painavana juokseminen

bodari20v

Mitäs mieltä on palstan juoksijat, tuleeko siitä juoksemisesta yhtään mitään "raskasrakenteisena"? Itse olen 181cm / 96kg, ja tavoitteena olisi hyvä tulos cooperissa, sekä myös yleiskova juoksukunto. Aloitin juoksentelun heinäkuun puolivälissä, ja parhaimmillaan olen juoksenut 14km lenkkejä, hidasta vauhtia tosin (kesto 85min).

Kertokaahan onko cooper 3000m minun painoiselle kaverille aivan utopistinen harhakuva, vaiko asia jota oikeasti voisi tavoitellakin? Aion toki kiristellä rasvojani vuoden loppuun asti, mutta 90kg alemmas en painoani aio tiputtaa.

4

929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tommy

      Olenpa itse juoksennellut 110 kiloisenakin (nykyisin 90 kg:n kiemuroilla). Iso asia on olla rehellinen itselleen ja opetella kuuntelemaan kroppaa. Tosiasia on se, että kroppa on painavalla melko kovilla ja on kuunneltava tarkaan missä mennään. Kävelemään käyminen välissä voi olla terveellistä ja suositeltavaa.

      Iso juttu on myös läskin ja lihasten suhde. 96 kg voi painaa täysin rasvaton kaveri tai täysin lihakseton kaveri ja näillä on aika iso ero esim. cooperissa. Sanoisin, että 96 kg kaverilla ei ole oikeissa olosuhteissa vaikea päästä 3000 metriin. Kuntoa pitää löytyä!

      Intissä oli yli 90 kg kaveri joka kirmaisi 3300 metria, josta intoa ja haastetta muille!

    • npng

      itse voimanostoaikoinani painoin 86 kg,ja juoksin olemattomalla harjoittelulla 2985 m.Cooperi on niin lyhytaikainen suoritus,että sisulla ja hulluudella pääsee jo aika hyviin tuloksiin.Ainoa huono puoli oli palautuminen,siihen meni koko loppupäivä,juoksu oli aamulla.

    • jogger

      Ei mitenkään mahdn ole 3000 coopperi, Itse painan 96 ja olen 190 pitkä entinen voimailija ja vedän 3400 cooppreissa, joka toisin on aika kova tulos painoon nähden. Tsekkaa Lahdessa juossut epäviralliset yli 90 kg puolimaraton SM tulokset(juostu lahti City juoksun yhteydessä) siellä veti voittaja puolimaratonin 1,18 ja toinen 1,28 eli alle neljän vauhtia parempi. Ei se 3000 niinpitkä matka ole 4 min vauhdilla. Ei muuta kuin treeniä ja unohda voimailu, sillä kestävyys on todellista voimaa...

    • Running man

      Olen itse 180/nyt 79kg. Aloitin juoksun taas uudestaan usean vuoden tauon jälkeen samaan aikaan (no heinäkuun alku) ja silloin vaaka näytti 89, joka ei ollut kyllä lihasmassaa...

      Vedin viime sunnuntaina 14.4km, mielestäni ihan reipasta vauhtia, asfaltilla ja vaihtelevassa maastossa ja ajaksi tuli 79min. Juoksin matkaa, jolta ei ollut paluuta, eli oli pakko vetää loppuun asti enkä uskaltanut lähteä painamaan täysillä heti alusta vaan kiihdyttelin vasta kympin jälkeen. Paukkuja jäi vielä vaikka kuinka.

      Cooperilla tilanne on vähän toinen. Ehdotan, että menet suoraan kokeilemaan. 12min. niin paljon kuin lähtee. Sen jälkeen on hyvä lähteä arvioimaan mikä meni pieleen tai onnistui. Kovan vaihdin tuska on jotain ihan muuta kuin pitkäkestoisen suorituksen. Itse olen joutunut pari kertaa aina hakemaan kolmeatonnia kun on hölkkähulluus päällä, mutta kyllä se on sieltä löytynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe