"Teidän pitää lähteä ulos/ihmisten ilmoille"

ATM-insinöörikaverini lähtivät tänään ulos puistoon, jossa oli kaksi naista, Toinen kavereistani kertoi, että hän arvasti naisten häipyvän heti kun he tulevat näköpiiriin ja niinhän siinä kävikin, ei kuulemma mennyt kuin puoli minuuttia. Kaverini myös sanoi, että noin on tapahtunut aina ennekin ja tulee myös tapahtumaan jatkossakin.

Myöhemmin päivällä liityin joukkoon harmaaseen ja menimme biitsille katselemaan teini-ikäisiä naisia bikineissä. Näin yhden puolen metrin päästä ja nuorta pillua peitti vain pienenpieni bikinin riekale.
14271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei mikään ihme, että lähtevät pakoon, kun on tuollaisia haarojenvälejä kyttääviä pervoja liikkeellä.

Äänestä
  • Sopivaa käytöstä suomihuoria kohtaan.

    Äänestä

  • ijlfhdio kirjoitti:

    Sopivaa käytöstä suomihuoria kohtaan.

    Like yo momma....

    Äänestä

  • No se haarojenvälihän se kiinnostavin paikka on nuoressa, timmikroppaisessa teini-ikäisessä naisessa. ATM kaverini pisti merkille myös heidän hyvät perseensä kun kävelivät ohi.

    Sitäpaitsi vain minä olen se pero, ATM-kaverini ovat ihan kunnollisia eivätkä he niitä naisia siellä puistossa kytänneet.

    Taidampa mennä huomennakin uimarannalle katselemaan teininaisia, tuijottelen heitä aurinkolasit päässä, joten he eivät nää mihin katseeni kohdistuu.

    Äänestä

  • Naiset tekisivät ihan helvetisti itsemurhia, jos miehet lopettaisivat naisten katselun.

    Äänestä

Pullottiko muna housussa kovana?

Äänestä
  • Ei pullottanut, tosin olin jo kerennyt runkkailemaan. Potenssini on muutenkin hieman heikentynyt viime aikoina

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Ei pullottanut, tosin olin jo kerennyt runkkailemaan. Potenssini on muutenkin hieman heikentynyt viime aikoina

    Viagraa vaan sitten naamaan jos on potenssi huonontunut:)

    Äänestä

  • kysy reseptiä kirjoitti:

    Viagraa vaan sitten naamaan jos on potenssi huonontunut:)

    Pitäisi vain löytää se nainen johon potenssia käyttää.

    Äänestä

  • dxhjk kirjoitti:

    Pitäisi vain löytää se nainen johon potenssia käyttää.

    No niiden tämänpäiväisten teininaisten kanssa ei kyllä viagraa tarviaisi.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Ei pullottanut, tosin olin jo kerennyt runkkailemaan. Potenssini on muutenkin hieman heikentynyt viime aikoina

    Mikäs siinä potenssissa sitten on vikana? Oletko vetänyt itsesi salilla ylikuntoon vai alkaako ikä jo painamaan? Itse olen saman ikäinen kuin sä ja on se myönnettävä, ettei enää pelkästä ajatuksesta nouse pystyyn samalla tavalla kuin teininä.

    Äänestä

  • neljännelläkymmenell kirjoitti:

    Mikäs siinä potenssissa sitten on vikana? Oletko vetänyt itsesi salilla ylikuntoon vai alkaako ikä jo painamaan? Itse olen saman ikäinen kuin sä ja on se myönnettävä, ettei enää pelkästä ajatuksesta nouse pystyyn samalla tavalla kuin teininä.

    Ihan sama juttu minullakin, ei nouse yhtä helposti pystyyn kuin nuorempana. Tosin jos pitää runkkauksesta taukoa niin silloin saattaa nousta pelkästä ajatuksesta.

    Äänestä

Käyn usein rannalla tiirailemassa naisia bikineissään. Menen aina mahdollisimman lähelle naisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialooseri. kirjoitti:

ATM-insinöörikaverini lähtivät tänään ulos puistoon, jossa oli kaksi naista, Toinen kavereistani kertoi, että hän arvasti naisten häipyvän heti kun he tulevat näköpiiriin ja niinhän siinä kävikin, ei kuulemma mennyt kuin puoli minuuttia. Kaverini myös sanoi, että noin on tapahtunut aina ennekin ja tulee myös tapahtumaan jatkossakin.

Myöhemmin päivällä liityin joukkoon harmaaseen ja menimme biitsille katselemaan teini-ikäisiä naisia bikineissä. Näin yhden puolen metrin päästä ja nuorta pillua peitti vain pienenpieni bikinin riekale.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu