalla ja syömällä terveellisesti kohtuudella :) Muuta ei tarvita!

    • Hyötyliikkuja

      Hei! Ihan perushyötyliikunnalla pötkii pitkälle. En ole koskaan ollut himoliikkuja, mutta kroppa on pysynyt ihan timmissä nelikymppiseksi ihan sillä, että hyötyliikun. Kävelen, pyöräilen, nousen portaat, kannan ostokset (mieluusti portaita nekin), käyn mattopyykillä matonpesupaikalla jne.

      Kaiken maailman härveleitä olen elämäni aikana kokeillut, mutta useimmat jääneet käyttämättä. Kahvakuulaa käytän vain muutamaan liikkeeseen. Peruspunnerrus on hyvä (tai itse teen sen naisten versiona). Painotettu hulahulavanne on myös hyvä, ja mikä parasta, sitä voi pyörittää vaikka puoli tuntia samalla kun lukee kirjaa. Iän myötä heikkenee eniten käsivoima, jollei siihen panosta.

      Uskon, että nuorena ja normaalipainoisena olet ihan peruskiinteä. Itsensä vaan katsoo monesti ylikriittisesti. Itselläni on aina ollut vähän pyöreä massu, ja se on vain muutamasta kilosta kiinni, näytänkö sporttiselta vai lanteikkaalta. Onneksi olen nyt keski-iässä vähän kevyempi kuin nuorena aikuisena. Opiskelijaa tosin kuormittaa runsas istuminen, mikä ei ole kropalle hyväksi. Sopivaa taukojumppaohjelmaa kannattaa miettiä!

      • Opiskelen media-assistentiksi, joten sitä istumista tulee jopa 8h/pv. Siitä se herätys tuli, kun tajusin jalkoihini tulleen raskausarpia. En ole itsekriittinen, mutta tiedostan selluliitit takapuolessani ja reisissäni :D Ylipäätään haluaisin olla se tiukka ja hot, jonka kaverit ehkä vähän miettivät mikseivät ruenneettreenikavereikseni vaikka pyysin ;) Thdon samalla tietysti muuttaa elämäntyylini kokonaan, eli ruokavalio ja yleensäkki tahdon olla vielä 30 vuoden päästä timmimpi ja hieman lihaksikkaampi, kuin muut perusnaiset.


    • Huijausta!

      Äläkä vaan ota esimerkkiä niistä TV:n dieettiohjelmista. Ne ovat kyllä niin surkeita, että oikein hirvittää.

    • Kilot karisee
      • anemiaomena

        en kato koska kuuntelen mielummin musaa. :D hauskan näköinen video hehehehahahah.


    • some122

      Ruokavalioon kannattaa kiinnittää eniten huomiota, koska se on myös terveytesi kannalta tärkein asia. Jätä pois kaikki höttöhiilarit, eli sokerit ja viljatuotteet. Kun jätät niiden syömisen, kehosi kiinteytyy kuin itsestään.

      Jos istut suurimman osan päivästä, ei 1-2 tunnin liikuntahetkellä päivässä ole terveytesi kannalta juurikaan merkitystä. Toki kaikki liikunta on eteenpäin, mutta pyri harrastamaan mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa, eli nouse ylös mahdollisimman usein jaloittelemaan ja verryttelemään. Lisäksi on tietysti hyvä harrastaa hikiliikuntaakin, mutta koko päivän kestävä aktiivisuus on se, joka saa sinut pysymään terveenä. Mutta pelkästään oikeanlaisella ruokavaliolla voit välttää suurimman osan sairauksista!

    • kesäkuntoon

      Tarpeeksi raskaat kahvakuulat ja jumppamatto niillä pääsee jo pitkälle

    • sopiva1

      Kiinteytys..nuorella ...ha..haa .Kiinteytys kannattaa aloittaa vasta 40v .jälkeen. Höpö .höpöä koko touhu.Runko rappeutuu kuitenkin,jos nyt et ihan kilpailua ajatellut.

    • sälli

      "Opiskelijana salikortti on vain haave."

      Onko se ~30 euroa kuukaudessa niin kovin paha hinta? Salilla on aivan erimoinen tekemisen meininki kuin kotosalla treenatessa, välineet jne aivan eri tasoa.

      Niin ikävää kuin se onkin, kotona voi treenata vain tiettyyn pisteeseen saakka. Suosittelen mieluummin salikortin hankintaa kuin rahan käyttöä kotona tehtävän treenin välineisiin.

      Itsellä on opiskelijan salikortti aikarajoituksella. Eli viikolla ennen klo 16 saa treenata ja viikonloppuisin ei voi. Menen treeneihin yleensä aamulla ennen luentoja tai iltapäivällä... viikonloppuisin tulee joskus tehtyä joitain core-pitoja esim dragon flagia ja human flagia. Mutta varsinainen hikitreeni ja isot liikkeet sitten salilla.

      Niinja ei sinne salille menoa varten mitään "pohjakuntoa" tarvitse olla. Sinne vaan sekaan, kaikenmuotoisia ja -kokoisia ihmisiä siellä on, omat tavoitteensa kullakin eikä muiden touhuilut kiinnosta.

      • vitun aloittaja

        Joo, aloittaja laittaa tuon summan joka viikonloppu johonkin amarilloon, terassisidukoihin, tupakkaan tai autolla rillutteluun.


      • vitun aloittaja kirjoitti:

        Joo, aloittaja laittaa tuon summan joka viikonloppu johonkin amarilloon, terassisidukoihin, tupakkaan tai autolla rillutteluun.

        Olen säästeliäs ihminen enkä koskaan syö ulkona, enkä autokaan vielä omista :) olen juuri ajatellut, saisinko jotenkin seuraavista tuista santsattua sen salikortin verran talteen.
        En myöskään juo, koska en yhtään pidä alkoholista. Ehkä kerran kahdessa viikossa juon noin 3.


    • tunnin kyykkivä

      Käytä omaa painoa. Reisiä ja takapuolta saa treenattua kyykkyyn-ylös -liikkeellä. Aloittelijalle minuuttikin on jo kova sana. Sitä kun säännöllisesti treenaa niin jaksaa tunnin päivässä. Ensimmäisen treenikerran jälkeen voi pari päivää olla kävely todella työlästä. Kokeile jos et usko.
      Sitten kun olet kova tekijä, voit pitää kyykkiessä jotain lisäpainoa sylissä.

      • En suosittele

        Olen tuota testannut ja voin varoituksen sanan antaa. Kolmannen tai neljännen kyykyn kohdalla päästin pierun. Siihen lopetin sen.


      • eveliina namuliina
        En suosittele kirjoitti:

        Olen tuota testannut ja voin varoituksen sanan antaa. Kolmannen tai neljännen kyykyn kohdalla päästin pierun. Siihen lopetin sen.

        Itse en tajunnut lopettaa neljännen kohdalla päässeeseen pieruun. Uskokaa varoitusmerkkejä!!! Minulla turahti sitten lopulta huonot housuun kahdeksannen kohdalla...


    • halpajatarjous

      totuttele syömään aamulla puuroa lautasellinen ilman hiilareita lihakset eivät kasva... Lihaksesi saa henkistä kasvua ja kiinteytystä desi puuroa aamuisin ja syö päivällä yksi lautanen salaattia... puolet salaatista ensin sitten lautanen missä on lihaa riisiä,pastaa tai perunaa ja vihanneksia... ja sen lautasen jälkeen toiset puolet vihreästä salaatista ja illalla hedelmiä. :) luulisin toimivan. Toivottavasti ituhipit ei nytten itke minulle tästä valiosta kuin kommenttia sattuu tuuppaa joka puolelta muilta muille joten olisi aika funtsia kaikkien tuumasta toimeen. 3-4krt salia viikossa ja lihakset tykkää. mene salille kävelten ja tule kävelten. suihku on ehdoton...vesi on aina hyvää treenissä.

      • kokoannosololololol

        nuudelia naamaan ja suklaata sillöin tällöin. yksi banaani päivässä ei ole paha tai omena. kuuma nuudeli keitto ruan jälkeen on hyvä jos et tunne täyttävää oloa. Antioksidantit tulevat purennasta eniten. kuuma keitto ei maailmaa kaada. mustikoita. mustikka piirkoita ja jos näet minut voint tehä ananas piirakkaa suoraan tölkistä. muista syödä gainomaxin ja snickersin aina ituhipin nähden.


      • ei onnistu

        Vielä parempi, jos et syö mitään, korkeintaan kuolen kk päästä.. Asian ydin on liikunnan lisäys, ja että se on rasittavaa,,, ruokaa saa syödä normisti, kunhan keventää annosta.Veden juontia pitää lisätä. Siitä se lähtee.


      • Röhönauroin sulle!

