Israel tukimarssi on tällä viikolla hyvä hyvä

KTS (Ei kirj.)

Helsingin eduskuntatalon edessä suuri joukko Israelin Jumalan ystäviä!
Kumpa kts olisi yksi heistä :''(

Mutta kun lts vippas lössin Israelin ja juutalaisten vihaajat tulee häviämään kun he hyökkää Israelia vastaan kertoo Tanakh profetiat, Israel selviää ahdistusten kautta (sak.13:7-9) eikä se katoa vaikka islaminuskoiset katoaa lähi-idästä, palestiinasta, gazan alueelta, aivan koko maailmasta. Obdaja profetiat kertoo.

Tanakh kertoo suuresta Israelin alueesta jossa ei ole yhtään palestiinalaisten muslimivaltiota.Tämän tähden tuo tukimarssi on oikein.
Israel sotii lihankäsivarrella aivan kuten mutkin maailmanvaltiot jotka joutuvat muslimi terroristien kohteeksi.

ps.valitsin kts(ei kir.) nimimerkin jotta tuo proIslam eksyttäjä tulisi lulemaan tämän viestin

1

143

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varoitan kts:ää ja muita Israelin vihollisia ja terrorismin tukijoita tulemasta häiritsemään meidän laillista Israelin tuki mielenilmaisua. Meillä on Suomen lain mukainen oikeus järjestää ko. tapahtuma. Kyllä kts ja kumppanit voi järjetää oman terrorismia tukevan, vaikka kaikki terrorismia tukeva kokoontuminen on Suomen lain mukaan kieletty, mutta ei koske jos terrorismi kohdistuu Israeliin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      965
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      887
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      855
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      62
      772
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      57
      627
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      27
      622
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      44
      525
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      521
    9. 42
      499
    10. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      48
      493
    Aihe