Olit paras ystäväni pitkään. Sitten rakastuin sinuun, mutta sinä et minuun. Enää ei olla edes ystäviä. Arvaapa vain kuin paljon sinua kaipaan ja ikävöin ja kaikkia niitä hetkiä, joita meillä oli.
Kunpa saisin sen kaiken takaisin. EMH
Kunpa saisin sen kaiken takaisin. EMH
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulle kävi aikoinaan samallalailla :(
Pahaltaha se tuntuu mut aika korjaa vaikka siinä menisikin pitkään.
En osaa muuta vinkkiä sanoa kuin että ota etäisyyttä asiaan ja häneen, näet asiat kauempaa paremmin. Nii ja lähe hippulat vinkuen täältä palstalta pois! Ruokit vaan sitä pahaa oloa selaamalla ja vatvomalla.
Nii ja tosiaan itelläki meni välit silloin hänen kanssaan mutta on "korjaantuneet".
Korjaantuminen tapahtui juurikin sillä etäisyyden ja ajan ottamisella.
Samanlainen paita%peppu- homma ei tullut takaisin mutta vapaasti voi hengittää ja juttu luistaa kun nähdään :)
Mulla ei oo todellakaan liikaa kavereita. Oikeastaan enää yksi ainoa sellainen tosiystävä ja sitten jonkin verran sellasia kavereita, joiden kans voin hengailla, mutta joiden kanssa en jostain syystä koe mitään ihan älyttömän isoa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siks tää menetys iskee niin järjettömän rajusti myös.
Niin ja ei pitäs täällä roikkua. Tää on kuitenkin ihan hyvä kanava purkaa omaa sydäntään anonyymisti ja ei tartte kavereita taikka tätä yhtä ainoaa tosiystävää koko aikaa vaivata näillä avautumisilla.
Tuntuu vieläkin pahalta. Eilen törmäsin tähän tyttöön. Vaihdettiin muutama sana, mutta hän katsoi vain maahan melkein koko ajan, ku normaalisti oltais juteltu kaikkee mahollista ja ehkä jopa menty yhtä matkaa jonnekin. Lähdettiin eri teille sit siitä. Ei vaan voinu olla ajattelematta sitä, että miks tän piti mennä näin... Ihan paskaa tällanen!!
Menetin myös jokin aika sitten pitkäaikaisen parhaan kaverini. En pysty vieläkään käsittämään ja hyväksyyn tilannetta. En voinu mun tunteille mitään. Kipuilin pitkään sen kans et kertoisinko vai en. Sit kerroin ja sitä ei meidän ystävyys kestänyt. Nyt ei ole tätä kaveria enää. Muut kaverit ei pysty millään korvaan hänen jättämää aukkoa. Mun ainoa sielunkumppani meni. Ei enää yhteisiä iltoja ja reissuja. Ei enää mitään. Ei mitään!! Päivät menee kuin jossain tyhjyydessä matkaten.
Minä myös menetin ystäväni, kun menin rakastumaan. Molemminpuolista ihastusta oli ilmassa, ja kauan sitä vastaan taisteltiin, kun pelissä oli muidenkin ihmisten tunteita kuin meidän. Lopulta poltin sillat takanani, kun ei mun pää enää kestänyt sitä pelaamista, ja ettei meistä tullutkaan paria. Ja nyt sattuu vielä enemmän. Ei ole jäljellä edes rippeitä siitä ystävyydestä. Kaduttaa.
Mulla on sama asia, menetin parhaan ystävän kun ihastuin yhteen tyttöön. Puhuin kokoajan vaan siitä mutta nyt ei enää oo tyttöö eikä bestistä :(
Jännä juttu. Itselläni nuorempana silloinen bestis aina valitteli, että puhun vain rakastetustani. Suuttuikin siitä minulle. Tottahan se oli, olin tolkuttoman rakastunut ja mitään muuta ei mahtunut mieleeni. Jännä juttu vain, että nyt, aikuisempana, silloinen bestis tekee nykyään aivan samaa. Puhuu vain ja ainoastaan miehestään. Mikään muu ei ole mielessä. Aloittaa lauseet aina miehensä nimellä jne. Ei siinä mitään, ei se minua häiritse laisinkaan, mutta pointti oli se, että tekee itse juuri sitä, mistä minua on aina haukkunut. Hänellä oli oikeus siitä suuttua, minä taas en ole siitä koskaan hänelle huomauttanut tai suuttunut. Näin se vaan menee=)
Aion tavata hänet kesällä ja puhua asiaa. Järki sanoo, että anna hänen olla ja unohda idiootti. Sydänkin on jo murskana. Ei tästä mitään tule. On jo nähty. Myöhäistä enää. Juna meni jo vuosia sitten.
Juna meni, eikä palaa tässä elämässä. Totuus on tämä. Muistot jäivät, hauraat, mutta kumminkin jotain.