Suomni24 on varmasti monelle purkautumistie, kun on murheita, joista ei voi kenellekään puhua. On helpottavaa edes nimettömänä avautua palstalla, eikä siihen edes odota vastauksia. Monet ihmisten ongelmat eivät lopu muiden antamien neuvojen avulla.
Olen havainnut, että monta kertaa ongelman kertoja syyllistetään ja kehotetaan häntä tekemään niin ja näin, usein ratkaisuna suositellaan aviopuolison hylkäämistä ja eroa.
Monelle ihmiselle se ei ole vaihtoehto, koska liitto on solmittu eliniäksi. Kukaan tuskin kuvittelee, että elämässä ei tule koskaan vastoinkäymisiä.
Mutta omalla kohdallani en edes ymmärtänyt, että ongelma on olemassa, kun nuorena aviovaimona havaitsin, että miehen kontolleen ottamat laskut ja maksut ovat maksamatta. Itselleni kodin maksut ja huolenpito olivat niin itsestään selviä, että en epäillyt, kun mies selitti, miksi oli "unohtanut" maksut. Otin ja maksoin. Mutta oma budjettini ei kestänyt kaikkia talouden laskuja, joten tietenkin miehelle jäi laskujen maksu edelleen, ja edelleen ne olivat maksamatta, ja edelleen selityksissä löytyi. En voinut todellakaan tajuta, että hän valehteli minulle kaiken aikaa, sillä kyseessähän oli meidän oman elämämme asiat. Ei niitä voinut sivuuttaa valheilla. Siksi ikään kuin pakotin itseni uskomaan ne selitykset. vaikka ajattelin, että jos kuka tahansa muu kertoisi tuollaisia, en uskoisi, mutta kun aviomies on joutunut noihin tilanteisiin, on pakko uskoa. Meidän veloistahan tässä on kyse.
Totuus sitten valkeni myöhemmin, ja satojen otteluiden, itkujen, riitojen, epätoivon tilanteiden opettamana otin hoitaakseni koko talouden maksut, ja jouduin tekemään velkaa saadakseni kaiken tasapainoon. Vuosia teni kahta työtä. Lapset saivat tulla toimeen ilman holhoamista, koska mies kaljotteli tv:n edessä ja minä puursin valintamyymälässä iltayhdekään asti 6 päivää viikossa, päivätyön lisäksi.
Ihmisiäheistä tuli.
Kenellekään en voinut uskoutua. Miehen sukulaiset olivat hyvin toimeentulevia, eikä heiltä liiennyt myötätuntoa epäonnistuneelle mustalampaalle, omat vanhempani olivat säännöllisyyden perikuvat. He eivät uskoneet eivätkä ymmärtäneet, kun aluksi murehdin heille vaikeuksiani. Heidän neuvonsa olivat niin ulkopuolella asioitteni, että lopetin lyhyeen puhumisen. Ystäviä ei minulla enää ollut, koska mies piti siitä huolen, etten voinut tavata ketään. Hän jätti minut lasten kanssa yksin. Mihinkään en päässyt lähtemään lapsilta. Koskapa olisin voinut niiden harvojen tuttavieni kanssa edes puhua, lastenko kuullen!
Opin ajattelemaan, että kaikilla on ristinsä, kenellä sairautta, kenellä sairaat perheenjäsenet, kenellä väkivaltaisuutta kotona, kenellä mitäkin. Minulla oli ja on tämä mies, joka ei koskaan, koskaan, ole oppinut rahan käyttöä.
Nyt eläkkeellä ovat tuloni niin pienet, että juuri ja juuri saan talouden pyörimään, mutta kauhistaa ajatella, että pian on edessä hautajaiskulut, väistämättä. Penniäkään ei ole varalla siihen hetkeen. Olemme jo yli 80 v.
Mies maksaa omat menonsa - minulta salaa. Hän ostaa kaiken luottokortilla ja tuhlaa koko eläkkeensä autoon ja Alkoon. Lisäksi on maksaa erilaisista harrastuksista ja yhdistyksistä kuukausittain monta kymppiä, vaikka ei osallistu mihinkään. Eihänhän voi, koska ei iltaisin voi ajaa, kun olikin juonut kaljan. Voi voi. Viikottainen Alkon lasku on n. 80 euroa, ja lisäksi sitten oluet, jotka usein putkahtavat minun maksamaani ruokalaskuun, mieheltä kun unohtuu lompsa niin helposti.
Hän on niin luottavainen, että pitää maksetut luottolaskunsa avoimessa laatikossa, ja salaa ostetut viinapullot samassa piilossa vuosikausia. Kyllähän minä näistä asioista tiedän, vaikka en ole sanallakaan asiaan puuttunut 30 vuoteen. Aikani taistelin lähes itsemurhaan saakka, mutta kun narsisti ei ymmärrä pahoittavansa toisen mieltä, niin miksi enää tuhlaisin voimavarojani turhaan.
Ihmeellistä on, että hän ei todellakaan muista asioiden kulkua, koska hän itsekin kieltää juomisensa. Ei hänellä ole mitään mielikuvaa mistään ryyppäämisestä, rahavaikeuksista, valehteluista ja salailuista. Ne ovat niin hänen elämäänsä liittyviä, ettei uhraa niille ajatustakaan. Ihan tosissaan voi moittia naapureita tai tuttavia liiasta ryyppäämisestä ja tuhlaavaisesta elämästä: "Me ei sentään vietetä mitään riemulomia Teneriffalla!" - No ei tietenkään, kun ei rahaa olisi edes risteilylle Tallinnaan.
Helpottaa tämä kirjoittaminen, vaikka vuodatus onkin niin pitkä, ettei kukaan edes jaksa sitä lukea. Mutta ehkä joku muu on samantapaisessa tilanteessa. Pitää muistaa, että koskaan ei ole aivan ainoa, jolla on tällainen murheenkryyni ja risti.
On niitä parempiakin päiviä joskus.
Olen havainnut, että monta kertaa ongelman kertoja syyllistetään ja kehotetaan häntä tekemään niin ja näin, usein ratkaisuna suositellaan aviopuolison hylkäämistä ja eroa.
Monelle ihmiselle se ei ole vaihtoehto, koska liitto on solmittu eliniäksi. Kukaan tuskin kuvittelee, että elämässä ei tule koskaan vastoinkäymisiä.
Mutta omalla kohdallani en edes ymmärtänyt, että ongelma on olemassa, kun nuorena aviovaimona havaitsin, että miehen kontolleen ottamat laskut ja maksut ovat maksamatta. Itselleni kodin maksut ja huolenpito olivat niin itsestään selviä, että en epäillyt, kun mies selitti, miksi oli "unohtanut" maksut. Otin ja maksoin. Mutta oma budjettini ei kestänyt kaikkia talouden laskuja, joten tietenkin miehelle jäi laskujen maksu edelleen, ja edelleen ne olivat maksamatta, ja edelleen selityksissä löytyi. En voinut todellakaan tajuta, että hän valehteli minulle kaiken aikaa, sillä kyseessähän oli meidän oman elämämme asiat. Ei niitä voinut sivuuttaa valheilla. Siksi ikään kuin pakotin itseni uskomaan ne selitykset. vaikka ajattelin, että jos kuka tahansa muu kertoisi tuollaisia, en uskoisi, mutta kun aviomies on joutunut noihin tilanteisiin, on pakko uskoa. Meidän veloistahan tässä on kyse.
Totuus sitten valkeni myöhemmin, ja satojen otteluiden, itkujen, riitojen, epätoivon tilanteiden opettamana otin hoitaakseni koko talouden maksut, ja jouduin tekemään velkaa saadakseni kaiken tasapainoon. Vuosia teni kahta työtä. Lapset saivat tulla toimeen ilman holhoamista, koska mies kaljotteli tv:n edessä ja minä puursin valintamyymälässä iltayhdekään asti 6 päivää viikossa, päivätyön lisäksi.
Ihmisiäheistä tuli.
Kenellekään en voinut uskoutua. Miehen sukulaiset olivat hyvin toimeentulevia, eikä heiltä liiennyt myötätuntoa epäonnistuneelle mustalampaalle, omat vanhempani olivat säännöllisyyden perikuvat. He eivät uskoneet eivätkä ymmärtäneet, kun aluksi murehdin heille vaikeuksiani. Heidän neuvonsa olivat niin ulkopuolella asioitteni, että lopetin lyhyeen puhumisen. Ystäviä ei minulla enää ollut, koska mies piti siitä huolen, etten voinut tavata ketään. Hän jätti minut lasten kanssa yksin. Mihinkään en päässyt lähtemään lapsilta. Koskapa olisin voinut niiden harvojen tuttavieni kanssa edes puhua, lastenko kuullen!
Opin ajattelemaan, että kaikilla on ristinsä, kenellä sairautta, kenellä sairaat perheenjäsenet, kenellä väkivaltaisuutta kotona, kenellä mitäkin. Minulla oli ja on tämä mies, joka ei koskaan, koskaan, ole oppinut rahan käyttöä.
Nyt eläkkeellä ovat tuloni niin pienet, että juuri ja juuri saan talouden pyörimään, mutta kauhistaa ajatella, että pian on edessä hautajaiskulut, väistämättä. Penniäkään ei ole varalla siihen hetkeen. Olemme jo yli 80 v.
Mies maksaa omat menonsa - minulta salaa. Hän ostaa kaiken luottokortilla ja tuhlaa koko eläkkeensä autoon ja Alkoon. Lisäksi on maksaa erilaisista harrastuksista ja yhdistyksistä kuukausittain monta kymppiä, vaikka ei osallistu mihinkään. Eihänhän voi, koska ei iltaisin voi ajaa, kun olikin juonut kaljan. Voi voi. Viikottainen Alkon lasku on n. 80 euroa, ja lisäksi sitten oluet, jotka usein putkahtavat minun maksamaani ruokalaskuun, mieheltä kun unohtuu lompsa niin helposti.
Hän on niin luottavainen, että pitää maksetut luottolaskunsa avoimessa laatikossa, ja salaa ostetut viinapullot samassa piilossa vuosikausia. Kyllähän minä näistä asioista tiedän, vaikka en ole sanallakaan asiaan puuttunut 30 vuoteen. Aikani taistelin lähes itsemurhaan saakka, mutta kun narsisti ei ymmärrä pahoittavansa toisen mieltä, niin miksi enää tuhlaisin voimavarojani turhaan.
Ihmeellistä on, että hän ei todellakaan muista asioiden kulkua, koska hän itsekin kieltää juomisensa. Ei hänellä ole mitään mielikuvaa mistään ryyppäämisestä, rahavaikeuksista, valehteluista ja salailuista. Ne ovat niin hänen elämäänsä liittyviä, ettei uhraa niille ajatustakaan. Ihan tosissaan voi moittia naapureita tai tuttavia liiasta ryyppäämisestä ja tuhlaavaisesta elämästä: "Me ei sentään vietetä mitään riemulomia Teneriffalla!" - No ei tietenkään, kun ei rahaa olisi edes risteilylle Tallinnaan.
Helpottaa tämä kirjoittaminen, vaikka vuodatus onkin niin pitkä, ettei kukaan edes jaksa sitä lukea. Mutta ehkä joku muu on samantapaisessa tilanteessa. Pitää muistaa, että koskaan ei ole aivan ainoa, jolla on tällainen murheenkryyni ja risti.
On niitä parempiakin päiviä joskus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.