liian vanha

olen 27 vuotias sairaseläkkeellä oleva nainen. olen joutunut 19 vuotiaana eläkkeelle epilepsian takia (vaikka leikkaus tehtykkin), mutta silti toiveeni olisi päästä kauppaan tekemään osa-aikaista työtä viikonloppuisin.

jos käyn nyt lukion ja valmistun 29 vuotiaana ja haen mäntänseudun aikuiskoulutuskeskukseen opiskelemaan etänä, jossa opinnot kestävät 2 vuotta. Olenko liian vanha saamaan työpaikkaa kaupan alalta, koska sen lisäksi että ei ole työkokemusta niin olen nainen niinajatteleeko työnanataja, että pian teen lapsia ja joutuu maksamaan äitiyspäivärahaa ja palkkaamaan toisen työntekijän?

ajattelin että kuinka helppo on saada töitä jos on vaikka 8 vuotta sitten lasten kanssa kotona ja nelikymppinen ja koulutus vanhentunut. riittääkö että käy päivittämässä opinnot?

mie masennun tänne kun mikään ei joha mihinkään ja olen `´liian vanha`` kaikkeen.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moikka
En osaa lohduttaa sinua, mutta haluaisin kertoa että vuodet ja ikä ovat kaksi eri asiaa.
Käy koulusi loppuun ja mene aikuiskoulutukseen. Hanki koulun nimissä harjoittelupaikka, näytä taitosi ja henkinen kykysi.
Näin saat ensimäisen alan työtodistuksen ja kuinka moni onkaan työllistynyt juuri harjoittelupaikkaan. Kiireapulaisia tarvitaan - ole rauhassa, tee ja käy koulusi sen mukaan kuin siitä nautit.
Ja vaikka en itse suosi kaikkia vapaaehtoistoimia niin kehotan menemään mukaan mieleiseesi vapaaehtoistyöhön, siinä saat osoittaa taitosi ja aktiivisuutesi

Äänestä

minäkin haluaisin töihin,mutta miten pyörätuolista ja jalka poikki voi lähteä töihin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_36853 kirjoitti:

olen 27 vuotias sairaseläkkeellä oleva nainen. olen joutunut 19 vuotiaana eläkkeelle epilepsian takia (vaikka leikkaus tehtykkin), mutta silti toiveeni olisi päästä kauppaan tekemään osa-aikaista työtä viikonloppuisin.

jos käyn nyt lukion ja valmistun 29 vuotiaana ja haen mäntänseudun aikuiskoulutuskeskukseen opiskelemaan etänä, jossa opinnot kestävät 2 vuotta. Olenko liian vanha saamaan työpaikkaa kaupan alalta, koska sen lisäksi että ei ole työkokemusta niin olen nainen niinajatteleeko työnanataja, että pian teen lapsia ja joutuu maksamaan äitiyspäivärahaa ja palkkaamaan toisen työntekijän?

ajattelin että kuinka helppo on saada töitä jos on vaikka 8 vuotta sitten lasten kanssa kotona ja nelikymppinen ja koulutus vanhentunut. riittääkö että käy päivittämässä opinnot?

mie masennun tänne kun mikään ei joha mihinkään ja olen `´liian vanha`` kaikkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu