On tietysti perinteisesti ajatellen väärin. Mutta jos lupauksia tai odotuksia ei ole puolin eikä toisin, yhdessä on hyvä viettää aikaa, kun yhteinen hetki järjestyy sitä erityisesti järjestelemättä, kun tuntee että on löytänyt sellaisen yhteyden jota ei ole ennen kokenut... Aikaa tai rahaa ei kulu omilta perheiltä pois vaan niitä on riittävästi kaikille.
Rakastan perhettäni, lapsiani ja miestäni. Mutta rakastan myös tätä toista miestä. Me vain yksinkertaisesti kuulumme yhteen.
Minä koen tämän niin, että saan voimaa salasuhteestani. Voin kertoa hänelle kaiken, eikä hän tuomitse minua. En ole kotona ärtynyt tai poissaoleva. Päinvastoin. Voin kotonakin hyvin, kun minulla on oikein hyvä salainen ystävä.
Olemme yrittäneet salasuhdetta lopettaa molemmin puolin vuosien aikana monta kertaa, koska suhde on muita ajatellen väärin. Mutta aina päädymme takaisin yhteen. Emme vaan pääse eroon toisistamme.
Olen siis luopunut perinteisestä salasuhteen tuomitsemisesta. Olen jopa ajatellut, että sellainen voisi tehdä miehellenikin hyvää.
Tiedän, että tämä tapani ajatella tuomitaan poikkeavana, itsekkäänä ja pelkurimaisena, mutta ajattelen siitä huolimatta juuri näin :)
Rakastan perhettäni, lapsiani ja miestäni. Mutta rakastan myös tätä toista miestä. Me vain yksinkertaisesti kuulumme yhteen.
Minä koen tämän niin, että saan voimaa salasuhteestani. Voin kertoa hänelle kaiken, eikä hän tuomitse minua. En ole kotona ärtynyt tai poissaoleva. Päinvastoin. Voin kotonakin hyvin, kun minulla on oikein hyvä salainen ystävä.
Olemme yrittäneet salasuhdetta lopettaa molemmin puolin vuosien aikana monta kertaa, koska suhde on muita ajatellen väärin. Mutta aina päädymme takaisin yhteen. Emme vaan pääse eroon toisistamme.
Olen siis luopunut perinteisestä salasuhteen tuomitsemisesta. Olen jopa ajatellut, että sellainen voisi tehdä miehellenikin hyvää.
Tiedän, että tämä tapani ajatella tuomitaan poikkeavana, itsekkäänä ja pelkurimaisena, mutta ajattelen siitä huolimatta juuri näin :)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olet ihan oikeassa, jos puolisosi ja salasuhteesi puoliso olisivat asiasta tietoisia ja hyväksyisivät tilanteen myös.
Oma perhe-elämäsi siis kukoistaa, entä salasuhteen. Olen itse ollut tällaisessa suhteessa se salasuhteen kotona oleva osapuoli, joka ihmettelee, mikä tässä hyvältä vaikuttavassa elämässä on vikana. Tuollaisessa kuviossa aina joku kärsii - se et ole sinä - joten kaikki on sinun osaltasi kunnossa. Voit elää itsekkäässä kuplassasi vuodesta toiseen.
Kupla puhkeaa, kun suhde tulee ilmi. Usko pois se tulee olemaan kaikille tuskaisaa. (Myös sinulle, kun te kerran "yksinkertaisesti kuulutte yhteen") Luepa muista ketjuista petettyjen kuvauksia elämästään pettämisen ilmitulon jälkeen: masennusta, unilääkkeitä ja terapiaa.
Mitäpä, jos ette yrittäisi lopettaa suhdettanne vaan todella lopettaisitte sen. Hanki uskottu ystävä, ja keskity seksissä ja rakkaudessa aviomieheesi ja sama koskee suhdettasi.Tai sitten erotkaa ja valitkaa yhteinen elämä.
Miksi hyvältä vaikuttava suhteenne vaikutti silti sinusta vialliselta?
Minä itse en seksin takia tähän ole ryhtynyt, enkä jäänyt. Nytkin voi olla jopa vuosi edellisestä kerrasta kun harrastimme seksiä. Ei ole ollut sopivaa paikkaa tai sopivasti aikaa. Ollaan nähty muuten vaan. Ystävinä. Joskin tulemme taas varmasti joskus harrastamaan. Mutta se ei ole se tavoitetila.
Ystäviäkin minulla on. Jopa muutama oikein hyvä sellainen :)
minä olen nyttemmin miettinyt, että mikä on salasuhteen ja hyvän, salaisen ystävyyden ero? Pitkään pari suhteeseen voi kaivata jotain ihan omaa, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa...
Oma puolisoni ei pystynyt niin sujuvaan kaksoiselämään kuin sinä. Hän oli usein poissaolevan ja surullisen oloinen. Elämässämme oli tuolloin muita vakavia kriisejä, joten oletin hänen mielialansa johtuvan masennuksesta. Houkuttelin lääkäriinkin. Ehkä lyhyet salaiset hetket suhteen kanssa olivat täynnä valoa ja onnea, mutta arki on ollut täynnä syyllisyyttä ja mielipahaa - ei käy kateeksi.
Itse kävin tilanteen selvittyä todella syvällä. Muut kriisit olivat kuluttaneet voimiani ja nyt tuntui, että tästä en enää nouse. Nousinpa kuitenkin.
Mieheni elämä on nyt entistä apeampaa. Hän olisi terapeutin tarpeessa, mutta tekee entistä enemmän työtä. Suhde päätti jäädä avioliittoonsa. Avioero tuli kalliiksi ja vei mukanaan tärkeitä ihmissuhteita. Epäilemättä tapaamiset salasuhteen kanssa jatkuvat (salaisina, koska suhteen puoliso ei edelleenkään tiedä koko asiasta), mutta entiseen tapaan satunnaisina ja harvinaisina.
Suhteen paljastuttua mies sanoi vakaasti ja varmasti, että se oli sen arvoista. Nyt kun seuraukset ovat kokonaan näkyvissä, hänenkin mielipiteensä on voinut muuttua. Minun mielestäni hinta on ollut aivan liian kova.
Miehesi siis sanoi, että salasuhde oli sen arvoista? Ja suhde edelleen jatkuu? Mikä sua pitää miehesi kanssa yhdessä edelleen? Mies on masentunut, kun se toinen nainen ei eroa ottanutkaan. Näin mä ainakin ajattelisin. Eikö sua yhtään loukkaa, että miehesi tapaa naista edelleen?
Tunnut viisaalta ja vahvalta. Olen aidosti pahoillani miehesi tilanteesta!
Minä olen heikko eikä minulla ole keinoja ja voimavaroja lähteä asioita kotona järjestämään. Vaikka kotona on rakkautta, on myös asioita, joita pitäisi möyhiä... Enkä ihmettele vaikka kotona tiedettäisiin suhteestani, varmaan tiedetäänkin. Mutta kun se on satunnainen ja tuntuu pysyvän hallinnassa, niin siihen ei puututa. Itse olen kyllä kotona ehdottanut eroa, mutta siihen ei päädytty. Vakisuhteeseen en kuitenkaan kaikesta huolimatta uskaltaisi koskaan ryhtyä salaseurani kanssa.
Mistä sinä sait voiman päästä kaiken yli? Etkö koskaan miettinyt, että kertoisit miehesi salaseuran omalle kumppanille asioiden oikeaa tolaa
Kiitos, että selvensit elämääsi. Voisitko saada ulkopuolista apua asioiden järjestämiseen? Suurimman osan elämästäsi vietät kuitenkin kotona, joten siellä pitäisi olla asiat kunnossa ja hyvä olla.
Olin kaikkea muuta kuin viisas ja vahva. Tuntui siltä, että ihminen, johon olin aina voinut luottaa ja joka oli tukenut minut yli monesta vaikeasta asiasta, tönäisi nyt alas jyrkänteeltä. Ensin oli vapaata pudotusta, jolloin en voinut ymmärtää, mitä oli tapahtunut, ja sitten äkkirysäys.