        Ei peruskoulunkeskeyttäjä! Lihaskasvuun tarvitaan proteiinia, ei hiilareita. Menehän nyt virittelemään sitä mopoasi äläkä puutu tervepäisten asioihin.


      • ei onnistu kirjoitti:

        Vielä parempi, jos et syö mitään, korkeintaan kuolen kk päästä.. Asian ydin on liikunnan lisäys, ja että se on rasittavaa,,, ruokaa saa syödä normisti, kunhan keventää annosta.Veden juontia pitää lisätä. Siitä se lähtee.

        Vedenjuontia olen lisännytkin reilusti, ja 'ylimääräisen' ruuan olen jättänyt kokonaan pois. Muutamassa päivässä huomasi, että ainakin nesteitä lähtee kehosta, ja olo paaaaaljon parempi! :) Syön paljon salaattia, hedelmiä jonkin verran, rasvatonta maitoa, raejuusto, tonniakala, kotiruokaa, mutta kuitupitoisempana ja vähärasvaisempana. Rasvaan kuitenkin luulen saavani ihan hyvin. Syömisvauhtiakin olen saanut rauhoitettua, joten tajuan olla syömättä itseäni ähkyyn. Nälkä pysyy nykyyän pitkään poissa. Jos paha nälkä tai makeanhimo iskee, olen syönyt banskun. :)


    • geokätköilijä

      Elä normaalia elämää vaan!
      Älä alistu salitreeni-ideaan/ ihannointiin, vaan kehitä itseäsi laajemmin ihmisenä!
      Hanki polkupyörä jolla peruskuntoa voi jopa parantaa ja ylläpitää, samalla kun säästää matkakuluissa! Kätevää :D

      Suunistus on hyvä ja edullinen harrastus jos liikuntaa jostan syystä halajaa. Suunistus myös kehittää ajattelukykyä sekä yleistä aluehahmotuskykyä.

      • geogeo

        geo


      • Luomuliikuntaa

        Olen myös ehdottomasti tuota salitreeni-ihannointia vastaan. Rahat pois-meinkiä vaan. Joka ikisen lihaksen saa harjoitettua myös hyötyliikunnalla ja ulkoillessa myös plussana raitis ilma. Geokätköilyä en ole kokeillut, mutta otankin heti selvää siitä lisää, kuulostaa kivalta, oon jostain lukenu.
        P.S. Sori, mutta ihan pakko mainita: suunnistus, ei suunistus.


      • ihannoija

        Juu geokätköilijä voisi painua sinne metsäänsä takaisin. Kuntosalia ja lihaskuntoa arvostetaan aivan liian vähän, mikä on johtavin syy suomalaisten paskoille selille ja yläselän "jumituksille". Mitä luulet että tuo kuntosali tekee, muuta kuin "kehittää ihmisenä"? Lyön vaikka vetoa että käyt löysiä jumittavia lihaksiasi löysentämäsä entisestään jossain hieronnassa.

        Kuntosalilla joutuu hyväksymään tosiasiat, työskentelemään tavoitteidensa eteen, opettelemaan kurinalaisuutta. Kehittää ajattelukykyä ja motoriikkaa. "Kehittää ihmisenä".


      • idioottiamelkeinkaik
        ihannoija kirjoitti:

        Juu geokätköilijä voisi painua sinne metsäänsä takaisin. Kuntosalia ja lihaskuntoa arvostetaan aivan liian vähän, mikä on johtavin syy suomalaisten paskoille selille ja yläselän "jumituksille". Mitä luulet että tuo kuntosali tekee, muuta kuin "kehittää ihmisenä"? Lyön vaikka vetoa että käyt löysiä jumittavia lihaksiasi löysentämäsä entisestään jossain hieronnassa.

        Kuntosalilla joutuu hyväksymään tosiasiat, työskentelemään tavoitteidensa eteen, opettelemaan kurinalaisuutta. Kehittää ajattelukykyä ja motoriikkaa. "Kehittää ihmisenä".

        se on kans mielekästä mennä sinne. useat on puhunut ittes pussiin ja sit kuin elämä masentaa niin ei kiinnosta siin vaihees. punttisalilla ei saa huomiota. ilman huomiota urheilijakaan ei pärjäisi.


      • Koiran kanssa tulee liikuttua paljon luonnossa, ja pakko myöntää että paras fiilis siitä raikkaasta ja kauniista luontoretkestä tulee!
        Pakko silti myöntää että on myös mahtava tunne lähteä salilta hikisenä, väsyneenä ja onnellisena.


    • gustavo_1987

      no punnerruksia voi tehdä ainakin, kotona, niillä saa hyvin lihakset kasvamaan. t.erkka

      • kerta1

        20 pumppua 15 pumppua 10 pumppua 5pumppua = 50pumppua.
        50PUMPPUA!!!! tehokas kiinteyttäjä makujen kera.
        muista aina 15-30 sekuntia taukoa ruokavaliosta riippuen ja normaalista yleiskunnosta katsoen. kunto ei tosin näin kasva.


      • kerta1 kirjoitti:

        20 pumppua 15 pumppua 10 pumppua 5pumppua = 50pumppua.
        50PUMPPUA!!!! tehokas kiinteyttäjä makujen kera.
        muista aina 15-30 sekuntia taukoa ruokavaliosta riippuen ja normaalista yleiskunnosta katsoen. kunto ei tosin näin kasva.

        Paljon sanotaan että punnerrukset ja kyykyt ovat ne 'parhaimmat' liikkeet, niin eikö silloin kannata tehdä ainakin niitä kahta?
        Huhhuh muistaakseni jaksan noin 7 punnerrusta :D en ole kokeillut vähään aikaan..taidampa kohta siirtyä koneelta tuonne lattialle..


    • samsonsun

      simpsonpieru

    • sexymofo

      Jahas, yrität epätoivoisesti päästä tähän #fitness#buumiin mukaan mutta eiköhän se viimeistään kahden viikon päästä ole kohdallasi ohi.
      Et saa tuloksia päivässä ja maha roikkuu edelleen kun käyt suihkussa, sitten selittelet kavereillesi "Joo en mä niiku siis sillee haluaa siis semmosii lihaxiiii. Siis niiku kiintee ehkä mut ei se oo mun juttu ihan sairast semmone dieetti......"
      Kotona yleensäkin tehtäessä motivaatio ei ole samanlainen kuin salilla käydessä. Käyt siellä puntilla vaikka 2x viikossa, Easyfit tms on sitäpaitsi halpa. Jätät muutaman siiderin kuussa ostamatta niin saat salikortin sillä rahalla, tällöin 3-4x viikossa on jo jees ja pienet aerobiset siihen mukaan.
      Älä syö liiaksi sokereita, kalorit kohdillaan ja pr/hh/rv tarkkailuun.

      • Hei, sexymofo!
        Haluan sanoa, että en kuulu tuohon porukkaan. Tiedän millaisia ihmisiä tarkoitat. Juon olutta ja sitäkin todella harvoin. Tiedän, että minun täytyy muutta koko elämäntyyli että pääsen tavoitteisiini. En ole fitness-buumis perässä, vaan kulkemassa omaa tietäni kohti elämää, jossa saan joka ilta mennä väsyneenä nukkumaan tietäen, että olen saanut jotain aikaan. Tahdon olla voimakas nainen, enkä mikään avuton pimpula, joka luulee urheilevansa, kun käy muutaman kerran viikossa salilla ottamassa itsestään muutaman kuvan instaan uudet salikamppeet päällä.
        Tiedän, mitä olen tekemässä. Kiitos neuvoista! :)


    • rh1ga

      Espoossa kaupungin vapaaharjoittelukortti maksaa 40 €/6kk.
      Salit eivät ole muodikkaita, mutta jos oikeasti haluaa treenata, onnistuu hyvin. Eri juttu, jos pitää päästä kermapersesalille esiintymään.

      • Täälläpäin halvin on uimahallin sali, maksaa 60e/3kk muistaakseni. Ei se niin iso raha ole, mutta tuntuu, ettei siihenkään koskaan ole varaa. Nyt ajattelin ihan vaikka purkkiin kasata sen rahan!


    • hyvä homma

      Hei aloittaja! Samassa tilanteessa olen itsekin, ja olen ottanut viime keväästä lähtien rutiiniksi aamuisin koiran kanssa lenkkeilyn lisänä pysähtyä esim leikkipuistoon tai vastaavaan, jossa on telineitä käytettävissä. Koira huilailee syrjemmällä kun itse vedän leukoja, punnerran, teen jalannostoja yms. Herää vain tarpeeksi aikaisin ja lähtee ulos niin saa kaikessa rauhassa olla telineillä. Ja ennen kuin joku innokas täällä muistuttaa että koirat eivät kuulu sinne tai tänne, mainitsen että koira ei ole siinä sellaisen alueen sisällä, jossa moisia ei suvaita :) Katso netistä vaikkapa hakusanalla "calisthenics". Löytyy hyviä ulko- ja sisäharjoituksia. Ruokavalioneuvoja en valitettavasti voi antaa (ammattilainen olisi siihen pätevämpi). Hyviä treenejä, millaiseen harjoitteluun sitten päädytkin!

