Sinkkuna sitä usein kuulee mitä tökeröimpiä kysymyksiä ja kommentteja sukulaisten ja tuttavien suusta.
Lapsettomana sinkkunaisena itse kuulen usein, et kohta on jo liian myöhäistä hankkia lapsia tai eikö kello jo tikitä.
Joka kerta kun ollaan lähdössä kavereiden kanssa baariin, niin "nyt lähdetään etsimään tolle miestä". Ja kiusallisintahan on se, että ne todellakin etsii mulle sitä miestä...
Miehet ihmettelee, et mitä minussa on vikana. (Pakko kyllä joskus kysyä, että mitä ne kuvittelee mussa olevan vialla :D)
Minkälaisiin kysymyksiin tai kommentteihin te joudutte vastailemaan?
Miksi se mun oma sinkkuus on muiden ongelma?
Kiinnostaisi myös kuulla, millaisiin kommentteihin miehet törmää esim. kaveripiirissä.
Lapsettomana sinkkunaisena itse kuulen usein, et kohta on jo liian myöhäistä hankkia lapsia tai eikö kello jo tikitä.
Joka kerta kun ollaan lähdössä kavereiden kanssa baariin, niin "nyt lähdetään etsimään tolle miestä". Ja kiusallisintahan on se, että ne todellakin etsii mulle sitä miestä...
Miehet ihmettelee, et mitä minussa on vikana. (Pakko kyllä joskus kysyä, että mitä ne kuvittelee mussa olevan vialla :D)
Minkälaisiin kysymyksiin tai kommentteihin te joudutte vastailemaan?
Miksi se mun oma sinkkuus on muiden ongelma?
Kiinnostaisi myös kuulla, millaisiin kommentteihin miehet törmää esim. kaveripiirissä.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Asiahan ei muille kuulu, mutta kaveripiirissä ihmetellään aika usein sitä miksen yritä naisia enemmän.
Yksi parhaista kavereistani jonka kanssa käyn baarissa on tyrkyttänyt minua eri seuranhakupaikkoihin mm. tinderiin ja vihjaillut kaveriporukoissa että "eikös tuo nainen vois olla hyvä".
Meillä on vain täysin erilainen naismaku ja hänen tarjoamansa ovat olleet yleensä hieman pyöreitä naisia joiden kanssa on kyllä mukava porista mutta seksi ei heidän kanssa maistuisi.
Tinder puolestaan on jo sitten niin turhamainen väline että näen sen jossain s24:n deitin tasoisena välineenä.
Tosin kaveripiirissä nämä miehet sinkkuina jaksavat metsästää pildeä baareista ja kun ei itselle maistu yhden yön jutut ja seksisuhteet niin sellaista.
Minua pidetään tietyllä tavalla "liian" järkevänä ja asiallisena tyyppinä jotta naiset kiinnostuisivat. Tuo tosin johtuu siitä että kaveripiirin tyypit ovat hieman rentumpia kuin itse olen.
Miehellä se ongelma ei ole niinkään tuo lapsi/avioliitto jne. vaan enemmänkin että "milloin viimeksi olit naisen kanssa".
Eräässä porukassa ollessa tuttavani naiskaveri kysyi aika suoraan että onko se oma valinta että olen ollut sinkku niin pitkään. Oli suoraan sanottuna todella törkeästi esitetty aivan kuin minulla ei olisi lainkaan vientiä.
Toisaalta vaikka ei olisikaan niin esimerkiksi kyseisen siiderilehmän ei olisi moista kannattanut kysellä.
Eikö se silloin ole oma valinta, jos et ota sitä minkä saat? Turhaan suutuit.
Et ymmärtänyt.
Kyseinen nainen oli varattu ja se kysymys oli esitetty tyyliin "onko oma valintasi olla yksin (olet nirso) vai eikö kukaan kiinnostu sinusta?"
Se oli senkaltainen kysymys että aioin sanoa että olen sinkku koska en tahdo olla kaltaisesi naisen kanssa parisuhteessa.
En viitsinyt, olin kohtelias.
Totta kai sinussa on paljonkin vikaa, kun olet yli 30-vuotias ja hyvännäköinen, mutta ilman miestä. Hyvännäköisessä naisessa on aina vikaa, jos hän ei löydä sopivaa miestä. Mieti ja pohdi ja pänttää vikojasi ja sitoutumiskammoasi ilman itsesyytöksiä, niin ehkä pääset itsestäsi paremmin perille ja voit löytää sopivan miehenkin.
Kiitos syväluotaavasta analyysistä, luet minua kuin avointa kirjaa :D
Tietysti tiedostan omat vikani ja teen asioiden eteenkin töitä.
Mielestäni on vaan tökeröä jos ventovieras mies tulee kyselemään ensimmäisenä mun vikojani...
Et sinä kyllä mikään kauhean kaunis ole...
Koska olemme nähneet pimpsun?
"Pimpsu", jee mulla on lempinimi :D
Ja siis enhän mä ole missään väittänytkään olevani hyvännäköinen, vaan aika tavallinen, keskitasoa.
Joku tykkää paljon, joku ei ollenkaan. Makuasia :)
Naisilla on muuten tapa ihmetellä tuota että mikä miehessä on vikana jos hän sinkku myöskin.
Tosin vanhemmat naiset 40-50 taas puolestaan ihmettelevät miksi olen sinkku ja sanoneet että naiset ovat typeriä jos eivät minusta kiinnostu.
Itse olen perhe-ja parisuhderasisti. En ole missään tekemisissä lapsiperheiden ja pariskuntien kanssa. Jos he haluavat tavata...sanon ei kiitos ei. Sinkuille minulla on aina aikaa. Sinkut ei kysele tyhmiä juttuja.
Lapsiperheet varmaan kyselevät enemmän asiaa naisilta ja pariskunnat toisinaan myös miehiltä.
Nyt kun sanoit tuon niin mm. työkaverini avopuoliso (nainen) ja eräs tuttavan avopuoliso (nainen) molemmat kyselivät ekan tapaamisen aikana miten olen sinkku. Molemmat pariskunnat taisivat hieman tökkiä siihen suuntaan että kannattaisi ehkä löytää joku.
Kerran kuulin väitteen, että sinkkunaista pidetään naisten keskuudessa kaveripiirissä uhkana. Kiinnostaisi tietää mihin moinen väite perustuu...
Onko sinkkunainen siis aina uhka pariskunnille?
Osittain ehkä kyllä, mutta ajattelen että ylipäätään pariskunnat ja varsinkin perheelliset luovat identiteetin joka sisäistää sen hetkisen oman parisuhdetilanteen joten sinkkuja voi olla vaikea ymmärtää.