Pidin kiinni rutiineista, nukuin lääkkeiden avulla, nousin aamulla ja menin töihin. En tukeutunut ystäviini, sillä halusin, että mitä tahansa tulevaisuudessa tapahtuukin sen pitää olla meidän oma päätös. Kävin terapeutilla muutaman kerran, koska pakko oli puhua. Hakeuduin ihmisten pariin, sillä yksin ollessa tuska oli suurin. Jälkeenpäin ajatellen selviämisessä oli tärkeä osa sillä, että elämässäni on parisuhteen lisäksi paljon muita onnea tuovia osa-alueita.
En koskaan halunnut ottaa mitään yhteyttä suhteeseen tai tämän puolisoon. Ihminen olisi voinut olla kuka tahansa. Joku omaan elämäänsä kyllästynyt olisi aina löytynyt. Oli hyvä, ettei hän ollut minulle läheinen.
Suhde kestänyt vuosia - eikö se ole vakisuhde?
Olen minäkin ulkopuoliseen apuun turvautunut. Kahdestikin. Kummastakaan kerrasta ei kuitenkaan ollut minulle apua. Vaikka toimin saamieni "ohjeiden" mukaan, ei ratkaisua löytynyt. Ja ei minulla sinänsä kotona ole mitään vialla. Rakastan miestäni ja lapsiani, talous on turvattu ja kaikki puitteet on muutenkin hyvin. Kaikki näyttää ulkopuolelta katsoen kauniilta ja mukavalta.
Jos minulle joku olisi sanonut vaikkapa 25 vuotta sitten, tai vaikka ainoastaan 10 vuotta sitten, että minä tulen pettämään puolisoani, niin olisin suuttunut ja järkyttynyt. Mä en ikinä olisi voinut kuvitella olevani tässä missä nyt olen.
Vaikka me olemme nyt ihan päinvastaisessa tilanteessa, niin väitän, että ei ole isoista asioista kiinni, että minä olisin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt. Jos asiat olisivat menneet ihan vähän "erilailla". Enkä minä tässä tilanteessani edes osaa sanoa, kumpi vaihtoehto olisi parempi...
Meillä on myös ollut perheessä masennusta. Minä olen ollut se joka on nostanut ylös ja tukenut niin rahallisesti kuin henkisestikin. Minä olen aina ollut se vahva jolta löytyy ratkaisu ihan jokaiseen ongelmaan ja asiaan.
Kyllä sinä olet ollut vahva ja viisas, vaikket sitä ehkä ihan vielä itse näe. Mä olen monta kertaa mielessäni käynyt asioita, samalla tavalla kuin sinä olet ne toteuttanut. Minäkään en jakaisi tämän laatuisia asioita ystävieni kanssa. Heillä ei ole kokonaiskäsitystä asioista ja he hyvää tarkoittaen vaikuttaisivat ajatuksen kulkuuni, vaikka minun itse pitäisi tehdä ratkaisut.
Miten lähipiirisi on ottanut päätöksenne vastaan? Oletko nyt saanut tukea ystäviltäsi, kun olette itse ratkaisun tehneet?
Ehkä minä vain täällä odotan, että asiat ajautuu vähitellen siihen pisteeseen, että jostain jokin ratkaisu jostain ilmaantuu. Rakastan molempia miehiä. Mutta en pysty elämään kummankaan kanssa.
Aloituksessasi hehkutit että sinulla oli sekä salasuhteen että perheen kanssa kaikki hyvin ja nyt et pysty elämään kummankaan kanssa?
Juttusi ovat muutenkin ristiriitaisia.
Ei tuossa ole muusta kysymys kuin äärettömästä itsekkyydestä.
Ero on käytännössä selvä. Odottelen harkinta-ajan päättymistä, jotta saan asian lopulliseen päätökseen. Odotin aikani, mutta elämä muuttui aina vain apeammaksi, joten ei tässä tosiaan valinnanvaraa jäänyt. Kun olen virallisesti eronnut, etsin iloista seuraa ja hyvää seksiä, mutta naimisissa oleviin miehiin en tule koskaan sortumaan. Tällaista tuskaa en halua kenellekään siskolle tuottaa.
Saat tuon kuulostamaan "hyvältä ja vaivattomalta", mutta mutta...
Sanot, ettei lupauksia ja odotuksia ole puolin eikä toisin - miten voisi olla, kun teillä on jo ennestään olemassa olevat parisuhteet, joihin olette kaiketi sitoutuneet?
Jalomielisesti sanot, että salasuhde voisi tehdä miehellesi hyvää... No just joo, se tästä nyt vielä puuttuisikin, että sanoisit, ettet hyväksyisi miehellesi tällaista salaista ystävää!
Mietipä kuitenkin itsesi miehesi tilalle: elelisit parisuhde- ja perhe-elämää autuaan tietämättömänä, että kumppanillasi on kaiken aikaa kolmas osapuoli "voimaa antamassa" - haloo, siis kumppanisi tarvitsisi ulkopuolista "voimaa" jaksaa teeskennellä arjessa, että kaikki on hyvin ja hän NIIN hirmuisesti rakastaa sinua ja perhettään... Että ennemmin pitää salasuhdetta yllä kuin on edes kerran eläissään rehellinen ja kertoo, että homma ei toimi..!
Miltä sinusta tuntuisi saada tietää, ettet ole riittänyt enää vuosikausiin miehellesi? Että miehesi on tarvinnut salaista ystävää "ymmärtämään häntä todella"? Miltä tuntuisi saada tietää, että se, mitä olet pitänyt hyvänä ja rakastavana liittona miehesi ja sinun välillä onkin vain harhaa? Liitossanne on pitkään ollut kolme osapuolta sinun tietämättäsi....
Vakuutat rakastavasi OMAA miestäsikin... Eikö hän ole paremman arvoinen kuin valehtelevan vaimon, joka jakaa itseään ja "rakkauttaan" muuallekin?
Mitä väliä sillä, miten me, ventovieraat, sinua täällä tuomitsemme tai mitä sitten teemmekin? Miestäsi sinä petät, et meitä.
Salasuhteessa olevat luulevat saavansa kaiken hyvän. Ihanan seksin ja perheen.Ei muka satuta, kun ei kerro ja kotona on mukava. Kyllä puoliso sen aina kuitenkin vaistoaa ettei kaikki ole kunnossa. Mitään hirveämpää en tiedä kuin saada huomata eläneensä vuosia valheessa. Kumppanilla sivusuhde.Kotona valehtelua, jotta salatapaamiset onnistuvat.En arvosta salasuhteessa eläviä, todella raukkamaista, mukavuudenhaluists ja muista ihmisistä piittaamatonta toimintaa.
Samaa minäkin ajattelin. Helppoa ja vaivatonta? Jos se kerran on noin helppoa ja hyvää, miksei sitä voi puolisoille kertoa?
"Olen siis luopunut perinteisestä salasuhteen tuomitsemisesta."
Ilmeisen vääräksi sen kuitenkin koet, kun et voi puolisolle siitä rehellisesti kertoa. Toisekseen, olet luopunut salasuhteen tuomitsemisesta, mutta et anna puolisollesi edes sitä mahdollisuutta, että hän saisi tuomita tai olla tuomitsematta, tosi reilua ja helppoa - sinulle - eikö totta?
Olisi kiva kuulla salaisen magneetin vastaus tähän....
Minäkin aloitin aikoinaan niin ihanalta tuntuvan salasuhteen,ja mies oli mitä ihanin kuuntelija ja ymmärtäjä minua kohtaan,kun olin joutunut kaltoin kohdelluksi.Erosin ja olen yhäkkin parisuhteessa tämän miehen kanssa.Hän on alkoholisti ja pahasti peliriippuvainen,ja piikittelee yhäkkin minua asioilla joita kerroin hänelle tuolloin.Mustasukkainen,eristänyt minut kotiin täysin.Välillä tuntuu etten voi hengittää...minulla oli vakituinen työ,sairastuin niin että meinasi henki lähteä,eikä mies ymmärrä että hän olisi mitenkään vaikuttanut asioiden kulkuun.Jos saisi palata ajassa taaksepäin,pysyisin kaukana hänestä!
Etkö voi korjata mitenkään elämääsi. Yritä. AP:lle sanoisin, että en tuomitse ja ymmärränkin, jos kaksi ihmistä rakastuu, vaikka olisivatkin varattuja. Mutta on toimittava vastuullisesti. Kerrottava asia puolisoille ja katsottava sitten yhdessä tilannetta. Tuollainen jeesustelu, jota harrastat, on ällöttävää. Olet loinen omassa kodissasi.
Kaikelaista elämän tilanneta tulee vastaan ihmissuhteissa .Arkipäiväinen suhde
voi tuntua liian raskaalta reaalitettineen .
Ihmiset ovat sidottojuja usein liikaa parisuhteen perinnekaavoihin .Uskovat näiden
perinteisten mallien johtavan heidän parisuhteensa sosiaalisen hyväksynnän
pariin .Näin onkin .
Parisuhdemallit ovat opittuja .Niillä on oma tarkoitusperä sosiaalisessa yhteydessä .
Silti parisuhteen tärkein tekijä ei ole uskollisuus vaan yhteenkuluvaisuuden
tunne omaa pariaan kohtaan .
Sen tunteen väliin on kenenkään vaikea päästä sillä se on ainutlaatuinen tunne .
Oli sitten parisuhteessa oleva tunne tai sitten kielletty tunne jota ei saisi olla.
Ap. kotonasi on vain yksi onnellinen, sinä itse. Muut perheenjäsenesi ovat onnettomia mutta et huomaa sitä. Voit itse kotona hyvin, mutta enpä usko että oma perheesi voi hyvin, katsellessaan äitiä joka on vain puoliksi paikalla ja valehtelee omalle poppoolleen niin paljon kuin ehtii.
Mun mielestä sillä ei ole väliä, onko vain toinen varattu vsi ovatko molemmat. Raukkamaisinta on se, että suhde salataan omalta puolusolta. Jos ei halua erota, mutta halutaan olla myös jonkun toisen kanssa, suoraselkäustä olisi kertoa siirä puolusolle, jotra hänkin voisi tehdä päätöksensä suhteessa olosta tai siitä lähtemisestä rehellisin perustein.
Parisuhteessa pitää pystyä luottamaan puolisoonsa ja se pettäjän puoliso luottaa, ainakin yrittää luottaa vaikka aavistelerkin usein varmasti jotain. Minä en pystyisi katsomaan itseäni peilistä, jos salaisin jotain tuollaista puolisoltani.
Ja kyllä, olen itse ajautunut aikanaan tilanteeseen, jossa rehellisesti sitten tunnustin miehelleni, että olen rakastunut toiseen mieheen ja haluan erota. En toisen miehen vuoksi, vaan siksi, että toisen miehen myötä tajusin, etten enää rakastanut miestäni. Arvostin ja kunnioitin kuitenkin, ja hslusin olla rehellinen.
Vaikka koet itsesi rehelliseksi, kun pystyit tunnustamaan miehellesi rakastuneesi toiseen niin kyllä se oli miehellesi märkä rätti päin naamaa. Niin se tuntuu ulkopuolisestakin tarinasi luettua. Et saanut syntiäsi anteeksi!
Miksi et eronnut ensin? Miehesi olisi saanut säilytettyä sinusta paremman kuvan...
Olit luuseri ja menit sieltä mistä aita on matalin.
Ja kyllä todella on väliä alkaako suhteen varatun kanssa? Onneksi kaikki eivät toimi tavallasi.
En minä anteeksi antoa kaipaa, enkä etenkään ulkopuolisilta. Minulle on tärkeintä, että asiat ex-mieheni kanssa ovat nyt kunnossa ja pystymme hoitamaan yhdessä lasten asiat joustavasti.
Ja kyllä, oli se märkä rätti hänelle, mutta jälkeen päin sanoi myös olleen hyvä, että kerroin rehellisesti, mistä oli kyse. Moni kieltää loppuun asti tunteet ja kaikenlaisen kolmannen osapuolen olemassa olon, jonks vuoksi puolisolle ei koskaan voi syntyä täyttä kuvaa siitä, mistä on kyse, miksi toinen haluaa erota.
Olisitko kuitenkaan eronnut miehestäsi ilman tuota toista miestä? Jos sulla oli paha olla liitossa, niin miksi et eronnut jo aikaisemmin? Monet ihmiset toimii juuri noin kuin sinä. Kun tulee paha olo parisuhteessa niin helposti ihastuu vieraaseen. Ja sitten vasta uskaltaa nostaa kissan pöydälle kun se uusi on jo valkattuna. Mun mielestä raukkamaisuutta. Mikä siinä erossa pelottaa niin paljon, ettei uskalla tehdä sitä ilman kolmatta osapuolta? Säkin selität itsellesi, että se vieras mies sai sut huomaamaan, ettei teidän parisuhde toimi. Pötypuhetta. Sä huomasit sen vaan et uskaltanut erota, koska pelkäsit jääväsi yksin eron jälkeen.
Menikö arveluni pieleen?
Meni pieleen, koska oikeasti olin ihan perustyytyväinen liitossani ennen kuin tapasin tämän toisen miehen. En ollut miettinyt eroa vaikka en onnellinenkaan ollut. En kai osannut kaivata muuta, kun en tiennyt muusta. Ensimmäisen poikaystäväni kanssa kun olin ollut jo sen 20 vuotta. Enkä eronnut turvallsesti toisen miehen luo siirtyen, koska mies joka avasi silmäni oli itsekin naimisissa. Enkä jäänyt salasuhteeseen hänen kanssaan. Meistä tuli vasta hänen erottuaan myöhemmin vaimostaan.
Tiedän niin mistä puhut. Voi elää ihan ok liitossa, jossa arki toimii, mutta tietyt osat suhdetta eivät. Sitten elämään tulee ihan puskista ihminen, joka saa sut kyseenalaistamaan kaiken ja tajuamaan, että olet elänyt säästöliekillä jo kauan, ja että puolison kanssa asiat eivät vaan koskaan tule muuttumaan sellaiseksi kuin toivot, vaikka kuinka yrittäisit.
Mun miehellä on Karjalassa nainen, jolla on 8v tytär. Tytär ei ole mieheni, mutta vaikka olisikin, asia olisi ok. Rakastan lapsia ja meillä on mieheni kanssa jo aikuiset lapset. Mieheni käy muutamia kertoja vuodessa Karjalassa ja vie aina jotain lapselle ja äidille, koska siellä on kaikesta puutetta. Kerään itsekin aina jotain viemistä mieheni mukaan, vaatetta, tai lapselle jotain urheiluvälineitä yms. Enempää en halua äidistä tai lapsesta tietää, he elävät siellä omaa elämäänsä ja me täällä omaamme. Myös itselläni on satunnaisia suhteita Suomessa ja joskus myös ulkomailla ja miehelleni ne ovat ok. Olemme yhdessä, koska rakastamme toisiamme, mutta koska jokaisella meistä on tunteita useampiakin ihmisiä kohtaan, emme yritä kahlita toisiamme. Näin on meille hyvä.
Olen täsmälleen samassa tilanteessa aloittajan kanssa. Olen muka aina pitänyt itseäni rehellisenä ja luotettavana miehenä. Avioliitto 15 vuotta, omakotitalo, kolme ala-asteikäistä lasta. Suhde on pikkuhiljaa kuollut. Vaimo ei suostu/halua/pysty mistään puhumaan. Hän ei halua minkäänlaista fyysistä läheisyyttä. Seksiä meillä on pari kertaa vuodessa, ja silloinkin hän tekee sen vastentahtoisesti, jolloin minullakin tulee huono olo. Suhteemme on muuttunut kaverisuhteeksi ja olen ollut todella katkera ja urhautunut. Kun yritän puhua asiasta, hän suuttuu. Meillä puhutaan vain lasten ja talon asioista. Olemme puhuneet muutaman keran pariterapiaan menosta, mutta emme ole saaneet aikaiseksi, arki tuntuu vievä kaiken ajan lasten harrastuksien, talon laiton ja työn myötä.
Satui sitten pari vuotta sitten niin, että firman juhlissa päädyin suutelemaan työkaverini kanssa. Hän on myös naimissa ja perheellinen. Aloimme keskustelemaan ja viestittelemään toisillemme. Huomasimme ensin että kemiamme ja ajatuksemme sopivat täydellisesti yhteen, sitten rakastavamme toisiamme. Näemme toisiamme ehkä kerran viikossa, eikä todellakaan aina seksin merkeissä.
