Avioliittoon ei kannata astua. Se johtaa vain velkaantumiseen ja elämän tylsistymiseen ja eroon. Kun avioliitttoa miettii, niin ensin tulee mieleen ne kaikki upeat asiat, mitkä siihen liittyy. Monella se aivojen käyttö jää siihen. Pitää osata katsoa vuosien päähän, edes hitusen, ja pitää mielessään se, että avio-onni laantuu. Toki elämän pienet ilot, toisen huomioiminen, järkevä elämäntyyli jne. voi pitää pariskunnan kymmeniä vuosia uskollisesti yhdessä. Mutta kun se on aika harvinaista. Ihmisiä vaivaa tänäpäivänä sellainen loputon menemisenhalu ja kiire ja tyytymättömyys. Pitää saada koko ajan lisää. Nykyavioliitot verrattuna esim. sodan aikana tehtyihin liittoihin on erilaisia kuin yö ja päivä. Silloin arvostettiin muita asioita. Tänään ihan erilaisia.
Ero tietenkin tuli minullekin, vaikka olin se "kulmakunnan komein ja isokaluisin kolli"... kuten vaimoni mua kutsui. Mutta sain tuntea, kuinka häilyväistä rakkaus voi olla. Ja vaikka olen harkitseva ja suunnitelmallinen persoona niin ei se vain riittänyt eikä auttanut. En riittänyt enää sellaisena kuin olin. Käytiin yhdessä salilla, oli muita kalliita harrastuksia, käytiin ökykohteissa lomailemassa, oli hienot autot, talot, koira ja uima-allaskin. Mutta kun se ei riittänyt. Vaimon piti saada sitä vierasta
k'/rpää. Ja kun kerran siihen makuun pääsi, niin jatkoa seurasi. Lähdettiin "lenkille" suihkun ja meikkauspöydän kautta, ja tultiin kotiin verryttelyasu rutikuivana. Ja sen sellaista. No, loppu aika meni sitten nopeasti ja varmasti loppua kohti. Pahinta oli kuulla niitä syytöksiä, että minä olen syypää hänen outohin harrastuksiinsa.
Avioliiton auvoinen satama muuttui saastuneeksi joutomaaksi, jäi vain velkaa pankille ja pitkällinen prosessi osituksen, huoltajauuskiistojen yms. kanssa. Avioliitosta naisen ja pankin kanssa opin sen, että ei koskaan enää. Avoliitossa tai jopa teinityyliin eri osoitteissa asuminen on helppoa. On arvostuskin toista kohtaan erilaista. Toista ei pidä pätkääkään itsestäänselvyytenä tai millään muotoa "omana omaisuutena". Rakkautta on paljon, vaikka ei olekaan sormustettu. Eikä ole velkaa kun eletään käteisvaroin. Tällaista elämää osaan arvostaa ihan kymppi plussalla.
Jos haluat avioon, niin mieti mitä siellä kimaltelevan esiripun takana on tai tulee olemaan. Avioliitto ei ole yhtä kuin kirkko ja vieraat, kuherruskuukausi ja kaikki ihqut vaaleanpunaiset jutut. Kun about puolet avioliitoista päättyy eroon, niin siihen fifty-fifty elämään ei ihan laput silmillä kannata lähteä. Silti, kannatan avoliittoa ja velatonta elämää täydestä sydämestäni. Näin on hyvä ja elämä maistuu.
Ero tietenkin tuli minullekin, vaikka olin se "kulmakunnan komein ja isokaluisin kolli"... kuten vaimoni mua kutsui. Mutta sain tuntea, kuinka häilyväistä rakkaus voi olla. Ja vaikka olen harkitseva ja suunnitelmallinen persoona niin ei se vain riittänyt eikä auttanut. En riittänyt enää sellaisena kuin olin. Käytiin yhdessä salilla, oli muita kalliita harrastuksia, käytiin ökykohteissa lomailemassa, oli hienot autot, talot, koira ja uima-allaskin. Mutta kun se ei riittänyt. Vaimon piti saada sitä vierasta
k'/rpää. Ja kun kerran siihen makuun pääsi, niin jatkoa seurasi. Lähdettiin "lenkille" suihkun ja meikkauspöydän kautta, ja tultiin kotiin verryttelyasu rutikuivana. Ja sen sellaista. No, loppu aika meni sitten nopeasti ja varmasti loppua kohti. Pahinta oli kuulla niitä syytöksiä, että minä olen syypää hänen outohin harrastuksiinsa.
Avioliiton auvoinen satama muuttui saastuneeksi joutomaaksi, jäi vain velkaa pankille ja pitkällinen prosessi osituksen, huoltajauuskiistojen yms. kanssa. Avioliitosta naisen ja pankin kanssa opin sen, että ei koskaan enää. Avoliitossa tai jopa teinityyliin eri osoitteissa asuminen on helppoa. On arvostuskin toista kohtaan erilaista. Toista ei pidä pätkääkään itsestäänselvyytenä tai millään muotoa "omana omaisuutena". Rakkautta on paljon, vaikka ei olekaan sormustettu. Eikä ole velkaa kun eletään käteisvaroin. Tällaista elämää osaan arvostaa ihan kymppi plussalla.
Jos haluat avioon, niin mieti mitä siellä kimaltelevan esiripun takana on tai tulee olemaan. Avioliitto ei ole yhtä kuin kirkko ja vieraat, kuherruskuukausi ja kaikki ihqut vaaleanpunaiset jutut. Kun about puolet avioliitoista päättyy eroon, niin siihen fifty-fifty elämään ei ihan laput silmillä kannata lähteä. Silti, kannatan avoliittoa ja velatonta elämää täydestä sydämestäni. Näin on hyvä ja elämä maistuu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.