Olen huomannut samaa jo siinä onko ihminen työtön vai työllistetty miten nopeasti se oma mielipide niistä toisista muuttuu.
ei keski-ikäinen sinkkunainen ole mikään uhka suhteessa olevalle naiselle, mutta mahdollisesti hyvinkin helppo pano miehelle.
Uhka voi olla sitä, että parisuhteen naista alkaa harmittamaan oman elämänsä tylsyys ja rajoittuneisuus. Tarkoitan sitä, että parisuhteessa ei ole samanlaista vapautta matkustella kavereiden kanssa, harrastella asioita, ostella omilla rahoilla just sitä mistä itse tykkää.
Parisuhteessa ja varsinkin perheellisessä ei ole edes tilaisuutta olla yksin kotona.
Useimmat eivät käsitä, että ei sitä voi vaan olla kenen tahansa kanssa. Vanehmpi sukupolvi ei ymmärrä, kiten pialle hemmoteltuja miehiä täällö on kasvatettu. Pitäähän luonteidenkin olla toisiinsa sopivia. Ei ihmsiä voi naittaa kenelle tahansa eikä siihen tässä ajassa onneksi ole edes tarvetta.
Vanhempi sukupolvie ei ymmärrä miten pilalle hemmoteltuja naisia täällä on kasvatettu.
Noin, korjasin erheesi.
Varmaan molemmissa on niitä pilalle hemmoteltuja yksilöitä, joille ei kelpaa kukaan. Luulen kuitenkin että suurin osa on ihan "normaaleja", ne ei vaan kohtaa missään toisiaan.
Ennen vanhaan valintakriteeritkin oli vähän erilaiset. Miehen piti olla työssäkäyvä talollinen, joka kykenee elättämään vaimonsa ja lapsensa. Naiselta ei juurikaan vaadittu kai kun hyvää luonnetta ja synnyttäjän lanteita :D
Ajat muuttuu. Ja tuntuu, että nykymaailmassa alkaa olla aika hukassa näiden roolien kanssa. Mitä vaaditaan ja keneltä.
Miehillä tuntuu valintakriteerit olevan suht. ennallaan, naisen ei oikeasti tarvi olla mikään missi. Monille kelpaa se perusnätti kiva tyttö, jonka kanssa perustetaan perhe, hommataan se farmarivolvo ja koira.
Naisten vaatimukset taas tuntuu olevan nousussa, ja varsinkin nuoremmilla naisilla on joku outo kuvitelma, että miehen pitää olla jotain ihmeellistä.
Ja varsinkin miehen rooli tuntuu olevan kyseenalaistettuna. Naiset on nykyään niin itsenäisiä ja riippumattomia, että tuntuu ettei miestä edes tarvita kohta. Miehen ei anneta olla miehiä.
Tämä huomio siis yhden naisen vinkkelistä lähipiiriä ja oman kylän toimintaa seuraamalla. Voin olla väärässäkin...
Pieni korjaus: Kaikkien miehien ei anneta olla miehiä.
Ne miehet, jotka ovat maskuliinisia, perinteisen kaltaisia miehisiä miehiä ja jotka ovat niitä joista naiset pitävät jo valmiiksi - he saavat olla kuten ovat. Kaikkien muiden miehien pitäisi olla sitten jotain sukupuolettomia epämiehiä, joiden tulisi pysyä poissa säälittävine iskuyrityksineen ja lähestymisineen.
Tästä tulee tämä epäsuhta. Toisaalta kirotaan sitä että kun ei ole enää niitä oikeita miehiä ja toisaalta sitten taas kirotaan sitä kun mies toteuttaa miehuuttaan. Eli oikea mieheys on hyvä vain silloin jos mies on sellainen jonka kanssa on tätä kemiaa. Silloin oikea mieheys on rasite jos sitä ei ole.
Se on kovin jännää, että naiset eivät oikein itse tunnu käsittävän tätä, miten teidän valikoivuutenne pistää miesten päät pyörälle. Pitäisi olla sitä ja pitäisi olla tätä, ei saa olla sitä eikä tätä. Ja se vaihtelee naisesta naiseen huomattavasti. Kyllä noissa lähestymis- ja iskuhommissa pitäisi olla edes jonkinlaista ennakoitavuutta, että siihen viitsii ryhtyä. Itse en enää viitsi ryhtyä niihin hommiin oikeastaan ollenkaan, kun ei pysty edes alkeellisimmallakaan tavalla ennakoimaan lainkaan, yhtään sitä mikä on vastaanotto naisen puolelta.
Naiset ovat nykyään kuin mielivaltaisia tuomareita, joilta voi odottaa mitä tahansa. Voi tulla täysin kylmä käsittely, eli korkeintaan tuhahdus, ja olan kääntö. Voi tulla suoraa sättimistä, voi tulla pieni keskustelu mitä käydään vain kohteliaisuudesta. Mutta voi tulla myös aito keskustelu, minkä aikana sitten pitäisi jostain mystisestä naisen elekielestä ja olemuksesta päätellä että onko kiinnostus aitoa vai ei. Ja kun tiedämme, että naisten mieltymykset vaihtelevat huomattavalla spektrillä, niin ei voi koskaan olla varma että missä mennään.
Onkin ainakin minun perspektiivistäni käynyt niin, että naiset ovat ottaneet ihan reilun askeleen taaksepäin, ja säästelevät oman kiinnostuksensa osoittamista kaikin keinoin vain siksi että heillä on siihen mahdollisuus. Ainakin suurempi mahdollisuus kuin miehillä. Sitten kaltaiseni miehet, jotka eivät ole niitä kaikkein itsevarmimpia, joskaan eivät nössöjäkään, sotkeutuvat tuohon signaalien antamattomuuteen ja siihen että minkäänlaisia ennakoitavissa olevia sääntöjä tai tapoja ei ole. Se, oliko nainen oikeasti kiinnostunut, vai kohtelias, sitä on kuulkaa miehenä joskus ihan helvetin vaikeaa arvioida.
Tai sitten vaan tarkoitin sitä, että joidenkin nykynaisten käytös on miehille henkinen kastraatio. Ujolle miehellehän tilanne on vielä kamalampi.
Nykyään pariutuminen on muuttunut pelaamiseksi ja omaa statusta nostatetaan toisten kustannuksella. Välittämättä seurauksista.
No minä ainakin lähestyisin ja kysyisin naisia treffeille oikealta ja vasemmalta, selvin päin ja kännissä. Netissä ja livenä jos se ei olisi ihan herran hallussa että mitä tapahtuu kun lähestymisen tekee.
En nyt toki numeroani jokaiselle vastaantulijalle yrittäisi antaa, siitä ei ole kyse, vaan siis kun itseäni kiinnostavan naisen näen. Mutta en viitsi sitä tehdä, kun itsetuntoni ja persoonani ei ole niin kova tai kovetettu, että jaksaisin tai pystyisin siihen, tietäen että naisilla ei ole pienintäkään velvollisuutta käyttäytyä yhtään millään tietyllä tavalla, vaan voivat suhtautua minuun juuri niin huonosti tai hyvin kuin vain itse katsovat parhaaksi.
Käytöstapojen puute on sitten asia erikseen. Sille ei kukaan ulkopuolinen voi mitään jos ei toinen ole saanut kunnollista kotikasvatusta.
Sit täytyy myös muistaa se, että myös nainen jota lähestyt, voi olla ujo ja epäsosiaalinen.
Miten nämä sit eroitetaan toisistaan... siinäpä pulma :)
Jostain syystä tuntuu että vallalla on käytäntö, missä miehiltä vaaditaan ihan hillittömän suurta epävarmuuden sietokykyä ja myös kykyä karistaa epäonnistumiset harteiltaan nopeasti ja olla välittämättä torjunoista ja siitä miten heitä kohdellaan. Kaikkeen pitäisi osata suhtautua vain asenteella: "Ei muuta kuin uutta siimaa veteen vaan".
Toisin sanoen: ei se ole mies eikä mikään, joka itseensä ottaa torjunnoista, vaan miehen pitäisi jopa oppia rakastamaan torjuntoja koska ne kasvattavat jotain sosiaalisen osaamisen pääomaa ja ainoastaan kehittävät paremmaksi ihmiseksi. Mitä kovempi nahka, sitä parempi.
Jokseenkin hauskaa on se paradoksi, että naiset haluavat usein sen juuri yhden sopivan kumppanin, kenen kanssa kolahtaa ja sitä pidetään hyvänä, että ei liikoja etsi miestä. Miehille taas suositellaan, että menet ja lähestyt niin kauan että onnistuu jonkun kanssa. Eli naisille suositellaan laatua ja miehille määrää. Mutta kannattaa pitää mielessä että jos miehen pitää yrittää ja yrittää niin kauan että jonkun kanssa onnistuu, niin todennäköisyys on, että hän ei ole kovinkaan kiinnostunut naisesta naisen uniikkien ominaisuuksien takia, vaan lähestyy siksi, että hän toteuttaa tuota "yritä kunnes onnistaa"-taktiikkaa.
Ongelma onkin siinä että edes mitään julkilausumattomia käytöskoodeja tai -tapoja ei tarvitse olla. Ihmisten ei tarvitse mennä yhtään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle jos ei siltä tunnu. Ja kun mitään, pienintäkään ennakoitavuutta ei ole, niin onko silloin ihme että suuri osa päättää olla lyömättä päätään toistuvasti seinään ja jättää ne homat sitten kokonaan. Ja tässä tarkoitan lähinnä miehiä. Emme me ole massana kuulkaa niin itsevarmoja ja hälläväliä-torjunnoista-tyyppejä kuin ehkä kuvitellaan. Ei tarvitse edes olla mikään ATM-karikatyyri että jossain vaiheessa näin päättää. Ja sitten naiset ihmettelevät että missä vika, kun mies ei tee sitä ns. clousausta, mistä muistaakseni tuossa yhdessä toisessa ketjussa puhuit. Ei sitä kannata tehdä jos ei ole ihan varma, koska useimpiin miehiin torjunta kyllä varmasti sattuu. Olet varmasti itse kokenut tai vähintään kuullut miten jotkut miehet alkavat huorittelun ja epäasiallisen käytöksen kun tulee torjunta. Se on toki huonoa käytöstä ja muutenkin tyhmää, mutta perimmältään siinä on kysymys miehiseen itsetuntoon tulleesta kolauksesta. En hyväksy sellaista käytöstä enkä ole niin itse käyttäytynyt, haluan vain muistuttaa että sen takana on kolaus tunteisiin, miehiseen itsetuntoon.
Mekin olemme nimittäin usein hyvinkin syvästi tunteellisia, emme vain toteuta sitä ehkä ihan samalla tavalla kuin naiset.
Nyt oli hyvää tekstiä :)
Siitä mun clousausjutusta heräsikin keskustelua ja pohdittiin siinä mikä meni pieleen. Kyllä kai sitä itsekin olisi voinut tehdä jotain toisin siinä tilanteessa. En kuitenkaan syytä miestä yksin niistä ohimenneistä mahdollisuuksista. Kyllä siinä on itselläkin aina peiliin katsomisen paikka.
En tiedä onko tämä vain oma näkemykseni asioista, mutta jotenkin on alkanut tuntumaan siltä, että käsitys miehistä on usein hyvinkin kivikautinen. Että miehet eivät varsinaisesti tarvitse, tai heidän ei ainakaan tulisi tarvita naisilta yhtään minkäänlaisia itsetuntoa kohottavia eleitä, kuten kohteliaisuuksia tai minkäänlaista ihailevaa käytöstä (toisaalta nämä ovat juuri ne mitä naiset haluavat miehiltä, eri tavalla osoitettuja kiinnostuksen eleitä, kohteliasuuksia ulkonäöstä jne yms). Jos mies tällaista haluaisi tai näkisi sen itselleen ja itsetunnolleen tarpeelliseksi, niin voi olla että se nähtäisiin jopa suorastaan heikkoutena. Miehen tehtävä on olla jos ei kokonaan vastuussa naisen viihtymiseen, niin ainakin suurelta osin. Nainen taas ei ole varsinaisesti millään tavalla vastuussa miehen viihtymisestä, vaan mies on vastuussa myös tästä.
Eli väittämäni on, että miehet halutaan nähdä hyvin yksiulotteisina ja yksinkertaisina monomaanisesti päämäärähakuisina saavuttaja-/metsästäjäotuksina joille on henkisesti tarpeeksi se, että saa naisen itsestään kiinnostumaan, vaikka samaan aikaan nuo ovat ne ominaisuudet mitä miehissä sitten myös kirotaan.
Tämä on nyt hyvin raakaa yksinkertaistusta, mutta ymmärtänet että tuodakseen pointin esille, pitää turvautua yksinkertaistuksiin ja karikatyyreihin.
Ymmärrän kyllä.
On kyllä ihan totta, että naiset ei aina ymmärrä osoittaa miehelle kiintymystä, hellyyttä, kiitosta, kohteliaisuuksia. Siinä saattaa olla yksi iso syy miksi esim. varatut miehet hakevat sen huomion muualta... ihan lähipiirissäni on näitä tapauksia, joissa miestä vaan haukutaan kelvottomaksi ja huonoksi. Alkaahan se kai vähemmästäkin ottaa päähän, jos saa vaan ilkeilyä ja nalkutusta joka päivä. Asiat vois hoitua joskus rivakamminkin jos osattais vähän vedellä oikeista naruista ;)
Mutta on niitä tilanteita toisinkin päin, joissa nainen ei saa huomionosoituksia.
Ei siis yleistetä :)
Jokainen voi opetella niitä taitoja halutessaan.
Minä antaisin mielelläni kaikenlaisille naisille huomionasoituksia, kertoisin jos joku on kaunis tai viehättävä ja kehuisin luonnetta yms. mutta en yksinkertaisesti uskalla. Tämä siksi että en näe itseäni sellaisena miehenä jolta noita kehuja juurikaan haluttaisiin. Ja toisaalta siksi en tee niin, että minulla ei ole siihen sellaista sosiaalista harjaantuneisuutta että osaisin sanoa nuo asiat niin, että tilanne ei muuttuisi äkkiä kiusalliseksi.
Pystyn keskustelemaan naisten kanssa melkein mistä vain, mutta en yksinkertaisesti pysty nostamaan sitä keskustelua sillä tavalla henkilökohtaiselle tasolle, että tilanne muuttuisi millään tavalla intiimiksi. Siis sellaiseksi, missä selkeästi käy ilmi että ennemmin tai myöhemmin tulee tilanne missä pitää tehdä valinta ja vastaanottaa jonkinlainen tuomio (jos dramaattisesti ilmaistaan).
Minulla on tullut torjuntakiintiö täyteen, en halua enää lisätodisteita siitä että olen kelpaamaton intiimin tason kanssakäymiseen ja siksi pidättäydyn esittämästä tunteitani jopa niillekin naisille, joihin olen ihan tulisesti ihastunut. Ja oikeastaan nimenomaan heille, koska mikään torjunta ei ole niin paha kuin se, minkä saa ihmiseltä jota kohtaan tuntee palavia tunteita. Ja juuri noita torjuntoja on tullut sen verran, että annan mieluummin olla.
Olisi niin juhlaa, jos saisin olla vaikka vuoden tai edes kuukauden olla valitsijan roolissa. Voi olla että siinä samalla se osa alkaisi ahdistamaan eri tavalla, mutta olisi se ainakin vaihtelua.
Lähes kaikki naisia saavat kunnon panomiehet vetelee "haulikolla" aloitteita sinne sun tänne. Eli, todellakin, ei se saatu nainen ole mikään uniikki tai suuri halujen kohde. Tietenkin nainen voi luulla olevansa mihen uniikki "rakkauden" kohde jne.
Itsekin syyllistyn jatkuvaan flirttailuun ja seksuaalisen kanssakäymisen mahdollisuuden esittämiseen, kunhan on vaan tarpeeksi hyvän näköinen nainen, annan ymmärtää. Ei se kuitenkaan tarkoita minulle juuri mitään. Naisten reaktiot ovat hauskoja.. jotkut antavat pakkeja ihan tosisaan, kun luulevat minun olevan tosissaan jne. Toiset ihastuvat ihan tosissaan, kun luulevat minun olevan ihan kipinän tarjoaja;)
Naisen käyttäytyminen ajaa naiset tilanteeseen, jossa aloitteet tulevat säännönmukaisesti "pelimiehiltä", miehiltä, joille nainen ei ole tärkeä, vaan hetken huvitus. Sitähän naiset tuntuvat todella halauvat, miehen, joka viihdyttää ja huvittaa naista, ilman, että naisen tarvitsee tehdä mitään. Tässä kuviossa ätmeillä ei ole pelitilaa saati naista.
Pimppalooran ja jännäATM:in keskusteluhan on harvinaisen järkevää. Suolen keskustelujen taso kasvaa kun ei sisältö ole pelkkää provoilevaa kakkaa. :)
Tästä plussaa molemmille.
Kiitokset :)
JännäATM vaikuttaa ihan fiksulta mieheltä, jolla on hyviä ajatuksia ja oivalluksia. Ja mikä tärkeintä, myös kykyä tunnistaa ne omat heikkoutensa. Kivaa vaihtelua palstan itsesäälille ja naisvihalle...
On aina kivaa vaihtaa ajatuksia sellaisen ihmisen kanssa :)
Toi on jotenkin surullista, että tilanne on edennyt niin pitkälle, ettei enää huvita yrittääkään. Helppohan sitä olisi huudella neuvoja, mutta kun kukaan meistä ei tunne tapausta, niin neuvot on vähän turhanpäiväisiä. Olen varmaan sortunut siihen neuvomiseenkin, tarkoitus on kai ollut lähinnä tsempata :)
Itse olen sen verran hidas syttymään/varovainen, etten juurikaan ihastu noin vaan. Siksi en osaa edes kuvitella millaista se olisi jos vielä siihen pakit napsahtaisi.
Ehkä se mun varovaisuus ja hitaus on taas olleet mun suojautumiskeinoja selvitä. Pyyhettä en ole kehään heittämässä vaan päinvastoin ajattelin opetella vähemmän varovaiseksi heittäytyjäksi :D
Sattuuhan se, mutta mitäpä sitä murehtimaan enää tässä iässä...
Jossain on joskus päätetty (enkä itse ollut mukana päätöstä tekemässä) että miehen pitää olla itsevarma metsästäjä ja että hän nauttii siitä roolistaan. Kerta toisensä jälkeen saa lukea siitä, miten "mies tykkää metsästää/valloittaa/jahdata" kun puhutaan lähestymisistä ja halutun naisen tavoittelemisesta. En oikein ymmärrä miksi tällainen myytti on olemassa ja ketä sen ylläpitäminen varsinaisesti hyödyttää, kun oma lähiympäristöni ja ystäväpiirini ei lainkaan sellaisen kaytöksen olemassaoloa tue. Minulla on siis sekä pariutuneita ystäviä, että sinkkuja. Tiedän vain pari miestä, jotka käyttäytyvät tuolla tavalla, mutta he ovat selkeästi niitä erittäin tavoitehakuisia seksin etsijöitä. Eli pelimiehiä.
Voisin väittää, tosin vain oman fiilikseni perusteella, että suurin osa miehistä ei ole näissä asioissa sen enempää kovin itsevarma kuin varsinainen metsästäjäluonnekaan. Uskoisin että suurin osa menee siihen nykyajan sivistyneeseen urbaaniin joukkoon, joka uskoo että ihmiset eivät sen enempää halua kuin että on tarvettakaan pelailla näillä asioilla. En voi suurin surminkaan uskoa, että tällaiset kissa-hiirileikit edustaisivat pääosalle miehistä minkäänlaista tyydyttävää lähtökohtaa sen enempää seksin kuin parisuhteenkaan etsimiselle.
Eli toisin sanoen uskon että miehinen itsetunto ja itsevarmuus, sellaisena kuin sille olisi kysyntää, ei suuressa otoksessa miehiä ole yksinkertaisesti olemassa. Se on myytti kun puhutaan kaikista miehistä. Se on aina ollut myytti. Miehistä kerrotaan muitakin myyttejä yleistotuuksina ja niistä melkein kaikki liittyvät siihen millainen mies on kaikkein pahimpana karikatyyrinään.
"Että miehet eivät varsinaisesti tarvitse, tai heidän ei ainakaan tulisi tarvita naisilta yhtään minkäänlaisia itsetuntoa kohottavia eleitä, kuten kohteliaisuuksia tai minkäänlaista ihailevaa käytöstä"
Mutta kun itse kirjoitan, että halutakseni tavata miestä (uudestaan) hänen pitää olla minun silmissäni komea, haluttava, sellainen jota haluan katsella ja koskea, niin sekin on väärin. Vaikka ajan takaa juuri tuota samaa asiaa. Vaikka haluan nimenomaan voida näyttää ja kertoa miehelle, kuinka ainutlaatuinen hän on.
Ei tässä, kuule, ole naistenkaan helppoa yrittää ymmärtää, mitä te miehet oikein haluatte.
Yksi jännä asia, mitä olen miettinyt, on se miten vakavasti nämä erityisesti parisuhdeasiat otetaan. Ihmiset ovat ihan solmussa näiden sitoutumis- yms. asioiden kanssa. Toisille ihmisille ei enää yksinkertaisesti uskalleta antaa mahdollisuutta jos tuleekin tehtyä väärä valinta. Jotenkin välillä ajattelee, että entä sitten jos tulee tehtyä väärä valinta? Mitä sitten jos vaikka sijoittaa esim. kuukauden tai vuoden elämästään ihmiseen jonka kanssa suhde ei sitten toimikaan? Onko se todella niin vakava asia?
Mutta ei tämä koske pelkästään ihmissuhteita. Mitä enemmän ihmisille annetaan oletettua valinnanvaraa missä tahansa, niin sitä enemmän solmuun he tuntuvat menevän. Individualismi ja vapaus ei tuokaan ehkä pelkästään suurempia mahdollisuuksia, vaan suurempia uhkia vääristä valinnoista. Väärä kouluvalinta, väärä uravalinta, väärä työpaikkavalinta, väärä asuntovalinta, väärä se tai tämä valinta ja ahdistus kasvaa. Vaatii erikoislaatuisen kovaa luonnetta että osaa aidosti nähdä eri valinnat pelkästään positiivisina mahdollisuuksina, koska aika montaa ihmistä ohjaa ennemmin pettymyksen tai väärän valinnan pelko kuin oikean valinnan mahdollisuus. Suuri osa ei pelaa voittaakseen, vaan välttääkseen tappiota.
Kyllä, parisuhde on minustakin siinä määrin vakava asia, että ei siihen nyt ihan millä tahansa perusteilla tai varsinkaan ilman perustetta kannata hypätä, mutta toisaalta ei se minusta ole mikään maailman vakavin asiakaan. Aikaa voi mennä väärän kanssa ollessaan hukkaan, mutta samalla tavalla se aika menee hukkaan mahdollisesti yksinkin ollessa ja murehtimalla mikä näistä kaikista vaihtoehdoista nyt on minulle juuri se oikea.
Joillekin jopa vääriltä ihmisiltä saadut iskuyrityksetkin ovat jotenkin erityisen vakava paikka. Tai toisaalta se on vakavaa, jos saa pakit. Kaikki on niin kovin vakavaa, vaikka näennäisestihän meidän pitäisi elää huolettomammin ja henkisesti vapaammin kuin koskaan aiemmin.
Jossain joskus sanottiin jotakuinkin näin: nykyaikana seksi on kaikkialla, mutta kukaan ei pane.
Kannattaa jutella muidenkin kanssa palstalla kuin niiden ATM:ien, jotka puhuvat tosissaan kiimav*tuista yms. :D
En usko että kenelläkään on helppoa, mutta koska en tiedä millaista on olla nainen, niin kirjoitan ensisijaisesti siitä miten koen miehuuden omien silmieni läpi. Ja tunnustan hyvin helposti sen, että kirjoitan kärjistettyä ja karikatyyrimäistä tekstiä.
Ja lisään vielä sen että kun puhun ihmisistä niin en tarkoita että olen erilläni heistä tuomitsemassa muiden tapoja hyviksi tai huonoiksi, vaan koen hyvin vahvasti olevani yksi niistä ihmisitä, joista tuossa esim. kirjoitin. Siis ihminen, jota ohjaa ennemmin epäonnistumisen pelko kuin onnistumisen mahdollisuus.
"Kivaa vaihtelua palstan itsesäälille ja naisvihalle"
Kuitenkin käyttää nimimerkissään ATM-kirjainyhdistelmää. Se jos mikä on itsesääliä.
Käytän nimimerkkiä siksi, että se kertoo jotakin tämänhetkisestä tilanteestani ihan objektiivisesti - Ei ole pitkään aikaan ollut minkäänlaista sutinaa, säätöä tai muutakaan. Nimimerkissä siis kiteytyy jotakin sellaista mikä muuten pitäisi kertoa erikseen. Toki sen kanssa tulee paljon tätä palstan paskaakin, mutta tulkoot nyt tämän kerran.
Jokapäiväisessä elämässäni en luokittele itseäni tällä tavalla lainkaan, eikä mitkään tasoteoriat tai muut ideologiat pyöri päässä. Enkä tällä palstallakaan kirjoita mistään tasoteorian läpi värittyneestä ideologiasta käsin.
Sitäpaitsi minusta oli jollain kummallisella tavalla hauskaa yhdistää sanat jännäATM, koska koen olevani jonkinlainen kummallinen yhdistelmä palstalla tutuksi tullutta jännämiestä, sekä toista palstalla esiintyvää hahmoa -miestä joka ei saa. Olen hybridi minkä pitäisi olla mahdoton.
Kiinnostavaa keskustelua minunkin mielestäni. Näin naisena hauska lukea miten jännäATM avaa tuota miesnäkökulmaa asiaan. Sun pitäis tulostaa nää tekstit ja työntää aina sen kouraan, jolta saat tökeröt pakit tai toisaalta antaa ne sille naiselle, johon olet tulisesti ihastunut :)
Milsi tällaista tapahtuu, johtuu siitä että ihminen on hyvin sosiaalinem ja heimoutuva otus. Jonkinlaisessa heimossa, ryhmässä tai porukassa tunnusomaista yleensä on samanlaiset elämäntilanteet tai ainakin samanlainen ajattelutapa asioista, noin pääpiirteittäin. Toisten parisuhde- ja seksielämä, vaikka ei sinänsä muille kuulukaan, eikä heidän elämäänsä vaikuta, on kuitenkin hyvin perustavanlaatuinen asia ihmisen elämässä.
Jos joku toimii tässä asiassa hyvin eri tavalla kuin muut tai hänen tilanteensa poikkeaa liiaksi ryhmän normista, katsotaan se silloin jollain hyvin primitiivisellä, tiedostamattomalla tavalla "uhaksi" ryhmää kohtaan. Heimoissa ja ryhmissä usein kuljetaan kohti suurempaa samankaltaisuutta ja hyljeksitään erilaisuutta. Olennaisesti poikkeavat tavat nostetaan tikun nokkaan, ja niitä kohdellaan ongelmina siksi että jollain alkukantaisella tavalla ne uhkaavat ryhmän yhtenäisyyttä. Toisen parisuhteettomuus ja lapsettomuus voidaankin nähdä tällöin jonkinlaisena vastalauseena parisuhdetta ja lapsia vastaan, vaikka tästä ei tietenkään olisi kyse. Edes nämä jotka sen vastalauseeksi kokevat, eivät välttämättä sitä ymmärrä itsekään.
Loppujen lopuksi asia on hyvin yksinkertainen, pienryhmissä vain yleensä siedetään huonosti erilaisuutta. Erilaisuus on uhka tai vähintään asia mikä pitää korjata, eli ongelma.
Lähinnä ikääntyneemmät sukulaiset kyselevät, että eikös minulla jo ole poikaystävää ja että kiire olisi jo, kun ikää on yli 20v. Jos mainitsenkin jonkun miespuolisen tuttavani nimen, niin heti ollaan kyselemässä, että onkos hän sitten poikaystäväni. Silloin kun muutin kimppakämppään naispuolisen kaverini kanssa niin kyseltiin, että poikakaverin kanssako yhteen muutan.
Kaverit nyt välillä illanvietoissa ihmettelevät miten minulla ei ole kumppania kun kuitenkin olen mukamas niin nätti ja hyvä tyyppi muutenkin (kuka nyt ei kaveristaan noin sanoisi!). Jotkut ehdottelevat, että minun kannattaisi kokeilla nettitreffejä tai tinderiä tms. Tökeröimmät sanovat, että pitäisi vähän repäistä ja kokeilla yhden yön juttuja. Kaiken elämässäni pitäisi tähdätä siihen, että saan poikaystävän. Suunnittelenpa sitten tekeväni mitä tahansa, niin aina sen pitäisi olla tilaisuus tavata Se Oikea. Mitään ei sinkku saisi tehdä minkään muun kiinnostuksen takia.
Kun mies on lapseton, sinkku & ikää yli 35 vuotta, nk. "homo kortti" nousee
helposti keskusteluissa esiin muka vitsinä taikka rivien välistä, johdatuksena keskusteluun. Jotain siinä sinkkuäijässä täytyy olla vikana ja se "syy" kiinnostaisi monia..
Toinen vaihtoehto naisten mielestä on se että jos miehellä on kaikki ns. kunnossa ja hän vaikuttaa suorastaan erinomaiselta materiaalilta jonkun mieheksi sekä pitäisi olla hetero niin he alkavat ajatella että miehellä on minimuna.
Tietynlaiset naiset varsinkin sanotaanko kevytkenkäiset ajattelevat noin ja voivat jopa kaveripiirissä levittää tällaista epäilystä.
Eräs miespuolinen kaverini joutui kerran tällaisen kohteeksi. Jossittelu loppui vasta sitten kun mies löysi itselleen tyttöystävän.
odotin että juttu olisi loppunut niin että jossittelu loppui vasta sitten kun mies veti munansa esiin ja näytti sen olevan normaalikokoa
Niin, siis nämä olivat kuulopuheita joten en osaa sanoa loppuiko jossittelu silloinkaan ja olivatko kyselleet tältä tyttöystävältä asiaa.
Ehkä siinä oli kyse naisten esivalinnasta että jos nainen on miehen kanssa vähän pitempään niin muut naiset kokevat että mies osaa tyydyttää naisen joten hänellä täytyy olla muuta kuin minimuna.
En osaa sen tarkemmin sanoa koska oli sen verran häiriintynyt juttu.
Ymmärrättekö että tämä on oman itsensä korostamista? Ikään kuin oma sinkkuus olisi se maailman ihmeellisin asia vaikka tosiasia on että suurimmassa osassa tapauksista sinkkuuden syyt ovat selvät kaikille muille paitsi sinkulle itselleen. Kyllä, myös niille kavereille, jotka lähtevät mukamas etsimään tälle miestä tai naista. He tietävät jo baari-illan alussa ettei ketään tule löytymään joka kelpuuttaisi heidän sinkkukaverinsa.
Yleisin syy taitaa olla se että sen henkilön rima on liian korkealla tai hakee suhdetta vääristä paikoista.
Esimerkiksi minulle on selitetty miten pitäisi katsoa juttua pidemmälle vaikka ei kiinnostaisi ja toisaalta he itse hakevat mm. naisia hyvin pinnallisin perustein.
Samoin on kerrottu että ei saa vaikuttaa liian epätoivoiselta vaikka nämä henkilöt itse seuraavat naista kuin hai laivaa baarissa.
Kyse on enemmänkin siitä millaiseen pariutumistapaan tuo kaveripiiri on tottunut ja millaisia pareja on syntynt jonka perusteella he päättelevät kuka tälle heidän kaverille sopisi ja kuka ei.
En usko että miesten kohdalla on useinkaan kyse siitä että rima olisi liian korkealla. Naisten kohdalla näin varmasti on. 20% miehistä vain ovat sellaisia, joista naiset eivät kiinnostu, kuka mistäkin syystä. Tällä palstalla heitä taidetaan kutsua kirjainyhdistelmällä ATM.
Minun vanhempani eivät ikinä ole kysyneet minulta miksi mulla ei ole miestä.
Eivätkä kyselleet milloin hankin lapsia.
Äitini suku ei asu suomessa
Enkä näe heitä kun kerran vuodessa matkustaessani äitini kotimaahan sukulasten luo kyläilemään.
Suomalaisen isäni suku taas ei ole hirveän läheinen eivätkä he pidä paljoa yhteyttä.
Isäni on suututtanut siskonsa perintöriidoissa. Niimpä he eivät ole missään tekemissä myöskään meidän muiden kanssa.
Ainoa ihminen joka kyselee miehistä ja lapsista on parhaimman kaverini äiti.
Parhain kaverini meni nuorena naimisiin väärän miehen kanssa ja heille syntyi lapsi aviioliitossa.
Mutta avioero heille tuli melko nopeasti ja hänestä tuli lapsen yksinhuoltaja.
kaverini äiti aina tavatessamme kyselee onko minulla jo vauvakuume kun autan kaveriani lapsen hoidoissa. Toinen kysymys toistuu myös joka on "eikö tuollainen oma vauva olisi ihana?"
Myös hänellä on tapana udella onko minulla miestä.
Välllä minua ottavat nämä kysymykset päähän mutta en viitsi vastata ilkeästi takaisin.
Tässä joitain vinkkejä ja kommentteja joita olen kuullut, vanhemmilta sukulaisilta, kavereilta ja ns. ulkopuolisilta. Niiden sanojat eivät nähdäkseni ole olleet pahasuopia, mutta kommentit ovat saattaneet tuntua huonoilta koska ne eivät vaan minuun istu ja myös loukkaavilta
-juo (vielä) enemmän, jos olen mennyt ravintolaan
-tee enemmän aloitteita ravintolassa
-annettu jotain vaate- tai kampausvinkkejä
-laske rimaa
-neuvottu alkamaan käydä perinteisissä paritansseissa
-neuvottu että seurakuntatoiminnasta (jossa en ole mukana) voisi löytyä minulle sopiva
Kerran sukulaisen sukulaisnainen ikää hänellä kai jotain 50-60-v sanoi, että eikö sun olisi jo korkea aika hankkia lapsia? Oletti siis että haluan hankkia lapsia, oletus oli toki minun kohdalla paikkansa pitävä. Mutta hän ei ottanut millään tapaa kantaa siihen, että se edellyttää samalla myös että pitäisi ensin (jota ei siis edes kysymyshetkellä ollut olemassa) löytää sellainen nainen seurakseni, jolla olisi halua ja mahdollisuus saada lapsia kanssani.
Kun olin 27-v, enkä siis enempää, niin setäni totesi että sinähän olet jäljessä ja viittasi siihen, että kaksi muuta serkkuani tuolloin i'iältään 24-v ja 25-v, joista toinen hänen lapsensa, olivat toinen jo avioliitossa ja toinen avoliitossa. Nuo kumpikin nuoripari ovat onneksi edelleen yhdessä. Toisella parilla 2 lasta ja toisella 3 lasta.
On minulle myös suositeltu facebookia ja tinderia seuranhakuun. En ole kummassakaan. Syitä miksen ole facebookissa minulla on useita. Puolileikilläni olen joskus todennut: "tosimies ei ole facebookissa".
Melkein meinasi proppu palaa kun äitini marmatti että "kyllähän sinä vielä vanhemmallakin iällä voit kaverin löytää". Ihanko tosissaan noin kuvittelee, sentään olen jo 32v eikä juuri minkäänlaista kokemusta naisten kanssa, eihän sellasia ole mulla edes kavereina. Ja tilanteitakin on tullut että olisin sen tyttöystävän voinut saada mutta yrittää nyt tällä itsetunnolla kun ei tunne itseään minkään arvoiseksi.
Ulkomailla asuva kaverini soitti ja kysyi kuulumisia. Hänen vaimonsa huuteli taustalta että joko mulla "on nainen " ?
Eli ainoastaan jos olisin parisuhteessa voisin ilmoittaa että kyllä, nainen on tai siis seurustelen vakavissani....
Jos olisi ollut yhden yön juttuja, tai joku lyhyt suhde niin minun tapanani ei olisi näistä pälättää kaikille joten vastaus on vain että en seurustele.
Näillä mennään !
Ihmiset tarkoittaa hyvää, mutta ei se kyllä aina siltä tunnu :D
Mulle tuli vielä kans yks hyvä mieleen.
Mun äidilläni on tapana "lohduttaa" mua kertomalla, kuinka meidän suvussa on joka sukupolvessa aina ollut yksi vanhapiika.
Kirjoitan vielä erikseen yhdestä asiasta, mikä tuli mieleen siitä mitä sanoit hitaasti lämpiämisestä.
Minäkin olen usein hitaasti lämpiävää sorttia ja jos joskus tekisin kunnollisen aloitteen, eli yrittäisin clousausta, niin siihen tarvittaisiin tilanne, missä kokisin sen teon jo jotenkin turvalliseksi. Tämä tuskin tulisi tapahtumaan ensimmäisillä treffeillä, jolloin vasta on ottamassa selvää minkälainen toinen ihminen on.
Tässäpä se ongelma minulla ja luullakseni monilla kaltaisillani on. Minulla on sellainen käsitys, että tälainen miehen käytös ei ole sitä halutuinta, vaan pikemminkin päinvastoin.
Jos olet kuten sanoit, hitaasti lämpiävää sorttia, niin mikä on näkemyksesi miehestä, joka toisaalta saattaa itsekin olla hitaasti lämpiävää sorttia ja toisaalta ehkä myös hitaasti lämmittävää sorttia (koska ei välttämättä eri syistä johtuen uskalla olla heti aluksi avoimen viettelevä, vaikka haluaisikin).
Itse näen ja koen itseni niin, että kun tunnen oloni siihen turvalliseksi, niin uskallan ja haluan olla leikittelevä, oikealla tavalla avoimen seksuaalinen (siis pilke silmäkulmassa) ja naisen huomioiva ja sen myös osoittava. Mietin vain että pääsenköhän koskaan osoittamaan noita ominaisuuksiani kenellekään, kun olen ottanut ihan tosissani sen, mitä sanotaan nopeasta kemioiden kolahtamisesta ja sen mukaan menemisestä.
No ymmärrän hyvin myös sen, että toinenkin voi lämmetä hitaasti. Kipinä voi syttyä heti tai hitaammin, pääasiahan on se, että se syttyy joskus ja molemmilla on kiinnostusta.
Mutta kuten totesin tuolla jossain joskus, että olen yrittänyt opetella sitä heittäytymistä ja kiinnostuksen osoittamista. Olen oppinut, ettei tässä enää tarvitse himmailla ja odottaa toisen aloitetta asioihin.
Siksi olen ottanut asiakseni tehdä miehille aloitteita, osoitan kiinnostukseni sanoin, saatan jopa uskaltaa koskettaa, jos mies tuntuu vastaanottavaiselta.
Ehkä kannattaa luottaa enemmän siihen kahden ihmisen väliseen fiilikseen ja unohtaa kaiken maailman palstahöpinät. Jos joku tuntuu mukavalta, hän todennäköisesti on sitä. Sit voi arvioida mielessään rohkeasti, että voisinko harrastaa seksiä tuon kanssa. Jos vastaus on kyllä, voi miettiä asioita pidemmälle. Millainen tuo olisi kumppanina jne.
Joo, en kyllä palstalta ole näitä asioita omaksunut, en siis ainakaan välitöntä kolahtamistakaan. Voi olla että palsta on jossain määrin vaikuttanut ajatteluuni, mutta en kyllä koskaan tule täältä ottamaan mitään ATM-identiteettiä, nimimerkistäni huolimatta (yhdessä toisessa kommentissa selitin vähän tämän nimimerkin taustaa).
Itsekin haluaisin luottaa siihne, että kahden ihmisen keskinäinen tilanne on aina tapauskohtainen, mutta kyllä se enemmän on nyt opitun uskon varassa kuin että aidosti kokisin niin.
Jälleen kerran paradoksaalista omassa tilanteessani on se, että niin kauan kuin koen tästä tilanteestani häpeää ja niin kauan kuin tuntuu vähänkin siltä että se, miten kauan olen ollut ilman suhdetta tai seksiä on asia, mikä minun pitää piilottaa, en voi olla oikein oma itseni, enkä uskalla tehdä oikein mitään naisia kohtaan.
Jos taas toisaalta voisin suoraan kertoa turvallisesti sen, että olen kohtuullisen arka tekemään konkreettisia lähestymisiä, tai että etukäteen voisin kertoa sen, kuinka kauan olen tässä tilanteessani ollut niin jos nämä asiat voisin suoraan kertoa, niin minulla ei olisi sen jälkeen ongelmia olla avoimemmin viettelevä.
Koska minulla ei oikeastaan ole ongelmia olla kosketteleva, viettelevä, kiusoitteleva, seksuaalinen, leikittelevä ja tunteissani avoin jos tuntuu siltä että minut ja minun luonteeni ja henkilöhistoriani epänormaaliudet on hyväksytty. Ja jostain syystä olen hyvin varma siitä että juuri nämä asiat ovat sellaisia joista etukäteen keskusteleminen tai joiden esiintuominen ei ole lainkaan mahdollista. "Kuule, minulla ei ole ollut vuosikausiin seksiä tai suhdetta ja lisäksi olen aluksi melko pidättyväinen ja huono tekemään konkreettisia lähestymisiä".
- Ei oikein kuulosta hyvältä, ei tietenkään noin sanottuna, mutta millään muullakaan tavalla ilmaistuna, enkä oikein tiedä miten sen voisi kautta rantain ilmaistakaan.
Mutta hyvä että olet itse päättänyt alkaa tehdä toisin kuin aiemmin, olen aina sen puolesta että ihminen lähtee omalta mukavuusalueeltaan pois muuttaakseen itseään siihen suuntaan minkä näkee ehkä paremmaksi. Itse tunnun olevan aivan totaalisessa lukossa tämän asian kanssa, mutta ehkä minkäkin jonain päivänä kasvatan sellaisen itsetunnon minkä kanssa voi hyväksyä omat vikansa ja erikoisuutensa siinä määrin että ne eivät enää estä yrittämästä.
En mä kyllä näe sitä mitenkään turn offina jos mies haluaa kertoa olleensa pitkään yksin. Ei se mun mielestä ensinnäkään kuulu kenellekään eikä se mitenkään huono asia ole. Jokaisella on siihen syynsä, jos joku tekee siitä ongelman, niin eikös se ole silloin hänen ongelmansa eikä sun?
Jokaisen uuden ihmisen tavatessa joutuu opettelemaan ihmisuhdetaitoja uudelleen. Tuskin on olemassa mitään yhtä tiettyä kaavaa, jota noudattamalla onnistuu aina ja kaikkien kanssa. Siksi on ihan turha edes yrittää miellyttää kaikkia, menee pieleen varmasti. Yrittää vaan olla oma itsensä :)
Mikä siinä on hankalaa? Johtuuko siitä, jos se siviilisääty tuntuu omalta kohdalta sumuiselta, että ei tiedä, mikä olisi sopivinta, niin silloin alistuu läheisten ja ei niin läheisten vietäviksi heidän mielipiteidensä mukaan? Ottaa niistä itseensä? Niinkö?
Tein aikoinaan läheisille kristallinselväksi sen, että sinkkuus on minun olotilani ja en sen jälkeen ole asiasta mitään kuullut, ainakaan kasvokkain. Niin...mitä siitäkin sitten selän takana lienee jauhettu, on taas toinen asia. En ole kysynyt, kun en välitä.
Eli, näin aikoinaan kaksi vaihtoehtoa: joko kerralla selväksi se Oma kanta Omalta kohdaltani, tai sitten alistut vuosiksi vastaanottamaan sitä vihjailua ja omasta mielestäni kateellisten "elämisen" ohjeistamista siitä, mitä sinun pitää "meidän" muiden mielestä valita. En epäröinyt hetkeäkään.
Voiko todellakin olla niin, että se on erityisesti naiselle edelleenkin ns. "Raskas taakka"? 2000-luvullakin?
Tökeröin ja loukkaavin kysymys on ollut "oletko sinä lesbo?"
Kaikenlaista muutakin on kysytty, ehdoteltu, vitsailtu ja naurettu. En ole kyllä mistään verisesti loukkaantunut. Mistä he voisivat sammuttaa uteliaisuudensa janon ja kertoa aiheeseen sopivia vitsejä, jos minä jokaisesta kommentista loukkaantuisin.
Ei minulta kysellä mitään eikä kukaan kommentoi. Tapaan sukulaisia kerran 10 vuodes ja ei ne oikeestaan ihmettele miksi olen sinkku kun ne näkee sen naamasta. Kavereita ei juurikaan ole paitsi pari juoppoa jotka juo itseään hengiltä. Itse en kyllä baareissa ole käynyt varmaan 3 vuoteen.
Yhtä naista yritin varmana vuoden ja sain aina pakit. Sitten se valittaa facebookissa olevansa liian ruma että ei ikinä löydä miestä ja ei kelpaa kenellekkään. Olin siis sille liian ruma vaikka se on lihonut varmaan 15 kg sen jälkeen. Ja se etsii sellasta 180 cm pitkää lihaksikasta miestä
Seuraavalla kerralla vastaat sille, että olis kelvannut jos neidille vaan olis kelvannut. :D
En jaksa enää edes kellekään mitään selitellä, vaan sanon että olen sinkku ja onnellinen. Jokainen saa itse keksiä mitä halua. Vanhemmat eivät painosta, sukulaisia näen harvoin ja annoin ymmärtää ettei mun asioihin ole kellään sanomista.
Aina ihmetyttää tuo, "olet kaunis nainen miksi olet yksin, mikä vika sinussa on". Ei minussa ole vika, vaan tiedän mitä haluan ja mitä en halua. Miksi tyytyä mieheen joka ei mielyttää, miksi leikkisi sillä miehellä ja sitten jättäisin joka tapauksessa. Sinkkuus on minulla ihan tietoinen päätös, että joko se on rakkautta tai pysyn miehestä erossa, ei muita vaihtoehtoja. Nykymaailmassa jossa ihminen on kuin tavara, on vaikea luottaa ja uskoa, ja kun itse ei haula olla hyväksikäyttäjä olen mielelläni täysin yksin.