Tiedän olevani pettäjä, huono ihminen ja sika. Miksi minusta on tällainen tullut?
Tiedän että suoraselkäisempää olisi erota. Olen kai heikko ihminen kun en halua sitä pommia pudottaa.
Olen vedenjakajalla. Joku päätös on pakko tehdä, en voi enää jatkaa näin. Kaikkea ei vain voi saada. Tiedän että jos jatkan, jään kiinni jossain vaiheessa ja silloin sattuu, tulee rumaa jälkeä.
Ajatus yksin asumisesta tuntuu jopa helpottavalta, en jäisi kaipaamaan vaimoani, niin kuollut tämä suhde on. Lasten ja talon asiat olisi järjestettävä. Pahimmalta tuntuisi häätää lapset turvallisesta peruskodista johonkin kaksioon.
Lisätään vielä sen verran, että kaksioissa ei ole mitään vikaa. Pointtina vaan lasten häätö omasta tutusta ja turvallisesta kodistaan. Itselläni olisi varaa tässä yksinkin asua, mutta vaimollani ei. En tiedä voisinko vain vaimoani tästä pois häätää, kun itse olisin suhteen lopettaja.
Toinen lisäys. En haikaile pysyvään suhteesee salarakkaani kanssa. En elä kuvitelmissa että hän jättäisi kaiken vuokseni, vaikka minun sanookin olevani elämänsä mies.
Eroa vaimostasi, mutta tee se häntä kunnioittaen. Entinen mieheni kohteli minua kuin tiskirättiä päätettyään häipyä toisen naisen matkaan ja se tuntui jopa pahemmalta kuin itse pettäminen... Tunne siitä, ettei ole edes inhimillisen kohtelun arvoinen.
Ajatella. Ei yhtään lämmintä ajatusta vaimollesi. En kehota eroamaan, sillä se olisi lperheesi loppu. Joka leikkiin (avio) ryhtyy, se leikin kestäkään. Ja sama salasuhteille. Sinun paikkasi on yksiläterapia ja pariterapia. Ei pettäminen ole ratkaisu ongelmiin. Pariterapiassa ainakin saat tilaisuuden miettiä asioita. Nyt ei ajatuksesi pyöri kuin vieraan pillun ympärillä, eikä järenkäytössäsi ole kehumista. Tilanteesi ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Toiset arvostavat omaa perhettään ja toiset eivät. Mikäli sinussa ei ole miestä arvostamaan omaa, säret sen mikä arvokkaimpana ihmiskohtalona käsiisi annettu. Parisuhde, perhe ja lapset on kuin kanamuna. Oma valintasi annatko sen mädäntyä ja särkyä, vaikka voisit tehdä asialle jotakin. Kakkosen valitessasi mädän löyhkä kantaa loppuelämäsi.
Kiitos sinulle TURHAA TUSKAA.. selvensit hieman myös omia ajatuksiani kun sivusta tätä luen. Olet niin oikeassa kaikesta...
Asiat ja ihmisten elämä on harvoin kovin mustavalkoista. Itse naimisissa oleva nainen, jonka liitto muuttunut jonkinlaiseksi käytännölliseksi kaveruudeksi hirveitten riitojen jälkeen. Olen pettänyt ja etsinyt seksiseuraa netistä. Löysin sattumalta ystävän, jonka seurassa voin tuulettaa päätäni. Vaikka tuskin enää tapaamme :/ pidämme yhteyttä melko tiukasti. Elämässäni on ollut sen verran hankalaa, että olisin varmasti seonnut ilman tätä henkilöä sekä erästä toista miestä, joka on kylläkin sinkku. Kumppanimme eivät todellakaan hyväksyisi tämmöistä irti-arjesta-suhdetta. On todella vapauttavaa olla hassu tyhjäpää, ilman mitään odotuksia. Ystävyyttä ilman mitään kuvitelmia tai paineita arjesta. Olen oppinut paljon suhtautumisesta elämään ja ihmisiin, päässyt loputtomasta arkuudestani. Jos eroan liitostani, en todellakaan etsi mitään uutta suhdetta saman katon alle. Seurustella voisin, jos sellainen mies kävelisi vastaan.