Mä justiin lopetin vesipaaston kolmannella päivällä kesken ja päätin että tämä se ei ole minua varten ! Oli niin surkea olo aamulla että täytyi lopettaa. Sen sijaan ajattelin aloittaa pätkäpaaston ihan laihdutus mielessä ja vähän muunneltuna omanlaisekseni. Vesipaastoakin sujui 2 päivää ongelmitta mutta kolmas päivä oli liikaa. Tuona kahtena päivänä laihduin vajaa 2 kiloa, eli aika hyvin ! Nyt kuitenkin siihen "pätkäpaastoon". Eli ajattelin, että itselleni sopisi sellainen, että ensin 2 päivää pelkällä vedellä ja sitten yksi päivä syön jonkun tietyn kalorimäärän ja taas 2 päivää vedellä jne. Pituutta on n. 162cm ja painoa tällä hetkellä 67,7kg. ennen vesipaastoa painoin 69,6kg. Tavoitteeni on 60kiloa. Onko muita pätkäpaastoajia ja onko kokemuksia ?
Pätkäpaasto
Tästä se lähtee!
0
88
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245650Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624172Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143717Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683133- 453013
- 902987
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1572696Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302695- 201795
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1231717