Eläkelait tullaan uudistamaan kolmikantaneuvottelujen jälkeen. Päätöksiä saadaan syyskuussa.
Neuvotteluissa ollaan jo pitkällä. Superkarttuma tullaan poistamaan koska sillä ei ole todettu olevan työuria pidentäviä vaikutuksia. Karttumaprosentteja tullaan joka tapauksessa pienentämään ja harkinnan alla on vielä se onko karttumaprosentti sama koko työuran ajan.
Myös eläkeiän alarajan nostosta ollaan melko pitkälti yksimielisiä. Vääntöä käydään vielä siitä tuleeko alarajaksi 66 vai 67 vuotta. Näin kerrottiin viimeviikolta Jyri Häkämiehen haastattelussa Porista.
Neuvotteluissa ollaan jo pitkällä. Superkarttuma tullaan poistamaan koska sillä ei ole todettu olevan työuria pidentäviä vaikutuksia. Karttumaprosentteja tullaan joka tapauksessa pienentämään ja harkinnan alla on vielä se onko karttumaprosentti sama koko työuran ajan.
Myös eläkeiän alarajan nostosta ollaan melko pitkälti yksimielisiä. Vääntöä käydään vielä siitä tuleeko alarajaksi 66 vai 67 vuotta. Näin kerrottiin viimeviikolta Jyri Häkämiehen haastattelussa Porista.
Vastaukset 112
Vanhimmat
Terve.On se kumma aihe tämä eläkeikä.Se on yhtä varma, kuin tulipalo Pohjois-navalla.
Kauhia huoli tuntuu olevan, ei kai teillä ole sossunrahoista ennenkään eläkekertymää tullu...vai...?
Kansaneläke...............ja se persujen hommaama takuueläke,n.170/kk.
Ei tässä mistään sossun luukusta ole kysymys vaan siitä minkälaisella prosentilla eläkettä tienataan ja missä iässä eläkkeelle päästään sekä mikä on eläkkeen määrä. Kokoomuksen ajamalla uusilla prosenteilla 45 vuotta työelämässä olleen keskipalkkaisen eläke jää 2000 €.
Ajavana voimana tässä on tietenkin työnantajien eläkemaksujen pienentäminen.
Jospa eläke kertyy työtuntien mukaan?
Onpas v.....n kiva tieto! Meikä on ollut työikäisenä töissä nyt 15 vuotta ja varmaan työttömänä10 vuotta. Eipä ole paljon eläkettä tulossa!
Voihan P A S K A ,,,,!!!
Työnantajat maksavat keskimäärin 17% työntekijän eläkkeestä,ja työntekijä n 6-7 %
Keskimääräinen työura eläkkeelle siirtymiseen 32,5 vuotta.
Eläkeyhtiöissä varoja n. 60 miljardia....ja vajettakin on 4-7 miljardia?
Kansaneläke ja takuueläke turvaavat vähimmäistoimeentulon silloin,kun työeläke on pieni,tai sitä ei ole ollenkaan.
Keskimääräinen eläke 2012,lopussa 1486 e,miesten eläke 1690e,naisten 1321e.
Työnantajien kansaneläkemaksu on jo poistettu,sen me saamme tuta esim. isoissa sähkölaskuissa.
Eläkkeitä maksettiin v.2012 24,5 miljardia,ja summa on nousujohtoinen vuosittain.
(pitäs vissiin saaha nuokin rahat kreikkaan).
Kansaneläke,ja takuueläke.
Kansaneläkkeeseen voi saada erilaisia lisiä: rintamalisä, lapsikorotus, hoitotukia, ruokavaliokorvaus, ja siihen vaikuttaa perhesuhteet ja kuntaryhmä (~kuntakalleusluokka). Jos eläkkeensaaja on julkisessa laitoshoidossa yhtäjaksoisesti yli 3 kk:tta, kansaneläke maksetaan pienennettynä ja hoitotukiin tulee rajoituksia.
Mutta eiköhän nämäkin nyysitä pois,kun äänestämme kokoomusta.
Lukijalle!
Näinhän se periaatteessa kertyykin. Riippuu vain tuntipalkan suuruudesta ja siitä paljonko on työtunteja tullut tehtyä minkä verran eläkettä saa.
Eli kannattais loppuvuosissa tehtä niin paljon ylitöitä,kun pystyy/on mahdollista,koska ne nostaa vuosiansiota.
Älä tee ylitöitä, koska voi olla niin, että et saa ylityö korvauksia.
Aina ne on tullut,50%,ja 100%,set,ja tulee,ja niitä tehdään kiiretöissä,ei tekemisen vuoksi,kahdeksan tuntia kyllä riittää.
Jos normaalifirmassa tehdään jatkuvasti ylityötä,silloin on jotakin pahasti pielessä.
Kannattaa tehä ja mahollisimman paljon. Se nimittäin nostaapi eläkettä.
Kyllä ja viikonlopusta jos viikkotunnit täynnä,tulee la.50% su300%plus viikkolepokorvaus 8t palkka,eli viikonlopusta 44 tunnin palkka.Se jos mikä nostaa eläkerahaa,se vaan että puultahan se rupee jo maistuun 7 viikonlopputyön jälkeen jos varsinkin viikolla on jo 60 tuntia tullut tehtyä.
Muuten oikein,mutta tuota sunnuntain 300 prosenttisia tunteja ei usko Erkkikään.
Missä tes,sissä?
Ja nuo lauantain kahdeksan ensimmäistä tuntia ovat 50%,sen jälkeen kaikki tunnit ovat ,myös sunnuntain puolella 100%,sia
Moni ei juuri nuorempana viitsi noita eläkeasioita miettiä, tehdään pimeitä hommia, ja siitä ei eläkettä kerry ecun hyrrää. Työttömänä olo on sama asia, ei pääse eläkkeillä pullistelemaan jos ei töissä käy ahkeraan yli 30 vuotta.
Tulotasokin olisi hyvä saada aika korkeaksi, se taas vaatii hyvän koulutuksen.
Itse olin suuren osan työikääni yrittäjä, joten se eläkekin piti itse maksaa. Yrittäjät usein maksavat itselle eläkettä sen minimin mukaan, ja ajattelevat joskus myöhemmin nostavansa maksuja. Niin tein minäkin, ja maksoin YEL-maksuja minimin mukaan loppuun asti. Viimeiset 5 vuotta maksoin sitten itselle yksityistä eläkevakuutusta, joka hiukan paikkaa tuota pientä yrittäjäeläkettä, näin ensi alkuun
Näillä mennään mitä on itselle pedannut, turha sitä on valittaa, tai muita syyttää.
Marjametsästä saa hiukan lisiä, jos jaksaa kökkiä, ja minä poika vielä jaksan.
Tämän aamun aamutv:ssä nokitettiin jo eläkkeellelähtöikää. Pitää nostaa parin vuosikymmenen kuluessa 70....75 vuoteen.
Näin se menee.Revitään viimeinenkin veripisara.Nuoret kävelee kuset housuissa pitkin katuja.
Vaan kertokaa mikä on vaihtoehto ? Tarvittaisiin kunnon maahanmuuttoa ja niille töitä, näillä nykyisillä paragraafeilla ei tulla pärjäämään, ilman eläkeiän nostoa.
Eihän kukaan lähde tekemään töitä 9€:n päiväpalkalla.
Ei tässä mitään maahanmuuttoa kaivata vaan suomalaisille nuorille kunnon töitä kohtuullisella palkalla.
Maahanmuuttajat tekevät painostuksen alla töitä ilmaiseksi ja johtaa edelleen pahenevaan tuloerojen kasvuun. Ilman (alipalkalla) tehty työ ei kerryttää rahaa muualle kuin omistajien pussiin ja samalla luo paineita alentaa muitakin palkkoja.
"lähekkö ite" ei nyt taida oikein honata mistä puhutaan.
Kerroppa tyhmälle Suomalaiselle Suomeksi,mitä tarkoitit.
Ei kuule tee maahanmuuttajat ilmaiseksi, tiedätkö esim. mitä Nokian intialainen johtaja ansaitsee ? Ei kuule ole ihan ilmainen äijä ole Rajeev Suri.
Meillä ollaan tilanteessa, jossa kantaväestön heikon lisääntymisen takia ei kohta ole mitään nuoria työntekijöitä. tarvitaan kunnon työperäistä maahanmuuttoa, tai yleensä maahanmuuttoa niin paljon, että tuleva väestöpohja nousee, muutoin ollaan kyllä tulevaisuudessa tosi vaikeuksissa.
Maissa kuten Englanti ja Ruotsi tullaan porskuttamaan tulevaisuudessa juuri maahanmuuton ansiosta.
Nuoria työttömiä työntekijöitä on kortistot pullollaan,ja makaa kotona tyhjänpanttina,ja kohta ei vanhempia työntekijöitä päästetä eläkkeelle,kun eläkeikää pitää korottaa roimasti ylöspäin.Kohta alkaa porukka pyörimään rollaattoreilla työmailla?
Halvaksi tulee eläkevakuutusyhtiöille,kohta vanhukset kuolee työmaalle saappaat jalassa,töitä tehdään jatkuvasti yhä pienenevällä porukalla.
Ja maahanmuuton saa unohtaa,siitä ei ole kuin kuluja ja riesaa,kuten Ruotsissa,ja Englannissa,työperäinen maahanmuutto on tietenkin eri asia.
Nurinkurinen homma,eläkeikää pitäisi laskea,ja nuorille töitä,ja rahaa kyllä löytyis,jos vain olis tahtoa,sillä sitä pumpataan jatkuvasti miljardeja humpuukiin.
Tosi on. Esimerkiksi Ruotsissa on valtavat ongelmat maahanmuuttajien takia. Rikoksia tehdään jatkuvasti enemmän ja suurin osa näistä rikollisista kuuluu johonkin maahanmuuttotaustaiseen jengiin.
Ei ole hyvä tällainen kehitys Suomessa. Se kyllä näkyy katukuvassa ainakin jos pistäytyy Helsingissä. Siellä liikkuu näitä 5-10 hengen tummia poikajoukkoja ja uskon kyllä että rahat lähtee jos sattuu jalka vähän heitättämään.
Suomalaiset nuoret on laitettava töihin ja jo työnsä tehnyt ikäluokka eläkkeelle. Tämä nykyinen joustava eläköitymisikä on aivan hyvä. Siinä voi jäädä eläkkeelle 63 vuotiaana ja jos terveyttä riittää ja työnantaja sen sallii voi työskennellä 68 vuotiaaksi asti. Se onkin jo niin korkea ikä ettei ettei ainakaan tarkkaa työtä enää kovinkaan moni pysty tekemään montaa tuntia päivässä.
Työnantajienkin eläkemaksut, on sovittu keskusjärjestöjen välillä ,ja ovat tavallaan työntekijän palkkaa, koska ne on huomioitu pienempinä palkankorotuksina.
On ennustettu, että 70 % tulee olemaan väestöstä työttömänä, koska automatisointi ja robotit tekevät kaiken työn.
Joten kansalaispalkka olisi paikallaan, joka rahoitettaisiin robottien tekemän työn tuloksista, kuten nytkin se tehdään työntekijän
työn tuloksesta, sillä mehän tuotamme työllämme paljon enemmän ku mitä me saamme siitä palkkaa, ja se osuus kasvattaa pääomaa
Kerropas Ulti-Ukko milloin ja missä sopimuksessa olisi eläkemaksuja korotettu pienempien palkankorotuksien kera. Itse en tälläistä muista. Työeläkemaksujen korotuksiin yhteydessä alettiin osa maksuista laittaa työntekijöille koska muuten maksuista liian suuri taakka olisi tullut työnantajalle. Suomessa on muutenkin älytön kallista työllistää ihmisiä.
Kansalaispalkka ei ole hyvä juttu. Siinä ihmiset tottuisivat siihen että mitään tekemättä saisi rahaa. Oltaisiin vain ikään kuin linnun pojat nokka auki johon emo kuskaa ruokaa. Tässätapauksessa tuo emo olisi Suomen valtio.
Tässä tarvitaan työtä suomalaisille nuorille. Työn pitää olla järkevää ja siitä pitää saada kohtuullinen palkka. Näin valtion verotulot saadaan kasvuu ja löytyy vielä maksajia eläkkeillekin.
Totta on tuo, nuorille olisi työtä saatava kohtuu palkkauksella. Se ei kuitenkaan riitä kasvattamaan valtion verotuloja. Huoltosude on menossa aika karuun suuntaan, kun katsoo ennusteita vaikkapa 2020 luvulle, niin ei juuri naurata. Suuntaushan on sama kaikissa teollisuusmaissa, mutta Suomi on tässä asiassa se edeltä kävijä.
Kyllä minun laskuoppini mukaan jokainen työtön joka siirtyy pois kortistosta työelämään parantaa valtion taloudellista tilannetta ainakin kahdella tavalla.
1. Jokaisesta työntekijän saamasta eurosta valtio, kunta ja ehkäpä kirkkokin saa verotuloja.
2. Ei tarvitse maksaa työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea.
Kiva viisastella, vai etkö oikeasti erota mistä kyse ?
Automasointi ja robotit tekevät kulutustavaroita. Niitä ei enää Salcompin ja Nokian jälkeen Suomessa tehdä. Meidän pitää tehdä norsunkokoisia metallituotteita ja puusta biotuotteita. Metalleja ja puuta meillä on. Osaaminen on tullut metsästä. Ponsse on johtava pienyritys joka vie jopa hevosenkokoisia hakkuuketjuja maailmalle. Sellutehtaat alkavat tehdä puusta muutakin kuin paperia.
Harvesteri on oikeassa kehityksen suunnasta. Sellutehtaat ovat nykyisin erittäin tehokkaita, suuria yksiköitä joita pyöritetään varsin minimaalisilla porukalla. Toiminnot ovat ulkoistettuja kuten esim. kunnossapito, vartiointi ja siivous.
Kun sellutehtaan yhteyteen rakennetaan biojalostusta, myös se tehdään yo periaatteita noudattaen.
Työpaikkoja ei tämän periaatteen mukaisella tavalla toimien juurikaan synny, mutta saadaan edes osa vanhoista säilytettyä.
Toivottavasti työ, työvuorojärjestelmät ja kohtelu työpaikoilla muuttuu niin, että jaksamme työskennellä sinne seiskavitosiksi saakka!
Olemme menossa suuntaa jossa itse kukin huolehtii toimeentulosta koko elämänsä ajan. Kokoomuslaiset eivät halua maksaa veroja huonompiosaisten hyväksi.
Yhteiskunnan tavat kovenee. Kokkareet haluaa maahanmuuttoa mahdollisimman paljon, siis halpatyövoimaa jotka samalla pakottavat suomalaistenkin palkat alas
Eläkelain muutoksissa tullaan pudottamaan työnantajan eläkemaksuja alaspäin ja samassa yhteydessä tietenkin pienee eläkekarttumaprosentit. Tavallisen työntekijän eläkkeet eivät ole olleet liian suuria tähänkään asti ja nyt ne edelleen pienenevät.
No nythän tuo SDP:n uusi päällikkökin, tämä Antti Rinne lausui että kyllä huoltosuhde on niin huono että eläkeikää pitää nostaa ja karttumaa pienentää.
Nykyisin näyttää kaikki hyppääväävän kokoomuksen kelkkaan ja ajavan rikkaitten asia.
Mikä ihmeen rikkaiden asia on eläkeiän nosto ? Kerro nyt hiukan kuinka se on jotenkin rikkaiden asia, tai etu ?
Kyse on kuitenkin siitä, että jokainen eläisi sillä omalla eläkkeellä, eikä putoaisi köyhyysloukkuun, kun eläke jää sikapieneksi.
Häkämies kertoi, että eläkeikä nousee 65 vuoteen syyskuun päätösten jälkeen maksimissaan seitsemän vuoden siirtymäajalla.
Eläkkeen kertymäprosentit pienennetään ja ns. Superkarttuma lopetetaan kokonaan. Tämä siksi, että työnantajille ei tulisi eläkemaksujen nousupaineita.
Rikkaitten etua tämä uudistus ajaa sillä tavalla, että rikkaat yleensä ovat siellä työnantajien leirissä. Rikkaat kouluttautuvat paremmin ja tulevat myöhemmin työelämään. He saavat parempaa palkkaa ja heillä on vara säästää ja sijoittaa jolloin eläkkeen suuruudella ei ole väliä. Jos varakas ihminen sairastuu, mutta ei pääse sairaseläkkeelle, hänellä on varaa jäädä työttömäksi vaikka tuleekin karenssi.
Vaikutukset ovat moninaisia jos vain niitä pysähtyy hetkeksi miettimään.
Pitihän se arvata. Köyhää, tavallista työntekijää kusetetaan tässäkin. Palkat ovat olemattoman pieniä ja vielä kun kertymä pienee, saa tulevaisuudessa pyyhkiä p e r s e tt t ä niillä eläkkeillä.
Ei sitä kympin...kahentoista €:n tuntipalkoilla hillua.
höpön höpön, näkee että ymmärrys koko asiata on olematonta.
Kerropa miten se asia menee että me tyhmemmätkin ymmärrettäisiin!
Olen luullut että eläkettä kertyy karttumaprosentin verran vuosiansiotasolla. Minun matikalla eläke pienenee jos palkat pysyy samana ja karttumaprosentti laskee.
Nykyisen eläkelain mukaan eläkettä karttuu seuraavasti:
18-52 vuotta 1,5 %
53-62 vuotta 1,9 %
63-67 vuotta 4,5 %
Jos toimit työntekijätehtävissä suurinpiirteiden keskipalkkaisessa ammatissa on vuosiansiosi noin 25 000 € vuodessa. Jos aloitat työurasi 21 vuotiaana ja työskentelet 65 vuotiaaksi kertyy sinulle eläkettä tänä aikana 1975 €.
Nykylain mukaan ahkerasti työtä tekemällä saa kohtuullisen eläkkeen. Nyt kun karttumaprosentit aiotaa selvästi pienentää ei enää eläkettä kerrykkään entiseen malliin. Jo tuon superkarttuman poistuminen kolmelta viimeiseltä vuodelta pienentää eläkettä 195 €!
Eläkeiän nosto kyllä asian paikkaa, ja ennen kaikkea sillä saadaan rahat riittämään, kun hyväkuntoiset ihmiset jatkavat töissä pitempään.
Muuten Suomessa keskipalkka taitaa pyöriä siellä 3 tonnin hujakoilla, joten ne vuosiansiot on kyllä reilusti yli tuon mainitsemasi 25 tuhatta.
Eikä näitä pidä laskea sen keskiansion mukaan ?
Eläkkeitä ei toki lasketa keskiansioiden mukaan vaan kunkin henkilökohtaisen palkan mukaa. Käytin tuossa esimerkkinä omaa palkkaani jonka työnantajani kertoi olevan Suomessa keskiansiotasoinen. Tämä aiheuttaa tänään pienen keskustelutuokion työnantajani kanssa.
Eläkerahojen riittävyys onkin sitten toinen juttu. Eläkeyhtiöiden johtajat kertovat kovista tuotoista, näyttävät haastatteluissa käppyröitä joissa tulee eläkevaroihin pieni notkahdus 2030 ...2040 tienoilla ja alkavat sitten taas nousta. Nämä käyrät ovat voimassa nykyisillä eläkekertymillä.
Ihmisten hyväkuntoisuus on hyvinkin yksilöllistä. Raskaissa ruumiillisista töissä tulee kaikenlaisia kulumia ja sitä myöten särkyjä ja kipuja. Nämä sitten vaikuttavat nukkumiseen ja kun unet jäävät vähälle ärtymys kasvaa. Tämä saattaa huonontaa muittenkin viihtyvyyttä.
Onhan sitten ammatteja joissa ollaan siisteissä sisätöissä muutama tunti päivässä, lomilla useita kuukausia vuodesta ja nautitaan hyvää palkkaa. Näissä ammateissa, esim. Opettaja, luulisi viihtyvän vaikkapa 70 kymppisiksi.
Toki ne eläkkeet maksetaan kunkin oman palkan mukaan, mutta yleisellä tasolla keskiansiosta puhuttaessa, ne toki kuuluu laskea keskiansioista. Totta sanoit luulleessi keskiansion jäävän alemmaksi, kuin se oikeasti on.
Totta tuokin, ei kaikkia ammatteja kykene vanhana käppänänä tekemään, otetaan esimerkiksi vaikka palomiehet. Siinä onkin noiden ammattien kanssa neuvoteltavaa, mutta yleisesti ottaen raskaat työt vähenevät meidän yhteiskunnasta kaiken aikaa.
Eläkeiän nosto on kuitenkin paljon parempi ratkaisu, kuin eläkkeiden leikkaaminen vaihtoehtoisesti, ei ne nykyiset eläkkeet mitään rapeita ole leikkaamattominakaan.
no, säilyykö ne entiset superkertymät, jos jää esim. seuraavana vuonna eläkkeelle? Poistuuko se superkertymän karttuminen heti vai vuosien kuluessa hiljalleen ?
ja paljonko maksatte eläkkeestä veroa?
Eläkkeistä peritään enemmän veroa kuin palkkatulosta. Häkämiehen tarkoituksena on alentaa työnantajien työeläkemaksuja ja tietysti ainoa tapa on huonontaa tulevaisuuden eläkeläisetkin eläkkeitä.
Koko kauheutta ei vielä tiedetä mutta kovin pieneksi tulevat eläkkeet jäämään koska palkat eivät enää nouse ja ostovoima Suomessa on jo muutenkin EU:n huonoimpien joukossa.
Tämä viimeinen kymmenen vuoden jakso on ollut kovin huono palkansaajan kannalta. Sopimuksia on koko ajan huononnettu ja niitä huononnetaan edelleenkin. Työnantajat haluavat tuoda ulkomailta halpaa työvoimaa joka romahduttaa suomalaisen palkkatason. Tämä on mahdollista Kokoomuksen suuren ja yhä suurenevat kannatuksen vuoksi. On ollut yllättävää seurata kuinka paljon rikkaita Suomeen onkaan syntynyt.
Älkää valittako tyhjää! Täytyy olla koulussa hereillä ja opiskella sellainen ammatti että ei tarvitse palkan huonoutta valittaa.
Kun saa kunnon palkkaa voi sijoittaa ja turvata sillä vanhuuttaan ja kertyyhän kunnon palkasta muutenkin kunnon eläke.
Ja kyllä Kokoomus on Suomen paras puolue, sitä kannattaa kannattaa!
Asiaa puhut-mutta kun kaikki eivät voi olla lakimiehiäkään!!! Kyllä realiteetti on se, että keskipalkkainen työntekijä, vaikka painat hommia 40-45 vuotta putkeen, niin ei se eläke verotuksen jälkeen kovin raponen ole. Tämä sijoitusasia mittavana toimenpiteenä onkin sitten jo parempipalkkaisten hommaa.
Itse entisenä kokoomuslaisena sanoisin, että ei tämä "taitamattomuus" tämän päivän poliitikoilla tunnu hyvään suuntaan vievän(tuntuu, että pitäisi panna nämä pikkupojat kertauskurssille!). En tiedä, voiko puoluetta sanoa parhaaksi, jos puoli Suomea köyhtyy olemattomiin, ihmisten tulot eivät riitä kunnialliseen elämään, kaikki tärkeät arvot "hylätään", koskapa ainoa asia, mikä ohjaa on RAHA!!!
Ehkäpä Suomen kokoomuslaisten pitäisi käydä tutustumassa elämään esim.Norjassa-siellä kyllä öljy tuottaa kahisevaa, mutta inhimillisyys elää ja voi hyvin!
Raha ratkaisee. Rahalla saa valtaa ja kun on valtaa voi ohjailla yhteiskunnassa tehtäviä päätöksiä haluamaansa suuntaan. Siinä Kokoomus on meidän rahamiesten asialla.
Ei sillä ole meille merkitystä jos puoli Suomea köyhtyy, meidän bisnekset luistaa ja pankkitilit pullottaa. Naurettava ajatus että tässä alettais joksikin köyhäinaputoimistoksi.
Se on kuule kohta pakko. Se kun raha ei kasva puissa. Pirun vaikea tehä pisnestä, jos ei ole tekijöitä? PS. Kokoomuksellehan harmaa ja pimeä työ on tuttua.
Tekijöistä ei todellakaan ole pulaa. Suomessa riittää työttömiä joka lähtöön ja ulkomaista työvoimaa saa niin paljon kuin tarvitaan.
Kohta loppuu AY-vouhotus ja töitä tullaan tekemään selvästi enemmän vuositasolla kuin nykyisin. Myös palkat saadaan kilpailukykyiselle järkevälle tasolle. Turhat pakkaset ja lomarahat poistetaan.
Nyt ollaan oikealla tiellä, eläkelait saadaan kohta kuntoon. Kyllä alkaa taas bisnes luistaa!
Bisnes is bisnes; sinulla on ilm. tällä hetkellä pullat hyvin uunissa ja olotila ilm. "mahtava". Kukin taflaa tyylillään, mutta olen kylläkin vuosien varrella nähnyt lukuisia kaltaisiasi hyvin pärjänneitä businesmiehiä, joiden matalalento on ollut surullista katsottavaa!!! - on haettu sympatiaa ties mistä ja yhteiskunnan tuki( sossu ) on ollut tarpeen. Suomessa ei tunnu olevan riittävän taitavia poliitikkoja-puhumattakaan yrittäjiä, jotta tämä vastakkainasettelu saataisiin käytettyä yhteiskunnan hyödyksi!!! Suomessa ei palkat ole todellakaan "liian suuret" elinkustannuksiin nähden-vaan aivan päinvastoin. Olemmehan jo uppoamassa EU-kavereidemme joukossa häntäpäähän-mitataanpa miltei mitä ja millä!!!
Kuinka moni tekee vielä täyden työuran, sillä työt ovat pätkätöitä ja työttömyyttä, joten ei tule täyttä kertymääkään, joten 2000 e keskieläke on satua, ja vain teoriassa
Nykyhetkelläkin on satoja tuhansia työttömänä ja pätkätöissä, kysykää mikä on eläkekerytymänne.
Työttömänä olo ei tuo kovin suurta kertyää, ja niin loppueläke saattaa jäädä jopa 30% eläkepalkasta
Se on hömpötystä tuo jatkuva valitus. Ahtaajat, paperimiehet, postipojat ja monet muut AY-ketkut jatkuvasti lakkoilevat ja lyövät kapuloita yhteiskunnan rattaisiin.
Lakko-oikeus pitää rajata vain sopimuksettomassa tilaan ja tukilakossa tulee ehdottomasti kieltää. Jos lakkoilla laittomasti, tulee työnantajan saada täysi korvaus laittoman lakon aiheuttamista tappioista.
Eläkettä kyllä kertyy aivan tarpeeksi kun työskentelee ahkerasti eikä valita tyhjää. Kyllä Suomessa on nykyään vaikeaa toimia työnantajana kaikkien yhteiskunnan luomien velvoitteitten keskellä!
Luulen, että isoin osa työntekijöistä ovat juuri noita ahkeria, työlleen omistautuneita(liikaakin), jotka eivät todellakaan valita. Nämä mainitsemasi AY-ketkut ovat ihan samaa sarjaa kuin huono työnantajakin-kummallakin olisi kovinkin oppimista. Yhtäläisyyttä tällä parivaljakolla on paljonkin-etenkin silloin, kun ollaan huipulla!!!
Sanomasi:"eläkettä kertyy tarpeeksi, kun työskentelee ahkerasti eikä valita tyhjää"-ei varmaan ihan mene näin! Kyllä se tienattu rahamäärä on eläkettä ajatellen se kaiken A ja O. Itselläni on tienattuna hyvä eläke -työtä 46 vuotta, nyt vapautta ja toivon mukaan terveyttä-thats it!!!
Hyvä kirjoitus bisnes is bisnekseltä.
Bisnes is bisnes on tyypillinen kokkare. Itse ei ole varmaankaan päivääkään tehnyt oikeaa työtä. Juuri tälläiset ihmiset kuvittelevat itsestään liikoja. Olisi kiva nähdä tämäkin kaveri oikeasti tilanteessa jossa hänen pitäisi TYÖSTÄ repiä leipä, tarvittavat kulutustavarat, vaatteet, sähköt, vuokrat, ruuat jne.
Uskoisin kyllä että siinä tilanteessa hänenkin silmänsä aukeaisivat.
AY-liikettä moititaan ja aina niiden toimesta jotka eivät itse tee oikeaa työtä. Heistä tuntuu kamalalta jos joku lakkoilee oikeuksiensa puolesta. Ja aina täytyy kuitenkin muistaa että riitoihin tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta. Työriita-asioissa työnantaja ja työntekijäpuoli. Kun nämä riidat menevät työtuomioistuimiin, yleensä voittava osapuoli on työntekijäpuoli sillä työnantajat yrittävät nykyään aina mennä sieltä missä aita on matalin!
Paljon asiaa. Oma työura kesti 36v. Yksi työnantaja. Riitaa aina, kun ei ole muuta, kuin pätkätöitä.
Juurikin näillä epätyypillisillä työsuhteilla, pätkätöillä, nollasopimuksilla ja vastaavilla saadaan nykyisin ihmiset riippuvaisiksi työnantajista. Jos joku "singahtaa" vähän toista nopeammin, ehkä hänellä on töitä viikossa muutama tunti enemmän tai sitten parikymmentä senttiä parempi tuntipalkka.
Tähän on nyt tultu ja tästä tilanne taitaa vain huonontua kun kokoomus haalii Suomeen mahdollisimman paljon ulkomaista työvoimaa.
Itse otsikon aiheeseen, eläkelakeihin en ota kantaa. Töitä pitänee tehdä vielä varmaan yli 40 vuotta eläkkeelle päästäkseni
Minkä ikäisenä ihmisiä alkaa kiinnostaa eläkeasiat? Työikäisiä luulisi kiinnostavan työhön liittyvät asiat kuten palkka, työehdot, koulutus jne.
Kovin laimeasti ihmiset ottavat kantaa asioihin. Ainoastaan kokoomusta kannattava väestönosa ottaa kantaa ja käy ahkerasti äänestämässä.
Mistä tämä johtuu?
Vain rikkaat tai pöljät äänestävät kokoomusta.Rikkaita on suomessa ehkä 100 000,joten kyseessä on lähinnä pöljät.
Kokoomus ajaa ylemmän keskiluokan asiaa,jotka myös äänestävät todennäköisemmin.
Nukkuva työväestö,ja köyhälistö pitäisi saada äänestämään,eikä vain valittamaan kurjista oloistaan,niin muutostakin varmaan syntyisi.
Tällä sinun tulkinnalla katsottuna suurin osa Suomen äänestysikäisistä on joko rikkaita tai pöljiä koska kokoomus on Suomen suurin puolue.
Tässä on se suurin ero tavalliseen väestöön verrattuna, siis se että kokoomuslaisilla on rahaa ja muuta omaisuutta jota he haluavat kasvattaa. Ja koska vain äänestämällä voi vaikuttaa politiikan suuntaan, he ovat viitseliäitä ja käyvät äänestämässä turvatakseen heille suopean politiikan.
Ilmeisesti Suomessa asiat eivät ole vielä riittävän huonosti koska asioihin ei haluta vaikuttaa. Ihmiset vain ovat niinkuin ö aapisen laidassa, eivät äänestä ja ihmettelevät kuinka rikkaat saavat koko ajan lisää etuisuuksia ja samalla tavallisen tallaajan taloudellinen tilanne vain huononee. Mutta ei, äänestää ei viitsitä, seurataan vain sivusta tilanteen huononemista ja jupistaan itsekseen tai porukassa.
Mikä piru meihin on mennyt? Luulisi jo kusetuksen riittävän ja seuraavissa vaaleissa lähtevän kilvan äänestyskopeille!
Kyllä minä aloin miettiä sitä eläkkeen suuruutta jo kolmevitosena. Sitten otinkin itselle eläkevakuutuksen, jota makselin vuosien mittaan, se on osoittautunut mukavaksi lisäksi, vaikka eläkkeeni onkin ihan kohtuullinen.
kokoomus on kyllä asiallisin puolue, siellä ei juuri muita haukuta, keskitytään omaan tekemiseen. Kokoomuksen politiikka on kyllä hyväksi koko maalle. Aina olen heitä äänestänyt, ja niin teen seuraavissakin vaaleissa, vaikka Stubbia inhoankin.
Kokoomus on tuhonnut Suomen,se on kaukana hyvästä puolueesta,sen politiikka EI ole hyväksi maallemme.
Ilmeisesti sinä kuulut niihin "pöljiin".
http://ariojapelto.blogspot.fi/2010/08/miten-kokoomuksen-arvot-toteutuvat.html
Eläkevakuutus oli alunperin hyvä juttu. Sitten siihen päätettiin laittaa älytön verotus jolloin se menetti merkityksensä. Olen nyt itse säästänyt 15 vuotta. Ajattelin ottaa säästöni ulos 10 vuoden aikana. Tällä hetkellä saan kertymäni mukaan noin 200 € kuussa josta 20 verotetaan pääomatulon mukaan ja loput ansiotulona. Saan siis käteen tuosta reilun satkun. Hyvä Suomi!!!!
Rakennusliitto on ainoa liitto jota oikeasti kiinnostaa ihmisten jaksaminen töissä ja mahdollisuus muutamaan eläkevuoteen ennen kuolemaa.
Nyt ollaan sellaisessa Kokoomuksen pyörityksessä että työntekijöitä viedään sata - 0.
Häkämies ja Kokkila saarnaavat miten muiden pitää jaksaa töissä hamaan tappiin saakka ja itse jäävän viimeistään 63 vuotiaina eläkkeelle. Tästä oiva esimerkki on mm. Kalle Isokallio joka jaksoi peräti 45-vuotiaaksi saakka olla työelämässä. Eläke onkin aika juhlava hänellä kuten myös muilla entisillä johtajilla. On se siinä tilanteessa kiva kehotella muita tekemään mahdollisimman pitkään.
Kyllä kai jo kaikki tietävät mistä tässä koko jutussa on kysymys? Kysymys ei suinkaan ole eläkerahojen riittävyydestä eikä siitä että työnantajat haluaisivat pitää ikääntyneitä työntekijöitä töissä. Ei suinkaan!
Syynä tähän kaikkeen on EK:n halu alentaa työnantajan työvoimakustannuksia joista yksi osa on työeläkemaksu.
Muistakaa tämä älkääkä menikö halpaan jota kokoomusjohto teille syöttää!
Rakennusliitto on ajanut jäsentensä asiat pitkälle päin persettä,se ei ole puolustanut Suomalaista työvoimaa,vaan rakennustyömaat ovat täynnä virolaista,puolalaista,ym kolmen/viiden euron miestä.
Rakennusliitto on hyvin pitänyt rakentajien puolta. Nykyisin on vapaa liikkuvuus ja sen myötä on mahdollista saada osaavaa hyvää työvoimaa, laiskojen osaamattomien tilalle. Kotimaiset rakennusmiehet ne jotka on ahkeria ja osaavia, saavat hyvin töitä, hyvien ulkolaisten rakennusmiesten myötä.
On ilo katsoa rakennustyömaalla, kun virolaiset työntekijät menevät kuin ahkeramuurahaiset ikään, ilman turhia taukoja. Jälkeä syntyy ja kustannukset pysyvät kurissa, kun työntekijät ovat töissä työtä tekemässä.
"ja kustannukset pysyvät kurissa"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/08/11/hs-epaillyn-lahjusvyyhden-yritykset-laskuttaneet-helsingilta-150-miljoonaa
Rosvot on aina rosvoja alasta riippumati, ei tuolla ole mitään tekoa työvoiman kanssa
Oikeasti Etelä Suomi ei tulisi enää toimeen ilman virolaista työvoimaa, verokirjalla käy 50.000 Virolaista töissä siellä. Kotimaista korvaavaa työvoimaa ei tilalle löytyisi..
Ja kuinka paljon käy töissä ilman verokirjaa?Kyllä ne tiedetään nuo virolaiset,ja puolalaiset 3-4 euron työntekijät,tietenkin niitä kannattaa yrittää työnantajien käyttää,jos homma pelaa.
Työvoimakustannukset ovat halpoja,ei lomarahoja,kilometrimaksuja,asunnoksi riittää auto,tai työmaakoppi,eikä kiistatapauksissa kukaan ole ottamassa liittoon yhteyttä,vaan haavat nuollaan ite.
Kokoomus on koko ajan ajanut liittojen vaikutusvaltaa alas ja yrittänyt jopa kieltää koko AY-toiminnan. Onhan se aivan selvää että jos kukaan ei pidä työntekijän puolta, etuudet vähenee ja kohta ollaan orjan asemassa. Mutta tämähän on Kokoomuksen etu ja tavoite.
Mitä tulee rakennusliiton mahdollisuuksiin valvoa työmaita, niin se on kovin rajallinen. Kuitenkin liittojen rummutuksen ansiosta myös yhteiskunta on ryhtynyt valvomaan työmaita. Seuratkaapa nykyisin uusia rakennustyömaita. Niihin on tullut mm. Velvollisuus ilmoittaa kaikki alihankkijat mukaanlukien rakentajat verottajalle.
Tämäkin karsii hieman rikollisuutta rakennusalalla.
Suomesta tulee pitemmällä aikajänteellä hyvinvointivaltion sijaan pahoinvointivaltio. Tänne jää pieni joukko hyväpalkkaisia ihmisiä, mutta suurin osa tulevaisuuden töistä tehdään palveluammateissa tai teollisuudessa liukuhihnatyön kaltaisissa töissä.
Tulotaso ja sen myötä verotulot alenee jolloin yhteiskunnalla ei enää ole varaa pitää heikoimmista huolta.
Tämä ei tapahdu vuodessa eikä edes kymmenessä vuodessa, mutta kun pannaan aikaa 50 vuotta eteenpäin, niin eipä orjayhteiskuntaa ole enää kaukana.
Silloin ei enää eläkkeitä juurikaan maksella. Yhteiskunta voi antaa leipäkyrsän kaikkein heikoimmille ja siihen se sitten jääkin.
Jospa rakennetaan Suomen yhteiskuntaa, eläkeläisiä kuunnellen.
Ei niin, osa yhteiskunnan entisistä rakentajista on aina eläkeläisiä joille kuuluu oma osansa jaettavasta kakusta,r
Olen ollut raskaissa siivoustöissä tähän mennessä 35 vuotta. Vuosiansiot pyörii siinä 20 000 € tuntumassa. Töitä pitää nykylain mukaan tehdä vielä 8 vuotta eläkkeelle päästäkseni.
Nivelet alkaa olla riesana. Kipuja ja särkyjä alkaa olla aina työpäivän loppuvaiheessa ja ne pahenee iltaa kohti. Nukkumiaan pääsy alkaa olla vaikeaa. Aion olla kyllä töissä kipuineni kunnes laillinen eläkeikä täyttyy. Tuntuu kyllä kohtuuttomalta jos nyt vielä kertymiä pienennetään ja tulee vielä pari vuotta pakkotyötä lisää!
Eläkevarat ei paljon hupene meikäläisen eläkkeellä jota kertyy juhlavat 1300 €/kk.
Eläkeläisille kuuluu juuri se minkä ovat työaikana omaa eläkettään maksaneet.
Kakusta on jakamista se minkä eduskunta parhaaksi näkee. Nyt kakun syöntiä on rajoitettava, että syömistä riittäisi tulevaisuudessakin. Velkarahalla näitä sosiaalietuja tällä hetkellä osittain rahoitetaan. Jos rahaa ei ala kohta valtion kassaan vero- ja muina tuloina lisää tulla, niin kakun syöntiä on entisestään rajoitettava.
Eläkeläisten itsemurhat ovat lisääntyneet valtavasti viime vuosina,joka toinen päivä yksi yli 65-vuotias päättää päivänsä itse.
Syitähän on tietenkin monia,kun työuran jälkeen jäädään pois,voidaan tuntea itsensä hyödyttömäksi,sairaudet,masentuneisuus,yksinäisyys, alkoholi ,jne.
Iäkkäiden itsemurhat ovat saaneet erittäin vähän julkisuutta,he ovat usein tilanteessa,jossa ongelmat tuntuvat pysyviltä,ja ratkaisemattomilta,toisinkuin nuorilla,ja he lähestyvät tekoa paljon päättäväisemmin,ja onnistumisprosentti on pelottava.
Tärkeintä on ettei eläkkeelle päästyä/jouduttua jää punkan pohjalle toimettomana makaamaan,vaan keksii erilaista puuhastelua,ja toimintaa,ystävät ,teatterit,eläkepiirit ,lapset,lastenlapset,jne.
No jos halutaan etsiä mynteistä tuosta, niin säästyypä eläkerahoja muille, mikäli eläkeläinen päättää päivänsä kohta eläkkeelle jäätyään. Hän ei myöskään kuormita enää terveydenhuoltojärjestelmää.
Esim. se alkoholi on itse aiheutettu ongelma, siitä yhteiskunta maksaa kalliisti, joten jos yhdestä juoposta päästään niin.... en viitsi sanoa loppuun.
Minulla ainakin tahtoo aika loppua kun eläkkeellä löytyy niin paljon kaikenlaista.
Kyllä tämä eläkkeellä olo on elämän parasta aikaa minulla ainakin. Sitten kun ei terveys enää riitä, sitten se on onkin jo oma juttunsa. Silloin voisi olla parasta päästää itsensä pahasta, että ei joudu muiden hyysättäväksi. Selkäpiitä karmii sellainen tulevaisuus. Siihen olen suunnitellut viimeisen pilkkireissun jonnekin sulan reunaan.
Onhan se näinkin,tunnen paljon eläkeläisiä,joilla on paljon puuhastelua,ettei tahdo aika riittää,ja he nauttivat eläkkeellä olemisesta,kuten se eilinenkin eläkeläinen,jonka tapasin huoltsikalla.
samoin tunnen eläkeläisiä,jotka ovat avittaneet lähtöään sairauden,tai muun syyn kautta,ja on omakohtaista näkemystä tuosta eräänkin eläkeläisen hyysäyksestä,joka asustaa hoitokodissa,kun kävin häntä juuri katsomassa.
Tukka taas ajamatta,samoin parta,hampaat pesemättä,päänahka hilseili,huonon pesun seurauksena,ohut t-paita ainoastaan päällä,vaikka oli kylmä,hän valitti kylmyyttä.......tein taas raportin hoitajalle,johon on taas vastattu,mutta eiköhän kohta kaikki taas jatku,kuten ennenkin.
Surkeita kohtaloita ,muistisairaudet,ja Alzheimerit,nopea lähtö olisi usein se lempeämpi kohtalo.
Eläkkeitä ei suinkaan makseta verotuloista eikä eläke ole sosiaalietuus niinkuin helppo homma kirjoituksessaan antaa ymmärtää.
Eläkeyhtiöt sijoittavat rahat jotka työntekijä ja työnantaja yhdessä maksavat työntekijän vanhuuden turvaksi toisinsanoen eläkkeesi.
Eläkeyhtiöissä on runsaasti rahaa ja sijoitukset tuottavat hyvin. Eläkeyhtiöt johtajien mukaan , jos lakeja ei muuteta tulee eläkevaroihin pieni notkahdus 2030-2040 tienoilla jonka jälkeen eläkevarat alkavat taas kasvaa.
Kyse ei siis ole varojen riittävyydestä vaan siitä että työvoimakustannuksia halutaan alentaa. EK:n Häkämies vaatii sitä ja Kokoomus vetoinen hallitus tukee tätä pyrkimystä.
Jokaiselle ihmiselle maksetaan eläkettä sen mukaan kun hän on tienannut. Mitä eläkeyhtiöt sijoittavat ei siihen asiaan kuulu minkään vertaan. Sijoituksilla taataan eläkkeiden riittävyys, pitää sitä ottaa huomioon myös inflaatiokin. Eläkkeissä kun on eläkeindeksi.
Juurikin näin! Tosiasiat halutaan pitää piilossa ja Kokoomus markkinoi asiaa väärin perustein. Kun muka eläkevarat ovat juurikin nyt aivan loppumassa, on helppo saada osa kansasta hullutukseen mukaan.
Kokoomus väittää että Suomen palkkakustannukset ovat niin korkeita että kilpailukyky ei sitä kestä. Tämä on täyttä P.A.S.K.A.A sillä nykyisin ihmiset osaavat käyttää nettiä ja pääsevät tutkimaan asiaa esimerkiksi tilastokeskuksen sivuilta.
Tehkääpä muutamia vertailuja, vaikkapa Saksa, Tanska ja Ranska.
Suomalaiset maksaa hirveesti veroja, ruoka on kallista, ilmasto on kylmä ja asuminen maksaa maltaita. Jos vertaillaan seuraavaksi vaikkapa ostovoimaa eli mitä me palkallamme saamme, olemme siinä aivan surkeita.
Nyt pitäisi kansalaisten ryhdistäytyä ja käydä äänestämässä 2015 vaaleissa. Vaalitulos nykyisi vääristyy koska Kokoomuslaiset ymmärtävät sen että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja protestimentaliteetilla ei mitään saavuteta.
Valitettavasti Suomessa on kansa opetettu saamaan kaiken ilmaiseksi ja automaattisesti. Nyt ei viitsitä edes äänestää. Sitä selitellään sillä, ettei se kuitenkaan mitään vaikuta!
1900 luvun alussa käytiin sisällissota ja siitä lähti työväestön kehitys alulle. Pienin askelin saatiin pelisääntöjä työelämään ja palkkauksiin kohtuulliseksi.
Nykyisin ihmiset ovat passivoituneet ja vähät välittävät AY-liikkeen toiminnasta. He odottavat vain suu auki hedelmiä, mutta eivät itse vaivaudu toimintaan mukaa.
Oman osansa tässä varmaankin tekevät työnantajat ja heidän puolueensa Kokoomus. Heidän propakantansa on toki valheellista mutta osuvaa!
Nuoria ihmisiä sparrataan kokoomusajatuksin jotka sitten myöhemmin eivät toteudukaan.
On kyllä aika ikävä herätä 30 vuoden työrupeaman jälkeen ja todeta ettei työnantajan lupaamat asiat toteutunetkaan.
Mutta näin mennään nykySuomessa, se on ikävää, mutta totta!
Myös Sari sairaanhoitaja tietää kokoomuksen 500 euron palkankorotuksen,jonka he esittivät vaalilupauksessaan......ja jotkut vielä uskoi tuohon.
Näin se on ! Lupaukset on helppo antaa ajatuksella ettei niitä edes aiota pitää!
Tällä tavalla meitä kusetetaan. Olisikohan aika tutustua todellisuuteen ja poistua tästä hurmoshenkien, jopojen ja luukkuhousujen puolueesta.
Varmaankin.......mutta lohduttaahaan meitä ne Jutan lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa,jotka hän lupasi viime eduskuntavaalipaneeleissa.
Jutta oli hyvä ministeri. Vaalilupaukset on asia sinänsä, mahdollisuudet siihen oli vaikka kukaan ei arvannutkaan laman pitkittyvän.
Työpaikkoja tarvitaan, Suomen pitää saada verotuloja ja työttömien töitä!
Nyt se Kokoomus taas uhoaa ja vaatii lisää työaikaa ilman palkanalennusta. Jos työaikaa lisätään 37,5 tunnista 40 tuntiin viikossa täytyy viikon palkan nousta 2,5 x tuntipalkka. Tätäkö se Satonen tarkoittaa?
Ihan noin esimerkin vuoksi pitää tietenkin ensin kansanedustajien työaika restauroida. Pitkät on heidän lomansa.
Toinen porukka jonka työaika ei kestä päivänvaloa on opettajat. Heidän tuntipalkkansa on mahtava jos kuukausiansiot jaetaan oikeasti tehtyjen työtuntien mukaan.
Jännitys tiivistyy, kokkareministeri kiihdyttää huononnuksia! Työmarkkinajärjestöt huomio!!
Älkää antako kokkareiden valheiden hämärryttää todellisuutta! Olkaa tiukkoina neuvotteluissa.
Täällä joku esitelmöi kovinkin tietäväisenä näitä loppuunkuluneuta fraaseja kakun syönnistä ja sen riittävyydestä-tosiaankin kakku pitäisi jakaa tänä päivänä paljon oikeudenmukaisemmin!!! Suomessa ilm tämän päivän poliitikoilla itsellä pyyhkii taloudellisesti niin hyvin, että ei juuri kellään ole aitoa kiinnostusta syventyä koko kansan tarpeisiin.Norjasta voisi meidän kokoomuspikkupojat käydä hiukan ottamassa mallia, miten asioita voisi hoitaa, jos olisi halua!!! Missä viipyy aikoinaan väliaikaisesti poistettu kansaneläke koko kansalle( 65v )??? Miksi yhteiskuntamme maksaa kovat rahat joka kk, kun nämä tämänpäivän ketkut(nuoret , riskit miehet) maksattavat elatusmaksunsa KELALLA???-löytyisikö näillekin rahoille jotain tarpeellisempaa käyttöä-ja nämä ketkut voisivat käyttää vaikka kesälomansa(ulkomaanmatkan sijaan) suon kuokkimiseen tai vaikkapa hoitoapulaisena hoivalaitoksissa( näin yhteiskunta saisi edes korot). Nämä ne on kalliita ja vastuuntunnottomia jeppejä, jotka olisi korkea aika panna järjestykseen!!! Tästäkin vapautuisi ropoja rivissä-vaikkapa pienimpiin eläkkeisiin-ja tarve olisi todellinen!!!
Tarkennatko hieman! Tarkoitatko, että joku ei maksa lapsistaan elatusmaksua puolisolle esim. eron jälkeen ja nämä maksut lankeavat Kelan maksettaviksi?
Ja sitten nämä työssäkäyvät riskit nuoret miehet lomailevat ulkomailla ja syytävät rahansa viinaan ja h.....n mutta elatusmaksuihin ne eivät riitä???
Norjaan onki kiva verrata, mutta siellä tilanne on oleellisesti erilainen. Norja on yksi harvoja maita, joissa valtio on rahan lainaaja, eli rahaa on yllin kyllin. Silloin on helppo jakaa kansallekin eläkkeitä ja hyvinvointia.
Meidän tilanne on päinvastainen. Eläke on itse ansaittava. Omasta työstä se täällä eläke maksetaan, ne jotka asiasta itkee ja valittaa, on niitä jotka eivät ole eläkettä tienanneet.
Vanha fraasi. Niin makaat, kuin petaat.
Sanoin aika ilkeästi, mutta teksti on edelliselle huuhaan kirjottelijalle.
Työttömäksi jääneet eivät pysty eläkettään työnteolla kartuttamaan, mutta onko tullut tehtyä kaikki mahdollinen työpaikan saamiseksi. Vai onko jääty kotiin makaamaan tukien varaan. Siinä yksi aiheellinen kysymys.
KetkuJooseppi! Kyllä-tarkoitan juuri sitä. Näyttää olevan tänä päivänä valitettavan yleinen ilmiö,jopa hyväpalkkaisilla ketkuilla-kaikki vaan perintään, niin siitä se piiri pyörii ja rahaa(veronmaksajien) palaa!!! Kaikki kunnia asiallisesti vastuunsa hoitaville!!!
Kyllä-toki ymmärrän, että työtä tekemällä eläke kartuu! Ihan omakohtaisesti voin sanoa, että kymmenien vuosien katkeamattoman työputken jälkeen olen tienannut oikein hyvän eläkkeen, mutta valitettavan monelle se ei ole tulevaisuudessa mahdollista ellei työllisyys ratkaisevasti parane!!!
Norja voisi olla monelle pohjoisen ihmiselle pelastus tulevia eläkkeitä ajatellen!!!
Kovin kummalta tuntuu ajatus siitä, ettei sosiaalitoimisto laita elatusmaksuja perintään jos elatusvelvollisella on tuloja joista maksut voi maksaa.
Tunnen pari kaveria joilla on nämä asiat hoidettavana. Heidän mukaansa maksu määrätään sosiaaliviranomaisten toimesta ja jos ei maksa niin menee ulosottoon.
Jos on kyse hanttapuleista jotka eivät käy töissä, silloin asia on tietenkin toinen koska tuloja ei ole.
Nykykarttumilla ja 40...45 vuoden työuralla saa tieattua kohtuullisen eläkkeen, se on totta. Nyt kuitenkin ollaan karttumaprosentteja pienentämässä että työnantajien ei tarvitse enää jatkossa maksaa nykyisen suuruisia eläkemaksuja. Tämä on EK:n tarkoitus ja hallituksen johtava puolue on täysin rinnioin tavoitteen takana. Tämähän sopii muutenkin kokoomuslaisille joilla on kovat tulot joista voi säästää ja sijoittaa vanhuuden varalle.
EK-pomon, Lasse Laatusen mukaan hän pitää huolen siitä, että alin eläköitymisikä nousee vähintään 65, mieluimmin 67 vuoteen.
Itse hän jää syksyllä eläkkeelle 63 vuotiaana.
Se helppo istahtaa nuotioon toisen perseellään. Tarkoitan sitä, että ne huononnuksien tehdään niin, että ne ei vaikuta omaan tilanteeseen niinkuin nyt tässä Lasse isoEKpomo Laatusen tapauksessa.
Nämä äijät pitäis panna oikeisiin töihin vuodeksi sillä 9 € tuntipalkalla ja katsoa sitten miten se suu mutkistuu!
Kuuleppa. Yheksän euroa ei ole palkka, vaan ,Stubin matka kasara Italiaan.
Mikä se on "oikeisiin töihin 9€ palkalla" palkan mukaan taitaa olla hanttihommia vain. kummallista miten huonosti koulutetut pitävät jotain siivoojan hommaa ainoana oikeana työnä. Varmaan johtuu alemmuudentunteesta, kun ei ole tullut hommattua itselle kunnon ammattia.
Oikea työ on oikeaa työtä nimensä mukaan. Oikeaa työtä on mm. siivous, rakennustyö, lääkintätyöt, tehdastyöt, maatyöt jne. jne. jne
Oikeata työtä ei ole esim. istuminen toimistossa ja miettiminen miten saisi toisilta palkkoja vieläkin alemmas10 000 € kuukausipalkalla.
Tätä tarkoitin jos niinkuin ymmärrät, se ei ole olennaista onko palkka 9 € niinkuin nyt minulla vai vaikkapa 12 €. Tosin minulle se olisi hirmuinen tulonlisäystä!
Siellä toimistossa istuen tehdään tässä maassa aika paljon oikeita töitä. Siivous on lähinnä vain avustavaa työtä. Siinä siivotaan paikat niille toimistossa oikeeta työtä tekeville. Totta se siivouskin on oikeaa työtä, palkan tasosta voi jokainen päätellä oman työnsä arvostuksen yhteiskunnassa.
Niinpä.Mutta,kun tuo siivoojankin työ on täysin ALIARVOSTETTU ammatti,ja se kyllä huomataan heti,kohta likaisista paikoista,täysistä roskiksista,jne.
Siivoojien tulisi olla yhdessä liitossa,ja ajaa parempia,työehtoja,ja palkkoja,ja muutaman päivän lakkokin voisi tehdä hyvää,voisi ne toimiston herrat hukkua omiin paskoihinsa.
Työnantajien ahneus on noussut äärimmäisyyksiin tässä yhteiskunnassa. Työnantajille on annettu verohelpotuksia ja muita etuisuuksia työllistämisen esteiden poistamisen nimissä ja miten onkaan käynyt?
Uusia työpaikkoja ei ole syntynyt tai jos on, niin kuitenkin vähemmän kuin vanhoja on lopetettu koska työttömyysprosentin kasvaa.
Myöskin varallisuusvero on melkein kokonaan poistettu. Perintöverosta luopuminen on seuraavana vuorossa.
Kokoomus on tehnyt omiensa hyväksi hyvää työtä. Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet suuntaan jonka mietelause on"Itse kukin pärjätköön omillaan"
Huomenna alkaa ratkaiseva viikko. Todennäköisesti perjantaina selviää joudunko tekemään 2 vai neljä vuotta pitempään töitä kuin olin suunnitellut. Samalla selviää onko tuleva eläkkeeni nykylain mukainen noin 2400 €/kuukausi vai xx% pienempi.
Jos olet hyvässä kunnossa niin pidetään peukkuja sille neljälle vuodelle. Siinä kerkiit kasvattaa sitä eläkepottia, ja siirrät neljä vuotta tulevaa alkoholisoitumistasi.
Sukuni on lyhytikäistä. Tässä varmaan toteutuu kohdallani päättäjien toive kaatumisesta saappaat jalassa.
Alkolisoitumiseeni en usko sillä olutta en juo lainkaan ja väkeviäkin vain pari annosta juhlapäivinä.
Työ on raskasta ja paikat kuluneita ja särkeviä. Nuoria on työttöminä pilvin pimein. En ymmärrä tätä väkisin töissä pitämisen filosofiaa!
Ei sinun tarvitse sitä ymmärtää ,riittää kun käyt töissä. Ne on fiksummat joiden tarvitsee ymmärtää kansantalouden asioita, meille tavallisille riittää se töissä käynti.
Jos paikkoja kivistää, niin sitten vain fysioterapeutille ja särkypilleriä, niin kyllä se siitä.
Taiat olla täysi pösilö! Siis aivan täysi tampio! Kun nähdään mihin tää on menossa niin pitäis kai tähän jotenkin muutenkin reagoida kuin äänestää kokoomusta!
Mistä sie sen fysioterapeutin meinaat repiä kun lääkäriinkin pääsee vain pitkällä varoitusajalla!
Pillerit särkee mahan limakalvot ja siihen loppuu viimeisetkin rypistykset, ei jaksa jos ei maha pelaa ja kaikki tulee ruikulina ulos. Rädyn pitäis paikata että kaikki sais ulos roletaariaatista!