http://www.iltalehti.fi/uutiset/201407110185919_uu.shtml
Parhaillaan vietettävien Tangomarkkinoiden vuoksi Matkakeskuksen edustalle on kerääntynyt useita asuntoautoja. Itsekin "tangoturistina" oleva silminnäkijä huomasi perjantaina, että naisten välinen riita asuntoautojen edustalla äiytyi kunnon tappeluksi, johon osallistuivat myös naisten miesseuralaiset.
Silminnäkijä kuvailee riitaa "kunnon rähinäksi", jossa myös veri lensi. Seurue oli silminnäkijän käsityksen mukaan hyvin päihtynyt, ja riitaa heillä oli ollut pitkin iltapäivää ja alkuiltaa.
Mies haki autosta käsiaseen
Lopulta yksi miehistä lähti hakemaan autosta asetta, joka oli silminnäkijän mukaan 22-kaliiperinen, pitkäpiippuinen käsiase. Tämän silminnäkijä päätteli myöhemmin maasta löytyneistä hylsyistä. Naiset yrittivät estellä miehen aikeita, mutta tapahtumapaikalla ammuttiin silti useita laukauksia.
Silminnäkijä havaitsi maassa myös puukon, mutta sitä ei ilmeisesti käytetty.
Asuntoautoinensa paikalle leiriytyneet tangoturistit säikähtivät välikohtausta ja pakenivat silminnäkijän mukaan autoihinsa suojaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hilluivat kun leif ei voittanut tankokuninkuutta vaikka kaikki mustalaiset olivat hakanneet sossupuhelimilla ääniä leiffille..
Jokaisessa matkailuajoneuvossa on erittäin hyvä puolustautumisväline. Ja se on sammutin. Sillä kun pohotat hyökkääjää silmille ei tarvi parempaa etälamautinta. Ja jos vielä jauhot silmissä ja suussa hilluu niin pullolla vaan kajautaa nuppiin. Kyllä nukkuu. Oli minkä värinen naama hyvänsä.
Silminnäkijöiden mukaan naiset aiheuttivat kahakan, tappelivat miehistä.
Olivat meijän porukasta Multaranasta, lähti kausipaikkalaisilta vähä mopo käsistä.
Eivät ole, maisasta olemme fillari karkasi lapasesta?