      • Kiitos paljon neuvoista!
        Sellainen ulkosali olisi aivan mahtava, mutta tästä kaupungista ei sellaista löydy :/


    • Uskomatonto kuraa

      Ketä toimittaja näitä "keskusteja" aloittaa,täytyy melkonen vatipää olla jos oikeesti kysyy: miten pääsen alkuun ?????!!!!!!
      Voi veeeeeeeeeeeee s24

      • Anteeksi, että pilasin päiväsi. En ole typerä. Tiedän minäkin jotain ja aika paljonkin. Olen ihminen jolla on todella suuret himot, mutta vähän motivaatiota. Kaikki kannustavat kommentit lisäävät sitä motivaatiota ja alan todella uskoa, että elämäntaparemonttini alkaa onnistua!
        Toisin sanoen, jos mielestäsi on väärin kysyä erilaisia mielipiteitä urheilusta, syömisestä, mistä vaan nii kannattaa kalppia äkkiä karkuun! Kaskun tällaisia 'vatipäiden' kysymyksiä sattuu netistä löytymään aika paljon.
        Kiitos ja hei! :)


    • sika kyösti
    • Helppo homma

      Vaan työtä se vaatii. Eli syöt normaalisti, lisäät liikuntaa ja juot vettä paljon,, siinä se, ei muuta.. Liikunta oltava rasittavaa, eli 5km kävelylenkit ja harjanvarsi jumpat auta. Lihas kipeytyy, hiki tulee, ja heikko olo suorituksen jälkeen, nii riittää . Normi ruokaa reilusti,, proteiinia kannattaa lisätä jotta palautuu, ja jaksaa taas liikkua. Ja nestettä paljon, vaikkei janokaan ole, nii nestettä vaan juotava.

    • mukava 21mummeli

      Itse olen liki 7kymppinen, käyn salilla ja hiidän telvella, kesällä soudan ja pyöräilen.
      Lihasvoimaa olen saanut kuminauhavenytysjumpalla. Tosi hyvät ar vot kun mittautin, eli kuminauhalla venytys on tehokasta ja tulosta tulee,

      • Hienoa kuulla, että olet vielä vireessä! Toivottavasti itsekin samanikäisenä vielä hommat rullaa noin hyvin :) Olen joskus ajatellutkin sitä kuminauhaa.


    • jrsjrs
      • treeniiää

        nyt on kyl teologian puollella.


      • Venyttelykin on tärkeää! Kiitos videosta! :)


    • Kookoskermahillojuustohö

      Näkisittepä mun pippelin venytys taidon ja kermapersesixpackin. Höyläävä se on.

    • tässä

      kaikista tärkein on motivaatio. ja tuo, että kotona ei vois saada tuloksia, on täyttä pas**a. mulla on kaveri, joka on neljä vuotta treenannut, ja vain kotona, ja on ku kaappi, todella makeet lihakset joka puolella..
      kannattaa liikkua paljon ja _monipuolisesti_ ja syödä terveellisesti. aloita vaikka joku harrastus, joka ei maksa paljoa. esim aerobic on hyvä ja tuskin maksaa paljoa kaudelta. ja eti vaikka netistä sulle joku treeniohjelma joka kuukaudeks?

      • Kotonakin saa kyllä hikitreenin, salilla se on vain helpompi aloittaa. Kotona on niin helppo alkaa katsomaan sitä telkkaria.. :D Pyrin monipuolisuuteen ja kotona muutamia painoja ja tosiaan se penkin tanko. Penkkikin ois, jos joku sen osais koota..
        Jotain pilates treeniohjelmia kerran tutkin ja kokeilinkin ja oli todella tehokas!


    • jrsjrs

      Totta, ei treenaamisen tarvitse maksaa mitään. Mutta maksaminen voi tuoda lisää motivaatiota ,"Koska maksoin kalliin salikortin, täytyyhän minun sitä käyttääkin." esimerkiksi.

    • Huh kj

      Laita venyytyskoru perseeseen

    • 11+3

      Voi luoja kun tänne tulee tommosia pervoja kirjoittelee omiaan ja etsiin seuraa,mielisairas

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe