Pääkaupunkiseudun jefu

Nordiksen Jokerit

Onko niin, että stadiin ei mahdu kuin kaksi vaahteraliigajengiä kerrallaan? Tänään kun on ninersin peli, tuli taas kertailtua kauden tapahtumia tilastojen ja uutisten kautta. Wolverines on romahtanut ja on täyttä skeidaa tällä kaudella, Roosters on perinteisen kova ja 69ersilla on 2 voittoa ja 1 tappio, joka tuli Trojansia, potentiaalista finalistia, vastaan. 69ersin pelin parantuminen on hyvä uutinen, mutta tarkoittaako se vääjäämättä Wolverinesin pidempiaikaista romahtamista kunnes taas joskus tulevaisuudessa pelaajat hylkäävät 69ersin tai Roostersin ja nostavat Wolvot kärkeen jonkun toisista pudotessa alas? Onko mahdotonta, että Helsingissä pelaa kolme kilpailukykyistä mestaruussarjajoukkuetta?

Vantaan TAFT on onnistunut nousemaan taas tekijäksi, mutta se pelaakin Myyrmäessä mikä on tarpeeksi kaukana Helsingistä. Ja ennen kaikkea Velodromista. Helsinkiläiset joukkueet treenaavat samoissa paikoissa ja joskus jopa samaan aikaan vuoroja jakaen. Pelaavat samalla kentällä ja vaihtavat varusteet samassa pukukopissa. Onko ihme, jos meininki on vähän sisäsiittoista? Kokonaisuuden kannalta voisi olla parempi, jos joukkueet olisivat enemmän alueellisesti jakautuneet. Toiset treenaisivat Myllypurossa ja toiset Talissa. Ehkä jopa Espoossa voisi olla joukkue. Kauppakeskus Columbuksesta on pidempi matka Velodromille kuin Helsingin rautatieasemalta Tapiolan urheilupuistoon.

5

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+8

      Mun mielestä Roosters vvois mennä Taliin treenaamaan ja Sixtarit Myllypuroon, ei mulla mitään sitä vastaan olis.

    • 25252525

      Ei mitään uutta. Kokeiltu on.

      • 12+56

        Jeps


    • Vigil Ignis

      No, Wolvojen romahdus johtuu ihan siitä että Peetja veti rahansa pois ja keskittyy junioreihin, sinne lähti palkka-armeija kun eivät enää saa ilmaiseksi pelata.

      Roosters taas onnistuu haalimaan 2 joukkueellista hyviä pelimiehiä omalla tavallaan ja heidän juniorituotanto on hienoa, sinnekin pelaajia saadaan... omalla tavallaan.

      Sixtarien "hyvyys" on vaan muiden huonoutta, Wolvot ja Kouvola eivät ole Vaahteraliigatason jengejä ja Sixtaritkin vain importien ansiosta juuri ja juuri.

      Joukkueita kyllä mahtuisi stadiin kunhan vaan kaikki kyvykkäät eivät sulloutuisi Roosterseihin.

    • iagreez

      Samaa mieltä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      278
      3462
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1913
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      30
      1561
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1441
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1093
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1034
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      1003
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      90
      865
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      727
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      716
    Aihe