Milloin olet viimeksi ollut ihastunut? Ja kehen? Pyysitkö ulos vai katselitko kaihoisasti etkä uskaltanut tehdä aloitetta?
Itse olin viimeksi ihastunut (entiseen) työkaveriin, jonka kanssa vaihdettiin välillä kuulumisia kahvihuoneessa. Tosi herttainen ja vähän ujo mies, mutta en uskaltanut kysyä ulos. Olisi voinut suostuakin ja nyt hieman harmittaa että olin pelkuri..
Itse olin viimeksi ihastunut (entiseen) työkaveriin, jonka kanssa vaihdettiin välillä kuulumisia kahvihuoneessa. Tosi herttainen ja vähän ujo mies, mutta en uskaltanut kysyä ulos. Olisi voinut suostuakin ja nyt hieman harmittaa että olin pelkuri..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siitä on varmaan pari vuotta kun koulussa olin ihastunut tyttöön, en tehnyt lopullista aloitetta koska tyttö ei selvästi ollut kiinnostunut minusta eli ei kysellyt juuri mitään, ei hakeutunut lähelle, kieltäytyi autokyydistä ym
Älä huoli, se viereisen osaston pelimies, on jo pannut osastonsa kaikkien naisten kanssa ja on kuulemma nyt kovin tylsistynyt. Hän kertoi tupakkapaikalla katsoneensa sinua hieman kiinnostuneena, voisiko sinusta viritellä tämän kesän vakipanon ainakin tuonne syyskuulle saakka.
Olen ihastunut työkaveriin,mut sehän on kielettyä, joten en meina tehdä asialle mitään. Iho se menee kun johonkin toiseen ihastuu.
Miks on kiellettyä? Eiks nyt ois tärkeempää löytää se elämän nainen kun miettii jotain työpaikkaa o.o...
Minäkin olen ollut työpaikassa, jossa sutinat työyhteisössä oli kielletty. Kyllä sielläkin pariskunta syntyi ja molemmat lähtivät uusiin työpaikkoihin. Mutta tilanteessa, jossa ei uutta työpaikkaa löytyisi, voisi olla kova mietintä, valitako työ ja toimeentulo vai parisuhde.
Ainahan voi alkaa trulliksi ja liihotella taivaalla päivät pitkät punomassa juonia lehmien pään menoksi.
No nyt viimeksi varmaan taas ylättäen työkaverinaiseen vuodenvaihteesta lähtien, enkä luonnollisesti taaskaan saanut mitään suustani eikä homma muutenkaan mennyt mihinkään vaikka nuo naiset aina itse on tulleet tyrkyttämään seuraansa. Luultavasti tälläkin nyt viimeistään tämän kesäloman jälkeen uusi sulho kainalossa.
Ihastuin viimeksi joskus 3-4 vuotta sitten netissä yhteen tyttöön ja tapailimme jonkun verran kunnes hän löysi sitten paremman miehen ja jätti minut.
En tiedä, voiko tätä nyt varsinaiseksi ihastukseksi sanoa, sillä se mielestäni edellyttäisi kohteen tuntemista jollakin lailla. Tässä tapauksessa asia ei ollut niin: näin vain naisen ulkoisen olemuksen, ja aivot alkoivat rakentaa sen perusteella miellyttävää mutta todellisuudessa varmasti täysin metsään menevää teoriaa kohteen luonteesta ja persoonallisuudesta hänen ulkonäkönsä, pukeutumisensa, liikehdintänsä ym. perusteella.
Jokunen viikko sitten olin eräässä kansanmusiikkitapahtumassa. Pidän folkista (kunhan tarjolla vain on muutakin kuin hanurin, kanteleen ja kansantanhun epäpyhää kolminaisuutta), mutta noissa tapahtumissa taidokkaan soitannan lisäksi iloa tuottavat myös kansanmusiikkinaiset. Näillä festareilla nuoret naiset ovat selviä, pukeutuvat maanläheisesti, näyttävät luonnollisilta, ovat sopivasti vähän nörttimäisiä – mutta silti (tai siksi) kauniita.
Eräs yleisön naisista oli kaikkea edellä mainittua ylitse muiden, ja häntä minun tulikin seurattua molempina päivinä sivusilmällä. Hän tanssi innokkaasti ja musiikkiin heittäytyen: liikehdinnässä oli jotakin sellaista hyvin lievää hapuilevuutta, joka sai hänet vaikuttamaan inhimilliseltä (vrt. kehonhallinnassaan täydelliset mutta samalla jotenkin mekaanisen oloiset tanssilattioiden syöjättäret). Tyydyin ihailemaan kaukaa, sillä mitäpä annettavaa minulla olisi ollut hänelle tai kenellekään...
Onnistuin selvittämään salaperäisen naisen nimen, ja tapahtuman jälkeen ryhdyin Google-stalkkeriksi. Olin kuvitellut naisen ainakin kymmenen vuotta itseäni nuoremmaksi, hädin tuskin täysi-ikäiseksi, mutta ilmeisesti hän ei ole paljoakaan minua nuorempi (kuten sanottua, kansanmusiikkinaisilla on maagisia ominaisuuksia). Hupsut haaveiluni onneksi kariutuivat havaitessani, että kyse on sen lajin maailmanparantaja-aktivistista, jollainen ei katselisi kaltaistani passiivista turjaketta sekuntiakaan. Taputin itseäni selkään: olipa hyvä etten mennyt juttelemaan, sillä se olisi mennyt jopa huonommin kuin kuvittelin!
Lopeta tuo lordimainen itsensä vähättely. Se ei ole hauskaa, söpöä, nokkelaa, vitsikästä, eikä mitään muutakaan positiivista, vaan samaa sarjaa kuin jos paskantaisit housuusi ja muka vitsinä kääntäisit housut vain nurinpäin, että paskatahrat on ulkopuolella ja kutsuisit sitä itseironiaksi.
Voitin kerran Itsensä vähättelyn SM-kilpailut. Ne tosin olivat sellaiset välivuoden kisat, joissa läheskään kaikki parhaat eivät edes olleet mukana, muut kilpailijat suorittivat alle oman normaalitasonsa ja tuomaristokin suosi minua aivan aiheettomasti.
No oikeastaan se viimeisin ihatus vaikuttaa tai vaikutti täysin erilaiselta kuin tyypilliset suomilutkat.
Ja pitää myöntää, että sen ulkonäkö ja tapa erottua niistä sai minussa aikaan näitä "kipinöitä".
En oikeastaan lainkaan ihastu lutkiin, sillä tiedän että mitä ne edustavat, mutta nämä muunlaiset naiset sen sijaan ovat jotain niin ah!
Ihan rehellisesti naapurin jännämieheen, joka välillä käy vankilassa, se nyt vaan oli ihan älytön idea taas, kun olen ihan oikeassa ghetossa asunut Suomen ulkopuolella niin miesmaku on tätä. Seko huumori ja upea cooli ja noh varsin seksikäs ulkonäkö sai hetkeksi pään pimenemään, mut ei sen kummempaa. Alko käyttäytyy kuin omistais mut vaikkei
meidän välillä ollut mitään. Tulin vaan siihen tulokseen, et ei tuoua onnelliseksi tekisi varmaan koskaan, symppikseltähän se vaikutti, mut osaan lukea ihmiset paremmin ja uskon yhä, että kyseessä rooli, joten se siitä. Mitään ei tapahtunut.
Kaupan ja kioskin kassoihin enimmäkseen.
Ehkä johonkin ohikulkevaankin mutta lähinää ihastellen ja kaihoten. Sydän voihkaisten.